Viime viikkojen kirjat.

Viime aikojen sivistynyt lukemisharrastukseni on jäänyt aikakauslehtijyrän alle. Kun on päivät raahustanut duunissa, ei ratikkamatkoilla tee mieli kaivaa kirjaa esiin, kun istumisessakin on jo tekemistä riittävästi. Illalla kotiin päästyä on kyllä tehnyt mieli jäädä nojatuoliin lueskelemaan, mutta olen kunnostautunut lenkkeilyrintamalla, ja siksi lukemiselle on jäänyt aikaa aika hintsusti.

Olen kaikesta huolimatta saanut kolme erilaista kirjaa luetuksi, josta kustakin seuraa pian amatööriarvostelijan lausahdus. Kaikki näistä on sellaisia ”mediakirjoja”, jotka ovat viime vuosina saaneet hurjasti huomiota ja mitkä toisaalta myös sen takia on jossain vaiheessa luettava. Ikään kuin mediahuomion pakosta. Onneksi luin.

Carlos Ruiz Zafon – Tuulen varjo

Tämä nappasi minut otteeseensa ja piteli tiukasti kiinni. Unenomainen, jopa fantasiahenkinen kirja on todella kaukana tavanomaisesta lukukokemuksestani, mutta nautin todella. Romaanissa on kauhua, haaveita ja autioita Barcelonan katuja. Realismi ja uni kulkevat rinnakkain ja tukevat toinen toistaan. Jos olet matkaamassa Barcelonaan, ota tämä matkalukemiseksi. Pliis.

Kathryn Stockett – Piiat

Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka yleistietoa voidaan saada myös viihteellisin, kevein keinoin. Kirjan juoni on kiinnostava ja se kertoo afroamerikkalaisista piioista, jotka työskentelevät valkoihoisten kodeissa Jacksonissä, Mississippissä 1960-luvun alussa. Tätä on moni kehunut taivaisiin asti, mutta myönnän tylsistyneeni aika useasti. Ehkä kielellinen kerronta ei aivan riittänyt siihen, että olisin päässyt juonen kanssa seitsemänteen taivaaseen. Kannattaa lukea joka tapauksessa.

Muriel Barberry – Siilin eleganssi

Siilin eleganssi nousi yhdeksi lempikirjoistani. Se kertoo pariisilaista elämää kahden samanhenkisen, mutta täysin erilaisen ihmisen näkökulmasta: ovenvartijarouvan ja pian murrosikää lähestyvän tytön. Kirja on hyvä esimerkki siitä, kuinka kirja puuduttaa puoleen väliin asti, kunnes se yhtäkkiä imaisee täysin, ja sen haukkaa yhdellä täydellisellä suupalalla loppuun.

Siilin eleganssi on ihastuttavan ilkeä kirja, jossa juodaan paljon teetä, tarkkaillaan piikkien kasvamista ja pohditaan elämän tarkoitusta. Kirja esittää koko joukon kysymyksiä. Vastaa niihin tai jättää vastaamatta. Käsittelyssä ovat niin taiteen ihmeet kuin modernin eliitin suunnannäyttäjätkin, niin puudeli toteemina kuin konstituutioiden raskasmielisyys, taivaan armo, wabi ja pieni rakkokin.”

(Kaija Irmeli Olin-Arvola)

Sellaisia lukuhetkiä tällä kertaa. Varjoista, Piioista ja siileistä. Barcelonasta, Missisipistä ja Pariisista.
Lukuhetket on aina hyvästä. Olivatpa ne sitten hyviä tai eivät.
-Henriikka
Kategoriat: kirjat 10 kommenttia

Viime viikkojen kirjat.

10 kommenttia

  • Eve sanoo:

    Oletkos lukenut pariisilaisen kirjailijan Katherine Panncolin kirjoja? Kuulostaa vähän samalta kuin Siilin eleganssi. Jos et, niin lue ihmeessä! Minulla on hänen kolmas kirjansa menossa. Ihanan paksu. Ekan kirjan nimi on Krokotiilien keltaiset silmät, toisen Kilpikonnien hidasvalssi ja kolmas Central parkin oravat ovat surullisia maanantaisin. Kirjaa lukiessa saat selville mitä otsikot tarkoittavat ;)

    • Henriikka sanoo:

      En ole, ja vitsit nimien puolesta kuulostaa enemmän kuin ihanalta. Laitan heti lukulistalle (huh se lista on pitkä…)

      Kiitos!

  • Satu sanoo:

    Piiat löytyy myös omalta yöpöydältä :) Se on kuitenkin vielä ihan alkuvaiheessa, koska bongasin kirpparilta kasan ”True Blood”-kirjoja ynnä muuta hömppää. On kiva vaihdella lukemaani tarinaa eri iltoina :)

    Satu
    Indie by heart

  • Hosuli sanoo:

    ”Kirja on hyvä esimerkki siitä, kuinka kirja puuduttaa puoleen väliin asti, kunnes se yhtäkkiä imaisee täysin, ja sen haukkaa yhdellä täydellisellä suupalalla loppuun.”

    Hahaa, mulle kävi just samoin. Kirjan alkupuoli melkeinpä ärsytti, eikä hahmoihin tahtonut päästä sisälle. Mutta sitten jotain tapahtui, ja lopussa jo liikutuin.

    • Henriikka sanoo:

      Joo, alku rasitti niin paljon, että teki mieli näyttää keskisormea kaikille kirjan suosittelijoille. Mutta toisin kävi loppuosan kanssa. Se tuntui kestävän muutaman minuutin.

  • Laurs sanoo:

    Luin tuon Tuulen varjo -kirjan toissa kesänä ja voi että kun välillä pelotti hitusen mennä nukkumaan omaan pieneen komeroon suuressa maalaistalossa yksin. Eihän se edes ole niin kovin pelottava, mutta jotkut hahmot piirtyi mieliini hyvin pelottavan näköisinä ja ahdistavina. Mutta silti, tosi hyvin kirjoitettu kirja. Ja todella mukaansa tempaava. Piti vain lukea ja lukea, vaikka seuraavana aamuna olisi ollut viideltä herätys töihin ja tiesi, että uni ei heti tule kun jää pohtimaan mitä tapahtuu seuraavaksi.

    • Henriikka sanoo:

      Oijoi mä en ehkä tavoita sun kommentin keskiötä kun vaan haaveilen, että kunpa itsekin saisin nukkua maalaistalossa tällaisen kerrostaloahtauden sijaan.

      Tuulen varjo oli koukuttava ja nostatti karvat pystyyn.

  • aion sanoo:

    Tuulen varjo on ihan kaamean hieno! Suosittelen mystistä Isabel Allendea ja Henkien taloa jos semmoisesta tykkää.:)

    • Henriikka sanoo:

      Check Isabel! Lukulistalle. Olen aika kaikkiruokainen, mutta yleensä suositellut kirjat kannattaa nostaa lukulistan kärkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *