Maailman parhaat kengät.

timberland1

Olen aika varma, että olen viime päivät kävellyt maailman parhaissa kengissä. Kyseessä ovat blogiyhteistyön kautta saadut Timberlandin Yellow Bootsit, jotka ovat 40v-juhlavuoden kunniaksi valmistetusta pienestä kenkäerästä, jotka on valmistettu erikoiskäsitellystä nahkasta. How cool is that.

En usko, että kukaan teistä on välttynyt Timberlandin legendaarisilta kengiltä. Veikkaan kuitenkin, että harvempi tietää kenkien tuotannosta. Itsekin olin hehkuttanut kenkiä pitkälti ulkonäön ja nostalgisuuden vuoksi, mutta taustalla myllääkin aikamoisen ekologiset arvot.

timberland3timberland2

Timberland on yksi kestävän kehityksen edelläkävijöitä ja yksi maailman vastuullisimmista vaatevalmistajista. Suuri osa kengistä tehdään edelleen käsityönä ja materiaalina käytetään muuan muassa kierrätettyjä muovipulloja. Valmistuksessa käytetty Renet™-kuitu valmistetaan vanhoista kalastusverkoista ja siimoista. Timberlandeihin käytetään aina parhaita nahkalaatuja, jotka tuotetaan vastuullisilla nahankäsittelylaitoksilla. Nämä ovat sellaisia asioita, joista oikeasti on ihan vilpittömän iloinen.

Timmyt valmistettiin aluksi vedenpitäviksi nahkakengiksi työmiehille. Aikamoinen matka on siis kuljettu Rihannan, Pharrell Williamsin ja Va$htie Kolan jalkoihin. Ja minun. Lapsuudesta asti tutut kengät ovat vihdoin oikeasti tutut.

timberland4

Suosittelen tsekkaamaan ja selailemaan kunnon nostalgiakuvia Yellow Bootseista. Kummasti se historia vaikuttaa siihen, miten mihinkin asiaan suhtautuu nykypäivänä. Oma lempparikuvani on tämä. Ja hei, uskokaa tai älkää, käytän näitä kenkiä sekä lököfarkkujen että sirojen mekkojen kanssa.

Jok’ikiselle levollista sunnuntai-iltaa. Lähden hiphop-jameihin (yleisöksi, ohi ovat kulta-ajat).

– Henriikka

Ps. Timberlandeja myy Suomessa Kampin kauppakeskuksen liike ja Espoon Ainoan liike.

8 kommenttia

  1. MariWLZ 26.1.2014

    AH, vielä joku päivä mä hommaan itelleni aidot Timmyt:) Nyt omistan kahdet ”feikit” , yhdet tommoisella pidemmällä varrella ja toiset matalammalla. Niistä on tullut mun lempparikengät, ihan tosi mukavat jalassa ja kummistakin maksoin kirpparilla 3 euroa:D

    Vastaa
    • Henriikka 30.1.2014

      Unelmat kantaa :—) Kun nyt rupeet hiljalleen säästää, niin ei aikaakaan, kun sulla jo jaloissa Timmyt koreilee. Mmmm. Mutta eipä ole kirppiskengissäkään valittamista.

      Vastaa
  2. roosaliina 27.1.2014

    NIIN HIENOT KENGÄT!!!!

    Vastaa
  3. Hosuli 28.1.2014

    Tuo Timberlandin ekomeininki oli mulle kyllä uutta. Kivaa, jos he tosiaan panostavat ympäristöystävällisyyteen. Nettisivujen mukaan tehtaiden työoloistakin huolehditaan, jes!

    Vastaa
    • Henriikka 30.1.2014

      Samoin minulle suht uutta. Vaikuttavat panostavan aika lailla, mistä annan kyllä ison peukun ylöspäin.

      Vastaa
  4. Hauskaa, että kun luin tuon otsikon, ajattelin heti ensimmäisenä omia lämpöisiä ja mukavia Timberlandejani. Ne on nyt talvisäillä olleet nimittäin ahkerassa käytössä. Ja kun luin eteenpäin, tajusin, että samoilla linjoilla ollaan :)
    Satsasin itse noihin viime talvena ja kannatti. Uskon, että nautin niistä vielä vuosia.

    Vastaa
    • Henriikka 12.2.2014

      Eikä! Miten hauska yhteensattuma. Noi on niin hitsin hyvät.

      Joka penninsä arvoiset.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Laura - Tee Hetki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.