STAR WARS -DRAAMAA.

Näyttökuva 2014-03-25 kohteessa 19.28.52

Kirjoitin tänään pitkän jutun kenkien hoidosta, kuinka kaikki nahkakengät ja muut kaunokit laitetaan kevätkuntoon. Sitten leivoin lakritsimutakakun, laitoin sen uuniin ja palasin koneelle. Kenkäjuttu oli kadonnut. Wups. Ilmeisesti mokasin jotain huomaamattani.

Tyydyn siis erihienoon keskusteluun Star Wars -paidasta. Kävimme Kallio kierrättää -yhteisössä kovaa taistoa Pauliinan kanssa, kummasta tulee paidan uusi omistaja. Draamaa ei siis elämästäni puuttuu, sykkeeni oli korkeampi kuin moneen viikkoon.

Mutta mutakakuista ja kenkien hoidosta vielä sen verran, että voisin kirjoittaa molemmista vielä tällä viikolla. Olen ollut viime aikoina aikamoinen leipuri, eestiläistä sitruunapiirasta, Tarte Tatinia ja nyt vielä lakritsisuklaameingit. Ei mitään rajaa. Jos jollain on heittää hyviä salmiakkileivonnaisten reseptejä, niin niitä vielä kaipaisin.

Sellaista vielä kysyisin, että tarvitseeko ihminen munakuppeja? Tai tekeekö ne elämästä parempaa? Keitin äsken yhden egg soldierin ja söin sen espressokupista. Oli hitusen hankalaa, mutta olen aina pitänyt munakuppeja totaalisen turhina. Toisaalta, on minulla kananmunanleikkurikin. Ja nimi on jo niin älytön, että huh huh.

– Henriikka

Ps. Hei, olen monilta ystäviltä kuullut, että on nykyisin hankala seurata kun siirryin Bloggerista pois. Huomhuom! Blogin pystyy siirtämään Bloggeriin seurantaan näiden ohjeiden mukaisesti (tietysti käyttäen minun blogini osoitetta https://aamukahvilla.fi/).

18 kommenttia

  1. Ansku 25.3.2014

    Salmiakkimutakakku kuulostaa eri herkulliselta, oisko mitään et jakaisit reseptin? :—–)

    Vastaa
  2. Paju 26.3.2014

    komppaan täysin munakuppiturhuutta kohtaan… tosin ostin köpiksestä ehkä söpöimmät kissakupit (kertaakaan käytetty, mutta ei niitä voi poiskaan antaa) koska noh… niin söpöt :-D

    Vastaa
    • Henriikka 30.3.2014

      Eih! Kissamunakupit. Kuulostaa säästämisen arvoiselta.

      Jos löydän jotkut noin söpöt, saatan vaikka harhautua.

      Vastaa
  3. Unessakahlaaja 26.3.2014

    Taistele sen paidan puolesta!

    Vastaa
  4. linde 26.3.2014

    Mä syön keitetyn munan aina shottilasista :D. Musta se on just sopivan kokonen.

    Vastaa
    • Henriikka 30.3.2014

      Mutta eikö shottilasi ole vielä suurempi turhake shottittomalle henkilölle kuin munakuppi? En siis voi hankkia niitäkään. Haha. Naurattaa ajatus, kuinka ihmiset keksivät munilleen mitä hauskoimpia tarjoiluvaihtoehtoja.

      Vastaa
  5. Hosuli 26.3.2014

    Kananmunaleikkurihan on tuiki tarpeellinen! Ilman sitä ei saa leivän/riisikakun/näkkärin päälle tasaisen ohuita kananmunasiivuja. Veitsellä niistä tulee liian paksuja.

    Vastaa
    • Henriikka 30.3.2014

      Ehkä olet oikeassa. Sitä paitsi keltainen munanleikkuri on niin piristävä.

      Vastaa
  6. iduska 26.3.2014

    Oon kanssa kanamunaleikkurin puolella! Ja haluan tietää kuka sen paidan sai… jää vaivaamaan :)

    Vastaa
  7. Elfo 29.3.2014

    Kananmunanleikkuri on kumma sana. Kikkelikanteleeksi sitä kotonani kutsuttiin kun olin lapsi ;)

    Vastaa
    • Henriikka 30.3.2014

      Repesin aivan totaalisesti. Toivottavasti et ole kasvanut kieroon irvokkaiden lempinimien ansiosta?

      Vastaa
  8. jenniidaemilia 4.5.2014

    Hei, oon vähän jäljessä blogien lukuaikataulusta ja päädyin tänne postaukseen vasta tänään :) Mutta ota leipomismietintämyssyyn toi Kinuskikissan kakku, se on maailman ihaninta! http://www.kinuskikissa.fi/auringonkeltainen-narsissikakku

    Ja kiitos sulle blogista! :) Tuun aina hyvälle tuulelle, kun luen tätä. Sulla on ihana tapa innostua ihan tavallisista arkisista jutuista ja oot niin kovin söpökin vielä! :D

    Vastaa
    • Henriikka 6.5.2014

      Moimoi sinulle.

      Ihan älyttömän hyvä vinkki, kiitos siitä. Siis pitäis ihan samantien päästä tekemään tota, ai kamala minkä teit.

      Ja hei ole hyvä, onpa kiva kuulla tuollaista. Jaksat oikeesti kahlata aikataulullisesti näitä juttuja läpi. Arvostan todella.

      Vastaa
      • jenniidaemilia 6.5.2014

        Haha, ei mulla mitään excel-aikataulua ole. Mutta jotenkin jää vähän vaivaamaan, jos tiedän, että jää joku postaus välistä. Oon aina ollut yhtä pakkomielteinen myös aikakauslehtien kanssa, pakko lukea kannesta kanteen, jos kerran alotan. :D

        Mut kannattaa testata toi kakku. Ite en kyl noin hienoja koristeluja oo osannut/jaksanut vääntää, mut hyvin maistuu ilmankin. ;)

        Vastaa

Vastaa käyttäjälle Paju Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.