Epäonnistunut vaimo.

IMG_3932 (kopio)

Minusta piti tulla ahkera, innokas ja tunnollinen vaimo. Huomaan arjen keskellä kuitenkin olevani kerta toisensa jälkeen epäonnistunut. Tunnen olevani luuserivaimo. En pysty pitämään asuntoa siistinä, viemään roskia, pesemään pyykkiä ja astioita, enkä aina ehdi vaihtamaan lakanoita heti ajatuksen tullessa mieleeni. Tuoksun liian harvoin pullalle ja inhoan antaa hartiahierontaa. Olen unohtanut jynssätä uunin, pestä mikron ja jääkaapin, tyhjentää lattiakaivot ja silittää paidat. Enkä edes omista mankelia.

Suoraan sanoen, en ole pystynyt toteuttamaan moniakaan niistä visioista, jotka pyörivät päässäni omilleni muuttaessani. Olen yhä uudestaan huono ja kelvoton, laiska ja saamaton.

IMG_3946 (kopio)IMG_3949 (kopio)

Tiskit odottavat tiskipöydällä, vaikka pöydän alla olisi siihen tarkoitettu konekin. Sänky on pedattu ainoastaan satunnaisina kertoina vieraskoreudesta tai hetkellisestä energian puuskasta. Kirjat on pinotty ympäri asuntoa seinän vierustalle, sillä myimme entisen kirjahyllymme, eikä uusia ole vielä hankittu. Mainokset lojuvat siellä täällä (mistä niitä tulee, vaikka ovessamme on niiden kieltolappu?) ja kengät on potkaistu kotiovelta, eikä suinkaan aseteltu säntillisiin riveihin. Nurkat pölyyntyvät ja muutama lamppukin pitäisi vaihtaa. Mattojen tamppauksesta on kulunut taas muutama kuukausi, ja kevätaurinko paljastaa ikkunoihin tarttuneet siitepölytahrat, kaikesta muusta skeidasta puhumattakaan. Missä on se ahkera taskuvaimo, joka luuttuuaa ja pyykkää? Joka hymy huulilla kuuraa ja kunnostaa?

IMG_3957 (kopio)

IMG_3937 (kopio)

Voisin väittää, ettei minulla ole aikaa. Mutta meillä kaikillahan on. Se sama 24 tuntia vuorokaudessa. Voisin väittää, että olen väsynyt. Se pitää paikkansa, mutta ei ole mikään syy sinänsä. Ei minusta ole väsynyttä tullut ainakaan siivoten ja ruokaa laittaen. Totuus on karu, mutta yksinkertainen. En ole priorisoinut vaimouteen. Tai siihen vaimouteen, jota vaimoudeksi luulin.

Istuin viime syksynä eräissiä iltamissa, jossa yrittäjä Elina Yrjölä sanoi ääneen viisauden. Viisaus on pöyristyttävän, jopa typerän yksinkertainen. Kaikki me sen tiedämme, mutta vain harva sen uskoo. Lause kuului: ”Et voi saada kaikkea.” Jos panostat uraan 100-prosenttisesti, et voi panostaa perhe-elämään samalla volyymilla. Jos taas haluat antaa perheellesi itsesi ja elämäsi, ei uralle jää sitä kaikkea. Niin yksinkertaista, niin helppo ymmärtää, mutta niin uskomattoman vaikea hyväksyä.

Pari viimeistä vuotta olen laittanut aikani ja panokseni opiskeluun, töihin, blogiin, matkustamiseen ja ystäviin. Olen halunnut opiskella päteväksi kulttuurituottajaksi ja hankkia alalta koulutusta samanaikaisesti. Olen halunnut matkustaa säästötilin tyhjäksi ja olla niin paljon läheisteni kanssa kuin mahdollista. Visioimaani vaimouteen ei ole jäänyt sitä 100 prosenttia. Oikeastaan sille on jäänyt vain pieni hassu murto-osa. Ja minun olisi yksinkertaisesti hyväksyttävä se, sillä itsehän olen päätökseni tehnyt. Ja päätökset ovat kaiken lisäksi olleet hyviä.

IMG_3952 (kopio)IMG_3968 (kopio)

Olen asettanut paineet ihan itse. Minua ei ole painostettu olemaan kodin hengetär tai viihtymään enemmän imuri kainalossa. Olen täysin itse aikaasaanut tilan, jossa tunnen tuottaneeni pettymyksen, kun en ole voinut panostaa kaikkeen täysillä. Pitäisi hellittää vähän, antaa itselleen anteeksi. Kaikkea ei voi saada. Elämässäni tulee varmasti aika, jolloin koti nousee prioriteettilistalla korkeammalle sijalle ja tuoksun pullalta nykyistä useammin. Se voi tulla yllättävän nopeastikin. Mutta ennen sitä voisin nauttia nykyhetkestä. Ystävien laatuseurasta, opintojen tuottamasta innosta ja duunipäivän jälkeisestä väsymyksen ja onnellisuuden sekoituksesta.  Sitä paitsi tiskivuori ei näytä lainkaan pahalta, kun on kauniita astioita.

Ja mitä vaimouteen tulee, sitä on monenlaista. Muutama päivä sitten kerroin Jannelle epäonnistumisen tunteestani, hän nappasi kädestä, katsoi pilke silmäkulmassa ja sanoi:

You’re the best joke machine and boobs I’ve ever met.

Armollista viikonloppua kaikille.
– Henriikka

Kategoriat: elämä, random 57 kommenttia

Epäonnistunut vaimo.

57 kommenttia

  • emmi sanoo:

    kiitos! et arvaakaan kuinka tämä armahti kun istuu haaroista revenneissä farkuissa kirjoittamassa tekstiä joka ei valmistu koskaan ja kotona odottavat vain tiskit. ei se oo niin vaarallista. ei sen oo niin väliä. en oo totaaliluuserikakkapää. kunhan on jotain mistä nauttia ja välittää. tänään se on jäätelö suoraan purkista. se on musta hyvä valinta. aina.

    • Henriikka sanoo:

      ”Totaaliluuserikakkapää” taitaa olla viikon sana. Erittäin osuva, nauroin.

      Kiitos siitä, että kommenttipoksin ensimmäinen viesti sisälsi juuri sen reaktion, jonka toivoinkin jutun lukijassa aiheuttavan.

  • Heidi Pii sanoo:

    Vasta kirjapinojen kohdalla saatoin varmistua, ettet kirjoita musta. Samaistuin siis. Kiva kuulla, ettei ainakaan ihan kaikki muut vaimot ole niin täydellisiä, kuin surkeuksissani toisinaan uskon.

    Mutta mitkäköhän ne mun meriitit vaimona olisi, kun ainakaan noissa sun kategorioissa en näillä avuillani pärjäisi. ;)

    • Henriikka sanoo:

      Hahahaha hauskaa. Tiedätkö, luulen että me surkimukset ollaan sitä enemmistöä. Ja ne ketkä ei surkimuksia ole, on sitten niitä pelottavia.

      Ja meriteeistä vielä, niitä on varmasti miljoonia meillä kaikilla.

  • Petra sanoo:

    Ihan samanlaista on meillä, paitsi valokuvissa :) Jos törmäät joskus vaimoon, joka pitää kodin aina siistinä, lähettäisitkö minulle hänestä valokuvan. Voisin kehystää meidän seinälle tuomaan siisteyden energiaa tähän läävään.

    • Henriikka sanoo:

      Aika samanlaista taitaa olla vähän joka paikassa. Vaikkakin tiedän, että esim. omasta ystäväpiiristäni löytyy naisia, jotka pitävät kotinsa aina siistinä. Mutta he haluavat panostaa siihen ja se on täysin ymmärrettävää. Priorisoikoon jokainen siihen, mihin tahtoo. Ja antakoon armoa muussa, edes vähän.

  • Hanna sanoo:

    Mahtava teksti, samaistun tähän todella. Vaimo en tosin vielä ole vaikka mies mua siksi nimittääkin, vaan yhden lapsen kotiäitinähän mun pitäisi pitää huusholli kunnossa, eikö…? Noup. Pulla saattaa tuoksua, mutta roskia ei tule vietyä, eikä imuria ole nähty mun kädessä sitten marraskuun 2012. ;)

    • Henriikka sanoo:

      No ei se virallisesti vaimona oleminen tässä ollutkaan se keskeinen ajatus. Tiedätkö, ehkä riittää että pulla tuoksuu kerran vuodessa? Onhan siinä jo jotain.

  • PlusMimmi sanoo:

    Näkisit meidän kodin! Nopealla laskutoimituksella kahdeksan (8!!) goodie bagia levällään lattialla, vaatteita on enemmän kaapista ulkona kuin kaapissa, posteja, mainoksia, laatikoita… AARGH! Ja silti ollaan ihan tyytyväisiä, kunnes se järjetön ahdistus taas iskee ja siivotaan koko läävä lattiasta kattoon. Ja päätetään, että nyt ei enää päästetä tätä sotkua syntymään ja parin viikon päästä huomataan, että tilanne on taas sama. :D

    Ps. Paras loppukevennys ever! :D

    • Henriikka sanoo:

      Ihana Mimmi. Kiitos kun jaoit ajatuksia.

      Aikamoista kaaosta on välillä tämä elämä, mutta ehkä jossain vaiheessa tulee vielä vaihe, kun prioriteettilista keikahtaa. Silloin koti saattaa olla siisti pidempäänkin kuin kerran kuukaudessa. Nyt se ei valitettavasti ole vielä onnistunut. Ja mä niin tunnustan tuon paniikkisiivouksen ja sen jälkeisen tyytyväisyyden, jota kestää sen vuorokauden verran.

  • ville sanoo:

    Hyvä teksti.

    • Henriikka sanoo:

      Kiitos Ville. Tätä oli kiva kirjoittaa, joskin myös pelottavaa, kun ei osannut aavistaa, kuinka lukijat ottavat ajatukset.

  • Ellu sanoo:

    No mutta Janne taitaa silti tykästä susta sikana.

    • Henriikka sanoo:

      Mä alan pikkuhiljaa uskoa, että se tosiaan taitaa tykätä.

    • Vellu sanoo:

      Ellu, jos joskus luet tätä, niin sovitaanko että keksit jonkun muun sähköpostiosoitteen kuin olet nyt antanut. Se on nimittäin mun käytössä, ja sinne tulee ihan riittävästi spammia ilman sinun lisiä.

      Kaikella rakkaudella, Vellu!

  • Liisa sanoo:

    Samaistuttava kotikaaos. Musta tuntuu että kun koti on sekaisin niin ajatuksetkin on sekaisin. Ja yleensä ne on sit kummatkin sekaisin. Ja sitten saa kaivaa lapsen suusta pölypalloja ja mitälie moskaa. Armollista eloa ja oloa tänne ja sinne!

    • Henriikka sanoo:

      Aika inhottava ajatus tuo pölypallo lapsen suussa, mutta hihitin silti salaa vähän.

      Annetaan itsellemme anteeksi, paljon. Eihän tätä elämää muuten kukaan jaksa.

  • Annita sanoo:

    Tää oli mainio!

  • Laura sanoo:

    ARGH siis miksiiii vaimon duunina on edelleen 2000-luvulla huushollin siivoaminen ja ylläpito? Voisin lyödä vaikka veteoa, ettei miehesi ole ollut yhtä ahdistunut, kun ei kunnon aviomiehenä ole pessyt ikkunoita ja kuurannut nurkkia? Siivottomasta kämpästä saa olla ahdistunut, mutta ei saa ajatella, että ”miksen MINÄ ole siivonnut” vaan ”miksei tässä talossa kukaan siivoa?”! (Paitsi tietysti jos asuu yksin, silloin ei valitettavasti voi syyttää muita…)

  • mariella sanoo:

    Huh miten ahdistava teksti. Ajatteleeko joku kaltaisesi nainen tosiaankin näin vielä 2000-luvun Suomessa? Tykkään blogistasi todella paljon mutta tällaisen naiskuvan levittäminen on jotenkin..häpäisevää. Kaikkia naisia kohtaan. Vai menikö mulla jotain ohi, olihan tää sittenkin täyttä satiiria?

    • Henriikka sanoo:

      Avaanpa tähän väliin hieman lisää ajatuksia, ennen kuin täällä kommenttipoksin puolella alkaa lumipallo pyöriä. Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ollut nostaa esiin sitä, kuinka naisen kuuluu olla nyrkin ja hellan välissä. Ei missään nimessä. Jutun tarkoitus oli kertoa siitä pettymyksen tunteesta, ettei riitäkään kaikkeen. Se, että kyseessä oli nyt kodinhoito, johtui siitä, että se on tässä elämänvaiheessa ollut se juttu, joka on jäänyt muiden juttujen vuoksi vähän heitteille.

      Lauran ja Miian kommentteihin sen verran, että kyllä vain, myös Janne kokee samaa syyllisyyden tuntoa yhtä lailla. Teemme kotityöt yhdessä ja myös hänellä on yritys, opiskelut, duuni ja kaikki muu.

      Mielestäni siinä ei ole mitään halveksittavaa, että tahtoo hoitaa yhteistä kotia hyvin, jotta siellä olisi hyvä elää. Haluan todellakin tehdä parhaani, jotta yhteiselo sujuisi mitä parhaimmin. Sitä paitsi pidän siivouksesta tosi paljon. Pidän järjestyksestä, pidän mattojen tamppaamisestakin silloin, kun siihen on aikaa.

      Halusin nostaa kirjoituksella esiin sitä, ettei kaikkea tarvitse saada nyt ja heti. Ja että syyllisyyden poteminen siitä on turhaa. Ymmärrän nyt uudestaan tekstin luettua, että jollekin tämä saattaa edustaa stereotyyppisia mies- ja naisrooleja, kiitos siis kun avasitte kommenteilla ajattelemaan sitäkin puolta. Mutta ei ei ei. Ei pidä tehdä liian suoria johtopäätöksiä. Meillä tällaisten tunteiden kanssa painivat molemmat.

      Kauniita unia.

      • Vaimo_myös sanoo:

        Kiva, että selvensit. Mullekin jäi kirjoituksesta fiilis, että yhdistät kotihommat nimenomaan vaimouteen. Ymmärrän kyllä pointtisi :) Luomme itse liian helposti paineita itsellemme kuvittelemalla, millainen pitäisi olla – sen sijaan että oltais vaan!

      • Nimetön sanoo:

        Vaikka ymmärsinkin jo ensimmäisellä lukukerralla tarkoittamasi tekstin pointin, täytyy myöntää, että itseäkin hieman häiritsee tuon vaimo-sanan käyttö. Vaimohan ei ole mikään sellainen määre, joka on suhteessa ainoastaan sinuun itseesi ja omaan henkilökohtaiseen identiteettiisi. Päinvastoin, sana merkitsee (kirjamellisessa merkityksessään) suhdetta johonkuhun, tässä tapauksessa aviopuolisoon, mieheen. Vaimous ei siis ole sellainen asia, mitä voisit olla yksilönä, sillä siihen tarvitaan aina suhde – olet vaimo suhteessa mieheen, koska olette solmineet ko. sitoumuksen lain edessä.

        En siis lainkaan ihmettele, että teksti herättää joissain lukijoissa häiritseviä konnotaatioita: käyttämällä sanaa vaimo, positioit itsesi epäonnistujaksi osana tuota (kovin perinteisiä perhearvoja mukailevaa) mies-vaimo-suhdetta. Tämä on vähän nurinkurista, jos nimenomaan halusit tektissä kertoa sellaisista fiiliksistä, jotka heräävät kun ei täytä OMIA odotuksiaan. Ymmärrän kyllä, että olet varmaan hakenut sanavalinnallasi jotain kätevä emäntä -tyyppistä assosiaatiota, mutta tuo mielikuva ei aivan osu nyt nappiin.

        Sanoilla on merkitystä :)

        Terkuin blogistasi tosi paljon tykkäävä lukija, joka tahtoi vaan pohtia, mistä tällainenkin merkitysten väärinymmärrys mahtaa syntyä.

        • Henriikka sanoo:

          Hei sinulle.

          ERITTÄIN hyvä kommentti. Siinä onkin tämän tekstin moka mun puoleltani. Käytän vaimo-sanaa väärin. Hyvää analyysiä, vaikkakin hämmentävää, että joku jaksaa tosiaan tehdä tällaisia tekstitaidollisia taidonnäytteitä. Sanoilla on todellakin merkitystä, sillä kieltämättä tässä tekstissä yhdistän kodinhoidon vaimo-sanaan vaikka pitäisi käyttää ”kodin hengetär” tjsp.

          Toisaalta kyllähän vaimous ja kodinhoito sinänsä yhdistyvät, että esim. ei oma ura, omat matkat tai ystävät liity niin suoranaisesti parisuhteeseen ja ”vaimouteen”, kun yhteisestä kodista huolehtiminen. Mutta kodinhoito on yhteistä duunia, ei vaimon vastuulla.

          • Nimetön sanoo:

            Kyllä mä ainakin haluan, että nimenomaan mun ura ja ystävät liittyy mun parisuhteeseen – fiilailen eniten sitä, että ollaan kiinnostuttu miehen kanssa samoista jutuista ja voidaan jutella ja tsempata toisiamme myös esim. uralla eteenpäin. :)

          • Henriikka sanoo:

            Amen, sister. Niin minäkin. Mutta ei ura ole samalla lailla ”yhteinen”, kun koti. Siis ihan oikeesti fifti-fifti.

  • Nimetön sanoo:

    Kyllä minusta pystyy olemaan uranainen tai uramies ja pitää samalla koti siistinä sekä säilyttää läheiset välit ystäviin sekä perheeseen. Ei se ole mitenkään poissulkevaa?

    • Henriikka sanoo:

      Totta kai. Siis totta kai! Ihan ehdottomasti. Se on ihan täysin mahdollista.

      Mutta kirjoitin 100-prosenttisuudesta. Jos antaa KOKO elämänsä uralleen, ei voi saada KOKO elämäänsä perheelleen.

  • camilla sanoo:

    Ihana mies :D Kova kehu.. Tiedän tunteen. Koti on kuin kaaos, eikä toiselle ole aikaa, kun hän on vkl poissa ja itse on töissä..
    Kotona kuitenkin eniten häiritsee se oma saamattomuus. Turhautuu, jos on se ainoa joka siivoaa, eikä aina riitä se aika tai energia. Siksi jouduinkin tekemään jyrkän päätöksen blogia kohtaan.. Kaikkeen ei ole aikaa.

    • Henriikka sanoo:

      Niin, keskiössä on se oma saamattomuus, joka ei oikeastaan ole saamattomuutta vaan sitä, ettei kaikkea vain aina pysty tekemään niin prikuulleen.

      Voimia sun päätöksellesi Camilla.

  • Jes sanoo:

    Voi miten sieluni iloitsee, kun joku kerrankin näin avoimesti postaa kuviaan sotkuisesta asunnostaan ja kertoo saamattomuudestaan sen suhteen. Ihanaa, ihanaa! Nykyään julkisuudessa ja blogeissa näkyy vaan ”ah, meillä on niin ihana kotia ja olen ihana kodinhengetär” -juttuja, ku suurimman osan ihmisistä arkitodellisuus on jotain ihan muuta. Kuten minun. Huh, kiitos!

    • Henriikka sanoo:

      No mutta kiitos, kiva että sotkuinen kotimme ilahdutti hahhaa. No ei vaan, ymmärrän hyvin pointin. En oikein kuulu niihin tyyppeihin, jotka haluavat julkisesti esiintyä vain skumppalasi kädessä.

  • Roosa sanoo:

    aamen ja kiitos! kovasti itekin sitä pyrkii täydellisyyteen ja haluaa pitää kodin siistinä ja miehen tyytyväisenä. Tosin itseäni auttaa kummasti se että rakastan kokkaamista ja leipomista. Mutta kuka sitten tiskaa ne niistä syntyneet tiskit? :D

    • Henriikka sanoo:

      No minäkin rakastan kokkaamista ja leipomista ja itse asiassa myös siivoamista. Mutta kuinka kaikkeen ehtii? Kerrotaanhan toisille vinkkejä, jos niitä ilmaantuu?

  • Maireanna sanoo:

    Etköhän Sinä vähän liioittele nyt? Et Sinä VOI olla noin saamaton. JOS, niin askel edistystä ainakin on se, että olet tiedostanut n.s. ongelman. Ja siinä on jo uudn alku.

    • Ella sanoo:

      Ootko Maireanna mun salanimellä kirjottava äiti? :D Mun(kin) koti on jo muutaman kuukauden ollut vaan paikka, jossa käyn nukkumassa ja heittämässä eineksiä mikroon, kun opinnoissa ja harrastuksissa on ollu niin kiirettä. Ei siinä oo mitään pahaa! Niin kauan kun sotku ei aiheuta onnettomuuksia, se saa välillä olla. Asunto on vaan asunto: ei sillä oo väliä onko paidat silitettyinä kaapissa, vaan sillä että asukkaat voi hyvin.

      • Henriikka sanoo:

        Maireanna: Kyllä minä taidan vähän liioitella. Täytyy myöntää. Mutta siinä olet oikeassa, että ongelman myöntäminen on jo suuri askel eteenpäin.

        Ella: Hahaha Ella mitä huutelua. Sulla oli kyllä myös ihan älyttömän hyvä tuo kotipointti. Koti on ihmistä varten, ei ihmiset kotia.

  • Laura sanoo:

    Pääasia, että on koti täynnä rakkautta. Janne on siis asian ytimessä. Ps. Multa saa ilmaisen ikkunanpesu-workshopin! Rrrrakastan sitä tunnetta ku ne paskat peseytyy pois <3

  • Naava sanoo:

    Vaikken vaimo ole, enkä huushollin emäntä, niin silti tämä postaus helpotti omatunto-parkaani. Ei se siisteys ole aina niin pakollista. Ja samaa mieltä muiden kanssa että sie ja Janne ootte nii hyvä pari!

  • Mari sanoo:

    Aamen! Kiitos tästä! :) olen itse paininut ihan saman asian kanssa. (Meillä kirjahyllytilannekin on ihan sama! :D) Haluaisi tehdä asiat paremmin, mutta ei vaan ehdi. Ihana kuulla, että en oo ainut :)

  • Emmi sanoo:

    VOi että, onneksi tiskien tai pyykkien määrä ei ole universaali tai pätevä mittari vaimoudelle :) Joten voi lopettaa suorittamasta ja nauttia siitä vaimoudesta ;) http://finestprocrastination.blogspot.co.uk/

    • Henriikka sanoo:

      Voi ihana. Mikä kommentti. Tulostan tämän farkkujen takataskuun ja luen joka iltapäivä, kun palaan töistä tai koulusta riutuneena.

  • Maria. sanoo:

    Hah, I feel you! Voisiko tämän yhdistää jotenkin luovuuteen ja luovaan työhön? Itse olen havainnut lähipiirissäni, että vähemmän omaa luovuuttaan käyttävät pystyvät klaaraamaan elämän monikerroksellisuuden tehokkaammin kuin luovat. Vai löytyykö eriäviä mielipiteitä?

  • Helmi sanoo:

    Uhhuh, saman näköstä tässäkin huushollissa, vaikka asutan tätä kämppää yksin. Tai silloin tällöin vieraileva kisu sotkee kyllä välillä kissanhiekkoja ympäriinsä, mutta itehän se oon joka tän kaaoksen saan aikaan olemalla niin laiska korjaamaan jälkiäni. Ei edes voi tasoitella että ei ole aikaa Tiskikonetta ei oo niin keittiö on jatkuvasti tiskivuorten peittämä. Imuri on liian iso, vaikea, vanha ja kovaääninen, joten sen kaivaminen siivouskaapista töihin on suuren kynnyksen takana. Jaksan ryhdistäytyä silloin kun tulee vieraita kylään tai poikaystävä pääsee käymään, joten ehkä tää on vaan tätä kun asuu yksin opiskelijaboksissaan eikä jaksa välittää niin kauan kun lattialla mahtuu kävelemään eikä missään ole kunnolla _likaista_. Ehkä mä oon enemmän kodinhengetär sitten kun on joku muukin jonka vuoksi sitä kotia pitää siistinä, saa nähdä. :D

    • Henriikka sanoo:

      Mutta ehkä itselleen on helpompi antaa anteeksi kuin toiselle? Toisaalta, sulla on kyllä tuo kissa. Mutta siis mä en voi edes kuvitella, kuinka mieletön tuho meillä olisi ilman tiskikonetta. Ei mitään mahdollisuutta selvitä ilman sitä ihmekonetta.

  • marianna sanoo:

    Kiitos. Tykkään. Oot ihana. :)

  • Merppa sanoo:

    Ymmärrän kyllä sun harmituksen, mutta mielestäni hyvä vaimolla ja siivoojalla ei ole todellakaan samat kriteerit. Itse en ainakaan meinannut marssia alttarille miehen kanssa, jonka olen valinnut sen perusteella, että hän tykkää silittämisestä ja imuroimisesta. Enkä halua arvioida itseäni vaimona samoin perustein. Kodinhengettäriä on erilaisia: toiset luo tunnelmaa leipomuksilla ja toiset persoonallaan. Sun blogin perusteella teidän koti vaikuttaa viihtyisältä ja sä -ihan oikeesti – kodinhengettäreltä:)

  • Sari sanoo:

    Jos jo pelkässä vaimouden kontekstissa koet tuollaista syyllisyyttä, niin odotahan vain, kun sinusta tulee äiti ;-).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *