arkisto:

kesäkuu 2014

Makeita unia, kettukarkkien kuvia

IMG_5184 kopio

Olen suuri kettukarkkien ystävä. Rakastan sitä sokerin rahinaa hampaissa, pehmeää marmeladia ja pihlajanmarjan makua. Kaiken lisäksi paperien kuosi on niin kaunis, että voisin ostaa makeisia vain niiden visuaalisuuden vuoksi (oi, mattapaperi!).

Kirjoitin rakkaudestani joku aika sitten ja eräs lukija vinkkasi Kettukarkkilakanoista (hitsi vie, mä pidän vinkeistä!). Ajattelin ensin, että karkit riittävät. Olin nähnyt Vallilan karkkikuoseja aiemminkin ja ihastellut, mutta tyytynyt aina hymyilemään vierestä. Pari viikkoa sitten tajusin kuitenkin Bellapuodissa myytävän, päiväpeittoja tekevän Beditin mallistoissa olevan kettukarkkikuosista Zipit-päiväpeittoa. Bellapuoti on tehnyt paljon yhteistyötä Bella-blogien kanssa ja minullakin oli kyseiseen nettikauppaan lahjakortti. Päätin käyttää sen kuvissa näkyvään päiväpeitteeseen, joka on kaiken lisäksi juuri alessa.

IMG_5162 kopioIMG_5143 kopio

Voi, kuinka somalta meidän sänky näyttääkään! Jotenkin kotoisalta ja hellyyttävältä. Kuosi saa sen näyttämään entistä pikkuruisemmalta, me kun olemme olleet tyytyväisiä 120 senttiä leveään malliin. Valkoinen pellava-makkari kaipasikin vähän väriä luokseen, suurista kuvioista tulee juuri sopivasti iloa, mutta kokonaisuudesta ei kuitenkaan tule rauhaton.

Bedit on joensuulainen pienyritys. Zipit-päiväpeittojen idea on vetoketjuilla irrotettava ”kansikangas”. Peiton reunukset pysyvät paikoillaan koko ajan (ihanaa, ruma harmaa sänkymme on alati piilossa), mutta kannen voi ottaa yöksi pois kokonaan tai vaihtoehtoisesti irrottaa sivuista ja rullata jalkopäätyyn. Olen joskus asetellut kolme eri huopaa päiväpeitteeksi jokaisen nukutun yön jälkeen. Voin kertoa, että tämä on aika lailla yksinkertaisempaa.

IMG_5177 kopio

Käytetäänkö päiväpeittoja ylipäänsä enää? Luulen, että vähenevässä määrin. Itse tykkään heittää lakanoiden päälle jotain, vaikka laiskojakin aamuja toki on. En kuitenkaan hahmota peiton hankkimista vain käytännön syistä, pakko sen on näyttääkin hyvältä. Joskus tuntuu, että päiväpeittojen ja talvitakkien kanssa mietitään vain käytäntöä, vaikka todellisuudessa ne näkyvät suurimman osan ajasta muille. Ainakin tässä peitteessä yhdistyy molemmat.

Kauniita, makeita unia. Kettukarkkien kuvia.

– Henriikka

Rakkautta juhlimassa

IMG_4863 (kopio)

Tänä viikonloppuna on juhlittu rakkautta rankalla kädellä ja taidetaan juhlia vieläkin. Otsikon perusteella moni olettaa näkevänsä kulkue-kuvia, mutta Priden sijaan olin kuitenkin ihan ”tavallisissa häissä”. Ihan mielettömän kivoissa häissä Kulosaaren kirkossa ja Casinolla. Hääpari oli upein, sulhasen henkselit viimeistä huutoa ja morsian kuin nostalginen filmitähti.

Totesin olevani usein häissä. Ystäväpiirini tiputtelee hääuutisia vähän väliä ja joskus tuntuu siltä, että häitä on niin paljon, että olisin välillä kuokkimassa, rakkautta juhlimassa. Häissä on hyvä olla, joten en pistä pahakseni. Häissä vallitsee aina myös yleinen rakkauden fiilistelyn ilmapiiri ja sitä muistaa olla itsekin kiitollinen läheisistään. Itkeskelen aina ja muistan vedenpitävän ripsivärin.

IMG_4759 (kopio)IMG_4837 (kopio)IMG_4812 (kopio)IMG_4715 (kopio)

Näistä kuvista ei välity häiden tunnelma, korkeintaan kaunis ilma ja aurinko, joka kaikista suunnitelmistaan huolimatta tuli kuitenkin. Tuli todella, ja taivas pysyi pilvettömänä koko päivän. Kuvissa on taas yksi mekko, vaatehuoneen ylähyllyltä löytynyt. Ostin sen siskon yo-juhliin kaksi vuotta sitten ja vasta nyt puin sen uudestaan ylleni. Voi olla, että traumatisoiduin, kun yo-juhlissa sain vastata useita kertoja kysymykseen koskien mahdollista raskauttani.

Ja jos totta puhutaan, niin jaloissa olleet vaaleanruskeat remmisandaalit hankittiin silloin samoihin kemuihin. Kun on häiden ruuhkavuodet, ei voi aina laittaa rahaa uuteen. Ei sillä, että kannattaisikaan. Hiukset laitoin nutturalle, juhlan kunniaksi siirsin sen tavallista taaemmas heh. Tuuperasin juurta ja kiepautin nutturan mahdollisimman löyhästi ja sopivan sotkuisesti. Helppoa, kuitenkin juhlavaa.

IMG_4855 (kopio)IMG_4817 (kopio)IMG_4892 (kopio)

Menen häistä aina vähän sekaisin. Lauantaihäiden jälkeen sunnuntai menee ihan vötkiessä, miettien juhlapäivää. Voin kertoa, että kellon lähestyessä kolmea tänä sateisena sunnuntaipäivänä, olen edelleen vaaleanpunaisissa satiiniyöhousuissa. Huudatan Viitasen Piiaa ja Isac Elliottia vuorotellen, enkä keksi päivään muutenkaan minkäänlaista logiikkaa. Piti mennä pelamaan koripalloa, mutta eihän sateella ole tunnelmaa eikä järkeä. Toisaalta, tunnelmaton ja järjetön olisi sopinut hyvin tähän päivään.

Täytyy lopettaa ajatuksenjuoksu tai tulen paljastaneeksi liikaa itsestäni.

– Henriikka

Kamera ei vieläkään rakasta

IMG_3521 kopio

Vuosi sitten aiheutin suuria tunteita ja etenkin pitkiä nauruja kirjoituksellani ”Kun kun kamera ei rakasta”. Myös moni muu intoutui jakamaan omia rumia hetkiään. Eiköhän jatketa tänäkin kesänä samalla aiheella, sillä kovasta treenistä ja tsempistä huolimatta kamera on pysynyt yhtä kaukaisena kaverina itselleni. Linssin läpi näkyvät ja tallentuvat samat pontevat hiustenlaittosessiot, asennon kohentamisesta johtuva ähellys ja silmien hetkittäinen ummistuminen. Kovaksi hitiksi nousivat talven aikana myös kieli ulkona suusta -kuvat, kun yritin pelastaa rohtuneiden huulien tilannetta.

Ilmeitä riittää. Tekemällä tehtyjä ilmeitä paljon, mutta vahingossa syntyneitä sitäkin enemmän. Ja sitäkin rumempia. Ensin hävettää, mutta kaikkeen tottuu. Omaan naamansa ja sen väkinäisiin maneereihin ehtii kyllästyä todella pahasti. Tietyn kyllästymisrajan jälkeen huomaa alkavansa nauttia vähän rumemmista yllätyksistä.

Nauttikaa, oi nauttikaa! Ensimmäinen kuva oli mielestäni jo aika suoritus. Mikä on tuo kurttu nenänpielessä?

IMG_2260 kopio IMG_7075 kopio IMG_7174 kopio IMG_7957 kopio IMG_8358 kopio IMG_8470 kopio IMG_1164 kopio IMG_1402 kopioIMG_5513 kopio IMG_5522 kopio DSC_0177 kopio IMG_6008 kopio IMG_6431 kopio IMG_7007 kopio IMG_7374_2 kopio IMG_9828 kopio IMG_9934 kopio IMG_0822 kopioIMG_5797 kopio

Tähän maaniseen hyökkäykseen on hyvä lopettaa.
Juuri sellainen psykopaatti-eukko, joka säntäilee pienten lasten painajaisissa.

Noniin, ylsinkö riittävän rumaan? Naurattiko tippaakaan?

Lopetin edellisen ”Kun kamera ei rakasta”-jutun lupaamalla kumoavani kesällä väitteen: ”Sä näytät kaikissa vaatteissa niin hyvältä!! Sulle sopii kaikki!”. Tätä ei ole vielä tapahtunut. En kuitenkaan puhunut mistä kesästä puhutaan, joten pysykää kanavalla. Tahattoman rumuuden kesä 2015 voi olla vastaus kaikkiin tarpeisiin.

– Henriikka

Valokuvia suoraan suloisesta tulostimesta

IMG_3031 kopio

Testasin muutama viikko sitten Canonin pikkuruista tulostinta ja vasta nyt muistan sitä hehkuttaa. Kuulin tulostimesta alkuvuodesta ja helposti innostuvana tietysti kiljahtelin pikkuisen. Miten sievä! Mustasta tulostimesta saa tulostettua suoraan postikortin kokoisia ja sitten astetta pienempiä, neliönmuotoisia kuvia. Tulostimen sovellus ladataan puhelimeen ja puhelimesta voi suoraan lähettää käskyn tulostuksesta. Saapa härveliin muistitikunkin, jos älypuhelimet tuottavat ongelmia.

Onhan se nyt kiva! Siitä voidaan olla montaa mieltä, kuinka tarpeellinen kyseinen Selphy -tulostin on (nimikin jo kertoo paljon), mutta on se kiva.

IMG_3033 kopio IMG_3037 kopio

Ei kukaan voi väittää tarvitsevansa tällaista. Haluaminen on ihan asia erikseen. Itse muutaman kuvan kokeiltuani viehätyin ajatuksesta, miten helposti valokuvan voisi tulostaa kortiksi esimerkiksi synttäripäivien kunniaksi. Tulostin nämä kaikki testikuvat tarrapaperille, mikä helpottaisi kovasti korttien kanssa. Ystävien muistaminen ihan oikeasti, muutenkin kuin virtuaalitökkäyksellä, on tässä maailmassa niin harmillisen harvinaista, että tekisi mieli harkita hassua tulostinta, jos se tuottaisi tulosta ystävänelkeissä.

Jos en aivan väärin muista, niin 100 euron ovh-hinta osuu aika lähelle. Tuskin ostan ensi palkasta, mutta ainahan voi harkita otsa rypyssä.

IMG_3041 kopio

Paperikuville ylistystä. Kyllä niiden ääreen vain palaa niin paljon mieluummin, kuin kovalevyille siirrettyjen massakansioiden. Olen paperikuvien ja albumien kanssa pari vuotta jäljessä, liimaamisen ja kuvatekstien kanssa vieläkin enemmän. Ehkä lomalla, ehkä lomalla…

– Henriikka

Riian retkiä (3 ja viimeinen)

Kolmas ja viimeinen reissujuttu Riian matkasta. Että raivostuttaa, että Riika taivutetaan kuin siika. Riikahan on erisnimi ja kylläpä on tyhmän kuuloista kirjoittaa Riian retkiä, kun kaikki loogiset ajatusmallini tyrkyttävät aivoistani muotoa Riikan. Mennään nyt sitten siikojen perässä, kalakaverin mallin mukaisesti. Kahden kilon Riika.

Kiitollisena sai olla koko spontaanista ulkomaan pyrähdyksestämme, mutta erityisesti siitä, että saimme vielä paikallista seuraakin näin lyhyellä varoitusajalla. Alina ja Juuso-Jesperi olivat pari vuotta sitten sohvasurffaamassa juuri Riiassa ja sitä kautta tutustuivat muutamaan mukavaan kaveriin. Näin sitä vaan uidaan latvialaisiin piireihin, u-u-uuu.

IMG_4073 kopio IMG_4072 kopio IMG_4051 kopio IMG_4062 kopioIMG_4050 kopioIMG_4082 kopioIMG_4066 kopio

Kaunis oli mintunvihreä koti ja ihmiset iloisia. Pitäisiköhän meidänkin maalata seinä mintuksi? Vai olisiko se ohimenevä hullutus? Onhan tuo nyt aikamoinen Pinterest-väri. Voisiko kaunis väri alkaa yhtäkkiä kyllästyttää? Tulihan Jeffrey Campbelin tolppakorkokengistäkin yhtäkkiä jokaisen blogikirppiksen vakiokalustoa.

Mutta ihmiset ovat kyllä kaikkialla lopulta ihan samanlaisia. Latviassa ehkä vähän suorapuheisempia, vahvempihiuksisia ja sosiaalisempia kuin meillä Suomessa. Mutta kuitenkin ihan samanlaisia.

IMG_3719 kopioIMG_4000 kopioIMG_4004 kopioIMG_3651 kopio IMG_3661 kopio IMG_3644 kopio IMG_4016 kopioIMG_4034 kopioIMG_4255 kopio

Kaiken hauskanpidon oheen oli meillä eräs hiljainen ja surullinen pari tuntia. Riika on vuoden kulttuuripääkaupunki ja sen ”kunniaksi” kaupungissa avattiin kaikkien nähtäväksi KGB-talo. Neuvostoliiton salaisen poliisin sairas vangitsemis- ja kidutus-päämaja. Tässäkin talossa on ihmisiä teloitettu ja lähetetty jatkokäsittelyyn Moskovaan tai suoraan Siperiaan täysin käsittämättömistä syistä. Veti hiljaiseksi ja mietteliääksi.

Pahinta on ehkä tajuta, että samanlainen jatkuu maapallolla nykyäänkin. Ja minä siemailen kahvia ja iloitsen. Se ei ole täysin okei. Se ei ole yhtään okei. Mutta mitä ihmettä voin tehdä?

IMG_4244 kopioIMG_4238 kopioIMG_4246 kopio

 Paluu Suomeen. Ja jo muutama työpäivä takana. En malta odottaa lomaa. En ole koskaan odottanut lomaa yhtä lailla. Toivottavasti voin taas jättää Helsingin hetkeksi ja päästä metsään, mättäälle makaamaan. Sopivasti kypsyneiden mustikoiden viereen.

Kiitos Latvia. Tavataan taas.

– Henriikka

Riian retkiä (osa 2)

IMG_4272 kopio

Jatketaan Latvialla ja rehellisellä tilannekuvalla siitä, kun yritän saada syömäpuikkoja suuhuni yhtä taidokkaasti kuin ystäväni. En onnistunut.

Matka oli niin ihanan arkinen, ihan kuin olisi Suomessa ollut, mutta silti jotenkin kivan kaukana kaikesta. Vaikka on kyllä ääneen pohdittava, mikä surkea syy lähtemiselle on olla ”kaukana kaikesta”. Kuulostaa siltä, että arki olisi jotenkin inhottavaa. Miksi on niin kumman trendikästä paeta ja pakoilla, olla kuurupiilosilla ihan sitä ikiomaa elämää?

Ehkä kyse ei ole totaalisesta pakoilusta, vaan enemmänkin arkirutiinien hetkittäisestä katkaisusta ja tämän katkon myötä saadusta energiasta. Se on ainakin itselleni se suurin syy, sillä pidän elämästäni. Suorastaan rakastan sitä. Joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta tällaisten minilomien jälkeen aina enemmän.

IMG_4260 kopio IMG_4271 kopioIMG_4266 kopioIMG_4286 kopio IMG_3843 kopioIMG_3845 kopioIMG_3852 kopioIMG_3866 kopio

Toiset tykkäävät matkustaa kunnon luksuksella. He säästävät lomaansa varten, lähtevät matkaan kukkarot pullollaan ja ovat kerrankin valmiita laittamaan vaikkapa illallaiseen ihan kunnolla panosta. Tässä on oma viehätyksensä, loma tosiaan tuntuu lomalta. Itse olen kuitenkin löytänyt suurimman viehätyksen arkisista lomista. Mennä jonnekin, tehdä sinne hetkeksi koti: tehdä lounas vuokra-asunnossa, käydä paikallisten kotona, istua iltaa tai käydä lenkillä. Ihan sellaista tavallista oloa.

Voi olla, että olen valinnut tyylini olosuhteiden pakosta, mutta arkisemmassa matkustelussa paineet reissun onnistumisesta eivät ainakaan nouse liian korkealla. Sitä on tyytyväinen vain siihen, että sattuu nyt harhailemaan jossain päin maailmaa.

IMG_3935 kopioIMG_3904 kopioIMG_3943 kopioIMG_3979 kopioIMG_3985 kopioIMG_3987 kopioIMG_3991 kopioIMG_4159 (kopio)IMG_4180 (kopio)IMG_4194 (kopio)IMG_3620 kopio IMG_3622 kopio

Riikassa toki juhlimme, mutta myös elimme muutaman päivän arkea yhdessä. Luimme romaaneja, vetelehdimme yövaatteissa ja kävimme lähikaupassa ruokaostoksilla. Milloin tavallisesta on tullut niin tavoiteltua?

 Ja ostimme kamomillaa ja keitimme teetä. Paikalliset naureskelivat, miksi ihmeessä ostamme kasveja teetä varten? (Oletin tämän tarkoittavan, että he keräävät nekin ihan itse) Kuinkahan räkäisesti nauraisivat valmis-teepussi-kokoelmalleni?

Riikka oli kommentoinut ensimmäiseen reissujuttuun, että näytämme niin onnelliselta.
Ei onneksi vain näytetty.

– Henriikka

Kasvottomia malleja, kauniita vaatteita

10394818_652994911449774_1419931659914014000_n 10442440_652994811449784_5624349831552699084_n 10492524_652994834783115_5400710137790103137_n10492528_652994818116450_2092392425129992533_n10356415_652994868116445_5047982371260023144_n 10384030_652994874783111_3117586080108584765_n

Joskus tuntuu, että nykyisin mallistokuvissa myydään kasvoilla ja mallin persoonalla enemmän kuin itse vaatteilla. Siksi jäin hetkeksi pidempään Samujin ensi vuoden malliston kuvien ääreen. Malli on toki tunnistettavissa ja kasvotkin ovat välillä näkyvissä, mutta hiuksiin piiloutuminen on tehty tyylillä, ja vaatteet on oikeasti se eniten huomiota herättävä osa kuvissa. Hameisiin, paitoihin, takkeihin voi oikeasti keskittyä ilman, että ohessa on mielipiteitä ohjaavat kauriinsilmät tai luumunpunaisiksi maalatut huulet. Kukaan ei tuijota kuvista takaisin ja se on mukavaa vaihtelua. Voin katsoa vaatteita rauhassa, ilman että niiden kantaja tapittaa herkemättä takaisin.

Vaaleansininen villapaita, armeijanvihreä takki. Siinä omat suosikkini.
Sain katsella niitä pitkään ennen kuin tajusin, miltä malli näyttää.

– Henriikka

Kuvat:
Samuji Resort 2015
Photo by Nina Merikallio

Riian retkiä (osa 1)

IMG_3807 (kopio)

Sorry pals, olen ollut niin menossa. Niin retkillä. Iltamyöhällä laskeutui pieni, sievä lentokone Helsinki-Vantaan lentokentälle ja nyt olen jo pääsyt turvalliseen kotiin, jossa neilikat olivat lakastuneet maljakkoonsa ja jääkaapista ei tunnu löytyvän mitään. Pyrin pitämään mielessäni, että loppuviimein rakastan aina Suomea eniten. Joudun kuitenkin nieleskelemään pikkuisen, olisi ollut niin kiva jäädä vielä hetkeksi.

Oli mieletön Riikan reissu. Ja miksei olisi ollut? Kirsikat maksavat kilohinnaltaan 3 euroa, kukkakauppiaita on joka puolella ja kaikkialle pääsee sopivasti kävellen. Lisäksi Alina ja Juuso-Jesperi housteina, parhaita ystäviämme (Ei, he eivät ole slaaveja, vaikka vähän näyttävätkin siltä. Ihan Suomesta vaan).

IMG_3747 (kopio)IMG_3757 (kopio)IMG_3739 (kopio)IMG_3759 (kopio)IMG_4209 (kopio)IMG_4212 (kopio)IMG_3781 (kopio) IMG_3775 (kopio)IMG_3788 (kopio)IMG_3799 (kopio)

Oikeasti olen niin väsynyt, että ajatukseni eivät risteile tavalliseen tapaansa. Mietin vain nälkääni ja sitä, miksi kameralle on tallentunut kuvia lähinnä vain meistä itsestämme. Maisemat, katukuvat ja muistomerkit ovat jääneet vain mielimme (= ei minnekään). Ehkä siksi, että emme olleet nähneet ystäviämme hetkeen. Ehkä siksi, että tilanteita muistaa usein parhaiten ihmisten kautta.

Me lähdimme Latviaan juhannusta ja huonoa säätä karkuun. Paljon ei voitettu, sillä vettä tuli sielläkin. Ehkä se oli vain helpompi unohtaa reissun päällä. Juhannuskin saapui ajallaan: siinä missä Suomessa se oli perjantai-lauantai-akselilla, jäivät ystävämme juhlimaan paikallista juhannusta täksi ja huomiseksi päiväksi. Torit olivat täynnä kukkia ja seppeleitä myytiin kaikkialla. Eikä mitä tahansa väkerryksiä, vaan aivan mielettömiä floristi-taidonnäytteitä. Oikeastaan juhannusmyllerrys tuntui aika suomalaiselta, maalaisromanttiselta ja kotoisalta. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

IMG_4091 (kopio) IMG_4098 (kopio)IMG_4235 (kopio)IMG_4115 (kopio) IMG_4135 (kopio) IMG_4217 (kopio)

Onkohan tällaisista hassutuksista kenellekään iloa? Minä ja suurensuuri sateenvarjo epäluonnollisen pompun ja hymyn kera. Jos kelpaa, niin lisää reissukuvia irtoaisi. Toivoen, että näistä välittyisi sitä riemukasta tunnelmaa, joka miniloman ajan vallitsi.

Nyt jotain ruokaa. Nyt heti. Kiitos ja hei.

– Henriikka

Kaunista juhannusta ystävät!

IMG_3679 (kopio)IMG_3654 (kopio)IMG_3682 (kopio)

Istuin aamukuuden jälkeen Helsinki-Vantaan lentokentän Terminaali 1:ssa. Kävin vessassa heittämässä ripsiväriä naamaan (ripsiin) ja kahvilassa kului muutama rauhallinen hetki. Sitten boarding, vajaa tunnin lento Latviaan ja bussikyyti keskustaan. Jo yhdeksän aikaan aamulla halasimme rakkaita ystäviä Riikan Central Tirguksella.

Ja on niin oikein olla viettämässä juhannusta paikassa, jossa leikkokukat ovat edullisia. Ystävämme Juuso-Jesper ja Alina asuvat osan kesästä Riikassa, ja Alina oli ostanut tulomme kunniaksi kimpun kukkia kämppäänsä. Saavuimme ihanaan kotiin täynnä tunnelmaa ja paperilintuja. Myöhemmin iltapäivällä kaupungilla kävellessä huomasin, että torit ovat täynnä kukkamyyjiä ja täydellisen juhannusseppeleen saa puoli-ilmaiseksi. Kimpun ruiskukkia saa eurolla ja vajaa kympillä ostaa kotiinsa mielettömän kukka-asetelman.

Juhannus voi olla missä vaan, kunhan on kunnolla kukkia. Kaunista juhannusta kaikille.

– Henriikka

Olinpa kerran huvipuistossa

Olinpa kerran Huvipuistossa pitkästä aikaa. Tiistaina, jos nyt tarkemmin lähdetään määrittämään. En ollut käynyt huvipuistossa kunnolla vuosiin ja Linnanmäelle oli ehtinyt nousta Ukko ja Kingi ja vaikka mitä mainioita laitteita korneilla nimillä. Kasassa oli GreenStreetin väkeä ja yhteistyökumppaneita, suurin osa itselleni entuudestaan tuntemattomia.

Olin aivan liian innoissani. Siis ihan omissa kerroksissani. Himoitsin hattaraa (katsokaa nyt tuota kuvaa, se vain hyökkäsi päälleni) ja halusin käydä kaikissa laitteissa kymmenen kertaa. Säntäilin ja kikattelin. Ehkä vähän epäsopivaa käytöstä uusien ihmisten kanssa, mutta oppivat ainakin tuntemaan. Olin täysin aseeton huvipuiston vilinässä. Olin tehnyt päätöksen olla sopivan viilipyttynä, mutta sitten päädyinkin soheltamaan kruunu päässä koko illan. Kyllä kaikilla olisi kivempaa, kun eivät liikaa kelailisi. Kelat seis, elämä alkakoon.

lisnki 2

Huomasin kyllä, että jännitys oli ensi kerran elämässä hiipinyt varpaisiin. Mietin muutamaan laitteeseen kiivetessäni, että miksi keikun valjaissa yläilmoissa. Olisi varmaan parempaakin tekemistä. Mutta endorfiinin ryöppyessä ei voinut kuin myöntää rakastavansa huvipuistoja. Olen varmaan tulevaisuudessa sellainen äiti, millainen oma äitini oli: alle 140-senttisinä katsoimme laitteen vierellä, kun äiti kieppui ja riekkui kieputtimissa ja vuoristoradoissa. Mahtava meno.

Sain naurua osakseni, kun varmistin hattarakioskilla, minkä väristä hattara on. Se on todella relevantti kysymys. Kerran sain käteeni tötterön turhaa valkoista, enkä samaa kohtalokasta virhettä enää tee.

Huvittelun jälkeen siirryimme raakaherkkujen ääreen lähikallioille. Eittämättä yksi parhaista päivistä tänä kesänä. Hirveän kylmä, hirveän kaunista. Tunsin vähän huonoa omatuntoa siitä, miten hyvin sitä elämässä menee, kun jossain päin maailmaa surraan ja soditaan (se kuuluu tähän kesä-melankoliaani). Kivoja ihmisiä ympärillä ja syvällisiä keskusteluja maailmanlopusta ja parhaista juhannusheilan iskurepliikeistä. Onnellista kesäitkua tähän loppuun.

– Henriikka

Kuvista kiitoksia Johannes, Aino ja Maiju

Latvia odottaa !

b811438c434d609afc1581c2228ae156

Joskus sitä huomaa hetken mielijohteesta ostavansa liput Latviaan, vaikka kaikkienhan kuuluisi olla juhannuksena Suomessa, kokkojen äärellä, suloisesta suvesta nauttimassa. Kukkaniityillä tanssimassa ja juhannustaikoja tekemässä. Eikä minun pitänyt matkustella tänä vuonna, vaan säästää. Päätin nyt kuitenkin lähteä Riikaan, jossa olen viimeksi käynyt niin nuorena, etten muista mitään. Voin siis seikkailla kaupungissa täysin ummikkona. On minulla kaksi opastakin, ystävien luokse matkustamisessa on aina hyvät puolensa. Kihisen intoa.

Nyt kun ulkona sataa lunta (uskomaton maailma), voin hyvillä mielin todeta päätökseni olleen oikea. Ei ole hellettä Latviassakaan, mutta ilman pipoa sentään pärjää. Voi kuinka minä sitten nautinkaan. Kävelen mukulakivikatuja ja kuvittelen asuvani jokaisen tornitalon ullakolla. En osta jäätelöä, jos siinä ei ole vähintään kolmea palloa, mutta kahvia aion hörppiä sivistyneesti pienestä kupista, kuppi pelkästään etusormen ja peukalon varassa. Jos oikein riehun, niin saatanpa ottaa vähän teetäkin. Vähän vain.

Voi ystävät, kuinka odotankaan! Voi veljet, olisi jo juhannus ja pako parempaan.

– Henriikka

Kuva: Marmalade Toast

Rakkaita retroaarteita

IMG_3499 (kopio)

Kun talouden toinen asustaja aloittaa työt second hand -liikkeessä, ei tarvitse käydä kahta sanaa siitä, mikä jutussa on parasta. Tuliaiset, tietysti. Työpäivän jälkeen saatan saada pärekorin, verkkatakin tai kaksi halinallea. Kimaltavat vintagekorvikset, nahkanilkkurit tai uuden eteisenpeilin. Liian löyhäksi ei ostomoraali ole laskenut, mutta sopivan löyhät kukkaronnyörit ovat suoraan verrannolliset vaimon tyytyväisyyteen.

Uusin ilahduttanut tuliainen on Adidaksen verkkatakkikolmikon kuopus, minttuvioletti vetoketjutakki. En tiedä miksi näitä vanhoja verkkiksiä niin rakastan, mutta niin ne vain pysyvät vaatekaapissa vuodesta toiseen. Kaksi hupparia ovat löytyneet isoilta kirppismarketeilta: sinisävyinen Valtterista (snif) ja vaaleanpunainen Karhupuiston pihakirpputorilta. Kaksi euroa kappale, jos en aivan väärin muista.

adidakset (kopio) IMG_3461 (kopio)

Retrot takit ja verkkarit ovat itselleni Akilleen kantapää. Ei voi mitään. Karhun ja R-collectionin anorakkeja, Adidaksen pastelliasioita ja muuta kasari-ilottelua tulee pysymään kuvioissa pitkään, vaikka muuten retroinnostukseni on ollut laskusuunnassa. Punaruskeat kukkalakanat ja leijonankeltaiset peltipurkit ovat kummasti vähentyneet kokoelmista. Mutta Addut, ne pysyvät rinnallani.

Paljastakaa heikkoudet. Asettukaa maalitauluksi.

– Henriikka

Vanha kunnon kahvirasia

yhteistyössä Paulig 

IMG_3399 (kopio)

Kahviviikko on joka viikko. Tällä viikolla olen kuitenkin sortunut myös kuvaamaan parhaimmat kahvihetkeni. Instagramin tiliäni seuranneet ovat saaneet nähdä kahvikuvia vielä tavallista tiuhempaan, sillä olen kerännyt viime päivien kahvihetkeni #juhlamokkamaisema-hashtagin alle. On ollut työpäivien take away -kahvia, pari kupillista kahvilan luksus-aamupalan kanssa, sairaslomapäivän sänkykahvia, kahvia bussissa kirjan kanssa ja pari täydellisen rauhallista iltakahvia. Äsken tein pienen mustikkapiiraan, joka oli omiaan vaniljajätskin kanssa.

Tämä epätavallisen tiuha raportointi johtuu Pauligin uudesta kahvirasiasta, jonka ympärille on väsätty tämä ”juhlamokkamaisema”-tunnus. Tunnuksen alle kaikki voivat kerätä maisemia ja tunnelmia omista kesän kahvihetkistään. Seitsemännen kahvirasian voitte nähdä alemmasta kuvasta, punasinisen purkin suunnittelija on Janine Rewell. Viimeksi fiilistelin Pauligin rasiaa yhtä paljon, kun sen suunnittelun takana oli Lotta Nieminen, yksi lemppareistani. Uudessa rasiassa on kivan raikkaat värit ja kansallismaisema-teema on samoin toteutettu persoonallisella otteella.

juhlamokkamaisema

Jos te haluatte paljastaa koko kansalle kahvittelunne, niin kuvan voi jakaa tunnuksella #juhlamokkamaisema Instagramiin, Twitteriin, Pauligin Facebook-seinälle tai kampanjasivustolle osoitteeseen kahvi.paulig.fi/juhlamokkamaisema. Kuvien jakaneiden kesken jaetaan kahvirasia-settejä.

Erityisjuttu on, että saan valita oman blogini lukijoiden kesken viisi voittajaa. Jakaessasi kuvan instagramissa, lisääthän siis @aamukahvilla-tägin. Näin näen lukijoiden kahvikuvat ja voin valita heistä viisi, joille Paulig postittaa uuden rasian ja muuta mukavaa. Aikaa on viikon verran (22.6 saakka), joten kaikki kahvittelijät ehtivät varmasti jakaa edes yhden kupposen verran kuvia. Viikon päästä käyn kuvat läpi ja valkkaan rasioille uudet omistajat.

Kahvihetket jatkuvat, vaikka Instagramiin tuskin jaan enää yhtä monta kupillista viikossa.
Ihanaa sunnuntai-iltaa. Nautitaan kesäkuusta.

– Henriikka

Ps. Arvatkaa naurattiko, kun kolmanneksi viimeiseen kuvaan oli kommentoitu, että olivat erehdyksissä luulleet leipääni kirjekuorilaukuksi!

Huolettomasti häissä

IMG_3232 (kopio)

Mietin äsken jutun otsikkoa. Yritin keksiä hyviä, tunnelmallisia biisejä, joissa kerrotaan häistä, kesästä, juhlista tai muusta asiaankuuluvasta. Otin jalat tähän tuolille syliin ja pohdin muutaman hetken. Ainoa mieleeni tullut oli lopulta: ”Kun on kännissä, väärissä juhlissa”, SMG:n uusimmalta albumilta. Ei taida olla osuva otsikko. Miksi kaikki kesäjuhlabiisit kertovatkin humaltumisesta? Pieniä häitä, sun muuta. Karri Koira sentään kutsuu jonnekkin, missä ei läiky skumppaa. Ei sillä, että skumpassa mitään vikaa olisi, mutta otsikoiksi näistä ei ole.

Eilen oli häät. Oikein suloiset häät. Yritin aikani etsiä uutta mekkoa alennusmyynneistä ja nettikaupoista, mutta totesin, että on turha ostaa uutta mekkoa, jos se ei ole täyspriima. Lainasin siskon vanhaa, valkotummansinistä kellohamemekkoa. Kylmyydeltä suojasi kirpparilta löydetty, jonkun tyylikkään pikkupojan vanha takki. Vanha on niin usein parempaa kuin uusi. Pätee niin moneen asiaan vaatteiden lisäksi.

IMG_3308 (kopio) IMG_3316 (kopio) IMG_3331 (kopio)

Eilen oli myös oma kihlapäivämme, kaksi kärpästä hyvän illallisen ja musiikin parissa. Tosin muistimme juhlapäivän vasta aamulla kirjoittaessamme hääparin korttiin päivämäärää. Kai ”uudempi, suurempi” juhlapäivä luonnollisesti kumoaa aina entisen. Seurustelun alku jää kihlojen jalkohin ja hääpäivä rynnii kihlojen yli. Vaikka juhlia rakastankin, ei muistini ja aikatauluni ehkä antaisi periksi kaikille. Heinäkuussa sitten juhlitaan kunnolla, nyt vain sopivasti siinä sivussa.

Mutta voi! Katsokaa noita hiuksia. Arvatkaa vain, kuinka iloitsin sopivan huolettomista hiuksistani. Samainen lahjakas kaverini Elina, joka loihti lettikruunun huhtikuun gaalailtaan, laittoi lettini kuntoon eilisaamuna Yrjönkadun Napsissa. Illan paras kohteliaisuus kuului, että näytän Frozenin Elsalta. Kamoon! Piirroshahmolta.

IMG_3338 (kopio) IMG_3234 (kopio)IMG_3341 (kopio)

Jotta ympyrä sulkeutuu sopivan epäsopivasti, päädyn kuitenkin tunnelmia kuvaamaan siteeraamaan sitä SMG:n biisiä, Balladi 1. Ajoimme keskiyön jälkeen kotiin ja koko Suomi oli niin kaunis ja pyöriskelin taas melankolisissa mietteissäni, kunnes nukahdin pelkääjänpaikalle.

Tietää pian itkevänsä

ettei pitäisi olla tässä

mutta kaiken kauneus
lyö hetken ällikällä


Suutelin tähteä puolivahingossa

ja hetken lentelin Euroopan yllä

syöden ohuen ohuita perunalastuja

ja kaviaaria jetsetin jatkona

kesä on kaikilla

– Henriikka

Kolme ajatusta tulevaisuudessa

IMG_2674 (kopio)

Tiedän, että tulen joskus tulevaisuudessa katsomaan näitä kuvia ainakin kaksi ajatusta mielessäni. Ensimmäinen on ihmetys siitä, miten voikaan olla niin vihreää. Miten voi olla niin kirkkaan vaaleanvihreää, vaikka kuvien värejä ei ole kirkastettu yhtään. Kun talvella katsoo Suomen kesäkuvia, on vaikea uskoa todeksi niitä koivukujia ja puiden katveeseen rakennettuja majoja. Luontohan on uskomaton juuri nyt.

Toinen ajatus lienee alakulo siitä, kun olen mennyt leikkaamaan hiukseni lyhyeksi. Se tapahtuu kuitenkin jossain vaiheessa, ehkä puolen vuoden päästä, ehkä 20 vuoden päästä. Joka tapauksessa tulen katsomaan näitä kuvia miettien, että joskus reuhka piiskasi vapaana yläselkää, eikä hiuksia suotta harjattu.

IMG_2611 (kopio) IMG_2550 (kopio)IMG_2601 (kopio)IMG_2455 (kopio)

Kolmantena varmaan mietin, että onneksi minulla on vielä tuo laukku. Lumin XXL-kokoinen, konjakinvärinen Supermarket bag on märkien päiväunien kohde ja pitkäaikaisten haaveiden toteutuma. Se on juuri sen muotoinen, että se vetää sisäänsä viikonloppureissun kamppeet ja parit extrakengät. Ja kuitenkin se näyttää kauniilta tyhjempänäkin. Heitän sen olalle, kun lähden kaupungista pois perhettä tapaamaan ja myös ihan normaalina arkipäivänä.

IMG_2634 (kopio)IMG_2535 (kopio)IMG_2673 (kopio)

Kaipaan taas fiilistelyseuraa. Onhan kesä nyt älytöntä. Kirsikoita ja kaikkea. Puhumattakaan kukkahameista ja lyhyistä kesähelmoista. Tänään kävelin hävyttömän lyhyessä mekossa Kluuvikadun Fazer-kahvilaan aamupalalle. Huomasin perille päästyäni, että hameenhelma oli takaa rullautunut ylös saakka, paljastaen täysin toisen pakarani.

En voi uskoa, ettei kukaan olisi huomannut tätä raitiovaunussa tai kävellessäni Helsingin keskustassa. Miksei kukaan, ei kukaan voi tulla nykäisemään hihasta? Tai hameenhelmasta?

Toivoen, että iloisesta pakarastani riitti iloa ohikulkijoille. Pieni pilkahdus piristää.

– Henriikka

laukku/Lumi Accessories (saatu), hame/Poola Kataryna, aurinkolasit/Mahonki, muut kirppua

Flunssapotilaan päiväkirja

IMG_3452 (kopio)

Sairaslomapäivä. Flunssaa ja ääni täysin poissa. Mikä siinä onkin, että kesällä tulee kipeäksi, vaikka pitäisi olla silkkaa terveydellistä poutaa? Ja mikä siinä onkin, ettei saikkua voi koskaan ottaa täysin hyvällä omatunnolla vastaan, vaikka tietäisikin olevansa sen tarpeessa. Joku puurtaja sisällä huutaa, kyllä voisit mennä töihin, vaikka ääni on poissa. Voisithan tehdä tämän päivän töitä hiljaa. Päätin sisäisestä äänestä huolimatta jäädä lakanamajaan, keittämään kuumaa mehua sinisistä marjoista ja ihailemaan kaunista kesää ikkunoiden läpi.

Asuinalueemme viihdyttävimpiä puolia on, että aivan meidän parvekkeen eteen hyppäävät laskuvarjohyppääjät ja samaa reittiä lipuu usein kuumailmapallot. Rakastan tuijottaa liiteleviä ihmisiä pallokorissa ja varjojen alla. Parhaimpina hetkinä hyppääjiä on yli kymmenen taivaalla samanaikaisesti. Eri värisiä, suuria varjoja. Ihan rauhallisesti ne tipahtelevat vuorotellen taivaalta kevyesti vihreälle nurmelle.

IMG_3441 (kopio) IMG_3445 (kopio)

Ikkunamaisemien lisäksi katsoin Anastasia-piirretyn ensi kertaa 15 vuoteen. Se oli lapsuuteni lemppareita, nyt katsoessani olin kuitenkin aika järkyttynyt. Lastenleffoihin pusketaan vaikka mitä sisältöä, huh huh.

Ehkä huomenna jo helpottaa kurkkukipu. Ehkä saan sanottua reippaasti huomenen pienen inahduksen sijaan. Ehkä huomenna taas lisää kuumailmapalloja, jotka toisin kuin Anastasia, myös säilyvät suosikkeina lapsuudesta saakka.

– Henriikka

Vallilan kuumat kulmat ja muijat

IMG_2872 kopio

Työpaikkani sijaitsee Helsingin Vallilassa, teollisuushenkisellä alueella. Alueella risteilevät uudet ja rumat sekä vanhat ja upeat rakennukset. Valitettavasti oma työpisteeni on sellaisessa uudessa. Hyvä puoli kuitenkin on, että koska vain pystyy lähteä haahuilemaan niiden kauniiden rakennusten väliin ja ne jopa näkyvät työpaikan ikkunasta. Vanhat tehdasrakennukset on muutettu työhuoneiksi, yritysrakennuksiksi ja osa on jäänyt tyhjilleen. Kelpaa kuljeskella uusi salkku olalla, sisko kainalossa.

IMG_2931 kopioIMG_2795 kopioIMG_2841 kopioIMG_2849 kopioIMG_2827 kopio

Nämä kuvat ovat eiliseltä. Vaaleansininen, aivan liian suuri kauluspaita ja musta, tiukka maksihame. Musta salkku ja nuttura ovat kaiken päälle niin virallisia elementtejä, että viinirypälekorvikset tarvittiin pitämään tasapainoa yllä. Korvikset toimivat hyvin myös uusien verkostojen luomisessa, sillä koskaan ennen ei yhtä moni ole aloittanut keskustelua kanssani saman päivän aikana: ”Mitäs sulla on oikein korvissa?”

Roosaliinalla oli kesälomalaisen vaatteet. Rentoa farkkua ja raitaa. Luonnonlapsi-look, luonnehtisin. Usein meillä on keskenään samanhenkisiä vaatteita, mutta nyt oltiin kuin yö ja päivä. Kiireinen nainen kohtaa hippiäisen.

IMG_2882 kopioIMG_2983 kopioIMG_2885 kopioIMG_2970 kopio

Siskoa parempaa kameramiestä ei ole: ”Nyt sulla on kaksoisleuka. Joo, et tykkää tosta ilmeestä. Voisitko vähän yrittää näyttää normaalimmalta?” 

Kesän viileitä päiviä, paljon tekemistä ja vähän aikaa.
Mutta kaupunki on kaunis ja sateen jälkeen saa aina parhaat kuvat.

– Henriikka

30 ikävuoden rajapyykki

IMG_2995 (kopio)

Eräänä kauniina päivänä luin netistä jonkun täysin tyhjänpäiväisen artikkelin siitä, mitä pitäisi tehdä ennen kuin täyttää 30 vuotta. Luin sitä naureskellen ja ajattelin, että kaikkea huuhaata klikkaankin auki. Yliarvioin kuitenkin oman älykkyyteni ja huomasin myöhemmin aivopesun tapahtuneen. Muistin nimittäin irrallisen ohjenuoran listalta:

”Hanki laukku, salkku ja sateenvarjo, joita et häpeä kantaa.”

Tämä jäi alitajuntaani kummittelemaan ja kun Siivouspäivässä katsahdin mustaan, suurikokoiseen laukkuun Karhupuistossa, olin myyty. Ei hävettänyt, vaan hymyilytti. Laukkuja jo on, mutta salkkua ei. Myyjä pyysi 15 euroa, 10 euroa maksoin kaunokista. Varmaan halvemmallakin saisi täysnahkaisia näinä päivinä, kun kaikki suloiset liikemiespapat siirtyvät ajasta ikuisuuteen. Hyvästä maksaa kuitenkin mielellään ja laatu-hinta-suhde on lyömätön.

IMG_3006 (kopio)

Muistan kyllä listalta muitakin juttuja. Ennen 30 ikävuotta pitäisi olla yksi vanha poikaystävä,  jonka luokse palata ja toinen, joka muistuttaa miten pitkälle on itse päässyt. Ei ole kyllä ketään, kenen luokse palaisin. Onpa minulla asiat huonosti. Minulla ei myöskään ole sitä sateenvarjoa tai puhelinvastaajaa, eikä ainakaan mitään järjettömän kallista, jonka olen ostanut vain itselleni. Sen sijaan akkuporakone ja ruuvimeisselisetti löytyy, samoin mustat pitsirintsikat ja riittävän värikäs menneisyys.

Turha niitä listoja on liian tarkkaan syynätä ja onhan tässä vielä hetki aikaa toteuttaa. Ja hyväksyä se, etten voi muuttaa säärieni pituutta, lantioni leveyttä tai vanhempieni luonnetta.

– Henriikka

Ps. Pienoinen googlettelu tuotti tulosta ja tajusin, että lista oli Iltalehti.fi-sivuilta… Minne katosi sivistys? Miksi sitä muistaa kaiken turhan, mutta unohtaa olennaisen?

Unelmien kahvihetki: voita suloinen Moccamaster

yhteistyössä Moccamaster 

IMG_2771 (kopio) 2

Rakastan kahvia. Se on tuttu juttu kaikille. Kahvin kanssa en kuitenkaan tingi laadusta. Haluan hyvää, laadukasta kahvia, kitkerän ja seisseen työpaikkakahvin jätän suosiolla kofeiiniaddikteille. Kahvittelu ei siis ole vain totuttu tapa, vaan se on tietynlainen elämäntapa. Kahvikupin kanssa aloitetaan päivä, rentoudutaan kiireisen työ- tai opiskelupäivän jälkeen, juhlistetaan viikonloppuna ja nautitaan parvekkeella päivän laskeutuessa mailleen. Kahvihetki on itselleni aina läsnäolon hetki, pysähtyminen. Joku ehkä näinä päivinä kokisi kahvitteluni mindfulness-momenteiksi, mutta itselleni riittää ajatus hetken hengähdyksestä.

Voisi ajatella, että aamuihmisenä lempikahvihetkeni olisi se joka-aamuinen. Mutta tätä pohtiessani tajusin, että parasta on yllättäinen kahvihetki omassa kodissa. Sellainen hetki, kun ollaan rauhassa kotona ja huomataan, että on kerrankin aikaa olla vaan. Sitten laitetaan kahvit tippumaan ja etsitään kaapista jotain pientä: suklaata, mansikoita, leipäjuustoa… Kahvit keitetään hartaasti, hyvästä kahvista ja kuppien äärellä oikeasti jutellaan rauhassa kuulumisia.

ykkonen IMG_2742 (kopio) 2

Meillä on turvauduttu pitkään Moccamasteriin. Ostin sen alunperin pelkästään ulkonäön vuoksi (joo, olen tällainen, eikä haittaa), vasta myöhemmin tajusin sen olevan kaikin puolin etevä myös itse kahvinkeittämisen suhteen. Laitteet valmistetaan edelleen käsityönä Hollannissa, aivan mainio juttu.

Meillä on ollut käytössä perinteinen hopeinen malli, mutta kiinnostava uutuus saapuu putiikkeihin elokuussa: Moccamaster Cup-one, yhden kupin kahvinkeitin. Keittimessä ei ole mitään lämpeävää alustaa ja keitin sammuu automaattisesti keitettyään kupillisen kahvia. Kupillisen voi keittää myös suoraan take away -mukiin. Olemme olleet erityytyväisiä nykyiseen malliimme, mutta kyllä tämä uusi himottelee haaveissa siintävään työhuoneeseen. En keksi sopivampaa ratkaisua unelmien duuniluukkuuni. Kaunis ja käytännöllinen. Hyvä kahvi tekee päivän kuin päivän.

kakkone

 Lopuksi se otsikon lupailema arvonta. Yksi suloinen kahvinkeitin lähtee jonkun lukijan matkaan. Voittaja saa itse valita keittimensä värin. Osallistua voi sunnuntaihin 15.6.2014 saakka jättämällä kommenttiboksiin vapaavalintaiset terveiset tai vaikka kuvauksen lempikahvihetkestä. Laitathan mukaan myös sähköpostiosoitteesi (kannattaa kirjoittaa esim. muodossa (at), jotta roskapostisysteemit eivät nappaa suoraan osoitettasi). Onnea kilpaan kaikille tasapuolisesti.

Keep calm and master your mocca.

– Henriikka