Latvia odottaa !

b811438c434d609afc1581c2228ae156

Joskus sitä huomaa hetken mielijohteesta ostavansa liput Latviaan, vaikka kaikkienhan kuuluisi olla juhannuksena Suomessa, kokkojen äärellä, suloisesta suvesta nauttimassa. Kukkaniityillä tanssimassa ja juhannustaikoja tekemässä. Eikä minun pitänyt matkustella tänä vuonna, vaan säästää. Päätin nyt kuitenkin lähteä Riikaan, jossa olen viimeksi käynyt niin nuorena, etten muista mitään. Voin siis seikkailla kaupungissa täysin ummikkona. On minulla kaksi opastakin, ystävien luokse matkustamisessa on aina hyvät puolensa. Kihisen intoa.

Nyt kun ulkona sataa lunta (uskomaton maailma), voin hyvillä mielin todeta päätökseni olleen oikea. Ei ole hellettä Latviassakaan, mutta ilman pipoa sentään pärjää. Voi kuinka minä sitten nautinkaan. Kävelen mukulakivikatuja ja kuvittelen asuvani jokaisen tornitalon ullakolla. En osta jäätelöä, jos siinä ei ole vähintään kolmea palloa, mutta kahvia aion hörppiä sivistyneesti pienestä kupista, kuppi pelkästään etusormen ja peukalon varassa. Jos oikein riehun, niin saatanpa ottaa vähän teetäkin. Vähän vain.

Voi ystävät, kuinka odotankaan! Voi veljet, olisi jo juhannus ja pako parempaan.

– Henriikka

Kuva: Marmalade Toast

10 kommenttia

  1. Avatar Nimetön 17.6.2014

    Oih, kuulostaa ihanalta! Pienikin maisemanvaihdos tekee niin hyvää. Mää aattelin kapinoida ja viettää kaupunkijuhannuksen pyöräillen tyhjässä Helsingissä. Ellei sada räntää. :P

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 27.6.2014

      Juhannuskapinoitsijat on hauska jengi Helsingissä. Itsekin olen kai kerran ollut kaupungissa töiden vuoksi. Toivottavasti pyöräilit ilolla.

      Vastaa
  2. Avatar Päivi 17.6.2014

    Oi, kuulostaa ihanalta! Me kotiuduttiin juuri viikko sitten Riikasta, miten ihana paikka se olikaan! Mulla on vielä kunnon ”vinkkipostaus” tekemättä, mutta jos innostut, käy kurkkaamassa meidän viikon takaisin reissutunnelmia täältä: http://blogit.kaksplus.fi/uskola/suloinen-riika/

    Tuota postauksen lopussa mainittua ravintolaa suosittelen ainakin ehdottomasti! Ihanaa reissua! :)

    -Päivi Uskolasta-

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 27.6.2014

      Kuules, juuri suosituksesi perusteella suunnattiin tuohon ravintolaan ja saatiin kyllä syödä hyvällä hinta-laatusuhteella. Kiitos siis. Muutenkin tosi sympaattinen postaus, oli kiva lukea se ennen reissua.

      Vastaa
  3. Avatar Lalla 17.6.2014

    kuulostaa niiiiiin hyvältä! Pidä hauskaa! :) itse lähden Turkuun ja vaikka se onkin mulle tuttu paikka niin ootan innoissani :D

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 27.6.2014

      Turku on enemmän kuin mahtava. Ei kahta sanaa.

      Vastaa
  4. Avatar Cirius 17.6.2014

    Kiva paikka sulla kyl tiedossa. Ite oon kans käyny. :) hyvää reissua ja sitä juhannusta!

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 27.6.2014

      Mä olin viimeksi käynyt joskus nulikkana ja oli kiva vähän päivittää. Tosi kiva paikka.

      Vastaa
  5. Avatar Marie 18.6.2014

    Oi ihanaa reissua. Olen kerran käynyt Riikassa ja siitä jäi mukavat muistot ja tunnelmat. :) Rakastuin niihin vanhankaupungin kapeisiin kujiin. <3

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 27.6.2014

      Kapeat kujat, vanhat rakennukset. Ja kaikki asunnot mielettömiä lofteja ! kiva reissu ja kiva kaupunki.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.