Olinpa kerran huvipuistossa

Olinpa kerran Huvipuistossa pitkästä aikaa. Tiistaina, jos nyt tarkemmin lähdetään määrittämään. En ollut käynyt huvipuistossa kunnolla vuosiin ja Linnanmäelle oli ehtinyt nousta Ukko ja Kingi ja vaikka mitä mainioita laitteita korneilla nimillä. Kasassa oli GreenStreetin väkeä ja yhteistyökumppaneita, suurin osa itselleni entuudestaan tuntemattomia.

Olin aivan liian innoissani. Siis ihan omissa kerroksissani. Himoitsin hattaraa (katsokaa nyt tuota kuvaa, se vain hyökkäsi päälleni) ja halusin käydä kaikissa laitteissa kymmenen kertaa. Säntäilin ja kikattelin. Ehkä vähän epäsopivaa käytöstä uusien ihmisten kanssa, mutta oppivat ainakin tuntemaan. Olin täysin aseeton huvipuiston vilinässä. Olin tehnyt päätöksen olla sopivan viilipyttynä, mutta sitten päädyinkin soheltamaan kruunu päässä koko illan. Kyllä kaikilla olisi kivempaa, kun eivät liikaa kelailisi. Kelat seis, elämä alkakoon.

lisnki 2

Huomasin kyllä, että jännitys oli ensi kerran elämässä hiipinyt varpaisiin. Mietin muutamaan laitteeseen kiivetessäni, että miksi keikun valjaissa yläilmoissa. Olisi varmaan parempaakin tekemistä. Mutta endorfiinin ryöppyessä ei voinut kuin myöntää rakastavansa huvipuistoja. Olen varmaan tulevaisuudessa sellainen äiti, millainen oma äitini oli: alle 140-senttisinä katsoimme laitteen vierellä, kun äiti kieppui ja riekkui kieputtimissa ja vuoristoradoissa. Mahtava meno.

Sain naurua osakseni, kun varmistin hattarakioskilla, minkä väristä hattara on. Se on todella relevantti kysymys. Kerran sain käteeni tötterön turhaa valkoista, enkä samaa kohtalokasta virhettä enää tee.

Huvittelun jälkeen siirryimme raakaherkkujen ääreen lähikallioille. Eittämättä yksi parhaista päivistä tänä kesänä. Hirveän kylmä, hirveän kaunista. Tunsin vähän huonoa omatuntoa siitä, miten hyvin sitä elämässä menee, kun jossain päin maailmaa surraan ja soditaan (se kuuluu tähän kesä-melankoliaani). Kivoja ihmisiä ympärillä ja syvällisiä keskusteluja maailmanlopusta ja parhaista juhannusheilan iskurepliikeistä. Onnellista kesäitkua tähän loppuun.

– Henriikka

Kuvista kiitoksia Johannes, Aino ja Maiju

Kategoriat: elämä, Helsinki, kaverit Avainsanat: , , 8 kommenttia

Olinpa kerran huvipuistossa

8 kommenttia

  • Maiju sanoo:

    Olipa kiva ilta… ja oli kivaa seuraa ;)

  • Simone sanoo:

    Rakastan tätä blogia! Tyyliäsi kirjoittaa, mahtavaa elämänasennettasi ja kaikkea uutta mille avaat silmät joka viikko! Jos kirjoittaisit kirjan, ostaisin sen heti. Tapasi kirjoittaa on niin suurenmoinen että aina hymyilyttää kun avaa blogin uusimman tekstin. Yleensä olen ahnas kuvien ihastelija, mutta tässä blogissa parasta on juuri itse tarina. On kuin joka uuden postauksen tullessa avaisi uuden satukirjan! Kiitos siitä. Kiitos todella!

    • Henriikka sanoo:

      Kesämelankolioissani tietysti itkeskelin vähän tämän kommentin äärellä. Kiitos ihan tuhannesti, että jaoit noin kauniita ajatuksia vieläpä minun blogistani. Kiitos, kiitos kiitos. Noin ihana ansaitsee ihanan kesän.

  • Pia sanoo:

    Ihana stoori, Henriikka, jälleen.
    Hattara rules!

    Ja jos joskus tekee mieli oikeaa ruokaa, Lintsillä on tätä nykyä ihan kelpo ravintoloita. Tai siis oli ainakin viime kesänä. Sushia ja semmottista. Jotkut kuulemma ottivat tavaksi mennä huvipuistoon ihan vaan syömään…

    Kannattaa kieppua ensin, syödä sitten.

    • Henriikka sanoo:

      Kiitos Pia!

      Ja hei, toi oli tosiaan hyvä vinkki. Mä olen aina skipannut suosiolla Lintsin ruokapuolen, luulin että se on pelkkää mättöä.

  • Jonna sanoo:

    Oli kivata sut livenä, aikaisemmin oon vaan ihastellut täällä sun kuvia ja tarinoita. Mahtavia molemmat!

    Hih, oli hauska reissu ja hienoa nähdä miten jengi heittäytyi lapsienmielisiksi. Tekee välillä hyvää heittää aikuisen vastuut ja muut velvollisuudet ja vaan mennä ja remuta!

    Toivottavasti nähdään uudestaan, olet valloittava persoona :)

    Jonna1983.fitfashion.fi

    • Henriikka sanoo:

      Kuin myös Jonna! Mun täytyy myöntää, että Lintsi-reissun myötä vasta löysin sut, mutta onpa ollut kiva lukea sun juttujasi.

      Lapsenmielisyys on joskus ainoa oikea tapa selvitä tästä kummallisesta maailmasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *