Kaisun kameran edessä, kirsikkapuiden alla

_MG_1458 kopio

Keväällä kukki kirsikkapuut ja kerrankin ne on tallennettu muistikortille muistelua varten. Kaisu kuvasi toukokuussa minua vaaleanpunaisten oksien katveessa ja sain äsken muutaman kuvan nähtäväksi. Ensimmäinen reaktioni oli vau. Ei siksi, että olisin itse ollut niin lumoava, vaan koska kuvat olivat niin upeita. Ivana Helsingin mekko toimi vihreine sävyineen täydellisesti vaaleanpunaista vasten ja kuvat ovat kuin sadusta. Olen sen aina tiennyt, Kaisu osaa hommansa.

_MG_1431 kopio_MG_1466 kopio

Toinen reaktio oli sitten se itsekriittisyys. Sitä on tottunut olemaan sen yhden tietyn kameran ja kuvaajan edessä suurimman osan ajasta ja lähinnä omien neuvojensa varassa. Kun yhtäkkiä näkeekin jonkun toisen vision, niin hahmottaa itseään niin uudesta vinkkelistä.

Nyt varoituksen sana! Tämä on pinnallista puhetta. Esimerkiksi alakulma. Suurin osa ihmisistä ei tykkää tulla kuvatuksi alhaalta päin. Kun kuvaan muita, otan usein kuvia alavinkkelistä, mutta harvoin pyydän ottamaan kuvia itsestäni niin. Moni näistäkin kuvista on kuitenkin hieman alaviistosta ja sehän näyttää toimivan! Pitäisi laajentaa omaa ajatteluaan mukavuusalueiden ulkopuolelle. Toinen huomiotaherättänyt asia on pötköys. Olen lyhyt ihminen, edestä päin katsottuna aikamoinen pötkö tiukoissa vaatteissa. Sivusta päin huomattavan paljon vähemmän. Näihin kuviin on tallentunut juuri se kuvakulma, jota itse kartan.

Olenko hoopo? Onko mieleni jotenkin vääristynyt? Pitäisikö päästä pötkötraumoista?

_MG_1360 kopio

Tämä maailma on kyllä yhtä ulkonäköpainetta. Olen yleensä aika hyvä kiertämään paineet ja ottamaan lunkisti, mutta sudenkuopat ne on minullakin. Ja sen mikä itse näkee rumaksi, voi hyvinkin olla toisen mielestä kaunista tai päinvastoin. Tämä maailma haluaa ihmiset still-kuviksi. Taistelkaamme sitä vastaan ja keskitytään mieluummin kirsikankukkiin kuin ulkonäköpuutoksiin (jotka harvoin todellisuudessa ovat puutoksia).

Kiitos Kaisu, hyvää duunia. Sun kuvattavana oli hyvä olla ja kuvista tuli upeita. Kiitos Petralle meikistä, joka toivottavasti korostaa enemmän hyviä puoliani kuin piilottaa vikojani.

– Henriikka

Kuvat: Kaisu Jouppi

24 kommenttia

  1. Helmi 2.7.2014

    Olet sä kyllä aika lumoava.

    Vastaa
  2. Naava 2.7.2014

    sie oot kyl kaunis nainen ja niin on nää kuvatkin kauniita! miust tuntuu et kirsikankukkien keskellä kaikki näyttää hyvältä.

    Vastaa
    • Henriikka 21.7.2014

      Toi voi kyllä hyvin pitää paikkaansa. On ne niin kauniita.

      Kiitos paljon!

      Vastaa
  3. Anna-Maria 2.7.2014

    Wohou, mitkä kuvat!! Näytät tyrmäävältä! Kaikki toimii täydellisesti yksiin; sinä, mekko ja kirsikankukat – kertakaikkisen upeat kuvat ja ihana tunnelma!

    Vastaa
    • Henriikka 21.7.2014

      Mitä kohteliaisuuksia sieltä sateleekaan!

      Mitä tässä nyt edes voi sanoa… Kiitos!

      Vastaa
  4. Kaina 2.7.2014

    Ihan huikeita kuvia, wow!

    Vastaa
  5. VAUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUU

    Vastaa
  6. Fantastinen! Suoraan sadusta! <3

    Vastaa
  7. Ida365 2.7.2014

    no hei huhhhu. näyttää ihan valokuvanäyttely-matskulta! upeita kuvia ja upea nainen! siistit värit, jännän satumainen fiilis.

    Vastaa
    • Henriikka 21.7.2014

      Upea nainen myös siellä kommentin takana.

      Mutta joop, hyviä kuvia Kaisu napannut. Se on vissi!

      Vastaa
  8. Helmi 3.7.2014

    VAU, ovat kyllä tyrmäävän upeita nämä kuvat ja sinä!

    Vastaa
  9. Matleena 3.7.2014

    Kamalan kaunis olet! Itse brunettina ihailen blondeja hiuksiasi niin kovin!:)

    Vastaa
    • Henriikka 21.7.2014

      Näissä kuvissa hiukset näyttävät kyllä erityisen vaaleilta.

      Kiitos Matleena :-)

      Vastaa
  10. EmmaMariella 3.7.2014

    Hei! Anteeksi kun vaivaan nyt näin kauhean arkisella kysymyksellä näin loman keskellä (kuvatkin ovat tosin upeita), mutta millaista työtä tekee kulttuuripalveluiden tuottaja? Missä sellainen työskentelee, mitä kouluja olet käynyt ja mitä työpäivät pitävät sisällään?
    Yritän kovasti kalastella ideoita jatkosuunnitelmiin kuvataideopintojen jälkeen. Voit vastata sähköpostiini tai tänne, palan halusta kuulla lisää!

    Kaunista kesäpäivän jatkoa :)

    Vastaa
  11. […] ehdottomasti käykää katsomassa Kaisun ottamat kuvat Aamukahvilla Henriikasta kirsikkapuiden keskellä, […]

    Vastaa
  12. Ansku 3.7.2014

    SW:n Anna-Maria vinkkasi että kandee tulla katsomaan postaus, ja vautsivau mitä kuvia tosiaankin. Upeita!

    Vastaa
    • Henriikka 21.7.2014

      Tsihihi. Kiva kun tulit kurkkaamaan!

      Kiitos ihanasta kommentista.

      Vastaa
  13. […] trooppisessa puutarhassa ja asettuneeni itsekin linssin eteen. Kuvia on tirskahdellut esiin jo Henriikan ja Anna-Marian blogeissa ja nyt on puolisilmä-Peten vuoro. Suljen nyt poikkeuksellisesti […]

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.