arkisto:

elokuu 2014

Flawless Fifties!

IMG_6017 kopio 2

”Kellohameenhelmat heilumaan ja pirtelöt pyörimään, nyt juhlitaan 50-luvun teemalla!”

Kai muistatte 20-luvun juhlat? Samaiset upeat neidot löivät jälleen hynttyyt yhteen ja järjestivät kekkerit fiftari-hurmoksessa. Lauantaina riitti riemua, kun oli hampurilaisiksi naamioituja macaron-leivoksia, biljardipallon näköisiä cakepopseja ja universumin älyttömin fiftari-visa. Oli kauniita kellohameita ja etenkin kauniita hymyjä. Miehet oli komeita kuin Dean aikoinaan, ja Jamekset olivat kuuminta kuumaa.

IMG_5911 kopio IMG_5913 kopio IMG_5923 kopio IMG_5925 kopio IMG_5936 kopio IMG_5948 kopio IMG_5987 kopio IMG_5979 kopioIMG_5906 kopioIMG_6011 kopioIMG_5992 kopio

Hodaribaari teki tehtävänsä, enkä ennättänyt tanssinpyörteisiin saakka. Yöllä kotimatkalla oli hauska körötellä etutukka tötteröllä, leveä hameenhelma töyssyistä hypähdellen. Huulipuna puuttui, mutta ainakin oli rusetti.

Onneksi oli kultainen 50-luvu, sieltähän on kultainen isänikin. Ja farkut ja varmaan nahkatakitkin. Lyhyenä yhteenvetona todettakoon, että melkein kaikki ylivoimainen on fiftaria.

Nyt suunnaksi Kööpenhamina, ei tohdi jäädä lörpöttelemään.

– Henriikka

Treeneissä jäänmurtajalla

superson_1vsn-9844 kopiosuperson_1vsn-9809 kopio

Olipa päivä. Huh huh. Minun on yksinkertaisesti pakko laittaa jakoon kuvia tästä aamupäivästä. Muutamia kuvia tiputinkin jo Instagramiin (@aamukahvilla), mutta nyt pesee lisää. Armeijahenkeä, asennetta, sisua.

Rakkauteni jäänmurtajiin leimahti viime kesänä. Rakkauteni urheiluun nousi taas pintaan tänä keväänä juoksun myötä. Nyt oli treeni ja jäänmurtaja samassa tiiviissä paketissa nimeltä Sisu-Bootcamp. Homman pohjalla oli siis Reebokin ja Les Milssin yhteistyö, jonka tuotteet tulevat myyntiin yksinoikeudella Intersporteihin. Tätä yhteistyötä ja näitä tuotteita promotakseen sai 20-henkinen naisposse nauttia elokuvallisesta aamupäivästä ja tiukasta treenistä.

superson_1vsn-9678 kopiosuperson_1vsn-9726 kopiosuperson_1vsn-9748 kopiosuperson_1vsn-9680 kopiosuperson_1vsn-9759 kopiosuperson_1vsn-9794 kopiosuperson_1vsn-9800 kopio superson_1vsn-9825 kopio

Olihan se nastaa. Ensin paistoi aurinko ja 30 minuutin tiukassa intervalli-henkisessä setissä (minulla on vielä vähän nämä termit hukassa) riitti tekemistä. Viimeisen biisin aikana alkoi sataa kaatamalla vettä ja olo oli kuin elokuvatähdellä, joka pyörittää vetisellä jäänmurtajan kannella takapuolta ja tukkaa.

Jälkikäteen näin muutaman otoksen ja totuus on, että näytin suht hirveältä. Oma olo on tärkein.

superson_1vsn-9839 kopio superson_1vsn-9879 kopiosuperson_1vsn-9908 kopiosuperson_1vsn-9919 kopiosuperson_1vsn-0003 kopiosuperson_1vsn-0014 kopiosuperson_1vsn-9788 kopio

Kun on tällainen aamu alla, voi hyvillä mielin illalla pakata Kööpenhaminaa varten, vaikka väsyttäisikin aivan rutosti. Kyllähän armeijatakkinen nainen kestää mitä vaan. Satoi tai paistoi.

Kiitos köörille, kiitos järjestäjätiimille. Olette niin paljon suurempi syypää mun hymyyn kuin Poski.

– Henriikka

Kuvat: onevision.fi, facebook.com/onevision.fi

Nainen kuin seinä

IMG_1484 (kopio)

Minttu on ollut kova juttu tänä lempeänä loppukesänä. Vastahan sain seinän maalattua, kun jo heti olen vuorautumassa mokkatakkiin. Tuttu toimittajanainen ei kokenut väriä omakseen ja se oli minun onneni. Minttu takkini on se, jota työkaverit käyvät hipelöimässä, ja johon ystäväni kertovat olevansa ensimmäisenä jonossa. Se on kevyen pirskahteleva kuin kesäinen kuohuviini, mutta ei kiinnitä liikaa huomiota. Mintussa taitaa olla taikaa.

Tästä päivästä on taika kaukana. On tiistai ja kipeät hartiat. Ruma kahvila ja vahva tietoisuus siitä, että pitäisi istua jossain muualla. Koneesta loppuu pian akku, puhelimesta on jo loppunut. Pidän näyttöä niin pimeälllä, että näen vain juuri ja juuri, mutta akku kuluu minimaalisesti. Kahdeksan jälkeen alkaa leffa, Kesäkaverit, ja aion mennä sitä katsomaan. Takapenkkiin tietenkin. Spontaanit leffaillat tuovat mieleen kesän ja aamulla taas väsymyksen keskellä muistaa, miksi syksyisin pitää nukkua.

IMG_1430 (kopio) IMG_1457 (kopio)IMG_1522 (kopio)

Haluaisin oppia sienestämään. Osaan ainoastaan omenavarkauden villit salat, enkä niitäkään tahdo harjoittaa. Olisikohan naapurustossa omppopuita, jotka kaipaavat rehellistä varasta poimintaan? Saa huudella.

Mutta sienet ja niiden rihmastot kiinnostaa. Ryöppäys ja sienikorit. Kuivaus ja pakastus. Kanttarellikastike ja suppismuhennos. Tein marttojen martta-testin ja olen vain perusmartta. Täytyy skarpata, että pärjää elämässä. Ja jos mintussa on taikaa, on sienissäkin. Niissäkin, joita ei käytetä huumaustarkoituksiin.

IMG_1480 (kopio)IMG_1494 (kopio)IMG_1525 (kopio)

Tunti kulutettavana rumassa kahvilassa. On siinä omat mahdollisuutensa. Voi esimerkiksi laskea tiskillä lasipurkissa majailevat marengit. Tai kirjoittaa runon tai kaksi. Voi istua rauhassa ja kyllästyä. Kyllästyminen on tärkeä tunne.

Tai sitten voi lähteä läheiseen vaatekauppaan bongaamaan sniikkereitä. Ehkä tässä on jo riittämiin kyllästytty.

– Henriikka

mekko, takki/second hand, sukat/Falke (saatu), kengät/Vagabond

Torstaina Köpis a-a-a-auuu!

Pakkaan kamppeeni ja lähden Kööpenhaminaan. Pitähään sitä uusi ystävä nähdä aika pikaisesti, ettei pääse unohtumaan keneen on vasta tutustunut. Minähän pääsin Köpikseen vasta viime kesänä reilillä. Kaikki nämä kuvat ovat siltä mukavien kommellusten matkalta.

Nyt on kuitenkin aika jättää mies kotiin itkemään ja napata sisko tiukasti kainaloon, lujaan suojelukseen. Tai ehkä päästää hänen mukaan, jotta joudun hänen tarkkaavan silmänsä alle. Lähdemme pitkän viikonlopun vaellukselle, sopivan letkeään motelliin, sopivan tiiviiseen dormiin nukkumaan. Pitähään sitä pikkusiskoa opettaa kunnon reppureissaajaan tavoille (Kunnon reppureissaaja ostaa toisesta interrail-kohteesta jättimäisen farkkutakin ja raahaa sitä läpi Euroopan).

Niin kivaa.

img_8414_ img_8214_ img_8399_ img_8316_2 img_8288_ img_8273_ img_8009_ img_8017_ img_8384_ img_8368_ img_8376_ img_8403_ img_8452_ img_8063_ img_8387_2 img_8056_ img_8030_ img_8028_ img_8336_img_8423_

 Toistan vielä, niin kivaa. Kööpenhamina toista kertaa tuntuu paremmalta kuin ensi kertaa. Sellaiset kaupungit ja paikat ovatkin parhaita. Joihin tekee mieli palata samantien ja tutkia niitä uudelta kantilta. Sinänsä haastavaa, että lähes kaikki paikat ovat minulle sellaisia.

Bulgarian Sunny Beachille ei tarvitse mennä toistamiseen, tuskin Las Palmasiinkaan. Mutta vaikka New Yorkiin, Pariisiin, Göteborgiin, Addis Abebaan ja Thaimaahan saariretkille. Ja sitten löytyy kosolti niitä paikkoja, joihin pitäisi päästä neitsytmatkoille. Niin kuin Islantiin, jossa en ole vieläkään käynyt. Enkä Nuorgamissa. Enkä muistaakseni edes Vaasassa.

Viime kesän Kööpenhamina-kirjoituksen löydät täältä.

– Henriikka

Ps. Minun sydämessäni ei ole ainoastaan läikähdellyt, vaan läikkynyt yli ja räjähdellyt, koska palautteenne blogista on ollut niin uskomatonta. Suuri kiitos. Sanattomaksi jään (toivottavasti blogiura ei lopu sen vuoksi).

Anna palautetta blogille!

4c002c9a2883ee33bde7c1505752ae91

Pitkästä aikaa palautetuokio. Olen kirjoittanut blogiani nyt reilu kolme vuotta ja sen aikana on tapahtunut paljon. Pohja ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään: rakkaus kirjoittamiseen ja kauniiseen maailmaan. Suuri toive olisikin, että myös lukijat voisivat saada tästä energiaa arkeensa ja hyvää mieltä matkaan. En ole koskaan kirjoittanut ”päiväkirjamaisesti” vain itselleni, vaikka pyrinkin pitämään oman linjani sinnikkäästi. Minulle on tärkeää, että blogia myös luetaan, se toimii vuorovaikutuksellisesti ja siitä oikeasti saadaan irti iloa ja informaatiota. Siksi kaipaisinkin teidän palautettanne.

Mikä on parasta blogissa? Mikä ärsyttää? Mikä inhottaa ja suututtaa? Mitä kaipaisit enemmän, mitä vähemmän? Miksi luet blogia? Miksi blogin lukeminen on jäänyt vähemmälle? Missä olen onnistunut, missä olen onneton luuseri? Anna palaa.

Kakkakikkareet ja kirsikat esiin ja rohkeasti kommenttipoksiin. Lupaan leveästi hymyillä kaikelle positiivisella palautteelle. Lupaan myös harmistua hetkeksi negatiivisesta palautteesta, jonka jälkeen napata sen rakentavana kritiikkinä ja pyrkiä kehittymään. Kehitysehdotuksia kaivataan niin sisällön kuin ulkoasun suhteen.

Voit jättää lyhyen tai pitkän viestin, pari sanaa tai romaanin. Myös juttuehdotukset ovat erittäin tervetulleita. Aion syksyn aikana tehdä toivejuttu-viikon, jonka aikana kirjoitan vain lukijoiden toivomista aiheista. Käyn kommentit läpi hartaasti ja arvon kaikkien palautetta jättäneiden kesken 3 lahjaa sisältäen unelmahyvää teetä, suklaata ja Taulun ja Tapetin tuotteita.

Kiitos kaverit.

– Henriikka

Kuva: etsy.com/madebygirl

Takaisin telttaan

IMG_9526 kopio

Voi vaahteranlehdet, voi pihlajanmarjat, voi villapaidat. Lempivuodenaikani on ovella. Olin kerran syksyn pois Suomesta ja haikailin sen perään alati. Pihlajanmarjoja on tänä vuonna ennätysmäärä. Ne olisivat juuri sellaisia marjoja, joita kuvaisi reissuillaan, jos ne eivät olisi kotimaasta niin tuttuja.

Voi viikonloppu. Sekin saapui, kaiken kukkuraksi. Kävin eilen Taiteiden yön (minun tapauksessani illan), Muotiratikan ja Teurastamon Night Marketin jälkeen nukkumaan 20 vaille kymmenen. Kerrankin kunnolla levänneenä viikonlopun viettoon ja vieläpä ilman suunnitelmia. Huomenna on yhdet kivat kekkerit ystävän luona, mutta muuten lentelen vapaana lintuna.

IMG_9567 kopioIMG_9581 kopio

Ostin jättivillapaidan toukokuun Siivouspäivästä. Muistan miten yksinäisenä se lepäsi Karhupuistossa myyjänsä viltin päällä. Oli tukalan kuuma, eikä kukaan ollut siitä kiinnostunut. Muistan, miten yritin irrottaa ajatukset sen hetkisestä hiestä ja miettiä, pitäisinkö villapaitaa viileän saapuessa. Kahden euron hinta ei tuntunut kummoiselta. Sysäsin sivuun sen hetkisen mielentilan, ojensin kakkosen kolikon ja kannoin villapaitaa kassissani koko pitkän päivän. Illalla kotona ärsytti, miksi tuollaistakin piti kanniskella ympäri kyliä.

Nyt ei harmita. On villatakki, lämpö ja kaunis syksy. Ja vielä hetken paljaat sääret.

IMG_9530 kopio

Minä ja keltainen sieluni lähdemme nyt viikonlopun viettoon. Ensin siskon kanssa kynsiä lakkaamaan ja sitten jotain muuta. Varmaan jäätelöä.

Huomenna ajattelin kerätä ylös teidän mietteitänne blogista ja sen suunnasta.
Palautetta siis, sillä lailla epävirallisesti.
Kerätkää kakkakikkareet ja kirsikat valmiiksi (kirjoitin ensin risut ja ruusut, mutta se kuulosti niin kuluneelta).

– Henriikka

villapaita, mekko, laukku/second hand, huivi/Cos, kengät/Bianco Footwear

FARKKUKELIT! !!

IMG_9453 (kopio)

Farkut, jamekset, farmarit. Minulla useimmiten Levikset. Ne ovat täällä taas, pitkän, kuuman ja farkuttoman kesän jälkeen. Keväällä, kun on käyttänyt farkkuja melkein joka päivä noin kymmeen kuukauden ajan, on vaikea kuvitella farkutonta kesää. Niin se kuitenkin taas meni, en käyttänyt edes 501:siä kertaakaan koko kesänä. Yhdet revityt pöksyt ja toiset löysät boyfriendit olivat jalassa paristi, mutta muuten mentiin sortsi- ja hamelinjalla.

IMG_9408 (kopio) IMG_9429 (kopio)

Nyt tuli sadepäivät ja vedin farkut jalkaan. Se tunne on niin hyvä. Vanhat ystävät yhdessä taas. Farkut jalassa ei tarvitse miettiä, istuuko jalat liian levällään. Ei tarvitse huolehtia vesipesusta, ja kaikki vaatteet sopivat farkkujen kanssa. Rakastan farkkuja. Olen farkkutyttö. Oi onnea!

IMG_9456 (kopio)IMG_9458 (kopio)

Eilen meni ystävien kanssa myöhään ja sain keskiyön paikkeilla kotiin matkatessani oppia, että farkun huonoja puolia on se, kuinka huonosti se kuivaa. Vettä tuli taivaan täydeltä ja yritin juosta sinisen sateenvarjoni alla suojassa. Kastuneet kengät hiersivät kantapäät verille ja paperikassissa kannetut tavarat tippuivat pohjan läpi märkään maahan. Farkut olivat märät ja mieli etukäteis kaamoksessa.

Ainakin on farkkukelit.

–       Henriikka

farkut/Diesel, Carlings (saatu), paita/second hand, kengät/Vagabond

Mintunvihreä seinä

IMG_9008 (kopio)

Monissa asioissa olen aikaansaava ja vähän liiankin nopea (= hätiköivä). Sisustamisessa olen hidas ja liian harkitseva. Tiedämme, ettemme tule asumaan nykyisessä asunnossamme muutamaa vuotta kauempaa. Se lisää kapuloita rattaisiin, vaikka pyrinkin asettumaan aina sinne, missä kullakin hetkellä asun. Sisustaminen on usein myös huomattavasti työläämpää kuin moni muu asia, johon pystyn tarttumaan hetkessä ja tekemään muutoksia ja päätöksiä ripeästi. Epäonnistuneiden sisustusratkaisujen pelossa saattaa moni kuningasidea jäädä vain aprikoinniksi.

Kesällä tartuimme kuitenkin vikkelästi ideoista yhteen: mintunvihreään seinään. Siinä se nyt komeilee kuvissa. Ja olen siitä kovin ylpeä.

IMG_9003 (kopio)IMG_9016 (kopio)

Halusimme tehdä kaiken tarkasti. Luulin, että efektiseinän (= vain yhden värillisen seinän), maalaaminen olisi nopeaa ja yksinkertaista. Sainpa ennen maalaushommiin ryhtymistä kuitenkin kuulla, ettei asia ole aivan niin simppeli. Maalausmestarina toimi isäni ja pääsimme kisälleiksi puhelimen välityksellä.

Suurin oivallus oli, ettei värillistä seinää voi maalata seinien kulmien mukaan, jos haluaa mahdollisimman siistin lopputuloksen. Sivuseinät ja katto ovat usein pienesti kieroja ja niiden mukaan maalaaminen saisi vinouden näkymään värillisen seinän vuoksi. Suorat rajat on siis napattava vatupassilla ja katon- ja sivuseinien rajaan on hyvä jättää pienet marginaalit.

Suojasimme lattian, lähellä olevat huonekalut , sivuseinät ja alalistat. Listoja emme irrottaneet, vaikka se olisi tehnyt jäljestä vielä siistimpää. Maalattavan seinän reunat kävimme läpi maalarinteipillä, jotta maalinrajasta tulee tarkka. Kiinnitimme teipin rajan tiukasti, ettei maali pääse valumaan sen alle. Teipinrajasta maalasimme pienemmällä telalla, joka oli ketterämpi ja tarkempi, muu seinä maalattiin isolla telalla.

IMG_8998 (kopio)IMG_9015 (kopio)

Alkuvalmisteluissa meni monta tuntia, itse maalaamisessa muutama hassu hetki. Kävimme seinän läpi kahdesti, välissä tunnin odottelu: toisella kerralla vielä tarkemmin, jotta ensimmäisellä kerralla ohueksi jääneet kohdat peittyivät. Aloitimme urakan seitsemältä illalla luullen, että hommassa menee 2-3 tuntia. Lopulta olimme valmiita kahdelta yöllä. Pitkä urakka sinänsä yhdestä seinästä, mutta tulipa ainakin tehtyä tarkasti.

Mintunvihreä on ollut aika in viime vuosina. Mietin, tulisinko kyllästymään siihen buumin mennessä ohi. Lopulta tulimme tulokseen, että ainahan sitä voi maalata uudestaan. Sitä paitsi väri on niin kaunis! Tikkurilan valikoiman Capri. Joka aamu herätessäni ja illalla kotiin palatessani katson seinää ilahtuneena. Värin sävy tuntuu vaihtuvan eri valossa: auringossa vihreämpi, hämärällä miltei vaaleansininen.

Hyvä duuni. Hyvä me.

– Henriikka

Taiteiden yö torstaina: Muotiratikassa nähdään!

10613083_698911960184667_7204273599857770186_n

Torstaina Helsingissä vietetään Taiteiden yötä. Joitain vuosia koin ahdistusta koko päivästä, koska keskityin erityisen vahvasti tapahtumapäivän varjoisampaan puoleen: alaikäisistä ryypiskelijöistä täyttyviin puistokoihin ja huolestuneisiin äiteihin. Pari vuotta sitten tajusin kuitenkin vihdoin tarttua itse aiheeseen, taiteeseen, ja siitä lähtien yöstä on todella tullut taiteelle omistettu.

Taiteiden yö järjestetään osana Helsingin Juhlaviikkoja. Ympäri kaupunkia ja erityisesti keskusta-aluetta on kaikkea konserteista metrilakuihin, kuvataiteesta muotikierroksiin. Koko ohjelman näkee täältä. Itse ajattelin vihdoin suunnata Ateneumiin ja Toven näyttelyyn, saan ehkä anopinkin kainaloon. Kahvittelua kaikessa rauhassa, ihmisvilinää ja spontaaneja seikkailuja Helsingissä. Illasta voisin viilettää Muotiratikalla. Koko konsepti kuulostaa niin hyvältä ja veikeältä, että täytyypä ehkä hypätä kyytiin.

1513687_694883860587477_7466550177300291399_n10511318_680323638710166_5564648047211361334_n

”Muotiratikka 2014 vie kaikki muodinnälkäiset ympäri Helsingin 21.8.2014 aina Kampista Punavuoreen ja Kruununhaasta Kallioon. Yleisölle ilmaisessa tapahtumassa yhden ratikkamatkan varrelta löytyvät kaupungin mielenkiintoisimmat muotiliikkeet ja suunnittelijat. 

Tapahtumapäivänä Muotiratikka 2014 kiertää omaa reittiään, jonka varrella on pysähdyspaikkoja osallistuvien myymälöiden ja Kalliossa sijaitsevan pop up-myymälän välillä. Päivän aikana järjestetään tapahtumia niin Muotiratikassa, myymäläpisteissä kuin myös tapahtuman pop up-myymälän ympäristössä Kolmannella linjalla.

Muotiratikan tavoite on nostaa helsinkiläisten muotipalveluiden ja suomalaisten suunnittelijoiden näkyvyyttä osana kaupunkikulttuuria.”

10360399_697780376964492_5067849796556652390_n 14652217946_809e3e9ef8_h

Muotiratikan varrella sijaitsevat esimerkiksi Urban Story, Arela ja Musta Höyhen (jossa Kirsi Nisosen asusteita, joiden perään muutamat ovat kyselleet). Jos ilmainen ratikkamatka ei kiinnosta, niin sitä voipi vierailla Muotiratikka Pop Up -shopissa, jossa on esillä suunnittelijoita ja taiteilijoita ja heidän tuotantoaan. Muotiratikka Pop Up on Kolmannella Linjalla ja sen ympäristössä järjestetään tapahtuman päättävä muotinäytös.

Kolmannella linjalla 21. elokuuta:

klo 15.00-23.00 Muotiratikka Pop Up
klo 21.00 Taiteellinen muotielämys + Diskomob
klo 21.30 Pyhä Rauha
klo 22.00 Sarah Kivi & Non-Orchestra

Viikonloppuahan tässä taas odotellaan, ihan huomaamatta.
Torstaihan on melkein jo viikonloppu, etenkin jos se on täynnä taidetta.

– Henriikka

Kuvat: Muotiratikka -facebook

Pitkäaikainen koruystävä

yhteistyössä Nouseva Myrsky

IMG_9162 (kopio)

Minulla on vain muutamia uskollisia koruystäviä. Ystäviä, jotka eivät petä hädän tullen ja joihin voi aina luottaa. Ystäviä jotka eivät muutu liikaa maailman myllertäessä, vuosien kuluessa, mutta jotka kuitenkin uudistuvat yhtä tahtia kanssani. Yksi sellainen on Nouseva Myrsky.

Ostin ensimmäiset korut Nousevalta Myrskyltä kesällä 2012, merkin alkutaipaleella. Parin kuukauden päästä siitä olin merkille korumallina ja taas viime kesänä Nousevan Myrskyn uutuudet nousivat kesän suosikkikoruiksi. Paljon on parissa vuodessa muuttunut ja uudistunut, mutta uskollinen ystävä on säilynyt.

IMG_9230 (kopio)IMG_9371 (kopio)IMG_9081 (kopio)

Tätä kesää on tahdittanut etenkin yksi näyttävä kaulakoru: alemmassa kuvassa lähikuvana oleva Öljyinen Lintu. Öljyinen Lintu -korusarja koostuu uniikkikappaleista, jotka on valmistettu erityisellä ajatuksella. Koru on kaunis, mutta pysäyttävä muistutus vastuusta.

Sen lisäksi tänä kesänä käytössä ovat olleet Vesi-korvakorut ja Valkoinen Mänty-riipus. Mäntyriipus tuntui aluksi aika vieraalta, yksinkertaisuus kuin suht harvoin kuuluu asukokonaisuuksiini. Muutaman käyttökerran jälkeen koru alkoi kuitenkin löytämään paikkansa. Vesi-korvikset ovat simppelit arkipäivän korut, helpot ja katsetta kestävät.

IMG_9124 (kopio)IMG_9147 (kopio)IMG_9292 (kopio)

Kiva huomata, että on koruja, jotka sopivat asusta huolimatta kaikkeen. Näidenkin kolmen korun kanssa sopivat samat vaatteet. Jollain juhlavimmilla vaatteilla korut olisivat salonkikelpoiset ja toisaalta myös farkku- ja t-paitalinja sopisi.

Joululahjalistalle taitaa päätyä Solmu-rannekoru. Muita uudempia ja kiinnostavia, mutta vähän erilaisia koruja Nousevalta Myrskyltä ovat Kivi-korvakorut ja Suo-riipukset.

IMG_9120 (kopio)IMG_9209 (kopio)IMG_9133 (kopio)

Millaisia koruystäviä on kuulunut teidän kesään?
Lämpöä kaikkien sunnuntai-iltaan. Kuppi kuumaa ja kauniita koruja.

– Henriikka

Ps. Koodilla ”AAMUKAHVILLA” saa 20% Nousevan Myrskyn verkkokaupasta viikon ajan, 24.8. saakka.

Jos nyt sitä suurleiriä ennen joku retki

eivirallinen1

Voi miten paljon innostusta herättikään unelma kesäleiristä! Kommentteja tuli pilvin pimein, ja monilla vaikutti ihan oikeasti olevan leirin mentävä aukko sydämessä ja ehkä aikatauluissakin. Mutta hei, ajatus omajärjestämästäni leiristä oli vain heitto ilmoille. En usko, että pystyn teille leiriä tässä elämäntilanteessa järjestämään. Koska jos sen tekisin, niin tekisin sen hyvin. Ja siihenhän tarvittaisiin aika paljon aikaa. Ehkä rahaakin. Kiitos ilmoittautumisista kuitenkin! Idea on nyt heitetty avoimesti tiskiin, voitte toki itse laittaa leiritulet kipinälle tai kunnon roihulle koska vain.

Mutta leiristä astetta pienempi versio, syksyinen vaellusretki, on merkattu kalentereihin. Pakkaamme ystäväni kanssa syyskuussa kimpsut ja kampsut ja lähdemme metsään samoamaan. Ehkä tekemään vähän maukasta trangiaruokaa, ehkä painimaan karhujen kanssa. Mutta metsään kuitenkin, teitä tuntemattomia, katsomaan kun aurinko laskee, eikä katulamppuja näy.

eivirallinen5eivirallinen2

On niin täydellinen idea varata kokonainen viikonloppu metsäilylle. Voisin varata useita viikkojakin, mutta jos nyt ensin hoidetaan pienempi eräily alta pois. Voihan se olla, etten edes pärjää! Sitten helikopterit pörräävät metsien yllä ja minut löydetään lopulta kuusenoksan alta viluisena ja itkuisena.

Onneksi olen samoillut aiemminkin. Nämä kuvat ovat lapsuuden helmiä, veljieni ja minun erämuistoja (on minulla siskokin, mutta hän ilmestyi maailmaan vasta vähän myöhemmin). Takaisin metsään, kuuluu huuto. Voi ihana syyskuu.

– Henriikka

Kuka se on joka kikattaa?

IMG_0597 (kopio)

Kiire ei hellitä, mutta hymy on herkässä. Näistä kuvista ei sitten meinannut tulla mitään, koska repeilin niin pahasti. Muutenkin naurattaa, kun usein ihmisten ollessa kuvissa, heidän pitää pakottaa itsensä hymyilemään. Minä taas yritän naurun keskellä ryhdistäytyä kuvissa astetta vakavammaksi. Joskus se onnistuu, tällä kertaa ei. Olimme Jennin kanssa kuvaamassa Töölössä ja ilmeisesti tavallista aikaisempi aamuherätys laittoi kikattamaan.

IMG_0708 (kopio)IMG_0609 (kopio)

Päällä on boyfriendit, puukengät ja Twist & Tangoa (paita ja laukku saatu), joka on lempimerkkejäni. En tarkalleen muista, mistä alunperin löysin kyseisen merkin. Tarkemmin tutustuin siihen viime kesän reilillä Göteborgissa, joka on Twist & Tangon kotikaupunki. Mustainen nahkalaukku on ollut tämän kesän ykkönen. Kamat sisään ja laukku rennosti olalle. Saa nähdä miten kesäkassiksi leimautunut löytää paikkansa syys- ja talvikäytössä.

Puukengät olen ylentänyt ”roskienviemiskengistä” arkikäyttöön. Pienet hiertymät kestää hyvin, kun saa kopistella kannoilla kuuluvasti.

IMG_0683 (kopio)IMG_0725 (kopio)

Kuivan kesän jälkeen alkaa näyttää automaattisesti syksyltä, kun lehdet ovat jo rapistuneet maahan. Yritän nyt malttaa itseni vielä syysfiilistelyltä (vaikka ostin eilen lämpimän villakangastakin, oikean vintageunelman).

Lähitulevaisuudessa tulossa tarinaa siitä takista, turkoosista seinästä, uudesta ruokavaliosta ja voi toivottavasti jotain diy-materiaalia. Pysykää linjalla.

– Henriikka

paita, laukku/Twist & Tango (saatu), kengät, farkut/second hand

Syysmyrskyjen enteitä

IMG_9898 kopio

Jos ei eilinen ollut syksyn ensimmäinen, niin viimeistään tämä päivä. Olen koko kesän meikannut parvekkeen ovemme vieressä lattialla, suuren peilin edessä. Tänä aamuna istahdin samaan paikkaan ja totesin palelevani kuin pieni, karvaton kissa. Ovi kiinni, osto lämmin. Syksy on tullut.

Joka tuutista sitä nyt kuulutetaan, syyssäät sitä ja tätä. Mutta tottahan se on, että kyllä sen haistaa aamuilmasta, kesän jälkeisen kirpeyden. Rusketus haalistuu hiljalleen ja kesäkuvista tulee hetkessä muistoja, joista tuntuu olevan jo tovi. Niin kuin Savonlinnan Oopperajuhlista, joilla nämä kuvat on otettu. Päivänä, jolloin puhkesi kaunis kesämyrsky ja jolloin tajusin, ettei ooppera taida olla oma juttuni.

IMG_9835 kopioIMG_9706 kopio

Saavuin juuri kotiin. Raitiovaunu kuljetti kevyesti melkein kotiovelle saakka. Olen ollut tämän viikon liian kiireinen, se on ikävää. En haluaisi koskaan huomata olevani kiireinen. Kyllä tässä elämässä pitäisi saada asiat järjestykseen ilman hätiköintiä. Kun oma mieli ei pysy suunnitelmissa mukana ja eri viikonpäivien suunnitelmat pomppivat ajatuksissa eri tahtia kuin kalenterissa, pitää pysähtyä hetkeksi. Ehkä se hetki on nyt, kun annan sanojen virrata ja harkinnan kaikota.

Syksyn ei pitäisi olla koskaan kiireinen. Sillä kiire tarkoittaa usein stressiä ja vähäistä unenmäärää. Ja syksyn kaamosmasennuksen niskojen taittamiseen ja syysromanttisuuden esiinkaivamiseen tarvitaan unta eikä lainkaan stressiä. Omenateen kanssa pitää ehtiä jutustella tovi jos toinen. Eikä vilttiinkään kääriydy hetkessä, jos haluaa kääriytyä huolellisesti.

IMG_9903 kopioIMG_9854 kopio

Kotimatkalla puhkesi myrsky. Se enteilee hyvää:
”A Smooth Sea Never Made a Skillful Sailor”

Kauniita unia kaikille. Huomenna taas syvempiä hengenvetoja.

– Henriikka

Kerran iloisilla festareilla

10613799_10152285304752308_1366986434_n kopio

Kyllä vain, minä nyt sitten olin siellä, Flow-festareilla. Kokonaiset kolme iloista ja väsyttävää päivää täynnä musiikkia, ihmisiä ja hyvää ruokaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kyseisillä festivaaleilla. Rehellisyyden nimissä on kirjoitettava, että koko festivaalista on luonut kaikkien aiempien vuosien kuvien ja blogijuttujen perusteella sellaisen taikamaailman, ettei odotuksia olisi edes pystynyt täyttämään. Mutta oli mahtavaa, lähinnä onnellista ja kaunista, mutta myös luonnollisesti vähän väsyttävää.

Parhaita keikkoja olivat MØ, Bonobo, Jessie Ware ja Janelle Monáe. Oli monia muitakin huikeita, mutta jostain syystä nämä neljä kolahtivat koviten. MØ ehkä tuttujen biisien vuoksi, se auttoi tanssimaan betoniporsaan päällä keikan läpi. Bonobon ja Janelle Monáen kohdalla luulen asiaan liittyvän mielettömän musiikin ja laulutaidon lisäksi myös voittamaton crush tummaihoisiin. Janelle vaan tanssi menemään niin luonnollisesti, rytmi ja asenne veressä. Hyvän keikan tunnistaa usein siitä, että se vie mukanaa, vaikka tuotanto olisi tuntematonta. Jessie Waren keikka oli juuri sellainen. Monta kovaa keikkaa jäi varmasti näkemättä, mutta en ole koskaan kuulunutkaan festariryntäilijöihin, eturivin kriitikoihin tai hurjiin tanssijoihin (paitsi ehkä viimeiseen sarjaan joskus harvoin hah).

10588773_10152285305387308_470495951_n kopio10602877_10152285306057308_1091080563_n kopio10609304_10152285304697308_1455202138_n kopio

Seuraakin löytyi, laatuseuraa vieläpä. Perjantaina hiippailin alueella Jennin ja hänen ystäviensa kanssa, lauantai kului kevään juoksukoulusta saatujen ihanien ystävien kanssa. Eilen, sunnuntaina sain vihdoin Jannen kainaloon ja Janellen tahtiin otimme jopa pari tanssiaskelta. Jennit, Jannet ja Janellet, kyllä on J:tä kerrakseen ollut yhdeksi viikonlopuksi.

Ruokapeukun saa lammasburgeri, josta sai samaan hintaan myös gluteenittoman version. Instagram lauloi lammaspurilaisia, joten joku muukin vaikutti pitävän Sandron erikoisuudesta.

10584206_10152285305722308_1158163061_n kopio10583759_10152285302467308_868982404_n kopio

Flowssa tiedetään miten homma hoidetaan, mutta huomasin kaipaavani vähän laajempaa kansan kirjoa. Kun liian paljon samanhenkisiä ihmisiä laitetaan tallomaan samaa tannerta, alan väkisinkin kelamaan liian syvällisiä ja miettimään, seisooko koko massa samojen arvojen takana. Seisonko minä? Tämän syvällisyyden laitan taas kesämelankolian piikkiin.

Eilenillalla alkoi turnausväsymys hiipiä jalkapohjiin ja mieleen. Sunnuntain jatkot vaihtuivat mieluusti hyviin yöuniin. Käteen jäi kasa hyviä keikkoja, ihania hetkiä ystävien kanssa ja ylipäänsä kokemus Flowsta. Lauantain jatkot venyivät aamuseitsemään, kun polskimme meressä Eiran rannassa. Siinä vasta on hetki muisteltavaksi.

Nyt on väsymys ja hyvä olo. Ja vahva tunne syksyn ensimmäisestä päivästä. Ei tee mieli lopettaa sähköposteja mukavaa loppukesää vaan hyvää alkavaa syksyä -tervehdyksellä. Onko teillä sama tunne?

– Henriikka

Tarjoan kahvit kaikille! (Crema esittäytyy)

yhteistyössä Crema

IMG_1127 (kopio)

Blogini nimi tuo minulle huvittavan usein kahviaiheisiä yhteistyöehdotuksia. Sinänsä se on erittäin hyvä asia, sillä olen intohimoinen kahvin juoja. Suuri osa näistä ehdotuksista on kuitenkin yrityksiltä, jotka kirjoittavat hakusanoiksi ”kahvi blogi” ja olettavat blogini olevan hyvin kahvikeskeinen. Usein jätänkin nämä yhteistyöt fanaattisemmille kahviblogeille.

Toisinaan kuitenkin osuu ja uppoaa, niin kuin tänä kesänä, kun Crema laittoi viestiä. Kahviin ja teehen keskittynyttä nettikauppaa ja kivijalkaliikettä pyörittävä Crema kutsui tutustumaan liikkeeseensä Kruununhakaan ja lupautui tarjoamaan kahvit ja teet kaikille blogin lukijoillekin.

IMG_1086 (kopio) IMG_1182 (kopio)IMG_1103 (kopio)

Crema on pieni yritys, jolla on sekä oma verkkokauppa että pieni kivijalkamyymälä Helsingin Kruununhaassa. Tuoteryhminä ovat kahvi ja tee, sekä kaikki niihin liittyvä. Olen kulkenut paikan ohi useita kertoja, mutta en ole aiemmin hoksannut, että siellä voisi olla jotain itseänikin kiinnostavaa. Vaatimattoman oven takaa paljastuikin sympaattinen putiikki ja laaja valikoima.

Yritys on saanut alkunsa reilut 6 vuotta sitten, kun Hankenissa tavanneet omistajat Samuli ja Anssi päättivät perustaa oman nettikaupan. Nykyään nettitilauksia toimitetaan ympäri Suomea, jonka lisäksi Ruotsiin, Viroon ja Tanskaan. Kivijalkaliike (Liisankatu 15) perustettiin neljä vuotta sitten myymään samoja tuotteita kuin verkossa. En ole kummoinen kahvi- tai teehifistelijä, mutta laadukkaan, hyvintehdyn kahvin puoleen liputan. Valikoimaan kuuluu myös oma tuotemerkki (ensimmäisessä kuvassa), jonka kahvit paahdetaan tällä hetkellä Porvoon paahtimolla. Lisäksi löytyy omaa maahantuontia, kuten Lucaffé-, MokaSIrs- ja Pera-kahvit. Liikkeen valikoima laittoi ainakin oman pääni sekaisin tuoksuillaan (lähinnä henkisesti hah).

IMG_1116 (kopio)IMG_1163 (kopio)IMG_1191 (kopio) IMG_1200 (kopio)

Irtomyynnistä löytyy tällä hetkellä noin 50 teelaatua ja parikymmentä kahvia. Teenjuojat eivät siis jää kahvittelijoiden varjoon. Kahvipavut jauhetaan myös tarvittaessa halutulle karkeudelle. Mikä siinä onkin, että niin helposti nappaa sen lähikaupan kahvipaketin? Pienpaahtimoiden kahveja olisi kiva käyttää edes toisinaan, vaikka se vanha lähikaupan tuttu olisikin mukana kuvioissa. Viikonloppuaamujen kahveihin olisi kiva saada vaihtelua ja iltatee irtomyynnistä houkuttelee keltaista peruspussia enemmän.

Creman putiikista voi napata myös take awayt mukaan. Suuresti plussaa neljäsosan opiskelija-alennuksesta ja muutenkin mukavista hinnoista.

IMG_1206 (kopio) IMG_1211 (kopio) IMG_1093 (kopio)IMG_1225 (kopio)IMG_1241 (kopio) IMG_1262 (kopio)

Vielä kun pihalle nostaisi pöydän ja pari tuolia, niin Liisankadun kahvituokio olisi hiottu. Meneehän se lonkkarinkin päällä sumpitellen.

Lopuksi otsikon lupaukseen. Hauskaa nähdä, miten tämä otetaan vastaan. Tarjoamme Creman kanssa kahvin tai teen ihan ilmaiseksi kivijalkaliikkeessä (todellisuudessa tarjoajahan on Crema, otsikoin töykeästi kunnian itselleni). Kupposen kuumaa voi käydä nappaamassa matkaansa seuraavan kahden viikon aikana (11.–24.elokuuta). Ei huolta, tiskin takana ei ole tiukkapipoja. Voit valita espresson, suodatinkahvin tai teen ja lausua taikasanaksi ”aamukahvilla”.

Kuulostaako kivalta? Heruuko hetki aikaa Liisankadun visiitille?
Kivoja kahvi- ja teehetkiä kaikille.

– Henriikka

Unelma kesäleiristä

summer-camp-uo1

Kesäisin minut valtaa aina kummallinen tarve. Minulla olisi hirmuinen hinku kesäleirille. Ei millekään partioleirille tai varsinaiselle metsäretkelle, vaan vähän niin kuin rippileirille, mutta ei kuitenkaan. Ehkä olette nähneet 90-luvun leffalempparin Ansa vanhemmille? Siinä on juuri se tavoitettu leiritunnelma. Että olisi hirveästi porukkaa, kauniita kesämekkoja, yhteisiä jalkapallopelejä ja iltaisin soutelua auringon laskiessa. Voisi tutustua uusiin ihmisiin ja keskustella eri teemoista turvallisissa leiripuitteissa vaikka viikon ajan. Ruoka olisi valmiina linjastolla ja sitä tarjottaisiin vähintään viidesti päivässä, niin kuin leireillä aina. Ja ruokien välissä kuumaa kahvia saisi hakea termarista omaan mukiin.

Jostain syystä haaveilen joka vuosi tällaisesta yliromantisoidusta leirielämästä. Tietääkseni sellaista ei kuitenkaan ole olemassa. Päässäni on kuitenkin haaveita, jotka riittävät kantamaan jo pitkälle.

W_CAMP-2summer-camp-uo5summer-camp-uo8summer-camp-uo7W_CAMP-3summer-camp-uo9summer-camp-uo3summer-camp-uo14 W_CAMP-6summer-camp-uo15summer-camp-uo13summer-camp-uo10summer-camp-uo17

Pitäisiköhän minun alkaa järjestää sellaista leiriä? Sinne ei varmaan tulisi ketään.
En tiedä ketään toista, joka fiilistelisi leirejä yhtä lailla.

Minä olin myös sellainen pikkutyttö, joka toi ensimmäisellä kouluviikolla, 6-vuotiaana kotiin lapun, jossa kerrottiin viikonloppuleiristä. Äiti heitti lapun paperinkeräykseen, mutta kyselin sen perään myöhemmin ja ilmoitin haluavani mennä. Odotin linja-autopysäkillä leiribussia matkalaukku kainalossa ja äiti kysyi, ketä kavereitani leirille on tulossa. Vastasin, etten minulla ole hajuakaan, ketä lisäkseni tulee.

Voi pakko, pakko päästä leirille. Ei millekään realistiselle leirille, vaan romantisoidulle rakkauden leirille.

– Henriikka

Kuvat: Urban Outfitters, 2013, Summer Camp

Sitruunaperhosen festariajatuksia

IMG_1351 kopio

Halusin saada sortsini rimmaamaan tähän blogin ulkoasuun. Niinpä puin nuo mustavalkoiset ruutusortsit jalkaan. Ruutukuosi on lyönyt läpi viimeisen vuoden sisään ja tämän kesän ja tulevan syksyn mallistoissa sitä on hurjan paljon. On aina hippasen huvittavaa, kun joku tuikitavallinen asia tekee tuloaan. On se outoa, jos joku ruudun kaltainen perusasia voi olla trendi.

En jaksaisi sen enempää puhua vaatteista. Olen vähän kyllästynyt niiden analysointiin ja jotenkin minulla on sellainen tunne, että tekin olette.

IMG_1336 kopioIMG_1393 kopio

On kivempi kertoa, että työkaveri kutsui minua tänään sitruunaperhoseksi ja tulevana viikonloppuna minua odottaa elämäni ensimmäinen Flow. ”Sun otsaanhan on melkein tatuoitu sana Flow”, sanoi samainen työkaveri järkyttyneenä, kun kerroin olevani ensikertalainen.

Minulla ei kai koskaan ole ollut näille festivaaleille pakottavaa tarvetta osallistua. Toisaalta ei mitään kapinaa vastaankaan. Tämän vuoden liput ostin jemmaan unohtuneilla kulttuuriseteleillä, sain kirjoittaa nimeni aika moneen lippuseen. Nautin tapahtumasta varmasti. Monta lempiartistia ja taatusti visuaalisesti upeaa. Vaikka festari-nakkispekkikset ovatkin nostalgisia, fiilistelen myös ruokavaihtoehtojen kirjoa. Viimeisteltyä festarimenoa, pitäisi olla ylpeä kotimaisen kentän tekijästä.

Ehkä olkihattu sopisi viikonlopun menoon. Myin jo yhden olkihatuistani ystävälle Flow-päähineeksi. En ollut tullut ajatelleeksi, että sinne tarvitsee erilliset kledjut. Aion ehkä pysyä ihan samoissa, vanhoissa vaan. Taas palasin vaatteisiin, ehkä en olekaan niin kyllästynyt.

IMG_1298 kopioIMG_1414 kopio

Sitten pitäisi vielä löytää sopivat festarikuomat kainaloon. Joku kerää ensin seuran ja ostaa porukalla liput. Minä olenkin haahuilija, joka ostaa ensin lippuset ja miettii siten, huoliiko kukaan minua kaverikseen.

Toivotaan parasta.

– Henriikka

olkihattu/second hand, paita/Cos, sortsit/Zara, kengät/Bianco Footwear

Kuinka oppia rakastamaan juoksua?

Adidasheimo_O9Q6429_Photo_PasiSalminen_com kopio

Olen yrittänyt aloittaa kirjoittamisen vaikka kuinka monesti. Ei tästä tule mitään. Aihe, josta on niin paljon sanottavaa, mutta ei kuitenkaan yhtään mitään.

Jos vaikka aloitan kertomalla, että hain joskus pimeän viime talven heikkona hetkenä mukaan juoksukouluun. Olin seurannut saman promoporukan, adidasheimon, touhuja edellisen ja ensimmäisen juoksukoulun yhteydessä ja kiehutellut päässäni ajatusta hakemisesta. Olen entinen urheilija. Olen käynyt ylä- ja ala-asteeni liikuntaluokilla. Olen pelannut vajaa 10 vuotta koripalloa, harrastanut sekä joukkue- että telinevoimistelua yhtä kauan. Koris- ja voimistelu-urien jälkeen siirtynyt tanssin, etenkin hip hopin ja muiden street-lajien, pariin ja viihtynyt tanssin kanssa käsikkäin pitkälle vuoteen 2013. Luulin jopa pitkään, että tulevaisuuden ammattini on liikunnanopettaja. Hain liikuntatieteelliseen ja tankkasin ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa oikein olan takaa. Salilla en oppinut koskaan käymään, mutta juoksu kuului arkeen enemmän ja vähemmän sellaisena täyteurheiluna. Ei kuitenkaan koskaan minkäänlaisena nautinnon välineenä. Puuttui into, tekniikka, kiinnostus, kaikki.

Viime vuosien saatossa olin huomannut tippuneeni kauas urheilijoista. Jo lukioajoista lähtien sisällä oli kipinöinyt jonkunlainen kapina koko liikuntatouhua kohtaan. Fitness tuli korvista ulos ja verkkokalvoilla kimmelsi kuvat trikoohousuissa kulkevista elämäntapaurheilijoista, jotka eivät kajoa jäätelöön edes tuskahelteellä ja joiden lasissa kimmeltää aina lähdevesi. Huomaamattani olin alkanut yökötellä koko touhulle ja sille, että urheilusta puhuttaessa harvoin osattiin nähdä asiaa sellaisen ihmisen näkökulmasta, jonka elämäntapa on vähemmän liikkuvainen. Inhosin sanaa ”urheilu” ja tuntui, etten halunnut kuulua tähän belfie-porukkaan edes pikkurillin päällä.

Adidasheimo_5D38059_Photo_PasiSalminen_com kopio_5D33865_Photo_PasiSalminen_com kopio_5D33991_Photo_PasiSalminen_com kopio _5D34067_Photo_PasiSalminen_com kopio_5D34070_Photo_PasiSalminen_com kopio

Viime talven pimeinä iltoina kamelinselkä kuitenkin katkesi, kun huomasin kaipaavani energiaa. Tiesin, että fyysisistä voimanponnisteluista saa virtaa arkeen ja oli aika kaivautua kapinan alta todellisuuteen. Kyllä minussa vielä jossain liikkuja elää. Rustasin juoksukoululle hakemuksen, jossa kerroin kapinoinnistani ja halusta tarttua haasteeseen. Puolimaratoniin tähtäävä adidasheimo oli itselleni melkein liian kova tavoite. Vaikka olinkin juossut elämässäni paljon, en koskaan ollut kipaissut yli 10 km lenkkiä.

Ja niin useamman sadan hakemuksen joukosta ne valitsivat 30 hengen porukkaan myös minut. Tuo iloinen mutta paineita herättävä tammikuinen puhelinsoitto oli kuin jääkylmä vesisuihku naamalle. Nyt olisi vihdoin ryhdistäydyttävä. En tiedä miksi ne minut valitsivat. Ehkä siksi, että lopetin hakemukseni: ”Ja olen hirveän hauska.”

8.4.2014_adidas_heimo_core_kuva_Sami_Valikangas-125 kopio8.4.2014_adidas_heimo_core_kuva_Sami_Valikangas-114 kopio8.4.2014_adidas_heimo_core_kuva_Sami_Valikangas-5 kopio8.4.2014_adidas_heimo_core_kuva_Sami_Valikangas-4 kopio

Helmikuussa alkoivat treenit. Kerran viikossa yhteistreenit ja sen ohessa kulkeva omatoiminen harjoitusohjelma. Tuntuihan se silkalta hulluudelta tällaisella muikulle, joka ei ollut paljon nostanut takapuolta penkistään lähikuukausina. Olin yrittänyt ylläpitää kuntoa kaikenmoisilla haasteilla ja tavoitteilla, ja pohjakuntoa ja liikunnallisuutta oli luonnollisesti pohjalla, mutta aika nollista lähdettiin liikkeelle.

Pimeä Pirkkolan metsä ja ensimmäiset heimon yhteistreenit sai kyllä oksennuksen kurkkuun. Tähän projektiin ei lähdetty hymy huulilla, vaan treeni oli kunnon treeniä alusta lähtien. Näin jälkeen päin ajateltuna olisin voinut alkuun höllätä vähän enemmänkin. Mukana oli oikeita urheilijoita sen verran paljon, että kaikille yhteiseksi tehty ohjelma oli tällaiselle alemman keskitason ravaajalle liian kuormittava. Penikat ja polvet natisivat, mutta onneksi osasin myös huoltaa ja levätä.

Adidasheimo_5D38115_Photo_PasiSalminen_com kopioAdidasheimo_5D38241_Photo_PasiSalminen_com kopioAdidasheimo_O9Q6614_Photo_PasiSalminen_com kopioAdidasheimo_5D38296_Photo_PasiSalminen_com kopioAdidasheimo_5D38521_Photo_PasiSalminen_com kopio

Perinteisten juoksulenkkien rinnalla heimon kanssa venyteltiin, huollettiin ja puhuttiin paljon tekniikasta. Lisäksi kävimme Helsinki Coretrainersilla huoltamassa kroppaa coren avulla. Opin aivan älyttömästi ja sain korjattua juoksutekniikkaani suuresti. Olin aina vain juossut, nyt oikeasti juoksin. Innolla ja ilolla, vaikkakin joskus irvistyksen kanssa. Aina ei ollut hauskaa, usein ei kiinnostanut yhtään. Mutta kevättä kohden homma helpottui ja askel keveni.

Tuollainen juoksuporukka asettaa varmasti jollekkin tosi suuret paineet. Itse yritin alusta lähtien miettiä, ettei puolimaraton tai mitkään muut matkat ole omia tavoitteitani. Koin oman tavoitteen olevan siinä, että ylipäänsä lähden liikkelle, opin juoksusta ja tekniikasta ja saan kirmata nauttien Helsingin katuja. Tiesin heti, etten aio juosta kesäkuun alun 21 kilometriä verenmaku suussa vaan suht rennosti juosten. Nämä olivat itselleni hyviä tavoitteita, jotka pitivät vaikka ympärillä oli juoksun suhteen paljon kunnianhimoisempiakin urheilijoita.

_5D30461_Photo_PasiSalminen_com kopio_5D30386_Photo_PasiSalminen_com kopio_5D30465_Photo_PasiSalminen_com kopio

Alku uuden porukan kanssa tuntui kankealta ja jännittävältä. Talvella ensi kertoja nähdessämme mietin, miten ikinä tällainen lauma aikuisia voisi tutustua toisiinsa hikisinä hölkäten. En tuntenut entuudestaan ketään ja porukkaa yhdisti vain tämä projekti.

Mutta kuinkas kävikään. Parin kuukauden päästä tajusin, että hikisinä hölkkääminen on tutustuttanut nopeammin kuin mikään. Porukka hioutui ja yhteishenki oli upea. Melkein hävettää miettiä, millainen rippileiri-henkinen heimo meistä tuli. Sitä itkettiin, naurettiin ja oksenneltiin. Entuudestaan toisilleen vieraat tsemppasivat, kun ei meinannut jaksaa ja naurattivat, kun meinasi kiukuttaa.

10402536_10152041393021854_5313986311742904967_n10313611_10152134068717308_1376084015249023076_n kopioAdidasheimo_HHM2014_5D31775_Photo_PasiSalminen_com kopio Adidasheimo_HHM2014_5D31797_Photo_PasiSalminen_com kopio Adidasheimo_HHM2014_5D31836_Photo_PasiSalminen_com kopio Adidasheimo_HHM2014_MG_7330_Photo_PasiSalminen_com kopio14210407748_327ab91438_k

Toukokuussa juoksimme porukan naisten kanssa Naisten Kympin ja kesäkuussa koitti tavoiteltu Helsinki Half Marathon. Kymppi taittui muutaman minuutin alle tunnin ja puolikas muutaman minuutin yli kahden tunnin. Vasen polvi reistaili molempia kisoja ennen ja niiden aikana, mutta onnekseni pystyin juoksemaan.

Kympin aikana oli sellainen helle, että jalkojen sijaan teki mieli heiluttaa keskisormia. Juoksu oli tukalaa ja inhottavaa. Maalissa hymyilytti joka tapauksessa. Puolikas meni kevyesti, tasaisesti ja oikeasti aika leppoisasti. Juoksin koko matkan tasavauhtisesti kahden kaverin kanssa ja homma luisti. Maalissa tajusin, että olisin voinut juosta kovempaakin ja oikeastaan se oli erittäin hyvät tunne. Pelkäsin juoksevani itseni niin tuuttiin, että inhoan juoksua taas seuraavat kymmenen vuotta. Maalissa oli kuitenkin huojentunut ja uupuneen onnellinen olo. Polvet turposivat ja kipeytyivät, mutta lenkille teki mieli heti parin päivän päästä.

Adidasheimo_HHM2014_5D32028_Photo_PasiSalminen_com kopiouusAdidasheimo_HHM2014_5D32076_Photo_PasiSalminen_com kopio

 Matka oli toisaalta pitkä, toisaalta kuin muutaman päivän. Joiltain osin rankan kevään keskellä juoksukoulu tuntui valonpilkahdukselta jokaisena viikkona. Opin tuntemaan hienoja ihmisiä, sain muutaman hyvän ystävänkin. Opin tuntemaan kroppaani ja ennen kaikkea opin nauttimaan juoksusta.

Mitä opin itsestäni? En ole juoksutapahtumaihminen. Naisten kympit ja puolimaratonit eivät ole minua varten. En tarvitse suuria mainoskylttejä tai t-paitaa muistoksi juostusta matkasta. Ahdistun ihmispaljoudesta ja otan liiaksi paineita juoksutapahtumien tunnelmasta. Varmasti tulevaisuudessa tulen osallistumaan vielä joihinkin tapahtumiin, mutta minun on taottava itselleni päähän sopiva rentous, jotta en kerää tarpeettomia paineita ulkoisista syistä. Rakastan juoksua sen tuoman vapauden tunteen ja luonnon vuoksi. Tapahtumissa tuntuu, etten pysty keskittymään näihin kahteen lainkaan.

Toisaalta opin, etten halua olla pelkkä juoksija. Haluan liikkua (voi kyllä, vihdoin!), mutta haluan rinnalle muutakin. Ehkä tanssia, ehkä pallopelejä, salia, jotain? Kroppani, aivoni, persoonani ei ole kovin suopea silkalle juoksulle, joten tästä lähdin pyrin löytämään kultaisen keskitien juoksun ja muun välillä.

Kokemus oli hieno, korvaamaton. Ei pelkkä juoksukoulu, vaan jollain tavalla paljon enemmän. Itsestään löysi sisua, voimaa ja rohkeutta paljon enemmän kuin olisi ikinä voinut kuvitella. Se jos mikä on hienoa.

 – Henriikka, heimogaselli
(hyvää ystävääni lainatakseni: Runs like the wind. In her mind.)

Kuvat: Pasi Salminen / Adidas

Bongattu tiikeri ja rentoilevat karhut

IMG_0272 (kopio)

Korkeasaari, vähintään kerran kahteen vuoteen, mieluummin kerran vuodessa. Tänä kesänä se päivä oli eilen. Paahtava helle ja mangomelonijätskiä. Rentoilevat, nauravat karhut ja lämmöstä uupuneet apinat. Sanon aina, että voin kääntyä kotiin, kun olen nähnyt tiikerin. Mutta tänä vuonna jaksoin vielä pari tuntia sen jälkeenkin. Pikkupanda oli suloinen, samoin leijonanpennut. Nalletikkarit jäivät odottamaan viileämpiä säitä.

IMG_0165 (kopio)IMG_0281 (kopio)IMG_0176 (kopio)IMG_0155 (kopio)IMG_0166 (kopio)

Eikä meillä muutenkaan ollut liian laiska viikonloppu. Kun isoveli tulee kylään, ei ole aikaa liialle lööballe. Arvatkaa missä olimme lauantaina? Serenassa! Juuri siellä, mistä telkkarissa lauletaan. Viimeksi 10-vuotiaana siellä käyneenä olen haaveillut kymmenisen vuotta comebackista ja vihdoin aika oli kypsä. Neljä täysikäistä porhaltaa viimeisen päälle innoissaan perhelipulla: luonnollisesti kaksi aikuista ja kaksi lasta. Minä, Janne, isoveikka ja sisko.

Taas kerran tajusin, että elämä on parasta, kun ei ota elämää ja itseään liian vakavasti. Haluan ympärilleni ihmisiä, ketkä voivat nauraa itselleen. Suorastaan kerään heitä ympärilleni. Ei ole tänä kesänä naurattanut monesti yhtä paljon, kuin liaanin päästä veteen heitetyn, kyljelleen läsähtäneen pommin jälkeen.

IMG_0251 (kopio)IMG_0275 (kopio)IMG_0293 (kopio)

Päässä oli Kirsi Nisosen upea rusettipanta, päällä farkkulappuhaalarit, jaloissa keltaiset sniikkerit. Kesälomatyyliä viimeiseen pisaraan saakka. Kaulassa filmikamera, joka veljeni epäilyistä huolimatta oli ihan oikeasti kuvaamista, ei tyyliä varten. No, ehkä vähän tyyliäkin.

Aktiiviviikonlopun jälkeen uuteen alkaneeseen viikkoon vähän väsyneenä. Kaipaisin kovasti lisää unta. Sitä onneksi saa ihan ilmaiseksi. Kaipaisin myös viileitä syysiltoja. Pelkään mahdollisen, massiivisen intiaanikesän jättävän jalkoihinsa lempivuodenaikani.

Murheilu sikseen ja aurinkoon.

– Henriikka

Kun miestä ei tarvitse pukea

IMG_0134 (kopio)

En voi väittää, että mieheni tyyli olisi minulle yhdentekevä seikka. En halua kuitenkaan olla yksi niistä naisista, jotka vaatettavat siippansa päästä varpaisiin. Minusta ei kertakaikkiaan ole valitsemaan Jannelle vaatteita aamuisin, saati edellisiltana. Pahinta on nähdä pariskuntia kulkemassa selkeästi huomaten, että mies ei viihdy vaatteissaan, jotka kauniimpi puolisko on hänelle valinnut.

Toki toisen pukeminen on kerrassaan fine, jos molempien mielestä se on hyvä juttu. Minua varten se ei kuitenkaan ole. Siksi arvostan kovasti Jannen tyylitajua ja vaatemakua. Persoonallinen, leikkisiä, rento. Veikeä, eikä missään nimessä liian vakava tai sliipattu. Nyt kun Janne on ollut duunissa second hand -liikkeessä, on tyyliin löytynyt lisää monia helmiä. Otan Jannesta harvoin kuvia, mutta tämä reppulöytö oli tallentamisen arvoinen.

IMG_0101 (kopio) IMG_0109 (kopio) IMG_0148 (kopio)IMG_0111 (kopio) IMG_0077 (kopio)

Tuossa repussa on niin paljon hyvää tuulta. Miellyttävä kuosi ja nahkayksityiskohdat ovat juuri eikä melkein. Onpahan lisää lainattavaa naapurivaatekaapista.

Miten teillä? Vaatetatteko kumppanin vai hän teidät? Vai yritättekö vaatettaa tuloksetta? Kuinka paljon toisen tyyliin saa vaikuttaa? Kuinka paljon toisen tyyliin kannattaa pyrkiä vaikuttamaan?

– Henriikka