arkisto:

syyskuu 2014

Kesän viimeiset häät

IMG_7454 (kopio)

Tosiaan, tajusin että tähänkin kesään on mahtunut niin monet häät, että näiden lauantain häiden kohdalla voidaan puhua ”kesän viimeisistä häistä”. Minkäs minä sille voin, jos ympäriltäni vain porukkaa pariutuu ja lempi leiskuu. En kai minä nyt huuda, että nyt riittää, kahdet häät kesässä on aivan ehdoton maksimi. No, ei viime kesänä loppujen lopuksi juhlittu kuin kolmea paria. Neljänsiinkin tuli kutsu, mutta menolle oli este. Mutta onhan siinä jo rakkautta kerrakseen, noin niinku yhdelle kesälle.

Nyt lauantaina oli saaristohäät Nauvossa. Kaunis serkku löysi puoliskonsa ja hääpari näytti onnelliselta. Minä nautin merestä, hyvästä ruoasta ja etenkin siitä, että sain nähdä huvittavaa ja rakasta serkkuporukkaa. Sukuhäissä harvemmin tuntee sukulaisten lisäksi monia muita kutsuvierasjoukkioita. Tuntuu mukavalta, että saa keskittyä siihen ihan omaan joukkoon.

IMG_7401 (kopio)IMG_7428 (kopio)IMG_7392 (kopio)IMG_7378 (kopio)IMG_7399 (kopio)IMG_7403 (kopio)IMG_7382 (kopio)IMG_7440 (kopio)IMG_7479 (kopio)IMG_7411 (kopio)IMG_7418 (kopio)IMG_7466 (kopio)IMG_7482 (kopio)IMG_7471 (kopio)

Niin sitä vaan mentiin koko kesä ja kaikki häät vanhoilla mekoilla ja kengillä. Ja silti löytyi päällepantavaa. Lauantain lettikampaus syntyi hetken paniikista lauantaiaamuna ja Katri Niskasen mekko on Tapanilan kyläjuhlien kirpputorilöytö parin kesän takaa. Ja ansiokasta kierrättämistä on sekin, että kesän ensimmäisissä häissä päälläni ollut sinivalkoinen mekko oli nyt siskoni päällä. Vanha on uusi uusi.

Kiitos Nauvo, kiitos kaunis serkku ja onnekas aviomies.
Talveksi ei ole tiedossa häitä, mutta on tämä ystäväpiirini ennenkin yllättänyt.

– Henriikka

Friteerausta ruokalusikallisella öljyä (ja pitkästä aikaa arvontaa)

IMG_2275 (kopio)

En tiedä mitä te teitte sunnuntain ratoksi, mutta minä friteerasin. Voi olla, että päivään mahtui jotain muutakin, mutta lähinnä friteerasin. Yhteistyön puitteissa kokeiluun saatu keitin kävi kuumana, kun valmistin perunalätysköjä ja bataattiranskiksia. Lehtikaalisipsit coming up!

Tefal Actifry on laite, jossa yhdistyy ikään kui uuni ja friteerauskeitin. Olen ollut taannoin töissä, jossa uppopaistettiin ranskanperunoita kilotolkulla, eikä rasvan määrässä säästelty. Friteerauksesta tulee lähinnä mieleen rasvankäry ja kalorit. Kiinnostus tähän laitteeseen nousi, kun kuulin että ruokalusikallinen öljyä riittää kiloon ranskalaisia. Skeptisenä (jälleen kerran) lähdettiin liikkeelle, mutta tänään kokeilin härveliä ihan itse ja muodostin omat mielipiteeni laitteesta.

IMG_2149 (kopio) IMG_2162 (kopio)

Aluksi oli hankala hahmottaa, mitä laitteella ylipäänsä voi valmistaa ja miten. Netistä löytyvissä resepteissä oli vihanneksia, hedelmiä, kalaa, lihaa ja esimerkiksi korppujauho-päällysteisiä nugettiherkkuja. Bataattiransikset oli must, niitä teemme toisinaan uunissa, mutta öljyn määrä on liotetuissa ranskiksissa aikamoinen. Toiseksi reseptiksi nappasimme dranikit, jotka ovat lätysköjä perunasta, porkkanasta, kinkusta ja valkosipulista. Lisäksi joukkoon sekoitettiin suolaa, ripaus öljyä sekä vehnäjauhoa, jotka korvasimme gluteenittomalla jauhoseoksella.

Kone oli helppokäyttöinen. Mukana tulee itse laitteen lisäksi ”peruspannu”, johon esimerkiksi bataatit heitettiin öljyn kanssa. Toisena astiana on snacking-kori, johon tein perunalätyskät. Kaikissa tapauksissa raaka-aineet/leipomukset laitetaan kannen alle Actifryhyn, johon ajastetaan haluttu aika. Toisissa resepteissä tehdään ensin esivalmistusta peruspannussa, jonka jälkeen ruoka laitetaan kypsymään vielä snacking-koriin. Kaikissa tapauksissa ruoka kuitenkin valmistuu kannen alla ilman, että sitä tarvii vahtia.

IMG_2174 (kopio) IMG_2180 (kopio) IMG_2216 (kopio)

Bataattiranskikset pyörivät laitteessa tasan 32 minuuttia. Niihin meni vajaa ruokalusikallinen öljyä. Perunaleipästen kohdalla valmistin ensin porkkanaraaste-kinkkusekoitusta peruspannussa 5 minuuttia, jonka jälkeen sekoitin muut ainekset joukkoon ja nostin lätyskät snacking-pannuun ja laitteeseen 20 minuutiksi. Tähän prosessiin ei öljyä kaivattu taikinan lisäksi.

Kokemus oli hämmentävä mutta hyvä. En juuri omista ”keittiölaitteita” blenderin, moccamasterin ja sähkövatkaimen lisäksi, joten sellaisen omistaminen on lähtökohtaisesti vierasta. Toisaalta ruoan tekeminen oli helppoa, mukavaa ja valmis ruoka tosi hyvää. Ranskiksista ei tullut kovin rapeita, toisaalta sitä ominaisuutta en ole onnistunut saamaan niihin uunissakaan.

IMG_2241 (kopio) IMG_2265 (kopio)

Koko homman idea on laitteessa koko ajan kiertävä kuuma ilma. Tämä tietenkin sai laitteen kuumenemaan niin, että se lämmitti vähän ympäristöään. Yksi parhaita puolia on, että laite on helppo pestä, sillä öljy on kosketuksissa vain irrotettavan pannun kanssa ja kaikki osat voi pestä astianpesukoneessa. Laitteen koko on suuri, joten pikkuisen keittiön omistajat joutuvat miettimään, mihin laitteensa piilottavat. Kyseessä kun ei ole se keittiön kaunein kukkanen.

Ja sunnuntailukijoita suositaan: kuka haluisi voittaa itselleen kyseisen Tefal Actifryn? (ovh reilu 200€) Laitapa puumerkit ja sähköpostiosoite kommenttipoksiin ja olet mukana arvonnassa. Osallistua voi 5.10. saakka ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Kuka ties joku lukija käyttää sitten lokakuun sunnuntait riemulla friteeraten.
Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille.

– Henriikka

Vielä ehtii: Kesä filmille!

IMG_2127 (kopio)

Lyhyt kertaus historiasta:

Laitoimme Idan kanssa toukokuun alussa aluilleen koko kesän mittaisen filmikuvahaasteen nimeltä ”Kesä filmille”. Tarkoitus oli kuluneen kesän aikana kuvata mahdollisimman paljon kivoja kesämuistoja ihan oikealla filmikameralla ja kerätä nyt syksyn alkaessa kaikkien kuvansa lähettäneiden otokset kollaasiksi. Alkuperäisen jutun aiheesta löytää täältä ja Idan jutun täältä.

Ohjeet osallistumiseen kuuluvat näin:

Kuvat tulee lähettää syyskuun loppuun mennessä lokakuun ensimmäisen viikon aikana, 5.10. mennessä jomman kumman sähköpostiin: aamukahvilla (ät) gmail.com tai ida365blog (ät) gmail.com. Laitathan kuvatekstiksi kuvan ohjeen, jotta kuvat löytävät oikeiden otsikoiden alle. Kerrothan viestissä myös, millä nimellä/nimimerkillä haluat kuvan julkaistavan ja jos haluat kuvien yhteyteen linkin blogiisi/kotisivullesi. Jos skannaaminen tuntuu koituvan ongelmaksi, voi kuvasta ottaa kuvan tai sen voi postittaa etanateitse. Kaikkien kuvan/kuvia lähettänäiden kesken minä ja Ida arvotaan molemmat kivoja palkintoja. Voitte luottaa meidän makuun kheh.”

Minulla on vieläkin kolme kuvaa ottamatta. Jaiks! Mutta muut ovat toivottavasti ehjällä filmillä ja valmiita teettetäviksi. Pidensimme aikaa muutamalla päivällä, sillä varmasti monelle muullekin tämä syyskuun loppu tuli liian varkain. Ensi viikko aikaa hoitaa kuvat meille päin.

Voi kuinka odotan, että saataisiin reilusti kesäkuvia, muistoja maaseutumatkailuista, jäätelöhetkistä ja juhannusyöstä!
Last call, vielä ehtii.

– Henriikka

Anna armoa ja yläfemma

IMG_1984 (kopio)

Tiedättekö, tänään ei jaksanut. Oli töitä yli kuuteen ja piti mennä urheilemaan. Tulin kotiin ja katsoin valmiiksi pakattua salikassiani. Ei jaksanut. En edes keksinyt muuta syytä ja vaihdoin sukkahousut pyjamahousuihin, mekon NHL-collegeen (Buffalo Sabres, Ruuttu) ja annoin mieleni ja takapuoleni lösähtää maan tasalle.

Ei jaksanut. Ei jaksanut hempeistä kukkahepenistä huolimatta, ei maailman siisteimmästä nahkatakista huolimatta. Eikä aina tarvitsekaan. Vaikka armollisuutta onkin huopahattu, vievät ruudulliset flanellihousut homman uudelle levelille.

IMG_2009 (kopio) IMG_2024 (kopio)

Älkääkä ymmärtäkö minua väärin. En käske kaikkien lösähtää. Armo on eri asia kuin tapa. Ja kun kerran jää kotiin, se ei tarkoita että peli on menetetty, ettei enää kannata yrittää. Kaikki tai ei mitään -ajattelu on niin 2013.

Kaikki, ei mitään tai jotain siltä väliltä on nykypäivää. Aina ei tarvitse pingottaa 100 prosenttiin. Olen usein tyytyväinen 80 prossaan, vaikka sitä ei saisi sanoa tässä maailmassa, jossa kaikki huutavat: intohimoa! menestystä! ulos mukavuusalueelta! verta ja kyyneliä! haasta itsesi! Ja vaikka olenkin pahimmanlaatuinen itseni haastaja, niin olen samalla myös lopenuupunut tähän satalasissa juoksevaan ihmislaumaan, johon liian usein itsekin liityn.

IMG_2067 (kopio) IMG_2092 (kopio)

 Miten tämä avautuminen liittyy aamuisiin kukkamekkokuviin?
Ei juuri mitenkään. Tämä rage vain karkasi näppäimiltä väsyneen mielen johdosta.

Ja kyllä tästä löyhän aasinsillan kehittää, sillä viimeisessä kuvassa Janne kuvaa tilannekuvaa kuvien purkkiin saamisen kunniaksi heitetystä yläfemmasta.

Tsemppiä, armoa kaikille. Ja oikein isot yläfemmat.

– Henriikka

mekko, vyö, hattu, kengät / second hand, takki / twist & tango (saatu)

Voiko olla olemassa tyylikkäitä muumivaatteita?

di4c5820

Olen aika hermostunut Muumeihin. Tiedän, ei saisi olla, mutta jotenkin ne ovat vain viime vuosina hyppineet silmille joka tuutista. Tuutikit ovat hyppineet silmille joka tuutista, hih hih. Siksi ensireaktioni oli facepalm, kun kuulin Ivana Helsingin muumimallistosta. Eih! Onko heidänkin pakko mennä sekoittamaan lusikkansa tähän soppaan.

Kyse ei ole siitä, ettenkö sisimmässäni rakastaisi muumeja. Rakastuinhan miehessänikin siihen, että hänestä tuli mieleen optimistisempi versio Nuuskamuikkusesta. Pikku Myy on idolinin maailman hamaan tappiin saakka. Ja on olemassa myös todella kauniita muumituotteita, esimerkiksi omistamamme mustavalkoiset lakanat. Mutta jotenkin se brändätty muumius kiristelee hermoja samaan tapaan kuin ne iänikuiset vihaiset linnut.

Mutta olisihan se pitänyt arvata, että Ivana Helsinkiin voi luottaa. Mallisto on upea. Joukossa on vain muutama omaan makuuni liian brändimuumi muumivaate (jätin ne suosiolla pois näistä kuvista). Ehkä mallisto onkin enemmän Tove kuin Muumi, ja siitä pidän todella. Onhan Tove kaiken hehkutuksen ansainnut voimanainen.

di4c530210698646_10152372496747129_101547994241890436_n di4c4047di4c3945_0 di4c5173 di4c5412 di4c5720 di4c5770

Ivana Helsinki hoitaa homman kunnioittavasti ja ehdottomasti hyvällä maulla. Ja eikö mallistosta löytyvä muumipitsi kuulostakin söpöltä? Näitä vaatteita pitäisi päästä näkemään livenä, vaikka ne päätyisivätkin jonkun muumimman tytön päälle (tarkoitin persoonaa, en muumimuotoa).

Propsit myös kuvauspaikasta. Söderskärin majakka komeilee taustalla. Aplodeja Ivanalle hyvästä työstä.

– Henriikka

Kuvat: Moomin by Ivana Helsinki 

Ole hyvä elämä

4 (kopio)6 (kopio)

Kun on vapaa lauantai, eikä mitään mikä painaisi harteita. Kun tajuaa, että päivän päätarkoitus on löytää miehelle uusia vaatteita ja istua kahvilla kaikessa rauhassa. Kiirettömyydessä on puolensa: sitä löytää asioita ympäriltään ihan eri tavalla ja katseen tajuaa nostaa maasta muiden silmien tasoon ja jopa korkeammalle. Kiireettöminä päivinä ihailee useimmin arkkitehtuuria ja jää ihmettelemään rakennusten yksityiskohtia.

Sitä saattaa Espan puistossa ymmärtää, ettei ole koskaan istunut lippakioskin pöydissä. Ei auta muu kuin istua. Ja vähän naurahdella sille, ettei oikeasti ole minnekkään eikä kenellekään mitään asiaa.

1 (kopio) 2 (kopio)8 (kopio)12 (kopio)

Se on sinänsä harmillista, kun on kerrankin kolmen ruokalajin illallisen lahjakortti, se on kaupungin köpösimpään ravintolaan. Mutta hei, se oli silti ihanaa. Istua vaan ja selata listaa. Kynttilät palaa ja pihalla on kylmä.

Nämä ovat näitä päiviä, joita me kutsumme rakkauspäiviksi. Ainoa syy ja tarkoitus on rakkaus. Oikeastaan ruoan laatua ei silloin tarvitse ajatella. Jäätelöannoksen kokoa tosin silti pikkuisen.

10 (kopio)3 (kopio)5 (kopio)9 (kopio)11 (kopio)13 (kopio)

Tänään olen kulkenut busseilla metron ja raitiovaunujen sijasta ja miettinyt, miten viikonloppuna vielä viiletettiinkin ilman takkia. Erehdyin suuresti, kun en pujottanut aamulla hansikkaita käteen. Voi, kuinka minä tästä viimasta kärsinkään.

Mutta lauantaina oli rakkauspäivä ja sen voimalla mennään.

– Henriikka

WELCOME: Sample Sale with Aamukahvilla & Pupulandia

NilsOdier_Twist&Tango_131219 _LOOK_003_4294 copy copy

Ensi viikolle olisi niin minulle kuin teillekin luvassa jotakin kivaa, sillä Twist & Tango järjestää pari päivää ennen ystävämyyntejä ennakkoalet Aamukahvilla- ja Pupulandia-blogin lukijoille. Sample Sale järjestetään sopivan pieninä ja sympaattisina Helsingin Lauttasaaressa.

Myynnissä on -40-60%-alennuksin Twist & Tangon entisten ja nykyisen sesongin mallikappaleita ja tarjolla on myös pientä syötävää ja juotavaa. Voi vapaasti tulla hiippailemaan rauhassa ja katsomaan vaatteita ihan itsekseen. Mahdollisuus on kuitenkin myös kysyä pukeutumisneuvoja minulta tai Jenniltä, ja voimme yhdessä miettiä sopivia vaatteita ja kokonaisuuksia. Palloilemme paikalla luonnollisesti ihan koko tilaisuuden, joten myös juttuseuraa (ja vaikka sielunhoitoa!) on tarjolla.

Twist & Tango Sample Sale with Aamukahvilla & Pupulandia
Milloin? ti 30.9. klo 18.30–20.30
Missä? Itälahdenkatu 22 B, Helsinki (yritysrakennus, sisäänkäynti talon sivustalta)
Ilmoittautuminen: su 28.9. mennessä susanna.suvanto (ät) estefan.fi

NilsOdier_Twist&Tango_131219_LOOK_010_6243 copy copyNilsOdier_Twist&Tango_131219 _LOOK_002_3985 copy copyNilsOdier_Twist&Tango_131219_LOOK_007_5475 copy copy NilsOdier_Twist&Tango_131219_LOOK_008_5809 copy copyNilsOdier_Twist&Tango_131219_LOOK_014_6993 copy copy

Toivottavasti näen teistä mahdollisimman monen. Olisi kiva tavata sakkia, nauttia syksystä porukalla ja hypistellä vaatteita antaumuksella. Muistakaa siis laittaa ilmoittautumiset Susannalle menemään ja minulta saa tarvittaessa lisätietoja. Matalan kynnyksen tapahtuma  on kyseessä, siitä ei ole huolta. Hienoja vaatteita ei tarvitse, tämä on pikemminkin after work -henkinen levähdyshetki kuin edustustilanne.

Varsinaiset ystävämyynnit järjestetään sitten 2.–4.10., joten jos joku ei ehdi paikalle, on mahdollisuuksia vielä toinen.

Nähdään ensi viikolla! Lämpimiä, märkiä pusuja kaikille.

– Henriikka

Kuvat: Twist & Tango, AW14

Saliamatöörin uudet avaukset

IMG_1699 (kopio)

Olin pitkään ajatellut, ettei urheilu kuulu tähän blogiin. Sitten tajusin, ettei se kuulu tähän blogiin, koska se ei enää kuulu tähän elämään. Urheilu jäi useammaksi vuodeksi vakan alle ja oli muutaman vuoden jäljellä enää katutanssin muodossa, jonka jälkeen ei pariin vuoteen juuri ollenkaan missään muodossa.

Sitten tuli viime talvi+kevät ja juoksukoulu. Tajusin kaivanneeni treeniä, hyvinvointia ja terveyttä erittäin paljon. Kesäksi iski polvivaivat ja armollinen taantuma. Nyt mennään syksyssä ja löysin itseni vajaa kuukausi sitten ostamasta salikorttia läheiselle salillemme (Arabium Helsingin Arabianrannassa). Ja koska en ole koskaan ennen elämässäni käynyt salilla, varasin vielä pari aikaa personal trainerille. Halusin hyvän ohjelman ja saada vähän jutun päästä kiinni.

Olisiko minusta siihen? Voisinko oppia nauttimaan sisätiloissa laitteiden kanssa kökkimisestä ja treenamisesta ilman minkäänlaista hyötyliikunta-aspektia? Toki olen käynyt joskus lukion liikuntatunneilla testailemassa kuntosalia ja samoihin aikoihin muutamasti Kouvolan saleilla pyörimässä päämäärättömästi. Voin kuitenkin sanoa olevani aivan amatööri mitä kuntosaleiluun tulee.

IMG_1708 (kopio)

Lähdin hommaan mukaan vahvasti kaksijakoisin miettein. Ensimmäisenä oli mielessä suurensuuri ahdistus koko hommasta. Kaikki muut osaavat, minä en. Kaikki muut ovat käyneet salilla vähintään sata vuotta ja ovat siellä kuin kotonaan, minä en. Kaikilla muilla on hienommat vaatteet, isommat lihakset ja kalliimmat autot kuin minulla. Kaikki muut ovat kuitenkin kovia treenajia (vähintään fitnessmalleja ja kehonrakentajia) ja he varmaan ihmettelevät kuinka tällainen aloittelija tulee viemään tilaa ja resursseja heidän saliltaan.

Tajusin äkkiä, että suurin paniikkini johtui vertaamisesta. Tein ensimmäisen säännön saliharrastukselleni. En vertaa itseäni muihin. Treenaan ilosta, terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi ja ihan vain itseäni varten. Oli kädessäni kolmen tai kolmenkymmenen kilon paino tai viihtyisinpä saunassa pidempään kuin itse salilla, olen silti yhtä oikeutettu käyttämään salia ja treenaamaan omalla tasollani.

Siihen ne säännöt jäivätkin. Ja saatoin keskittyä jaksijakoisten ajatusteni toiseen vahvaan tunteeseen: innostukseen. Voisinko oppia uuttta? Haastaa itseäni? Kehittyä ja kasvattaa kestävyyttä ja voimaa?

IMG_1710 (kopio)

Nyt on kolme viikkoa ohjelmaa takana. Salitreenin ohella harjoittelen sietämään spinningiä, sillä tiedän ettei juoksumotivaationi kestä talven kylmimpiä pakkasia.

Fiilis on erittäin hyvä ja toiveikas. Tällaisena ”tavallisten urheilijoiden” puolestapuhujana toivoisin, että voisin vähän vuodattaa tähän turhautumista, epäonnistumisen hetkiä ja kyyneleitä. Mutta oikeasti olen nauttinut paljon. Olen aika pihalla laitteiden, lihasten, lihashuollon, saati liikkeiden nimien kanssa, mutta alku on lupaillut hyvää. (Talja? Vipunosto ? Peck Deck? Googletan ahkerasti.)

Sitä paitsi salilla käy kaiken kokoisia, -näköisiä ja -tasoisia treenaajia. Oli oikeastaan aika itsekeskeistä ajatella, että joku vertailisi. Että joku siellä treenaisi jotain muuta kuin itseään varten.

Halua kuulla lisää? Sopii.
Ahdistiko yllättävän lupaava startti? Lue kaksi tsemppaavaa, mutta erilaista treenijuttua täältä ja täältä.

– Henriikka

kengät/Reebok, juomapullo/Life Factory (saatu), toppi ja housut/adidas, pyyhe/By Pia’s, protskupatukka/pahaa, älä osta

Lauantaipäivän DIY: farkkuhame

IMG_1722 (kopio)

Simppelit tuunausideat ovat olleet katkolla. Tässä tulisi äskeinen kolmen minuutin väsäys (automaationa meinasi tulla ”kolmen minuutin muna”, mutta siitä tässä ei ole kyse).

Ostin kesällä kirppikseltä pitkän farkkurötkäleen. Kuvissa kokopitkä farkkuhame näyttää oikeastaan ihan kohtalaiselta, mutta totuus oli toinen. Kangasta oli kilokaupalla, hameenhelmat olivat alati rypyssä ja nilkkoihin asti ulottuva denimhame oli jopa minulle liikaa.

IMG_1730 (kopio) IMG_1745 (kopio)

Naps, naps, sakset käteen. Ensin leikkasin polvimittaiseksi, mutta totesin edelleen haluavani keventää. Raskas ja paksu farkkukangas kaipasi kepeämpää mallia. Niinpä leikkasin vielä toisen suikaleen ja jäljelle jäi kiva ja tyttömäinen hame lyhyempine helmoineen.

Kuva ei aivan anna oikeutta, mutta kellohame laskeutuu mukavasti. Paksusta tätihameesta tuli leikkisä. Farkussa kivaa on se, ettei reunaa välttämättä tarvitse päätellä. Ajattelin kuitenkin surauttaa vielä myöhemmin helmaan pienen taitoksen. Se tuo ryhtiä koko vaatekappaleeseen.

IMG_1762 (kopio)

Siinä oli tämänkertainen kolmen minuutin muna.
Jatkan nyt lauantain viettoa hymy suupielessä.
Ei mitään tekemistä (ja se oli tavoitteenakin)!
Mikäs sen parempaa.

– Henriikka

Neeew yooork neeew yooooork !!

SS15_NewYork_Womens_Style_Selects_050SS15_NewYork_Womens_Style_Selects_057SS15_NewYork_Womens_Style_Selects_LR656_030 SS15_NewYork_Womens_Style_Selects_048SS15_NewYork_Womens_Style_Selects_049SS15_NewYork_Womens_Style_Selects_064 SS15_NewYork_Womens_Style_Selects_053

Näissä kuvissa on tiivistynyt tunnelma. Sellainen tunnelma, jonka voit tavoittaa helposti ruudunkin kautta. Tunnelma on New York. And quess what? Tämä muija lähtee New Yorkiin. Reilu kahden vuoden ikävöimisen jälkeen pääsen taas tapaamaan tämän kaupunkien kaunokaisen. New York, joka ei sitä rakasta, ei rakasta elämää.

(Kyseessä tosin on työmatka, mutta mitäs siitä. Pääsen kuitenkin. Tekisi mieli tanssia ja riemuita. Huutaa ääneen ja vähän riehua. Voi olla, että olen töissä 24/7, mutta olenpa ainakin Nycissä.)

On tässä vielä pari kuukautta odoteltavaa, matka kun sijoittuu vasta marras-joulukuun taitteeseen. Mutta kuka nyt ei iloitsisi enemmän ja aiemmin, jos siihen on mahdollisuus?

– Henriikka

Kuvat: X

Villojen ja vällyjen välissä

IMG_1652 (kopio)

Turha lähteä kauppoihin etsimään villapaitoja ja neuletta. Minulla on ne kaikki. Viime talvena en yllättävien iho-ongelmien vuoksi voinut käyttää villapaitoja, -käsineitä, -huiveja, -sukkia tai mitään muutakaan villaista, ja nyt otan kaiken vähintään tuplana takaisin. Luultavasti triplana.

Aion hautautua villaan. Kasata päälleni mielettömän neulosvuoren. Aion kulkea villoissa kuin muumio konsanaan ja kääriä aina vielä yhden huivin kiellon päälle. Tämäkin kapinani on vielä vähän lastenkengissä, mutta kyllä tämä villavallankumous vielä totiseksi muuttuu.

IMG_1594 (kopio) IMG_1617 (kopio) IMG_1635 (kopio)

Syksyn suosikkivillapaita löytyi alkukesän aleista. Samujin harmahtavan beige/beigehtävän harmaa villapaita on kaunis, ja sen leikkaus on omaperäinen. Hihat lähtevät ikään kuin yläkyljistä, eikä hartioista tavalliseen tapaan. Kunnon alennuksella saatoin vippasta kevään palkoista klassikkoon.

Musta huivi on Kööpenhaminan tuliainen. Voitte kuvitella, kuinka lentolaukkuni painoi takaisintulomatkalla tuplaten menomatkaan verrattuna, kun tuo valtava huivinkaltainen oli mukana.

Suhteellisen muodottoman  vähän tyköistuvan villapaidan kanssa on parasta laittaa pilliä jalkaan. Farkku-fanina yllätin tänään itsenikin pukemalla Masain porkkanamalliset herrainpöksyt jalkaan. Tosi hyvät jalassa ja vieläpä kivannäköiset.

IMG_1643 (kopio)IMG_1658 (kopio) IMG_1661 (kopio) IMG_1665 (kopio)

Kyllästyn varmasti kaikkiin trendisekoiluihin läskipohjatennareista puhelinlankaponnareihin, mutta uskon vakaasti etten kyllästy villapaitoihin. Voiko siihen kyllästyä, että on tunne aivan kuin joku halaisi koko ajan ja joka puolelta lämpimästi?

– Henriikka

housut/Masai (saatu), villapaita/Samuji, huivi/& other stories, laukku/Lumi (saatu), kengät/Bianco

Massiivinen vaellusjuttu

DSC_0926 (kopio)

Niin siinä sitten kävi. Kerrankin saatiin ystäväni Bean kanssa joku pitkään fiilistely juttu toteutettua. Me todella käytiin yön-yli-vaeltamassa. Perjantaina töiden jälkeen oli liian myöhä harkita metsään lähtöä, joten valittiin suosiolla yhden yön retki. Kuljettiin ensin junalla turvallisesti Kouvolaan, josta huristimme vanhempien autolla seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan Repoveden Kansallispuiston porteille.

Paikkavalinta oli luonnollinen, sillä Kouvolasta kotoisin olevana olen käynyt retkeilemässä Repovedellä monet kerrat. Bea oli haikkaajana ensikertalainen, enkä minäkään ollut aikoihin metsätelttaillut kunnolla ja siksi sopivan reitit ja reissun helppous olivat määrääviä tekijöitä. Reitiksi valitsimme 24 kilometrin Kaakkurin kierroksen, mutta muutamien tahallisten ja muutamien tahattomien poikkeusreittien myötä kilometrimäärä kipusi vajaa 30:een.

DSC_0912 (kopio)DSC_0938 (kopio)DSC_0936 (kopio)DSC_0939 (kopio) DSC_0949 (kopio) DSC_0951 (kopio) DSC_0952 (kopio) DSC_0957 (kopio) DSC_1006 (kopio) DSC_1014 (kopio) DSC_1020 (kopio) DSC_1022 (kopio) DSC_1026 (kopio) DSC_1030 (kopio) DSC_1036 (kopio) DSC_1048 (kopio) DSC_1058 (kopio) DSC_1067 (kopio) DSC_1070 (kopio) DSC_1076 (kopio) DSC_1100 (kopio) DSC_1105 (kopio) DSC_1107 (kopio)

Syksyinen luonto on upea. Pidimme yllä mukavan verkkaista tahtia ja rauhallista puheensolinaa. Parasta on huomata, että ajatukset siirtyvät arjesta metsään, eikä muutaman tunnin samoilun jälkeen muista mitä elämässä on oikeasti meneillään. 3-5 kilometrin välein pyrimme pitämään pieniä evästaukoja, jotta energiatasot eivät missään vaiheessa laskisi liian alas. Tuollainen muutaman päivän pyrähdyshän menisi vaikka syömättä, mutta parempi hoitaa homma hyvin, vaikka kyse olisikin suhteellisen pienestä reissusta.

Sitä paitsi mikään ei maistu yhtä hyvältä kuin eväät.

DSC_1110 (kopio) DSC_1119 (kopio) DSC_1131 (kopio) DSC_1135 (kopio) DSC_1143 (kopio) DSC_1156 (kopio) DSC_1162 (kopio)

Yllä näette kuvan pahimmasta harhautumisestamme. Reittihän on erittäin hyvin merkitty ja periaatteessa eksymisen vaaraa ei pitäisi edes olla olemassa. Ehkä tämä yksinkertaisuus ja helppous sai meidät sitten kulkemaan vähän liiankin löysin rantein. Höpötimme niitä näitä ja olimme täysin lumoutuneita maisemista. Hetken päästä tajusimme viitoista, että olemme kulkeneet reilu pari kilometriä täysin väärää tietä.

Palasimme takaisin nöyränä ja tämä tienviitta oli harhautumisen syynä. Tulimme Kirnukankaalta päin ja Saarijärvelle piti päästä. Mustavuoren kanssa samansuuntaisten kylttien vuoksi lähdimme talsimaan siihen suuntaan, nuolien suunnasta huolimatta. Urpo mikä urpo.

DSC_1167 (kopio) DSC_1170 (kopio) DSC_1174 (kopio) DSC_1176 (kopio) DSC_1186 (kopio) DSC_1198 (kopio)DSC_1194 (kopio)

Ensimmäiselle päivälle keräytyi lähes koko reitin kilometrit, sillä halusimme sunnuntaista hölläilypäivän. Lauantain yli 20 kilometrin jälkeen tuntui jaloissa ja takapuolessa, ja mustelmat alkoivat keräytyä rinkasta lantionluiden päälle. Väsyneet ja onnelliset vaeltajat saapuivat yöpaikkaan ylläolevan kuvan tunnelmissa viiden maissa ja ryhtyivät teltanpystytys-hommiin. Kaikesta palkkiona odottivat mustikkakeitot. Kun koti oli valmis, kaivettiin kahvipannu ja trangia esiin, ja dinnerin valmistus sai alkaa.

Yöpaikkana oli Olhava, kiipeilijöiden suosima kallionpenger. Saimme jakaa maapläntimme ja nuotiopaikkamme mukavien kiipeilijöiden kanssa, jotka olivat saapuneet koko viikonlopuksi kipuamaan kalliota ylös ja alas.

DSC_1199 (kopio) DSC_1204 (kopio) DSC_1207 (kopio) DSC_1213 (kopio) DSC_1218 (kopio) DSC_1220 (kopio) DSC_1225 (kopio) DSC_1238 (kopio)

Saanen esitellä retkimenumme:

– lounas: eväsleipiä
– illallinen: kasvishernekeitto ja nuotiolla paistunut maissi
– jälkiruoka: raakasuklaa ja nokipannukahvia
– aamupala: gluteeniton kaurapuuro, karpalot, banaanit ja hapankorppu. Kahvi, tietysti.

Näiden lisäksi naposteltavaksi oli banaania, avokadoa, viinirypäleitä, kirsikkatomaatteja, kuivattuja karpaloita, kuivattuja hedelmiä, myslipatukoita, suklaalevy, pillimehuja, soijakaakaota ja mustikkakeitot.

Ja halkean edelleen ylpeydestä ajatellessani, että me oikeasti söimme lähes kaiken. Kotiin kannettiin vain muutama kelvoton patukka, pari tomaattia ja puolikas pussi karpaloita.

DSC_1247 (kopio) DSC_1257 (kopio) DSC_1260 (kopio) DSC_1267 (kopio) DSC_1270 (kopio) DSC_1276 (kopio) DSC_1282 (kopio) DSC_1287 (kopio)

Yöllä palelsi niin, että nukuimme molemmat päätä myöten makuupussien sisällä. Lämpötila tipahti melkein pakkasasteille ja nenänpää oli kylmä kuin jääpuikko. Aamulla ei hymyilyttänyt.

Kumma kyllä, kaikki kylmänkankeus väistyi, kun teltan oven avasi ja paljastui suora näkymä järvelle. Usvainen järvi ja peilityyni vedenpinta, ai että! Pakkashetket unohtui viimeistään, kun kahvipannu porisi taas nuotiolla.

DSC_1284 (kopio)DSC_1313 (kopio) DSC_1315 (kopio) DSC_1339 (kopio) DSC_1351 (kopio) DSC_1358 (kopio) DSC_1380 (kopio) DSC_1391 (kopio) DSC_1396 (kopio) DSC_1406 (kopio) DSC_1409 (kopio) DSC_1434 (kopio)

Metsä on kuulunut elämääni ihan lapsesta saakka. Olen ryöminyt sammalmättäillä ja soilla ihan taaperosta lähtien. On retkeilty, kiipeilty ja melottu. Nyt parin vuoden ajan metsäreissut ovat kuitenkin olleet vain päiväretkiä tikkupullanuotion ääreen. Olipa hyvä, että sain taas otteen eräilystä.

Se siitä retkestä. Hinta-laatusuhteeltaan priima, maisemiltaan ja säätilaltaan samoin. Jaksettiin vetää lossilla itsemme vastarannalle ja uskalsimme reitin lopussa ylittää riippusillan kepeästi.

Nyt vain pohdin, minne pääsisin seuraavaksi. Mieluiten pian. Taidan tarvita kamiinan ja vaelluskengät. Mutta muistutukseksi niille, joita ei nämä hikiset metsäjutut niin kiinnosta: Huomenna olen taas ihan aito citykani.

– Henriikka

Ps. Haha, tämä kirjoitus ei sisällä tuotesijoittelua, vaikka jälkeen päin kuvien vaatteita katsoessa voisi niin luulla.

Metsä sneak peek ! !!

DSC_0913 (kopio) DSC_0941 (kopio)DSC_0931 (kopio)DSC_0970 (kopio)DSC_0962 (kopio)DSC_0990 (kopio)DSC_1004 (kopio)DSC_0969 (kopio)DSC_0983 (kopio)DSC_1001 (kopio)

Kävin juuri läpi viikonlopun eräilykuvia. Ihan huippu reissu. Suuri valaistumisen hetki oli äsken, kun tajusin iltakaakaota kurkkuun kaataessani, etten ole pitkään aikaan saavuttanut reissuillani niin priimaa hinta-laatusuhdetta. Majoituskin oli aivan ilmainen vihreässä muikkusteltassa. Tätä lisää.

Toisen valaistumisen koin eilen, kun tajusin että tarvitsen oman puukon. Että voin tulevilla reissuilla vuolla makkaratikkuja ja kaarnalaivoja, eikä tarvitse pyytää vanhemmilta lainaan. Nahkatuppisessa puukossa on metsäntuntua. Pois kaikki rumat puukkomielikuvat ja tekniikka haltuun. Ensi kesänä askartelen kylän kauneimmat kaarnalaivat.

Nämä kymmenen kuvaa olivat vain esimakua. Huomenna läväytän plakkariin miltei 100 metsäkuvaa ja vähän kertomusta siitä, missä vaeltelimme. Ja siitä, miksi metsästä vaikuttuneina vähän eksyimmekin. Ehkä näette kuvan hupsusta teltastamme, ehkä ette.

Kauniita unia, nyt unten maille.

– Henriikka

Väsynyt vaeltaja täällä moi

DSC_1297 2

Tällaisissa maisemissa sain tänään herätä. Telttamme vihreä kangas rajautuu juuri ja juuri kuvan ulkopuolelle. Takana on yö teltassa ja kaksi päivää kaunista vaellusmatkaa. Vajaa 30 kilometriä, väsyneet jalat ja etenkin raskaat silmäluomet. Yöllä meinasi mennä pakkasen puolelle, mutta makuupussissa oli melkein riittävän lämmin ja matkakaverini Bea piti tunnelmaa selkeästi plussalla. Hirvikärpäsiä on nypitty omasta ja toistemme päistä useita kymmeniä. Onni onnettomuudessa, ne eivät muni ihmisten hiuksiin.

Aurinko paistoi kaksi päivää kuin tilattuna. Nyt väsynyt vaeltaja rauhoittuu sunnuntai-illan viettoon ennen ensi viikon töitä. Uunissa varttuu pari tuntia kypsynyt riisipuuro ja liedellä kuumenee mansikkakiisseli.

Osaa olla sitten kaunis maailma.

– Henriikka

Kupillinen kirkasta

IMG_1260 (kopio)

On se sumuinen aika vuodesta. Aamulla herätessä ei näe parvekkeelta lähitietä pidemmälle, ja vastapäisiä taloja ei ole olemassakaan. Ilma on hämyinen ja kirpeä, kaikkialla on savunharmaata ja utuisen sinistä. Koko Arabianranta on pelkkää sumumassaa. Salaperäinen aika vuodesta, ihana aika vuodesta. Tulee väkisinkin selvitettyä ajatuksiaan, kun jää sumun sekaan yksin niiden kanssa.

On ollut poikkeuksellinen syksy. Aina ennen on alkanut jotain uutta, joko täysin uutta tai taas pienen tauon jälkeen alkanutta. Viime vuosina syksyisin ovat alkaneet opiskelut kesäloman jälkeen, ja kesätyöt ovat väistyneet koulun tieltä. Sitä ennen oli matkustuksen syksy, jolloin elokuun loppu toi mukanaan muutaman kuukauden kodin Etiopiassa. Sitä ennen oli lukiot ja ylä- ja ala-asteet. Sekin aika tuntuu niin menneisyydeltä, mutta ei siitä loppujen lopuksi ole niin kovin kauan.

Tänä vuonna ei alkanut mitään. Jatkoin töissä. On vaikea hahmottaa syksyä, kun sille ei ollut selkeää aloituspistettä. Oli kolmen viikon loma, jolta palasin heinäkuun lopussa, mutta eihän silloin vielä ala syyskausi. Voi olla, ettei sellaisia muutoksen syksyjä ole edessä enää ikinä. Että elämä alkaa tosiaan vain rullailemaan omalla painollaan, ja syksyn merkkipaalu on pystytettävä paikoilleen ihan itse.

IMG_1250 (kopio) IMG_1255 (kopio)

Mutta tänä viikonloppuna menen metsään. Menen todella. Ihan tarkoituksella ja suurella ilolla menenkin. Ystävä kainalossa, nokipannu rinkan kyljessä kolisten. Sillä vaikka kuinka olisi sumua, niin kyllä kupillinen nokipannukahvia kirkastaa mielen. Toisin kuin kupillinen kirkasta, vaikka se olisikin loogisempaa.

Ehkä jokasyksyisestä vaelluksesta tuleekin syksyn alkamisen virstanpylväs. Ensin tällainen yhden yön pikkureissu turistimetsään, 20 vuoden päästä samassa laatuseurassa kolmen kuukauden pako mahdollista perhe-elämää Malediiveille (Hyvä ehdotus. Hyvä Henriikka. Sinä se vasta olet fiksu ja sumuinen nainen).

IMG_1256 (kopio)

Tästä tuli kyllä aikamoinen valaistumis-kirjoitus. Melkoinen äidinkielen essee, jossa sumulle etsitään symbolisia merkityksiä. Täytyy pitää todella jalat maassa, kun kulkee tuolla metsässä. Parempi pystyttää teltta ennen pimeää. Parempi astella riippusillan päällä kuin alla. Parempi ylittää joki vielä, kun lossi kulkee.

Kouvolan keloverso (joo, olin joskus vuoden partiolainen) ja Espoon amatöörihaikkaaja toivottavat mitä rentouttavinta viikonloppua. Repoveden kansallispuistosta voi tulla kopterilla noukkimaan, jos ei uutta kirjoitusta kuulu viimeistään sunnuntaina. Retkikuvia tiedossa, ohoi!

 – Henriikka

Söpöilyblogin turmio

01a87fa0f9884635c2175d04655591bc

Ideoita tulee ja menee. Yksi niistä on jo alkuvuonna esiin nostamani idea uudesta blogista, johon kuvattaisiin tyylikkäitä pariskuntia. Se oli sellainen haave, todellisen unelmaprojektin alku. Kuinka kävi? Olen alkupisteessä edelleen ja hävettää.

Koko kesän pyöritin päässäni ajatusta, että nyt aloitan, nyt aloitan. Nyt valitsen nimen, suunnittelen blogin ulkoasun ja sitten vain kamera kaulaan ja tapahtumiin ja kaduille kuumia kaksikoita bongaamaan. Aina oli tekemistä, aina se sitten jäi. Syytin itseäni siitä, etten saata asioita loppuun ja innostun liikaa hyvistä ideoista. Tuntui tyhmältä jättää harkittu (minun mittakaavassani harkittu) asia toteuttamatta.

Sitten tuli Flow-festarit ja näytönpaikka. Suunnittelin, että siellä sitten kuvaan materiaalia pitkän talven varalle ja tiputtelen myöhemmin tyylipareja kansan ihailtavaksi pari parilta. Kuinka kävikään? En saanut kuvauslupaa enkä näin kuvannut ainoatakaan pariskuntaa. Festarialueelle ei saanut viedä järkkäriä, enkä jaksanut päivystää portin ulkopuolella. Taas se jäi.

Siis anteeksi. En ole saanut toteutettua ideaa, jonka niin innosta kihisten nostin tietoonne jo helmikuussa. Syyttäviä sormia voi kääntää osoittamaan napaani. Olin laiska ja saamaton. En pidä tunteesta, etten saa aikaiseksi. Etenkin jos kyse on haaveista. En usko tarttuvani tällaiseen uuteen projektiin talven keskellä. Ehkä ensi keväänä uudella draivilla? Ehkä kevätaurinko saa minut tällä kertaa tekemään ja toteuttamaan.

Kiitos ja anteeksi!

– Henriikka

Kuva: X

Onni on pimeä ilta ja kaunis valaisin

Oletteko kanssani samaa mieltä siitä, että sisustuksen kolme rasittavaa ovat matot, verhot ja valaisimet? Kaikista kategorioista yhtä hankala löytää juuri sopivia vaihtoehtoja ja kaupassa yhtä hankala kuvitella, kuinka ne sopisivat haluttuun tilaan. Aina löytyy keskinkertaisia vaihtoehtoja, koskaan ei juuri prikulleen oikeita. Mattoja on kaupat pullollaan, mutta kun pitää olla juuri eikä melkein.

IMG_9019 kopio

Kaikkien näiden kohdalla olen myös huomannut, että jätän mieluummin ostamatta kuin käytän rahojani johonkin ihan sopivaan. Valaisimet ovat tuottaneet eniten päänvaivaa ja pitkään katossa killui ensimmäiseen omaan asuntoon ostettu sopuratkaisu, kummallinen metallikasakynttilikkö. Nyt iltojen pimetessä huomaa, miten tärkeää on olla valoa. Tietynlaiset valaisimet tuovat tunnelmaa, toisenlaiset ihan sitä käytännöllistä käyttövaloa, jonka voimalla jaksaa puskea arjen rutiinit läpi. Jonka voimalla pystyy ylipäänsä nousemaan, kun kello herättää aamuisin kuudelta. Valoa on kuitenkin oltava.

Pimenevät illat ja hämärät teehetket ovat antaneet ymmärrystä myös siitä kiitollisuudesta, että vihdoin ruokapöytämme päällä killuu mielettömän kaunis valaisin. Kesän kirkkailla säillä ystävältä lahjaksi saatu kuparivalaisin oli kaunis koriste, mutta nyt se tosiaan myös tuo sen toivotun valon tilaan. Levels M -valaisin on Form Us With Loven (nerokas nimi) muotoilua ja kolmesta lamppukoosta keskimmäinen. Kuinka se hehkuukaan kuparin hohtoa ja samalla arjen kauneutta.

IMG_9027 kopio

Uskon, että valaistuksella on paljon vaikutusta omaan olotilaan. Minulla oli lukioaikana hyvä ystävä, jonka luona vietin paljon aikaa. Hänen huoneensa oli aina tummanpuhuva ja valoton. Niin ihana kuin ystävä olikin, ei hänen luonaan vieraillessa ainakaan voimaantunut tippaakaan. Pikemminkin kyläily saattoi tuntua valottomuuden vuoksi raskaalta.

Ja sitten toisaalta on niitä voimakoteja, jotka oikein hehkuvat energiaa ja valoa. Niiden vierailujen jälkeen tulee olo, että ehkä siihen valoon on tosiaan keskityttävä, vaikka se kuuluukin sisustuksen kauhukolmikkoon.

Valoa.

– Henriikka

Kahvista kikatellen

IMG_0971 (kopio)

Onks hän maailman söpöin? Hän varmasti on. Tiedättekö, tuo ystäväni Bea on sellainen nainen ettei toista löydy. Juuri sellainen nainen, kenen kanssa aloitetaan elämäntaparemontti (vaikka ei edes olla kovin pohjalla), ja kuitenkin lipitetään vaaleanpunaista pommacia yhteistuumin. Kenen kanssa aloitetaan katsomaan perjantai-illan elokuvaksi jotain uskottavaa draamaa tai palkittua dokumenttia ja kuitenkin 10 minuutin jälkeen vaihdetaan roskaleffaan nimeltä ”Polttarittaret”.

Syksy tuntuu hyvältä, kun on nauravia ihmisiä ympärillä. Ja kun on oransseja marjoja ja sataprosenttiset silkkihousut (intiaanikuviolla intiaanikesän kunniaksi).

IMG_0994 (kopio)IMG_0990 (kopio)IMG_0992 (kopio)

Viikonloppu tuntui hyvältä. Näissä tunnelmissa suuntasimme lauantai-aamupäivällä Design Marketiin Kaapelitehtaalle. Hyväntuulisina ja kahvista kikatellen. Ostin kuin ostinkin sen huivin, pehmeän pinkin ja täyttä kashmiria. Bea löysi kid-mohairia, intuitiolla ihanin sävy: haalea persikka.

Ja sitten ostin muutaman muunkin pienen jutun, mutta en menettänyt järkeäni. Malttini tosin menetin, sillä paikka oli niin tupaten täynnä hikisiä designhulluja, ettei happi meinannut kiertää. Ensi vuonna siirryn taas suosiolla sunnuntai-vaeltajiin.

IMG_0998 (kopio) IMG_1012 (kopio)

Syksy syksy syksy ja muutama palannut kesäpäivä. Yritän esittää, että olen täynnä puhtia. Oikeasti olen vain aika väsynyt. Mutta syksystä saa imettyä voimaa, tapanani ei ole ollut kaatua kaamosmasennuksen tainnuttamana sohvalle rötköttämään.

Sain tänään jopa hulluimman idean aikoihin. Luin naisten urheilulehteä ja mietin sen tilaamista. Nyt menee jo överiksi. Kakkua tänne ja heti. Vaikka sitten sellainen kahvilan erillisen kuvun alla odottava, nuhjuinen ja gluteeniton.

– Henriikka

Ps. Olen lukenut keliakia-kirjoituksen kommentteja ja miettinyt kerta toisensa jälkeen, että tuen saaminen on kyllä mieletön asia. Kiitos, kiitos, kiitos ystävät. Opettelen vielä leipomaan uskomattomia G-luomuksia. Stay strong.

Sairas

Viime kevääni joulusta kesään saakka toi uuden asian mukanaan. Olen kirjoittanut eläneeni tietyllä tavalla rankkaa aikaa. Nyt kun tutkimukset ovat vihdoin loppuneet, kirjoitan teille asiasta joka tämän aiheutti: sairastuin keliakiaan. Tarkemmin sanottuna ihokeliakiaan. Tämä elämänmuutos on tuonut paljon uutta ajateltavaa ja läpikäytävää ja väkisinkin vaikuttaa ruokatottumuksiin vahvasti koko loppuelämän ajan.

IMG_1169_2 (kopio)

Kaikki alkoi joululomalla, kun kyynärpäihin ja polviin alkoi ilmestyä outoa ihottuma. En ole juuri koskaan kärsinyt iho-ongelmista tavallisia murrosiän ja satunnaisia muita vaiheita lukuun ottamatta, ja siksi tämä ihottuma tuntui heti vieraalta. Epäilin ensiksi pesuaineita, pölyä ja vaatemateriaaleja. Olimme vaihtaneet uudet pellavalakanat vuoteeseen ja mietin, olisinko pellavalle allerginen. Myös villa tuntui epämukavalta päällä, vaikka edellisinä talvina olin käyttänyt villapaitoja usein ja villasukkia paljaissa jaloissa päivittäin.

Meni muutama kuukausi, ihottuma pysyi polvien ja kyynärpäiden ”ulkosyrjällä” (ei taipeissa). Lisäksi läiskiä ilmaantui hartioihin. Läiskät olivat vaihtelevan kokoisia, joskus ihan pieniä, joskus peukalonpään kokoisia. Ihottuma kutisi ja läiskät olivat lähes aina nestettä täynnä (pahoittelut, tiedän että saattaa oksettaa. Saattaa kuitenkin tulevaisuudessa auttaa jotain vastaavassa tilanteessa olevaa).

IMG_1153 (kopio)

Helmikuun taitteessa ihottuma ilmaantui kasvoihin ja hakeuduin lääkäriin. Yllättävät, täysin ilman tiedettyä syytä ilmaantuneet iho-ongelmat olivat henkisesti raskaita ja mieli oli maassa. Olin ollut itselleni Google-lääkärinä ja jutellut myös lääkäri-ystävän kanssa vaihtoehdoista. Oireet viittasivat löyhästi iho-keliakiaan. En ollut koskaan kuullut kyseisestä sairaudesta ja varovasti ehdotin sitä myös lääkärille. Lääkäri ehdotti aknea ja stressiä, mutta vaadin pääsyä ihotautilääkärille. Pitkin hampain lääkäri laittoi minut verikokeisiin ja iholääkärille epäilevin saatesanoin (toki myös ymmärrettävää, sillä tässä yhteiskunnassa varmasti riittää Google-lääkäreitä).

Ihotautilääkäri iski taas akne-kortin pöytään, mutta koska tunnen ihoni suht hyvin, pystyin kumoamaan ehdotuksen. Verikokeet viittasivat keliakiaan ja ihostani suostuttiin lopulta ottamaan koepala. Elettiin alkukesää. Koepalasta ilmeni parin kuukauden jälkeen selkeä keliakia.

IMG_1088_2 (kopio)

Aluksi olin täysin hämmentynyt koko tilanteesta. Olen aina ollut terve ja ilman allergioita. Olen vetänyt pitkää viivaa, kun lomakkeissa on kysytty pitkäaikaissairauksia ja olen lapsesta asti pystynyt syömään kaikkea. Lisäksi olen pitänyt kaikesta, eikä nirsoilu ole kuulunut kohdalleni kuin muutaman pinaattikeittolautasellisen verran. Nyt olisin koko loppuelämän ”erilainen, vaikea”, enkä koskaan terve. En ollut pitänyt ”pakollista nirsoilua” vaihtoehtona omassa elämässäni.

Alun järkyttymisen jälkeen aloin käydä läpi ajatustyötä. Helpointa oli hyväksyä viljattomuus omaan ruokavalioon. Keliakiahan tarkoittaa vain ohran, vehnän, rukiin ja joissain tapauksissa kauran jättämistä pois ruokavaliosta. Oma ruokavalioni oli jo ennen sairautta suhteellisen vähän gluteenillinen. Pakon edessä tehty elämänmuutos toisi terveellisyyttä ruokatottumuksiin. Nykyään Suomen kaupoista löytyy hyvin korvaavia tuotteita eikä gluteenitonta ruokavaliota noudattava jää todellakaan nälkäiseksi.

IMG_1103 (kopio)

Vaikeinta oli ja on ehdottomasti kokemus siitä, että on muille vaikea. Että joutuu vaatimaan, kyselemään, kieltäytymään ja huomauttamaan. Että on pakko varmistaa juhlissa, onko juustokakun pohja gluteeniton ja onko kastike suurustettu vehnällä vai maissilla. Että joutuu kieltäytymään työpaikan kakkukahvien mansikkakakusta ja kirjoittamaan häihin ilmoittautumisen yhteydessä ruokavaliokseen gluteenittoman. Tunne siitä, että muut joutuvat näkemään enemmän vaivaa tai maksamaan vuokseni enemmän, on sietämätön. Vaikka kyse on sairaudesta, ei valinnasta, tuntuu oma erityisruokavalio vaikeuttavan myös muiden elämää. Ei voida tilata kaveriporukalla perhepitsaa, koska minä en voi syödä sitä. En voi, vaikka haluaisin. En voi edes vähän. Toisaalta tekisi mieli olla kertomatta, toisaalta on myös epäkohteliaista aina kieltäytyä.

Toiseksi suurin ongelma on matkustus. Suomessa ja muissa pohjoismaissa sairaus on suhteellisen yleinen ja tuotteita on saatavilla. Heti näiden maiden ulkopuolella asia kuitenkin hankaloituu ja minähän rakastan matkustaa. Huomasin kesällä Latviassa, ettei juuri kukaan tiedä mitä ”gluten free” tarkoittaa. Ja Latvia on vielä suhteellisen lähellä Suomea. ”No wheat” voi hyvinkin tarkoittaa ”only a little bit wheat”. On vaikeaa olla varma ja on vaikea vaatia gluteenitonta. Omat leivät messiin ja reissuun. Onhan se vähän tylsää, toisaalta terveys on tärkein.

IMG_1115 (kopio)

Gluteenittomasta ruokavaliosta on tullut näinä päivinä aikamoinen trendi. Moni noudattaa viljatonta ruokavaliota vapaasta tahdostaan. Trendi tuo hyvät ja huonot puolensa mukanaan. Toisaalta gluteenittoman ruokavalion suosion mukana tulevat laajemmat tuotevalikoimat, selkeämmät merkinnät pakkauksiin ja ravintoloiden menuihin. Helsingistä löytyy jopa gluteeniton kahvila ja pian koko ravintolakin. Tämä on tietysti hienoa.

Toisaalta trendi tuo mukanaan luulon, että keliakiaa sairastava ”voi vähän maistaa”. Olimme ravintolassa muutama viikko sitten ja viereisessä pöydässä istui työporukka. Eräs ei saanut muiden kanssa samaa alkuruokaa ja hän kysyi tarjoilijalta, voisiko saada sellaisen. Tarjoilija kysyi ihmeissään, että eikö asiakas ollut ilmoittanut ruokavaliokseen gluteenittoman. Asiakas sanoi, että alkuruoka näyttää niin hyvältä, että kyllä hän kuitenkin voisi ottaa. Ei se ole niin justiinsa. Voin sanoa nyt ihottumasta kärsineenä (ja vieläkin kärsivänä), että kyllä se on niin justiinsa. On vissi ero olla vapaaehtoisesti gluteeniton kuin keliakiaa sairastava.

IMG_1232 (kopio)

Hyvä puoli on, että vatsalaukun tähystyksessä selvisi, ettei suolistoni ole lainkaan vaurioitunut. Usein ihokeliakiaa sairastava sairastaa myös ”normaalia” suolistokeliakiaa. Pääsen kuitenkin pelkillä iho-ongelmilla, joiden pitäisi kadota täysin vuoden sisällä ruokavaliomuutoksen myötä.

Mitä jään kaipaamaan eniten? Croissantteja, Pantteri-karkkeja, jälkiuuniruisleipää, jäätelöä jossa on kakkusattumia, uuniohrapuuroa ja Kouvolan Lakritsia (Olen Kouvolasta kotoisin ja äitini toi palkkapäivänä aina lakupussin kotiin, kun olin lapsi. Lakupalat olivat niin tuoreita, että niistä pystyi muovailemaan mustia lumiukkoja. Ei, gluteeniton lakritsi ei ole sama).

Toisaalta olen intohimoinen leipoja ja joudun opettelemaan paljon täysin alusta. Opin juuri keväällä täydellisen Tarte Tatinin ja lakritsi-sitruunatäytekakun. Nyt täytyy aloittaa treenaamaan uusilla raaka-aineilla, uusista lähtökohdista.

Eniten jään ikävöimään helppoutta. Että ruoan suhteen voin aina sanoa: ”mulle käy kaikki”.

IMG_1073_2 (kopio)

Mitäs tällä on teille väliä? Ei luultavasti paljon mitään. Halusin vain kirjoittaa ja kertoa toivoen, että joku saisi tästä lisää tietoa tai apua tilanteeseensa. Blogissa tämä tulee näkymään välillä julkaistavina gluteenittomina resepteinä (jotka luonnollisesti sopivat kaikille), ehkä muutamina kirjoituksina aiheeseen liittyen. Ei ole tarkoitus nostaa ruokavaliota tarjottimelle tai rakentaa identiteettiä sairauden varaan. Ja kyllä, tiedän että maailmassa on vakavampiakin asioita, enkä pyri saamaan teille tunnetta, että olen syvissä maailman tuskissa. Tämä on vain uutta ja terveyden edessä kuitenkin vakavaa, vaikkei akuuttia tai hoidettuna kuolemanvakavaa.

Elämä heittää joskus eteen uusia haasteita syystä tai toisesta. Mennään niiden kanssa eteenpäin, hiljalleen hyväksyen, sopivalla tahdilla sopeutuen. Rauhallista sunnuntai-iltaa kaikille.

– Henriikka

Helsinki Design Market: Kashmirin ja pellavan perässä

yhteistyössä Helsinki Design Week

Design market 2013–2credit otso kaijaluoto kopio

Huomenna se taas alkaa, yksi vuoden parhaista tapahtumista. Hyvät naiset ja herrat: Design Market, Pohjoismaiden suurin designvarastomyynti!

Jo kymmenettä kertaa järjestettävässä tapahtumassa sekä suuret että pienet designyritykset kokoontuvat Kaapelitehtaalle myymään niin huonekaluja, sisustustavaraa kuin vaatteita ja asusteitakin. Tämän vuoden kattaus on suurempi kuin koskaan aiemmin ja sekös jännittää. Viime vuonna kävin marketilla väsynein mielin sunnuntai-iltapäivänä ja siitä oppineena päätän kerätä itseni paikalle tänä vuonna virkeästi heti lauantai-päivänä.

Saattaa olla, että moni pääkaupunkiseudun ulkopuolinen lukija miettii nyt harmissaan, kuinka kaikki tapahtuu aina Helsingissä. Mutta sen minä vaan sanon, että tässä tapahtumassa riittää syytä matkustaa Suomi-muijan helmoihin. Ja jos lomapäiviä riittää, kannattaa jäädä nauttimaan myös muusta Helsinki Design Weekin tarjonnasta.

design market credit ville malja 2 kopiobalmuir_bedlinen_size-1 kopioDesign market 2013 credit otso kaijaluoto kopio

Lempparimyyjiä marketilla ovat muun muassa Month of Sundays, Lumi, Arela, FRENN, R/H ja Saana ja Olli. Listaa tsekkaillessani tuli sellainen olo, että siellähän on kaikki. Ihan oikeasti. Näiden lisäksi monivuotinen kestosuosikki Balmuir edustaa paikalla.

Balmuirin tiskille kävelen ensimmäisten joukossa. En kyynerpäätaktiikalla, en ryntäillen, vaan sivistyneesti käyttäytyen, päämäärätietoisesti askeltaen. Balmuirin ystävämyynneistä löytyi ennen viime joulua harmaa kashmirhuivi ja aion suunnata marketille uuden huivin osto mielessä. Käytin huivia koko viime talven, lähes joka ikinen päivä ja tulevan talven varalle olisi kiva saada uusi, hyvä kangaskumppani vuoropäiville.

Ja jos alennuksia löytyy, niin valkoisten pellavalakanoiden rinnalle haluaisin myös harmaat. Let’s see, let’s see. Viime vuonna pysyin aisoissani ja ostin kaksi kaunista espressokuppia Tonfisk Designilta. Teepannu rinnalle?

balmuir_pellavapyyhkeet_size kopiobalmuir1 kopiodesign market credit ville malja kopio

Tämmöiset tapahtumat meinaa jo ennakkoon pakahduttaa vähän liikaa. Herkkä mieleni ei kestä tätä innostumisen määrää. Kaapelitehtaan Hima & Sali tarjoilee vielä brunssiakin ja sen aikana puheevuoroja tapahtuman kantismyyjiltä ja nimiltä brändien takaa.

Helsinki Design Week: Design Market
6.—7.9., klo 11-17
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1
Vapaa pääsy!

Pakahtuminen, än yy tee nyt!

– Henriikka

Kuvat: Helsinki Design Week, Balmuir & Aamukahvilla