Friteerausta ruokalusikallisella öljyä (ja pitkästä aikaa arvontaa)

IMG_2275 (kopio)

En tiedä mitä te teitte sunnuntain ratoksi, mutta minä friteerasin. Voi olla, että päivään mahtui jotain muutakin, mutta lähinnä friteerasin. Yhteistyön puitteissa kokeiluun saatu keitin kävi kuumana, kun valmistin perunalätysköjä ja bataattiranskiksia. Lehtikaalisipsit coming up!

Tefal Actifry on laite, jossa yhdistyy ikään kui uuni ja friteerauskeitin. Olen ollut taannoin töissä, jossa uppopaistettiin ranskanperunoita kilotolkulla, eikä rasvan määrässä säästelty. Friteerauksesta tulee lähinnä mieleen rasvankäry ja kalorit. Kiinnostus tähän laitteeseen nousi, kun kuulin että ruokalusikallinen öljyä riittää kiloon ranskalaisia. Skeptisenä (jälleen kerran) lähdettiin liikkeelle, mutta tänään kokeilin härveliä ihan itse ja muodostin omat mielipiteeni laitteesta.

IMG_2149 (kopio) IMG_2162 (kopio)

Aluksi oli hankala hahmottaa, mitä laitteella ylipäänsä voi valmistaa ja miten. Netistä löytyvissä resepteissä oli vihanneksia, hedelmiä, kalaa, lihaa ja esimerkiksi korppujauho-päällysteisiä nugettiherkkuja. Bataattiransikset oli must, niitä teemme toisinaan uunissa, mutta öljyn määrä on liotetuissa ranskiksissa aikamoinen. Toiseksi reseptiksi nappasimme dranikit, jotka ovat lätysköjä perunasta, porkkanasta, kinkusta ja valkosipulista. Lisäksi joukkoon sekoitettiin suolaa, ripaus öljyä sekä vehnäjauhoa, jotka korvasimme gluteenittomalla jauhoseoksella.

Kone oli helppokäyttöinen. Mukana tulee itse laitteen lisäksi ”peruspannu”, johon esimerkiksi bataatit heitettiin öljyn kanssa. Toisena astiana on snacking-kori, johon tein perunalätyskät. Kaikissa tapauksissa raaka-aineet/leipomukset laitetaan kannen alle Actifryhyn, johon ajastetaan haluttu aika. Toisissa resepteissä tehdään ensin esivalmistusta peruspannussa, jonka jälkeen ruoka laitetaan kypsymään vielä snacking-koriin. Kaikissa tapauksissa ruoka kuitenkin valmistuu kannen alla ilman, että sitä tarvii vahtia.

IMG_2174 (kopio) IMG_2180 (kopio) IMG_2216 (kopio)

Bataattiranskikset pyörivät laitteessa tasan 32 minuuttia. Niihin meni vajaa ruokalusikallinen öljyä. Perunaleipästen kohdalla valmistin ensin porkkanaraaste-kinkkusekoitusta peruspannussa 5 minuuttia, jonka jälkeen sekoitin muut ainekset joukkoon ja nostin lätyskät snacking-pannuun ja laitteeseen 20 minuutiksi. Tähän prosessiin ei öljyä kaivattu taikinan lisäksi.

Kokemus oli hämmentävä mutta hyvä. En juuri omista ”keittiölaitteita” blenderin, moccamasterin ja sähkövatkaimen lisäksi, joten sellaisen omistaminen on lähtökohtaisesti vierasta. Toisaalta ruoan tekeminen oli helppoa, mukavaa ja valmis ruoka tosi hyvää. Ranskiksista ei tullut kovin rapeita, toisaalta sitä ominaisuutta en ole onnistunut saamaan niihin uunissakaan.

IMG_2241 (kopio) IMG_2265 (kopio)

Koko homman idea on laitteessa koko ajan kiertävä kuuma ilma. Tämä tietenkin sai laitteen kuumenemaan niin, että se lämmitti vähän ympäristöään. Yksi parhaita puolia on, että laite on helppo pestä, sillä öljy on kosketuksissa vain irrotettavan pannun kanssa ja kaikki osat voi pestä astianpesukoneessa. Laitteen koko on suuri, joten pikkuisen keittiön omistajat joutuvat miettimään, mihin laitteensa piilottavat. Kyseessä kun ei ole se keittiön kaunein kukkanen.

Ja sunnuntailukijoita suositaan: kuka haluisi voittaa itselleen kyseisen Tefal Actifryn? (ovh reilu 200€) Laitapa puumerkit ja sähköpostiosoite kommenttipoksiin ja olet mukana arvonnassa. Osallistua voi 5.10. saakka ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Kuka ties joku lukija käyttää sitten lokakuun sunnuntait riemulla friteeraten.
Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille.

– Henriikka

124 kommenttia

  1. Avatar Veera 28.9.2014

    oishan toi jännä!

    Vastaa
  2. Avatar JenniemiliaKoo 28.9.2014

    Hahaa, juuri ostin ainekset bataattiranskiksiin ja tähän asti oon aina paistanut ne uunissa, vaihtelu vois tehdä terää! Kuulostaa jännittävältä toi laite, heti alkoi mielikuvitus käydä kierroksilla; mihinhän kaikkeen tota voiskaan hyödyntää!? Kevätkääryleet? Samosat? Kaikenlaiset kasvikset?

    Vastaa
  3. Avatar S 28.9.2014

    COOL! Tännetänne. stoki@hotmail.fi

    Vastaa
  4. Avatar Mariem 28.9.2014

    Vau! Mielipuuhiani on testailla erilaisia vempeleitä ja reseptejä, uhreina joukko ystäviä. Tefal actifryn kanssa menisi varmasti muutama sunnuntai kokeellisessa keittiössä :)

    Vastaa
  5. Avatar Ulla Paajanen 28.9.2014

    Just sisko on puhunut friteerauskeittimessä, tässähän ois sille loistava ylläri (tai aikainen joululahja) jos tollaseen sille kiikuttaisin !

    Vastaa
  6. Avatar Kaisu 28.9.2014

    Mukana! Noi dranikit näyttää nameilta ja en oo ennen tommosiin törmännytkään.

    Vastaa
  7. Avatar Kea 28.9.2014

    Oon jo pitkään halunnu tollasen! Eli mukana!

    Vastaa
  8. Avatar IirisS 28.9.2014

    Koitetaan onnea! Vaikka hieman turhalta kapistukselta tuo kuulostaa, uunin kiertoilmatoiminto luulisi toimivan samoin :—)

    Vastaa
  9. Avatar Veera 28.9.2014

    Oispa mahtavaa jos onni potkaisisi kerrankin. Oon miettinyt kyseisen laitteen hankintaa siitä asti kun se markkinoille tuli. Om Nom, bataattiranskalaiset on niin hyviä!

    Vastaa
  10. Avatar marjut 28.9.2014

    Oo, tahtoo, tahtoo! Ja bataattiranskikset, ne on niin hyviä!

    Vastaa
  11. Avatar Anne 28.9.2014

    Haluu! Kuulostaa mielenkiintoiselta.

    Vastaa
  12. Avatar Sofia 28.9.2014

    Olisipa hauska!!

    Vastaa
  13. Avatar Emm 28.9.2014

    Kuulostaa mielenkiintoiselta, mukana!

    Vastaa
  14. Avatar pikkusitruuna 28.9.2014

    Mielenkiintoista! Rakastan ranskalaisia, ja ruokalusikallisen öljyä sisältäviä voisi nautiskella jopa hyvällä omalla tunnolla. Varmasti toimisi myös muut kasvikset. Tavanomaisen friteerauksen koen ihan liian hurjana mun keittiötaidoilla! :DD

    Vastaa
  15. Avatar Heidi Pii 28.9.2014

    Uu minä! Keittiön kaapista löytyisi sopiva kolo ja erityisesti mies innostuisi taatusti friteeraamaan kaiken. Olisikin loistosynttärilahja sille!! :)

    Vastaa
  16. Avatar sonjas 28.9.2014

    Näyttääpä kiinnostavalta! :)

    Vastaa
  17. Avatar Rukiinen 28.9.2014

    Ensireaktioni: Siis mitä, friteerausvehje? Siis ihan älytöntä, siis kuka tommosella mitään tekee…?!

    Sit kuivanarkkasin hetken kaikilla herkuillani: mietin ranskiksia, nugetteja, mozzarellatikkuja, ranskiksia, kotitekoisia perunalastuja, mmm… Ja siis että ruokalusikallisella rasvaa? Too good to be true! Ei hitsit, pakkohan se on osallistua arvontaan. Jos elämästäni on jotain puuttunut, niin tuollainen. (Ja oma kissa, mutta niitä harvemmin arvotaan blogeissa, onneksi.)

    Onnetar tavoittaa minut osoitteesta mkkivija[ät]student.jyu.fi

    Vastaa
  18. Avatar Anna 28.9.2014

    Avomieheni on jo kuukausia tuollaisesta haaveillut, olisi hyvin iloinen yllätys :)

    Vastaa
  19. Avatar Tetris 28.9.2014

    Kokeileva kotikokki kiinnostui, joten mukaan arvontaan.

    Vastaa
  20. Avatar Matty 28.9.2014

    Bataattiranskikset on niin namia !!

    Vastaa
  21. Avatar A 28.9.2014

    Aika cool! (en tosin tiedä miten sais mahtumaan meidän keittiöön :D )

    Vastaa
  22. Avatar hukkakukka 28.9.2014

    Oi vau! Yksi asia mistä olen sitten lapsuusvuosien haaveillut, ovat friteeratut muikut! Nyt voisin vihdoin tehdä itse niitä tällä, jee! Ehdottomasti mukana. :)

    Vastaa
  23. Avatar ahle 28.9.2014

    Hitsit ehdottomasti!! Ensin bataattiranskiksia, jälkkäriksi friteerattuja banaaneja… näiden jälkeen voisi sitten alkaa kokeilla jotain ihan uutta.

    Vastaa
  24. Avatar Tiipii 28.9.2014

    Voi että kuinka siisti laite! Kyllä kelpais :)

    Vastaa
  25. Avatar verna 28.9.2014

    kelpais!

    Vastaa
  26. Avatar Anu 28.9.2014

    bataattiranskikset nammmmm <3

    Vastaa
  27. Avatar Jenni 28.9.2014

    Tällä vois kyllä tehä poikakaverin onnelliseksi. Erittäin onnelliseksi.

    Vastaa
  28. Avatar Marianna 28.9.2014

    Hoo mikä vekotin!

    Vastaa
  29. Avatar Johanna 28.9.2014

    Hei joo, mukana ollaan! Kyllä tollaiselle käyttöä olisi!

    Vastaa
  30. Avatar Jemina 28.9.2014

    Mukana, mukana!

    Vastaa
  31. Avatar Emma 28.9.2014

    Miehelle täydellinen yllätyslahja! :)

    Vastaa
  32. Avatar Elsa 29.9.2014

    Tahtoo kans, ehdottomasti mukana!

    Vastaa
  33. Avatar salome 29.9.2014

    heei, vaikuttaapa tosi hyvältä! vähän rasvaa ja helposti puhdistettava. kaipaan keittiöön just helppoutta ja hyvää makua(;

    Vastaa
  34. Avatar vööra. 29.9.2014

    Kyllä mulle kelepais! :)

    Vastaa
  35. Avatar annikki 29.9.2014

    Oii bataattiranuja! Mukana!

    Vastaa
  36. Avatar julie 29.9.2014

    Ois nii kiva päästä kokeilemaan jotain ihan uutta! :)

    Vastaa
  37. Avatar tinttiti 29.9.2014

    Kelpais!
    kamakol@utu.fi

    Vastaa
  38. Avatar Säde 29.9.2014

    Mukana ollaan.

    Vastaa
  39. Avatar Noora 29.9.2014

    No kyllähän tommonen mullekin kelpais!

    Vastaa
  40. Avatar Johku 29.9.2014

    Voi että, olispa hienoo saada toi vekotin! =)

    Vastaa
  41. Avatar iida 29.9.2014

    Friteeraminen kattilassa on pelottavaa, mutta tolla se vois onnistua.

    Vastaa
  42. Avatar Wikhuli 29.9.2014

    Voi vitsi, kun on kätevän näkönen vekotin, tänne kelpaisi! :)
    simpleway@windowslive.com

    Vastaa
  43. Avatar Ansku 29.9.2014

    Iso vekotin, mutta innokkaalla kotikokilla olisi varmasti laitteelle käyttöä :).

    Vastaa
  44. Avatar sannero 29.9.2014

    Hahaa, juuri eilen tein bataattiranuja uunissa ja kun ne vähän kärähtivät pohdin että God there must be easier way…. ja haluaisin ehdottomasti kokeilla valmistaa tolla suosikkejani, sipulirenkaita, nomskis !

    Vastaa
  45. Avatar Maria 29.9.2014

    Todellaki todellaki! Oikee unelma ois <3

    Vastaa
  46. Avatar Henna 29.9.2014

    Heii ostoslistalla ollut, mutta sitä oikeaa ei ole löytynyt. Onnetar suosi meitä! :)

    Vastaa
  47. Avatar maianen 29.9.2014

    Sormet ristiin herkullisemman syksyn puolesta!

    Vastaa
  48. Avatar Oona 29.9.2014

    Olisipa kyllä hauska!

    Vastaa
  49. Avatar Ninuska76 29.9.2014

    Ehdottomasti mukaan kivaan arvontaan! ninuska76@luukku.com

    Vastaa
  50. Avatar sini 29.9.2014

    moi! kiva kone härveli. mulla on tosi pieni keittiö mutta jos saisin tommosen niin antaisin sen ehkä joululahjaksi. se olisi kätevää ja hauskaa :)

    Vastaa
  51. Avatar Wilhelmiina W. Wäärä 29.9.2014

    Onpa erikoinen laite!
    Meillä on kotona upporasvakeitin (syystä että taloudessa asuu englantilaisherra jonka lempiruokaa ovat perinteinen fish&chips) jossa valmistetaan aina ranskalaiset ja oman kokemukseni mukaan ranskalaisista saa oikealla tavalla rapeita ainoastaan upporasvassa paistamalla. Uunissa niistä tulee liian kuivia ja kovia koppuroita jos pitää niin pitkään että muuttuvat ”rapeiksi”. Totta on että upporasvassa paistaen ihan kaikesta tulee aika rasvaista, mutta kun ei tee uppopaistettuja ruokia ihan joka päivä niin en usko että siitä on loppujen lopuksi niin kamalasti haittaa, etenkin jos muistaa valuttaa ruuat hyvin paiston jälkeen. Rasvan käry ja roiskeet ovat tietysti haittapuoli, mutta siihenkin tottuu.

    Olisi kyllä hirmuisen kiinnostava kokeilla tuollaista laitetta, tosin en osaa sanoa että miten usein sitten lopulta sitä tulisi käytettyä ensikokeiluiden jälkeen. Sen vasta kokemus sitten näyttäisi.

    Vastaa
  52. Avatar NennaM 29.9.2014

    Oioioi mikä arvonta! Tää ois kyllä niin mahtava juttu omistaa. Juuri miehen kanssa tuosta ollaan puhuttu, mutta minä tarkan markan vartija kielsin ostamasta. Ois ihana nähdä tyypin ilme kun tuollainen odottaisi keittiössä :D

    Vastaa
  53. Avatar Sini 29.9.2014

    oijoi! kyllä meidän keittiöön tuollainen vielä mahtuisi :)

    Vastaa
  54. Avatar Heli 29.9.2014

    Nyt on arvonnassa makea palkinto! Bataattiranskalaiset löytyvät minunkin To do-listalta, mutta koska kammoan uppopaistamista rasvankäryn ja palovaaran vuoksi, hanke ei ole edistynyt…; )

    Kokeilisin myös friteerattuja scampin pyrstöjä ja itsetehtyjä fish fingereitä. Täydellinen masiina kokkailua rakastavan ja resepetejä intohimoisesti innovoivan ja kokeilevan kotikokin kotiin!

    helihannele10@gmail.com

    Vastaa
  55. Avatar Päivi J 29.9.2014

    Kivalta vaikuttava laite. Bataattiranskalaisia haluaisin päästä tällä tekemään :)

    Vastaa
  56. Avatar Anni 29.9.2014

    Oho, tuommoisen laitteen meikänkin keittiö ehdottomasti tarttis! Kaikenmaailman friteeratut jutut on suurta herkkua, mutta nimenomaan niiden epäterveellisyyden takia tulee harvoin tehtyä!

    Vastaa
  57. Avatar Rit 29.9.2014

    Bataattiranskikset <3

    Vastaa
  58. Avatar Nini 29.9.2014

    Tällähän vois olla hauska kokkailla!

    Vastaa
  59. Avatar HannaKoo 29.9.2014

    No ilman muuta mukana! Bataattiranskiksia täytyisi heti kokeilla tuolla valmistaa :)

    Vastaa
  60. Avatar RipRap 29.9.2014

    Hämmentävää, mutta mielenkiintoista. Eli mukana arvonnassa.

    Vastaa
  61. Avatar Marie 29.9.2014

    Nonni, siinä vasta keittiöhärveli. Mä vähän oon sitä mieltä, että tuollaiset laitteet tuppaa jäämään sinne kaapin perukoille sen alkuhuuman jälkeen, mutta kieltämättä houkuttaa kokeilla kaikkea uutta ja jännää. :D Meillä miespuolinen asukki olisi varmasti enemmän kuin innoissaan, josko kyseinen laite löytäisi paikkansa meidän keittiöstä (kaapista). Joten laske nyt sitten minutkin mukaan arvontaan.

    Vastaa
  62. Avatar Unessakahlaaja 29.9.2014

    Enpä olekaan ikinä friteerannut mitään :o
    Tollasella vois kokeilla!

    Vastaa
  63. Avatar Kaisa 29.9.2014

    Oi, onko tollasiakin! Totta kai osallistun, kuulostaa mahtavalta :D

    Vastaa
  64. Avatar Anniina 29.9.2014

    Osallistun! Tänään juurikin allekirjoitin vuokraperit uuteen asuntoon, kyllä olis ihana kokkailla uudessa kodissa tollasella! :)

    Vastaa
  65. Avatar Ressu Kuutamolla 29.9.2014

    No meikäläiselle kelpais!

    Vastaa
  66. Avatar heidilydia 29.9.2014

    No kai määki nyt si haluan bataattiranuja koittaa !

    Vastaa
  67. Avatar viiviK 29.9.2014

    voihan nenä! jos tämmösen voittaisin niin mieheke pissisi hunajaa :DD

    viivi.korpela@hotmail.com

    Vastaa
  68. Avatar Essi 29.9.2014

    uijui kyl kelpais tollain. nyt heti.

    Vastaa
  69. Avatar Jennuu 29.9.2014

    Oi voi, bataattiranuja, sipulirenkaita… Mukana ollaan, vaikka pienen keittiön omistankin!

    Vastaa
  70. Avatar Mintsu 29.9.2014

    Minä haluaisin voittaa!!! =)

    Vastaa
  71. Avatar neitiR 29.9.2014

    AAA, todellakin tahdon!! väitän että söisin vaikka kakkia jos se oisi friteerattua!

    Vastaa
  72. Avatar Kaisa 29.9.2014

    Aika jännä, en olis osannu kuvitella että tollanenkin on olemassa, mutta mikäs siinä jos onnetar sattuisi suosimaan: kaisa.kahra@gmail.com :)

    Vastaa
  73. Avatar Laurs 29.9.2014

    En tajua yhtään miten toi muka sitten toimii :D Mutta voisin kokeilla, useammankin kerran, jos arpaonni suosisi.

    Vastaa
  74. Avatar Jenni 29.9.2014

    Kyllähän sitä arpaonnea pitää kokeilla :)

    Vastaa
  75. Avatar Helma 29.9.2014

    Mukana! Tää vois sysätä mut siihen, mitä olen sen 5 vuotta suunnitellut. Tehdä jotain bataatista. =)

    Vastaa
  76. Avatar EMMI 29.9.2014

    Voih, mulle! (8 emmi_sofia@hotmail.com

    Vastaa
  77. Avatar Piia 29.9.2014

    Huuuuu, messissä!

    Vastaa
  78. Avatar kuskus 29.9.2014

    tuollaisen kun saisin :)
    toivotaan että arpaonni osuu kohdalle!

    Vastaa
  79. Avatar Anni S. 29.9.2014

    Olisipa mukava testata ja mikseipä omistaakin tuo vekotin!

    Vastaa
  80. Avatar Minna-Maria 29.9.2014

    Vesi kielellä mietin noita bataattiranskalaisia! …ja sipsejä! Nam! Toisaalta taas ei toivoisi voittoa, koska tervetuloa lisäkilot :D Mukaan (lisäkilojen pelossa) silti arvontaan :)

    Vastaa
  81. Avatar nina 30.9.2014

    Enpä ole kuullukkaan tuollasesta :) Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  82. Avatar Daphnion 30.9.2014

    Meillä on friteerattu pannulla tai kattilassa, mutta tällainen olisi varmaan siistimpi laite. Tuo rasvan vähyys kyllä aina mietityttää, mutta pakko kait se on uskoa. :)

    Vastaa
  83. Avatar arja 30.9.2014

    mukana olaan!!tulis tarpeeseen!!!

    Vastaa
  84. Avatar jutska 30.9.2014

    mukana ehdottomasti!!!=) kiva palkinto!!!

    Vastaa
  85. Avatar Heta 30.9.2014

    Ihastelen blogiasi ihan kympillä! Riemumieli tästäkin kirjoituksesta, olet hyväntuulen levittäjä! :) Arvonnassa mukana, toki!

    Vastaa
  86. Avatar Laura Jannike 30.9.2014

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  87. Avatar Ripa 30.9.2014

    vaikuttas aika messevältä peliltä :D

    Vastaa
  88. Avatar EmHa 30.9.2014

    Kovin mielenkiintoinen vempele. Friteeraaminen on pelkotiloja nostattava. En vielä tiedä miten tähän laitteeseen suhtautuisin, mutta mukana arvonnassa.

    Vastaa
  89. Avatar Nimetön 30.9.2014

    Mielenkiintoinen arvonta! Osallistun :)
    dinaer@hotmail.com

    Vastaa
  90. Avatar mehukeitto 30.9.2014

    Ilomielin ottaisin tuollaisen vekottimen vastaan!

    Vastaa
  91. Avatar Herkkusuu 30.9.2014

    Mukana :)

    Vastaa
  92. Avatar sammakko 30.9.2014

    Kuulostaa tosi hyvältä! Oih, itse tehtyjä ranskalaisia, mmmm…

    Vastaa
  93. Avatar jensu 30.9.2014

    No ohhoh, oispa hauska päästä testailemaan. Itekin oon bataattiransuja sun muita tehnyt uunissa, ni voispa niitä olla hauska kokeilla tuolla, jos ees vaikka hitusen rapeampia tulis. En opiskelijana minäkään omista monia keittiölaitteita, mutta veikkaan, että innostus uudenlaiseen kokkailuun syttyisi tällaisen uutuuden myötä ja jauhelihamakaroni pöperöt väistyisi edes hetkeksi uusien reseptien alta!

    Vastaa
  94. Avatar Marikki 30.9.2014

    Mukana :)

    Vastaa
  95. Avatar Mari 1.10.2014

    Juu, mukana arvonnassa! Haluaisin kokeilla tehdä falafelejä tuolla tai mysliä. Nyt tuli nälkä jo…

    Vastaa
  96. Avatar irmake 1.10.2014

    oioi, toi ois kyllä kätevä ! :)

    Vastaa
  97. Avatar Nimetön 1.10.2014

    Mukana! :)

    Vastaa
  98. Avatar Briksu 1.10.2014

    Kiva olis kokeilla!

    briksu@luukku.com

    Vastaa
  99. Avatar Nanne 1.10.2014

    Minä paistan aina lohkojuurekseni (palsternakka, punajuuri, kurpitsa, nauris, lanttu..) ilman rasvaa tai öljyä uunissa. Kun juurekset huuhtelee kylmän veden alla ennen uunipellille nostamista, saa lopputuloksesta ihanan rapsakan. Kupruileva pinta lohkojuureksissa on se paras osa ;)

    Koska elämäni on melko öljytöntä, olisi aivan mahtavaa päästä kokeilemaan kyseistä laitetta! Ehkä sen avulla saisin lisättyä öljyn määrää ruokavaliossani. :)

    Vastaa
  100. Avatar sari 1.10.2014

    Tuo olisi täydellinen lahja koko perheelle.

    Vastaa
  101. Avatar tsikken 1.10.2014

    vautsi! täytyis muutenkin laajentaa ruuanlaittotapoja. tää ois mainio.

    Vastaa
  102. Avatar Marleena 1.10.2014

    Bataattiranskikset on ihan lemppareita! Mukana ollaan :)

    Vastaa
  103. Avatar Murkinamasu 1.10.2014

    Uijuijui, bataattiranut ovat niiiin hyviä!

    Vastaa
  104. Avatar Mirkku 1.10.2014

    Eihän keittiövekottimia voi koskaan olla liikaa ;).

    Vastaa
  105. Avatar Sartsa 1.10.2014

    Ilman muuta mukana!

    Vastaa
  106. Avatar Sanna 1.10.2014

    OMG! Tää olis just täydellinen. Meillä töissä(lastensuojelu) on välillä näitä päiviä ”mitä hyvää syötäisiin” ja läppänä on heitetty, että ostetaanko friteerauskeitin – esimies torppaa aina hyvän idean. Tään jos sais, ni veisin töihin ja meillä olis välillä mättöherkkua terveellisimmin. Purfect!

    Vastaa
  107. Avatar Katjukainen 1.10.2014

    Enpä ole tuollaisesta vempaimesta kuullutkaan, metkaa, mukana ollaan! Poikaystävä yrittää aina välillä paistaa kotikonstein ranskalaisia, vähän onnetonta touhua se on ollut…

    Vastaa
  108. Avatar Katrin 1.10.2014

    Minun on ehdottomasti osallistuttava tähän, koska puolisoni on haaveillut meille tuollaista siitä asti kun muutettiin yhteen :D Keräisin kyllä tyttöystäväpisteet kotiin jos lahjoisin häntä tällaisella laitteella.

    Vastaa
  109. Avatar Kane 2.10.2014

    Töiden puolesta saa syödä vähän liikaa rasvaista ruokaa. Tuollainen olisi oiva vaihtoehto ja tulisi kotonakin tehtyä ruokaa.

    Vastaa
  110. Avatar vilma 2.10.2014

    Uu siisti! Mein minipikkukeittiö on kyl nyt jo täpötäynnä,mut ehkä mie tuollekin paikan keksisin,oia huippuu testailla tota! :)

    Vastaa
  111. Avatar Hanna 2.10.2014

    Haa, saiskohan laite tämän laiskan kokin innostumaan :D

    Vastaa
  112. Avatar Marjo 2.10.2014

    Mukana, olisi kyllä ehdottomasti käyttöä tuolle!

    Vastaa
  113. Avatar tannttu 2.10.2014

    Bataattiranskiksii, mukana! :D

    Vastaa
  114. Avatar pepppla 3.10.2014

    Tää olis mahti synttärilahja, mulla kun sattuu olemaan just sunnuntaina synttärit! ;)

    Vastaa
  115. Avatar Sepo 3.10.2014

    En ole aikaisemmin törmännyt ko. laitteeseen, mutta vaikuttaa varsin lupaavalta! :)

    Vastaa
  116. Avatar Audrey 3.10.2014

    Kaverini vannoo friteerauskeittimen nimeen ja itse en ole koskaan uskaltanut tulipaloriskin takia kokeilla friteeraamista kattilassa, joten olisi hauska päästä testaamaan tuota laitetta! :)

    Vastaa
  117. Avatar Mimi 3.10.2014

    Saisko tällä tehtyä jotain makeeta? Banskuja?

    Vastaa
  118. Avatar HelenaA 3.10.2014

    Oih, tuollainen kuulostaa meidän keittiöön sopivalta laitteelta! Vaikkei rasvaa pelätäkkään, olisi mukavaa saada mahdollisesti raikkaampia vaihtoehtoja esimerkiksi uunissa paistettaville, öljyssä uineille, bataateille tai muille kasviksille. Löytyisi varmasti monipuolista käyttöä!

    Vastaa
  119. Avatar Eevee 4.10.2014

    Vaikuttaa aika houkuttelevalta laitteelta ja varsinkin, jos sillä saa tehtyä herkkuani eli bataattiranskalaisia! :)

    Vastaa
  120. Avatar Ulla 4.10.2014

    Voisin vielä osallistua arvontaan :))
    ulla.sm.hanninen@gmail.com

    Vastaa
  121. Avatar tiiti66 5.10.2014

    Tuo helppo pestävyys on kyllä ihan ehdoton etu minkä tahansa keittiölaitteen kohdalla.
    Osallistun ehdottomasti arvontaan, bataattiranskiksista aloittaisin kokeilut.

    Vastaa
  122. Avatar AnsQ 5.10.2014

    Erikoinen laite. Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  123. Avatar Heidi 5.10.2014

    Ehdottomasti haluaisin tuon,joten mukana ollaan! Voisin mielelläni friteerata vaikka joka sunnuntai :D

    Vastaa
  124. Avatar Muumimamman keittiössä 5.10.2014

    Voi kumpa onni suosisi, rakastan ruoanlaittoa ja tuollaista en ole vielä koskaan kokeillut… Jospa nyt pääsisin tekemään meille omatekoisia ranskalaisia :b

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.