Kupillinen kirkasta

IMG_1260 (kopio)

On se sumuinen aika vuodesta. Aamulla herätessä ei näe parvekkeelta lähitietä pidemmälle, ja vastapäisiä taloja ei ole olemassakaan. Ilma on hämyinen ja kirpeä, kaikkialla on savunharmaata ja utuisen sinistä. Koko Arabianranta on pelkkää sumumassaa. Salaperäinen aika vuodesta, ihana aika vuodesta. Tulee väkisinkin selvitettyä ajatuksiaan, kun jää sumun sekaan yksin niiden kanssa.

On ollut poikkeuksellinen syksy. Aina ennen on alkanut jotain uutta, joko täysin uutta tai taas pienen tauon jälkeen alkanutta. Viime vuosina syksyisin ovat alkaneet opiskelut kesäloman jälkeen, ja kesätyöt ovat väistyneet koulun tieltä. Sitä ennen oli matkustuksen syksy, jolloin elokuun loppu toi mukanaan muutaman kuukauden kodin Etiopiassa. Sitä ennen oli lukiot ja ylä- ja ala-asteet. Sekin aika tuntuu niin menneisyydeltä, mutta ei siitä loppujen lopuksi ole niin kovin kauan.

Tänä vuonna ei alkanut mitään. Jatkoin töissä. On vaikea hahmottaa syksyä, kun sille ei ollut selkeää aloituspistettä. Oli kolmen viikon loma, jolta palasin heinäkuun lopussa, mutta eihän silloin vielä ala syyskausi. Voi olla, ettei sellaisia muutoksen syksyjä ole edessä enää ikinä. Että elämä alkaa tosiaan vain rullailemaan omalla painollaan, ja syksyn merkkipaalu on pystytettävä paikoilleen ihan itse.

IMG_1250 (kopio) IMG_1255 (kopio)

Mutta tänä viikonloppuna menen metsään. Menen todella. Ihan tarkoituksella ja suurella ilolla menenkin. Ystävä kainalossa, nokipannu rinkan kyljessä kolisten. Sillä vaikka kuinka olisi sumua, niin kyllä kupillinen nokipannukahvia kirkastaa mielen. Toisin kuin kupillinen kirkasta, vaikka se olisikin loogisempaa.

Ehkä jokasyksyisestä vaelluksesta tuleekin syksyn alkamisen virstanpylväs. Ensin tällainen yhden yön pikkureissu turistimetsään, 20 vuoden päästä samassa laatuseurassa kolmen kuukauden pako mahdollista perhe-elämää Malediiveille (Hyvä ehdotus. Hyvä Henriikka. Sinä se vasta olet fiksu ja sumuinen nainen).

IMG_1256 (kopio)

Tästä tuli kyllä aikamoinen valaistumis-kirjoitus. Melkoinen äidinkielen essee, jossa sumulle etsitään symbolisia merkityksiä. Täytyy pitää todella jalat maassa, kun kulkee tuolla metsässä. Parempi pystyttää teltta ennen pimeää. Parempi astella riippusillan päällä kuin alla. Parempi ylittää joki vielä, kun lossi kulkee.

Kouvolan keloverso (joo, olin joskus vuoden partiolainen) ja Espoon amatöörihaikkaaja toivottavat mitä rentouttavinta viikonloppua. Repoveden kansallispuistosta voi tulla kopterilla noukkimaan, jos ei uutta kirjoitusta kuulu viimeistään sunnuntaina. Retkikuvia tiedossa, ohoi!

 – Henriikka

Kategoriat: elämä, random 2 kommenttia

Kupillinen kirkasta

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *