Massiivinen vaellusjuttu

DSC_0926 (kopio)

Niin siinä sitten kävi. Kerrankin saatiin ystäväni Bean kanssa joku pitkään fiilistely juttu toteutettua. Me todella käytiin yön-yli-vaeltamassa. Perjantaina töiden jälkeen oli liian myöhä harkita metsään lähtöä, joten valittiin suosiolla yhden yön retki. Kuljettiin ensin junalla turvallisesti Kouvolaan, josta huristimme vanhempien autolla seuraavana aamuna kukonlaulun aikaan Repoveden Kansallispuiston porteille.

Paikkavalinta oli luonnollinen, sillä Kouvolasta kotoisin olevana olen käynyt retkeilemässä Repovedellä monet kerrat. Bea oli haikkaajana ensikertalainen, enkä minäkään ollut aikoihin metsätelttaillut kunnolla ja siksi sopivan reitit ja reissun helppous olivat määrääviä tekijöitä. Reitiksi valitsimme 24 kilometrin Kaakkurin kierroksen, mutta muutamien tahallisten ja muutamien tahattomien poikkeusreittien myötä kilometrimäärä kipusi vajaa 30:een.

DSC_0912 (kopio)DSC_0938 (kopio)DSC_0936 (kopio)DSC_0939 (kopio) DSC_0949 (kopio) DSC_0951 (kopio) DSC_0952 (kopio) DSC_0957 (kopio) DSC_1006 (kopio) DSC_1014 (kopio) DSC_1020 (kopio) DSC_1022 (kopio) DSC_1026 (kopio)

DSC_1030 (kopio) DSC_1036 (kopio) DSC_1048 (kopio) DSC_1058 (kopio) DSC_1067 (kopio) DSC_1070 (kopio) DSC_1076 (kopio) DSC_1100 (kopio) DSC_1105 (kopio) DSC_1107 (kopio)

Syksyinen luonto on upea. Pidimme yllä mukavan verkkaista tahtia ja rauhallista puheensolinaa. Parasta on huomata, että ajatukset siirtyvät arjesta metsään, eikä muutaman tunnin samoilun jälkeen muista mitä elämässä on oikeasti meneillään. 3-5 kilometrin välein pyrimme pitämään pieniä evästaukoja, jotta energiatasot eivät missään vaiheessa laskisi liian alas. Tuollainen muutaman päivän pyrähdyshän menisi vaikka syömättä, mutta parempi hoitaa homma hyvin, vaikka kyse olisikin suhteellisen pienestä reissusta.

Sitä paitsi mikään ei maistu yhtä hyvältä kuin eväät.

DSC_1110 (kopio) DSC_1119 (kopio) DSC_1131 (kopio) DSC_1135 (kopio) DSC_1143 (kopio) DSC_1156 (kopio) DSC_1162 (kopio)

Yllä näette kuvan pahimmasta harhautumisestamme. Reittihän on erittäin hyvin merkitty ja periaatteessa eksymisen vaaraa ei pitäisi edes olla olemassa. Ehkä tämä yksinkertaisuus ja helppous sai meidät sitten kulkemaan vähän liiankin löysin rantein. Höpötimme niitä näitä ja olimme täysin lumoutuneita maisemista. Hetken päästä tajusimme viitoista, että olemme kulkeneet reilu pari kilometriä täysin väärää tietä.

Palasimme takaisin nöyränä ja tämä tienviitta oli harhautumisen syynä. Tulimme Kirnukankaalta päin ja Saarijärvelle piti päästä. Mustavuoren kanssa samansuuntaisten kylttien vuoksi lähdimme talsimaan siihen suuntaan, nuolien suunnasta huolimatta. Urpo mikä urpo.

DSC_1167 (kopio) DSC_1170 (kopio) DSC_1174 (kopio) DSC_1176 (kopio) DSC_1186 (kopio) DSC_1198 (kopio)DSC_1194 (kopio)

Ensimmäiselle päivälle keräytyi lähes koko reitin kilometrit, sillä halusimme sunnuntaista hölläilypäivän. Lauantain yli 20 kilometrin jälkeen tuntui jaloissa ja takapuolessa, ja mustelmat alkoivat keräytyä rinkasta lantionluiden päälle. Väsyneet ja onnelliset vaeltajat saapuivat yöpaikkaan ylläolevan kuvan tunnelmissa viiden maissa ja ryhtyivät teltanpystytys-hommiin. Kaikesta palkkiona odottivat mustikkakeitot. Kun koti oli valmis, kaivettiin kahvipannu ja trangia esiin, ja dinnerin valmistus sai alkaa.

Yöpaikkana oli Olhava, kiipeilijöiden suosima kallionpenger. Saimme jakaa maapläntimme ja nuotiopaikkamme mukavien kiipeilijöiden kanssa, jotka olivat saapuneet koko viikonlopuksi kipuamaan kalliota ylös ja alas.

DSC_1199 (kopio) DSC_1204 (kopio) DSC_1207 (kopio) DSC_1213 (kopio) DSC_1218 (kopio) DSC_1220 (kopio) DSC_1225 (kopio) DSC_1238 (kopio)

Saanen esitellä retkimenumme:

– lounas: eväsleipiä
– illallinen: kasvishernekeitto ja nuotiolla paistunut maissi
– jälkiruoka: raakasuklaa ja nokipannukahvia
– aamupala: gluteeniton kaurapuuro, karpalot, banaanit ja hapankorppu. Kahvi, tietysti.

Näiden lisäksi naposteltavaksi oli banaania, avokadoa, viinirypäleitä, kirsikkatomaatteja, kuivattuja karpaloita, kuivattuja hedelmiä, myslipatukoita, suklaalevy, pillimehuja, soijakaakaota ja mustikkakeitot.

Ja halkean edelleen ylpeydestä ajatellessani, että me oikeasti söimme lähes kaiken. Kotiin kannettiin vain muutama kelvoton patukka, pari tomaattia ja puolikas pussi karpaloita.

DSC_1247 (kopio) DSC_1257 (kopio) DSC_1260 (kopio) DSC_1267 (kopio) DSC_1270 (kopio) DSC_1276 (kopio) DSC_1282 (kopio) DSC_1287 (kopio)

Yöllä palelsi niin, että nukuimme molemmat päätä myöten makuupussien sisällä. Lämpötila tipahti melkein pakkasasteille ja nenänpää oli kylmä kuin jääpuikko. Aamulla ei hymyilyttänyt.

Kumma kyllä, kaikki kylmänkankeus väistyi, kun teltan oven avasi ja paljastui suora näkymä järvelle. Usvainen järvi ja peilityyni vedenpinta, ai että! Pakkashetket unohtui viimeistään, kun kahvipannu porisi taas nuotiolla.

DSC_1284 (kopio)DSC_1313 (kopio) DSC_1315 (kopio) DSC_1339 (kopio) DSC_1351 (kopio) DSC_1358 (kopio) DSC_1380 (kopio) DSC_1391 (kopio) DSC_1396 (kopio) DSC_1406 (kopio) DSC_1409 (kopio) DSC_1434 (kopio)

Metsä on kuulunut elämääni ihan lapsesta saakka. Olen ryöminyt sammalmättäillä ja soilla ihan taaperosta lähtien. On retkeilty, kiipeilty ja melottu. Nyt parin vuoden ajan metsäreissut ovat kuitenkin olleet vain päiväretkiä tikkupullanuotion ääreen. Olipa hyvä, että sain taas otteen eräilystä.

Se siitä retkestä. Hinta-laatusuhteeltaan priima, maisemiltaan ja säätilaltaan samoin. Jaksettiin vetää lossilla itsemme vastarannalle ja uskalsimme reitin lopussa ylittää riippusillan kepeästi.

Nyt vain pohdin, minne pääsisin seuraavaksi. Mieluiten pian. Taidan tarvita kamiinan ja vaelluskengät. Mutta muistutukseksi niille, joita ei nämä hikiset metsäjutut niin kiinnosta: Huomenna olen taas ihan aito citykani.

– Henriikka

Ps. Haha, tämä kirjoitus ei sisällä tuotesijoittelua, vaikka jälkeen päin kuvien vaatteita katsoessa voisi niin luulla.

Kategoriat: matkustus 25 kommenttia

Massiivinen vaellusjuttu

25 kommenttia

  • Nimetön sanoo:

    Herätit mussa valtavan vaelluskaipuun, oon vaeltanut viimeksi varmaan kuusi vuotta sitten ja innoittamanasi järjestelemme nyt kaverini kanssa aikaa yhden yön vaellusretkelle pohjoiseen kuukauden päähän! Saa nähdä miten selviän kylmistä oloista näin monen vuoden jälkeen! :)

    • Henriikka sanoo:

      Vaeltamisessa on tunnelmaa. Läheneekö teidän reissu jo? Paljon vaan päälle, niin ei palele. Mikään ei ole yhtä inhottavaa kuin aamuyöstä teltassa herääminen siihen, että on aivan jääpuikkona. Onneksi siitäkin kuitenkin selvitään.

  • jemppu sanoo:

    mistä toi sun kaverin takki on? just mageen kuluneen näkönen ja ai että mikä malli!

  • julia sanoo:

    Tsekkaapa pohjoinen valo blogi. Paljon inspistä metsä ja luontohullu turisteille! Luonnon keskelle voi päästä myös talvella!

  • moi sanoo:

    Kiitos tästä jutusta! Tää oli tosi mielenkiintoinen ja kun itsekin tykkään liikkua metsässä ja oon pienestä asti liikkunut. Vaeltanut en varsinaisesti ole koskaan, mutta patikoinut kyllä. Mielellään näitä juttuja lukee lisääkin! Tämä on sitä parasta antia!:)

  • Ellu-Kana sanoo:

    Upea reissu ollut teillä! Itse luonto-ohjaajaksi opiskelevana arvostan suuresti reissuanne ja iloitsen, että näin hyvässä blogissa komeillaan vielä vaellusvarusteet päällä! Ihanaa, ihanaa!

  • Regina sanoo:

    Ihania kuvia! Pakko lähteä itsekkin ruskaretkeilemään.

    Päädyin pitkän tauon jälkeen blogiisi ja luin iho-keliakiastasi. Aihe on itseäni lähellä tällä hetkellä, koska isälläni todettiin keväällä keliakia. On todella hämmentävää, miten monet täällä Suomessakaan eivät tiedä, mitä keliakian sairastaminen tarkoittaa. Kylässä käydessään isäni on alkanut todella tarkasti kysymään tarjottavien ainesosia, vaikka se hänestäkin tuntuu välillä kamalalta tivaamiselta. Mutta muutaman kerran on käynyt niin, että gluteenittomana tarjoiltu vaihtoehto onkin aiheuttanut oireita. Ihmiset eivät ole tajunneet, että vähäinenkin määrä viljaa vahingoittaa.

    Matkustaessasi kannattaa jättää stressi pois. Keliakialiiton sivuilla on todella kätevä selityslappu, jonka voi tulostaa matkalle mukaan. Vanhempani olivat USA:ssa kesän lopulla ja, kun isäni näytti lapun ravintoloissa ja hotellissa, palvelu gluteenittoman ruuan suhteen oli erinomaista. Oireita ei tullut kertaakaan mistään ruuasta.

    Toivotan sinulle tsemppiä uuteen ruokavalion totutteluun. Toivottavasti kaikki läheisesi ymmärtävät, että kyse ei ole ohi menevästä haihattelusta vaan oikeasta sairaudesta.

    Voihan tämän myös ottaa hyvänä haasteena: kehität tuollaisena leipojana yhä parempia gluteenittomia leivonnaisia, joille ei venhäpullat vedä laisinkaan vertojaan.

    Vaikka emme tunnekaan toisiamme lähetän virtuaalisen voimahalin sinne päin :)

    • Henriikka sanoo:

      Kiitos virtuaalisesta voimahalista. Se lämmitti mieltä. Ja kiitos muutenkin kivasta viestistä.

      Kaikki läheiset ihmiset on kyllä onneksi ymmärtänyt hyvin tätä juttua. Veljelläkin on keliakin, niin sitä kautta oli perheellekin jo tuttu juttu.

  • roosaliina sanoo:

    HAHAHHA. mikä kämänen teltta!

  • Se tunne, kun heräät teltassa aamuyöstä ja on niiin kylmä, niin kylmä.. Siinä hytistessään vain miettii, miten voisi saada kylmyydeltä taas unen päästä kiinni jotta aika kuluisi ja olisi taas lämmin aamu :) Muistan sen, vaikka viime kerrasta onkin aikaa.

  • Anni sanoo:

    Voi että, tuollainen nuuskamuikkusteltta meilläkin oli kaverin kanssa – ei tosin vaellusretkellä, vaan Ruisrockin leirintäalueella. Neljänä vuotena. Tänä vuonna meillä oli vähän modernimpi ja mukavampi ratkaisu, mutta olihan toi muikkusteltta todella omaa luokkaansa. Oli niin helppoa, kun sanoi vain ihmisille, että tavataan siellä nuuskamuikkusteltan luona. Kellään ei ollut vastaavanlaista. Sitä paitsi moinen hassutus rikkoi hyvin jäätä, ja aina sai uusia tuttuja, kun yritti saada sen pystyyn. Tai viimeistään, kun ohikulkijat huutelivat sisään, että ”te ansaitsette kyllä vuoden rumin teltta -palkinnon” tai ”asuuko siellä niiskuneiti”. Ja viimeistään riemu repesi, kun muutaman yön jälkeen teltta oli maata laahaavassa romahtamispisteessä, eikä mahduttu enää edes sisään. Tai kun teltta oli niin huonossa kunnossa vikana yönä, että oli jo olosuhteiden pakosta pakko valvoa koko yö ulkosalla telttanaapurien seurassa. Ah, niitä muistoja.

    Joka tapauksessa, ihanan inspiroiva postaus, itsekin tekee mieli eräilemään ja seikkailemaan! Itse asiassa myös löysin vasta pari päivää sitten blogisi, ja tykkään tosi paljon:)

    • Henriikka sanoo:

      Ohh, kiitos, kun jaoit sun huikeet telttamuistot! Meidän teltta ei ollut niin kauhean moderni, mutta hyvin siellä kuitenkin sai unen päästä kiinni, kun oli vaeltanut koko päivän.

  • Ansku sanoo:

    Moi Henriikka!

    Ensinnäkin: vaellus on hienoutta, tämä postaus samaten niin. Mene Lappiin, se on erityisen hienoa. Lämpöiset suositukseni.

    Sitten täysin aiheeseen liittymätön asia, nimittäin näin seuraavat kuvat äsken, ja tulit auttamatta mieleeni. Olin varma, että vaikka linkin takaa löytyvä sivu lähinnä irvailee siltä löytyville vaateparsille, sinä voisit pitää niitä jollain kierolla tasolla mahtavina. Häilyin itse just siinä rajamailla. Mitä oot mieltä? http://offbeat.topix.com/story/13783

    Terkkuja Berliinistä!

    • Henriikka sanoo:

      Moikka Ansku,

      ja kiitos, että kommentoit.

      Lappi on kyllä kohdelistalla ihan kärjessä. Sinne pitäisi päästä vaeltamaan.

      Hahaha, ihan huikeita nuo vaatteet ja kuvat. Ja myös toisaalta aika karseita. Kiitos hyvistä nauruista ja terveisiä Helsingistä.

  • Paju sanoo:

    Ai vitsit miten täydellistä! Sen takia naurahdinkin ääneen kun näin teidän teltan :-D Haha!

    • Henriikka sanoo:

      Hahaa, ei ihan ehkä mikään kedon kaunein kukka tuo meidän teltta. Mutta kyllä me siellä kuitenkin hyvät unet saatiin.

      Kiitos Paju!

  • Ansku sanoo:

    Juuri tuollaiselle retkelle määki tahtoisin, ja juuri vieläpä kirjoitinkin aiheesta :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *