Voiko olla olemassa tyylikkäitä muumivaatteita?

di4c5820

Olen aika hermostunut Muumeihin. Tiedän, ei saisi olla, mutta jotenkin ne ovat vain viime vuosina hyppineet silmille joka tuutista. Tuutikit ovat hyppineet silmille joka tuutista, hih hih. Siksi ensireaktioni oli facepalm, kun kuulin Ivana Helsingin muumimallistosta. Eih! Onko heidänkin pakko mennä sekoittamaan lusikkansa tähän soppaan.

Kyse ei ole siitä, ettenkö sisimmässäni rakastaisi muumeja. Rakastuinhan miehessänikin siihen, että hänestä tuli mieleen optimistisempi versio Nuuskamuikkusesta. Pikku Myy on idolinin maailman hamaan tappiin saakka. Ja on olemassa myös todella kauniita muumituotteita, esimerkiksi omistamamme mustavalkoiset lakanat. Mutta jotenkin se brändätty muumius kiristelee hermoja samaan tapaan kuin ne iänikuiset vihaiset linnut.

Mutta olisihan se pitänyt arvata, että Ivana Helsinkiin voi luottaa. Mallisto on upea. Joukossa on vain muutama omaan makuuni liian brändimuumi muumivaate (jätin ne suosiolla pois näistä kuvista). Ehkä mallisto onkin enemmän Tove kuin Muumi, ja siitä pidän todella. Onhan Tove kaiken hehkutuksen ansainnut voimanainen.

di4c530210698646_10152372496747129_101547994241890436_n di4c4047di4c3945_0 di4c5173 di4c5412 di4c5720 di4c5770

Ivana Helsinki hoitaa homman kunnioittavasti ja ehdottomasti hyvällä maulla. Ja eikö mallistosta löytyvä muumipitsi kuulostakin söpöltä? Näitä vaatteita pitäisi päästä näkemään livenä, vaikka ne päätyisivätkin jonkun muumimman tytön päälle (tarkoitin persoonaa, en muumimuotoa).

Propsit myös kuvauspaikasta. Söderskärin majakka komeilee taustalla. Aplodeja Ivanalle hyvästä työstä.

– Henriikka

Kuvat: Moomin by Ivana Helsinki 

32 kommenttia

  1. Mahtijanne 24.9.2014

    Todella makeita. approved!

    Vastaa
  2. Mitä? Eiks kaikki muumivaatteet ja jutut ookkaan tyylikkäitä? :O

    Mä vihasin muumikamaa kunnes tuli lapsi. Sitten oli vaan pakko oppia tykkäämään ja nää on kyllä ihan mahtavia!

    Vastaa
    • Henriikka 5.10.2014

      Onhan ne aivan hellyyttäviä. Mutta rajansa kaikella, hihii.

      Vastaa
  3. Seregi 24.9.2014

    Huomenta!

    Onko muumimallisto jotain S/S15 mallistoa, koska vielä sitä en Ivana Helsingin nettisivuilta löytänyt.

    Vastaa
  4. Vivi 24.9.2014

    Ooh! Täälläkin pienoisen kyllästymisen kokenut muumirakastaja. Mutta näistä tulee just oikeella tavalla lapsuus ja lempimuumihetket mieleen.

    Vastaa
    • Henriikka 5.10.2014

      Hyvä, etten ole ihan ainoa. Ja se on kyllä totta – kyllähän näistä tulee lapsuus mieleen.

      Vastaa
  5. Helmi 24.9.2014

    Oaaargh voi että noi on ihania! Ei liian muumimaisia vaan nimenomaan ennemmin tovemaisia. Tykästyin näihin kovasti.

    Vastaa
  6. ida365 24.9.2014

    Ohhoh, näähän on vallan kauniita. Siis TODELLAKIN eri tasoa mitä muumi-jutut yleensä. Toven muumit on kauniita, uudet pyöreät Japani-muumitkin jees muttei tuotteissa. Mutta nämä, ihania!

    Vastaa
  7. Anniina 24.9.2014

    nimenomaan tove-osastoa, mikä on hyvä!! ihania. ja kauniit on kuvat myös!

    Vastaa
    • Henriikka 5.10.2014

      Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Tove kunniaan!

      Vastaa
  8. Jonna 24.9.2014

    En kestä! (tai kestän, mut vaan just ja just). IHANIA.

    Vastaa
  9. <3

    Vastaa
  10. katja 24.9.2014

    Tuo kukkahevosneule! <3 Uskomatonta. Ja muumipitsi.

    Ja ymmärrän tuon muumiärsytyksen. Rakastan muumifilosofiaa ja Toven ihania muumikuvituksia, mutta en sitä kaupallista tuputusta kaikkialla.

    Vastaa
    • Henriikka 5.10.2014

      Kaupallisuus on verottanut muumeja ja se on harmi. Onneksi on tällaisia juttuja, jotka nostaa hyvin esille sitä alkuperäistä meininkiä.

      Kiitos kommentistasi, Katja.

      Vastaa
  11. Liisa 24.9.2014

    Mäkään en ole muumikaman ystävä mutta nämä toimii!

    Vastaa
  12. Katja 24.9.2014

    ”Ehkä mallisto onkin enemmän Tove kuin Muumi”. Todella osuvasti sanottu ja aivan totta! Näissä asuissa samanlainen fiilis kuin Ateneumin ihastuttavassa Tove Jansson-näyttelyssä. :)

    Vastaa
    • Henriikka 5.10.2014

      Kiitos paljon.

      Oli kyllä ihastuttava näyttely :-)

      Vastaa
  13. riiri 24.9.2014

    Just hyvi sanottu, että enemmänkin Tovemaista! Ja miten superkaunis ja kuviin sopiva on tuo malli:)

    Vastaa
    • Henriikka 5.10.2014

      Kiitoskiitos.

      Minunkin mielestäni tuo malli on nappi valinta näihin kuviin.

      Vastaa
  14. Liina 25.9.2014

    Mä inhoan muumioheiskrääsää, nykyään myös mukeja ja animaatioita. Sen sijaan Tove Janssonin kirjat ja sarjakuvat on todella rakkaita ja näissä vaatteissa on todellakin tavoitettu niiden fiilis. En yleensä hekumoidu vaatteista, mutta tuo merihevosvillis! Uijui.

    Vastaa
    • Henriikka 5.10.2014

      Kiitos, Liina, osuvista sanoista!

      Oi, merihevosvilliksen jos saisi omaksi, niin elämä hymyilisi vielä entistäkin enemmän.

      Vastaa
  15. sannero 26.9.2014

    Tämän postauksen inspiroimana nöin viime yönä uta, jossa olin ostamassa tuon viidennen kuvan neuleen. Sitten huomasin että se oli 100% akryylia ja neule jäi rekkiin. Better not be enneuni, koska oh se näyttää ihanalta ♡

    Vastaa
    • Henriikka 5.10.2014

      VOI EI. Se olisi katastrofi. Toivottavasti tilanne ei todellisuudessa ole niin paha.

      Kiitos huippukommentista!

      Vastaa
  16. karoliiiina 15.10.2014

    Nää on ihan loistavia! Muumipitsi kiinnostaa! kiitti vinkeistä :*

    Vastaa
    • Henriikka 2.11.2014

      Muumipitsi on niiin huvittava ja ihana juttu. Sitä muumia saa ensin etsimällä etsiä.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Iina / Bebe au Lait Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.