Lomalla laineilla

IMG_2636 (kopio)

Oli lokakuu 2011 ja olimme ystäviemme kanssa Tukholman risteilyllä. Olin juuri aloittanut blogin kirjoittamisen ja raportoin retkestä naapurimaahan täällä. Nyt kolme vuotta myöhemmin sama kööri pakkaa matkalaukkunsa ja suuntaa samalle suloiselle rinksalle. Mutta kappas vain, ystävämme ovatkin matkan varrella lisääntyneet (pahoittelut suorasta ilmaisusta) ja nyt meitä olikin mainiot viisi.

Taidan tarvita vuosittaisen risteilyni. Että saan ottaa ystävät kainaloon ja mennä laineilemaan. Jotenkin sellainen riittävän virikkeetön reissailu antaa yllättävän paljon. Ei suunnitelmia, ei ennakko-odotuksia, ei siis myöskään paineita.

Kameran muistikortin huomasin täyttyneen lähinnä kahdenlaisista kuvista: ruoasta ja ystävistä. Siinä ne olennaisimmat sitten onkin.

IMG_2677 (kopio) IMG_2935 (kopio)IMG_2679 (kopio) IMG_2699 (kopio)

Matkalahjakortti oli saatu risteilyä varten Tallink Siljalta. Purtemme oli keskikäytävällä varustettu Silja Serenade, joka uudistettiin muistaakseni vuosi sitten syksyllä. Laiva kuin laiva, niin buffet on must. En oikein tiedä miksi. Mutta notkuvien ruokapöytien äärellä olimme jälleen.

Uudistettu ravintola oli pieni shokki. Tiedättehän, kun niihin 80-90-luvun sisustuksiin on jäänyt aikamoinen määrä nostalgia-arvoa. Ja yhtäkkiä laivan ravintola on raikas ja ruokalamainen. Oli vaikea virittäytyä totuttuun tunnelmaan. Ruoka oli parempaa kuin ennen, ja tarjonta oli hulppea, siitä leveää hymyä. Tosin guteenittomat pullat näyttivät ja maistuivat aikamoisen ankeilta muovikääreissään, kun vieressä notkuivat ”normikakkujen” mieletön kirjo. Onneksi pehmistä sai kääntää koneesta: tanssin 5-vuotiaan voitontanssin.

IMG_2684 (kopio)IMG_2716 (kopio)IMG_2763 (kopio) IMG_2957 (kopio)IMG_2966 (kopio)IMG_2800 (kopio)

Mitä pikkuiseen kummityttöön tulee, kaikki meni mallikkaasti. Nukuimme urheasti kaikki viisi samassa hytissä. Muksu on paras ja nautimme toistemme seurasta. Toisaalta puolivuotias ei vielä ymmärrä leikkipaikkojen ja peliluolien päälle, ja on siten sopivaa seuraa koko ajan, kun ei kiukuttele hihassa. Pallomereen taisi isä haluta lastaan enemmän.

Välillä meni karjumiseksi, mutta kun on varautunut kahteen yöttömään yöhön, ei muutama pikkuitku kaada venettä.

IMG_2818 (kopio) IMG_2854 (kopio) IMG_2934 (kopio)IMG_2857 (kopio) IMG_2918 (kopio)IMG_2942 (kopio) IMG_2950 (kopio) IMG_3380 (kopio) IMG_3494 (kopio)IMG_3491 (kopio) IMG_3466 (kopio)IMG_3450 (kopio)

Vaikka buffet onkin legendaarinen, taitaa kerta viikonloppuun olla ihan sopivasti. Takaisintulomatkan illalliselle istuimme italialaishenkiseen Tavolataan. Alkuruoaksi syöty tattimömmö ja lohi oli taivaallista. Huomaan tosin olevani aika helppo ravintola-asiakas. Viinin tarkistus tuntuu teennäiseltä ja lähden harvoin ravintolasta tyytymättömänä. Ehkä voisin harkita ottavani kriittisemmän linjan, toisaalta iloisempana pysyn nykyisellä.

IMG_3384 (kopio) IMG_3398 (kopio) IMG_3411 (kopio)IMG_3421 (kopio)IMG_3423 (kopio)IMG_3445 (kopio)IMG_3402 (kopio)

Viimeisen kuvan tähtihetki: Miehet ja lapset vihdoin muualla.

No ei vaan, koko sakki oli arvosanaltaan vähintään kiitettävää. Samoin Tukholma, mistä tiputtelen kuvia huomenissa. Aurinko pysyi piilossa, mutta Ruotsi oli kaunis, niin kuin prinsessansa.

Syksyn 2015 risteilyä odotellessa. Perinteet kunniaan.

– Henriikka

12 kommenttia

  1. Naava 20.10.2014

    Äää vitsit ekassa kuvassa jannen vieressä oleva mies on komea! Mistä nämä onnekkaat vaimot(sinä mukaan lukien) löydätte noita kultakimpaleita? :D

    Vastaa
    • Henriikka 20.10.2014

      Hahaha. Komea Ville! Me ollaan Hannan kanssa oltu korit käsivarrella ja noukittu miehet kuin sienet sateella. Niin yksinkertaista.

      Vastaa
  2. anni 20.10.2014

    Tuo pieni iloinen buddha isän sylissä pallomeressä – sydämeni sulaa! :¨)

    Vastaa
    • Henriikka 2.11.2014

      BUDDHA! ?!?! :–D Mä en oo aivan varma oliko tuo ihan nätisti sanottu, mutta uskoakseni kyllä. Pikkuinen on huikein!

      Vastaa
      • anni 2.11.2014

        Todellakin oli vain ja ainoastaan hyvällä sanottu! Anteeksi jos kuulosti muulta :( Miulle vain tuli vauvasta ja kuvasta mieleen sellainen onnellinen ja söpö pieni buddha :>

        Vastaa
  3. Helmi 20.10.2014

    Voi kuinka suloinen risteilypostaus, oikein tarttui hyvä fiilis! Ihania kuvia, ja kun eksyin vanhaakin postausta kurkkaamaan, niin huomasin vielä miten kuvaustavat ovat monipuolistuneet ja kuinka muutenkin oot kehittyny bloggaajana! :>

    Herkullinen buffet, nostalginen pallomeri ja hyvä seura, niistä on muistorikkaat risteilyt tehty<3

    Vastaa
    • Henriikka 2.11.2014

      Risteilyt on kyllä ihania ja huvittavia. Ja hei, itsekin huomasin ihan saman verrattuna vanhaan blogijuttun! Joskin täytyy kyllä sanoa, etteivät ne minun taidot ole kehittyneet, vaan Jannen. Toki bloggaajana varmasti ollaan menty eteenpäin, ihanaa.

      Vastaa
  4. Marjut 21.10.2014

    Luulin ensimmäisessä kuvassa olevaa servettiä jonkun polviksi ja ajattelin: ”Oho, joku on saanut vähän aurinkoa!” :D

    Vastaa
    • Henriikka 2.11.2014

      HAHAHAHa repesin ihan täysiä (ekan kerran kuin luin tän ja nyt uudestaan). Ei, kukaan meistä ei istunut hajareisin ruokapöydällä.

      Vastaa
  5. slla 21.10.2014

    Apua miten ihanan aurinkoinen pikkuihminen! Köh vauvakuume köhköhköh.

    Vastaa
    • Henriikka 2.11.2014

      Köhhhh köhh, mun täytyy kertoa että vauvakuume on mulle tuntematon sairaus, mutta tämä pikkuinen ystävä saa kyllä sydämeni sulamaan.

      Vastaa
  6. Henriikka 20.11.2014

    Kyllä arvasin, että se oli vain hyvällä. Itse asiassa pikkuisen äiti nauroi niin tuolle lempinimelle, että on ottanut sen arkikäyttöön.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle anni Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.