Universumin kosto

tumblr_load3tzPPi1qhru72o1_1280

Tämä on ollut pitkästä, pitkästä aikaa maailman surkein päivä. Ihan siitä varovaisesta silmienraottamisesta asti. Tämä on sellainen päivä, jolloin kiroaisin, jos se olisi minulla tapana. Nytkin tekee mieli kiroilla varovaisesti englanniksi, koska se ei kuulosta yhtä hurjalta kuin suomeksi.

Oikeasti mitään tajunnanräjäyttävän horroria ei ole edes tapahtunut. Mutta sellaista pientä jatkuvaa potkua sääriluuhun. Kun ajattelee, että nyt noustaan, niin sitä astuu kuitenkin seuraavalla askeleella naalin kakkaan. Yleinen olo on alavireinen ja ärsyyntynyt, itku herkässä, työpaikan suklaalevy loppuu juuri nenän edestä ja kahvit kaatuu syliin. Naamaan puskee näppylää ja hiukset tuntuvat olevan yhtäkkiä niin rasvaiset, että niillä voitelisi keittiön puutasot.

Saavuimme keskiyöllä Helsinki-Vantaalle. Aamulla heräsin hedariin, töihin paluuseen ja siihen, ettei meillä ollut suodatinpusseja. Laitoin talomme facebook-seinälle urgent-avunhuudon, josko saisin naapureilta yhden suodatinpussin. Huutooni ei vastattu. Ilmeisesti ei aivan yhtä aamuvirkkuja kuin me tai yksinkertaisesti liian ahneita. Yksi vaihtoehto on hyvä mutta epätodennäköinen: jengi ei dataile aamuisin. Parvekkeelta kurkkasimme alakerran lempeiltä naapureilta kajastavan valoa ja uskaltauduimme aamuhämärissä hakemaan sieltä suodatinpussimme. Kakkakasa väistetty ansiokkaasti.

Seuraavassa hetkessä huomasin kuitenkin, että olen jättänyt kalenterini lentokoneeseen. Siellä on kaikki (oikeasti kaikki), en harrasta mitään pilvikalentereita (joojoo, pitäisi ja pitäisi varmuuskopioida, mutta kun minäpä haluan pitää Moleskinestani kiinni ja harjoittaa silmien ja aivojen yhteistyötä). Toivoin hartaasti, että kalenteri on jäänyt koneeseen välillä Riika-Helsinki, eikä edelliseen Berliini-Riika-koneeseen, sillä minkä Latviaan kadottaa, sen Latviaan jättää. Air-Balticin löytyötavaratoimistoon pulitettiin euro jos toinen, kun kerta toisensa perään virkailijan vastatessa hän totesi: ”I don’t speak English” ja löi luurin korvaan. Ansiokasta.

Yleensä katson aamuisin kalenteria, jotta tiedän mihin suuntaan lähden mihinkin kellonaikaan hoippumaan. Nyt yritin muistella. Töihin ainakin, sen tiesin. Olin jo myöhässä kalenteri-episodin vuoksi ja juoksin raitiovaunun perässä naama hikisenä pysäkille. Mutta ei avannut kuljettaja ovia enää minulle, vaan seisoi pysäkin liikennevaloissa vielä kymmenen sekuntia ovet suljettuina. Ehdin jyskyttää siinä ajassa ratikan seinään aika lommon. Olisin ehtinyt jopa kirmata spårvagenin eteen ja näyttää kuskille paljasta pyllyä. Mutta valitettavasti parhaat ideat tulevat mieleen vasta jälkikäteen.

Töissä oltiin, kiukkuisina ja yrmeinä. Koko pitkän päivän. Loma kostautuu kasaantuneina töinä, ja universumi jatkaa oikeaa koukkua ja vasenta suoraansa. Suoraan alavatsaan. Ja välillä sitä nopeaa ja terävää potkua sääriluuhun. Ei mitään tappavaa, ei lähelläkään, mutta tällaiset kiukkupäivät tuntuvat toisinaan niin tuskallisen pitkiltä. Turha päivä, täysin turha. Ehkä kalenterin katoaminen viestii siitä, ettei tätä päivää kuuluisi edes olla.

Näyttäisin nyt keskisormea, jos minulla olisi tapana. Mutta en sentään. Paperipussi ja syviä hengenvetoja. Toivottavasti en tartu vahingossa koirankakkapussiin.

– Henriikka

Ps. Mutta mitä mitä! Suomen päässä vastattiin puhelimeen ja itkun tuhertama tyttö sai kuulla kalenterinsa olevan Helsinki-Vantaalla turvassa. Lähden hakemaan! Henriikka kuusi, kakkakasa nolla.

Kuva: misscfish.tumblr.com

HUOM! BLOGI SIIRTYY 1.12. LÄHTIEN OSOITTEESEEN WWW.AAMUKAHVILLA.FI

Kategoriat: elämä 9 kommenttia

Universumin kosto

9 kommenttia

  • PlusMimmi sanoo:

    Äh. Näitä päiviä tarvitaan siksi, että osaisi taas arvostaa niitä päiviä, jolloin hommat sujuu kivasti omalla painollaan ja kalenterikin – jota muuten usein pitää aivan liian itsestäänselvyytenä, on tallessa. Väitän, että huomenna on kyllä kaikin puolin parempi päivä!

  • julianna sanoo:

    Yngh, jopas nyt pientä ihmistä koetellaan! Viime keskiviikko oli mun einiinkiva-päivä. Mun piti lentää kahden ja puolen reppureissaamisviikon jälkeen Venetsiasta Düsseldorfin kautta Helsinkiin. No, AirBerlinillä ei kaikki mennyt ihan niinkuin Strömsössä, vaan tuli teknisiä ongelmia joiden johdosta missasin Düssel-Helsinki -lennon ja jouduin jäämään Düsseliin yöksi ja lentämään seuraavana päivänä. Olin yksin, väsynyt, nälkäinen ja vihainen ja koko hotellikin oli yksi fiasko. Seuraavana aamuna lensin Suomeen ja pääsin onnellisesti kotiin. Ja arvaapas mikä päivänpiristys odotti pöydällä? No sun ja Idan lähettämä ylläri, tottakai! Kiitokset hirmuisesti, raakasuklaa on jo syöty suurella ruokahalulla ja huulirasva sai vakkarivoiteen paikan. :)

  • Nimetön sanoo:

    Miullaki oli tänää hirvee päivä. Onneksi se on kuitenkin jo pian ohi. Ja mukavaa että löysit kalenterisi kuitenkin :)

  • Mise sanoo:

    Ehkä tänään vaan olivat tähdet jossain väärässä asennossa? Itse lähdin reippaana tyttönä aamulla lenkille (olin suunnitellut tällaista rutiinia koko syksyn. Kun tulin kotiin, olivatkin avaimet pudonneet jonnekin… Ei auttanut kuin lähteä etsimään, onneksi ei ollut gradua ihmeellisempää ohjelmaa tiedossa! Avaimia ei löytynyt lenkkipolulta, mutta naapuri onneksi oli ne pihalta löytänyt. Huominen toivottavasti alkaa vähän helpommin!

    Ja kiitos vielä Berliini-vinkeistä! :)

  • Noora sanoo:

    Voi Henska! Kiitos kun jaoit tämän hirveän päiväsi! Lukiessa toisaalta säälitti, toisaalta nauratti. Onneksi aina on huominen :)

  • Mahtijanne sanoo:

    Hahaha naurattaa! Ei yhtään sun päivä mutta hyvin paljon tää teksti :D

  • Paju sanoo:

    Voi Henu, mä myötäelän sun tuskaa. Onneksi löytyi sekä suodatinpussi, että kalenteri! Maanantai selätetty!

  • Marie sanoo:

    Huh, onneksi kalenterisi löytyi! Itse olen myös sellainen, että rustailen kaiken olennaiset, tärkeät ja vähemmän tärkeät asiat perinteiseen kalenteriin ja joskus on käynyt mielessä, että mitäs sitten jos jotakin sattuisi..

  • Misorella sanoo:

    En olisi halunnut olla saappaissasi, kun huomasit kalenterin jääneen jatkamaan lomaviikkoa itsekseen. Onneksi sekin päätti kuitenkin palata kotiin. Onneksi tarinalla oli onnellinen loppu. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *