Vihdoin elokuvana: Autolla Nepaliin

IMG_1445 (kopio)

Olen erään ystäväpiirini keskuudessa yleinen pilkanaihe, mitä tulee hyväuskoisuuteeni. Ajattelen yleensä lähtökohtaisesti ihmisten hyviin tekoihin ja hyvään tahtoon, vaikka huomaan kerta toiseni jälkeen olevani sinisilmäinen kylmän maailman keskellä. Yritän sinnikkäästi myös pitää linjani pettymyksistä huolimatta. Uppoan liian herkästi tunteeseen, joten olen todennut, että on parempi pitää hyväuskoista virettä yllä kuin hukkua päälleliimattuun kyynisyyteen.

Olin tänään katsomassa Autolla Nepaliin -elokuvan ennakkonäytöstä. Leffan jälkeen oli voittajaolo: ”minä tiedän, että on vielä jotain hyvää jäljellä tässä turmeltuneessa ihmiskunnassa”. Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva on Suomen ensimmäinen täysin joukkorahoittamalla tehty elokuva teatterilevityksessä. Elokuva kertoo pakettiauton ja ystävien matkan Suomesta ja Nepaliin ja takaisin päämääränään auttaa Nepalin kastittomien oloja. Elokuvantekijät lahjoittavat kaikki lipputuottonsa lyhentämättömänä Nepaliin.

IMG_1478 (kopio)IMG_1491 (kopio)IMG_1492 (kopio)

Kirjoitin projektista reilu kaksi vuotta sitten, lokakuussa 2012 (enkä varmaan koskaan ole ollut yhtä ylpeä mistään sanakikkailusta kuin kyseisen jutun otsikosta). Elokuun 2. päivänä 2012 kolme nuorta miestä aloitti ajomatkansa Tampereelta kohti Nepalin Kathmandua. Matka taittuu vanhalla postipakulla, sillä Nepalista takaisin tullessa mukana on 5000 käsintehtyä korua. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt elokuva dokumentoi matkan kulun ja sen jälkipyykin.

Itkulta ei vältytty, naurulta ei vältytty. Matkakuumeelta ei etenkään vältytty, saati unelmien herättelyltä. En kerro enempää, vaan nyt kehotan teitä kanssaihmiset suuntaamaan elokuviin tsekkaamaan tämän leffan ihan itse. Tämä ei ole mikään glitterillä kuorruteltu dokkari vaan kertomus vaikuttavasta projektista ja vakuuttavista unelmista.

IMG_1483 (kopio)IMG_1493 (kopio)

Suomen ensimmäinen täysin joukkorahoittamalla tehty elokuva teatterilevityksessä. Jes. Hyvä suunta. Jään mielenkiinnolla odottamaan niin tämän leffan palautetta kuin tulevaisuuden muita joukkorahoitteisia.

Kauniita unia. Saisko jo nukkua?

– Henriikka

Kategoriat: elokuvat Ei kommentteja. Kommentoi!

Vihdoin elokuvana: Autolla Nepaliin

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *