Islanti – Unelmien matka

Screen Shot 2014-12-10 at 11.24.42 AM

Voin varmuudella luvata, että tänään starttaava reissuni on tämän vuoden viimeinen. Sietääkin olla, nimittäin viimeisen kuukauden aikana eniten tekemäni kotityö on ollut matkalaukun pakkaaminen. Purkaminen on jäänyt vähemmälle. Jannelle on jäänyt kaikki kiitolliset: pyykit, tiskit, imurointi…

Suuntaan tänään työmatkalle Reykjavikiin ja palaan sunnuntai-päivällä kotiin. Olen unelmoinut Islannista niin kauan kuin muistan. Islanti on ainoa paikka, josta olen oikeasti haaveillut myös hyvin systemaattisesti: kerännyt linkkejä, ottanut ylös kehuttuja majapaikkoja ja kahviloita, tutkinut karttaa ja säästänyt kauniit kuvat. Usein matkasuunnitelmani alkavat vasta, kun aikataulu on selvä. Islanti on ollut selkeä poikkeus, ja kyllä nyt hymyilyttää.

Voi olla, ja onkin, että pikainen reissu avaa kaupunkia ja maata vain hiekanjyväsen verran. Se tuntuu kuitenkin tähän saumaan niin riittävältä, että suupielet yhdistyvät pian korvaonkaloiden kanssa. Täältä tullaan, sinä jäinen saari. En pelkää edes ennustettuja pakkaslukemia, sillä minulla on Gore Tex -kengät ja villasukat.

Ja kun palaan, sukellan jouluun. Nautin siitä kuin pieni lapsi ja laulan joululauluja aamusta iltaan. Paketoin lahjoja, käytän tonttulakkia ja ripustan jouluvaloja joka ovenkarmiin. Kynttilät saavat palaa taukoamatta joululoman alusta aina loppiaiseen saakka.

– Henriikka

Kuva: Flickr: take me away

6 kommenttia

  1. Sanna / From London 10.12.2014

    Islanti on kyllä aivan upea matkakohde! Maistoin siellä haitakin, ei tosin ollut hääviä.. ;)

    Vastaa
    • Henriikka 16.12.2014

      Mätä hai! Sitä myytiin tosiaan siellä. Vaan enpä maistanut, kun en saanut edes sinun suositusta hih.

      Vastaa
  2. Essi 10.12.2014

    En malta odottaa kuvia ja fiiliksiä reissusta! Islanti on myös ollu mun ensimmäinen oikea matkustushaave pienestä asti ja vihdoin se toteutuu kun muutaman viikon päästä pakkaan tavarani ja muutan Reykjavikiin vaihto-opiskelujen merkeissä ainakin ensi kevään ajaksi. Saa nähdä, malttaako palata takasin.. ;)

    Mutta ihanaa reissua! Islannissa on kyllä paljon nähtävää, mutta veikkaan että parikin päivää siellä vie mennessään ja on ainakin syy palata takasin. :)

    Vastaa
    • Henriikka 16.12.2014

      Eikä! Ihan mahtavaa. Sä todellakin pääset sinne asumaan. Mietin paikan päällä, miten mukava vaihtarikohde se varmasti on.

      Pidä niin ihana kevät! Minä täällä tiputtelen Islanti-fiiliksiä, kunhan ehdin.

      Vastaa
  3. Longing for north 11.12.2014

    Voi pojat! Nyt täytyy sanoa, että voi tätä kateuden määrää. En siltikään malta odottaa kuvia ja kertomuksia Islannista! Ja samaistun matkahaaveisiisi niiiin, ehkä munkin aika vielä koittaa! :> NJUT! (huomaa nerokas nimimerkkini köhköh onko toi edes enkkua)

    Vastaa
    • Henriikka 16.12.2014

      Kyllä sun aika koittaa! Mä tiedän. Sitä paitsi lennot on nyt vain vajaa 300€, vähän säästät ja sitten vain otat ja lähdet.

      Islanti oli niin mieletön kuin olin ajatellutkin.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Essi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.