arkisto:

tammikuu 2015

Kulissien takaa

_MG_1469 kopio

Armollista lauantaita itse kullekin. Nyt tulisi pala realismia eiliseltä. Jostain syystä ihmisiä kiinnostaa blogeissa ja sosiaalisessa mediassa kaikista eniten ihmisten elämä ”kulissien takana”. Jostain syystä sellainen realismi, jopa paikoitellen inhorealismi, rauhoittuu ihmisten mieliä: ”Ai, heilläkin eletään kuitenkin normaalia elämää. Niilläkään ei onneksi ole aina siistiä”. Jostain syystä edes tavalliset hetket eivät kelpaa, vaan moni toivoisi näkevänsä paloja huonoimmista hetkistä, epäonnistumisista ja surkeimmista arki-illoista.

Vaikka ymmärränkin tämän ajatusmallin lohdullisuuden, olen myös ihmetellyt asiaa aika lailla. Ymmärrän toki, että someen suodatetaan vain tiettyjä asioita ja sitten on olemassa ihan oikeasti niitä ihmisiä, keillä on aina siistiä. Eipä se ole minulta pois. En henkilökohtaisesti toivo saavani vahingoniloa kenenkään kehnoista päivistä, vaikka itseironisesti kirjoitetut kömmähdys-statukset ovatkin usein niitä parhaita. Mutta niissäkin tapauksissa kertoja on itse halunnut tuoda aiheet esille.

Tässä olisi kuitenkin muutama niin mahtava ja realistinen otos eiliseltä, etten voi olla jakamatta. Sairaslomapäivä, pakastekuutiokasvissosekeitto ja raejuustoa, collegepaita, villasukat ja pyjamahousut. Otti aivoon, että aurinko paistoi silmiin, kun katsoin Frendejä. Kiskaisin lähimmän löytyneen lippiksen päähäni (kappas, hintalappukin oli vielä kiinni, ja niin oli sopivan arkinen hetki kasassa, kun salakuvaaja saapui.

_MG_1473 kopio_MG_1465 kopio

Ei ollut muuten kovin hyvää tuo kasvissosekeitto. Oikeastaan melko pahaa. Mutta sen avulla olen toivottavasti jo paranemaan päin.

Jälkeen päin ajateltuna näinä aikoina niin kovin harvoin pilkistävästä auringosta olisi voinut ottaa kaikki D-vitamiinit talteen, mutta tuossa hetkessä telkkari tuntui tärkeämmältä.

Tavallinen elämä on hyvää. Ettäs tiedätte.

– Henriikka

Marraskuun muistoja Berliinistä 2/2

IMG_0688 kopio

Ylläolevan kuvan berliiniläiset mummot nostaa hymyn väkisin esiin. Siinä tallaavat ja miettivät elämää. Ovat varmaan nähneet aika paljon kaikenlaista, riippuen tietysti paljon myös siitä, olivatko Berliinissä muurin aikaan ja kummalle puolelle jäivät.

Berliini on ollut etenkin kulttuuri- ja taideporukoiden hypetetyin kaupunki viime vuosikymmenen ajan. Voi olla, että Berliini on nyt jo vähän edellistä sesonkia (naurattaa aina, kun yritän kääntää vakiintuneita sanontoja englannista) ja nämä kyseiset sakit ovat löytäneet jo uuden hypekohteen, mutta ug-kaupunkina se on edelleen vertaansa vailla. Emme kuitenkaan keskittyneet tällä kertaa juhlimiseen tai teknoreiveihin (tai keskity ylipäänsä koskaan), vaan Berliinin historia ja koko miljöö ja siihen sulautuminen kiinnosti eniten. Hetken saksalaista arkea marraskuussa, harmaa säätila kun sopi kaupunkikuvaan.

IMG_0673 kopioIMG_0697 kopio
IMG_0721 kopioIMG_0728 kopioIMG_0929 kopioIMG_1020 kopioIMG_0703 kopio
IMG_0709 kopioIMG_0771 kopioIMG_0774 kopioIMG_0845 kopioIMG_0850 kopioIMG_0856 kopio
IMG_0915 kopioIMG_0924 kopio
IMG_0931 kopio
IMG_0983 kopio
IMG_0991 kopioIMG_1017 kopioIMG_1047 kopioIMG_1080 kopioIMG_1098 kopioIMG_1201 kopioIMG_1240 kopioIMG_1209 kopioIMG_1224 kopioIMG_1238 kopioIMG_1257 kopioIMG_0996 kopio
IMG_1400 kopioIMG_1357 kopio

Berliini on helppo, kiinnostava ja vaivaton. Repun pakkaa hetkessä hetken mielijohteen viikonloppureissulle ja paikan päältä löytää kaiken minkä unohti matkasta.

Hylätyn huvipuiston missassimme tällä kertaa, ensi kerralla sitten sinne.

– Henriikka

Marraskuun muistoja Berliinistä 1/2

IMG_1086 kopio

Matkalle tekisi mieli, alati. En nyt kuitenkaan ole kipaisemassa mihinkään. Sen sijaan aloin kahlata läpi viime marraskuisia Berliinin kuvia ja muistelin kauniita hetkiä itku silmässä, tippa nenän alla. Miten saattoikin taas olla levollinen matka?

Viikko kaupunkilomalla, hetki arkea Saksassa. Ostoksia lähikaupassa, Frendejä läppäriltä ja alusvaatteiden ja sukkien pesua nyrkkipyykillä. Lounasta viereisessä kahvilaravintolassa nimeltä ”Raja Joosepi” (tarina ei kerro nimestä sen enempää) ja metromatkoja ennestään tuttuihin ja tuntemattomiin paikkoihin. Vähän DDR:ää ja muuta historiaa, kuudesti sushia ja aina vaaleanpunainen reppu selässä.

Ja aivan maailman paras matkakaveri. Ai että sentään.

IMG_0651 kopioIMG_0663 kopioIMG_0720 kopioIMG_0669 kopio
IMG_0949 kopioIMG_0943 kopioIMG_0737 kopioIMG_0747 kopio IMG_0756 kopioIMG_0825 kopio IMG_0876 kopioIMG_0889 kopioIMG_0936 kopioIMG_0933 kopioIMG_0950 kopioIMG_0733 kopioIMG_0897 kopio IMG_0902 kopioIMG_0919 kopioIMG_1048 kopioIMG_0678 kopioIMG_0922 kopioIMG_1101 kopioIMG_1415 kopioIMG_1269 kopioIMG_1266 kopioIMG_1281 kopioIMG_1394 kopioIMG_1340 kopioIMG_1343 kopioIMG_0857 kopio

Niiiin ihania muistoja. Ollaan vähän joskus haaveiltu omistusasunnosta lähivuosina, mutta ehkä tulen tulokseen, että laitetaan kaikki rahat suoraan matkoihin ja lusitaan vuokra-asunnoissa hamaan tulevaisuuteen.

Loppukevennys:

Tein äsken Runebergin torttuja. Taas. Viimeksi tein niitä muffinivuokiin, mutta halusin tällä kertaa autenttisia suikuloita. Minulla ei ole sellaista torttuvuokaa, joten päätin tehdä leivinpaperista suikaleita, rullata ne ja kiinnittää rullan kiinni. Ainoa minkä keksin oli klemmari. Voin kertoa, ettei aivan mennyt kuin haaveunissa, tortut levähtivät leivinpaperirullissaan ympäri uuniin. Sieltä sitten kauhomaan.

Kivaa elämää.

– Henriikka

Kun uni maittaa liikaa

_MG_0824 copy

Olen aamuihminen: simahdan kympiltä, parhaina päivinä jaksan puoleen yöhön. Olen juuri se nappula, joka laittoi mukulana lastenleirillä kellon kuudelta soimaan, että olisi enemmän aikaa leirillä. Kävin lukioaikoina vähintään kahdesti viikossa aamu-uinnilla ja olin aina ainoa alle 70-vuotias, ellen saanut äitiä houkuteltua kaveriksi. Mutta mutta, tässä ollaan nyt ison ongelman äärellä. Minusta on tullut aamutorkku, vaikken edes ole illan virkku.

Miten saatte itsenne ylös sängystä? Siis ihan oikeasti. Olen viime vuoden torkuttanut aivan mahdottomia määriä, toisinaan puoli, parhaimmillaan puolitoista tuntia. Saatan torkuttaa vuorotellen puhelimella, vuorottelen herätyskellolla. Pääni on juuri herättyäni aivan sumussa, enkä ymmärrä kirkkaasti aamujen ihanuutta. En pääse ykkösellä jalkeille, vaikka tiedän rakastavani aamuhetkiä. En pysty kokoamaan itseäni kellon soidessa, enkä pysty takomaan päähän sitä tietoa, että pidän maailmasta taas heti, kun olen jalkeilla.

Torkuttajilta puuttuu itsekuri, pohtii professori. Mutta miten ihmeessä saan itseni kuriin?

_MG_0850 copy_MG_0846 copy

Olen yrittänyt huijata itseäni. Olen lyönyt itseni kanssa kaikenlaisia vetoja, joiden pääpotit ovat jääneet saavuttamatta. Olen siirtänyt puhelimen kauas sängystä, olen varannut ihanaa aamupalaa odottamaan. Olen jättänyt puhelimen sängyn viereen, jotta heti aamulla luetut tekstarit saisivat silmät ja mielen virkoamaan. Olen laittanut sängyn viereen villasukat ja pehmoisen aamutakin, jotta päivään nouseminen olisi mahdollisimman pehmeää ja lämpöistä. Sain joululahjaksi kirkasvalolamppu-herätyskellon, joka tekee asiasta lempeämpää, mutta ei auta loppuun saakka. Ei, ei, ei. Olen tuomittu epäonnistumaan. Saatan muutamana aamuna onnistua, sitten taas retkahdan turhaan torkkuun.

Haastavinta on, että saatan olla heräämisen jälkeen lyhyen hetken hyvin kiukkuinen ja ailahteleva. Jos Janne yrittää maanitella minua nousemaan, hän saattaa saada nyrkistä silmään. Verbaalinen tykitys ei kuitenkaan katoa unenpöpperössäkään, viimeksi uninen vaimo oli sopertanut: ”Kiitos hedelmällisestä yhteistyöstä, mutta ei kiitos.”

Parhaiten onnistunut kauteni oli viime syksy, jolloin lupasin jokaisesta torkusta 10 euroa hyväntekeväisyyteen. Muutaman aamun pystyin huijaamaan itseäni ajattelemalla, että rahat menevät hyvään tarkoitukseen. Ja niinhän ne toki menivätkin, mutta pidemmän päälle kukkaro keveni huolestuttavasti. Lopetin torkuttamisen melkein pariksi kuukaudeksi. Mutta kuinkas kävikään? Sitten ajattelin parantuneeni tästä ihanasta synnistä ja lankesin taas. Kirottua.

_MG_0829 copy

Täytyisi varmaan aloittaa HC-versio, jossa jokaisesta torkusta pitää lahjoittaa kymppi jollekin inhoamalleen järjestölle. Kun joutuisi kilauttamaan rahat ihmiskaupan hyväksi, loppuisi torkutus lyhyeen. Jostain luin, että vastaavia herätyskelloja olisi jo olemassa. Kun painat torkkua, kello lähettää tililtäsi rahat valitsemallesi järjestölle. En kuitenkaan luota itseeni aivan riittävästi. En halua laittaa penniäkään kehnoille puljuille.

Taas kerran vaadin hartaasti apua. Mikä auttaa pääsemään peitto- ja tyynykasan uumenista ylös? Millä keinoin voisin saada aamuihmisyyteni kukoistamaan levelillä 2.0? Haluaisin niin päästä eroon maailman turhimmista aamuhetkistä, joissa eri kellot soivat muutaman minuutin välein ja jolloin luulen torkusta johtuvan hetkittäisen ilontunteen kantavan herkullista hedelmää.

– Henriikka

Ps. Ei, en voi hankkia koiraa, joka hyppää aamuisin nuolemaan naamaa.
Ja ei, myöskään aamuviideltä herääviä lapsia ei ole nyt vatsassa kasvamassa.

Back in business!

_MG_0281 kopio

Kirppikset, i’m back. Pitkästä aikaa kiertelin ihan oikeaa kirpputoria, kun vein ystäväni synttärikakulle ja -kirppiskierrokselle Kaivarin Kanuunaan, Kaivopuistoon. Ja onhan todelliset kirput nyt aivan totisen eri asia kuin facebook-kierrätysryhmät. Olen vain viime aikoina niin jumittunut kaupunginosien fb-ryhmien valtaan, ettei takataskussa ole ollut käyttörahaa livekirppiksille.

Mutta kun tuhlaajapoika tuli takaisin reissulta ja heitti onkensa veteen, niiin johan nappasi samantien. Talven lämpöisin takki roikkui Kaivarin Kanuunan rekillä ja minä aikani mallailin ja ostin sen lopulta kolmella kympillä. Eikä ole kaduttanut.

_MG_0248 kopio_MG_0255 kopio
_MG_0298 kopio

Tykästyin takkiini niin, että myin sen tieltä pari vanhaa pois. Hyvän löydön tunnistaa siitä, että vanhat lumput kalpenevat rinnalla ja sitä tajuaa säästelleensä jotain, mille ei enää löydy todellista käyttöä. Tarkoituksena on, että 60-vuotiaana on rakennettu täydellinen vaatekaappi. Vaikka tuskin silloinkaan. Jos 60-vuotiaana olisi sitten aikaa kierrellä oikeita kirpputoreja.

_MG_0336 kopio _MG_0384 kopio

Reiluhan tuo takki on, mutta luulen kaikkien jätti-huppari-liian-isot-telttavaatteet-vuosien jälkeen löytäneeni ymmärryksen siitä, mikä on liian telttaa ja mikä sellaista tyköistuvaa telttaa. Ja eikös tämä takki ole sopivan väljä? Mahtuu Islanti-villapaita alle.

Islannista tuli mieleeni, että päivän ilonaihe oli, kun tilille olivat kilahtaneet joulukuun Islannin matkan tuliaisten tax free -hyvitykset. Niitä lippusia ja lappusia kannattaa siis joskus ihan oikeasti täyttää! Hurraa.

– Henriikka

takki, kengät/second hand, farkut/Levi’s, kello/DW (saatu), huivi/Weekday

Filmin valtava voima

Ei meinaa lähteä. Ei sitten millään. Miten minusta onkin tullut kaikkien näiden riemuvuosien jälkeen maanantai-nihkeilijä, vaikka se porukka on ottanut pannuun kautta linjan. Torkutin 45 minuuttia. Tiedän, typerää. Työpäivä sentään kunnialla ohi, vaikka siihen suoritukseen kaivattiinkin muutama iso appelsiini ja kahvimukillinen, sekä puoli pussia sipsiä kahvitilan pöydältä. Miksi joku tuo työpaikalle sipsiä? Olivat vielä juustonmakuisia kierrekoukeroita, joista ei saa edes pitää kuin salaa.

Lyhytfilmeistä saa voimaa. Minulla on jotain suosikkipätkiä, joita katselemalla maanantai tuntuu jo melkein keskiviikolta. Yhdet suosikeistani ovat Saint Vacantin, kotimaisen kenkämerkin mallisto-teasereita. Vaikka en kohderyhmään kuulukaan, pystyn oivasti ohittamaan kenkäpuolen ja keskittymään tunnelmaan.

Tässä oli kolme upeaa videonpätkää. Napatkaa kiinni tunnelmista.

Minulla on usein tapana päättää tällaiset mökötyshenkiset kenkkupäivitykset sellaiseen rasittavaan ilontuulahdukseen. Hilipati hei, kyllähän tämä maailma loppujen lopuksi onkin ihana ja valloittava. Nyt lähden lenkille, ostan pikkuisen suklaapatukan ja elämä hymyilee jälleen. 

Tällä kertaa en kuitenkaan tee sitä virhettä, totean kuitenkin, että lievästä kiukusta huolimatta aion käydä tänään salilla pyörähtämässä ja tehdä jotain, jos jaksan. Lisäksi leivon 18 kappaletta gluteenittomia Runebergin torttuja. Ja syön ehkä kaikki itse, jos jaksan.

Tsemppiä kaikille maanantaimöröille!

– Henriikka

Yhden sun toisen sateenvarjon alla

_MG_0542 kopio

No, mites viikonloppu? Varsin hyvin, kiitos kysymästä. Näimme pitkästä aikaa hyviä ystäviä Turusta. Mikä energiapommin räjähdys se onkaan, kun pääsee tärkeiden tyyppien käsikynkkään koko viikonlopuksi. Voin kertoa, että punottiin sellaisia matkasuunnitelmia, että risut pois. Mutta en uskalla vielä hiiskua, koska sitä pelkää aina innostuessaan luulevansa liikaa kaikista mahdollisista resursseista.

Pukeutumisen suhteen mentiin sopivan rosoisissa ja pelkissä kirppareissa. Karhun neulepaita on lunta vasten niin kirkkaanpunainen, että luulisi tämän asun jälkeen minulla olevan ystävinä vain värisokeita. Farkkuihin tuuli vähän vilakasti polvista sisään, mutta täytyyhän sitä vähän kokeilla rajojaan, jos suunnitellaan extreme-reissuja.

_MG_0582 kopio _MG_0597 kopio

Eräs viikonloppuna mietittänyt aihe on Kasmirin biisi ”Iholla”. Biisin sanathan menee kertosäkeessä näin:

Sä oot mulle, se jonka haluun tuntea, sun sateenvarjon alla…”

Olen kuunnellut tätä aika monet kerrat läpi, enkä silti saa rauhaa. Jotenkin vain ottaa aivan käsittämättömän paljon päähän, miksi se äijä puskee sen mimmin sateenvarjon alle. Miksei se halua tuntea sitä ihoa oman varjonsa alla, miksi sen pitää tupata sen toisen tontille? Onko oma varjo unohtunut? Sitä paitsi, suurella todennäköisyydellä tämä naishenkilö on vielä lyhyempi, joten Kasmirin tulee vielä kunnolla kumartua kömpiessään varjon alle. Ei kovin romanttista.

Ehkä Kasmir pelkää, että vaikuttaa sovinistilta, jos haalii naisen oman sontsansa suojiin?
Ei muuta tähän hätään. Peace & Love.

– Henriikka

 paita, farkut, kengät / second hand

#ihanaelämä / Haastattelu Elle-lehdessä

_MG_0177 kopio

Uusimmasta Elle-lehdestä löytyy artikkeli otsikolla ”#ihanaelämä”. Minua haastateltiin siihen hetkeä ennen joulua ja sain vastailla kiperiin kysymyksiin sosiaalisen median paineista ja koukuttavuudesta ja siitä, kuinka ja kuinka paljon somessa tulisi oleskella.

Mielenkiintoista on, että useat ihmiset olettavat, että otan somen suhteellisen rennosti, ja koska julkaisen itsestäni myös vähemmän siloiteltuja ja epäonnistuneita kuvia, en juuri harkitse mitä laitan yleiseen jakoon. Tämä ei pidä kuitenkaan lainkaan paikkansa. Voin jopa väittää harkitsevani tuplasti enemmän kuin moni muu. Pohdin useiden aiheiden äärellä ”onko tämä liikaa”, ja blogin linjanvetona onkin ollut alusta lähtien kiinnostuksenkohteet ja elämäntyyli, en niinkään minä itse.

_MG_0207 kopio _MG_0192 kopio

Mitä daatamismäärään tulee, haluaisin ehdottomasti vähentää sitä ihan reilulla kädellä. Olen päivät toimistotyössä, sormet näppiksillä, päätteen ääressä. Toki vaihtelevuuttakin löytyy, mutta tietokonetöiden kanssa menee suurin osa työajasta. Töiden jälkeen kotiin tai esimerkiksi kahvilaan päästessäni avaan läppärin ja alan päivittää blogia. Onhan se määrällisesti aivan älytöntä. Kuljen tietokoneen rinnalla yli tuplasti enemmän kuin esimerkiksi oman aviomieheni.

Ratkaisua en ole vielä asiaan keksinyt, sillä haluan jatkaa sekä päivätöitä että blogia. Toivon kuitenkin että näiden ohella mobiililaitteiden ja tietokoneen äärellä viettämäni aika olisi minimissä, mielellään nollassa. Tasapainottamaan toivon paljon ulkoilmaa ja urheilua sekä täysillä rentoutumista ja läsnäoloa läheisten kanssa. Vastaan whatsuppeihin ja tekstareihin verrattain kehnosti, sillä en jaksa roikkua puhelin kädessä, haluan olla läsnä. Perheeseeni ja ystäviini pidän yhteyttä mieluiten puhelimella, jos live-näkeminen on mahdotonta.

_MG_0197 kopio_MG_0199 kopio

Lisää aiheesta voi lukea Ellestä. Kyllähän tämä aihe puhuttaa. Jos jollain on nasevia vinkkejä tai kommentteja, saa jakaa.

Sosiaalisen median tuottamista paineista haluan vielä loppuun sanoa sen verran, että toivon sydämeni pohjasta, ettei tämä blogi tuo kenellekään minkäänlaisia paineita. En oikein tiedä, miksi toisi. Tänne saitille kerätään kermaa ja kirsikoita, ei arjen sontakasoja ja kärpäsiä. Täällä eletään ihan tavallista elämää, joka joskus kantaa kevyesti, joskus raahaa perässään.

#ihanaaelämää elän, sen tiedän.
Mutta leivän päälle levitämme usein ihan kaupan marmeladia.

– Henriikka

Lapsuuden haaveammatti: Pauligin Paula

yhteistyössä Paulig

_MG_0528 copy

Minulla oli lapsuudessa ja nuoruudessa aika liuta unelma-ammatteja: liikunnanopettaja, astronautti, Lissun karkkikiskan myyjä, veturinkuljettaja, bussikuski ja balettitanssija. Yksi erityisimmistä muistiinjääneistä haaveista oli kuitenkin tulla Pauligin Paulaksi.

En tarkemmin muista, mistä olin edes saanut tietää koko Paulasta. Kai hänet tietävät kaikki, ilman sen kummempia tietolähteitäkään? Surin lapsena kuitenkin sitä, että Paulalla tulee olla tumma tukka ja tyydyin kohdistamaan realistiset suunnitelmat maitotytön uraan. Vasta myöhemmin tajusin, että onhan historiassa ollut blondeja Paulojakin ja siitäkös riemastuin. Unelmalippu takaisin salkoon!

_MG_0603 copy
_MG_0422 copy_MG_0594 copy_MG_0609 copy

Mutta tiedättekö mitä? Uuden Paulan rekrytointi on käynnissä ja siihen liittyy myös tämä kirjoitus. Pääsin Helsingin Vuosaareen, Pauligin Paahtimoon tutustumaan Paulan työhön ja kahvin matkaan pensaista kuumiin kuppeihin. Tarkoitus oli nähdä ja kuulla konkreettisesti Paulan työpäivää ja arkea.

Kiersimme ensin paahtimoa ja tehdasaluetta, ja jos en Paulaksi ole vielä päässyt, niin ainakin toinen lapsuudenhaave toteutui, kun näin miten kahvi paahdetaan ja pakataan. Tehtaat ovat aina kiehtoneet minua kaikessa järjestelmällisyydessään. Paras ohjelma Pikku Kakkosessa oli tehtaita käsittelevä reality-sarja, jossa näytettiin videopätkiä ja kerrottiin eri tehtaista ja tuotantolinjoista. Pauligin robotit tekivät työtään, ja tuijotin haltioissani, kun kahvipaketit kulkivat pitkillä hihnoillaan kuin pieni kaupunki metroineen.

Päivän päätteeksi tapasimme vielä Pauligin päämaistajan, joka opetti meille kahvin maistamisen saloja. Hörpin ja analysoin aromeja kuin vanha tekijä.

_MG_0488 copy_MG_0466 copy _MG_0499 copy_MG_0619 copy_MG_0629 copy_MG_0521 copy _MG_0529 copy

Pääsin kurkistamaan myös Pauligin yksityiseen museoon, johon oli kerätty tuotteita ja tarinoita koko Pauligin historian ajalta. Kuka olisi tiennyt, että ”pakaste”-sana on tullut käyttöön Pauligin kuluttajakilpailun myötä, kun ”syväjäädytetyt tuotteet” kuulostivat kansan korvaan kehnolta? Tai että Paulig on aikoinaan tehnyt myös jäätelöä ja vaikka mitä muuta? Tai että Gustav Pauligin vaimo oli edelläkävijä naisjohtajan pestissään?

Paljon mahtuu niin tutun merkin historiaan, vaikka luulee tietävänsä paljonkin. Ja mitä Paulan työhön tulee, siitä sain tietää muutaman tunnin aikana enemmän kuin koskaan aiemmin. Työhön kuuluu paljon enemmän sosiaalisen median päivittämistä kuin olisin osannut arvata, myös matkustus on olennainen osa pestiä. Loppuvuodesta tehdyn Paulan tyyliuudistuksen myötä Paulalle on tehty kansallispuvun rinnalle myös arkivaatetus, joka miellyttää ainakin omaa visuaalista silmääni aika lailla.

Hommahan kuulostaa oikeasti sellaiselta, jota hakisin, jos en olisi nykyisessä työssäni. Salaisuutena kerron, että oikeasti meinasin hakea Paulaksi jo viime hakurundilla, mutta jätin kuitenkin välistä kansallispukukammon vuoksi. Nykyinen tyyli kumoaisi tämänkin vieroksumisen, vaikka kansallispuku jääkin arkityylin rinnalle. Matkustusta, sometusta, kahvia, presentoimista, pr:ää, kahvia, kahvia, kahvia ja innostusta ja ilmapiirin luomista. Kuulostaa kivalta paketilta.


_MG_0622 copy_MG_0643 copy
_MG_0548 copy_MG_0532 copy

50% diginatiivi, 15% innostaja ja ilmapiirin luoja, 15 % kahvidiggaaja ja 20% tyylilyyli?
Omistatko ajokortin? Onko sinulla koulutusta tai kokemusta markkinoinnista tai viestinnästä, entä sosiaalisesta ja digitaalisesta mediasta?

Kuulostiko sinulta? Kiinnostaisiko Paulailu?
Eikun lapsuudenhaavettani toteuttamaan ja laittamaan hakemusta Pauligille.

Kahvia saa ainakin juoda niin paljon kuin napa kestää, mikäs sen parempaa.

– Henriikka

Treenaa popisti

adidas_StellaSport_SS15_09_72dpiadidas_StellaSport_SS15_02_72dpi

Wo-ho-hohou! Törmäsin juuri sporttimallistoon, joka vei jalat alta. Kerrankin ”muoti-sportti-yhteistyö”, jonka vaatteet oikeasti vaikuttavat treenivaatteilta, eivätkä koostu trikookankaasta tehdyistä iltamekoista ja kangaspaloja ja glitternauhoja roikkuvista huppareista.

Adidas ja Stella McCartney lanseeraavat tammikuussa uuden naisten malliston, joka kantaa nimeä adidas StellaSport. Mukana on klassisia, käytännöllisiä treenivaatteita, mutta minut tyrmäsivät pop-henkisyys, kuosit ja värit. Mallistossa ei ole ainoastaan sporttia vaan muotia yhtä lailla. Mukana on vaatteita, kenkiä ja asusteita yllättävillä värikomboilla, ja koko homman viimeistelevät lippikset, polvisukat ja reput.

adidas_StellaSport_SS15_10_72dpiadidas_StellaSport_SS15_03_72dpiadidas_StellaSport_SS15_04_72dpiadidas_StellaSport_SS15_05_72dpiadidas_StellaSport_SS15_01_72dpiadidas_StellaSport_SS15_08_72dpiadidas_StellaSport_SS15_06_72dpi

Mallisto tulee myyntiin perjantaista alkaen ja sitä saa valikoiduista Stadiumin liikkeistä Suomesta ja Ruotsista sekä Stadiumin nettikaupasta. En ehkä haalareissa uskaltaisi treenata, saati pelkissä pikkupöksyissä, mutta näistä vaatekappaleista saa kyllä koottua aika kivoja yhdistelmiä. Sellaisia kevyitä ja toimivia: en ole tyyppi, joka pystyy tekemään salitreeniä kovin raskaasti kerrospukeutuneena. Ihmettelen aina heitä, jotka tulevat salille pipot päässä, huppareissa ja kahdeksan kerrosta paitoja päällekäin, eivätkä vaikuta hikoilevan yhtään. Minä olen se punertavan sävyinen vinkuva vissynaama nurkassa, jonka hikipyyhe on käytössä jo alkulämmittelyssä.

adidas_StellaSport_SS15_13_72dpiadidas_StellaSport_SS15_11_72dpiadidas_StellaSport_SS15_14_72dpiadidas_StellaSport_SS15_16_72dpiadidas_StellaSport_SS15_15_72dpi

 Treenivaateinnostusta tuskin laimentaa, että ilmoittauduin tänään maalis-toukokuun intensiivikurssille TFW Helsingille maalis-toukokuuksi (Ei ei, ei ole blogiyhteistyö, ihan omaa virtuaalista kuvetta kaivoin). Olen saamassa balanssia tähän arkiliikkumiseen (okei, puhutaan ehkä enemmän motivaatiosta kuin tasapainosta), ja kevääksi kaipaisin kunnon boom boom woop woop -meininkiä. Luulen, että tässä on juuri sellainen haaste. Sali on sijainniltaan aivan meitä lähellä ja sain vielä kaverinkin houkuteltua mukaan.

Urheilujuttuja myöhemmin lisää. Kävin joulun jälkeen kirjoittamani jutun ja sitä kautta tulleiden kommenttien ja keskustelun pohjalta aikamoista itsetutkiskelua liikunta-asian parissa, ja voisin kirjoittaa ajatuksia yhteen tässä lähiviikkojen aikana. Suunta ja tasainen linja häämöttää jossain horisontissa, mutta jojotellaan siihen saakka, innostutaan sekunnissa nollasta sataan ja kyllästytään ensimetreillä.

– Henriikka

Kuvat: adidas StellaSport

Pieni suklaaleipuri

_MG_1335 kopio

Teen paljon raakasuklaata. Sotken kaakaovoita, raakakaakaojauhetta, lucumaa, riisinlesejauhetta, suolaa, macaa ja hunajaa ja yritän saada yhdistelmästä täydellisen. Raakasuklaa on yksi energian lähteistä, huippukivaa käsityötä.

Mutta nyt seuraa tämän nykyisen tehomaailman silmissä nolo fakta: en tiedä erityisen paljon hypetetyn raakasuklaan terveysvaikutuksista. En tiedä miten lucuma vaikuttaa verisuoniini tai kuinka kaakonipsit saavat poskeni hehkumaan. Tiedän perusasioita ja ehkä vähän enemmän, mutta seison täysin eri viivalla niiden kanssa, jotka pystyvät luettelemaan sata riisinlesejauheen hyvää ominaisuutta.

Sen sijaan raakasuklaa saa minut hyvälle tuulelle. Siitä tuntuu saavan lisää hymyä ja virtaa. Saan oikeasti tehdä käsilläni ja nähdä, kuinka suklaa valmistuu silmieni edessä. Ja kaiken lisäksi osaan vielä tehdä suklaata, jonka mausta oikeasti pidän. Mmm mmm.

_MG_1271 kopio
_MG_1287 kopio_MG_1278 kopio

Temperointia en usein jaksa tehdä (maku.fi: ”Temperointi tarkoittaa suklaan käyttämistä peräjälkeen kolmessa halutussa lämpötilassa. Temperointi tekee suklaasta kauniin kiiltävää. Temperoitu suklaa säilyy harmaantumatta ja sen maku korostuu.”), vaan hyväksyn suklaan sellaisenaan.

Jääkaapissa jähmettynyt suklaa on kauneinta, mutta joskus malttamattomana lykkään kaiken pakkaseen. Pakkanen huurustaa herkkuja ikävästi, joskin se on lähinnä visuaalinen haitta (kuvien harmahtavat legoukot ja robotit ovat pakkasvalikoimasta).

_MG_1326 kopio_MG_1316 kopio

Yksi mukavimmista jutuista on kuitenkin suklaamuotit. Niin kuin kuvista huomaa, minulta löytyy kaapista pari kappaletta. On minulla sellaisia tylsän tavallisiakin muotteja, mutta kuka nyt haluaisi haukata neliökonvehtia, jos vaihtoehtona on nimikirjaimet tai robokobon pää.

Ja hei, jos ei raakamakeisten valmistus houkuta, saa valmiita tuotteita esimerkiksi Toiselta Linjalta, Silvopleestä. Kävin siellä tänään ensimmäistä kertaa (miten ihmeessä siinä onkin kestänyt näin kauan) ja raakana löytyi kakkuja ja suklaapalleroita ainakin.

Nyt, näkemiin.

– Henriikka

Tuntematon Dora

_MG_9835 copy kopio_MG_9789 copy kopio

Törmäsinpä kerran internetin lumoavassa maailmassa erääseen kaunottareen nimeltä Dora. Tähän törmäämiseen päädyttiin, kun haimme molemmat miestemme kanssa Lilyn interrail-bloggaajiksi vuonna 2013. Heidän hakemuksensa oli ensimmäisten joukossa ja mietin, että nyt on kyllä sellaiset kilpakumppanit kyseessä, että paras olisi pistää parastaan.

Niin kuin ehkä muistatte, pääsimme kuin pääsimmekin sille unelmareissulle, vaikka olin loppuun saakka varma että Dorat pieksevät kaikki mennen tullen. Meitä maantienharmaita suomalaisia vastassa kun oli aikamoiset kasat eksotiikkaa ja osaamista. Vaikken heidän reilijuttujaan saanutkaan lukea, jäin seuraamaan kyseistä mimmiä virtuaaliteillä, blogissa ja Instagramissa.

Joululomalla tämä tuntematon Dora laittoi viestiä ja kysyi, voisikohan ehkä ottaa minusta kuvan tai pari. Mitä yhteensattumia! Totta kai vastasin myöntävästi.

_MG_9828 copy kopio_MG_9758 copy kopio
_MG_9807 copy kopio_MG_9791 copy kopio_MG_9848 copy kopio_MG_9809 copy kopio_MG_9766 copy kopio_MG_9831 copy kopio

On ihanaa päästä vieraiden, lahjakkaiden ihmisten kuvattavaksi. Sitä tajuaa yllättäen, etteivät he kiinnitä huomiota sinun komplekseihisi. He eivät näe, että talvi on vienyt värin värin kasvoiltasi ja auringonpaisteen hiuksistasi ja tuonut tilalle harmautta. He eivät huomaa, että silmäpussisi roikkuvat edellisillan kiukkuitkun vuoksi tai että joululomalla kalkkuna löysi reittinsä reisiisi. He eivät näe, että nenäsi on pienesti vinossa ja näytät suoraan edestä päin aika pötköltä.

Tai jos he näkevätkin, he harvoin välittävät. Ja silloin harvoin jaksaa itsekään välittää.

Kiitos Dora. Oli kivaa. Otetaan uusiksi pian.

– Henriikka

Kuvat:
Dora Dalila
www.arabarabarab.tumblr.com
www.instagram.com/doradalila

Kun kamera ei rakasta (osa 3)

_MG_2076 kopio

Mitäs pidätte ylläolevasta kuvasta? Parkkosen Pete käveli sattumalta kuvanoton hetkellä ohitse, päätin pistää flirtiksi ja iskin silmää. Ei lähtenyt Petsku mukaan, vaikka laitoin parastani. Ihmettelen miksi.

Jos tosissaan ollaan, tämä on kolmas ”Kun kamera ei rakasta” -kirjoitukseni, jotka syntyivät alunperin todisteena henkilöille, jotka kommentoivat kuviini: ”Sä onnistut aina kuvissa! Susta ei saa huonoa kuvaa!”. Ensimmäinen osa löytyy täältä, toinen osa täältä. Ja toisaalta pidän ajatuksesta, että blogisfäärin toisinaan niin muoviseen maailmaan tuodaan silmänisku jos toinenkin inhimillisyyttä.

Jostain kumman syystä näiden tahattomasti epäonnistuneiden kuvien julkaisun jälkeen vastaavanlaiset kommentit ovat kadonneet kuin Parkkonen silmäniskun jälkeen.

_MG_2721 kopio

”Kädetön kulkuri manaamassa Tampereen kaupunkia ja kansaa.”

_MG_0930 kopio_MG_1084 kopio

”Onpa hän kaunis! Mutta mikä tuon vasemmanpuoleisen ongelma on?

IMG_1455 kopio

”Parempi purkka roskiksessa kuin suussa asukuvissa.”

IMG_1687 kopio

”Tervetuloa suutelemaan.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Venaas hetki, kun mä moshaan loppuun.”

IMG_1805 kopio

(No words. Tämä on haukotus.)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

”Verhoiltu viettelys”

IMG_2576 kopio

”Ajattelin näyttää sulle finkkua, mutta en oo varma mikä se näistä sormista on.”

No, oliko riittävän hirveää? Vähän olisin voinut skarpata. Täytyy pyrkiä tulevina kuukausina nostamaan epäonnistuminen eeppisemmälle asteelle.

Siinä oli kaikki tältä sunnuntailta.
Nyt vinkkaan silmää, yritän näyttää finkkua ja nukahdan.

– Henriikka

Nammmmm namm

_MG_1717 kopio

Kuningatar Saba Töölössä, mikä pelastuksen paikka. En tarkoita, että sisään kävellessään saisi syntinsä anteeksi, mutta kun sinne maustemekkaan astuu, mieli kevenee ja lämpö virtaa kiireestä kantapäähän. Tomppa Jörkit ja muut kaverit voivat kumartaa tätä etiopialaista ihmemaata. Tähtien määristä viis, tämä on lempiravintolani koko Helsingissä.

Etiopialainen ruoka jakaa mielipiteitä. Monen mielestä ruoka on vain outoa, hapanta lätyskää ja monenmoista mömmöä päällä. Itselleni jo pelkästään kuvat herättävät sellaisen ruokahalun, että unohdan tyystin kumonneeni juuri jättisalaatin ja leipää lisukkeena.

_MG_1707 kopio_MG_1705 kopio

Sain myös kovasti puhuttaneen neuleeni takaisin reklamaation jälkeen. Vein kehotuksesta neuleen/villapaidan takaisin liikkeeseen ja erittäin hyvän asiakaspalvelun jälkeen sain paitani takaisin huollettuna. Jotain pesua ja vastaavaa olivat tehneet. Jos nukkaantuminen jatkuu samalla tahdilla, saan rahani takaisin.

Kiitos Samujille hyvästä palvelusta ja teille kaikille hyvästä keskustelusta asian tiimoilta. Toivoisin kovasti, että paita pysyy hyvänä, sillä se on ehdottomasti se, mikä tekisi mieli vetäistä vaatehuoneesta useimmiten päälle.

_MG_1728 kopio

Takaisin aiheeseen:
Namm namm nammmm.
Nammm namm nam!

Ja lauantai-illan vinkki: Huomenna on taas Kattilahallin kirpputori.
Sen anti taitaapi olla tämänhetkisten kirppisten aatelia.
Ehkä löydän itsenikin sieltä.

– Henriikka

Kakkutasting

Olin keskiviikkona maistelemassa hääkakkuja. Ei, en ole menossa taas naimisiin tai pitämässä liittomme uudelleensiunaus-tilaisuutta. Olin saanut kutsun herkuttelemaan, sillä pian naimisiin menevien parien lisäksi paikalle kutsuttiin myös ”rakkauteen uskovia”. Voi, mikä nimitys! Olen niin mielellään juuri sellainen.

Otin ystäväni mukaan, sillä (anteeksi yleistykseni), miehet harvemmin ymmärtävät kakkujen päälle naisten lailla. Etenkään kuuden erilaisen kakun päälle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hääkakku-tasting on Fazerin uusi konsepti keväälle 2015, joissa hääparit ja muu kakkukansa pääsee maistelemaan kauden kakkuja kahvin ja kippistelyn kera. 10 € pulittamalla pääsee kuuden reilun kakkupalan sekä kahvin ja teen ääreen, 14 € maksamalla saa vielä kuohuvaakin kaiken päälle.

Tietenkin viittasin heti tilaisuuden alussa ja kysyin, voiko paikalle tulla vaikka ei olisi häät tai muut juhlat tiedossa. Sain myöntävän vastauksen. Mikä riemu! Olen kakkubuffetin vakiokävijä, mutta sen rinnalle tämä tasting mahtuu solakasti viikkokalenteriini. No, ehkä kuitenkin kuukausi- tai vuosikalenteriini.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hääkakku-tastingit kakut ovat:

– Samppanja
– Valkosuklaa-raparperi
– Maitosuklaa-karviainen
– Tummasuklaa-vadelma
– Ananas-mustapippuri
– Vadelma-Cremeaux

Olin hippasen huolissani keliakiastani kakkutilaisuudesta, mutta neljä kuudesta toteutettiin myös gluteenittomana (tästä tietenkin pitää infota etukäteen). Kaikki kakut olivat laktoosittomia ja myös maidottomat versiot olisi olleet toteutettavissa. Joka tastingiin mahtuu 20 ensin ilmoittautunutta ja äsken menin tsekkaamaan tilanteen ja paniikissa ilmoitin kaksi paikkaa huhtikuulle, kun kaikki ennen sitä olikin täyttyneet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen kakkufani. En mikään kermakakkuflikka vaan mousse- ja juustokakkukansalainen. No myönnettäköön, vähän kermakakkukin. Uskoisin myös lukijoistani löytyvän kermapersusten sijasta sametinpehmeiden herkkujen perässä kulkevia kaunottaria ja kulkureita.

Eikun kakuttelemaan. Ja hei, perjantai! Ihanaa.

– Henriikka

URGENT: Työtuolia vailla

työtuolit 2

Etsin työtuolia tositarkoituksella.
Tiedän, että teiltä löytyy hyviä vinkkejä takataskusta.

Siinä missä joissain asioissa olen aika höveli, yritän ja yritämme sisustaa harkitusti. Lähes kaikki huonekalut on saatu ystäviltä tai perintönä tai ostettu kirppikseltä tai kierrätyskeskuksesta. Pala palalta vaihdan harkittuihin, vähän kestävämpiin ja mahdollisesti arvokkaampiin niitä, jotka eivät löydä paikkaansa kodissamme. Yksi niistä on överiretro pyörivä vihertävän-kellertävän-ruskea työtuoli, jossa on vähän reunasta revennyt ruutukuosinen päällikangas. Pakko myöntää, ettemme ole enää niin mummolamaisen retroja kuin viisi vuotta sitten, joten tuoli saa väistyä elämän karussa kiertokulussa.

Mutta niin, nyt olen valmis panostamaan uuteen. Mielettömiin design-klassikoihin ei ole varaa, ehdoton kipurajani on 200 € ja mieluiten ei niinkään hurjasti. Haave on tietysti löytää kierrätettynä unelmatuoli. En halua perinteistä työtuolia, en pyörivää tuolia, enkä kopallista/umpinaista tai mielellään muovistakaan. Varsinainen ergonominen työpisteeni ja -paikkani on muualla, tämä kodin työpöytäpaikka on vain satunnaisia tunteja varten. Paras tuoli olisi muotoilultaan selkeä, puinen tai metallinen, hengittävä ja ajaton. Ei ehkä vitivalkoinen, mutta ei räikeäkään.

Olen ehkä salaa jo vähän alustavasti päättänyt, että valintani on tuo kollaasin keskimmäisen rivin oikea, Hay J104 koivunsävyinen pinnatuoli. Hintaa tuolilla on 176 euroa, joten pitäähän tässä ruveta säästämään, jos moisen meinaa rahdata läppärinsä taakse. Jos päädyn tähän, odotan ainakin satunnaista alennuskoodia, ei tässä olla niin tiukasti jäniksen selässä, vaikka urgentia huutelinkin.

Mutta hei, onko kellään kokemusta kyseisestä tuolista? Tai vaihtoehtoja hyväksi ja kauniiksi työtuoliksi, jossa ei tarvitse kököttää kymmentä tuntia päivässä, mutta johon aina välillä voisi istahtaa konehommia tekemään? Help.

– Henriikka

Kuvat: Finnish Design Shop (kaikki muut tuolit Hayn, paitsi yläoikea Tolix)

Ei paista edes risukasaan

_MG_1099 copy

Piti kuvata vaatteita, joita käytin eniten vuonna 2014. Valo loppui jo ennen ensimmäisen vaatteen ikuistamista. Musta bikertakki ei löytänyt kameran linssin läpi muotoaan ja materiaaliaan, kun valoa ei pystynyt keräämään riittävästi edes koko Arabianrannasta.

Syntyi kuitenkin jotain kaunista, pakkaskuvia merenrannalta, paikasta joka kasvaa kesäisin  kirkkaanvihreää nurmea ja jonne laskuvarjohyppääjät laskeutuvat. Twist & Tangon biker ei ehkä nähnyt parasta päiväänsä, mutta yksinäinen riippuja oli hauskannäköinen yksityiskohta kylmissä kuvissa.

_MG_1074 copy_MG_1031 copy

Vaikka valon määrä onkin koko ajan prosentuaalisessa kasvussa vuorokauden pituuteen nähden, tuntuu ettei sitä riitä juuri yhtään. Suihkutan D-vitaaminisuihketta suuhun, herään kirkasvalolamppuun ja toisinaan pompsin vitamiinipillereitä aamupalan kanssa, mutta valoa ei korvaa mikään.

Menen töihin kahdeksan yhdeksän välillä ja lähden viiden maissa. Istun selkä ikkunaa vasten ja joissain vaiheessa päivää aurinko saattaa pilkahtaa takavasemmalla. Tutumpi tunne on kuitenkin käydä kipaisemassa kahvia ja huomata, että valo on taas poissa. Voin ostaa skyrriä ja kaakaota, voin tehdä taukojumppaa ja kerätä lumihangesta hohtavaa valoa, mutta mikään ei korvaa arkista auringonvaloa. Ei edes viikon etelänmatka.


_MG_1094 copy_MG_1080 copy

Olen syksy- ja talvi-ihminen. Nautin enemmän vähän kylmemmästä kuin heinäkuun helteistä. Välillä kuitenkin koen kateutta kesäihmisille, jotka saavat lempivuorokaudenaikanaan rutosti enemmän valoa kuin minä ja surkean pimeät kaamoskauteni. Paras kombo olisi, kun kesän valoisuus yhdistettäisiin talven muihin ominaisuuksiin. Miten hienoa olisikaan hiihtää keskiyöllä, kun aurinko vasta painuisi mailleen?

– Henriikka

Sinä olet vieläkin minä

_MG_0943 kopio

Sinä olet minä, olet edelleen minä. Ilman sinua olen lintu siivetön tai kuivan maan kala.

Tai karhu talviuneton. Tai kissa kynnetön. Tai koira kuonotukkoinen. Tai ilves tapparaniskainen. Tai lehmä stressaavainen. Tai hepo tallihiirilöinen. Tai sika hienohelmainen. Tai kukko enhän-mie-mittäänen. Tai kana erakkoinen. Tai hämähäkki peukalo keskellä kämmentä.

_MG_0985 kopio
_MG_1109 kopio_MG_0950 kopio
_MG_1046 kopio
_MG_1128 kopio_MG_1096 kopio

Tai batman ilman trikoita, Kainuu vailla soita, ruisleipä ilman voita. Alvar Aalto ilman jakkaraa, keväiset pellot vailla kakkaran kakkaraa. Hanki hiihtoladuton, karhunpesä uneton, maratoni maaliton.

– Henriikka

Laiskan luuttuajan siivouspäivä

5a5455aff27b5633a839e3f5856d16f8

 Siivouspäivä. Herättiin kellonsoittoon yhdeksän maissa, syötiin aamupala ja sitten siivottiin, siivottiin, siivottiin. Siivous ei kuulu asioihin, joita välttämättä vaalisin elämässäni tällä hetkellä mitenkään ylenpalttisesti. En välttämättä nosta imuria esiin, vaikka huomasin nurkassa pienesti pölyä (tai vähän enemmänkin) tai huiskauta pölyrättiä, jos hyllyllä olevat peltipurkit eivät kiillä puhtauttaan.

Mutta rakastan puhtautta ja oikeastaan siivoamistakin, kun on vain kylliksi aikaa. Tänään olimme varaneet asialle koko pitkän päivän. Aloitimme kymmeneltä ja lopetimme äsken, melkein 10-tuntisen urakan jälkeen. Pyykkikoneessa pyörii vielä pyykit ja tuuletetut petivaatteet odottavat puhtaita lakanoitaan, mutta muuten koti on valmis nautittavaksi.

Mikä tunne onkaan, kun saa rullata pakkasesta tulleet, kylmät ja puhtoiset matot lattialle ja valita uudet lakanat sänkyyn. Ja kun joka nurkassa tuoksuus pakkanen ja koivu. Kun imurin häly lakkaa, voi laittaa lempimusiikkia soimaan ja niin kuin äitini tapaa sanoa juhlan kunniaksi:
nyt keitetään oikein hyvät kaffet!

Lempeää sunnuntai-iltaa.

– Henriikka

Ps. Arvatkaa mikä on parasta koko päivässä? Naapuri toi äsken takaisin lainaamansa pleikkaohjaimen ja toi kiitokseksi jättipussin Kiss Kiss -karkkeja. Onnenpäivä.

Kuva: Andromeda Vintage

I’d rather be snowboarding

_MG_0750 kopio

Tänään ensimmäistä kertaa mäessä tänä talvena. Mikä fiilis, aivan huikea. Reilu tunnin ajomatka Helsingistä Messilään ei tuntunut missään, kun tiesi pääsevänsä rinteeseen.

En kuulu niihin harrastajiin, jotka oikeasti ovat päivittäin rinteessä talvikautena, mutta muutamat laskupäivät joka talvi ovat niitä pakkasajan hittipäiviä. Myös kaikenmaailman reilit ja temput jäivät pitkälti teiniaikaan, nautin silkasta laskemisesta. Ja komeista hissipojista.

_MG_0794 kopio_MG_0886 kopio_MG_0764 kopio_MG_0917 kopio

En muistanutkaan, miten monipuolinen paikka Messilä loppujen lopuksi onkaan. Kymmenestä rinteestä kahdeksan oli auki, eikä hisseilläkään ollut jonoa lauantaista huolimatta kuin muutaman ihmisen verran.

Päärinteessä syöksyivät kaikki hasardeimmat kanssaeläjät ja sivurinteillä riitti tonttia. Kolmevuotiaat huipputapit veti takaperinvoltteja ja tunsin itseni vanhaksi ja värikkääksi. Jos en erottunut viiden pisteen tempuin, niin ainakin Hägärin laskupukuni hohti kuin kirkasvalolamppu.

Mutta aina uudestaan ja uudestaan jaksan ihmetellä, miten jengi uskaltaa laskea ilman kypärää? Moni huippulaskijakin posottaa menemään pipo syvällä päässä ja Go Pro otsalla. Missä potta? Harvoinhan se on omista taidoista kiinni, jos saa iskun takaraivoon.

_MG_0938 kopio_MG_0826 kopio_MG_0790 kopio_MG_0944 kopio

Ensi viikonloppuna toivottavasti uudestaan. Tämän talven tavoitteena on päästä taas laskurutiiniin kiinni. Viime talvena olin mäessä kolmen säälittävän tunnin verran, joten paras olisi saada taas jujusta kiinni.

En ole koskaan käynyt Serenassa, onko kellään antaa siitä rehellistä palautetta?

Mikään laskettelukeskus ei tietenkään piekse Kouvolan Mielakkaa, jonka kahvilassa vietin taannoin aikaa riemukkaana työntekijänä paistaen makkispekkiksiä ja ranuja sieluni kyllyydestä. Rakkaita terveisiä Mielakkaan!

– Henriikka

(Huom! Haglöfsin takki + housut saatu)