Galaksit räjähtää!

_MG_0125 kopio

Tiedän, tiedän: galaksit on niin 2013. Mutta minkäs sille mahtaa, jos universumi kiinnostaa. Näin joskus Monkissa käydessäni sykähdyttävän avaruuskuvioisen aamutakin, mutta jätin sen kiltisti rekille roikkumaan.

Ja tilulilulii, nythän se löytyi kirpputorilta uudenveroisena kuukausia myöhemmin. Ja mustat aukot ihmetyttävät ihanuudellaan edelleen. Voin kietoutua aamusta toiseen äiti avaruuden syleilevään äärettömyyteen.

_MG_0130 kopio _MG_0133 kopio

Kaikki tähtisumu, planeetat ja muu! Kyllä näyttää kivalta ja tuntuu ylevältä. Juhlistakoon takki myös sitä, että uusia planeettoja on taas löydetty, peräti kahdeksan kappaletta. Niillä saattaa olla elämää, ovat omasta tähdestään niin leppoisalla etäisyydellä. Ovat vain meidän möllykästä niin kaukana, ettei tutkimus taida edistyä kovin vilkkaasti.

Tämä vuosi alkaa upeasti uuden aamutakin myötä. Odottavan aika ei olekaan niin pitkä. Ainakaan jos vertaa valovuoteen.

Kauniita unia.

-Henriikka

6 kommenttia

  1. Avatar Ida 9.1.2015

    Ei mitään väliä, että onko kakstuhattamitä, mutta toi on superhiano! ^^

    Vastaa
  2. Avatar ada 9.1.2015

    No onpas masentavaa nähdä näin hieno vaate ja tietää ettei sitä voi saada enää mistään :/

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 19.1.2015

      Oi ja voi. Tarkoitukseni ei ollut missään nimessä aiheuttaa masentavaa mieltä kenellekään. Suurensuuri pahoitteluni.

      Vastaa
  3. Avatar Marjaana 12.1.2015

    Repesin tolle otsikolle koska se kuulosti siltä että oisin ite voinu keksii sen :´D Sairaan hieno anyway!

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 19.1.2015

      Heehee, meillä on selvästi connection.

      Kiitos Marjaana.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.