Tajunnanvirran hopeaa

_MG_0748 kopio

Olin tänään Image-lehden kirjoittamiskurssilla. Olisi pitänyt oppia aloittamaan ja lopettamaan ja keksimään vielä naseva kirjoituksen keskikohtakin. En ole vielä oppinut, mutta harjoittelen.

Kehotettiin kirjoittamaan rehellisesti. Totta. Kehotettin kirjoittamaan tosin lause, jonka tietää. Tällä hetkellä se on ”minua paleltaa”, nimittäin tärisen fleecekankaisen leopardiaamutakkini alla kuin kinokseen pyllähtänyt. Mutta yleisesti ajatellen mielestäni tosin lause taitaa olla ”rakkaus on”. Mutta en nyt oikein pysty keskittymään siihen, kun paleltaa niin. Kukapa pystyisi suuntaamaan huomionsa maailman epäoikeudenmukaisuuksiin, kun on karmea pissahätä? Priorisointi ei aina mene järjen mukaan.

_MG_0697 kopio
_MG_0738 kopio

On pitänyt kirjoittaa jo parin vuoden ajan aiheesta ”suomen kieli ja kirjoittaminen”. Siitä olisi sanottavaa niin paljon. Sen sijaan olen jakanut kerta toisensa jälkeen näitä kuvia, joissa kökötän asukokonaisuuksissani milloin missäkin roskalavan reunalla tai Helsingin keskustan vilinässä.

Vaan tänään kurssilla muistin taas, että pitäisi siitä kirjoittamisesta ja sen merkityksestä kirjoittaa. Vihdoin. Eikä aina näistä vaatteista ja tyyleistä, jotka eivät edes kaipaa sanoja rinnalleen, koska kuvissa on riittämiin.

_MG_0705 kopio_MG_0740 kopio

Tälläkään kirjoituksella ei ollut alkua, keskikohtaa tai loppua. Ei aihetta, päätä, eikä häntää. Tälle kirjoitukselle ei voi antaa yhtään kunniamainintaa rytmistä, rakenteesta tai mielikuvituksellisuudesta. Tajunnanvirran ykköspalkinnotkin menevät näinä aikoina videobloggaajille.

Taidan siis kadota tuon mustavalkotäplikkään näkymättömyysviittani alle ja palata, kun on jotain sanottavaa.

– Henriikka

paita & farkut/second hand, kengät/adidas (saatu), viitta/Monki

14 kommenttia

  1. anniina 26.2.2015

    Kirjoita, minä odotan kiinnostuneena! Asukin on oikein kiva, fresh :-)

    Vastaa
    • Henriikka 1.3.2015

      Voi kiitos! On pitänyt kirjoittaa jo niin kauan. Nyt kyllä ryhdistäydyn.

      Vastaa
  2. maija 26.2.2015

    Oh yes. I like your outfit very very very much. It looks very nice.

    -maija

    Vastaa
  3. Aino 26.2.2015

    Tässä oli enemmän ajatuksia kuin ennalta aavistinkaan! Tahdon kuulla lisää suomen kielestä ja kirjoittamisesta. Kirjoitathan. Kirjoitammehan! Se on tärkeää.

    Vastaa
    • Henriikka 1.3.2015

      Hih niin käy joskus, kun antaa tekstille vallan. Kirjoitan varmasti, kirjoitathan sinäkin.

      Vastaa
  4. Hanna 27.2.2015

    Ihana asu!

    Vastaa
  5. kirsi 27.2.2015

    !! törmäsin sinuun viimeyönä!
    näin unta jossa teidän asuntonne oli tarjolla jollain sofasurfing tyyppisellä sivustolla (olitte jannen kanssa muistaakseni australiassa reissussa). se oli kovin erilainen kuin mitä kuvista on annettu ymmärtää, omakotitalo/rivari jossa oli puuseinät ja oikein mukava tunnelma.
    puhuttiin siinä sitten puhelimessa talossa seikkaillessani (mahtoi olla kallis lasku) ja sanoit muistaakseni että kaikkeen saa koskea mutta uuden puoliakustisen kitaran kanssa pitää olla varovainen. se tulikin vastaan melko äkkiä ja en toki voinut olla kokeilematta. luonnollisesti se oli aika äkkiä palasina. yritin korjata sitä legoilla ja maalarinteipillä.
    kotiin palatessanne teillä oli koira mukananne ja sinä et ollut kitarasta moksiskaan. sanoit, että ei lommot haittaa ja ehdotit reissua uimahalliin.

    pahoittelen vielä sitä kitaraa.

    Vastaa
    • Henriikka 1.3.2015

      Mua naurattaa tämä niin pahasti. Niin pahasti. Miten voinkin joutua niin monen ihmisen uniin? Anteeksi, kun suotta yöuniasia häiritsin.

      Paras juttu kuitenkin on, että olin sun unessa noin ihana. Että mä vaan noin rennosti suhtauduin. Ihana kun oon sun alitajunassa niin lempeä.

      Vastaa
  6. Ansku 27.2.2015

    Oii tuollaiselle kirjoituskurssille minäkin tahtoisin. Kuulostaa hyödylliseltä ja hauskalta :)

    http://www.peaceandstyle.fi

    Vastaa
    • Henriikka 1.3.2015

      Niitä on aina tasaisin väliajoin ainakin Imagen järkkäämänä. Kannattaa pysyä kuulolla.

      Vastaa
  7. mildemar 8.3.2015

    Tosta aiheesta olis mahtavaa lukea, kannatan siis myös ideaasi! Kirjoita, kirjoita, odotan innolla! Suomen kieli ja kirjoittaminen ovat vaalimisen arvoisia asioita.

    Vastaa
    • Henriikka 9.3.2015

      Kirjoitan, kirjoitan. Jos laittaisin vaikka deadlineksi ennen kesäloman alkua haha. Jos saisin sitten vihdoin tehtyä. Olet oikeassa, ovat todella vaalimisen ansainneet.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.