Ohjattua kehonhuoltoa kotona (ja lukijoille ilmainen Yoogaia-kokeilujakso)

yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Yoogaia
_MG_2016 kopio

Tekisikö mieli joogata, tehdä Pilatesta tai rentoutumisharjoituksia, mutta salille lähteminen on hankalaa? Tai vaihtoehtoisesti erillisten kehonhuoltotuntien aikatauluttaminen tuntuu haastavalta? Ehkä raha on este? (haha, tulipa tahattomasti mainosmainen alku)

Tunnistan itseni vahvasti. Käyn treenamassa salilla muutaman kerran viikossa, mutta punttailun jälkeen ei tee mieli jäädä venyttelemään tai syvähengittelemään. Pakkaan mieluummin kamani samantien ja poljen kotiin. En myöskään halua laittaa tässä elämäntilanteessa kovin paljon rahaa joogasaliin tai venyttelytunteihin, sillä maksan jo salitreenistä ja urheiluvaatteista ja -tavaroista.

Paikoitellen hektisen elämän keskellä tuntuu, että kotivenyttelyt ovat ainoa hyvä vaihtoehto, mutta ilman tukea siihen ei tule ryhdyttyä. Kroppa kuitenkin vaatii huoltoa ja rentoutusta, se on selvää. Olen kokeillut blogiyhteistyön tiimoilta viimeisen kuukauden aikana Yoogaian nettipalvelua ja huokaissut helpotuksesta. Niin helppoa, monipuolista ja tehokasta.

_MG_2025 kopio
_MG_2079 kopio

Yoogaiasta on huhuiltu viime aikoina joka paikassa. Moni ystäväni on jo liittynyt mukaan paljon ennen minua ja toissapäivänä palvelu sai Vuoden Liikuntatuote -palvelun. Koko homman ytimessä on tuoda livejooga omaan olohuoneeseen.

Yoogaia on Suomessa kehitetty palvelu, johon kuuluu jooga-, pilates-, syvävenyttely- ja kahvakuulatunteja. Tarjonnassa on myös lapsi-vanhempi-tunteja. Livetunneille saa tahtoessaan opetusta web-kameran kautta ja jos livetunti jää väliin, voi tallenteen tunnista katsoa myöhemmin. Tunneilla osallistujat eivät näe toisinaan, mikä helpottaa ujoakin kokeilijaa. Yoogaian tunneille mahtuvat aina kaikki. Opetusta on paljon ja se on monipuolista. Mukaan mahtuu niin aloittelija kuin kokenutkin.

Kuukausihinta on 20 euroa ja 180€:lla saa koko vuoden. Maksuksi käyvät myös kaikki liikuntasetelit (Rullaa alas asti jos mielit testata, lukijoille luvassa ilmainen kokeilujakso).

_MG_1996 kopio
_MG_2073 kopio
_MG_1992 kopio

Itselleni tämä oli kuin tehty. Voin joogata kotona silloin kuin minua huvittaa ja tahtoessaan Janne tai ystävä voi liittyä tunnille mukaan. Tämä tuntuu tosi hyvältä jutulta, tuloksia syntyy ja ohjaaja tuntuu motivoivan virtuaalisesti yhtä lailla kuin livenäkin. Tuntien ei tarvitse olla pitkiä, joskus vartin tehovenyttelyt tekevät tehtävänsä. Osa tunneista on kunnon hikiliikuntaa, mutta joukossa on myös esimerkiksi niska-hartia-alueen huoltoa.

Kiinnostaisiko kokeilla? Koodilla AAMUKAHVILLA2015 saa nyt kahden viikon ilmaisen kokeilujakson, kun rekisteröidyt maaliskuun aikana. Kokeilujakso ei sido mihinkään, eikä jatku automaattisesti. Voit rekisteröityä kokeiluun täällä. 

Saatatpa innostua oikeasti, niin kuin minulle kävi. Ei ole syytä lyödä kehonhuoltoa laimin.

– Henriikka

Ps.  Naistenpäivän huomio! Yoogaia tekee yhteistyötä Planin ”Because I’m a Girl” –kampanjan kanssa koko maaliskuun alussa. Jokaisesta uudesta rekisteröitymisestä Yoogaia lahjoittaa euron kehitysmaiden tyttöjen koulutukseen. Kannattaa testata jo sen vuoksi.

18 kommenttia

  1. Ansku 8.3.2015

    Hei mahtia! Miehellekin heti höpötin tästä, että eiköhän tule latailtua ens viikon jälkeen :D

    http://www.peaceandstyle.fi

    Vastaa
    • Henriikka 9.3.2015

      No ihmeessä kokeiluun, en voi kuin suositella. Heti aamulla tsekkailin, mitä tunteja illalla menisi.

      Vastaa
  2. Safiiritar 9.3.2015

    Wow, ainakin näin ensivilkaisulta vaikutti todella mainioita konseptilta

    Vastaa
  3. Moona 9.3.2015

    Uaahh, lifesavior!
    Kiitos. Oon täältä takahikijän peräkylältä ja kironnut hirveästi kun ei joogaa ole lähimaillakaan, ellet kuluta autolla tuntia suuntaansa. Tulisi yhdelle tunnille hintaa jo hieman kipurajojen yläpuolelle, niin tästä löytyi minun pelastukseni :)
    Otin samantien kokeilujakson käyttööni ja jo on ensimmäinen aamutunti käytynä.
    Tätä olen kaivannut.

    Jännä etten ole tähän kiinnittänyt mitään huomiota, vaikka kuinka olen nettiä joogan perässä kolunnut :O
    Mutta siis kiitos vinkistä!

    Vastaa
    • Henriikka 9.3.2015

      Tällaisista viesteistä tulee erityisen hyvä fiilis. Totta kai sitä väkisinkin miettii, kun tekee tällaisia yhteistyöjuttuja, että välittyykö se tekstistä että on ihan oikeasti innoissaan. Saati innostuvatko lukijat yhtä lailla ja kokevatko saavansa itsekin jotain.

      Oon tosi iloinen viestistäsi, piristi viikon alun niin vahvasti.

      Vastaa
  4. Salla 9.3.2015

    Kattelin sun reilikuvia ja tuli mieleen, että millanen kamera ja objektiivi sulla oli mukana reissussa? :)

    Vastaa
    • Henriikka 9.3.2015

      Hello hello! Kesän 2013 reilillä oli mukana Canon 550D ja perus kitti-putki ja 50-millinen objektiivi.

      Vastaa
  5. Marie 9.3.2015

    Hei kiitti vinkistä! Kirjauduin heti ja otin käyttöön viikon kokeilujakson! Josko tästä löytyisikin sen ”mun juttu”. :)

    Aurinkoista maanantaita!

    Vastaa
    • Henriikka 9.3.2015

      Hello Marie. Toivotaan, että innostus ja löydät energiaa arkeen.

      Ota ihmeessä käyttöön myös tuo lukijoille tarkoitettu 2-viikkoinen testijakso koodilla AAMUKAHVILLA2015.

      Vastaa
      • Marie 10.3.2015

        Kääk! Vahingossa kirjauduin ilman koodia ja nyt kun yritin ottaa koodin käyttöön niin se on tarkoitettu vain uusille jäsenille..

        Vastaa
        • Henriikka 10.3.2015

          Heippahei. Oon varma, että kun laitat Yoogaialle viestiä vaikka maililla tai facebookissa ja kerrot, ettet tajunnut laittaa tota mun koodia, niin saat sen pidemmän kokeiluajan.

          Vastaa
  6. AURA 10.3.2015

    Varmasti tulee käytettyä testijakso!
    MUTTA! Mistä nuo huikeat pöksyt ovat?

    Vastaa
    • Henriikka 24.3.2015

      Oi ne ovat mun lempipökät. Ovat adidaksen, tällä hetkellä myynnissä kaupoissa.

      Vastaa
  7. Sanni 10.3.2015

    Kiitos kiitos kiitos!! Otin juuri käyttöön kokeilujakson ja tein ekan treenin, vaikuttaa tosi kivalta! Innostuin ainakin tästät ekasta aika paljon :) Kiitos siis kivasta yhteistyöstä!

    Vastaa
    • Henriikka 24.3.2015

      Siis tällaisista kommenteista tulee niin hyvä mieli. Ei tarvitse pohtia, onko tällaisista yhteistöistä oikeasti iloa myös lukijoille. Huippu!

      Vastaa
  8. Kirsi 16.3.2015

    Hei, kiitos vielä tästä! Huomasin vasta eilen illalla tämän postauksen ja odotin tosi innoissani tämän päivän vapaata hetkeä että saan ottaa tuon kokeilujakson käyttöön. Huippu juttu tämä!

    Vastaa
    • Henriikka 24.3.2015

      Hello Kirsi. No miltä on vaikuttanut? Toivottavasti olet ollut tyytyväinen.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.