Täällä sitä vaan ollaan, Tampereen korvessa. Joskus parasta on viheltää pilliin ja ottaa elämä aikalisälle, pakata auto kavereita ja ruokaa täyteen ja huristaa metsään. Jos siellä metsässä vielä on asumiskelpoinen mökki, niin ei mene suotta liian eräilyksi. Kurjet vähän kiljuu (ovatkohan edes kurkia?), ja kahvipannu porisee sopivin väliajoin. Joku uhkarohkea on vielä pilkillä lammen keskellä, ja istun laiturinnokassa ja arvioitsen kerta toisensä jälkeen uusiksi, ehtisinkö auttamaan, jos jää pettäisi. Ehtisin varmaan, jos juoksisin. Mutta kannattaisikohan hauraalla jäällä juosta? Varmaan juoksisin kuitenkin.

Perjantaina harmitti, että olin löytänyt Stockalta maailman kauneimman kirkkaankeltaisen nahkatakin ja sen hinnaksi paljastui 650 euroa. Ei pullistele minun kukkaroni tuollaisia summia, paitsi ehkä vuokralle ja matkustukselle. Korven kehdossa tajuaa, miten pienistä asioista sitä harmistuu, miten paljon olennaisempiakin asioita on ympäröivässä maailmassa. Esimerkiksi kivet, kävyt ja kannonnokat. Pilkkiminen, puusauna ja patikointi. Takkatuli, termarikahvi ja tyyni vesi. Kynttilät, kaverit ja kevään tulo (meinasin kirjoittaa ”kyrsä”, mutta se olisi katkaissut romanttisen flown).

Antaa kurkien kiljua, minä sen kun rentoilen. Olen ollut yltiöpäisen laiska, kun kahdeksan hengen kaveriporukan kolme ahkeraa miesedustajaa ovat luvanneet hoitaa muonituspalvelun naistenpäivän kunniaksi. Lähinnä makaan pötkönä vanhalla nahkasohvalla vilttitortillossa ja avaan suuni viinirypäleille. Tänään illalla on luvassa kotitekoista sushia, rimaa ei ole vedetty ainakaan liian alas. Alkupalaksi mökkimakkaraa.

Yksi ystävistä väsäilee vanhoista diakuvista lampunvarjostinta, toinen täyttää innoissaan takkapuulootaa, ja muonituspalvelu nauttii jo saunan lämmöstä. Uhkailin nössöiksi, jos eivät uskalla avantoon.

Rauha maan päällä. Ei muuta. Kesän mökkireissuja odotellessa.

– Henriikka

Kuva: laura e. pritchett – @bythebrush