KESÄREISSU JULKI

92d75c7c342bca4baab56a93054554a4

Hyvät naiset ja herranlaiset. Olisi aika paljastaa kesän reissu, jota niin hartaasti mutta suhteellisen nopealla aikataululla on kyhätty kasaan. Kaikki tuli jotenkin niin yllättäen. Yhtäkkiä oli jo reissu tiedossa ja viikot varattu kalenterista. Kesäkuun kolme ensimmäistä viikkoa tulevat olemaan yhtä seikkailua.

Passissa komeilee Venäjän ja Kiinan viisumit. Tattadadaadadaa, lähdemme Siperiaan. Transsiperian juna kuljettaa meidät Moskovasta Kiinaan, Pekingiin asti, josta lennämme takaisin juhannuspäivänä. Olen halunnut toteuttaa tämän reissun pitkään, jostain syystä en ole kuitenkaan sen kummemmin suunnitellut toteutusajankohtaa tai matkaseuraa. Olimme ajatelleet lähteä reilaamaan Irlantiin ja Iso-Britanniaan, mutta iso idän mahti vei voiton.

Pääsen ensimmäistä kertaa Venäjälle ja itse asiassa Kiinaankin. Olen tosin käynyt Taiwanissa, joka lain edessä kuuluu Kiinaan, mutta on periaatteessa itsenäinen. Näen Kiinan muurin ja Pekingin saasteet, pääsen näkemään Baikal-järven maisemat ja Mongolian kauneuden. Saan kököttää junassa tuntikaupalla, yhteensä viikon verran. Täytyy ottaa vessapaperia mukaan, käyttävät kuulemma sanomalehteä.

Onhan se nyt hullua lähteä tällaiselle matkalle. Jännittävälle, kiinnostavalle, uskoakseni avartavallekin. Odotan, että voin heittää rinkan punkkaani, josta tulee väliaikainen kotini. Voin lukea kirjoja ja kyllästyä kuoliaaksi. Mukaamme lähtevät hyvät ystävämme Alina ja Juuso, jotka alkavat hiljalleen tulla jo tutuiksi kuvistakin. Viiksimies ja kaunotar.

Mietin, pitäisikö ottaa ukulele mukaan ja harjoitella soittamaan. Mutta avovaunussa kanssamatkustajat saattaisivat häiriintyä, kun soittaisin sadannenkahdennenkymmenennen kerran ”Kanootin kapean”.

Valmistun kulttuurituottajaksi 29.5. Lähden reissuun siitä parin päivän päästä. Tämä matka olkoon uuden ja tuntemattoman kulttuurin ylistys, valmistujaislahja itselle itseltäni. Venäjää puhun vain kaksi sanaa. Tämä ytimekäs sanapari on ”venäläistä viinaa”. Saa nähdä pääsenkö käyttämään.

– Henriikka

Kuva: UltraLinx

Kategoriat: kaverit, matkustus 21 kommenttia

KESÄREISSU JULKI

21 kommenttia

  • No vau! Kuulostaa aika huikealta reissulta!
    Ja lämpimät onnittelut pian valmistuvalle tuoreelle kulttuurituottajalle!
    Harkitsin itsekin pitkään hankkivani toiseksi koulutukseksi (ihan toisen alan lisäksi) kulttuurituottajan tutkinnon. Jonkun kerran hain koulutukseenkin, mutta sitten elämä veikin toiseen suuntaan. Alanvaihto toteutui kuitenkin, mutta koulutukseksi valikoitui jotain muuta, kouluttaudun parhaillaan kädentaidonammattiin kultaseppäartesaaniksi ja suunta tuntuu täysin oikealta. On se jännää miten elämä kuljettaa. Tällä kertaa teidät Siperiaan. Nauttikaahan :)
    Terkuin,
    Ex-Tee-Laura Arabiasta, nyk. Laura från Ekenäs (Made by me -blogi)

    • Henriikka sanoo:

      Hei olipa hauska kuulla missä nykyään menet. Jumituin blogiisikin, mulla oli mennyt ihan ohi sun uudet tuulet ja kaupungit. Kultaseppäartisaani kuulostaa hyvältä ja haastavalta. Sultako sitten tulevaisuudessa tilaan mun korut ja muut härpäkkeet?

      Nauti elämästä uudesta paikassa. Oot lahjakas mimmi.

      • Kyllä, korutilaukset sitten tulevaisuudessa tänne vaan! No, saat sä toki muiltakin tilata, mutta kannattaa suosia kotimaisia pienyrittäjiä ;)

        Uudet tuulet toi mukanaan kiireitä ja vähän hiljentymistä blogimaailmastakin, nyt oon vähän aktivoitunut taas, joten blogista voi käydä kurkistelemassa välähdyksiä mun opiskeluarjesta ja miten uudet tuulet kuljettaa.

        Kivaa kesän alkua Arabiaan!

  • Oi apua, kuulostaa aivan mahtavalta! Ja toisaalta tuollainen ”äkkilähtö” voi olla ihan hyväkin – hyppy tuntemattomaan. Meidän perhe päätyi melkein samaan, tosin sillä erotuksella, että neljävuotiaan kanssa matkustettaessa pelkkä idän pikajuna ei enää tule kyseeseen. Kesäkuuksi meillä on kuitenkin asunto Berliinistä, aika jännää sekin (jo näin vähällä suunnittelulla ja minun olemattomalla saksantaidollani).

    • Henriikka sanoo:

      Hei millainen Berliinin kuukausi teillä oli? Kuulostaa erittäin hyvältä nimittäin.

      Meidän Siperian reissu oli kyllä aivan yliveto. Vieläkin saattaa mieli karata niihin maisemiin, vaikka aika hyvinhän tässä parin viikon aikana on myös ehtinyt päästä taas Suomi-elämään kiinni.

  • Sinna sanoo:

    Hei, kuulostaapa upealta reissulta! Kun lukemisenkin mainitsit, niin tulipa mieleen, että esikoiskirjailija Erkka Mykkänen valitsi taannoin vahvimmaksi lukukokemuksekseen Siperian junassa luetun Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Siinäpä siis kirjavinkki!

    • Henriikka sanoo:

      Sinuhea pohdittiin pitkään ja lopulta metsästettiinkin. Harmi, että lähimmistä kirjakaupoista ei löytynyt pokkariversiota. Pitää varmaan lähteä uudelle reissulle ja käydä nappaamassa se matkalukemiseksi jostakin kaupasta, jossa on laajempi valikoima.

      Kiitos näin jälkikäteen kirjavinkistä. Enköhän mä jossain välissä elämää senkin opuksen saa luetuksi.

  • Hih, katoin tuota kuvaa ja olin ihan että tuolla sillalla oon istunu viime kesänä ja ehdin jo miettiä että muuttuiko ne teidän reissusuunnitelmat vielä sittenkin…

    Niin mielenkiintoinen junamatka teillä tulossa, innolla odotan kuvia. Ehkä mäkin vielä joskus lähden tuolle samaiselle junamatkalle enkä aina vaan niihin samoihin paikkoihin. Tää on nimittäin kymmenes vuosi putkeen kun suuntaan taas kerran Jenkkeihin.

    Ihanaa reissua!

    • Henriikka sanoo:

      Toivottavasti kuvaterveiset oli mieleisiä. Parhaani ainakin yritin, hihi.

      Voin erittäin lämpimästi suositella Siperian reissua sullekin, vaikka kyllähän suurensuurella Amerikalla on minunkin sydämessäni paikka.

  • Treenikamu-Heidi sanoo:

    Niin mahtava reissu teillä tiedossa!! Otahan paljon kuvia matkalta..Minä ainakin odotan reissurapsaa ihan innolla!

    • Henriikka sanoo:

      No niin mahtava reissu meillä olikin! Kuvia tuli otettua muistikortit täyteen. Saatoitkin ehkä huomata, jos olet ehtinyt matkakuulumiset lukea. Siperia opetti ja ihastutti!

  • Laura sanoo:

    Ihan pakko kommentoida, että menkää Mongolian kautta. Itse tein junamatkan Moskovasta-Pekingiin juuri Mongolian kautta ja tuo maa oli parasta. Mongolian kunniakonsulaatti on Suomessa ja viisumin saa vaivatta.

    • Henriikka sanoo:

      Mongolia oli aivan huikea. Vei sydämen kyllä aivan täysin, huhhuh.

      Toivottavasti pääsen sinne taas joku päivä tulevaisuudessa.

  • K-R sanoo:

    Niin jännää! Odotan tosi innolla juttuja reissusta. Ollut minun haave ihan lukiosta saakka tuo reissu ja Venäjällä olen käynytkin ja ollut vaihdossa hetken ja opiskellut kieltä :) iiihanaa reissua! Uskon että opit paljon itsestäsi matkalla, se maa avaa silmiä ja saati sitten tuollainen ns. paikallaan oleminen.
    Hih, meilläkin jänniä juttuja, saatiin uusi kotilo Arabiasta ja muutetaan sinne pian, ihan teidän naapuriin.
    T. Se keppien kans kävelevä tyttö :-)

    • Henriikka sanoo:

      Hei, ihan huippu homma. Arabia on aivan ihan paikka asua. Tai me ainakin Jannen kanssa ollaan viihdytty erittäin hyvin.

      Ja Venäjä ja koko reissu opetti paljon, niinkuin uumoilitkin. Kannattaa joskus lähteä, jos vaan tulee hyvä sauma.

      Kiitos kivasti kommentista.

  • saaaraassa sanoo:

    Isoäitini teki tuon matkan yksin muutama vuosi sitten. Huh. Seikkailuja teillä on edessä! Siellä junassa muuten ei ole peseytymismahdollisuutta juurikaan. .. sviitissä on oma lavuaari. Mahtavaa reissua! Kannattaisiko hommata e-kirjoja? Rinkassa jäisi tilaa kosteuspyyhkeille ja kuivashampoolle…

    • Henriikka sanoo:

      Vau, mikä superisoäiti!

      Kiitos paljon näin jälkikäteen. Reissu oli ihan menestys. Tällä kertaa mentiin ihan perinteisillä kirjoilla, mutta e-kirjat voisi kyllä olla ihan hyvä ajatus reissulle, joissa kannetaan läppäriä/tablettia mukana.

  • Wau! Jään innolla odottelemaan matkaraportteja! :)

  • annap sanoo:

    Oon tosi myöhässä tämän kommenttini kanssa, mutta IHANAA! Onnittelut valmistumisesta ja mahtavaa reissua. Olin kavereiden kanssa samalla reissulla muutama vuosi sitten, ja se oli kyllä ehdottomasti elämäni paras ja mielenkiintoisin reissu! Siksi olikin pakko tulla vinkkaamaan, jos mitenkään mahdollista, niin suosittelen että poikkeatte Baikalilla myös Olkhonin saarella: http://www.anywhere-but-home.com/the-place-you-should-never-go-olkhon-island-russia/

    • Henriikka sanoo:

      Haha, mä taidan olla ihan tosi tosi tosi myöhässä tämän minun vastaukseni kanssa, mutta tahdon kuitenkin tulla ja kiittää.

      Olkhonin saari oli taivas maan päällä. Miten voi olla niin kaunis paikka! Vieläkin tulee ihan kylmät väreet, kun ajattelee niitä maisemia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *