arkisto:

heinäkuu 2015

Kesä josta ei saa pitää

IMG_9806_ kopio

Pihalla sataa. Olin äsken elokuvissa ja sen loputtua säikähdin pihalle ilmestynyttä synkkyyttä. Tulin raitiovaunulla kotiin, ja kaikki oli niin pimeää ja märkää. Helsinkiläiset masentuivat muutaman tunnin aikana. Hartiat olivat valuneet aivan lysyyn ja pää matalalle niiden välin. Eleetön nyökkäys tuli vain, jos läheinen ystävä sattui samaan vaunuun. Muuten mentiin ihan omissa oloissa. Turistit olivat ainoita, jotka jaksoivat vielä vähän rupatella ja hekin jäivät jo kaikki keskustan rajojen sisäpuolelle. Arabianrantaan rullailtiin harmaina. Kellään ei ollut sateenvarjoa.

Minä katsoin ratikkaan ehtiviä ja kyydistä jääviä kaupunkilaisia, ja he kaikki näyttivät niin kauniilta. Miten ihmiset voivatkaan näyttää niin hyvältä vakavina ja hiukset märkinä. Katsoin Helsinkiä ja se oli kaunis. Ihan synkkä ja sateinen, mutta mielestäni parhaimmillaan. Pidättelin hymyä, koska kesänkaipuiset saattaisivat kiukustua riemustani. Mutta tämä sadeilta on ehkä paras kesäpäiväni tähänastisista.

Juoksin kotiin ja jätin vaatteet kylpyhuoneeseen kuivumaan. Olohuoneessa soi Ella Fitzgerald, Janne oli ottanut vanhan vinyylisoittimen takaisin käyttöön. Jääkaapissa odottaa leipäjuustoa ja lakkahilloa, lipaston päällä inkivääriteetä. Kesä tuntuu syksyltä ja se on paras asia aikoihin.

There’s a saying old, says that love is blind
Still we’re often told, ”seek and ye shall find”
So I’m going to seek a certain lad I’ve had in mind

Tiedän, ettei tästä kesästä saisi pitää, mutta valoisa, syksyltä tuntuva kesä on unelmieni yhdistelmä. Veivaan nyt kaiuttimia kovemmalle ja annan vinyylin viedä. Antaa levyn pyöriä, antaa syksyn tulla. Tämä päivä oli paras pitkään aikaan.

– Henriikka

Cafe Elban brunssi Porissa

_MG_0716 kopio

Olen käynyt neljästi Porissa ja kahdesti Pori Jazzeilla. Näillä molemmilla jazz-kerroilla olen suunnannut sunnuntaina samaan paikkaan: Cafe Elbaan brunssille. Molemmilla kerroilla olen myös poistunut paikasta tyytyväisenä, pitkälti erinomaisen palvelun vuoksi.

Muistan kuinka viime vuonna googlailin Porin brunsseja autossa festareiden menomatkalla. Tarjonta ei luonnollisesti ollut mikään uskomattoman laaja, mutta useammassa keskustelussa nostettiin Elba esille. Menimme siis sinne.

Minulla oli todettu viime toukokuussa keliakia ja olin vielä aika hukassa tällaisten brunssikäytäntöjen kanssa. Mitä saan vaatia ja mistä kaikesta pitää kysyä? Ilmoitin sairaudestani ja samantien toinen työntekijä lähti kassalta hakemaan naapurikaupasta leipää, gluteeniton kun oli päässyt loppumaan. Jälkiruokakakun tilalta pöytäämme tuotiin myös pyytämättä ihan omat jälkiruoat, gluteenittomat versiot. Ja jottei viljaa kestäville ystävilleni olisi tullut paha mieli, kannettiin jälkkärit extrana koko seurueelle.

Myös tänä vuonna sain gluteenittoman jälkiruoan. Samassa pöydässä istuneet meille tuntemattomat tytöt näyttivät olevan ihmeissään, kun heillekin kannettiin minttusuklaa-raakakakkupalat eteen.

_MG_0740 kopio _MG_0726 kopio _MG_0734 kopio

Brunssin ruokatarjonta oli suhteellisen pieni mutta maukas. Kalaa, nakkeja, salaatteja, croissantteja, hedelmiä, kakkuja. Juomaksi tuoremehua, teetä ja kahvia. Kahvi oli hyvää, jes jes. Jugurtti-/myslipuolta ei ole eikä kovin montaa lämmintä ruokaa, mutta mitään ei jää varsinaisesti kaipaamaakaan. Voi olla, että jos henkilökunta olisi kehnompaa, voisi ruokatarjonnankin nähdä suppeampana. Mutta kun palvelu on niin hyvää, myös valikoima tuntuu runsaalta ja hyvältä.

Paikan tyyli tuo mieleen Jyväskylän nallekahvilan (Huom! vuonna 2010-2011, kun asuin Jyväskylässä. En tiedä uudistuksista mitään). Hassulla tavalla vähän aikaansa jäljessä ja kuitenkin samalla kovin viihtyisä. Paikka on ulkoapäin huomattavasti rumempi kuin sisältä ja paikan mukava fiilis korostuu kivasti, kun astuu tieltä sisätiloihin. Iltaisin Elbasta saa viiniä. Jos suuntaan Poriin joskus viikonloppureissulle, tämä olisi oiva illanistujaispaikka.

_MG_0745 kopio_MG_0737 kopio _MG_0724 kopio

Ennakkovarauksia tehdään vain isoille porukoille. Kattauksia ei ole, vaan brunssi toimii non-stoppina kaksi tuntia aina sunnuntaisin. Ovella riitti väkeä tungokseksi asti, kun saavuimme vähän ennen avaamisaikaa. Liekö jazz-viikonlopusta johtuvaa vai yleistä porilaista suosiota. Joka tapauksessa kaikki mahtuivat pöytiin ja pitkien kahvikuppien säestämä parituntinen meni mukavasti, sopivassa festariväsymyksessä.

Ken Poriin menee, niin menköön käymään. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja brunssi.

– Henriikka

Riittävän fashion?

_MG_1804 kopio

Minulta jäi kerran eräs työkeikka saamatta, kun en ollut maksavan osapuolen mielestä riittävän fashion. Vaikka se on minusta toisaalta aika huojentavaakin (kuulostaa nimittäin raskaalta olla tarpeeksi fashion), niin nämä kuvat on minusta aika fashhhh. Ei välttämättä sellaiset että Vogueen kelpaisi, mutta ensimmäisen kuvan slaavikyykky voisi hyvinkin mennä läpi jossain kuppasemmassa indiejulkaisussa. Toisaalta indiejulkaisujen kuvien pitäisi olla vähän raffimpeja. Ehkä voisin olla kyykkypissalla?

Näin erikoiset housut ovat olleet tällaiselle tavallisen pukeutumisen kesälle jotain aivan spesiaalia. Olen kulkenut lähinnä farkuissa, lenkkareissa, t-paidassa ja nahkatakissa ja jättänyt erikoisemmat vaatekappaleet odottamaan erikoisempia päiviä. Heinäkuun työpäivät ovat olleet kivoja, ja helppo, huoleton pukeutuminen on saanut duuniviikotkin tuntumaan lomalta. Satunnainen vaatteilla irrottelu muistuttaa kuitenkin, että joskus mukavuusalueelta poistuminen tuottaa parhaita tuloksia.

_MG_1740 kopio _MG_1823 kopio _MG_1793 kopio

Niskani ja hartiani voivat paremmin, kiitos kysymästä (ja vinkeistä!). Sidoin ranteet eilen yhteen nukkumaan mennessäni hikinauhalla, mutta olin unissani kieputellut itseni irti tästä ansasta ja nukuin taas kerran onnellisesti kädet pään yläpuolella. Siitäkin huolimatta voin jo vähän paremmin, ja happi on päässyt jo kulkemaan aivoihin saakka. Taidan suunnata tyyny- ja tennispallo-ostoksille heti palkkapäivän jälkeen.

Mutta arvatkaa mitä tänään kävi? Kävelin töistä kotiin Putte’sin pitsabaarin edestä. Katson usein nopeasti ikkunoiden läpi, istuuko sisällä tuttuja, sillä paikkahan on miltei aina täynnä. Sattumalta huomasin vanhan kaverin muutaman vuoden takaa. Oikein mukava jantteri, jonka kanssa samassa porukassa vietimme erästä kesää. Ilahduin, leväytin koko naamani levyisen hymyn ja vilkutin vimmatusti. Kaveri katsoi minua, suoraan minua. Tajusin, ettei hänellä ole harmainta aavistusta kuka olen. Tuijotin tiukemmin ”hei se olen minä”- ja ”kamoon, vanha kaveri” -katseillani. Ei reaktiota. Poistuin paikalta. So long sucker!  

_MG_1755 kopio _MG_1826 kopio

Hän ei varmaan vain halunnut tunnistaa, koska en ole riittävän fashion. Ympyrän kaari sulkeutuu. Saatan vihoissani poistaa hänet facebook-kavereista. Heippa vaan sitten hei.

Haha, ei tosissaan. Laitoin hänelle perään viestiä, että tuntemattomasta naamastani huolimatta tunnistin kyllä raivokkaan vilkutukseni kohteen.

– Henriikka

laukku / Lumi (saatu), kengät / Urban Outfitters, korvikset / Kiinan tuliaiset, housut / Monki (saatu), paita / second hand

Iloiset terveiset

6b08033628b4a9c812d9b75702de31f4

Piti tulla laittamaan tänne iloisia terveisiä, vaan tuulipa päätti muuttaa yllättäen suuntaa. Viimeisen, valtavalla mutkalla nukutun yön jälkeen hartiani ja niskani olivat niin lukossa, että tuskin pääsin sängystä. Sinnittelin työpäivän, sillä päänsärkyä ei ollut. Äsken treeneissä huomasin venytellessäni, että orastava pääkipu koputtelee. Yhteisten alkulämmittelyn jälkeen sanoin valmentajalle poistuvani takavasemmalle ja pyöräilin kotiin itkua tuhertamaan. Pääkipu oli ja on sietämätön. Peiton alla tuntuu yhtä tuskalliselta mutta vähän lohdullisemmalta.

Tuskallinen tapani on kyljelle nukahtamisen jälkeen kääntyä samantien selälleni ja nostaa molemmat kädet suoraksi pään yläpuolelle. Kun näin nukkuu jokaikinen yö ja temppuilee tietokoneella tunteja ja tunteja päivässä, ei ole ihme jos niskat ja hartiat vähän jysähtää. Pitäisikö minun vyöttää käteni vartalonmyötäisesti? Tai kenties sitoa ranteet yhteen, jotta käsien nostaminen olisi vähän vaikeampaa?

Nyt menen saattamaan hyvän itkun päätökseen. Tietokone syrjään tältä illallta. Kivaa, kivutonta viikkoa kaikille. Nautitaan auringonrippeistä.

– Henriikka

Kuva: Swandive

Treeni-into hallussa!

_MG_2519 kopio

Olen saanut taas heinäkuun alusta nauttia täydestä treenimotivaatiosta. Aloitin 1,5 kuukauden tauon jälkeen TFW Helsingillä eikä innostukselle näy loppua. Vaikka olenkin viimeisen puolentoista vuoden aikana saanut taas urheilusta otetta, en muista koska viimeksi olisin odottanut treenejä näin suuresti. Olen nähnyt jopa sporttiunia ja katsonut muutamia opetusvideoita Youtubesta. Huh huh!

Kävin aiemmin viime vuonna kokeilemassa yhtä testituntia TFW:llä. Ensivaikutelma oli hyvä. Salilla tuntui olevan hyvä meno ja tekemisen sekä erityisesti tsemppaamisen meininki. Tunnelma tuntui itselleni jopa astetta liiankin villiltä ja äänekkäältä, mutta jäin kuitenkin miettimään testikuukauden kokeilua.

_MG_2346 kopio _MG_2436 kopio _MG_2459 kopio

Uuden vuoden tienoilla kirjoitin muutaman kuukauden urheilutauostani ja hukkuneesta sporttimotivaatiosta. Selailin monia nettisivuja ja mietin perinteisen salitreenin ja juoksun ohella muun muassa tankotanssia, sirkusta, aikuisten uimakoulua, trampoliinikurssia, mailapelejä, hiihtoa ja höntsäkorista. Päädyin myös takaisin TFW:n sivuille, mutta alkukevään intensiivikurssit oli jo varattu loppuun. Päädyin takaisin lähisalille omineni painoja nostamaan.

Helmikuussa huomasin uusien kurssien ilmoittautumisen alkaneen ja hätäännyin: pakko päästä, pakko päästä. Halusin kaverin mukaan ja laskin muutamassa sekunnissa mahdollisista treenikavereistani ulos Jannen ja Roosaliinan, jotka nauttivat yliopistoliikunnan etuja sekä ystäväni Bean joka 100-prosenttisen innostujan luonteestaan huolimatta asustaa tällä hetkellä Afrikan tantereella. Kelasin läpi vaihtoehdot ihmisistä, jotka innostuvat kaltaisteni lailla nollasta sataan sekunnissa. Soitin ystävälleni Johannekselle, joka sanoi miettivänsä iltaan. Viiden minuutin päästä hän soitti takaisin: ”Let’s do this!”.

_MG_2558 kopio _MG_2568 kopio _MG_2586 kopio _MG_2613 kopio

Maaliskuun puolessa välissä starttasi odottamamme kurssi, joka kantaa nimenään Cocovi-haaste. Haasteen tarkoitus on intensiivisen treenikauden lisäksi horjuttaa koko elämää ja kaikkia elämäntapoja terveellisimmille raiteille. Treenejä oli neljästi viikossa, joista kahdet ”Cocovi-haasteporukan” ja kahdet kaikkien salilla käyvien kanssa. Sen lisäksi kahteen kuukauteen mahtui kaksi ravintoluentoa (plus vähän Cocovi-herkkuja) ja uniluento. Kahden kuukauden ajan saimme myös tukea ja erilaisia viikkohaasteita facebook-ryhmäämme. Ennen ja jälkeen haasteen oli kuntotestit ja kehonkoostumusmittaukset. Kun haasteeseen lähti täysillä mukaan, se pureutui laajasti elämän eri osa-alueisiin ja tulokset olivat taattuja.

What can I say? Löysin näiden parin kuukauden aikana ihan uudenlaisen urheilijan itsestäni. Olen aina ollut endorfiini- ja adrenaliiniryöppyinen urheilija; sellainen joka saa kunnolla fiiliksiä ja tunteita pintaan sporttaillessa. Samanlaista tsemppihuumaa en ole kuitenkaan kokenut lähivuosina yksilölajeissa, punttisalilla ja juoksulenkeillä, kun kaverit ovat usein puuttuneet ympäriltä. Nyt muistin taas, miksi ryhmässä liikkuminen on ehdottomasti parasta.

_MG_2621 kopio _MG_2636 kopio _MG_2675 kopio

TFW:n tunnit ovat aina ohjattuja. Se on itselleni aika must, aloitinhan salitreenauksen vasta viime syksynä, ja olen oikeista tekniikoista usein aika epävarma. Tunneille ilmoittaudutaan netissä aina etukäteen ja mukaan mahtuu vajaa parikymmentä taistelijaa. Tunnilla tehdään lähes aina pareittain, jolloin pari tarkkailee tekniikan oikeaoppisuutta ja tsemppaa täysillä. Tämä on parhaita asioita koko jutussa. Jotenkin sitä ei pysty tekemään aivan yhtä kunnolla, jos kaveri ei kannusta rinnalla. Osa tunneista on matalasykkeisempiä voimatreenejä, osa keskittyy enemmän nostamaan sykettä ja lisäämään liikkuvuutta, nopeutta ja räjähtävyyttä. Jälkimmäiset tunnit kulkevat nimellä ”Hurrikaani” tai ”Energy Circuit”. Voimatreenit olivat ja ovat itselleni niitä ”helpompia”, toisaalta tiesin tarvitsevani enemmän oppia näistä korkeamman sykkeen tunneista. Ja toisaalta olen mieluummin urheilijanakin nopea, vahva ja ketterä, kun silkkaa jäykkää lihasta.

Koko konsepti on siitä paras, että se ei ole liian hifistelevä mutta pureutuu kuitenkin laajasti kaikkiin elämän osa-alueisiin. Huomasin ajattelevani haastetta paljon laajemmin kuin pelkän urheilun näkökulmasta. Itselleni treeniä huomatavan paljon vaikeampi asia on saada terveellinen ruokavalio hyvin ja pitkäaikaisesti haltuun. Unta olen aina saanut, mutta tajusin voivani tehdä senkin eteen paljon enemmän. Näiden lisäksi muun muassa palautuminen, kehonhuolto, elämänasenne ja yleinen mielenhallinta olivat niitä osa-alueita joihin sain ammennettua paljon.

_MG_2684 kopio _MG_2736 kopio _MG_2770 kopio _MG_2773 kopio _MG_2836 kopio

Vaikka yritänkin nykyisin välttää sanaa ”inspiroitunut”, pitää kuitenkin kertoa, että treenien jälkeen olin usein sellainen. Ja vaikka se ei ollutkaan pääasia, niin myös rasvaprosentti pieneni ja lihakset kehittyivät. Muutama kaveri pudotti rasvaprosenttiaan viidellä?! Mieletön saavutus lyhyessä ajassa.

Toukokuun puolessa välissä oli aika jättää moikat Cocovi-haasteen porukalle. Kesäkuu menikin reissatessa, mutta heinäkuussa palasin TFW:lle ja olen käynyt tunneilla 3–4 kertaa viikossa. Aamutreeneihin en ole nyt heinäkuussa useasti uskaltanut, mutta syksyn tullen seitsemän aamutreenit ovat itselleni niitä mieluisimpia. Myös treenikaverini Johannes jatkoi ilokseni remmissä ja kevään Rantarunko-haasteemme jatkuukin nyt Joulurunko-haasteena.

_MG_2544 kopio _MG_2423 kopio _MG_2376 kopio

En pyri bikini fitness –lavoille tai pelkkää kanaa nakertavaksi urheiluhulluksi, mutta eritoten saan intoa ja iloa, niin treenitunneille kuin vapaa-ajallekin. Joskus treenit menevät vähän kehnonlaisesti, mutta lähden aina salilta hyvillä mielin. Olen tajunnut, että tämä iloinen taistelijoiden sali saattaa todella olla oikea paikka urheiluilleni. Kukaan ei katso kieroon, jos saatan joskus innostua aivan liian nopeasti ja aivan liian kovaäänisesti. TFW on täynnä tavallisia ihmisiä. Eri-ikäisiä, -kokoisia, -kuntoisia. Miehiä ja naisia. Toiset treenaavat oman lajinsa ohella, toisille TFW on se oma laji. Sellaisia ihmisiä, jotka urheilevat sen vuoksi, että nauttivat siitä ja että nauttisivat vapaa-ajastaan enemmän. Kukaan ei asu salilla ja kaikilla vaikuttaa olevan myös muuta elämää. Sellaisesta minä pidän.

Unelmoin, että voisin lähitulevaisuudessa tehdä oikeaoppisen Muscle Upin, niin sanotun palomiespunnerruksen. Tai jos ei oikeaoppisen, niin sitten vaikka räkäisen. Mutta yritän jo etukäteen fiilistellä tunnetta, kun olen kammennut itseni rekkitangon päälle kiikkumaan ja huudan riemusta. Train more, fear less.

– Henriikka / Zulu

Ps. Nämä kuvat on TFW:n toiselta, vähän vaatimattomammalta yläsalilta. Voin tulevaisuudessa kuvata sitä mediaseksikkäämpää. Haha.

collegepaita, trikoot, toppi  / adidas (trikoot saatu), kengät / reebok

Pori Jazz 2015: fiilisvideo ja festaritunnelmia

Viikko sitten heräilin onnellisesti Porista kaverin luota. Pori Jazz 2015 oli käynnissä, ja perjantain konserttien jälkeen päivän suunnitelma oli suunnata Kirjunrinluotoon myös lauantaiksi. Unirytmi siirtyi yhdessä yössä viidellä tunnilla. En muista koska olisin viimeksi käynyt nukkumaan vasta kolmelta ja nukkunut lähelle puolta päivää (yes, i know – tylsä ja uninen).

Jazzit olivat yhtä rennot ja tunnelmalliset kuin viimekin vuonna. Erityisesti perjantain esiintyjäkattaus oli kova: Jessie J, Paloma Faith, Emeli Sandé. Aikamoista naisvoimaa. Lauantain tarjonta oli selkeästi eri hengessä: Buena Vista Social Club, Kool and the Gang ja Led Zeppelinin legandaarinen keulahahmo Robert Plant.

_MG_0159 2 _MG_0236 2 _MG_0111 2 _MG_0218 2_MG_0265 2 _MG_0252 2 _MG_0214 2 _MG_0182 2

Perjantaina porotti aurinko ja tuntui ihanalta, kun farkkusorteissa ja polvisukissa pärjäsi enemmän kuin hyvin. Lähdin Helsingin kylmyydestä minisortsit jalassani vastaantulijoiden ihmetellessä alipukeutumistani. Porissa odotti kuitenkin kaksinkertaiset lämpöasteet ja kyllä hymyilytti. Vasta keskiyön jälkeen alkoi tulla vilpoinen ja silloin saikin jo kääriytyä vilttiin tyyliseikoista välittämättä.

Saimme perjantaina ystävistä seuraa, kova naiskolmikko oli kiinnostanut. Jessie J vetikin aivan uskomattoman hyvin. Teknisesti niin huikea mimmi, että saa anteeksi jopa epämääräisen rohkean strippailunsa ja vetreät jumppaliikkeet. Ulkonäkö ja musiikki ovat myös hauskasti kontrastissa: musta tukka ja sonnilävistys natsaavat hauskasti toisinaan aika perinteisen popin kanssa. Karismaa oli ainakin kaadettu isolla kauhalla.

Toisen loistokeikan tarjoili Emeli Sandé. Hän ei kaivannut mitään lavashowta ja taustakuvakin oli törkeän ruma. Mutta ääni vaan tuli, ja jäin suu ammollaan kuuntelemaan. Vau.

Paloma Faith oli iso pettymys. Oli kömpelön oloinen ja koko show tuntui lattealta kahden muun naisen välissä. Paloma oli huonolla tavalla tätimäinen, kuin Maija Poppanen kehnoine koreografioineen. Taitoa varmasti löytyy, mutta kokonaisuus oli lähinnä hienot puitteet ja vaisu show.

_MG_0067 2 _MG_0008 2 _MG_0081 2 _MG_0035 2 _MG_0017 2 _MG_0311 2_MG_0279 2 _MG_0299 2_MG_0219 2_MG_0456 2 _MG_0414 2 _MG_0446 2 _MG_0393 2 _MG_0501 2 _MG_0492 2

Perjantaina isompien esiintyjien välillä ehdimme nähdä Teatterilavalla Viitasen Piian. Yksi lemppareistani. Koskettava, herättelevä, kiinnostava. Odotan kyllä muutamaa iloisempaakin biisiä, mutta niitä saattaa joutua odottamaan pitkään.

Perjantai-ilta päättyi Kasmirin konserttiin Tedin teltalla. En ole tosin varma, oliko kyseessä kuitenkin enemmän Axl Smithin keikka. Siinä missä Kasmir lauloi, ehti Axl tunnin aikana juontaa, vetää saksofoni- ja sähkökitarasoolon ja sen lisäksi toimia vielä seremoniamestarina ja taustojen soittajanakin.

_MG_0470 2 _MG_0489 2 _MG_0517 2_MG_0522 2_MG_0640 2_MG_0562 2

Tapahtumassa vallitsi hyvä tunnelma. Rauhallinen, sopivan siisti ja iloinen. Piknikvilttejä oli sadoittain (vai tuhansittain?) ja koko Kirjurinluoto peittyi rentoileviin ihmisiin. Perjantaina katsojien ikähaarukka oli esiintyjiensä vuoksi huomattavasti matalampi, kun taas lauantaina olimme Jannen kanssa aivan babyt keski-ikäisten keskellä. Kool and the Gang ja Led Zeppelinit olivat houkutelleet paikalle työkavereita ja muita ”aikuisten ystäväporukoita”. Suurin osa oli jättänyt lapset suosiolla kotiin, mutta anniskelualueen ulkopuolella näkyi myös reilusti vanhempia muksujensa kanssa. Pidän kyllä tapahtumista, jonne mahtuvat kaikki.

Lauantaina tippui vettä taivaan täydeltä. Lähdimme festarialueelle suosiolla vasta suosituimpien keikkojen aikaan, kun sade oli lakannut. Päätös oli hyvä, sillä sateen aikana keikkoja katselleet hytisivät kertakäyttösadetakeissaan sinihuulisina. Illan aikana taivas selkeni ja aurinko alkoi pilkottaa. Ei siitä mihinkään pääse, että festareiden tunnelman ratkaisee pitkälti vallitseva sää. Ilmassa oli voitonriemua, kun valoa alkoi taas tulla masentuneelle festarialueelle.

Buena Vista Social Clubin kanssa esiintynyt iäkkäämpi rouvashenkilö oli viikonlopun suosikkipersoonani. Kool and the Gang veti komeasti, samoin Robert. Hyviä esiintyjiä ja paljon lahjoja koko hommaan. Mielenkiintoista kuunnella artisteja, joista ei ehkä erikseen maksaisi, mutta jotka sopivat hyvin analysoitavaksi ja fiilisteltäväksi juuri kesäfestivaaleilla. Paikalla oli myös paljon faneja, jotka meinasivat revetä liitoksistaan. Nauratti huomata, että fanittaminen ei selkeästikään rajaudu teini-ikäisen ilmiöksi.

_MG_0579 2 _MG_0606 2 _MG_0665 2 _MG_0611 2 _MG_0690 2 _MG_0706 2

Sunnuntaina suuntasimme vielä Porin keskustaan viime vuonna hyväksi todetulle brunssille (siitä kirjoitan vielä erikseen). Sitten junan kytiin ja takaisin Helsinkiin. Miniloma teki tehtävänsä ja mieli oli kylmyydestä huolimatta kesähöyryinen.

Tekisi mieli mennä taas ensi vuonna. Voi tosin olla, että ystäviemme häät sattuvat juuri samalle lauantaille. Sen näkee sitten, mutta nyt jaksaa pitkälle talveen tsekkailemalla aallonpohjan tullen kesäkuvia ja muistellen festari-iltoja.

– Henriikka

Ps. Kuvista kiitos parahin Janne Simojoki. Ihan superhyviä kuvia taas. Hooray!

Väsyneet festari-illat

_MG_0511 2 kopio

Festari-iltojen tunnelmasta tehdään aivan liian vähän lauluja. Ylipäänsä kaikesta, mikä ei suoraan liity rakkauteen, tehdään liian vähän lauluja. Kaipaisin suomalaisia lauluja, jotka pukisivat ajatuksiani sanoiksi. Ja niiden seassa pitäisi olla myös ilottelua eikä sitä iankaikkista melankoliaa, josta myös totisesti pidän ja jota saisi kyllä heittämällä olla enemmistö.

Luulen, että festivaalien iltahämyistä saisi hyviä lauseita. Saisi sellaisia ajatuksia, jotka muistuttavat monen kuulijan mielestä jotakin tuttua ja tunnelmallista, kuitenkin jokaisen mielessä vähän erilaista. Onhan siinä vissi ero, onko festareiden jälkitunnelmat Pori Jazzeilta, Ilosaarirockista vai Tuska-festivaaleilta.

Rakastan konserttien jälkeistä kotimatkaa. Kun on vähän liian väsynyt ja hereillä sellaiseen aikaan, jota ei tiennyt edes olevan olemassa. Joskus jalat tanssista toipuneet, joskus alaselkä piknik-viltillä pussailusta kiemuralla. Joskus kaveri kainalossa, joskus ihan yksikseen. Mutta mieli seilaa arvatenkin syvissä vesissä.

_MG_0506 2 kopio _MG_0503 2 kopio

Nämä kuvat ovat Porista perjantailta, arviolta kahdelta yöllä. Kävelimme Kirjurinluodosta kohti majapaikkaa viimeisen keikan jälkeen. Nauroimme mielikuvaa Flowsta tai H2Ö:stä, jossa samanlaista lamppukujaa olisi ikuistamassa noin kaikki sitä pitkin kävelevät. Nyt saimme napata muutamat hetken valokuvat ihan keskenämme ja ohi lipuvat jazzilaiset lähinnä katsoivat kummissaan. Nurisivat ehkä jotai nykyajan nuorista ja jatkoivat illasta nauttimista.

Pakko kai ruveta itse kirjoittamaan sellaisia biisejä. Sillähän se selviää. Ja pimenevät illat ovat varmasti muutaman laulun kyhäämisen arvoisia.

Seuraavaksi laitan vähän lisää festarikuvia (ja pienen videonkin!), mutta tämän illan nautin Tampereesta ja Idan seurasta.

– Henriikka

Kivoja instaajia !

img3

Tiistain kunniaksi muutama oma IG-suosikkini. Olen aina pitänyt Instagramista ja seurattujen listalle on kertynyt monenlaisia tilejä: Ystäviä, joita seuraan lähinnä sen vuoksi, että haluan tietää mitä heille kuuluu. Tuntemattomia, joiden visuaalista näkemystä maailmasta arvostan ja ihailen. Yrityksiä, joiden perässä haluan pysyä. Henkilöitä, joilla on kuviensa kautta jotain sanottavaa.

Seuraavat kuusi instaajaa ovat tehneet minuun vaikutuksen. On monia muitakin, joita seuraan innolla, mutta jostain syystä tänä tiistaina nämä sopivat mielentilaani parhaiten. Nämä ovat tilejä, joiden selaamisen jälkeen jää raikas olo. Instagram on nykyään täynnä identtisiä kuvia, näissä kuvissa on jotain uniikkia ja tunnelma ihan omansa.

Laitan nimimerkkien saatteeksi kaikilta kolme kuvaa. Toivon ja uskon, että löydätte itse tsekkaamaan muut.

img1 img2

1. EMILKAEVERYWHERE

Emilia Nieminen / © Emilka Everywhere Design

img4 img5 img6

2. TAULU JA TAPETTI

Birgit Paavola / illustrator and photographer from Finland

img7img8 img9

3. ANNISKK

Anni Kravi / foodie / health / travels / (life)style

img10 img11 img12

4. GOODGOODBYEBYE

Veera, 18, FIN

img13 img14 img15

5. ANNIKEN BYBERG

Anniken Byberg Hyppönen

img16 img17 img18

6. EEVA MÄKINEN

Helsinki, Finland. Currently in Canada

————————————

Siinä ne olivat. Ihan huiput. Ja vasta jälkikäteen tajusin, että kaikki olivat naisia. Ehkä naisten kauneus- ja tyylinäkemykset vaan kolahtavat minuun kovempaan kuin miesten. Hyvä kaikki superleidit!

Toivoisin toki, että itsekin kirjoittaisitte suosikkinne minulle päin. Nyt kun kuukausien kommenttien vastausrästit on vihdoin selätetty, saattaisin jopa keskustella ihan parin tunnin tai päivän viiveellä. Tavatonta!

Puolessa välissä viikkoa. Kävin eilen nukkumaan klo 21.30. Taitaa tämä heinäkuun helle laittaa minut ihan sekaisin.

– Henriikka

Huom! Kaikki kuvat käyttäjien Instagrameista. Minut löytää instasta nimimerkillä @aamukahvilla.

Kakun tein niin kuin uhkailinkin

_MG_0811 kopio

Hehehee niin siinä kävi, että eilen klo 22.30 oli synttärikakku valmis. En tiedä onko turhempaa juhlan aihetta kuin blogin vuosipäivä, mutta sitä tässä nyt kuitenkin juhlistettiin. Neljää mukavaa vuotta.

Sääli, etten lapsena tajunnut laittaa merkkipäiviksi kaikkia harrastusten vuosipäiviä. Minä nimittäin harrastin paljon ja se olisi taas tietänyt rutkasti kakkua. Asiassa piilee kuitenkin hyvätkin puolensa. Lapsena minulla ei ollut makean suhteen senkään vertaa stoppia kuin nykyisin. Vaarikin sanoi, etten koskaan kasva pituutta vaan pelkästään leveyttä.

Tulin eilen treeneistä kaupan kautta. Piti saada tuoreita mansikoita irtomyynnistä, kaupan marjat kun tuppaavat olemaan toisinaan vähän sekundaa. Päädyin kuitenkin ostamaan myös rasiallisen vadelmia ja karhunvadelmia, ettei olisi niin perinteinen mansikkakakku.

_MG_0803 kopio

Gluteenittoman pohjan ohjeena käytin tätä. Todella nopea, yksinkertainen ja toimiva. Pidin pohjaa uunissa tosin vain reilu puoli tuntia, vaikka ohjeessä kehoitettiin vajaaseen tuntiin. Kakusta tuli kuohkea ja siivusin väliin mansikkaa sekä vaniljarahkan ja kermavaahdon yhdistelmää. Päälle ohut kerros kermaa ja sitten kasoittain marjoja. Lopuksi vielä marenkimurskaa. Hetken koriste syntyi kymmenessä sekunnissa varrastikuista ja paperinpalasta.

Syöjiä oli kolme. Kakkua meni puoleen yöhön mennessä noin puolet. Aamupalalla meni palaa vaille kaikki loput. Kiitettävää duunia. Nyt pelkään, että kotiin päästyäni joku on ahmaissut viimeisen palasen.

Sormet ristissä. Tai sitten vain uhkailuviestejä menemään.

– Henriikka

Onnea 4-vuotias blogi !

beautiful-cake

Niin siinä vain on päässyt käymään, että olen elänyt tiuhaa yhteiseloa Aamukahvilla-blogin kanssa jo neljä vuotta. Jos arvioin, että olen keskimäärin häärännyt blogin ääressä kaksi tuntia päivässä, se tekee 2920 tuntia yhteensä. Sievoinen summa. Olisin voinut opetella soittamaan ukulelea kaiken sen ajan. Rämpyttäisin tukka hulmuten pientä kitaraani ja laulaisin mukana. Jestas olisin hyvä!

Päätin kuitenkin laittaa kaiken ajan blogiin ja edelleen tuntuu, että se on ollut hyvä ajatus. Rakastan suomen kieltä, rakastan visuaalisuutta ja että voin tekstein ja kuvin piirrellä mielenmaisemiani interwebbiin. Nautin sosiaalisen median mahdollistavasta kommunikaatiosta ja kaupunkien rajojen yli ylettyvistä verkostoista, joissa innostetaan ja innostutaan. Ja kun kuulen jostain ilahduttavasta tai jännittävästä, pidän tunteesta joka palaa halusta päästä jakamaan uutisen muiden kiinnostuneiden kanssa.

Olen iloinen tästä fiilistelijöiden joukosta, iloinen tästä ja teistä toverit (silläkin uhalla, että joitain varmasti ärsyttää joka kerta, kun käytän tuntemattomista ihmisistä niin läheistä nimitystä kuin ”toverit”). Olen kiitollinen siitä, että jakaessani kauniin kakun kuvan tiedän, että joku haukkoo henkeään sen kauneudesta yhtä syvään kuin minäkin. Ja siitä, että tiedän teidän joukostanne löytyvän monia sellaisia, joiden mielestä blogin syntymäpäivät on oiva syy kesteille.

Kiitos kun olet. Kiitos kun luet, vaikka tämä hektinen videomaailma pyrkii tukahduttamaan kaiken kirjallisen voiman ja pysähtyneiden kuvien hienouden.

– Henriikka

Kuva ja kakun resepti: Adventures in Cooking

Kun kamera ei rakasta (osa 4)

_MG_1267 kopio

Ylläolevassa kuvassa Stigin vaimo on juhlatuulella. Hurmaava muija on matkalla pilettämään kera takana komeilevan Nissan Sunnyn.

Tässä tulisi taas kasa epäonnisia kuvia esittelemään ehointa minääni. Kamera käy joskus nopeammin kuin naamani ja vartaloni. Olen hohottanut pitkään monille kuville, miten saatankin olla niin näyttävä? Ja nämä hetket ovat niitä, joista on yritetty tallentaa onnistuneita kuvia. Millaisia kuvia tulisikaan ilman hyvien kuvien tavoitetta?

Enjoy!

IMG_1316 kopio IMG_0899 kopio _MG_3287 kopio _MG_1976 kopio _MG_1961 kopio _MG_1616 kopio _MG_1244 kopio _MG_1221 kopio _MG_1060 kopio _MG_1080 kopio _MG_1136 kopio _MG_1157 kopio _MG_1179 kopio _MG_1050 kopio _MG_1042 kopio _MG_0768 kopio _MG_0680 kopio _MG_0550 kopio _MG_0224 kopio

Viimeisessä kuvassa istun Kiasmassa. Teimme blogiyhteistyötä uudistuneen Kiasman kanssa ja pääsimme kiertämään näyttelyn ennakkoon. Näytän vetävän ruokaa naamani sellaisella tahdilla, että olisin juuri nääntynyt pari edellistä kuukautta. Muut varmaan siemailevat kuplajuomaa sievästi kuvan rajauksen ulkopuolella. Taitaa opiskelijakortin lähestyvä vanhentuminen laittaa popsimaan varastoon.

”Kun kamera ei rakasta”-postauksista tuli hauska pikkuilmiö kaksi vuotta sitten, kun julkaisin ensimmäisen sarjan. Moni bloggaaja jakoi kehnoja kuviaan sosiaalisessa mediassa. Jätän bittiavaruuteen mieluummin tällaisen kuvan itsestäni kuin sellaisen, jossa otan itseni aivan liian vakavasti.

– Henriikka

Ps. Aiemmin julkaistut ”Kun kamera ei rakasta”-kirjoitukset: osa 1, osa 2, osa 3

RUPLA:n brunssi Helsinginkadulla

_MG_0779 kopio

Minulla on uusi kahvila lempikahviloiden joukossa: RUPLA Helsinginkadulla. Taidegallerian, second hand -vaatemyymälän ja kahvilan sekoitus avattiin alkuvuodesta Helsinginkadulle, Stupido Recordsin entisiin tiloihin. Paikka muutti koko Hesarin atmosfäärin.

Keväästä lähtien RUPLA:sta on saatu sunnuntaisin myös brunssia. ”Saran ja Ellin brunssit” viihdyttävät nälkäisiä kalliolaisia, turisteja ja muita kaupunkilaisia sunnuntaisin kahdessa kattauksessa. Sanon samantien: suosittelen lämpimästi.

_MG_0782 kopio _MG_0790 kopio _MG_0820 kopio _MG_0800 kopio

Menu on täysin kasviperäinen, viljaton, gluteeniton, sokeriton ja valmistettu kahden naisen toimesta puhtaista ja tuoreista raaka-aineista. Voin nämä nuoret naiset tavanneena kertoa, että intohimoa ja intoa ei hommasta puutu. Parikymppiset mimmit tietävät ruoasta enemmän kuin minä mistään koskaan.

Suomalaiset mieltävät brunssit helposti sellaisiksi ”all you can eat” -tyyppisiksi paketeiksi. Usein kyse on jopa siitä, miten paljon pystyt syömään, ei niinkään paljon haluat tai miten paljon kannattaisi syödä. RUPLA:n brunssi tarjoillaan pöytiin. Huomasin itsekin ruokamäärän nähdessäni ajattelevani, että miten tämä määrä muka riittäisi?

Haluan saada brunssilla vatsani kunnolla täyteen, jotta seuraava ruoka tarvitsee syödä vasta illalla. Mutta mitä vielä? Ruokaa jäi ylikin. Sitä syö helposti silmillään vaikka kehotan kyllä panostamaan määrän (tai määrän mahdollisuuden) sijasta laatuun. Sitä paitsi ruokaa oli oikeasti enemmän kuin runsaasti. Lisäksi tuntui astetta ylevämmältä, kun ei tarvinnut jonotella buffet-pöytään vaan sai istua nätisti tuolissaan, kun ruoka kannettiin eteen.

_MG_0788 kopio_MG_0794 kopio _MG_0818 kopio _MG_0825 kopio_MG_0845 kopio _MG_0835 kopio

————————–—-

Esimerkki-menu

Kesäinen perunasalaatti
Vihersalaatti
Tomaattinen raakapasta

Itse tehty viljaton leipä
Marinoidut kikherneet
Kvinoa kuivahedelmillä
Hummus
Aurinkokuivattu tomaattihummus

Pähkinäinen mango-kookos-suklaaparfaitti

Tuoreita hedelmiä

Luomukahvi ja -tee

Hinta: 22€

———————-

Ruoka oli tosi hyvää. Gluteenittomuus, kasviperäisyys tai maidottomuus ei laittanut tinkimään mausta. Janne perinteisempiin pekonibrunsseihin tottuneena hykerteli hänkin tyytyväisenä. Eräs perhe tuli skeptinen perheenisä mukanaan. Silmien pyörittely vaihtui lopulta iloisiin kiitoksiin. Totta kai mauissa on tottumista sokerimuro- ja paahtoleipä-aamiaisen ystäville, mutta itselläni on vahva tunne, että moni epäilijäkin nauttisi tästä kattauksesta.

Jollain brunsseista saattaa olla erikoisohjelmaa kuten musiikki- tai tanssiesityksiä, mutta niistä infotaan erikseen. Brunssin yhteydessä voi aina myös kurkata sen hetkisen vaatetarjonnan ja meneillä olevan taidenäyttelyn. Kaikki kahvilan huonekalut ovat myynnissä. Parasta brunsseilla on kuitenkin erihyvä ruoka ja yleinen ilmapiiri, sunnuntaipäivien rentous ja iloisuus. Laatukahvista korkeat, näyttävät yläfemmat.

_MG_0815 kopio_MG_0801 kopio_MG_0829 kopio_MG_0873 kopio

Tiskin takana hääräilee hyvä ystäväni Johannes. Hän on ykkös-treenikaverini, jonka kanssa olemme tsempanneet toisiamme tammikuusta lähtien TFW:llä urheilun iloihin ja saloihin. Olen hänestä (ja muusta kolmesta RUPLA:n yrittäjästä) kovin ylpeä. Yrittäjä henkeen ja vereen, aina töissä, mutta silti sydän ja pää mukana hommassa. Hymyilevää palvelua, aivan saletisti.

Olen itse käynyt brunssilla jo kahdesti. Varmaan käyn pian kolmannesti.

Nyt Pori ja jazzit. Eilen hyvin alkanut meno jatkukoon.

– Henriikka

Ps. Oon alkanut snapchattailemaan vihdoin ihan kunnolla! @henriikkasi

Ostapa itsellesi sadetakki

1422455445.6254

Olen jo pidemmän aikaa hamutellut sadetakkia. Ja nimenomaan RAINS:in sadetakkia. Olen kokeillut niitä monessa paikassa ja lykännyt ostoaikeita tulevaisuuteen: ”Onhan niitä tärkeämpiäkin sijoituskohteita kuin sadetakki.”

Siksi olikin kertakaikkisen kivaa saada vanhemmilta valmistujaislahjaksi rahaa ja yhtä nimenomaista käyttötarkoitusta varten. Äiti oli huomannut, kuinka koko kevään Tukholman reissumme hipelöin jokaisessa kaupassa kyseisiä sadetakkeja. Tummanvihreitä, tummansinisiä, mustia. Trenssimäisiä, pitkiä, lyhyitä ja anorakkimaisia. Valmistujaispäivänä sain käteeni kortin, johon oli liimattu kymmenien sadetakkien kuvia ja liitetty klemmarilla pari seteliä: ”Ostapa itsellesi sadetakki.”

1422455445.6269 1422623174.525 1422456064.9233 1422456600.1491

Olin ajatellut, että valitsen tummanvihreän tai tummansinisen trenssimallisen sadetakin. Pitkän ja käytännöllisen. Napeilla. Toisaalta haaveilin neonoranssista anorakki-mallisesta, joka olisi mukava väriloiste sadepäivään ja hauskan unisex. Meinasin jo tilata tummanvihreän trenssin, jonka saa kiristettyä vyötäröltä kivasti. Huomasin mallistokuvien törröhuuli-mimmin murjotuksen ärsyttävän minua enkä sitten tilannut vielä mitään.

Sitten luovuin nappiajatuksesta, vetoketju olisi kuitenkin käytännöllisempi. Sitten luovuin anorakeistakin. Onhan se hyvä, että takinretaleen voi vain viskata päälle rennosti sateen yllättäessä. Anorakki voi sitten olla kakkos-sadetakki, jos sellaiseen joskus kukkaron nyörit löystyvät.

Valinta oli vaikeampi kuin minä äitilleni murrosikäisenä.

1422622950.12261423234915.8479

Nyt olen hilannut valintani ostoskoriin. Petollinen nettikauppa, sillä valinta pysyy virtuaalisessa korissa viikkoja, vaikka poistuisin sivuilta.

Suosikikseni nousi kuitenkin viimeisen kuvan musta parkasadetakki. Siinä on vetoketju, huppu ja hauska kiristys helmassa.

Ja toisin kuin ennen ajattelin, olen koko ajan tullut enemmän siihen tulokseen, ettei Suomessa ole montaa tärkeämpää sijoituskohdetta kuin sadetakki. Täällähän sataa viikonlopun mittaista kesää lukuun ottamatta ihan koko ajan.

– Henriikka

Kuvat: RAINS

Kesästä kaikki irti

_MG_0948 kopio

Kiva, kun tänä vuonna kesä sattui viikonlopulle. Tänään saatiin kuitenkin extrapäivä kaiken huipuksi. Piknik-karavaani kulki kohti Koffin puistoa ja oli todellista piknik-henkeä, kun puisto oli tupaten täynnä. Oli rentoilevaa parikymppistä jäbää ja polttareita juhlivaa naisseuruetta. Oli vanhempaa pariskuntaa ja lapsiperhettä. Koko väestön leikkaus.

Tämänpäiväiset kuvat ovat vielä visusti muistikortilla, vastahan äsken saavuimme. Mutta muita kesäkuvia olisi kiva laittaa eetteriin todisteeksi siitä, etten ole heittänyt kesää ainakaan hukkaan. Ihan totta, olen pyyhältänyt pihalle aina hyvällä ilmalla, nauttinut auringosta ja piknik-säästä. En valita sateesta, mutta tämänpäiväinen supersää sai miltei itkemään ilosta.

_MG_0943 kopio _MG_1019 kopio IMG_1031 kopio _MG_0966 kopio

Kesän juoma on rosé, kesän paikka on ystävien paritalon puolikkaan terassi. Kesän grilli löytyy samaiselta tontilta, samoin pari kappaletta parhaista ystävistä. Kesän biisi taitaa ainakin korvamadon perusteella olla Kasmirin ja Saaran kesäkumibiisi ”Vauvoja” tai Särren ”Hesan naiset”. Laadusta ei voi kesäbiisien kohdalla puhua, mutta pää ainakin notkuu tahdissa.

Kesän paras moodi on lomamoodi, siitäkin huolimatta, että olen visusti töissä koko heinäkuun. Jotenkin päivä tuntuu niin pitkältä, että sitä pystyy huijaamaan itseään hyvin: ”tässä vain kahdeksan tuntia töitä, mitäs se on muka kesäpäivän mitan rinnalla.” 

Nenä on jo kohti Poria, mutta vielä pari yötä festaritunnelmiin.

_MG_0997 kopio_MG_0989 kopio IMG_1037 kopio_MG_0944 kopio IMG_1033 kopio

Kesä yllätti tänään aivan täysin. Kello lähenee puolta yötä, mutta minä hykertelen kesähyrinää. Sellaista onnellista, vähän hullua ja vähän arvaamatonta. Että toisaalta tekee mieli lähteä seikkailuun ja toisaalta käpertyä uneen. Niin kuin lapsenakin aina tuntui, kesässä on ihan omaa mystistä taikaansa. Sellaista kutittavaa, kivaa, kiehtovaa.

Kesä, oijoijoi. Eikös minun pitänyt olla syksy-ihmisiä?

– Henriikka

PORI JAZZ jauuuuu!

IMG_4623-kopio

Olin viime vuonna elämäni ensimmäistä kertaa Pori Jazzeilla ja päätin silloin tulla joka vuosi uudestaan. Lupaukset kannataa pitää, joten olen lähdössä ensi viikonlopuksi Poriin. Luulin saavani samat jazz-kissat kainaloon, mutta he täyttävätkin pyöreitä ja juhlivat toisaalla. Eikä ole lainkaan hassumpaa, että saan sen sijaan Jannen kainaloon. Minunhan ei tarvitse kantaa piknik-vilttiä koko viikonloppuna!

Perjantaiksi Kirjurinluodossa seuraamme liittyy myös pari ystävää. Ja alueella vilisee tuttuja varmasti satapäin. Ajattelin, että voisimme luoda lauantaille megalomaanisen hyvät, vilttikateutta herättävät eväät ja saada näin haalittua myös uusia ystäviä ympärille. Ja koska en ole mikään festaririehuja (paitsi toisinaan yhtäkkiä vähän), nautin jo niin suuresti keikka-ajatuksesta, jossa voi köllötellä isossa villapaidassa ruoan ympäröimänä.

Konsertteihin pääsemme perjantaina ja lauantaina. Soittolistalla ovat siis pyörineet Paloma Faith, Emeli Sandé, Jessie J ja Kool and the Gang. Yksi ehdoton suosikkini, Viitasen Piia, soittaa teatterilavalla perjantaina. Pitää ehtiä tsekkaamaan myös se. Muuten odotan villejä kortteja ja hyvää lavaläsnäoloa. Muutamia tanssiaskeleita ja sitten vaan festariolemista. Aurinkoa taitaa olla turha toivoa tänä kesänä, mutta toivon sitten lämmintä tuulta ja kauniita kumisaappaita.

Kai mä nään teistä muutaman viikonloppuna? Ehkä tuutte urkkimaan kateellisina meidän eväitä?

– Henriikka

Ajatuksissa Afrikka

_MG_0924 kopio

Lähden elokuussa Botswanaan. Rakas ystäväni karkasi Afrikan tantereelle alkuvuodesta, ensin Tansaniaan ja sitten Gaboroneen, Botswanan pääkaupunkiin. Onko olemassa mitään toista ratkaisua kuin lentää perässä? Lentelen kolmen vaihdon kautta yli vuorokauden, hinta kun olisi muuten ollut minulle aivan liikaa, mutta toivon kovasti lopulta pääseväni perille.

Ehkä kuukauden päivien päästä odottava reissuni on saanut minut Afrikka-tuulelle. Isoja koruja, kirjavia vaatteita. Kuvien sinipunavalkoinen kaapu on pala afrikkaa muokattuna skandinaaviseen tyyliin. Se on helppo kesävaate. Mustiin sukkahousuihin yhdistettynä se toimii tällaisina arktisina päivinä kuin tänään ja kunnon kesäkeleillä voi ottaa läpinäkyvät tai jättää housut huoletta naulaan.

_MG_0931 kopio _MG_0895 kopio

Kuvat on otettu Cafe Bookvillanin edessä. Bookvillan on Arabian asukastalot ry:n pyörittämä asukaskahvila ja teehuone Arabianrannassa, joka on perustettu ihanaan, vanhaan huvilaan. Kahvila on voittoa tavoittelematon ja siksi hintataso on hulppean alhainen. Jättikokoisen kakkupalan saa kolmella eurolla, u-u-uuuuu!

Vaikka huvilan pihalta kantautuukin joskus hirveitä riitasointuja iltakonserttien tähdiltä, on tällaiset paikat parasta Helsinkiä. Kelpuutan vaikka millaisia keikkoja naapurustoon, jos kakkua saa parilla lantilla.

_MG_0940 kopio _MG_0906 kopio

Katse kohti elokuuta, Gaborone huutaa kutsuhuutoaan. Siihen saakka turvaudun tähän feikkiin Afrikka-riepuun ja Töölön etiopialaiseen ravintolaan. Arabian rantapuiston avoimessa puisto-Zumbassa on myös sopivasti afrikkalaista rytmiä.

– Henriikka

selkäpussi/Elina Priha, kengät/Vagabond, sukkahousut/Falke, mokki/Monki (saatu)

Rompetorilla

_MG_1314 kopio

Hääpäivän vietosta anoppilan suojiin. Viikonloppu meni kevyesti Tampereen kyljessä, Kangasalla. Kun Helsingissä perjantai vihmoi oikein kunnolla, niin Tampereen juna-asemalla odotti yli 20 astetta. Ilta kului sukulaisten kanssa grillaten. Nukahdinpa pihakeinuunkin, itikoiden syötäväksi. Rantasauna laitettiin lämpimäksi ja join monta litraa appiukon raparperimehua. Uskaltauduin uimaankin, hyytävän kylmään veteen. Pelasin petanqueta ensimmäistä kertaa sitten lapsuuden ja totesin, että voi odottaa seuraavaa kertaa taas parikymmentä vuotta. Maailman tylsin peli.

Kesäjuttuja siis ja oikein kunnolla olikin. Lauantaina otimme varastosta kaikille pyörät, sellaiset kun sattui löytymään. Itse sain lankomiehen vanhan maastopyörän, valkoisen ja virtaviivaisen. Poljimme Restaurantapäiville, Suomen suurimmille ja vanhimmille rompemarkkinoille.

_MG_1313 kopio_MG_1371 kopio _MG_1357 kopio _MG_1356 kopio _MG_1347 kopio _MG_1341 kopio _MG_1340 kopio _MG_1338 kopio

Sadat ja sadat myyntipyödät kiersivät koulurakennuksia ja jäähallia. Oli vanhaa autonromua, leluja, vaatteita, huonekaluja, astioita ja muuta roinaa. Oli makkarakiskat ja metrilakunmyyjiä. Vaikka suurin osa pöydistä oli itselleni aivan liian antiikkista keräilykampetta, menin aivan vanhojen lasiesineiden lumoihin. Viime aikoina on kiinnostanut erityisesti värillinen lasi: sininen, vihreä, vaalenpunainen, neonkeltainen… Retrokausi on väistynyt vähän taka-alalle ja retrovärien sijaan silmät tarttuvat iloisiin, kirkkaisiin väreihin.

Kaksi tuntia kierrettyämme kädet olivat vielä tyhjät. Tein pari löytöä vasta kierroksen loppumetreillä. Nuutajärven Aprikoosi-vaaleanpunainen Olympia-malja 1950-luvulta kustansi 17 euroa ja luumunväriset Oiva Toikan suunnittelemat Flora-astiat sain tingattua 30 eurolla ja leveällä hymyllä. 1960- tai 1970-luvulta peräisin olevassa setissä on isompi malja ja kolme pientä (ei siis alun perin settinä myyty). Koristeeksi en halua astioita ostaa, joten luulen lasiesineiden löytävän paikkansa jälkiruokakattauksista.

_MG_1376 kopio_MG_1387 kopio

Nyt olemme jo painelemassa junalla kohti Helsinkiä. Yritän tässä arpoa, käyttäisikö illan leffaan vai lenkkiin. Tiedän, että joku fitnesssaleesupertigis-IG varmaan karjuu alitajunnassani, että lenkki it is. Mutta koska ensi viikon treenikalenteri näyttää mukavan täydeltä, karjun mahdollisesti kahta kovempaa takaisin elokuvaa, sohvannurkkaa ja amerikkalaisia pastilleita.

Kävin äsken Tampereelle ennen junaan hyppäämistä Idan luona. Pälpätimme kuulumisia yli kaksi tuntia yhteen soittoon. Siinä vasta helmi muju! Super. Ja jos kauniita kesäherkkureseptejä kaipaa, niin kannattaa kurkata millaisia äsken söimme kahvin kanssa.

Sunnuntaita kaikille! Vastailen kaikkiin kommentteihin ensi viikon aikana. Olkoon kesälomanne edelleen lämpöinen ja lempeä.

– Henriikka

Neljä vuotta ikuisuudesta

wedding kopio
Yksinäiset kun toisensa kohtaa,

sylissä pakenee muu.
Sua vasten mun mieleni raskas
huojentuu.

Aavistaa voin salaisuuden,
se meissä lyö kipinää.
Meissä kuuluvan ikuisuuden
kirkkaana nään.

– Juha Tapio

Neljä vuotta on vielä pieni matka ikuisuuden rinnalla. Kyllä hääpäivää saa silti juhlia. Vuodet ovat tipahdelleet vauhdilla. Oli häät, pumpulihäät, paperihäät, nahkahäät ja nyt keramiikkahäät. Olemme hioutuneet jo vähän, mutta kyllä tällaiset terävät murikat vaativat aikansa, että muuttavat hiljalleen muotoaan sileiksi rantakiviksi. Valmista tuskin koskaan tulee.

Viime viikolla sanoin siskolleni, että syömme Jannen kanssa usein kesäisin perunaa. Roosaliina vastasi tähän arkiseen lauseeseen yllättävästi: ”Hauskaa, että ootte ollut jo niin pitkään yhdessä, että voitte jo sanoa ”kesäisin”. Tuntui kivalta.

Kylkiluu kiittää parasta ystäväänsä.
Nauretaan rakastuneina, vedet silmissä taas yksi vuosi lisää.

– Henriikka

A Little Party

_MG_0411 kopio_MG_0334 kopio_MG_0387 kopio_MG_0397 kopio_MG_0383 kopio_MG_0355 kopio_MG_0309 kopio _MG_0312 kopio _MG_0316 kopio _MG_0325 kopio _MG_0361 kopio _MG_0360 kopio _MG_0404 kopio_MG_0342 kopio

Joskus juhlat ei tarvitse sen kummempia. Omat valmistujais-valmisteluni jäivät minimiin. Leivottiin kaksi kakkua ja imuroitiin talo, ostettiin kuohuvaa niin että kaikille riittää kippistellä. Siinäpä se sitten olikin. Käytettin nolo nyyttärikortti ja jätettiin ikkunatkin pesemättä.

Ja tiedättekö, meidän ystävät onkin siitä parhaita, että ne tuli silti. Ne tuli niin kauniina ja iloisina ja kantoivat vieläpä ihan mielettömät ruoat mukanaan. Sain ainakin kymmenen kakkua, voitteko kuvitella? Ja puolet niistä oli kaiken kukkuraksi miehiltä. Millaiset ystävät jaksavat leipoa toisen valmistujaisiin ihan himona? No, parhaat.

Piti olla pihalla, mutta sateen vuoksi kaikki arviolta 60 vierasta ahtautuivat meille. Onneksi oli parveke-lounge viltteineen. Illasta alkoi paistaa aurinko ja se laski ikkunoista sisään. Oli kauniin punaista sekä keltaista ja nauru herkässä. En ehtinyt jutella kenellekään, mutta ehdin pyöriä ympäri taloa ja ihailla väkeä. Ihailla päivää ja tulevaa kesää.

Kiitos mahtavien naapureiden, juhlamme saivat jatkua pitkälle yli puolen yön. Monien aikataulut menivät uusiksi, kun oli hersyvää kansaa ja paljon kakkua. Kahden maissa viimeiset hinasivat itsensä eteiseen.

Mitä ystäviä. I looooooooove them all.

– Henriikka

Ammattinainen

6 kopio

Toukokuun lopussa koitti ilo, kun sain vihdoin paperit ulos koulusta. Valmis kulttuurituottaja, se olen minä. Ehdin jakaa ennen reissuun lähtöä muutaman juhlakuvan, mutta ajattelin palata vielä fiilistelmään touko-kesäkuun vaihdetta virallisten valmistujaiskuvien ja myöhemmin juhlakuvien muodossa. Selasin vasta äsken kekkeriviikonlopun kuvat läpi ja kameralle oli jälleen kerran tarttunut niin hyviä muistoja, että kyllä hymyilytti.

Valmistuin neljässä vuodessa eli määräajassa, mutta koska olin tehnyt jo yli vuoden täyspäiväisesti töitä, tuntui koko homma etukäteen aika absurdilta. Sitten valmistujaispäivänä kaikki alkoi tuntua niin hienolta. Janne teki valtavan herkkuaamiaisen, menin kampaajalle ystäväni Elinan käsiteltäväksi Yrjönkadun Napsiin (joka on heinäkuun alusta siirtynyt Töölönlahdenkatu 3:een) ja olipa koululla hieno juhlakin kaikille kulttuuri- ja taidealoilta valmistuville. Oli juhlapuheet ja kakkukahvit. Yhtäkkiä kaikesta tulikin ylevää ja juhlallista. Nautin päivästä todella.

35 kopio12 kopio 40 kopio
7 kopio21 kopio

Anni oli lupautunut ottamaan minusta muutaman virallisen epävirallisen valmistujaiskuvan. Mietimme sateisen päivän kuvauspaikkaa (vettä tuli koko kuvaushetken ajan, onneksi kirsikkapuiden alla oli suojaa) ja tuntui luontevalta olla Arabianrannassa. Täällä olen opiskellut ja täällä olen myös suurimman osan opiskeluajastani asunut. Paikasta on tullut minulle tärkeä, ensin opintojeni, sittemmin kotini vuoksi. Pakoilimme pisaroita Hämeentien päässä, puiden alla, minkä jälkeen jatkoimme Vanhan kaupungin koskelle.

Kauniista lettikampauksestani oli vastuussa Elina, ystäväni ja vakiokampaajani. Mimmi on jo aiemmin loihtinut minulle upeita kampauksia ja tästä taisi tulla kaikkien aikojen suosikki. Elina osaa lukea tilanteita ja tietää, mitä haluan. Hän ymmärsi kuvailuni ja jätti kampauksesta viimeistelystä huolimatta sopivan bohon. Ei haitannut, vaikka hiussuortuvat vähän tipahtelivat tanssin tiimellyksessä.

19 kopio18 kopio 34 kopio 36 kopio 7 kopio

Etsin koko kevään sopivaa mekkoa. Tiesin voivani hyvin käyttää jotain vanhaa, mutta tällainen tilanne tuntui oikeuttavan jotain uutta. Kiertelin ja kaartelin kaikki oikeat ja virtuaaliset kaupat läpi, tuloksetta.

Lopulta käytin viimeisen oljenkorteni Zaraan, mikä toki vähän harmittaa, kun olisi voinut panostaa ja laittaa rahansa jonkun suomalaisen suunnittelijan pussiin. Parilla kympillä lyhennytin punaisen mekkoni työpaikkani läheisessä ompelimossa. Tiesin polven yläpuolelle ylettyvän mekon olevan niin paljon enemmän minua kuin puolisääressä roikkuva.

Kengät ovat Vagabondilta. Jos minulta kysytään, olisi korko voinut olla tuplat nykyisestä, vaan sellainen pelleily ei kuulema kuulu tähän sesonkiin. Nynnykoroilla siis, onnellisesti ja turvallisesti. Päkiät kiittivät juhlijaa.

Opiskelijakortissa on aikaa elokuun loppuun saakka. Mitä kannattaa vielä tehdä? Matkustaa junalla, käydä museoissa halvalla ja ahtaa itsensä täyteen opiskelijaruokaa? Opiskelijaelämä oli hyvää aikaa, mutta nyt maistuu työnteko. Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.

– Henriikka

 

Kuvat: Anni Porrasmäki