Kurjia kaamosajatuksia

_MG_0804 kopio

Syyskuu meni ohi sormia näpäyttämällä. Niin kuin kaikki edellisetkin kuukaudet ovat menneet. Pimeitä vuodenaikoja inhoaville lohtua: luultavasti tulevat kuukaudetkin tulevat vierimään vauhdilla.

Muistan, miten opin sanan ”kaamos”. Kouvolan seurakunta järjesti joka marraskuu varhaisnuorten ”Kaamosleirin”. En koskaan osallistunut, mutta sain joka syksy koulusta lapun leiriin liittyen. Muistan kuinka kiikutin ensimmäisen leirilappuni kotiin ja tivasin äidiltä, mitä kaamos tarkoittaa. Luulin sen olevan jotain, mitä leirillä tehdään (tiedättehän, korisleiri, ratsastusleiri, eräleiri…).

Olin ensi alkuun hippasen pettynyt sanan vähäiseen tarkoitukseen, mutta muistan jonkun siinä minua kiehtoneen. Äiti kuvaili melankolista, pimeää aikaa ja talven hidasta saapumista. Varmaan mainitsi kaamosmasennuksen ja ankeina pihisevät suomalaismielet. Pidin koko kaamosta mystisenä, utuisena, tunnelmallisena eivätkä ajatukseni ole muuttuneet sen koommin.

_MG_0801 kopio

Kuvat eivät suinkaan ole varsinaiselta kaamoskaudelta vaan viime keväältä. Talvi oli kuitenkin niin surkea, että voidaan melkein puhua puolen vuoden kaamoksesta. Riutuneet ihmissielut kodeissansa polttavat kynttilöitä ja kätkevät kylmenevät jalkansa villasukkiin. Mummot ja mummosieluiset kutovat jännetuppitulehdukseen saakka ja palelevat koirat luikkivat koppeihinsa. Vihreys katoaa ja sijaan lipuu kaiken peittävä harmaus. Takkatuli palaa pienellä liekillä ja pettuleivästä pitäisi riittää koko pitkäksi talveksi.

Ui-jui-jui. Lempivuodenaika käsillä. Enää en herää auringon mukaan, sillä muuten uinuessa menisi koko aika, ikä ja terveys. Herään samaan harmauteen, johon illalla painan pääni, vaihdan valkoiset pellavalakanat tummanpuhuviin puuvillaisiin. Haaveilen öljylampusta, mutta tyydyn tuikkuihin. Kippistelen vaapukkamehua konjakkilaseista ja kehrään.

Pidän ehkä ystäville kaamosleirin, jonka sopivan lavea nimi antaa mahdollisuudet täydelle, täydelliselle kurjuudelle.

– Henriikka

ps. Mutta nyt nautin Turkista ja vielä hetken lämmöstä. Seuraile retkeä Instagrammissa @aamukahvilla ja Snapchatissa @henriikkasi.

Kategoriat: elämä Avainsanat: , , , , , 2 kommenttia

Kurjia kaamosajatuksia

2 kommenttia

  • Emmi sanoo:

    Hah, tälle nauroin ihan ääneen, niin hyvin osuit naulan kantaan! Toin Suomesta asuintoverilleni tuliaisiksi villasukat, jotka omin heti omaan käyttöön. Äitini virkkaa ja valittaa sitten kipeitä ranteitaan, minä liityin kutomiskerhoon. Iltakävelytkin houkuttavat ihan eri tavalla, kun ulkona pimenee – on niin hyvä käydä ulkoilemisen varjolla kyyläämässä niitä olohuoneissaan kynttilän valossa riutuvia ihmissieluja verhottomien ikkunoidensa takana! Oi sitä tunnelmaa!

    Olen jo pari vuotta miettinyt herätyslampun hankkimista, mutta joka vuosi tyrmännyt ajatuksen todettuani, että jouluvalot aamuisin piristävät ihan yhtä paljon, elleivät jopa enemmän. Tervetuloa pimeys!

    • Henriikka sanoo:

      Todellakin – tervetuloa syksy ja kaikki mikä siihen liittyy. Viime päivinä olen taas kerran päässyt ihmettelemään pimeitä aamuja ja puista pudonneita ruskalehtiä. Aivan ihania.

      Kiva, kun kommentoit :-)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *