Tällainen kaihomieli

Lupasin toissapäivänä palaavani eilen kotiin. Vaan palasinpa sittenkin tänään. Istanbulissa riehui ukkosmyrsky, jonka vuoksi koneemme pörräsi lentokentän ympärillä ja myöhästyi useamman tunnin. Missasimme sitten minulle tuttuun tapaan jatkoyhteyden ja jäimme Istanbuliin yöksi. Kolmen tunnin yöunien jälkeen lähdimme aamuviideltä takaisin lentokentälle ja Helsinkiin päästyäni juoksin samoilla silmillä töihin. Vähän meinaa väsyttää, totean tyynesti ja yritän pitää silmät auki vielä hetken, että saan jaettua tänne muutaman tunnon.

On ihmeellistä, kuinka vajaan viikon mittainen matka voi muuttaa ihmistä. Sitä lähtee toisena ihmisenä ja palaa toisena. Tietenkin sisimmältään samana, mutta jotain kuitenkin pysyvästi liikahtaneena. Näkee asioita vähän eri tavalla kuin aiemmin, kokee tilanteita uudella lailla tai lukee itseään ehkä paremmin kuin aiemmin. Tämä Turkin matka oli juuri sellainen matka.

Kun lähden reissuun, kiinnyn ympäristöön ja matkatovereihin vahvasti. Olen kiintyjä. Ympärillä olevat ihmiset alkavat tuntua pieneltä reissuperheeltä ja kulloinenkin matkamajoitus kodilta. Kuluneen seikkailuun osallistuneista, kourallisesta tuntemattomia hoopoja, tulikin tärkeitä tukipilareita ja kanssaeläjiä, joiden kanssa sai jakaa timanttihetkiä. Laineilla kulkevasta veneestä tuli koti ja sen kannesta viimeisen yön majapaikka.

Nyt olo on väsynyt, onnellinen, haikea. Olin köyttämässä itseäni kiinni milloin veneeseen, milloin uima-altaan tikkaisiin. Teki mieli jäädä. Vahvan kiintyjän paluu perinteiseen ei usein ole se tasaisin vaan muutos tapahtuu taas kuopan kautta. Luultavasti haahuilen nyt melankolisessa morkkiksessa muutamia päiviä, katson reissukuvia ja huokailen syvään. En raskaasti vaan kaiholla.

Tuntemattomien piirittämänä saattaa joskus kokea rohkeammin, oppia enemmän. Mitkään määritteet eivät pyöri kanssaseilaajien mielissä, sillä ennakkotietoa tai -kokemusta ei ole. Aivan uudet asiat nousevat pintaan ja korostuvat niin omassa kuin matkatovereiden käytöksessä. Sitä uskaltaa kokeilla jotain aivan uutta, miettiä useammalta kantilta ja olla taas uudenlainen, kuitenkin oma itsensä.

Opin rakastamaan aaltoja, kääntämään ruoria. Opin juoksentelemaan kannella ensimmäisen päivän bambimaisten, haparoivien askelten sijaan. Kiipesinpä mastoonkin huojumaan. Väänsin vinssiä ja tähystin horisonttiin, vedin merivettä keuhkoihin noin kuusitoista litraa. Heräsin tuijottamaan neljä auringonnousua, laskuja näin kaikki kuusi.

Antakaa anteeksi, kun olen olevinani muka kova mimmi, vaikka sisimmässäni taidan olla tällainen kaihomieli.

– Henriikka

Kategoriat: matkustus Avainsanat: , , , , , , , , 4 kommenttia

Tällainen kaihomieli

4 kommenttia

  • No kyllä se vain niin on, että meidän mielet liikkuvat aika samanlaisissa vesissä. Kirjoitin jo koneessa omaa juttuani ja aiheena mikäs muu kuin kaihoisa mieli ja monet muut näköjään sussakin heränneet ajatukset. Kiitos seurasta sulle, Lappalaisen S./Voittaja/Myrskyluodon Maija! Oli hieno reissu, jatketaan seikkailuja joskus täällä Suomessa tai Berliinissä tai Panacea-purjeveneellä! :)

  • OTTO Izakaya sanoo:

    Ja on se niin haikeeta myös tässä päässä. Ai, että. No mutta toisaalta tä on myös kivaa Kiinalaisittain käydä lomaa läpi näin muiden stoorien kautta jälkeenpäin. :-)

    Oli muuten outoa kun ketään ei ollut aamulla nauramassa mun huonoille jutuille. Etenkään sinä. Niin sitä kiintyy…

    • Henriikka sanoo:

      No niin sitä kiintyy indeed. Sinäpä sen sanoit.

      Ihan huippua, että omien mietteiden lisäksi voi lueskella muiden tarinoita ja päästä sitä kautta takaisin reissutunnelmiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *