Alakulo

_MG_0077 kopio

Tänään on tuntunut, että syksy nielee. Ihan sellaisenaan, yhtäkkiä ja aivan kokonaisena. Lehtiä on riepoteltu tuulen voimasta siihen malliin, että heikommat ovat saaneet väistyä elon tieltä. Minusta on tuntunut, että olen pian lehtien sijassa. Tai seassa, tai jotain. En vapaasta tahdostani, niin kuin lapsena lehtikasoissa seikkailtiin, vaan olen huomaamattani joutunut syksyn saaliiksi.

Pahimpia on aa-a-aa-a-a-aamut, kun niiden päättymistä ei näy”, laulaa Vilkkumaa. Mutta minusta pahimpia on juuri ne ii-i-ii-ii-i-illat. Mä pelkään, et ne saa mut. Ja niin lopulta käy.

Onneksi minulla on kaihomuki. Askartelin sen viime viikolla askartelupajassa. Olisi saanut laittaa mitä tahansa värejä tai leikata mitä tahansa kuvioita, mutta päädyin vain mustaan kirjoitukseen. Joskus olennainen tulee sanottua suurella vaivalla, vähillä sanoilla.

_MG_0114 kopio_MG_0087 kopio

Kun olisi aina syksy” – Se on ylistys vuodenajoista parhaalle. Riipivin, pimein ja ikävin vuodenaika, joka on kuitenkin se kaikista rakkain. Kruunukynttilät palavat ja minä istun huoneen nurkassa viltin sisällä ja vuodatan steariininkatkuisia syysitkuja. Juon inkivääristä teetä, joka on niin vahvaa, että se vääntää suun mutrulle ja sydämen vinoon. Kirjoitan pöytälaatikkoon paljon runoja, jotka ovat jollekin, joka ei niitä koskaan näe. Patterit hohkaavat kuumalla ja silti paleltaa.

Aloita aina aamusta” – Se on lupaus uudesta. Aina voi aloittaa alusta, aina voi ottaa uudestaan. Jos virkkuutyöstä tippuu silmukka, voi purkaa pari kerrosta ja löytää virheen. Siinä kohdassa se purkaminen tuottaa tuskaa, mutta sen tehtyä on huojentunut olo. Kaikki on taas kunnossa. Aamuissa on arvokkuutta, aamuissa on toivoa. Aamut ovat hartaita hetkiä, jotka kantavat muiden vuorokaudenaikojen yli. Aamujen voimalla jaksaa läpi lokakuunkin.

_MG_0093 kopio_MG_0112 kopio

Kirjoitin aina teininä Livejournalia ja runoja rakkausrunot.comiin. Voi ehei, ette todellakaan saa tietää nimimerkkejä.

Mutta joskus tekisi mieli taas palata niille sivuille ja etenkin niihin kepeisiin nuoren tytön ajatuksiin, jotka tuntuivat silloin viiltävän sielua niin syvältä, ettei pohjaa tavoitettu. Eikä pitäisi vähätellä, sillä kymmenen vuoden päästä luen näitä juttuja ja mietin, miksihän olin syksyisin aina niin alakuloinen.

-Henriikka

Kategoriat: astiat, elämä, väsäys Avainsanat: , , , 4 kommenttia

Alakulo

4 kommenttia

  • Essi sanoo:

    Hei! Sun blogi ei oo päivittynyt blogloviniin vähään aikaan! Mietin että mitä tästä hommasta nyt puuttuu. No sit mä tajusin :)
    Kaunista syksyä!
    -Essi

    • Henriikka sanoo:

      Joooo, kiitos tiedosta. Joku toinenkin mukava lukija vinkkaili tästä pari päivää sitten (onneksi, sillä en ollut itse tajunnut mitään).

      Yritämme parhaillaan korjata vikaa, en tiedä missä se luuraa. Toivottavasti fiksautuu pian. Kivaa päivää!

  • miisa sanoo:

    Kaunis teksti! :) oot taitava kirjoittaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *