Kaunis, pysähtynyt Pohjois-Karjala

_MG_3300 kopio

Tämä viikko oli liian pitkä, liian väsyttävä. Vietin perjantain töissä Messukeskuksessa, Terveysmessuilla ja kolmelta rakennuksesta lähtiessäni odotti pihalla mies, auto ja litra puolukkasmoothieta ja pakasterasiallinen leipäjuustoa matkaevääksi. Lähdimme rauhoittumaan Pohjois-Karjalaan, Liperin mummilaan.

Viiden tunnin ajomatkasta ensimmäisen tunnin pyhitin viikonloppurauhoittumiselle ja syville keskusteluille, kaksi seuraavaa jaksoin vielä tehdä viikon viimeiset työt, jotta saisin läppärin kannen kiinni koko lauantaiksi. Viimeiset kaksi tuntia nukuin antaumuksella. Nukuin totisesti tuhisten kuin pieni lapsi, ja niskat täysin epäergonomisesti nurin. Heräsin perillä Joensuun viekussa, jossa odotti lämmin kinkkukiusaus ja punaista maitoa. Eteisessä vastassa oli kaksi lämmintä syliä: ”Onpa mukavaa että työ tulitte. Myö mummin kanssa ihan mietittiin, että mahatteko työ avioparina olla koskaan käyneetkään meillä yökylässä? Vaan mummipa muisti, että olittehan työ viikonlopun pari vuotta takaperin. Toivottavasti viihytte.

_MG_3234 kopio_MG_1257 kopio _MG_1259 kopio _MG_1265 kopio

Ja viihdyttiinhän me. Kuunneltiin tarinoita menneistä vuosista ja vaihdettiin kuulumisia. Naurettiin monesti ja paljon. Pelattiin jalkapalloa pihalla ja käveltiin monta tuntia metsässä. Ja poimittiin tällä kertaa puolukat suoraan suuhun, turha niitä on aina laittaa smoothie-masiinaan.

Kävimme ukin kanssa kaupassa ja se oli hauskointa aikoihin. En oikein tiedä miksi, sillä ei se Citymarket paikkana ole niin ihmeellinen. Ehkä sellainen rauhallinen kärryjen työntely ja tavaroiden nakkaaminen niihin oli mukavan seesteistä. Maistoimme näytteitä Cittarin ruokauutuusesittelijöiltä ja heräteostoksena nappasimme kärryihin metsämansikka- ja puolukkajugurttia.

Mummin ruokapöydästä ei ruoka loppunut ja uutisia oli kerrankin aikaa katsoa kolmet peräkkäin: venäjänkieliset, viittomankieliset ja ihan ne tavalliset. Arkena tulisi kuulemma alueellisetkin, mutta ne jäi nyt lauantain vuoksi näkemättä.

_MG_1266 kopio _MG_1274 kopio _MG_1276 kopio _MG_3236 kopio _MG_3265 kopio _MG_3276 kopio _MG_3283 kopio _MG_3287 kopio

Janne muisteli lapsuuttaan mummilasta ja minusta tuntui, että olisin yhtä lailla nappulana samoillut samoissa metsissä. Tuntui kuin kyseessä olisivat minunkin isovanhempani, vaikka veri ei meitä yhdistäkään. Minulla on enää yksi vaari täällä meidän maailmassa, mutta onneksi sain muutamia vuosia sitten Jannen kautta neljä isovanhempaa lisää. Uskon kasvavani vähän viisaammaksi, lempeämmäksi ja kärsivällisemmäksi, kun saan elää heidän kanssaan.

Nyt on auton keula kohti Kouvolaa ja omaa lapsuudenkotia. Tekee mieli päästä pian perille, jotta voin juosta sisälle äitiä halaamaan. Loppuajan istunkin isän sylissä, kahvikuppi kädessä, villasukat jalassa.

-Henriikka

Kaunis, pysähtynyt Pohjois-Karjala

4 kommenttia

  • Q sanoo:

    Näistä kuvista aistii mummola tunnelman! Sulla on kyllä ihana tapa kirjottaa ja tarinoida :>

  • katja sanoo:

    Hirmusen sympaattinen postaus! Ihana mummolameininki välittyy ja kyllä vähän Pohjois-Karjalan tytön sydämessä läikähtää aina, kun kotiseudusta puhutaan. Pitäisikin vierailla ukin luona useammin, kun hän vielä virkeä ja elinvoimainen on. Ihan harmittaa ja nolottaa, kun jotenkin ei muka koskaan ole aikaa käydä kylässä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *