Pitkästä aikaa kirpputorilöytöjä iik!

Muutama vuosi sitten asuin kirpputoreilla. Tiedättehän, minä olin oikea kirppujen kuningatar. Koko blogin alkutaival perustui pitkälti second hand -löytöihin ja kirppisten mylläämiseen: kirpputori oli paikka, josta saattoi löytää ihan mitä vaan.

Sitten alkoi kirppisbuumi. Ihmiset tuntuvat myyvän samaa tahtia kuin ostavat ja myymällä tunnutaan oikeastaan kierrättämisen ideologian sijasta enemmänkin ostettavan hyvä omatunto. Koko homma tuntuu menevän niin yli, että kierrättäminen on pikemminkin kiihdyttänyt kulutushysteriaa kuin tasoittanut sitä. Jos ostaa vikavalinnan, sen voi aina myydä pois silmistä, pois mielestä.

Viime vuosina olen löytänyt itseni yhä harvemmin kirppisjonoista. Ylipäänsä sen jälkeen, kun niille on pitänyt alkaa jonottaa. Kaikki parhaat löytöni ovat kuitenkin kierrätettyä, joten pienen breikin jälkeen palaisin mielelläni apajille. En hirveällä ryminällä vaan pikkuhiljaa. Comeback fyysiseen second hand -skeneen, johon ei lasketa nettikirputtelua.

Eilen kävin kahdella kirpputorilla: Tampereen Radiokirppiksellä ja Tarinassa. Ensin mainittu on entinen suosikki, joka on jotekin menettänyt hohtoaan vuosi vuodelta, mutta jossa silti aina välillä piipahdan. Toinen on Tampereen uusi tulokas, joka on harmittavan pieni, mutta kuitenkin vakuuttava.

Seuraavat mummot, mutta nahkahousujen kanssa varmasti vähemmän vanhukset, löydöt lähtivät matkaan pyhäkierrokselta:

– Valkoinen neulepaita lyhyillä hihoilla 8 €
– Punainen baskeri 3€
– Sininen huivi 0,5€

Jos yrittäisin tuupata nämä kaikki johonkin tulevaan asuun, niin näkisitte kokonaisuuden käytännössä ettekä ainoastaan kauniilla matolla köllöttämässä.

Mukavaa viikkoa kaikille. Omani lähti käyntiin kivasti, jos ei äskeistä oksettavaa farssi-smoothieta oteta laskuun (Mitä tästä opimme? Ei superfoodeja minun käyttööni). Inhorealistista kuvamateriaalia löytyy snapchatista nimimerkillä @aamukahvilla.

Puss och kram ja huomiseen!

-Henriikka

Pitkästä aikaa kirpputorilöytöjä iik!

2 kommenttia

  • Kerttu S sanoo:

    Rakastan Laukontorin Tarinaa! Sieltä on kotiin kannettu monta todella mieletöntä löytöä! Radiokirppiksen taso on taas laskenut kuin lehmän häntä viime vuosina, palvelu on siellä ollut omaa luokkaansa jo pitkään, mutta myös myytävän tavaran taso on mennyt hyvästä huonoon ja hinnoittelu on karannut täysin käsistä! Tammelan Bonus + Kaunotar&Kulkuri onneksi ovat täyttäneet Radion jättämän aukon Mansen kirpparitarjonnassa :)

    • Henriikka sanoo:

      Hei kiva, kun kommentoit Kerttu!

      Radiokirpun kohtalo on vähän surullinen, täytyy myöntää. Tarina vaikutti onneksi hyvältä ja Tammelan Bonus ja Kaunotar&Kulkuri pitää käydä kurkkaamassa seuraavalla visiitillä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *