Armas – Lounaaksi lähiruokaa

_MG_0068 kopio

Käyn lähes joka päivä työpäivän keskellä toimiston ulkopuolella syömässä. Lounasseteli-etu on eduista ihanin ja lounashetket keitaita välillä hyvinkin hektisen työn keskellä. Samalla pystyy tutustumaan helposti Helsingin keskustan ruokatarjontaan, sillä siinä missä toiset kaipaavat vakiopaikkaa, käyn itse harvoin kahdesti viikossa samassa paikassa.

Torstaina ja perjantaina kävin kuitenkin sattumalta nauttimassa lounaani samassa paikassa Armaksessa, Kluuvin kauppakeskuksessa Aleksanterinkadulla. Paikka mainostaa itseään konstailemattomana lähiruokana, joka on selkeää ja herkullista. Keittiön ja viinituvan menussa toistuvat usein myös erilaiset kasvisvaihtoehdot, mistä iso peukku.

_MG_0044 kopio_MG_0048 kopio

Torstaina sain harvinaista lounasseuraa Jannesta ja siksi ikuistettua kerrankin kuvia keskeltä päivää. Valitsin lounaaksi feta-juuressalaatin (9€), Janne valitsi possukebabin (10€). Kebabista en osaa itse sanoa, mutta Janne kehui hyväksi. Rinnalla oli perunarieskaa, josta tuli mukava maalaistalon fiilis. Oma salaattini oli aivan superhyvä, joskaan ei annoskooltaan mieletön. Sudennälässä en olisi tullut siitä täyteen, mutta näin perusnälkäisenä koko oli juuri hyvä. Maussa tai esillepanossa ei moittimisen sanaa, kaikki toimi tosi hyvin.

Armas on viihtyisä, hipihtävä ja maalaishenkeä tavoitteleva. Lounashintaan kuuluu kahvi, iso peukku siitä. Tilan sommittelu on mielestäni vähän erikoinen ja liian väljä, mutta toisaalta Jannen puolestaan ei kokenut asiaa näin.

_MG_0051 kopio_MG_0054 kopio

Sen sijaan siitä olimme samaa mieltä, että paikan mainoslause ei yksinkertaisesti toimi Helsingissä: Kenties parasta ruokaa Tampereen ulkopuolella? Mitähän ihmettä? Ymmärrämme toki pointin, mutta Aleksanterinkadulle emme tällä iskulauseella tulisi mainostamaan.

Uskon ainoastaan alkujaan pirkanmaalaisten heltyvän tälle voima-ajatukselle. Näin Tampereella useasti vierailleena en ainakaan itse ole kokenut Tamperetta ylivoimaisena ruokakaupunkina. Poikkeuksena ehkä wingsit, joten korkeintaan joku helsinkiläinen siipiravintola voisi mainostaa näin. Olemmeko mielipiteemme kanssa aivan kaksin vai yhtyykö joku ajatuksiimme?

_MG_0070 kopio _MG_0076 kopio _MG_0041 kopio

Iskevä mainoslause tai ei, käyn mieluusti Armaksessa lounastamassa. Muita palveluja tai kellonaikoja en ole paikassa kokeillut, mutta kertokaahan te kokemuksianne, jos olette viisaampia.

Terveisiä myrkyisestä Helsingistä ja onpa ilo, että luet. Minä niin mielelläni kirjoitan.

Huomenna, sunnuntaina myyn ystävieni kanssa vaatteita ja tavaroita Konepajan Bruno -kirppiksellä. Tulkaa ihmeessä moikkaamaan.

-Henriikka

Ps. Ja isoin ilo Armaksen lounaalla oli, kun yllättäen kassajonossa joku lukijoista tuli kiittämään kivasta blogista. Kiitos vielä jälkikäteen, kun eihän tuollaisissa tilanteissa osaa muuta kuin jäätyä ja hymyillä typerästi.

4 kommenttia

  1. annelie 28.11.2015

    Mainoslause on varmaan tahallaan kevyesti provosoiva läppä , ei tarkoitus ottaa vakavasti :)

    Vastaa
    • Henriikka 28.11.2015

      Näin minäkin ehdottomasti uskon. MUTTA mielestäni mainoslauseen pitäisi kuitenkin toimia. Tai siis pyrkiä firmaan parempaan tuottoon. En usko, että tämä toimii siinä tarkoituksessa, vaikka Tamperetta rakastankin.

      Vastaa
  2. AjN 2.12.2015

    Hehee, kyllä me tamperelaiset ollaan intoiltu tuolle mainoslauseelle :D Vaikka ymmärrän, että mainos ei tosiaan ehkä toimi muille, kuin meille fyysisesti tai henkisesti ikuisille tamperelaisille (tai pirkanmaalaisille) – eli oikeassa taidat olla. Mutta lämmittäähän se mieltä, kun hieman kolkolta tuntuvassa Helsingissä törmää Tampereeseen edes jossain muodossa.

    Vastaa
    • Henriikka 11.12.2015

      Uskon kyllä, että lämmittää! Olette sen ansainneet.

      Kiva, kun kommentoit :-)

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.