Mitä jos joutuu yhtäkkiä myymään kolmanneksen elämästään? Neliömäärästä tippuu kolmasosa pois ja 63 neliöitä onkin yhtäkkiä 43.
Ensin sitä tosiaan luulee, että joutuu luopumaan osasta ”elämäänsä”. Aika äkkiä huomaa, että kyse on jostain aivan muusta: turhasta materiasta, nurkkiin kerääntyneestä tilpehööristä, turhista muistoista ja valtavasta määrästä sitä sun tätä.
Lastenkokoiset, 135 senttiä pitkät 90-luvun Turtles-makuupussit ovat toki maailman siisteimmät, mutta ehkä niistä on enemmän hyötyä käytössä? Häkkivarastossa ne ovat vain kultainen muisto.
Abihupparit, vanhat leiripaidat ja erilaiset muistovaatteet ovat kivoja valokuvattuinakin, kun kulahtaneita rääsyjä ei kukaan enää kuitenkaan käytä. DVD:t ja CD:t kätkevät leffoihin ja biiseihin tuhannesti tunteita, mutta jos ne kirjoittaa listaksi paperille, niin niitä voi katsoa ja kuunnella myöhemmin netin kautta. Muutaman fyysisen kirjan haluan kyllä säästää, mutta suurimman osan aion kuitenkin lukea vain kertaalleen. Kirjan kauneus on käytössä, ei koriste-esineenä.
Olen luopunut viiden vuoden aikakauslehdistä, rumista tai liian kuluneista pyyhkeistä ja lakanoista, säkillisestä pyykkipoikia sekä keraamisista kissoista ja koirista. Olen myynyt torkkupeiton ja silti jää kaksi jäljelle. Annoin jätesäkillisen värikkäitä muovipalloja eräälle performanssiporukalle käyttöön ja raahasin Ikea-kassillisen eriparisia henkareita naapureille jakoon.
Kirpputorilta mukavan mummon mukaan lähti linnunmuotoiset kynttilänjalat ja joku toinen osti paperikassillisen pussinsulkijoita. En usko enää tarvitsevani kaikkia kylmälaukkujanikaan, miten niitä onkin kertynyt niin monta? Yksi koripallo taloudessa riittää ja jos se joskus kuluu loppuun, niin voimme varmaankin hankkia uuden.
—
Ihminen ei tarvitse lopulta niin kovin paljoa. En voi väittää, ettäkö jäisimme tämän muuton jälkeen vähäisen tavaramäärän keskelle, mutta 20 neliön väheneminen vaatii väistämättä tekoja. Tavaran eteenpäin laittaminen tuntuu puhdistavalta, terapeuttiselta, ihanalta. Olen sen aina tiennyt, mutta tämä pakkovähentäminen laittoi mielen valitsemaan yhä rajatummin.
Upea tunne nähdä turhan tavaran katoavan ympäriltä ja olennaisen jäävän: parit kattilat, kynttilät ja kaunis matto. Lempikirja, kahvikuppi ja kiva mies. Muutama turvallinen villapaita ja lämmin takki, jos talvi vielä joskus tuleekin. Vintille lumilauta, makuupussi ja rinkka. Eteiseen jotain kaunista, jotta vieraat uskaltavat tulla. Olohuoneeseen sohva, jotta uskaltavat jäädä yöksikin.
Muutamme kuun lopussa Helsingin keskustaan. Enkä valita yhtään, että katoavat lattianeliöt vaihtuvat korkeammiksi huoneiksi ja leveämmiksi ikkunalaudoiksi.
Ihanaa viikonloppua. Rauhaa.
-Henriikka
Kuva: Gina Vasquez
Karsiminen kannattaa ja tyhjyys on aika ihanaa! Luksusta on kun kotoa löytyy vain tärkeimmät ja ihanimmat. Onnea muuttoon!
Kiitos näin jälkikäteen. Muutto meni onneksi aivan superhyvin, kiitos ahkerien ystävien. Mikä onni omistaa läheisiä, jotka kisailee, kuka kantaa eniten tavaraa.
Luopuminen ylimääräisistä tavaroista todella puhdistaa, totta puhut kuomaseni. Samoissa hommissa täälläkin, kaupungin vaihdoksen mukana neliöt vähenee reippaasti. Tsemppiä muuttohommiin ja puhdistautumiseen ja halauksia Jyväskylästä!
Kiitos tsempeistä ja halauksista! Niistä oli varmasti paljon apua.
Toivottavasti uusi koti ja kaupunki on kohdelleet sua hyvin.
Myö ostettiin eilen uusi asunto. Neliömäärä kasvaa, mutta samanlaista karsimista aiotaan täälläkin tehdä. Saa aloittaa puhtaammalta pöydältä :)
Uijuijui, kuinka ihanalta kuulostaa. Miltä uusi koti on tuntunut? Me ollaan viihdytty superhyvin, mutta vielä olisi kodin kanssa paljon tehtävää.
Jaksamista kaiken keskelle, muutto on aina aikamoinen ponnistus.
Itse myöskin pitäisi käydä kaappeja ja laatikoita läpi ja karsia sieltä pois kaikki turha ja tarpeeton, puhumattakaan meidän häkkikomerosta, joka on lattiasta kattoon täynnä sitä sun tätä. Oikein ahdistaa jo pelkkä ajatuskin siitä kopperosta.
Muutto oli kyllä aikamoinen ponnistus, ihan oikeassa olit. Mutta oli myös kaiken sen ponnistelun arvoista.
Tsemppiä sulle tavararaivaukseen, jos se on edelleen meneillään (se taitaa kyllä melkein alituiseen olla meneillään).
Me muutettiin myös kesän lopussa noin 15 neliötä pienempään asuntoon. Osasta huonekaluista ja muista tavaroista luovuttiin, mut se oli vaan huojentavaa. Muutettavaa jäi silti valtavasti ja oon sitä mieltä, että seuraavaan muuttoon tavaran on vähennyttävä edelleen huolimatta tulevaisuuden asunnon koosta. Loppujen lopuksi kuitenkin vaan murto-osa omaisuudesta on välttämätöntä.
Lisäksi huomattiin, että kaksi ihmistä ei myöskään tarvitse kamalasti elintilaa. Mieluummin asutaan vähän pienemmässä mökissä, mutta paremmalla paikalla. Tsemppiä teidänkin muuttoon!
Hyvin kirjoitettu! Aina voisi karsia omista tavaroista ja kaiken maailman nyssyköistä.
Meillä oli samanlainen priorisointi kuin teilläkin. Mitä me tehdään suurella luksuslukaalilla kaukana korvessa? Linna se on yksiökin! Tai no meidän tapauksessa kaksio hehee.
Mutta eihän asunnossanne sitten välttämättä edes vähene tila, se vain on toisessa muodossa – lattianeliöiden sijaan korkeudessa. Ja minusta se on sitä kaikista ihaninta tilaa.
Minä asun poikaystävän kanssa 52 neliön kaksiossa. Meilläkin on vain aivan liikaa tavaraa. Toinen on jonkinsortin taiteilija ja ensimmäinem tykkää korjata sekä värkkäillä kaikenlaista, ai niin ja sit on vielä makuuhuoneessa valtava ohjelmointikeskus aka, tietokonepöytä. Ja sitten on vielä se tosiasia, että molemmat olimme asuneet jo tovin itsenäisesti ennen yhteenmuuttoa. Meillä on lähes kaikkea tuplamäärä; uunivuokia, leivänpaahtimia, silitysrautoja ja jopa kaksi sänkyä – toinen olkkarissa vierassänkynä. Kyllä tässä alkaa miettiä, eikö vähemmällä pärjäisi. Ja aika varma olen, että kyllä todellakin.
Korkeus tuo niiiiin paljon. Ollaan saatu nyt fiilistellä korkeaa kattoa toista kuukautta ja se on ihan hullua, miten fiilis on ihan erilainen kuin matalassa asunnossa. En varmaan ikinä voi enää muuttaa mihinkään peruskorkeaan paikkaan, kun on tottunut tällaiseen luksukseen.
Kiitos kivasti kommentista Henne!
Me asutaan poikaystävän kanssa 225 neliön omakotitalossa. Kun muutimme tähän (3 vuotta sitten jo, apua mihin aika menee!) niin kaikki tuttavat sanoivat ettei huonekalumme ja tavaramme mitenkään riitä täyttämään tätä taloa, sillä muutimme 60 neliön kaksiosta tähän. Ja voi kuinka väärässä he olivatkaan. Seuraavalla viikolla muutosta jokainen nurkka oli täynnä jotain roinaa ja voit vain kuvitella mikä tilanne on nyt kolmen vuoden asumisen jälkeen. Kunpa sais itseään niskasta kiinni ja opettelisi luopumaan ylimääräisestä, sillä sitähän riittää….
Tsemppiä muuttohulinaan! Ottakaa ilo siitäkin irti, syökää muuttopitsaa lattialla kynttilänvalossa. :)
Toi on kyllä varmasti ihan totta. Oli tila kuinka iso tahansa, täyteen se tulee jokatapauksessa. Paitsi tietysti, jos on erityisen säntillinen ja minimalistinen sisustaja. Oon ihan iloinen tällä hetkellä, että meillä ei ole niin kovin isoa asuntoa.
Kiitos tsempeistä näin nolosti jälkikäteen. Kynttilänvaloa ja lattialla syömistä ollaan saatu harrastaa viime viikot aika tiheään tahtiin. Pidetään peukkuja pystyssä, että pian löytyisi sopiva ruokapöytä.
Mä niin odotan jo seuraavaa muuttoa (sit joskus kun se koittaa)! Oon jo suunnitellut miten järjestän kotikirppiksen ja vien uuteen kotiin vain kaiken sen, joka aidosti miellyttää ja on tarpeellista. Jotenkin se karsiminen on aina helpompaa just muuton yhteydessä.
Kuulostaa erittäin järkevältä. You go girl! Ja jep, karsiminen tuntuu aivan älyttömän rankalta sillon, kun ei ole muuttamassa mihinkään tai ei ole mitään erityistä tarvetta. Toivotaan siis, että sulla tulee muutto vastaan aivan kulman takaa. Hihhii.