arkisto:

helmikuu 2016

Uusi postaussarja: Päiväkirjapaljastukset

ystavakirja-kopio

Voi kultaista lapsuutta, voi kultaista nuoruutta! Oli ystäväkirjat ja sitäkin riipaisevammat päiväkirjat. Kirjoitin päiväkirjaa päivittäin 12-vuotiaasta 18-vuotiaaksi ja kotona minulla on suuri arkku täynnä täyteen kirjoitettuja vihkoja ja kirjasia. Iloa, hämmennystä, ihastusta, nuoruuden paloa ja tuskaa. Kumma kyllä, ettei yhdessäkään ole lukkoa.

Ja auta armias millaisia rakkauskirjeitä ja muita kirjeitä olen lähettänyt! Eivätkä ne ole enää edes omissa käsissäni. Ja nämä ystäväkirjat ovat ihan oma juttunsa. Mielestäni näissä skannatuissa sivuissa parasta on:

– Ihailemani henkilö, jonka olen sutannut yli kuulakärkikynällä myöhemmin. Muistan kyllä hyvin, kuka tämä kyseinen henkilö oli. Hän oli luokkamme nopein juoksija.
– Pyyhekumilla on yritetty poistaa alkuperäiset lempibändit ja -artistit: Arja Koriseva on vaihtunut Mel C:ksi ja Fröbelin palikat Spaissareiksi.
– Mites tuo syntymäpaikka? Kuusankosken aluesairaala, tarkkaa on.
– Kaiken kruununa ylevä tavoite: oppia lukemaan hyvin.

Henska-ystavakirja2-kopio

Korjaamolla on jo jonkun aikaa järjestetty klubia, jossa jaetaan noloimmat päiväkirjamuistot julkisesti mikrofoniin. Suomeen menestyksekkäästi rantautunut Päiväkirjaklubi, kuvailee osuvasti teiniaikojen päiväkirjoja:

Jokainen meistä on ollut nuorena nolo. Kaikkein noloimmat meistä eivät koskaan voi unohtaa nolouttaan, sillä he kirjoittivat päiväkirjaa, eivätkä tajunneet hävittää sitä ennen kuin sille kertyi tunnearvoa.

Päiväkirjaklubi on myötähäpeää, naurua ja ennen kaikkea tunnistettavia tunteita siltä ajalta, kun kuvittelit, että olet ajatuksiesi kanssa täysin yksin – mutta kyllä me olimme kaikki siellä. Klubilla luetaan paitsi päiväkirjamerkintöjä myös rakkauskirjeitä ja kouluaineita. Mitä nolompaa, sen parempi.

Päiväkirjaklubin innoittamana aloitan nyt uuden postaussarjan: päiväkirjapaljastukset. Julkaisen noloja hetkiä kaiken kansan viihteeksi tasaisin väliajoin täällä blogissani. Ehkä se innostaa myös teitä jakamaan omia noloja tekstejänne kommenttipoksissa ja nauramaan itsellenne?

Jokainen meistä on ollut nuorena nolo. Jokainen meistä on aika nolo edelleen.

-Henriikka

 

Nam nam kanttarellirisotto

_MG_2547 kopio

Mikä ilo, kun aivan yhtäkkiä tutusta ystävästä onkin kuoriutunut huippukokki. Pari vuotta sitten ystäväni Alina oli ihan perusjantteri, mitä ruokaan tulee. Innostus vei ja nykyisin saame nauttia niin hienolla osaamisella ja suurella sydämellä tehtyä ruokaa heidän pöytänsä ääressä. I-ha-naa.

Eilen illallispöydässä oli kantarellirisottoa. Kaikki kunnia kokin lisäksi hänen isälleen, joka oli kiikuttanut sienimetsästä aarteet tyttären pakastimeen eilisen kaltaisia huippuiltoja odottamaan. Näin pääsimme kaikki kanttisten makuun.

Risotto oli ihan mielettömän hyvä, vaikka melko yksinkertainen valmistaa. Alinan keittiössä oli kokeiltu ohjetta jo muutamasti, me pääsimme Jannen kanssa maistamaan ensi kertaa. Aiomme kokeilla risottoa myös itse kotona, kun vain saamme sopivan kunniakkaita vieraita pieneen kotiimme kyläilemään.

_MG_2551 kopio_MG_2549 kopio

Kantarellirisotto

4 annosta

Mehevän kostea kantarellirisotto on kaunista ja herkullista haarukoitavaa. Parmesaanijuusto ja kuiva valkoviini antavat risotolle hienostuneen maun.

Ainekset

10 dl kantarelleja
50 g voita
3 kpl salottisipulia
2 kpl valkosipulinkynttä
1 dl oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
2 dl kuivaa valkoviiniä
1/2 dl tuoretta timjamia (silputtuna)
7 dl kasvislientä
1/2 tl merisuolaa
1/4 tl mustapippuria
1 dl parmesaanijuustoa
1 kpl kevätsipulia (silputtuna)
1 1/2 dl lehtipersiljaa

Tee näin

Puhdista ja paloittele kantarellit. Kuumenna pannulla nokare voita ja paista sienet.

Hienonna sipulit. Kuullota niitä paistokasarissa oliiviöljyssä ja voissa kunnes ovat läpikuultavia, mutta älä anna ruskistua. Lisää riisi ja jatka kuullottamista hetki. Kaada joukkoon valkoviini ja anna kiehahtaa. Lisää timjami.

Kaada kasvislientä riisin joukkoon vähitellen ja ahkerasti sekoittaen. Mausta risotto suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon kantarellit, juustoraaste, kevätsipuli ja lehtipersilja. Tarjoa kantarellirisotto heti.

Alkuperäinen resepti: Maku

_MG_2554 kopio_MG_2559 kopio

Nammmmmm ! Ruokasuoritus kokilta 5/5. Jälkiruoaksi oli vielä vanhanajan vaniljajäätelöä, kinuskikastiketta, turkinpippuria ja vadelmia. Kelpaa kieriä Turusta kotiin vatsaansa onnellisesti pidellen.

Hyvä viikonloppu Turussa takana. Nyt kodin rauhaan keräämään energiaa tulevaan viikkoon. Pus!

-Henriikka

Fengshui (kiin. 風水 fēngshuǐ, tuuli-vesi)

_MG_2266 kopio

Katsokaa nyt tuota! Mikä epämääräinen ja silti aivan täydellinen asetelma.

Olemme ystävien luona Turussa viikonloppukyläilemässä. Ohjelmassa kahvila-hoppingia, korttelikirpputoria ja myöhäiseksi valuneita iltoja. Emme olleet taas nähneet pariin kuukauteen ja eilen saapuessamme keskustelut kävivät siksi nopeasti jo vähän liiankin syviksi. Syvät keskustelut toivat jokaiselle meistä erittäin eriskummallisia unia. Itse näin unta, että eräs Gossip Girl -sarjan päähenkilön sukulainen kosi minua valtavan timanttisormuksen kanssa kuumalla hiekkarannalla, joka oli Ylläksen laskettelurinteiden vieressä. Vastasin kosintaan kieltävästi, mutta sain silti pitää sormuksen. Hyvä diili.

Mutta aamiaispöytämme asetelmasta. Nuo neljä esinettä ovat aika random. Jostain syystä ne näyttävät kuitenkin pöydällä rivissä seisoessaan tosi hyvältä. Kauniilta, rauhoittavilta. Ehkä valkoinen posliini yhdistää sopivasti teemukin, karkkikupin, kynttilänjalan ja pikkujoulujen yllätyspaketeista löytyneen kynttilämökin.

_MG_2262 kopio

Neljä turkinpippuria kupissa eivät jostain kumman syystä ole siellä enää. Katsoessani kuvaa pippureista tulee mieleen Lakrids-makeiset. Oletteko maistaneet? Niin yleviä, kuparinhohtoisia ja muita luksussuklaalakritsipalleroita mmm mmm mm. Designlakritsia! Saisinpa suuhuni muutaman. Silloin olisi suussakin saletisti fengshui.

Nyt iltapäiväunet, jotta jaksaa taas illan jauhaa syvällisiä ja parantaa ystävien avulla avutonta sielua.

-Henriikka

Ps. Janne oikoluki teksti ja kommentoi, että on pakko olla hormoonipöllyt ja tietty aika kuukaudesta, kun kirjoitus on niin omituinen ja aiheet poukkoilevat laidasta laitaan aivan miten sattuu. Anteeksi.

Vanhemman naisen habitus

_MG_1868 kopio

Kävin eilen itselleni tuntemattoman ihmisen kanssa aamukahvilla. Kello kahdeksan kahvit on oivallinen tapa tutustua uuteen henkilöön. Hetkemme oli innostava, energisoiva ja kaikin puolin hyvä, yhtä asiaa jäin kuitenkin pohtimaan.

Tämä kahviseurani kysyi reilun puolen tunnin jälkeen ohimennen olenko samanikäinen kuin hän (miehet eivät saisi kai kysyä ikää, mutta vannon hänen tehneen sen kohteliaasti). Totesin kahvikumppanille olevani häntä kahta vuotta nuorempi. Sain vastaukseksi yllättyneen ilmeen: ”Aijaa! Luulin, että olet mua vanhempi. Sulla on vanhemman naisen habitus!”

Mitä?

_MG_1958 kopio

Tiedän, ettei uusi toverini tarkoittanut tätä lainkaan solvauksena tai millään lailla negatiivisena asiana. Hänen olettamuksensa meni kuitenkin metsään ja jäin miettimään miksi. Enhän toki halua olla 25-vuotiaana vanhasielu. Päinvastoin: haluisin mieluummin lapsen mielen. Elämän keveyden ja murheettomien laulujen maan. Huolettomat kesät, paljaat varpaat ja pihakeinut. Säilyttää uskon hyvyyteen ja kummituksiin. Käpertyä kerälle, kun kiukuttaa.

Enhän minä voi yksinkertaisesti ottaa kannettavakseni vanhemman naisen habitusta, kun on elämä seikkailtavana.

_MG_1947 kopio_MG_1965 kopio

Minne katosivat Mikki-colleget, long board ja rikkinäiset farkut ja sydämet? Antakaa minulle 15-vuotiaan habitukseni takaisin! Valkaistu hiuskuontalo, teatraaliset teot ja ajatukset, jotka poukkoilevat vitivalkoisesta hiilenmustaan.

Viekää pois tämä seesteisyys, tasaisen tappava onnellisuus ja hallussa pysyvä jännityksen tila, kun tapaa uuden ihmisen. Riistäkää vanhan naisen piirteet naiselta, jolla ei ole vielä vanhan naisen kokemusta. Pyyhkikää rytmikkäästi tippuvat liikutuksen itkut ja vaihtakaa ne valtoimenaan virtaaviin krokotiilinkyyneliin.

Ja kuule uusi tuttu. Sanoit ettet lue blogeja, mutta jos luet sittenkin, niin ei hätää. Nousen vielä täältä itsetutkiskelun kuopasta, jonne ajoin itseni. Syy ei suinkaan ole sinun.

-Henriikka

Ps. Kirjoitin kai vahingossa runon, mutta se on varmaan tällaisen vanhemman naisen taakka.

Kevät ja polkupyörä

Lapsena muistin aina, että kevät alkaa maaliskuussa. Optimistinen luontoni odotti, että lumet sulavat helmikuun loppuun mennessä ja maaliskuussa kirmaillaan jo kukkakuoseissa, takki auki. Väärin meni joka kerta. Tuntui, että tätä toiveikasta, epärealistista ajattelua jatkui ainakin täysi-ikäiseksi saakka.

Juuri kun olin oppinut, että talvi ja lumi kyllä kestävät pitkälle huhtikuuhun, muutin Helsinkiin. Nyt pääni on täynnä ristiriitaista informaatiota. Talvi kestää täällä ehkä hyvällä onnella kaksi viikkoa, lunta on toisena päivänä hirveästi ja seuraavalla viikolla kaikki sulavat taas pois. Vuodenaikojen vaihtelua ei hahmota, kyse on pitkälti omista mielentiloista.

Mielentilojen lisäksi vuodenajat voi päättää omalla vaatetuksella. Alkuviikosta päätin, että se olisi kevät nyt. Herrainkengät jalkaan, hame päälle ja pyörän selkään.

Psssst! Ylläoleva kuva on lavastusta. Oikeasti pyöräilen liikennesääntöjen mukaan, en kävelijöiden varpaille.

Kokeilin kevään ja tiistaiaamun kunniaksi työkaverin kanssa Deli Café Mayan aamiaisen Punavuorenkadulla. Olen kuullut paikan brunssista paljon kehuja, mutta nyt olimme jo aamukahdeksalta liikenteessä. Paikka on oikeastaan aika riisutun ruma, mutta silti viihtyisä. Ruoka oli tosi hyvää, ihmeen edullista ja palvelu passelia.

Ihmettelen aina niitä paikkoja, jotka pyytävät asiakkaita lähtemään parin tunnin kuluttua, vaikka he olisivat paikan ainoita asiakkaita. Nousimme kuuliaisesti vielä piilossa lymyilevän lounasväen tieltä. Joka tapauksessa menen kyllä uudemmankin kerran. Ainakin brunssi on vielä koettava.

Matkalla toimistolle käppäilimme sydäntä sykähdyttävän Papershopin ohi. Kuljimme jo melkein ohi ennen kuin toinen uskalsi avata suunsa:

Olisin ehdottanut, että käydäänkö piipahtamassa?”
”Ajattelin ihan samaa!”

Ostin kolme kaunista postikorttia. Olin niin keväthuuruissa, että ostin teksteiltään aivan vääränlaisia kortteja ajattelemiini tilanteisiin. ”There’s a text inside the card saying…” Jäi huomiot huomaamatta. Onneksi on korjauslakkaa! Ja kevät.

-Henriikka

pyörä, hame, paita, pipo/second hand, kengät/Vagabond, takki/Zara, huivi/COS

Hemmotteluviikonloppu hotelli Gustavelundissa

_MG_1138 kopio

Kun sitä vain muistaisi useammin, että lähteminen tuntuu lähtemiseltä, vaikka ei aina lähtisi niin kovin kauas.

Tuusula-kertomus jatkuu. Mukavan väljästi täytetty bussi kuljetti meidät Järvenpääntien varteen lauantaina lounasaikaan. Taivaalta tuprutti lunta, joka kasteli kauttaaltaan, mutta näytti kauniilta kuvissa. Helsingissä oli ankean harmaata asvalttia, heti kehäkolmosen ulkopuolella uutta valkoista loskaa.

Janne oli autuaan tietämätön siitä, missä hemmottelulomaamme vietettäisiin. Oikeastaan hän ei edes tiennyt mitään hemmottelusta, kun pyysin häntä pakkamaan varusteet, joilla voi olla teltassa yötä. Telttakommentilla oli tarkoitus saada aikaan paniikkia, mutta ärsyttävä optimisti sanoi silmät kirkkaina: ”Jes! Kerrankin sä otat mut mukaan sun luontovaelluksille!”

_MG_1143 kopio_MG_1201 kopio_MG_1217 kopio_MG_1229 kopio_MG_1239 kopio

Perillä Tuusulassa, Gustavelundin hotellissa meitä odotti reilun vuorokauden tehobreikki. Työnteon, harrastusten ja yleisen ähellyksen keskellä kunnon parisuhdeaika on ollut kortilla. Tiedättekö sellainen aika, että se on oikeasti laadukasta ja keskittynyttä? Että katsotaan silmiin tai tehdään jotain kivaa yhdessä niin, että sen toisen mukanaolon oikeasti tajuaa ja sitä arvostaa. Aivottomia Netflix-hetkiä ja väsyneitä aamuja on koettu yllinkyllin.

Gustavelund on perheyritys ja hotelli sijaitsee Tuusulanjärven rantamaisemissa. Kävellen tai pyörällä pääsee kätevästi käsiksi niihin historiantarinoihin, joita vanhalla rantatiellä kuiskitaan. Itse etsin historian lisäksi lähinnä rauhaa ja rentoa oloa (ja oi, ruokaa! Jonkun toisen tekemä ruoka on suurinta luksusta). Sitä oli onneksi tänä viikonloppuna tarjolla, kun pääkaupungin väki oli suunnannut hiihtoloman viettoon hiihtokeskuksiin ja sukulaisille.

_MG_1158 kopio _MG_1173 kopio _MG_1180 kopio _MG_1203 kopio _MG_1236 kopio _MG_1264 kopio _MG_1288 kopio_MG_1557 kopio _MG_1563 kopio

Lounaan jälkeisestä historia- ja laavukierroksesta tuuttasinkin kuvia jo heti sunnuntaina. Se ei toki jäänyt ainoaksi reippailuksi hemmotteluviikonlopussamme. Valtasimme kuntohuoneen, laitoimme radion jylläämään täysille ja vedimme maittavan tunnin tehotreenin. Minä pyyhälsin tunnin juoksumattotreenin (alla olevasta kuvasta perustellen väärällä juoksutekniikalla…) ja Janne keskittyi halailemaan ja heittelemään kahvakuulia ja muuta painavaa. Höllivää!

Oli hauska kun kävelimme vissyä valuen trikoissamme takaisin huoneeseen, niin useampi vastaanottaja kuiskutteli: ”onko täällä joku kuntosalikin?” Siitä vaan kansa treenaamaan!

Ettei menisi liian uurastukseksi, urheilun jälkeen odotti lämmin sauna ja poreallas. Pakko nössönä sanoa, että viileään uima-altaaseen en mennyt, vaikka Janne maaritteli. Selitin tätä mukavuusalueella käyskentelyä sillä, että olin muka voittanut itseni jo juoksumatolla. Sitä paitsi hyppäsin pommilla porealtaaseen. Kai näitte Instagram-kuvan?

_MG_1574 kopio _MG_1599 kopio

Saunan jälkeen olisin voinut käpertyä peittokasaan ja jäädä sinne. Ottaa ehkä salmiakkipaketin mukaani majaan. Illallinen kuitenkin odotteli, joten kiepautin nopean Legolas-kampauksen, silitin Jannen nutturan siistiksi ja keräsin päivän viimeiset voimani.

Blinikauden kunniaksi blinejä, sitruunasorbettia sipulin jälkeen suuta raikastamaan, Jannelle lammasta ja minulle nieriää. Jälkiruoaksi tyrnijäädykettä. Nam nam ja nam! Tarjoilu pelasi tosi hyvin ja etenkin kala, liha ja sorbetti olivat erityisen hyviä. Koska saunaosaston kylmäkaappien antimiin emme kajonneet, oli mukava ottaa lasi viiniä illallisen kanssa ja kippistelyt kuohuvalla sen kunniaksi, että nauramme toistemme seurassa makeasti vielä seitsemän vuoden jälkeenkin.

_MG_1618 kopio_MG_1643 kopio _MG_1630 kopio_MG_1651 kopio _MG_1641 kopio _MG_1670 kopio _MG_1739 kopio_MG_1791 kopio _MG_1766 kopio

Viihdyttävin ruokakokemus löytyi sunnuntain aamupäivästä. Pitkään venytettyjen aamu-unien jälkeen pakkasimme huoneeseen yllättävän railakkaasti levitetyt kamppeemme ja suuntasimme vinyylibrunssille: DJ soitteli vanhoja rahisevia vinyylilevyjä, nostalgisia iskelmiä ja tanssimusiikkia.   Miksei tällaista ole Helsingissä? Onko tällaista? Täytyykö aina mennä Tuusulaan?

Brunssi oli tosi laaja, enemmän sellainen perinteinen brunssi kuin mikään Kallionkolosen hummusbrunssi, if you know what I mean. Kalaa, lihaa, salaatteja, leipiä, ihanan paljon kakkua ja juustoja. Ruoka oli tosi hyvää ja etukäteen kerrottu keliakia otettiin huomioon niin hyvin: kamoon, ainakin viittä jälkiruokaa!

Mutta ruokakriitikoita saatte muutenkin etsiä muualta. Pidämme yleensä kaikesta.

_MG_1784 kopio_MG_1776 kopio_MG_1794 kopio_MG_1818 kopio _MG_1807 kopio

Luulen, että pieni retkemme teki terää. Niin hyvää, että ajattelin ottaa ensi Tuusulan reissulle anopinkin matkaan. Hih hi.

Gustavelundissa olo oli mukavaa ja luonnonläheistä. Pääaulassa oli tällä hetkellä esillä Maarit Karenon taidenäyttely, lisäksi hotellin omista teoksista on koottu myös vakionäyttelyyn taide- ja design-polut. Ne olivat kivoimpia juttuja sisätiloissa. Paikka henkii historiaa ja tarina pitkiä juuria kantavalla hotellilla onkin jylhä ja mielenkiintoinen. Niin se vain Sipi Jaakonpoika laittoi joskus vallan hienon tilan pystyyn, jossa vanha kunnon Kekkonenkin tapasi majailla.

Mutta nyt loppukoon tämä kirjoitus, ryhdyn nimittäin salaatinteko hommiin. Enkä minkä tahansa salaatin, vaan vadelma-vuohenjuusto-pekaanipähkinä-salaatin.

-Henriikka

Huom! Olin Tuusulassa Gustavelandin kutsumana, enkä vastannut kustannuksista itse matkakuluja lukuun ottamatta.

Elämä tässä eikä eilisessä

I KNOW, minä lupasin teille lisää Tuusulaa. Sitä te ette kuitenkaan tule tänään saamaan. En yksinkertaisesti ehtinyt käsitellä kaikkia kirjoituksen kolmeekymmentäneljää kuvaa, joten viivästytän sitä huomiseen.

Ehkä asia ei ole edes niin yksinkertainen. Olisin minä ehtinyt, jos olisin karsinut muusta. Mutta ystävän sydänsurut voittavat minun jaarittelevat blogituotokseni mennen tullen. Jos ystävä kaipaa olkapäätä, olkapäätä hän myös saa.

En myöskään skipannut treenejä enkä toisen ystävän kanssa tehtyä sisustuskierrosta Punavuoressa. Hikoilu ja kauniit kipposet ja kupposet kiinnostivat enemmän kuin Photoshopin salat. Muistin eilen illalla lukemani Saaran kirjoittaman jutun ”Koska huvittaa” ja laitoin ihan ranttaliksi. Hivutin Tuusulan tarinoita huomiselle, keskityin tänään livekohtaamisiin ja siihen, mikä huvitti. Heitin painopalloa Helsinki Core Trainersin seinään ihan raivolla ja palautin kulutetut kalorit onnellisena syödessäni aivan uskomattoman hyvää mango-passion-raakakakkua Andante-kahvilassa Fredrikinkadulla.

Tämän päivän olotilasta kertoo tämä yllä keikkuva video. Uskon videon tunnelman olevan myös vahvasti ensi kesäni tunnelma, ainakin toivon niin. Katsoin pätkän neljä kuukautta sitten sen julkistuksen jälkeen ja itkin. Nyt katsoin sen uudestaan ja itkin taas. Ei sillä, että itku sinänsä olisi mikään mittari, mutta onhan se. Jouduin pysäyttämään sen monesti (videon, en itkua), koska se meni liian syvälle tunteisiin. Mitä elämän palasia! Olin kuuntelemassa joitain viikkoja sitten luentoa, jossa Joel Hypén, yksi videon tekijöistä, kertoi olevansa tästä tuotannosta erityisen ylpeä. Enkä yhtään ihmettele miksi.

Tänään on huvittanut elämä tässä eikä eilisessä. Huomenna taannun viikonlopulle ja kirjoitan ihania muistoja pakomatkalta. Tuusula kyllä pysyy, tämä päivä oli ja meni. Eri hyvä päivä.

-Henriikka

Helsinkiä pakoon Tuusulaan

_MG_1483 kopio

Siitä oli ehtinyt vierähtää kolme ja puoli vuotta, kun viimeksi olin Tuusulassa. Ensimmäinen reissumme bussilla Järvenpääntien varteen oli kesällä 2012, kun menimme viettämään sinne ensimmäistä hääpäiväämme. Olin 21-vuotias ja kovin siloposkinen. Kuvia katsellessa tulee sellainen olo, että olen kasvanut henkisesti ainakin kymmenen vuotta, fyysisesti ainakin sen kolme ja puoli.

Olikin jo korkea aika palata takaisin huudeille. Nimitimme viime kerralla Tuusulan rakkauden kaupungiksi ja sama fiilistely jatkui edelleen. Lähdimme Helsinkiä pakoon lauantaina lounasaikaan ja palasimme muutama tunti sitten takaisin kotiin.

Hauskinta oli, että olin varannut matkan ilman, että Janne tiesi edes määränpäätä. Hän lähti onneksi mieli avoimena, pakatun repun kanssa mukaani. Miniloma viikonloppuun on aina hyvä idea.

_MG_1291 kopio_MG_1367 kopio_MG_1331 kopio_MG_1306 kopio

Vietimme aikaa lähinnä Gustavelundin hotellissa ja sen ympäristössä. Kerron siitä huomenna lisää, mutta tämän kirjoituksen kuvat ovat historiakierrokseltamme Tuusulan lumisiin maisemiin. Gustavelandin mukava opas lähti kierrättämään meitä lähitienoossa, ja innostuimme niin, että lyhyt opastettu kierros venähti parituntiseksi.

Janne on Trivial Pursuit -miehiä, jollaiseksi en voi ehkä itseäni alleviivata. Huomasin kuitenkin eilen seikan, jota en ole ennen ymmärtänyt. Opin ulkoilmassa ja liikkuen ilmeisesti huomattavan paljon paremmin kuin esimerkiksi sisätilamuseoissa tai lukien. Oli ihana kuulla faktoja ja tarinoita, oppia uutta ja nähdä konkreettisesti paikkoja, joista historiankirjat kertovat.

_MG_1470 kopio_MG_1498 kopio _MG_1324 kopio _MG_1345 kopio _MG_1363 kopio_MG_1405 kopio

Tuusula on kyllä siitä aivan uskomaton paikka, että samassa järven rannalla sijainneessa kyläpahasessa sikisi ja eli niin suuri joukko historiallisesti merkittäviä suomalaisia: Kivi, Aalto, Järnefelt, Aho, Sibelius, Halonen, Erkko… Mitkä taiteilijapiirit! 

On hienoa kävellä samoja polkuja ja yrittää ymmärtää taiteilijoiden mielenliikkeitä. Vanha Tuusulan rantatie on täynnä historiaa ja juuri tarinoiksi kootut faktat purevat minuun hyvin. En voi uskoa, että Aleksis Kiven lääkärinlausunnossa sanottiin: ”vakava melankolia ja loukattu kirjailijanylpeys!” Tekisi mieli väittää, että minäkin haluan tuollaisen diagnoosin.

_MG_1369 kopio _MG_1433 kopio_MG_1501 kopio _MG_1442 kopio_MG_1373 kopio _MG_1389 kopio_MG_1525 kopio

Lumituiskuisen sivistyskierroksen päätteeksi joimme hotellin kodalla kaakaota. Nuotio rätisi ja lunta satoi suoraan silmään. Ei haittaa, sillä Tuusula sitkuttelee edelleen rakkauden kaupunkien kärjessä.

Sain eilisen aikana niin monta kyselevää Snapchat-viestiä: ”Mitä ihmettä teet Tuusulassa?” Jostain syystä vapaa-aikani valinnat saavat ihmiset usein ihmettelemään. Vastasin, että olen parantelemassa vakavaa melankoliaa ja loukattua kirjailijanylpeyttä. Siihen loppuivat paluuviestit.

Huomenna paosta lisää.
Rentouttavaa sunnuntai-iltaa, levätään varastoon!

-Henriikka

Huom! Olin Tuusulassa Gustavelandin kutsumana, enkä vastannut kustannuksista itse matkakuluja lukuun ottamatta.

Lennot ostettu: Marokko kutsuu !

marokko2

Voi veljet, minulla on vihdoin lentoliput takataskussani viiden kuukauden tyhjiöelämän jälkeen. Ostimme juuri tänään liput huhtikuuksi Marokkoon, Marrakechiin, viikon mittaiselle lomalle. Minä ja J, unelmien matkatiimi.

Marokko-haaveilu alkoi, kun syyskuisella Turkin matkalla uusi ystäväni Laura istui vieressäni lentokoneessa ja yritimme päästä toistemme ajatuksiin kiinni utelemalla matkamenneisyydestä ja toivotusta -tulevasta. Laura kertoi häntä viimeksi sykähdyttäneen Marokon. Lisäksi lokakuun alussa kyselin teiltä lukijoilta mihin sitä pitäisi seuraavaksi pyyhältää, ja muuan Julianna kommentoi haaveitaan samasta maasta. Tämä Julianna on tietääkseni minulle tuntematon, mutta hän puhutteli minua kommentissaan tuttavallisesti nimellä ”Henu”. Tuntui, että hän tiesi, mihin minun pitäisi seuraavaksi suunnata:

”Yhtä maata uskallan suositella, vaikka en siellä itse ole käynyt. Kaksi hyvää ystävääni viettivät siellä viime tammikuussa pari viikkoa reppureissaten ja rakastuivat maahan niin totaalisesti, että sen on pakko olla totta. Marokko on kuulemma paljon enemmän mitä osaisi odottaa! Upeat kaupungit, surffimahdollisuudet ja aavikot odottavat löytäjäänsä, ja paikallinen väki on uskomattoman ystävällistä!”

Marokko seurasi minua koko syksyn joka paikkaan. Se pomppasi silmille mainoksista, kaikui raitiovaunun naapuripenkillä istuvan henkilön puhelussa ja käveli kadulla vastaan kirjavin kaakelein. Jos kutsun kuulee, siihen kannattaa vastata.

Vajaa kaksi kuukautta lähtöön. Ihanaa ja enemmän.

-Henriikka

Ps. Joojoojoo! Nyt on se hetki, kun kannattaa kertoa parhaat vinkit, parhaat majapaikat, ehdottomat ei:t sekä joo:t. Ja jos joku vielä paljastaisi, onko Marokko keliaakikolle itsemurha. Omat riisinuudelit reppuun!

Kuva: Josemilla Photo

Muutama valittu astia keittiönkaappiin

_MG_1829 kopio

Voi astiat! Rakastan niitä niin pinnallisen syvästi.

Tunnen jokaista astiaani kohtaan sellaista lämpöistä suojeluviettiä. Kunpa niille ei sattuisi mitään tämän maailman tiimellyksessä. Tosin Janne kyllä mursi voimillaan tänä aamuna yhden shampanjalasin rikki, valtava kaappimies kun on. Mutta keraamiset astiat ovat niitä suojeltavimpia, joten Jannen ei tarvitse nukkua sohvalla.

Ennen koin heikkoutta kauniiden koriste-esineiden edessä. En väitä, etteikö minullla edelleen olisi levottomat hetkeni niissäkin tilanteissa, mutta astiat vievät nykyisin vallan. Siinä missä koriste-esineiden ympärille on vaikea luoda mielikuvissaan tunnelmia, pystyy astiat näkemään heti ystävien lettukesteillä, rauhallisella aamiaisella tai kauniisti katetun illallispöydän koristeina. Astiat tuovat moneen arjen tilanteisiin paljon ja juuri sen takia ne ovat niin vastustamattomia.

_MG_1835 kopio _MG_1842 kopio

Asuimme ennen Arabianrannassa, Arabian tehtaiden ja Iittalan Outletin vieressä. Kävin siellä haavekierroksellani lähes viikottain. En sentään aina kantanut mitään kotiin, mutta toisinaan kyllä.

Maanantaina kävin siellä suunnilla taas pitkästä aikaa ja piipahdin liikkeessä. Se oli juuri se maailman onnellisin päivä, josta kirjoitin. Ostin kirkkaankeltaisen kastehelmikulhon 30 prosentin alennuksesta, eikä se ainakaan laannuttanut iloani.

Sen lisäksi ostin kakkoslaatuisia Sarjaton-sarjan astioita: valkoisen ja vaaleansinisen lautasen ja lettikuvioisen kulhon. Meillä on joitain Sarjattoman astioita, mutta olen pitänyt tärkeänä, että ne oikeasti pysyvät sarjattomina. En halua ostaa enempää kuin yhden samanlaisen.

_MG_1849 kopio _MG_1846 kopio _MG_1852 kopio

Kuinka pistävänä tunnenkaan äitini syyllistävät silmät astiaostosteni vuoksi. Hän kyllä tietää, miten polveni notkahtavat kauppojen astiahyllyjen välissä. Onneksi niissä silmissä on myös pilkettä, ei ole turhan köyhä äidinkään astiavalikoima.

Tulin itse asiassa juuri kotiin Iittalan liikkeestä. Olin Iittala X Issey Miyake -kokoelman lanseeraustilaisuudessa. Japani ja Suomi löivät ajattoman muotoilun ajatuksensa yhteen, ja lopputulos näytti erittäin kauniilta. Mutta kukkaronnyörit olivat umpisolmulla, vaikka teekupit kutsuivat suojelemaan.

Leikkokukkia ja kauniita astioita ei voi koskaan olla liikaa. Paitsi jossain vaiheessa.

-Henriikka

Mitä kaikkea täällä sataa?

Helsinki on ollut jo muutaman viikon pois raiteiltaan. Taivaalta saattaa sataa aivan mitä vaan, ja toisaalta yhtäkkiä saatat huomata isona ammottavan auringon. Talvi kesti kolme viikkoa, onneksi ehdin olla ulkona useamman päivän. Kaukana on sinisyys ja hohtava hanki, tilalla on epämääräisiä sääolosuhteita, jotka jollain selittämättömällä tavalla ohjaavat kaupunkilaisten tunne-elämää käsi kädessä.

Jos aamulla on kirkasta, mieleni tuntuu kirkkaalta. Jos alkava päivä on harmaa, valun itsekin kokovartalokaamokseen. Otin nämä kuvat työmatkaltani. Kovin on ankean näköistä. Joskus katson taivaalle ihmetellen, mitä kaikkea taivaalta oikein voi sataa?

Helsinki on kaunis, kirkkaana ja harmaana. Tänään heräsin poikkeuksellisen myöhään, vasta seitsemän maissa ja pihalla oli jo kirkasta. Toisin kuin edellisessä kodissamme, täällä meillä on tien toisella puolella naapureita, jonka vuoksi meillä on myös verhot. Arabianrannassa asuimme urheilupuiston vieressä emmekä vaivautuneet ostamaan lainkaan verhoja olohuoneen ikkunoita peittämään. Saimme nähdä heti heräämisestä lähtien, kuinka aurinko kipuaa ylös ja valo saapuu.

Tänään olohuoneen rullaverhojen alta kajasti valoa ja tuntui, etten saa happea, ennen kuin olen avannut verhot ja päästänyt aamuvalon huoneeseen. Vähän kuin olisi jano ja olisi pakko päästä juomaan vettä samantien. Inhoan verhoja. Haluaisin kaiken mahdollisen valon kotiini ja sisälle talven harmauttamaan mieleeni.

Talvi saa aina unohtamaan, miten upealta kevät tuntuu. Blogiarkisto on siitä inhimillinen, että vanhoja kevätkuukausia kurkkiessaan huomaa, että samat ajatukset kiertävät kehää vuodenaikojen mukaan joka vuosi. Ei kuitenkaan vielä nuolasta ennen kuin tipahtaa! Tämä mitään kevättä vielä ole, helmikuun loppu.

Mutta voi kuulkaa, miten tekisi jo mieli suunnitella kesää ja aikaa, kun ei muuta olekaan kuin valoa. En aio nukkua minuuttiakaan, vaan juosta pitkiä juoksulenkkejä ja juoda kylmää valkoviiniä. Pötköttää ystävien pihalla riippukeinussa ja grillata suklaabanaaneja. Pelata pitkästä aikaa pesäpalloa, kiertää ukin vanhalla autolla Suomea ja kirota, kun C-kasetit eivät toimi ja ilmastointia ei ole olemassakaan.

Oh.

-Henriikka

Maanantai on uusi perjantai

_MG_0008 kopio

Heräsin tänään äärimmäisen väsyneenä, totaalisessa koomatilassa. Siitäkin huolimatta heräsin ensimmäisen kerran kuukausin ilman torkutusta ja oloni on ollut aamusta saakka timanttinen. Pystyn tänään ihan mihin vaan!

Lähtiessäni töihin kurkkasin peiliin ja näytin kivalta. Vähän hassulta, mutta mukavan veikeältä. Niitä harvoja aamuja, kun ajattelen rehellisesti ”tältä näytän mielläni.” Näitä lisää. Janne käveli kanssani töihin ja hän näytti käsikynkässäni mukavalta myös. Toivoin, että mahdollisimman moni vastaantulija huomaisi, miten mukavilta ja mukavan hassuilta näytimme.

Kukaan ei katsonut, mutta muutama yrmynaama tuli vastaan. Lähetin heitä kohti universumin kirkkainta säteilyä ja ajattelin: ”Iloani ette vie!”

_MG_0085 kopio _MG_0067 kopio

Olen ollut jo muutaman päivän voittajan leirissä. Toisinaan päälle vaan kauhotaan timantteja, vaikka oikeus ja kohtuus olisi saada välillä vähän lantaakin. Olin koko lauantain yksin Messilässä lumilautailemassa, ja aurinko vain tuntui tulevan moikkaamaan rinnepäivääni. Tiedän totta kai, ettei se nyt aivan minua varten yksin tullut, mutta antakaa minun nyt hetken aikaa kuvitella niin. Teki mieli todeta hissijonon väelle: ”ei kestä kiitellä.

Lisäksi sain rinnekahviosta kurkkusalaattia ilmaiseksi lounasleipäni päälle. Ilmainen kurkkusalaatti vasta todellista timanttisadetta onkin.

_MG_0077 kopio_MG_0083 kopio

Kun on hyvät jamit menossa, ei tohdi ajatella tulevia hyisiä ja kyisiä päiviä. Sitä vaan antaa elämän pyöritellä piruettia ja menee virran mukana. Nilkutan sitten joskus toiste, nyt kiidän kevyenä kirkkaankeltaisen sieluni kanssa kohti kevättä.

Äsken ostin kanariankeltaisen lasikulhon muistuttamaan minua hyvistä päivistä. Vaikka nyt tuntuu vahvasti siltä, että ”happy days are here to stay.

-Henriikka

pipo/Samsoe & Samsoe, kuulokkeet/Sony (saatu), takki/& other stories, reppu/Lumi Accessories (saatu), paita/Minimum, farkut/Tiger of Sweden, lapaset/Vaiko (saatu), kengät/second hand

Ystävänpäiväkorttianalyysi

Lähetin tänä vuonna 45 ystävänpäiväkorttia. Perinteisesti etanapostilla, totta kai. En saanut itse ainoatakaan.

Ystäväni purskahti hyväntahtoiseen nauruun, kun kuuli tämän. Oikeasti en ole lainkaan pahoillani. Harva lähettää enää kortteja tai mitään tavallista postia ylipäänsä. Ja jos lähettää, niin se tapahtuu usein jouluna. Sitä paitsi pahimpia on kortit ja kirjeet, jotka lähetetään paniikissa sen vuoksi, että ”sekin lähetti meille.” Rakastan vain itse postilaitosta ja oli kiva kirjoitella ystäville. Tämänhetkinen arkeni on hektistä ja viesteihin vastaamainen jää usein huomaamatta. Kortti on hyvä tapa sanoa, että muistan kyllä sinua edelleen, olet ajatuksissa. Homma lähti vähän lapasesta, mutta se on luonteelleni ominaista.

Eikä totuuskaan ole ihan näin karu: sain kyllä kaksi korttia, ne vain annettiin ihan kasvokkain. Näitä kahta korttia olenkin syvämetabioanalysoinut tänään sunnuntaita istuessani.

Molemmat saamani kortit olivat aivan ihania ja liikuttavia. Sain kaksi keskenään täysin erilaista korttia, mutta syyt korttien valintaan olivat olleet samat: ”Kortin näkiessäni tiesin, että minun pitää valita juuri tuo kortti. Sehän kuvastaa täysin sinua!

Ensimmäinen kortti oli vuoriteemainen kortti seikkailijalle, ja tekstistä paistoi läpi vannoutunut palo seikkailutulevaisuuteen. Tulemme kortinantajan kanssa aivan varmasti valloitamaan kaikki maailman vuoret ja ylittämään kaikki esteet. Kortti oli rohkeutta, uskallusta ja uteliaisuutta.

Toisessa kortissa pieni tyttö kyhjötti pajunoksalla. Se oli ensimmäisen kortin vastakohta. ”Ostin tän, koska sä oot mun pieni ystävä, ja jotenkin sä tulit tästä mieleen. Mun intuitio ei kuitenkaan ollut, että olisit yksin ja kylmissäsi, vaan kotona luonnon keskellä, lämpimässä ja turvassa pajunkissapedillä.

Molemmat ystävät tuntevat minut todella hyvin, enkä mahtanut liikutukselleni mitään. Mitkä ihanat kortit, miten hyviä ja syviä ystäviä ja ystävyyssuhteita.

Ehkä se onkin ystävyydessä parasta: toisen ystävän seurassa korostuu toinen piirre, toisen kanssa joku ihan toinen. Ja silti molemmissa tilanteissa voi olla täysin oma itsensä. Parhaissa ystävyyssuhteissa korostuu koko personallisuuspiirteiden skaala, kun oppii luottamaan, ettei ystävä jätä monenkirjavista tunteista, ajatuksista ja luonteenpiirteistä huolimatta. Sitä voi olla samaan aikaan maailman rohkein ja pelottomin nainen ja heikko, pajunkissankokoinen tytöntyllerö.

Ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille.

-Henriikka

Nuku kuin katti, kuin susi

_MG_0896 kopio

En ole taikauskoinen. En syljeskele eläimiä nähtyäni, en koputtele puita ja saattaisin sytyttää savukkeen kynttilästä, jos olisi tapana savustella. Tykkään kuitenkin leikkimielisesti uskoa sellaisiin kohtalonasioihin: saatan esimerkiksi joskus lukea vanhat horoskoopit ja miettiä, olivatko ne totuudenmukaiset.

Kun kävimme muutama viikko sitten Virossa, saimme Visit Estonialta tervetuliaislahjaksi paikallista käsityötä: eläinhahmo-unimaskit. Kun lahjat ojennettiin, lahjanantaja sanoi sen olevan kohtaloa, mikä eläin kullekin sattuu valikoitumaan. Iik! Iik! Kohtalo!

_MG_0890 kopio

Janne sai ensin omansa ja katsoi kohtaloaan silmiin: Susi. Oijoi miten hieno ja ylväs eläin.

Sitten oli minun vuoroni… hirveä jännitys päällä… Susi! Mitä ihmettä?! Emmehän me nyt voi saada samaa? Mitäs uniikkia siinä on. Olemme jo tarpeeksi tiivis tiimi muutenkin, minä haluan ihan oman eläimen! Kävin läpi vimmatun nopeasti kaikki vaihtoehdot ja sorkin kohtaloa sopivasti. Kyllähän minun kohtaloni on nukkua ja kehrätä kuin kissa, eikö vain?

_MG_0877 kopio_MG_0920 kopio

Jälkikäteen ajateltuna olen kyllä todennut, että olen niin paljon enemmän susi kuin kissa. Mutta koska samaan talouteen ei mahdu kahta sutta, voin varmaan kähveltää Jannen susimaskin salaa ja korvata sen kissalla. Janne ei yleensä ole näistä kohtalonjutuista ihan yhtä tohkeissaan eikä varmaan ole edes vielä tunnistanut, onko kyseessä hikipanta vai kestoterveysside.

Kohtalokasta lauantai-iltaa kaikille.

-Henriikka

Ps. Unimaskit ovat virolaisen Ööloom Storen upeaa käsityötä.

Brunssi ystävälle (+ kahvijuustokakun resepti)

Yhteistyössä Asennemedia ja Paulig_MG_0669 kopio

Sunnuntaina on ystävänpäivä. Kutsuin eilen juhlapäiväksi ystävät brunssille kanssamme, koska toisin kuin Jenkeissä, minulle ystävänpäivä on nimenomaan ollut ystäviä, ei niinkään rakastavaisia varten. Rauhallisessa sunnuntaissa riittää toki tilaa molemmille.

Viime lauantaina vietin kuitenkin ennenaikaista ystävänpäivää ystäväni ja serkkuni Katan kanssa. Hän kutsui itsensä kylään uuteen kotiimme ja ehdotin, että hän tulisi jo aikaisin, jotta voisimme istua yhdessä aamiaista. Kahvinystävän kanssa on aina mukava jakaa aamunhetket. Tosin häpesin hieman, kun en muistanut millaisena Kata haluaa kahvinsa. Mustana, niin kuin minäkin. Ystävyys menee automaattisesti seuraavalle tasolle, kun muistaa millaista kahvia toiselle saisi olla.

_MG_0731 kopio_MG_0629 kopio

SUKLAINEN KAHVIJUUSTOKAKKU
(voidaan tehdä gluteenittomana)

Ainekset

Pohja:
75 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 dl vehnäjauho / gluteeniton jauhoseos
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Kostuttamiseen:

1/2 dl kylmää kahvia (laitoin tuplasti puruja, Pauligin Presidentti Black Label oli sopivan tummaa)

Täyte:
5 liivatelehteä
kylmää vettä
250 g maitorahkaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
120 g taloussuklaarouhetta
1-1 1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vanilliinikastiketta
1 dl erittäin vahvaa kuumaa kahvia (tuplasti puruja)

Koristeeksi:
suklaarouhetta tai kahvinpapukaramelleja

Valmistusohje:

Vatkaa rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot/gluteeniton jauho, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos siivilän läpi vaahdon joukkoon ja sekoita kaikki aineet varovasti nostelemalla tasaiseksi taikinaksi.

Voitele irtopohjavuoan reuna rasvalla. Peitä vuoan pohja leivinpaperilla. Levitä taikina vuokaan tasaiseksi kerrokseksi ja paista pohjaa 175 asteen uuninlämmössä noin 15 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Pane liivatelehdet kylmään veteen noin viideksi minuutiksi. Sekoita keskenään maitorahka, tuorejuusto ja suklaarouhe. Mausta seos maun mukaan sokerilla ja vaniljasokerilla. Vatkaa vanilliinikastike kovaksi vaahdoksi. Sekoita vanilliinivaahto rahkaseoksen joukkoon.

Puristele liivatelehdistä vesi pois ja liuota liivatelehdet kuumaan kahviin. Lisää liivateliuos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen muiden täyteaineiden joukkoon.

Kostuta jäähtynyt pohja kahvilla. Kaada täyteseos pohjan päälle vuokaan ja anna kakun hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai seuraavaan päivään.

Irrota vuoan reunat ja nosta kakku paperin avulla tarjolle. Koristele pinta suklaarouheella tai kahvinpapukaramelleilla.

(Alkuperäinen resepti täältä)

_MG_0769 kopio_MG_0868 kopio_MG_0685 kopio_MG_0640 kopio

Olin leiponut edellisenä iltana kakunkin, suklaisen kahvijuustokakun (gluteeniton). Kerrankin juustokakku, joka ei ole liian juustoinen ja liian tömäkkä. Lisäksi juustokakuissa pitäydytään usein keksipohjassa, mutta tämä tumma kakkupohja leivottiin ja paistettiin uunissa ennen vaahtokerroksen lisäämistä. Lopputuloksena oli tosi hyvä, kunnolla kahvinmakuinen kakku ja ihanan ilmava täytekerros. Toteutin kakun gluteenittomana yksinkertaisesti vaihtaen pohjan vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen ja lopputulos toimi sellaisenaan hyvin.

Mitä muuta ennakkoystävänpäivän brunssipöydästä löytyi? Paistettua kananmunaa, Risentan siemennäkkärisekoituksesta tehtyä siemennäkkileipää, juustoa, avokadoa, kurkkua, puolukka-banaanismoothieta, greippiä ja Arlan Ihana-sarjan turkkilaisia jugurtteja: kaneli-vadelma ja mango-chili. Kakkureseptiin käytin Pauligin Presidentin Black Label -kahvia, mutta kupissa oli Pressan vaaleapaahtoista.

_MG_0699 kopio _MG_0733 kopio_MG_0782 kopio

Huh mikä aamiaissetti. Syö niin paljon kuin jaksat –tyyppisille brunsseille on varmasti edelleen paikkansa, mutta on aivan eri fiilis istahtaa valmiiksi katettuun pöytään, jossa kaikelle on paikkansa ja kaikesta pitää. Tässä tapauksessa puhuttiin toki lattiasta eikä pöydästä, ruokapöytää kun emme ole vielä uuteen kotiin löytäneet. Serkkurakas ei kuitenkaan hämmentynyt piknik-aamiaisesta vaan otti sen hymyllä vastaan. Olin sentään imuroinut maton.

Mitä jos itsekin kutsuisit jonkun sunnuntaiaamiaiselle ystävänpäivänä? Kokeile vaikka tuota juustokakun reseptiä tai sitten jotain ihan muuta, itsesi tai ystäväsi näköistä.

Brunssien autuus.
Surround yourself with people who get it.

-Henriikka

Nettikauppa joka myy vain ikuisia tuotteita

kuva2Verkkosivusto, joka myy ainoastaan elinikäiseksi tarkoitettuja tavaroita.
Kyllä, sellainen on todella perustettu.

Buy Me Once -verkkosivu esittelee ainoastaan tuotteita, jotka on suunniteltu kestämään ikuisesti. Kaikissa myytävissä tuotteissa on elämänmittainen takuu. Niin kuin varmasti moni teistäkin, luin sivustosta Helsingin Sanomien Nyt-liitteen nettisivuilta. Ei ole totta, että urhea nainen, Tara Button, jätti työnsä mainosalalla ja on pistänyt sivuston pystyyn yksin. Nyt hän taistelee sen kautta tuulimyllyjä vastaan, joina tässä tapauksessa voidaan pitää maailman alati kasvavia jätekasoja.

Kyse ei ole nettikaupasta, vaan verkostosta, joka tuo esille elinikäisiä tuotteita. Klikkaamalla tuotetta pääsee alkuperäisen valmistajan nettikauppaan ja ostoksille. Valikoimaa yhdistää arvot, ei tyyli. Myytävänä on huonekaluja, keittiötarvikkeita, vaatteita, kenkiä ja esimerkiksi työkaluja.

kuva5 kuva4

Mutta arvatkaapa mitä tällaiset toimijat tarvitsevat menestyäkseen? Asiakkaita. Onneksi kysyntä on ollut hurjaa, mutta kysynnän on jatkuttava toiminnan ylläpitämiseksi. Kehitysmaiden lapset eivät pelastu yksin Facebookin peukkujen avulla eivätkä tällaiset superfirmat menesty ilman, että niitä oikeasti käyttää. Haastanpa siis teidätkin, yhtä lailla niin kuin itsenikin, oikeasti pohtimaan mistä kukin hyödykkeensä ostaa. Osa tämänkin lafkan tuotteista toimitetaan Suomeen saakka.

On olemassa tietysti myös tavaroita, jotka on tehty niin kyseenalaisia keinoja, aineita tai materiaaleja käyttäen, että ne kestävät ikuisesti. Tuskin mäkkärin hampurilaisetkaan niiden ainesosaluettelolla menisivät juuri miksikään, vaikka niitä pitäisi jääkaapissa vuositolkulla. Tässä verkkosivustossa arvot ovat kuitenkin kunnossa ja idea timanttinen. Jätettä halutaan oikeasti vähentää ja massavalmistajien periaatteita ravistella.

kuva3

Nettiverkosto perustettiin vasta, vuonna 2016. Eräs kysymys tuli heti mieleeni, kun luin ja kuuntelin Tara Buttonin haastatteluita: miksei tätäkin keksitty jo paljon aiemmin?

Elinikäiset sukkahousut, missä viivytte?

-Henriikka

Muista lähettää ystävänpäiväkortit!

ystis2 kopio

Rakastan postilaatikosta tipahatavaa postia. Odotan joka päivä jännityksellä, mitä posti on tuonut, vaikka useimmiten minua muistavat vain Verohallinto ja erinäiset pitsapaikat, joita ei jostain syystä koske ”ei mainoksia” -kyltit).

Ystävänpäivä on sunnuntaina. Voi kuinka toivoisin, että etanakortteja ja -kirjeitä lähetettäisiin mahdollisimman paljon. Ja nimenomaan oikealla ajatuksella lähetettyjä, ei velvollisuudentunnosta kasaan kyhättyjä. Ehkä lähettäjän, ehkä vastaanottajan, ehkä molempien näköisiä.

Joulukorteissa on ollut lapsuudestani saakka sellainen velvollisuudentuntu. Muistan suurimman osan meidänkin kotiimme tupsahtanesta korteista olleen vailla syvyyttä, pelkällä allekirjoituksella valjastettuja. Ajatusta niissäkin on tietysti ollut, mutta moni kortinlähettäjä voisi varmasti vähentää määrää ainakin puolella ja panostaa laatuun. Kirjoittaa vaikka itse edes yhden lauseen.

Ja toisaalta joukossa oli ne helmet! Lämpimin lausein kirjoitettu, ehkä itse askarreltu. Sellaisista korteista tulee olo, että lähettäjä on oikeasti miettinyt vastaanottajaa. Halunnut muistaa ja ilahduttaa juuri häntä. En usko olevani ainoa, joka löytää mieluummin tällaista postia postilaatikosta tai eteisen matolta. Enkä nyt tarkoita mitään yleviä maratonkirjeitä, joita juuri rakastuneena lähetellään, vaan sellaisia jossa olisi edes vastaanottajan nimi.

Ystävänpäiväkortit pitää lähettää viimeistään ylihuomenna, keskiviikkona 10.2.
Ehtisitkö kirjoittaa yhden tai pari?

-Henriikka

Kuva: Etsy / Emily Mc Dowell Studio

Hoida tulppaaneita ja itseäsi

_MG_0845 kopio

Tulppaaniaika! Toiset odottavat loppukevään pioneita, mutta minulle tulppaanit ovat tuplasti rakkaampia. Pioniaikana kun on valoa ja iloa muutenkin, näin talventaitteeseen saapuvat tulppaanit tuovat lupauksen pian päälle karkaavasta keväästä.

Tulppaanien hoidon pikaopas:

– Osta tulppaanit nupullaan.
– Katkaise varsista veitsellä 1-2 sentin vino pala (ei saksia!). EDIT: Varret leikataan ehkä sittenkin suoraan. Netistä löytyy molempia tietoja. Kuka tietää oikein?
– Laita tulppaanit kylmään, matalaan veteen (noin 10 cm).
– Leikkaa kasvaneet varret parin päivän välein.
– Huolehdi, että vesi ei pääse loppumaan, mutta pidä vettä matalana, jottei varret kasva liikaa.
– Siirrät kukat halutessasi yöksi viileään, jotta ne säilyvät pidempään.
– Ekstrahuolenpitoa tarjoilee kukkavirkiste.

_MG_0847 kopio _MG_0854 kopio

On kahden koulukunnan tulppaaniväkeä: niitä, jotka pitävät ensimmäiset tunnit tulppaaneita kääreessään, jotta varsien ryhdikkyys säilyy. Sitten ovat niitä, jotka pitävät enemmän rennommista kukkasista, poistavat kääreet ja antavat kukkien taipuilla ja kumarrella mielensä mukaan. Olen välillä ensimmäisestä ja välillä toisesta leiristä, mutta tällä kertaa innostuin uuden kodin onneksi tuoduista, kevään ensimmäisistä keltaisista tulppaaneista niin, että riuhtaisin suojakääreet pois samantien.

Kunnollinen tulppaanimaljakko puuttuu kodistamme täysin. Sellainen pitäisi löytyä, tai oikeastaan kaksi: sellainen, johon mahtuu siro ja pieni kimppu, sekä toinen isolle kasalle tulppuja.

_MG_0857 kopio _MG_0860 kopio

Ihmisten hoidon pikaopas:

– Valmista valtava aamiainen sekä lauantaina että sunnuntaina.
– Syö aamiainen ystävien tai omasta seurasta nauttien hitaasti ja hartaasti.
– Pyöri ähkyssä loppupäivä.
– Älä kadu.
– Ole onnellinen.
– Toista tasaisin väliajoin.

—-

Rauhallista sunnuntai-iltaa toverit. Välitetään leikkokukista ja itsestämme.

-Henriikka

Viuhahdus jääköön ensi vuoteen

_MG_0607 kopio

Kuinka monta kertaa Robinin levyn voi kuunnella läpi yhden lauantaiaamun aikana? Ystävä oli aamiaisella, ja sen aikaa kuuntelin vielä jotain ikäisilleni suunnatumpaa. Heti oven pamahdettua kiinni vaihdoin Robbarin leiriin. Bileet pystyyn. Toisaalta Robinhan vaihtoi uuden sinkkunsa kautta ikäryhmäänsäkin, joten voin varmasti tulla ulos kaapista (ikään kuin siellä koskaan olisin ollutkaan).

Torstaina juhlittiin Some Awards -gaalaa ja nämä kuvat otettiin muutamaa minuuttia ennen kuin hilpaisen pihalle. Räppiletit kiinnosti ja pitäydyin visiossa. Ystäväni Laura testasi aamulla Hiushuone Dandyssa hiottuja kampaajantaitojaan leijonanharjaani, ja lopputulos oli käsittämättömän hieno. Kunpa voisin kulkea tällaisessa tukassa joka päivä!

_MG_0511 kopio _MG_0584 kopio

Harkitsin killerikorkoja, mutta pyh pyh pyh! Eihän sellaiset ole itselleni ominta maaperää. Valitsin lopulta fläteista fläteimmät adidas Gazellet sinisillä raidoilla. Enkä valehtele, kun kerron kuulleeni yli 10 kertaa juhlissa: ”Ootko sä noin lyhyt! En mä tiennyt, että sä olet noin lyhykäinen?”

Mekoksi nappasin vajaa viisi vuotta sitten ostetun alerekin löydön. Nahka on aina nahka. Kokonaisuus ei ehkä ollut imartelevuudeltaan sellainen, jota naistenlehdet olisivat minulle suositelleet, mutta minulla oli vaatteissa mukava olla. Ei ihme, että jaksoin sosialisoida reippaasti yli puolenyön.

_MG_0554 kopio _MG_0520 kopio

Virallinen nahka-asu eli uhkailemani viuhahdus jääköön ensi vuoden gaalaan.

-Henriikka

mekko / Gina Tricot, kengät / adidas, kaulakoru / & Other Stories, käsikoru / Syster P.

The Times we HAVE

Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Sonera

IMG_8611 kopio

Muistattehan, kun kerroin ennen Viron viikonloppua häämatkastamme Tallinnaan kertakäyttökameran kera? Ei voinut silloin somettaa samaan tahtiin kuin nyt. Häämatkaa ajatellen tämä rajattoman netin ja älypuhelimen puute oli varmasti hyvä asia, mutta vietävä kun silloin olisi tehnyt mieli lähettää muille nähtäväksi edes muutama kuva. Tallinna is the place to be. Even more happily married… jne.

Uusimmalla Tallinnan matkallani otin kaiken ilon irti surffailusta ja ”roamaamisesta”. Olin reissussa kansainvälisten bloggaajavieraiden host bloggaajan roolin lisäksi Sonera-lähettiläänä ja tarkoituksena oli todentaa muulle maailmalle, että Sonera Sopiva -liittymällä netti pelittää ilmaiseksi Suomen lisäksi myös Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Tykitin Instagramiin ja Snapchattiin reilusti livesisältöä reissun tapahtumista.

Se mikä tapahtuu snäpissä, jää snäppiin (eikun ei sinnekään!). Reissun instasaldo kuitenkin kerätty tähän postaukseen, ja ajattelin avata kyseisiä hetkiä hieman.

IMG_8552 kopio

1. Vanhan kaupungin aamu

Ensimmäinen kuva on itse asiassa reissun viimeinen kuva. Aamu valkenee Tallinnan vanhaan kaupunkiin ja kaikki näyttää kivan siniseltä. Olen väsynyt ja uninen, onnellinen yhtä lailla. Pian kuvan ottamisen jälkeen alkoi kotimatka kohti terminaalia, laivaa ja Helsinkiä.

2. F-Hoone ja tyrnilimut

Lounashetki oli niin hyvä, että ehdin jo kirjoittaa ravintolalle suosituksetkin. Hyvä ruoka ja juoma auttaa paljon jännitykseen, kun on uusien ihmisten ympäröimänä vieraassa ympäristössä (ja päinvastoin: paha ruokaa tekee tilanteesta vieläkin jännittävämmän).

IMG_8561 kopio

3. Vodka-tasting

Enpä olisi uskonut, että löytäisin itseni vodkaa siemailemasta. En sentään juonut, kun maistelin pikkuisen vaan. Kannattaa suunnata Vihulan kartanoon, Viron maaseudulle, jos haluaa päästä vodkamaisterien oppiin. Ryhmäytyminen reissusakkimme kesken tapahtui viimeistään tämän tastingin aikana.

IMG_8580 kopio

4. Taivaallinen kaakao

Voisinpa laittaa teille kaikille lähetillä tulemaan tällaiset kaakaomukilliset! Minibussimme pysähtyi Lahemaan kansallispuiston retken jälkeen johonkin pieneen kyläkuppilaan. Olin kerrankin iloinen, etten ottanut kahvia, sillä kaakao oli uskomatonta. En tiedä, puhuttiinko enemmän juomisesta vai syömisestä, sillä juoma oli silkkaa suklaata. Saadapa joskus toinen samanlainen.

IMG_8597 kopio

5. Lumimyrsky

Kun palasimme maaseutukierrokseltamme minibussillamme, ilmeisesti syrjähypystämme katkeroitunut Tallinna toivotti meidät tervetulleeksi kunnon lumipyryllä. Kaunista kuin mikä, märkää kuin mikä. Luikimme perille päästyämme hotellin lämpimän suihkun alle.

6. Viimeisen illan auringonlasku

Tästä kuvasta tuli yllättäen kaikkien aikojen tykätyin Instagram-kuvani. Kiipesimme mäen päälle tapaamaan paikallisia vaatesuunnittelijoita (totta kai kerron myöhemmin lisää) ja Tallinna näytti uskomattoman kauniilta. Juuri tuolta kuin kuvassa. Näiden hetkien vuoksi matkustan. Ja näitä hetkiä myös niin kovin useasti sometan.

IMG_8606 kopio

On pakko kysyä, löytyykö lukijoiden joukosta muita, jotka panikoituvat aina reissuhetkellä siitä, onko mobiiliverkko vahingossa jäänyt päälle? Olen aina vainoharhaisen tarkka siitä, että kaikki nettiyhteydet ovat poissa päältä ja siltikin tarkistan asian vielä ainakin kertaalleen. Tekee mieli irrottaa sim-kortti ja varmuuden vuoksi akkukin. Hahaha. Eipä tarvitse enää.

Nauratti myös, kun toinen Viron matkan host bloggaaja Arna luki ensimmäisen Sonera-kirjoitukseni menomatkalla ja tajusi, että hänelläkin on tällainen liittymä, jonka nettiä voi huoletta käyttää myös Virossa. Sainpa informoida ainakin yhtä matkustajaa.

The Times we had, the Times we have. Hyvä on muistella menneitä ja pysyä kiinni nykyhetkessä.

-Henriikka

Ps.  Ja hei, Veerakin kirjoitti oman tarinansa. Käy lukemassa.