Helsinkiä pakoon Tuusulaan

_MG_1483 kopio

Siitä oli ehtinyt vierähtää kolme ja puoli vuotta, kun viimeksi olin Tuusulassa. Ensimmäinen reissumme bussilla Järvenpääntien varteen oli kesällä 2012, kun menimme viettämään sinne ensimmäistä hääpäiväämme. Olin 21-vuotias ja kovin siloposkinen. Kuvia katsellessa tulee sellainen olo, että olen kasvanut henkisesti ainakin kymmenen vuotta, fyysisesti ainakin sen kolme ja puoli.

Olikin jo korkea aika palata takaisin huudeille. Nimitimme viime kerralla Tuusulan rakkauden kaupungiksi ja sama fiilistely jatkui edelleen. Lähdimme Helsinkiä pakoon lauantaina lounasaikaan ja palasimme muutama tunti sitten takaisin kotiin.

Hauskinta oli, että olin varannut matkan ilman, että Janne tiesi edes määränpäätä. Hän lähti onneksi mieli avoimena, pakatun repun kanssa mukaani. Miniloma viikonloppuun on aina hyvä idea.

_MG_1291 kopio_MG_1367 kopio_MG_1331 kopio_MG_1306 kopio

Vietimme aikaa lähinnä Gustavelundin hotellissa ja sen ympäristössä. Kerron siitä huomenna lisää, mutta tämän kirjoituksen kuvat ovat historiakierrokseltamme Tuusulan lumisiin maisemiin. Gustavelandin mukava opas lähti kierrättämään meitä lähitienoossa, ja innostuimme niin, että lyhyt opastettu kierros venähti parituntiseksi.

Janne on Trivial Pursuit -miehiä, jollaiseksi en voi ehkä itseäni alleviivata. Huomasin kuitenkin eilen seikan, jota en ole ennen ymmärtänyt. Opin ulkoilmassa ja liikkuen ilmeisesti huomattavan paljon paremmin kuin esimerkiksi sisätilamuseoissa tai lukien. Oli ihana kuulla faktoja ja tarinoita, oppia uutta ja nähdä konkreettisesti paikkoja, joista historiankirjat kertovat.

_MG_1470 kopio_MG_1498 kopio _MG_1324 kopio _MG_1345 kopio _MG_1363 kopio_MG_1405 kopio

Tuusula on kyllä siitä aivan uskomaton paikka, että samassa järven rannalla sijainneessa kyläpahasessa sikisi ja eli niin suuri joukko historiallisesti merkittäviä suomalaisia: Kivi, Aalto, Järnefelt, Aho, Sibelius, Halonen, Erkko… Mitkä taiteilijapiirit! 

On hienoa kävellä samoja polkuja ja yrittää ymmärtää taiteilijoiden mielenliikkeitä. Vanha Tuusulan rantatie on täynnä historiaa ja juuri tarinoiksi kootut faktat purevat minuun hyvin. En voi uskoa, että Aleksis Kiven lääkärinlausunnossa sanottiin: ”vakava melankolia ja loukattu kirjailijanylpeys!” Tekisi mieli väittää, että minäkin haluan tuollaisen diagnoosin.

_MG_1369 kopio _MG_1433 kopio_MG_1501 kopio _MG_1442 kopio_MG_1373 kopio _MG_1389 kopio_MG_1525 kopio

Lumituiskuisen sivistyskierroksen päätteeksi joimme hotellin kodalla kaakaota. Nuotio rätisi ja lunta satoi suoraan silmään. Ei haittaa, sillä Tuusula sitkuttelee edelleen rakkauden kaupunkien kärjessä.

Sain eilisen aikana niin monta kyselevää Snapchat-viestiä: ”Mitä ihmettä teet Tuusulassa?” Jostain syystä vapaa-aikani valinnat saavat ihmiset usein ihmettelemään. Vastasin, että olen parantelemassa vakavaa melankoliaa ja loukattua kirjailijanylpeyttä. Siihen loppuivat paluuviestit.

Huomenna paosta lisää.
Rentouttavaa sunnuntai-iltaa, levätään varastoon!

-Henriikka

Huom! Olin Tuusulassa Gustavelandin kutsumana, enkä vastannut kustannuksista itse matkakuluja lukuun ottamatta.

Helsinkiä pakoon Tuusulaan

12 kommenttia

  • Apua, onko siitä jo kolme ja puoli vuotta! 🙈 muistan tuon postauksen, siiteerasit siinä erästä lausahdustani. Ja vannoin silloin itsekin vielä jopoilevani Tuusulassa. Mutta nyt hävettää, vieläkään en ole sitä tehnyt. Täytyy tsempata ☝

    • Henriikka sanoo:

      No hei mä muistan myös kuinka kirjoittelit Tuusulasta! Ja kun äsken tajusin sen saman, niin mietin, että KAMALA kuinka kauan osa porukasta on lukenut mun juttuja. Whaaaattt!

      Lupaat, että vuoden sisään Tuusulaan pyöräilemään?

      • No sanoppa muuta, tulipa jotenkin vanha ja paikalleen jämähtänyt olo. Vaikka mikäpä tässä hyvien tekstien äärelle jämähtäessä (vähän myös sellaine fiilis, että pitäiskö penkoa sun arkistoja ja lukea niitä ekoja tekstejä joiden myötä hyppäsin kelkkaan, hääpostaus on vielä ihan muistissa :D)

        Ja tuun niin tänne huutelemaan jos pääsen Tuusulaan. Mutta luvata ei pidä, ettei ainakaan sitten tarvitse lupausta rikkoa. Mutta yrittää voin sentään luvata 💪

        • Henriikka sanoo:

          Arkistot on hauskoja katsauksia. Niistä ainakin huomaa, miten moni asia voi muuttua muutaman vuoden sisällä. Ja toisaalta, miten moni asia ei.

          Ja jos en muista tätä useasti sanoa (kommentteihin vastaaminenkin kun yleensä kestää sen 2 kk), niin oon tosi otettu, että oot jaksanut pysyä mukana.

          Tuusula-huudahdusta odotellen.

  • Maarit sanoo:

    Tuusula on ihana! Minun heppa asui siellä kolme vuotta, joten tutuiksi tulivat nuo ulkoilumaisemat kun tallimatkalla oli kiva aina pyörähtää luonnonhelmaan. Erityisesti juuri Tuusulan rantatien alue tuli tutuksi. Ihana postaus kuvineen, olette söpöjä yhdessä!

    • Henriikka sanoo:

      Oi, hepan vanhat kotiseudut <3 Joo, olen kuullut ettei koko Tuusula ole aivan yhtä hehkuva kuin vanha rantatie. Mutta vähintään nämä historialliset miljööt sitten.

      Voi kiitos!

  • Kaina sanoo:

    Siis häh, eikö se edellinen Tuusula-postaus muka ole tyyliin viime kesältä? Kolme ja puoli vuotta?! Hyvänen aika, olenko minä sinunkin elämääsi stalkannut jo niin kauan? Jopas.

    (Sisäinen Ulla Taalasmaani saa merkittävää tyydytystä blogien lukemisesta – luvallista stalkkausta ihmisten elämään, ai että!)

    • Henriikka sanoo:

      Niinpä! Siis aivan hurjaa. Minustakin tuntui, että se oli ihan juuri ja järkytyin tästä faktasta. Blogikulttuurikin on muuttunut sen aikana aika reilusti. Silloiseen kirjoituksen oli 57 kommenttia ja kommentteja tuli ylipäänsä blogiin ihan kamalasti, vaikka lukijoita oli vähemmän. Blogit olivat vielä kuitenkin aika uusi juttu.

      Minä niin pidän teistä tosi elämän mukavista Ulla Taalasmaista.

  • Marie sanoo:

    Ihan samaa täällä ihmettelen, onko siitä edellisestä Tuusula-postauksesta muka jo 3,5 vuotta aikaa, jösses! :D

    Ihan mielettömiä maisemia!

  • Mäkin muistan sun edellisen Tuusula-postauksen :) Ja täytyy kertoa tähän kohtaan yksi muisto. Aloin lukea sun blogia muistaakseni tammikuussa 2012. Sitten suurinpiirtein samalla tai seuraavalla viikolla tulitkin mun kanssa samalle Metropolian joogakurssille. Pari kertaa piti tarkistaa blogin kuvista, että ootko se juuri sinä :) Mutta sieltä asti olen blogiasi seurannut. Aluksi muistaakseni harvakseltaan monta postausta kerralla lukien, nykyään käyn katsomassa joka päivä, onko uusia kirjoituksia tullut :)

    • Henriikka sanoo:

      Voi jummi! Olin aivan unohtanut käyneeni siellä. Mutta totta tosiaan, keväällä 2012 kävin siellä joitakin kertoja. Oli kai ensimmäinen joogakokemukseni. Sun olis pitänyt uskaltaa vain silloin kysyä, en usko olleeni silloin(kaan) kovin pelottava.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *