Jään murtumisen ääni

Olimme lauantaina päiväretkellä Mustikkamaalla. Miten niin mukava kainalo voikaan löytyä ihan Helsingin paikasta? Oho. Tarkoituksenani oli kirjoittaa, miten niin mukava paikka voikaan löytyä ihan Helsingin kainalosta. Rauhaa, metsää, kallioita ja merta, merta, merta. Ihanaa merta.

Olin joskus Snapchatissani kysellyt, mihin Helsingissä tai pääkaupunkiseudulla kannattaa suunnata, jos haluaa mahdollisimman nopeasti johonkin luonnon lähelle, rauhalliseen ja mahdollisimman kauniiseen paikkaan. Sain vinkiksi Mustikkamaan ja painoin paikan mieleeni. Olinhan minä toki siitä kuullutkin, vaan enpä ollut koskaan edes ajatellut vierailevani siellä ihan varta vasten.

Lauantaina keitimme termarikahvit valmiiksi ja hyppäsimme Rautatientorilta sopivaan bussiin kuin onnelliset turistit konsanaan. Ja sitähän me oikeastaan vahvasti olimmekin.

Perille päästyämme suuntasimme rantaan, merta katsomaan. Seisoin veden äärellä ja hävetti. Kuulin selkeästi, kuinka jää suli ja murtui kevätauringon voimasta. Se on kauneimpia ääniä, joita olen koskaan kuullut. Hävetti, miten usein olen lukenut siitä kirjoista ja miten harvoin olen ollut sitä oikeasti kuuntelemassa. Siitäkin huolimatta, että äänen äärelle pääseminen on niin helppoa.

Suljin silmät ja kuuntelin jäätä. Murtumisen ääni on samaan aikaan lohdutonta ja toiveikasta. Jää ei pysy paikoillaan eikä ehjänä, vaikka kuinka yrittää. Kevätyöt antavat vielä armoa ja jäädyttävät ohuen jääkerroksen veden pintaan, mutta viimeistään keskipäivän aurinko hajottaa sen taas.

Teki mieli hypätä jäälautalle ja ajelehtia kauas, niin kuin pieni jääkarhu jossain lapsuuteni kauniissa kirjassa.

Sitä tulee lupailtua mielessään, että tästä eteenpäin käyn kuuntelemassa jäätä ainakin kerran keväässä. Tietysti haluaisin tämän todella tapahtuvan, mutta kuinka sitä ehtii kuunnella niin monia kauniita asioita, nähdä niin monia kauniita asioita ja tuntea ihollaan niin monia kauniita asioita?

Toki haluaisin palata Mustikkamaalle mahdollisimman pian. Mutta kuinka sitä ehtii palata kaikkiin kauniisiin paikkoihin, joihin on vannonut palaavansa? Kilometrin säteellä kodistakin on kymmeniä paikkoja palattavana.

Kevät on onneksi joka puolella; sen kyllä näkee, kuulee ja tuntee. Ja se palaa aina, vaikka ei itse muistaisi palata kevään luokse.

-Henriikka

Kategoriat: elämä, Helsinki, kaverit Avainsanat: , 4 kommenttia

Jään murtumisen ääni

4 kommenttia

  • Me käydään koiran kanssa Mustikkamaalla monta kertaa viikossa. Se on meidän luontoparatiisi keskellä kaupunkia. Toivon että se säilyy sellaisena vielä jatkossakin, vaikka kovasti on uusia siltoja rakenteilla. :)

    • Henriikka sanoo:

      Se on kyllä oikea luontoparatiisi keskellä kaupunkia. Miten se voi olla niin lähellä kaikkea ja silti niin rauhassa? Toivotaan, etät säilyttää uniikkiutensa.

  • Laura sanoo:

    Ehkä vähän liikutuin lukiessani, ihan vähän vain sillen hyvällä tavalla :’)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *