Yhteistyössä Asennemedia ja Vallila Interior
Uusi kotimme valmistuu hiljalleen. Maanantaina tilasimme vihdoin vaatekaapit, ja kasvava valon määrä tuo luottoa siihen, että ensikodistamme voi tulla unelmiemme koti. Kolme ja puolimetriset huoneet huutavat tauluja seinilleen, mutta me otamme rauhassa. On paras edetä sopivan hitaasti, valon määrän lisääntyessä, tuparien lähestyessä voimme kiihdyttää tahtia. Tupaantuliaiset ovat kuin ovatkin kalenterissa.
Uusi koti tuo mukanaan myös täysin uuden ympäristön tekstiileille. Haluaisin kaikessa sisustuksessa miettiä talon historiaa, mutta toisaalta yhdistää kodintekstiilit kuitenkin tähän vuosikymmeneen. Aalto, Elle, Liliana, Miranda, Päivänkakkara ja Valmu… Siinä kauniita nimiä kuoseille, jotka herättävät varmasti muistoja esimerkiksi vanhemmissani. Kaikki ovat Marjatta Metsovaaran, ikonisen kuosisuunnittelijan käsialaa. Vallila toi osana kevät/kesä 2016 -kokoelmaansa uudelleentuotantoon rakastetun suomalaisen tekstiilitaiteilijan (1927–2014) kuoseja vuosikymmenten takaa.
Kuvissa näkyvä, raikkaan vihreänä ja pinkkinä valkoisella pohjalla oleva kuosi on nostalginen Elle.
Luulin vieväni Ellet kesän tullen kesämökillemme raikastamaan muuten kovin tummanpuhuvaa ympäristöä. Ne ovat kuitenkin alkaneet näyttää niin hyvältä täällä kaupunkikodissamme, että täytyy vielä harkita muutamasti. Luulin, etten halua kotiimme lainkaan verhoja, mutta erityisesti vihreävalkoiset kankaat tuntuvat sopivan vihreän katon alle hyvin. En kyllä epäile yhtään, etteikö Elle-kappa sopisi mökillekin loistavasti.
Metsovaaran tuotiin tuotantoon yhteensä kuusi ja niistä toteutettiin kankaana kaikkiaan 15 väritystä. Vallilan uudelleentuotantoon tuomat kuosit tuovat mukanaan vuosikymmenten takaista retro-tunnelmaa,
suuria ja näyttäviä kukkia sekä hauskaa värien käyttöä. Kokonaisuus ei ole kuitenkaan liian retro, sillä värit on valittu tarkkaan. Vallilan Design Studio on päässyt puhaltamaan uutta elämää vanhoihin kuoseihin: värityksiin on tuotu uusia sävyjä 2010-luvun koteihin, lähtökohtia ja juuriaan unohtamatta. Sisustajan ei tarvitse valita koko retrokirjoa, vaan joukosta voi valita yhden tai muutaman itselleen sopivan sävyn.
Mustavalkoiselle tai hillitylle sisustajalle tuotteet eivät ole: annetaan värien kunnolla loistaa.
En olisi tuotteista ja kuoseista varmasti yhtä kiinnostunut, ellen tietäisi historiasta kuosien takaa. Tarinat ankkuroivat kuoseja nykypäivään ja selittävät vahvoja retrovaikutteita.
Marjatta Metsovaaran perhekin toimi tekstiilialan perheyrityksessä, joten hän sai tutustua suunnitteluun jo nuorena. Lapsuuden kipinä kangassuunnittelu-uralle johti Taaideteolliseen oppilaitokseen, jonka jälkeen Metsovaara perusti oman yrityksen vuonna 1954. Uran aktiiviaika sijoittuu 1950-luvulta 60-luvun loppupuolelle saakka. Parinkymmenen vuoden aikana syntyneet kuosit ovat sopivasti övereitä ja vähän keulivia, mutta ennen kaikkea rohkeita ja erottuvia.
Monia palkintoja kerännyt Metsovaara viihtyi sekä Suomessa että ulkomailla, jonne hän suuntasi aktiivisesti myös kaupantekoaan. Belgiaan hän muutti vuonna 1965. Metsovaara vei suomalaista
tekstiiliteollisuutta eteenpäin tuomalla vaikutteita ja muun muassa uusia materiaaleja Suomeen
eikä voi väittää, etteikö hän olisi ollut aikanaan yksi suomalaisen tekstiilisuunnittelun suurista hahmoista.
Metsovaara löysi inspiraatiota niin Suomesta kuin eurooppalaisesta kulttuurista ja luonnosta. Metsovaara suunnitteli aina ensisijaisesti koteihin ja ihmisille, ja toivoi tuotteiden olevan kuluttajille helppoja lähestyä. Jos minä olisin kuosisuunnittelija, toivoisin tekeväni työtäni samoin periaattein ja luulen, että inspiraatiokin löytyisi samoista lähteistä.
On hienoa, että Vallila on nostaa taiteilijan kuosit uudelleentuotantoon ja työn takaisin jalustalle. Olen nimittäin tehnyt nyt tätä yhteistyötä valmistellessani huomion, että paljon kansainvälistäkin huomiota niittänyt Metsovaara on Suomessa surullisen unohdettu.
Saa nähdä, mistä Ellet löytävät paikkansa: vihreän katon alta vai mökistä järven rannalta.
-Henriikka
Palasin tämän tekstin myötä taas samaan vanhaan kipupisteeseeni. Minä en vain, vaikka kuinka yritän, pidä Vallilan tekstiileistä. Niin moni niitä rakastaa, että tunnen oloni omituiseksi kun en lämpene. Olisikin helppoa, jos vihaisin, mutta kun en vihaakaan. En tunne mitään. Kuosit ovat kauniita ja värit nättejä, mutta se sielu ja henki, minkä tunnen jo Marimekkoa ajatellessani puuttuu. Saako tämän tunteen hyväksyä vai vieläkö yritän?
Hello Liina! Onpa hämmentävää ja mielenkiintoista. Osaatko arvioida, mistä se voisi johtua, ettei tunteita synny? Onko Vallila ehkä vielä liian etäinen tai tuntematon sulle? Tiedän, että Vallilalle on tärkeää on olla osa tavallista arkea ja tavoitettavissa ja varmasti arvostaisivat myös, jos saisivat kuulla enemmän ajatuksistasi. Saisivat tästäkin yhteistyöstä siten vieläkin enemmän irti :)
Mä löysin itse Vallilan vasta pari vuotta sitten. Luulin ennen, että ovat pelkkää väriloistoa ja Jaffa-kuoseja, kunnes tajusin että ovat paljon, paljon enemmän. Itse tykkään myös monien muiden toimijoiden tuotteista toki, Vallila-rakkaus syttyi tosi yllättäen ja jatkuu vaan. Kaikki tuotteet eivät luonnollisestikaan ole suosikkejani, mutta olen löytänyt aivan lemppareita mallistoista ja kuoseista.
Toki voin pohtia asiaa syvemminkin. Vallila on mulle brändinä sillä tavalla tuttu, että tunnistan useimmat heidän tuotteensa kun sellaisia näen. Jokin vain mättää, vaikka esimerkiksi verhosi ovat todella nätit, minun ei tee mieli hankkia niitä itselleni.
Koko brändi yhdistyy vähän siihen mitä Anttila edustaa. Kenties siksi, että Vallilaa myydään paljon juuri Anttilassa? Anttila on jees, mutta noh se on Anttila. Tuttu, mutta silti persoonaton ja ”sitä samaa”.
Mun mielikuva on että Fiskarsin sakset ovat klassikko, ja ne on kaikilla koska ne on niin hyvät. Vallilaa on kaikilla, koska nätit kukat on nättejä. On Angry Birdsiä ja karkkikuoseja ja sitten jotain söpöä kukkasta söpöissä väreissä. Toki firma myy sitä, mikä myy, mutta mulle Vallila ei näyttäydy oman tien kulkijana, mikä juuri mulle kuluttajana on se, mikä saa rahapussin nyörit auki.
Toivottavasti näistä pohdinnoista sai jotain irti!
Mulla vähän sama, Vallila ei iske muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Se joku Lauri Tähkän mallistokin oli musta ihan kamala..
Makuasioita varmasti. Ehkä olen myös sen sortin ihminen, etten käytä niin vahvoja ilmauksia kuin ”ihan kamala”, kun varmasti johonkin sisustukseen sopisivatkin. Tähkän jutut ei oo yhtään omakaan juttuni, mutta esim. uudet Artisokat on musta ihan mielettömät.
Kiitos sun ajatuksista Liina. Mä ainakin yrityksen edustajana haluaisin kuula just tuollaisia ajatuksia: mitä ajatuksia, mielikuvia, tunteita tuotteet herättää.
Onpa kauniita kuoseja!
Niin on! Isoja, selkeitä, nostalgisia.
Noi on kyllä todella kivoja! Etenkin vihreällä tehostetut verhot.
Mökki vai koti? Mökki vai koti? Pinkit mökille, vihreät kotiin? Elämän vaikeita kysymyksiä.
Ooh, silmäni kiinnittyivät upeaan kattoon! Onkohan pinnat alkuperäisiä? Älkää vaan ikinä tehkö mitään hätiköityä tuolle ennen ammattilaisen arviointia :)
Oi se on asuntomme ylpeys. Tuntuu, että sydämeni rauhoittuu vihreän katon alla aina.
Pinnat on alkuperäisiä, entinen asukas raaputti sen esiin. Emme varmasti tee katolle mitään hätiköityä :)