Mitä kuuluu sunnuntaina?

Kirjoitan harvoin juuri käynnillä olevasta hetkestä, mutta nyt teen poikkeuksen. Täältä tulisi herttaisen sunnuntaiaamun kuulumisia.

Istun ystäväni keittiönpöydän ääressä, baarijakkaralla, liian suuri Mighty Ducks -paita päällä. Heräsin hetki sitten majasta ja olo on raukea ja onnellinen. Kahvia tekisi tosin mieli, mutta aion odottaa, kunnes Bea herää (hän nukkuu vielä majassamme, otin kuvan juuri äsken). Kahvi on useimmiten parasta yhdessä ja odotettuna. Sitä paitsi kahvin kanssa on kakkuakin, eikä sitä tohdi korkata yksin. Koristelin sen äsken herättyäni, että Beaa olisi yllätys odottamassa.

Saatamme tosin tehdä vielä ennen kahvia ja aamiaista kypsien ihmisten tapaan vartin sunnuntaiulkoilun. Toisaalta majan rakennus on tainnut viedä meiltä jo uskottavuuden harrastaa aikuisten lailla sunnuntaireippailuja.

Laitoimme tämän viikonlopun kalenteriin jo syksylle, kun olimme käyneet marraskuisella Nuuksion telttaretkellämme. Halusimme lähteä parin yön ulkoretkelle jonnekin, ehkä Repovedelle tai vähän kauemmas. Odotin viikonloppua tohkeissani.

Kuukausi sitten alkoi alaselkäni reistailla, pari viikkoa sitten kipu yltyi sietämättömäksi. Fysioterapeutti ja hieroja ovat auttaneet, mutta kipuilen edelleen. Retkipatja- ja outdoor-koettelemukset ovat kiellettyjen vapaa-ajan harrasteiden listalla, niinpä retkemme meni puihin. Harmi! Kiukku!

Mutta mikäs se seikkailukerho sellainen olisi, jolla ei olisi varasuunnitelmaa? Kun viikonloppu oli kerran laitettu kalenteriin, päätimme pitää oman leirimme täällä Helsingissä, Bean luona. Ja tiedättekö, se päätös oli huikean hyvä.

Kaupunkileirimme käynnistyi perjantaina, kun rakensimme rakkaan lakanalaavumme. Siitä piti tulla seikkailijoiden maja, mutta teimmekin tahattomasti lemmenpesän. Olen nukkunut kaksi edellistä yötä niin hyvin, etten muista koska viimeksi.

Leirillä on myös harjoiteltu kokkaus- ja leivontataitoja ja käyty kotiseutumatkalla Mustikkamaalla. Lisäksi lakkasimme perjantai spa-rientojemme jälkeen voittajan kynnet maailman hienoimmalla glitter-kynsilakalla. Mutta näistä kerron lisää illalla, sillä nyt majasta kuuluu heräämisen ääniä.

Miten ihanaa, saan pian kahvini.
Vaikka eivät ne tietenkään mitkää nuotiolla tehdyt nokipannukahvit ole.

-Henriikka

Kategoriat: elämä, kaverit Avainsanat: , , 8 kommenttia

Mitä kuuluu sunnuntaina?

8 kommenttia

  • Anni sanoo:

    Eikä, ihana maja! Majat on ihan aliarvostettuja, mutta ei mulla muuta.

  • Tiina sanoo:

    Tiedätkö, olen lukenut blogiasi monta vuotta, mutta en koskaan kommentoinut. Tämä maja sai kuitenkin osaltani niin suuret sympatiat, että pakko on sanoa jotain!

    IHANAA!

    Tällaisten juttujen takia kannattaa lukea toisten ihmisten elämästä! Tulee niin iloinen mieli noita kuvia katsoessa! :) Itsekkin kuulun ”aikuiset majailijat” -jengiin ja pakotan poikaystäväni nukkumaan kanssani olohuoneen lattialla vähintään puolen vuoden välein. Aamulla on ihanaa heti herätessä avata telvisio, katsella piirrettyjä ja loikoilla pitkälle päivään, omassa majassa, samalla syöden herkkuaamiaista!

    • Henriikka sanoo:

      No mutta miten ihanaa, että kommentoit nyt. Kiitos kovasti :-)

      Oltiin itsekin kieltämättä ihan tyytyväisiä tähän luomukseen. Ja aikuiset majailijat -kerho kuulostaa eri houkuttelevalta! I’m in.

  • Jestas mikä idea. Upeaa! <3

  • Helmi sanoo:

    Kun aikuinen ihminen lähtee ystävän luo yökylään ja rakentaa siellä majan ollaan niin suurten ja kauniiden asioiden äärellä että sydän pakahtuu.
    Aivan. Mahtavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *