Turhautumiseni on pian räjähtämässä käsiin. Olen ollut nyt helmikuun alusta lähtien puolikuntoinen ja kieltämättä tuntuu, että sen aikaa tätä elämää on elänyt vain puolikas minä. Tuntuu, etten ole pystynyt tekemään mitään kivuttomasti moneen, moneen viikkoon. Selkäkivut alkoivat salakavalasti ja voimistuivat muutaman päivän ajaksi sietämättömiksi. Kävin hierojalla ja fysioterapeutilla. Viime viikolla kaksi lääkäriä diagnosoivat selässäni välilevyn pullistuman.
Kun säteilevä kipu alkoi, ajattelin sen olevan vain jotain lihasjumitusta. Olin flunssan vuoksi sairaslomalla ja seisomapöytään tottuneelle muutaman päivän istumis- ja pötköttämisloma pakotti paikkoja. Kun kipu äityi niin pahaksi, että pystyin hädin tuskin kävellä, varasin akuutin ajan hierojalle. Hän teki tutkimuksensa ja uumoili kivun menevän ohi parissa päivässä. Vaan ei mennyt. Seuraavaksi fysioterapeutille: tunnin jumppa- ja tutkimussessioilla paljastui yhtä ja toista, muttei selkäkivuilleni syytä: ”Otat nyt rauhassa ainakin viikon verran.”
Olen ottanut rauhassa pian kaksi kuukautta. Se on pitkä aika, kun on tottunut tekemään kaikenlaista ja urheilemaan vähintään neljästi viikossa. Viimeviikkoinen lääkäri totesi rauhallisena, että välilevyssä on ongelmaa, tarkemmin sanottuna pullistuma, ja määräsi tulehduskipulääkekuurin lisäksi täyttä lepoa urheilusta ja kaikesta, joka tuo painetta selkään.
Ja minä vain huudan: Antakaa selkäni takaisin! Antakaa aktiivinen elämäni takaisin! Haluan kivuttoman kenkien laiton ja vessassa käynnin. Haluan mennä pelaamaan kössiä, haluan juosta. Haluan takaisin trampoliinikurssille ja lukea sohvalla hetken kirjaa kivutta. Haluan herätä taas niin, ettei heti ensimmäiseksi satu.
Mistä tällainen johtuu? Vaikea sanoa. Mitään tapaturmaa ei ole taustalla. Ehkä huonoista patjoista, joilla nukuimme muuton jälkeen? Ehkä asentovirheistä, joita toteutan töissä tai urheillessa? Ehkä ei mistään erityisestä. Selkäni rakenteet ovat vain päässeet heikentymään.
Mitä tämä eniten vaatii? Pään lujuutta. Olen ollut mielestäni urhea, mutta pikkuhiljaa alkaa rakoilla. Kipu on hirveää, mutta sen kanssa pystyy elämään. Jos tietäisin kivulle takarajan, ei olisi mitään paniikkia. Pahinta on, kun päähän luikertelee ajatus siitä, että joudun elämään puolikkaana koko lopun elämää. Että kipu ei koskaan lähdekään. Neuvoja on jokaisen asiantuntijan lisäksi jokaisella vastaantulijalla: kaikki mielestään oikeassa ja kaikki keskenään aivan eri mieltä.
Ja minä vain huudan: antakaa selkäni takaisin!
-Henriikka
Kuva: River of Bones
Suosittelen lämpimästi käyntiä osteopaatilla (ainakin Töölön osteopatia on erittäin hyväksi ja luotettavaksi havaittu)! Siellä katsotaan vaivoja hyvin kokonaisvaltaisesti ja pyritään siihen, etteivät vaivat tulisi enää takaisin. Kovasti tsemppiä, toivottavasti saat pian avun vaivaan! Selkäongelmat on inhottavimmista inhottavimpia!
Hei Evi,
kiitos paljon vinkistä. Tällä kertaa en vieraillut osteopaatin luona, mutta ehkäpä tulevaisuudessa tulee tarvetta.
Nyt ollaan jo todellakin voiton puolella ja treenitkin on lähtenyt luistamaan. Ai että.
Tsemppiä ja kovapäisyyttä! Art fysiossa minut opetettiin kävelemään uudelleen, lantio oikealle paikalle ja vahvistamaan tarvittavia lihaksia.
Kiitos tsempeistä. Niitä tarvittiinkin paljon ja nyt on onneksi paljon parempi meininki :-)
Voi ei, ei ole kivaa tämä. :/ Selkä takaisin Henriikalle!
Selkä on palannut! Toivottavasti entistä vahvempana.
Olen käynyt tuon saman piinan läpi ja itelläni syy oli niinkin yksinkertainen, kuin bussissa matkustaminen huonossa asennossa ja samoihin aikoihin säännöllisen liikunnan osittainen laiminlyönti. Selvisin välilevyn pullistumasta vaikka paraneminen veikin aikaa. Se kuitenkin opetti pitämään huolta selästä: lihaskuntoa salilla vahvistamaan lihaksia, säännöllistä uintia tuomaan hyvää kiertoa rangalle ja vahvistamaan korsettia. Uinnista selän paraneminen taisi kunnon avun saadakin. Kunnon lämmittelyt ja suurempien riuhtaisujen välttelyä. Välillä selkäkivut liikkumattomuuden ja jonkun stressikauden seurauksena hiipii takaisin. Kärsivällisyyttä se vaatii ja pitkäjännitteistä selästä huolehtimista. Tsemppiä sulle, ole lempeä itsellesi äläkä soimaa itseäsi liikkumattomuudesta vaikka aloillaan olo onkin kamalaa. Ja ne kivut lähtee kyllä. Sitten ymmärtää arvostaa jokaista kävelyaskelta jolloin ei tunnu että kivun takia pettää jalat alta ! :D
Heippa Iitu.
Kiitos aivan huipusta kommenista. Siitä oli paljon apua ja lohtua. Välillä meinasi kyllä järki lähteä tän selän kanssa, mutta onneksi sitten taas noustiin elävien kirjoihin. Nyt oon jo päässyt lenkkeilemään ja salillekin muutamia kertoja ja oi että, miten hyvältä se tuntuukaan.
Tiedän noi tuntemukset tasantarkkaan! Kolme vuotta sitten lyhytkin kävelylenkki oli urheilusuoritus. Se oli rankkaa, sillä juuri ennen välilevyn pasahtamista elämässäni oli juuri alkanut siihen asti liikunnallisesti aktiivisin jakso. Pahinta ei ollut kipu selässä, vaan se, mitä se aiheutti päälle; en voi kuin ihmetellä, että minulla oli pitkittyneen kipujakson jälkeen edelleen ystäviä ja avopuoliso.
Ensi vitutukseen suosittelen Satu Väisäsen Selkähelvetti-kirjaa. Olin pitkään selkäkipujeni kanssa yksin, mutta Väisäsen suorasanainen tyyli kirvoitti välillä kunnon naurut. Kirja myös muistutti, etten ollut ainut nuori vanhuksen selällä.
(Mulle saa myös laittaa meiliä! En osaa kertoa, milloin kipusi lakkaa, mutta voin rohkaista ja kertoa, että minun kipuni helpottivat.)
En todellakaan tiennyt, että meitä välilevynpullistelijoita on näin monia! Mutta kiva, ettei tarvitse olla aivan yksin selkäkipujenkaan kanssa. Selkähelvettiin asti en itse onneksi joutunut, mutta pitääpä muistaa toi kirja, jos tulee uudestaan samanlainen tilanne.
Ja joo todellakin, pää kärsi kaikista eniten. En oo yhtään sellainen tyyppi, joka jaksaisi jäädä kotiin istuskelemaan ja pyörittelemään peukailoita. On ollut nyt taas niin ihanaa päästä urheilemaan ja liikkumaan ilman jäätävää kipua.
Kiitos Mari kommentista. Siitä oli paljon iloa.
Voi itkut, koita pärjäillä. :/
Itkut meinasi minullakin tulla aika moneen otteeseen. Mutta nyt on noustu suosta ja elämä hymyilee!
Voi ei :-( Ihan hirveää. Toivon sulle paljon voimia. Sain puolitoista vuotta sitten välilevyn pullistuman kaatumisen seurauksena. Puoli vuotta elin jokapäiväisessä tuskassa ja lähes invalisoivassa, säteilevässä kivussa. Puolen vuoden jälkeen pääsin päivystyksestä suoraan leikkaukseen ja kivut jäivät täysin leikkauspöydälle. mulle ainakin toitotettiin, että nuorilla ei juuri näitä hoideta tai ainakaan leikata, joten muista vaatia itsellesi hyvää hoitoa! Koska itsellä odottelu ja lepuuttelu ei auttanut ollenkaan.
Hui hui. Sulla on ollu aika huonona selkä, kun oot joutunut leikkaukseenkin. Toisaalta tässä tapauksessa taisi olla kyse pääsemisestä eikä niinkään joutumisesta. Mahtavaa, että sait selkäs korjattua!
Mun selkä on parantunut levolla ja oon saanut nauttia viime aikoina lähes oireettomasta liikkumisesta. What a feeling.
Olen kuullut että metsässä (epätasaisessa maastossa) kävely on hyväksi selälle, toisia on auttanut fustra. Taitaa olla aika yksilöllistä mikä auttaa ja mikä ei ja mistä vaiva on lähtöisin. Puoliskon välilevyn pullistumaa sivusta seuranneena tiedän että kivut voi olla kovia, varsinkin silloin kun kovimmatkaan särkylääkkeet ei auta. Eikä siitä kai ikinä pääse kokonaan eroon. Voin sanoa ettei kivun seuraaminen ulkopuolisenakaan helppoa ole, kun ei tiedä miten saisi toisen olon paremmaksi/kivuttomaksi. Aika avuton olo siinä on.
Toivottavasti saat helpotusta oloosi ja selkäsi takaisin! :)
Hei kiitos Laura kommentista.
Ihan oikeassa oot – taitaa olla aika yksilöllistä, mikä auttaa ja helpottaa. Jokaisesta tuutista puskee vähän erilaisia neuvoja. Vaikka toisaalta ihanaa, että ihmiset jakaa neuvoja, jotka on niillä auttanut. Eihän tätä yksin jaksaisi.
Ja usein mua säälitti niin paljon, kun Janne joutui kuuntelemaan mun valitusta. Sitkeästi se kuitenkin jaksoi, en ole selvästikään aivan huonoa valintaa tehnyt.
Oi oi oi :( Kovasti paranemista ja eniten tsemppiä päälle. Liikuttomuus (onkohan sana?) on myös miulle yksi vaikeimmista paikoista, mitä on eteen koskaan sattunut. Ja tuo tunne, kun jokaisella asiantuntijalla on oma mielipide ja ohje ja ja ja… Yritä siinä sitten tietää mikä on totta ja ketä uskoa! :D
Liikuttomuus on kaikista pahinta. Huhhuh. Mutta siitäkin selvittiin ja nyt näyttäisi ainakin, että selkä olis kondiksessa. Hurraa, mikä ilon päivä!
voi ei, tiedän tunteen !!! :—-(
itselläni diagnosoitiin välilevyn pullistuma jo viime vuoden puolella ja matkaan hitaasti kohti paranemista. mulle fyssari antoi ohjeeksi, että kivun rajoissa saan tehdä mitä vain muuta mutta vatsalihasrutistukset täytyy jättää melkeinpä lopullisesti. itsellä vaivojen takana on heikko lihaskunto yhdistettynä yliliikkuviin niveliin, mutta uskon että tästä vielä noustaan!
olen kuullut selkävaivaisilta tosi paljon hyvää manskun selkä-centeristä. ja kun vähän helpottaa niin pitkät kävelylenkit, uskollinen venyttely, pilates ja lankkutreenit ovat ihan parasta lääkettä.
hirmuisesti tsemppiä!!
Kiitos kovasti tsempeistä. Niistä on selvästikin ollut apua, kun kivut ovat lähes tipotiessään.
Toivottavasti sun ja sun selän yhteistyö on alkanut myös toimimaan. En tiedä, miten olisin itse jaksanut, jos oireet olisi kestänyt pidempään.
Oot rautainen nainen!
Oih ja Voih. Mulla on ollut yläselän kanssa ongelmia tosi pitkään. Tilanne äityi ns. tavallisesta hartiajumista tosi pelottavaksi, kun epäkkäät turposivat ja tulehduskierre alkoi. Ramppasin lääkäreillä, osaavalla fyssarilla ja hierojilla. Epätietoisuus ja erilaiset diagnoosit ahdistivat. Tavallaan fyssarilta sain selville, mikä kovan kivun ja rustottuneen kovan lihassolmun selässä, rintarangan alueella, on aiheuttanut, mutta kipu ja ongelmat palaavat etenkin stressin myötä. Tällä hetkellä tilanne on parempi kuin noin 1,5 vuoteen, mutta vaatii valtavasti töitä. En voi ymmärtää, miten tällainen nuori, liikkuva ihminen voi olla kroonisesti NIIIIIIN jumissa. Kaikki ihmettelevät hartioideni kovuutta vaikka itse yritän tehdä kaikkeni saadakseni ne kuntoon. Mulle on neuvottu akupunktiota mutta vieläkään en ole mennyt vaikka pitäis.
Voimia!
HUHHUH, mikä meininki. Ihan kreisi juttu. Sä oot selvästi taistelija. En tiedä, olisko musta tohon. Itse olin jo aivan rikki, kun en muutamaan viikkoon päässyt liikkumaan.
Ihana kuitenkin kuulla, että nyt sun selkä on paremmassa kunnossa. Pidetään kaikki peukut pystyssä ja sormet ristissä, että sel olisi pysyvää :-)
Voi auts! Minulla oli sama tilanne reilu neljä vuotta sitten. Selkäkivut olivat tulleet vähitellen, mutta en antanut pienten kipujen haitata. Treenasin tuolloin puolimaratonille ja liikuin muutenkin paljon. Yhtäkkiä kivut pahenivat ihan hurjasti: ensin juostessa ja sitten muulloinkin. Lopulta en pystynyt enää edes kävelemään kunnolla ja selässä todettiin välilevyn pullistuma. Leikkausjonoon minua ei (onneksi) laitettu, vaan yritettiin saada selkä muutoin kuntoon.
Olin pari kuukautta lähes liikkumatta lyhyitä kävelylenkkejä lukuun ottamatta. Sitten löysin aivan mahtavan fysioterapeutin, jonka avulla kuntoutus saatiin todenteolla käyntiin. Jumppailin hänen ohjeidensa mukaan päivittäin ja aloitin myös vesijuoksun. Aluksi oli turhauttavan hidasta juosta altaassa vyön kanssa, kun mummot menivät ohi oikealta ja vasemmalta. Sinnikkäästi kuitenkin jatkoin treenejä ja vesijuoksu todellakin auttoi ( myös päätä, koska sain tunteen, että voin liikkua edes jotenkin). Pikkuhiljaa aloin pyöräillä (mutta vain sileällä asfaltilla, pienetkin töyssyt sattuivat selkään ihan hulluna!), uida ja pidentää kävelylenkkejä. Puolen vuoden kuluttua vaivojen alkamisesta sain lääkäriltä luvan aloittaa juoksutreenit vähitellen! :)
Viimeisten vuosien aikana selkä on oireillut silloin tällöin, mutta kivut ovat aina menneet ohi lihashuollolla ja jumpalla. Pullistuman jälkeen olen juossut kolme puolimaratonia ilman minkäänlaisia kipuja selässä. Kaiken a ja o on hyvä keskivartalon lihaskunto ja lihashuolto (venyttely ja hieronta). Jos noita laiminlyö, on aivan varmaa, että oireet palaa.
Tsemppiä sinulle hurjasti! Tuo on niin kurja tilanne, mutta muista, että toivoa paremmasta on! Toivottavasti löydät hyvän fyssarin tai apua muualta ja saat selkäsi kuntoon. Työtä ja kärsivällisyyttä se vaatii, mutta on kaiken vaivan arvoista :)
Moikka Laura,
ja kiitos mainiosta kommentista. Ihan huippua kuulla, että on muitakin, joilla on ihan samoja oireita, mutta jotka on päässyt niistä eroon. Tää antoi mullekin toivoa just sillon, kun sattui kaikista eniten. On ollut ihanaa käydä nyt salilla ja juoksulenkeillä pelkän kävelemisen sijasta, ai että.
Pitääkin oikeasti nyt muistaa ottaa tuo keskivartalo kunnolla haltuun niin, että tarvitsis enää tulevaisuudessa kärsiä samanlaisista ongelmista. Koska jos saisin päättää, teenkö säännöllisesti lihaskuntoa vai makaisinko kolme kuukautta koomaisena sängyssä selkäkivuissani, niin valitsisin kyllä ensimmäisen.
Tsemppiä selän ja tilanteen kanssa ? Itsekin tuskastellut kun ollut pakko vältellä kaikkea ylimääräistä liikuntaa ja sen kanssa et kävelykin sattuu. Ite oon lohduttautunu sillä, et sitten kun tilanne on parempi, voi todella arvostaa liikkumisen vapautta ja tehdä mitä haluaa.
Hei kiitos kovasti. Oli ihana lueskella näitä sillon, kun tilanne oli tosi akuutti. Nyt selkäkivut on aika harvassa ja voi, miten ihanaa on ollut päästä juoksemaan ja liikkumaan normaalisti!