Sosiaalisten voimien varasto

Olen ollut lähiaikoina sosiaalisesti tavattoman voimaton. En tiedä, koetteko te sosiaalisilla voimilla olevan varasto, jossa pitää olla jotain jäljellä, jotta sosiaaliset tilanteet luonnistuvat? Minusta tuntuu siltä.

Olen samassa paketissa valtavan ekstovertti ja kuitenkin vahvasti introvertti. Ainakin luulen itse, että olen sosiaalisissa tilanteissa vahvimmillani ja saan muista ihmisistä mielettömästi virtaa. Kuitenkin ne samat tilanteet jännittävät usein aivan hirveästi. Ystävän juhliin meneminen, jos ei vieraiden joukossa ole riittävästi tuttuja, tuntuu usein ylitsepääsemättömältä ja harmittavan usein skippaankin tällaiset mahdollisuudet. Toisaalta työroolissa kipittelen vaikka missä kissanristiäisissä ilman turvattomuuden tunnetta. Ilman kilpiä, omana itsenään onkin usein pelottavinta.

Omat sosiaalisten voimieni varastot kertyvät vain, jos pohjalla on:

-Unta, lepoa, ruokaa ja muut täytetyt perustarpeet
-Riittävästi omaa tilaa

Ilman tätä marssijärjestystä en kykene edes järkevän parisuhteen vaatimaan toimintaan, vaikka tietäisikin puolisonsa olevan elämänsä löytö. Väsynyt mieli tekee minusta sosiaalisesti taidottoman vaimon, nälkäinen vatsa kärkkään diktaattorin. Etenkin lepo on itselleni välttämätöntä, jotta olen ylipäänsä kykenevä edes keskinkertaiseen vuorovaikutukseen muiden kanssa. Nälkäisenä tai vähillä yöunilla saatan vielä onnistua, mutta ilman valveillaoloajan lepoa ja rahoittumista en.

Ekstroverteimmät ihmiset lähtevät näiden perustarpeiden täyttämisen jälkeen ihmisten ilmoille. Itse tarvitsen tähän väliin vielä omaa aikaa, että osaan olla kenellekään iloksi. Ja sen on oltava sellaista täysin omaa aikaa, ilman ketään. Saaatan kyllä olla ihmisten keskellä, kirjastossa, kahvilassa tai kaupungin kuhinassa, mutta ajatusteni kanssa haluan olla omineni.

(Sympaattinen haaste arjessa tähän liittyen: kumppani ei koe tarvetta tällaiselle yksinolemiselle ja koputtelee lukittua vessanovea kysellen kuulumisia eikä ymmärrä ehdotusta lähteä kotoa viettämään poikien pleikkari-iltaa: ”eikun mä jään mieluummin viettämään aikaa sun kanssa!”)

Toisinaan sosiaalisten voimien varastoni pullistelee yltäkylläisenä. Kesällä 2010 olin töissä kirkko-oppaana. Kirkko ei ollut se turistien suosimin, ja sain usein viettää päiviäni kutoen sukkia ja harjoitellen laulamista huikean korkeassa parvikirkossa. Päivien jälkeen olin täynnä sosiaalista energiaa: yksinoloa oli niin paljon, että olin valmis tutustumaan tuntemattomiin vastaantulijoihin ja lähteä heidän kanssaan kahvittelemaan. Small-talk tuntui rentouttavalta ja yksinolokiintiö täyttyi työpäivän aikana moninkertaisesti. Samoin kävi muutamana kesänä kesätyöntekijänä taidegalleriassa.

Tällä hetkellä arki on kuitenkin vinhaa. Käyn töissä, kirjoitan blogia ja pyöritän päivätöiden ohella toiminimeä. Sosiaalinen mitta meinaa tulla täyteen jo töihin liittyvissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa, vaikka kuinka haluaisin riittää joka paikkaan ja jokaiselle ystävälle erikseen. Parisuhde on hyvä kiilata muiden suhteiden edelle ja siinäkin laatuajan löytämiselle on ollut tekemisensä.

Elämässä taitaa olla vaiheensa. Välillä varasto on täynnä ja välillä tyhjillään, täydellisintä olisi tietysti sopiva tasapaino. Sitä etsiessä.

Tänä viikonloppuna on tuntunut taas pitkästä aikaa siltä, että minusta riittää muillekin. Meillä on yökylävieraina hyvät ystävät ja meidän ihana kummityttö, joka kyllä pitää sosiaalisesti viriilinä. Heräsin tänään seitsemän jälkeen leipomaan sämpylää Asennebrunssille ja vietimme ihanan ruokahetken kauniin naisen kauniissa kodissa. Huomenna treffit toisella porukalla ja ensi viikollekin jo useammat ruksattu kalenteriin.

Armahtava valo ja kevät taitaa automaattisesti tuoda lisävoimia varastooni? Jes, jes, jes! Energiapalkit täyteen ja kadulle kansalaisten jututettavaksi.

Olisi mielenkiintoista kuulla, onko teillä samanlaisia ajatuksia sosiaalisista varannoista?

-Henriikka

Ps. Kuvat on Asennemedian pikkujouluista, sopivat hyvin maaliskuuhun. Kuvissa herkkujen ja kodin lisäksi Ulla, Jenni ja Idan takaraivo.

Kategoriat: elämä, kaverit, ruoka ja juoma 26 kommenttia

Sosiaalisten voimien varasto

26 kommenttia

  • Voi, miten ihana teksti ja mihin aikaan. Olen miettinyt tätä aihetta viime aikoina paljon. Poikaystävä tuntuu kuluttavan töissä kaiken sosiaalisuuden, joten arkena hänestä ei ole kaveriksi. Ei vain jaksa, eikä pysty. Ymmärrän hyvin, koskq tiedän tunteen. Omalla kohdalla kuitenkin tällä hetkellä yksin kotona työskentelyä, joten olo on todella yksinäinen, kun ei ole työkavereita lainkaan. Nyt toivonkin jo kovasti löytäväni Helsingistä töitä. On jotenkin sellainen kutina, että siellä odottaa mua uusi aika työkavereineen kaikkineen :)

    • Henriikka sanoo:

      Oi, aivan ihana kuulla, että tämä on tuli sulle hyvään aikaan. Uusi aika ihan varmasti odottelee sinua kulman takana, usko pois.

      Tsemppiä työnhakuun ja aurinkoista kevättä sinulle :-)

  • Niina sanoo:

    Ehottomasti on. Samalla kun saa sitä energiaa muista ihmisistä ja kanssakäymisestä, antaa omaansa muille. Ja välillä pitää ladata, olla pukahtamatta ja kierrellä tavaratalojen kodinosastoilla ostamatta mitään. Mulle hankalinta on olla vieraissa kaupungeissa jonkun seurassa, jää niin monta asiaa näkemättä kun keskittyy olemaan sosiaalinen.

  • Ellu-Kana sanoo:

    Välillä ihan hämmentää lukea blogiasi, sillä asenteissasi ja tietyissä persoonasi piirteissä on niin paljon samaa kuin itsellä. Itsekään en ossaa määritellä itseäni extovertiksi tai introvertiksi, sillä olen vahvasti jotain siltä väliltä. Vaikka nautin ihmisistä, en pysty olemaan heidän kanssaa kuin tietyn verran. Se väsyttää ja kaipaan omaa aikaa, yksin oloa, omia ajatuksia. Siksi leirit ovat minulle olleet aina hankalia, sillä siellä ollaan lähes 24/7 ihmisten kanssa. Sen sijaan erilaiset tapahtumat ovat taas itselleni luontevia ja tärkeitä, sillä siellä on ihmisiä ja saan olla heidän keskellään, mutta ”määrätä” tahdin ja tavan, kuinka paljon puhua muille tai liikkua omien ajatusten kanssa. Välillä se on raskasta, kun ei tiedä onko ihmiset millä hetkellä hyväksi vai raskaudeksi, mutta toisaalta se on rikkautta – välillä saa olla ylisosiaalinen ihmisten ”viihdyttäjä”, välillä koloonsa vetäytyvä erakko. Komppaan täysin siis ajatuksiasi!

    • Henriikka sanoo:

      No mutta, ihan huippua kuulla, että on muitakin, jotka pähkäilee samanlaisia juttuja. Sun ajatukset kuulostaa myös erityisen tutuilta.

      Kiva, kun jaksat aika kommentoida!

  • Anniina sanoo:

    Voi kyllä vain kuulostaakin tutulta! :) Itsekin viihdyn ihmisten seurassa, enkä voisi esim. kuvitella itseäni työhön, jossa en saisi olla vuorovaikutuksessa muiden työntekijöiden/ihmisten kanssa. Toisaalta kaipaan ja tarvitsen omaa aikaa ja tilaa – se voi olla ilta hyvän kirjan tai tv-sarjan seurassa, hölkkälenkki tai vain päämäärätöntä vaeltelua kaupungilla. Silloin kun ympärillä olevat ihmiset alkavat ”ärsyttää”, tiedän, että nyt tarvitaan omaa aikaa ja kipeästi! Näinkin käy silloin tällöin, mutta onneksi sitä on oppinut tulkitsemaan omia aivoituksiaan ja tiedän, ettei tarvitse alkaa tekemään suunnitelmia läheisten päiden menoksi (vitsi, vitsi!) ;)

    Itse uskon, että aidosti ekstrovertit ja introvertit ihmiset ovat harvassa. Luulen, että suurin osa meistä on nimenomaan jotain siltä väliltä :)

    • Henriikka sanoo:

      Kiitos kommentista Anniina.

      Ja hurraa! En ole yksin tässä maailmassa ajatusteni kanssa. Oman ajan tärkeys on kyllä mulla selvästi kirkastunut viime vuosien aikana ja uskon kyllä, että on tosi hyvä, että on oppinut tiedostamaan ja hyväksymään sen.

  • Tanja sanoo:

    Oon ihan vastikään löytänyt blogisi. Ihastuin täysin ja kertaheitolla miusta tulikin vakiolukijasi. Kiitos ihanasta blogista! :)

    Nostit tärkeän aiheen esiin ja haluan osallistua keskusteluun. Usein saatetaan ajatella, että introverttius tarkoittaisi sitä, että viihtyy vain omissa oloissaan, ei kaipaa ihmiskontakteja tai on epäsosiaalinen tai sosiaalisesti taitamaton, mutta sitä se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita. Introvertit voivat nauttia kovastikin sosiaalisista tilanteista ja olla sosiaalisesti todella taitavia.

    Tärkeä piirre introverteillä on nienomaan tarve rajata vuorovaikutuksensa määrää ja latautua olemalla yksin omien ajatustensa kanssa, siinä missä ekstrovertit tarvitsevat yhdessäoloa saadakseen virtaa ja voimaa. Monesti introverttiyden taustalla on herkästi virittyvä hermojärjestelmä, mikä johtaa kuormittumiseen ilman riittävää aikaa latautua itsekseen ja rauhoittua. Kuitenkin moni ihminen sijoittuu johonkin introverttiyden ja ekstroverttiyden välimaastoon eikä edusta täysin vain jompaa kumpaa ääripäätä.

    Itse tunnistan olevani enemmän introvertti, sillä tarvitsen aikaa olla itsekseen latautuakseni ja saadakseni voimia. Mutta kun akut ovat latautuneet, nautin ihan valtavasti ihmisten seurassa olemisesta. Koen, että tärkeää on nimenomaa hahmottaa rajat sosiaalisen vuorovaikutuksen määrälle ja löytää tasapaino vuorovaikutuksen ja oman ajan välillä, ja kieltämättä ainakin itsellä se on jatkuvaa opettelua. :)

    Suosittelen tutustumaan tähän sivustoon, jos aihe kiinnostaa enemmänkin: http://www.tietoisestiintrovertti.fi/introversiosta/

    • Henriikka sanoo:

      Voi Tanja, aivan mahtava kuulla, että oon saanut sinusta vakkarilukijan. Oot erityisen tervetullut.

      Ja hei, tossa tulikin jo paljon uutta tietoa ja näkökulmaa. Pitää käydä tuolla sivullakin lukemassa enemmän. Kiitos vinkistä. On hyvä aina muistutella itselleen, että introvertit ja ekstrovertit ei oo mitenkään toisiaan parempia vaan ominaisuudet on vaan erilaisia. Tietysti on tilanteita, joissa jommatkummat on omimmillaan, mutta tasoissa kuitenkin loppupeleissä.

  • Saila sanoo:

    Olipa hyvä teksti, ja niin tuttuja ajatuksia ja fiiliksiä! Itse taidan olla jonkinlainen sosiaalinen introvertti: nautin kyllä ihmisten seurasta, mutta siitä nauttiakseni tarvitsen tarpeeksi omaa aikaa akkujen lataamiseen ja lepäämiseen. Lepoa ja yksinäisyyttä.

    Jos töissä on ollut kovin sosiaalinen ja hektinen päivä, vietän illan mieluiten kotona kirjan kanssa. Toisaalta taas etäpäivien jälkeen ihmisten seura houkuttelee ihan eri tavallla :)

    • Henriikka sanoo:

      Kiitos kovasti Saila. Sosiaalinen introvertti kuulostaa kyllä hyvältä. Ja sun ajatukset muutenkin. Välillä intensiivisen työpäivän jälkeen on vaan ihana olla hetki rauhassa omissa oloissa ja ajatuksissa, mutta sitten toisena päivänä kaipaa hirmuisen paljon ihmiskontaktia.

  • Nnuu sanoo:

    Hei Henriikka. Mulla olis toive. Voisitko joskus kirjoittaa lempi gluteenittomista tuotteista. Mitä leipää syöt tai mistä olet löytänyt parhaat gluteenittomat herkut?
    Olisi muutenkin mukava kuulla ajatuksiasi keliakiasta. Oliko uusi ruokavalio helppo hyväksyä? Jne.
    Olen itse äskettäin joutunut luopumaan viljoista ja gluteenittomuuteen hyppääminen on tuntunut hankalalta. Olisikin kiva kuulla ajatuksiasi aiheesta. Ja saada vinkkejä hyvistä tuotteista.

    • Henriikka sanoo:

      Heippahei.

      Kiitos toiveesta. Se voisi hyvinkin olla toteutettavissa. Muistuttele mua vielä myöhemmin, jos ei ala kuulua.

      Näin pikaisesti voin sanoa, että mulle muutos ei ollut niin valtava, sillä söin jo ennen sitä aika paljon gluteenittomia ruokia, siis esimerkiksi salaatteja. Suurimpana kolauksena tuli gluteeniton leipominen, koska oon aina ollut innokas tekemään erilaisia kakkuja yms. ja esimerkiksi gluteeniton jauho käyttäytyy aika eri tavalla kuin normaali. Mutta pikkuhiljaa oon oppinut vähän sitäkin. Ei siis huolta, kyllä sinäkin ihan varmasti selviät. Totutteleminen vie oman aikansa, mutta jossain vaiheessa huomaa, että ei tämä niin kummoista olekaan. Varsinkaan nykypäivänä ja Suomessa, kun gluteeniton tarjonta on melko kelpoa.

  • Milja sanoo:

    Täälläkin ollaan samoilla linjoilla! Tuntuu, että minussakin on kaksi täysin vastakohtaa, toinen puoli kaipaa muiden seuraa ja toinen haluaa ehdottomasti erakoitua yksin kotona. :D Usein on vaikeaa tasapainoitella näiden puolien kanssa. Joskus ystävien seurassa sitä haluaisi vaan olla itsekseen, ja kun pääsee olemaan yksin, niin sitten muiden seura kiinnostaisikin..

    • Henriikka sanoo:

      Jippii, meitä on monta. Elämä on vähän tällaista pompottelua hihi. Pitää vaan päästä pompottelun rytmiin eikä antaa sille liikaa valtaa.

      Kiva, kun kommentoit Milja.

  • M sanoo:

    Mukava lukea pohdintojasi, jälleen kerran. Ja vieläpä kauniita keväisiä kuvia pikkujouluista!
    Ajatuksesi sosiaalisuuden pankista kuulostavat tutuilta ja hyvin samaistuttavilta, kuten moni muukin on täällä todennut. Asiaa väänneltyäni, olen todennut voivani määritellä itseni parhaiten erityisherkäksi ektrovertiksi. Pidän ihmisten seurasta ja saan siitä paljon. Kuitenkin rasitun helposti ja näin tarvitsen aikaa ladata akkujani yksin. Ja taas liiasta yksinolosta olen tulla hulluksi. Oma sisäinen maailmani on kiinnostava, mutta en halua hukkua sinne.

    • Henriikka sanoo:

      Ihanasti kirjoitettu. Kiiiitos kovasti.

      Välillä pitää päästä lataamaan akkuja yksin ja välillä taas akut täyttyy muiden ihmisten seurassa.

  • Juurikin tänään pohdin samaa aihetta blogissa… Vaikka olen usein erittäin sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut useimmiten, niin ne varastot on ladattava aina välillä. Tämä viikko oli juurikin sellainen.

    • Henriikka sanoo:

      Niinkö! Sattuipa sopivasti. Tällainen ekstro- ja introverttiyden pohtiminen taitaa olla yleisesti aika pinnalla tällä hetkellä. Tai ainakin tuntuu, että monessa paikassa puhutaan siitä ja käytetään näitä termejä.

      Mainiota alkanutta viikkoa sinulle. Toivottavasti on viikonlopun jäljiltä akut ladattuna tähän viikkoon :-)

  • V-sukka sanoo:

    Todella samastuttava teksti, piirteesi kuvaavat hyvin minuakin! Erityisesti nappiin osui tuo kuulumisten kysely vessaan mennessä, jolloin en edes kuule puolia kun valuttaa hanasta vettä. Naapurit varmaan ihmettelevät miksi joku aina huutaa vessassa ”MITÄÄ”.

  • HANNA sanoo:

    Mä niiin tunnistan itseni tuosta. Voin viettää kokonaisia viikonloppuja yksin ihan vaan koska oon niin sosiaalisesti uupunut kuluneesta viikosta koulun ja töiden takia. Ja sitten koen siitä huonoa omaatuntoa, kun ajattelen että nyt pitäisi olla tekemässä sitä ja tätä, tai että olen jotenkin huono ihminen kun en jaksa nähdä ystäviäni saati riekkua yömyöhään jossakin niin usein kuin ”kaikki muut”. Onneksi tämä lisäntyvä valo tuntuu jo tuovan lisää energiaa ja kesän tullen tiedän juoksentelevani taas paljon siellä sun täällä :)

    • Henriikka sanoo:

      Ei kannata tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että tarvitsee omaa aikaa. Sitten kun on akut ladattu niin jaksaa taas sinkoilla sinnetänne, nähdä tuttuja ja olla sosiaalinen.

      Ja uii, tämä valon lisääntyminen on joka vuosi aivan yhtä ihanaa ja ihmeellistä. Miten voikaan tulla niin iloiseksi siitä, että herätessä on pilvetön taivas ja oikeasti valoisaa.

  • Janette sanoo:

    Olen uusi bloggaaja (pitkän tauon jälkeen) ja etsin muiden blogeja luettavaksi. Blogisi vaikuttaa hyvältä ja sinulla on tyylikkäitä kuvia. :)
    Tämä oli hyvä päivitys!
    Tiedän tunteen, sillä oikeiden persoollisuustestejen mukaan minulla on harvinainen yhdistelmä ulospäinsuuntautuneisuutta, vaikka muuten olen luova ja introvertti. Jotta jaksaa olla sosiaalinen, tarvitsee tarpeeksi omaa aikaa. Eli yksin olosta saa enemmän energiaa, mitä sitten käytetään tarpeen vaatiessa. :)

    • Henriikka sanoo:

      Kiitos kovasti Janette. Ihana kuulla, että oot tykännyt mun päivityksistä. Oot erittäin tervetullut tänne lukemaan ja kommentoimaan.

      Tsemppiä sulle taas tauon jälkeen bloggaamiseen ja aurinkoista kevättä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *