Isin ja siskosten lettikoulu

isa-hiukset kopio

Joskus kyllä naurattaa tämä minun elämäni. Kun vastaa omituisimpiinkin ehdotuksiin myöntävästi, saattaa joskus löytää itsensä huvittuneena omien päiviensä kulusta.

Tänään olin Roosaliinan kanssa Isin ja tyttöjen hiushommista tutun ”Letti-Matin” kanssa aamukahvilla klo 07:30. Kirjan päähenkilötytöt vielä inan koisivat, kun isi piti siskoksille lettikoulua. Kolmikko oli tullut Helsinkiin kuvaamaan toisen lettikirjansa kuvia. Matti oli laittanut viime viikolla ehdotusta lettitreffeistä, sillä hän tiesi, että minun ja sisareni kuontalot ovat oivallisia letittämiseen.

Tapasimme helmikuussa Some Awards -gaalassa, kun Matti oli bongannut juhlakansan keskeltä räppilettini. Sovittiin, että laitetaanpa joskus tulevaisuudessa vallan letittäen! Nauroin jo silloin, että on varmaan rankkaa, kun näkee ihmiset pelkkinä hiuskasoina.

Roosaliina sai työpäivänsä kruunuksi kolmisäikeisen lohikäärmeletin, minä leveän hollantilaisen. Niin paljon jäi opeista käteen, etten osaa kertoa yhtään, miten kyseiset letit tehdään. Pitää varmaan opetella niistä kirjoista.

Aurinkoa!
-Henriikka

11 kommenttia

  1. Avatar Ida365 6.6.2016

    Jestas noita teidän hiuksia, miten paljon niitä onkaan!! Kreisihienot letit!!!

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 15.6.2016

      Niitä on tosiaan melko runsaasti. Ja voi kun osaisi tehdä mitään vastaavaa ihan omin kätösin.

      Vastaa
  2. Hienot letit Matti taikoi teille! Ja vai on mun tekemät räppiletit bongattu ;). Sun tukka on kyllä täydellinen lettitukka. Upea on näköjään sisaresikin leijonanharja!

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 15.6.2016

      Meillä taitaa Roosaliinan kanssa olla letti-ihmisille soveltuva työmaa hiuksissamme. Kiitos sinulle räppileteistä!

      Vastaa
  3. Ihanat! Tuon ekan letin olen halunnut opetella jo pitkään. Nyt tuumasta toimeen!

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 15.6.2016

      Se on itse asiassa melko yksinkertainen, joten eikun opettelemaan!

      Vastaa
  4. Avatar Tuija Rajala 7.6.2016

    Kyllä on mahtavia lettejä. Toi vaalean hiuksista tehty on tosi hieno ja erikoinen, en oo koskaan nähnyt.

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 15.6.2016

      Minäkään en ollut koskaan nähnyt vastaavaa, tosi hieno. Pitäisi itsekin treenata lettimestariksi, mutta mistähän siihen löytäisi extra-aikaa?

      Vastaa
  5. Avatar kaisa 26.6.2016

    Blogin pitäjämies tuli mulle pari vuotta sitten työpaikallani kehumaan kampaustani. Sitten löysin blogin sattumalta ja going strong näköjään vieläkin. Huikee meno :D

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 16.8.2016

      Hahaha todellakin going strong. Siinä vasta rohkea ja etevä mies, ei ainakaan pelkää uusia haasteita tai spontaaneja kehuja.

      Vastaa
  6. […] P.S. Albertin kämpän kahvinkeittimellä keiteltiin myös aamukaffeet Aamukahvilla-blogin Henriikkalle ja hänen sisarelleen Roosaliinalle. Klikkaa tästä ja tsekkaa millaiset letit siskoksille tehtiin aamukahvin nautiskelun lomassa: http://aamukahvilla.fi/2016/06/isin-ja-siskosten-lettikoulu/ […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.