Taste of Helsingin suurin jälkiruokafani

_MG_4290 kopio

Olen lähes aina ollut poissa kaupungista, kun Taste of Helsinki järjestetään. Viime vuonna olin syvällä Siperian sykkeessä ja jos olisin silloin osannut kohdistaa ajatuksiani Suomeen, olisin varmasti harmitellut, millaiset ruokafestarit menivät sivu suun.

Mutta tänä vuonna kaikki on toisin! Marssin paikalle jo eilen, avajaispäivänä. Vettä tuli taivaan täydeltä, mutta olin siitä salaa iloinen. Oli oikea festarifiilis, kun sain laittaa kauniin sadetakkini sekä kunnon kumisaappaat. Huikkailin kumipukuni sisältä tervehdyksiä tutuille ja siemailin lasistani juomaa, johon sadevesi oli sekoittunut sopivasti. Myös muu festivaalikansa ilmeisesti tiesi, että murjottamiseen vaaditaan huomattavan paljon enemmän lihaksia, kun taas hymyillen pääsee helpolla.

_MG_4304 kopio_MG_4270 kopio_MG_4247 kopio

Mukaan pyysin päivän varoitusajalla Jannen, joka tuli kamera kaulassa paikalle kuin olisi ollut paikalla kaikkina neljänä edellisenäkin kertana. Olin jotenkin säästellyt avec-paikkaani muille siltä varalta, että löydän vielä jonkun kivemman kaverin. Saattaa olla, että puolisoni kehno tuki kultaisten kenkien casessa vaikutti minuun vielä. En kuitenkaan löytänyt ketään kivempaa, joten  damit, jouduin jakamaan ruokamarkkani tämän kenkänihkeilijän kanssa.

Ei ole totta, millaiseksi Helsingin ruokakulttuuri on kehittynyt. Se on ihan oma maaginen maailmansa, josta löytyy niin paljon salapaikkoja, ettei koskaan tarvitse jäädä ilman suositusta. Tänä vuonna mukava Taste of Helsingissä on 10 ravintolaa: Tuttuja ravintoloita aiemmilta vuosilta ovat Pastor, Sinne, Ask, Bistro O mat ja Muru. Uusina tulokkaina nähdään Kolmon3n, Toca, tamperelainen Hella & Huone, uusi kasvisruokaan keskittynyt Grön ja tallinnalainen Ö, joka on ensimmäisenä ravintolana saapunut festivaaleille Suomen ulkopuolelta.

_MG_4169 kopio _MG_4207 kopio

Kelataanpa vielä vähän taaksepäin, jos joku ei tiedä mitään koko tapahtumasta! Taste of Helsinki on pitkän viikonlopun mittainen ruokafestivaali, joka järjestetään Helsingin kansalaistorilla. Alueelle voi ostaa pääsylipun ja ”ruokamarkkoja”, joilla alueelta voi ostaa ruokaa ja juomaa. Yhdellä eurolla voi ostaa yhden markan. Mukana olevat 10 ravintolaa tarjoilevat pieniä huippuannoksiaan 5–10 markan hintaan.

Alueella on myös juomatelttoja, joista voi käydä ostamassa viinejä, olutta ja drinkkejä. Lasin saa vuokrattua kahden markan hintaan ja samaa lasia voi käyttää niin kauan, kun alueella pyörii.

Tapahtuma on jaettu eri kattauksiin, esimerkiksi torstaina oli sekä lounas- että illalliskattaus. Ruoka- ja juomatarjonnan lisäksi tapahtumassa on workshoppeja, näytöksiä ja muuta ohjelmallista. Lisää infoa löydätte varmaan nettisivuilta, haluan jo kirjoittaa ruoasta!

_MG_4231 kopio_MG_4315 kopio _MG_4236 kopio

Olin tapahtumassa kutsuvieraana ja olin saanut ruokamarkkoja käyttööni. Yritin tietenkin käyttää rahani niin, että saisimme mahdollisimman laajan tsekkauksen alueen ruokatarjontaan. Minulla oli ainoastaan kaksi annosta, jotka oli pakko saada: Maistoin Tocan jälkiruokaa Taste of Helsingin –ravintolalanseerauksessa aiemmin keväällä ja se oli uskomatonta. Toinen houkutus oli täysin visuaalisista syistä: olin kuullut viiniteltasta saatavan oranssia viiniä.

Taktiikkamme oli leiriytyä yhden teltan alle ja hakea vuorotellen pari annosta kerralla puoliksi maisteluun. Kasvisruokaa oli todella paljon ja myös oletuksena gluteenitonta tarjontaa riitti niin, ettei vatsa jäänyt tyhjäksi. On luonnollisesti annoksia, joita ei gluteenittomana voi toteuttaa, mutta monta annosta pystyttiin kysyttäessä soveltamaan gluteenittomaksi. Kannattaa siis kysellä mahdollisuuksista.
Janne toimi gluteenipitoisten ruokien maistelijana (kanikroketit, haukiburgeri), kun taas minä puhuin itselleni siitä hyvästä enemmän jälkiruokaa.

_MG_4255 kopio _MG_4280 kopio_MG_4299 kopio

Ruoka-annosten suosikkejamme olivat:

Ask: Luomu Sientä & Riisiä ”Askin Legendaarinen Metsä” (v) -9mk
Sinne: Paahdettua lohta, avokadokreemiä ja retiisiä -6mk
Ö: Suolattua hirvenlihaa saarenmaalta, mustavalkosipulikastiketta, villivalkosipulin versoja ja jäkälää -8mk

Jälkiruoat:

Toca: Maitosuklaavanukas, kaakaocrumble, minttu-jogurttisorbettia ja mansikkaa -5mk
Sinne: Haudutettua raparperia, paahdettua valkosuklaata ja jogurttimoussea -5mk
Mat: Lehtikuohu-sabayon, mansikkasalaattia ja lakritsimarenkia -5mk

_MG_4199 kopio_MG_4328 kopio

Tapahtuma on parhaimmillaan, kun varaa 30 euroa tai enemmän, ottaa kaverin mukaan, ostaa annoksia puoliksi ja maistelee kaikkea. Jos mahdollista, kannattaa suunnata alueelle kahtena päivänä. Harkitsen vielä itse sunnuntaita, sillä valitettavasti vatsani ei vedä niin kuin mieleni.

Kiitän onnea, että Janne on jälkiruokamies. Kaikista ostamistamme annoksista puolet oli jälkiruokia. Rakastan hyvää ruokaa, mutta en voi sanoin kuvailla, miten rakastankaan jälkkäreitä! Väitän olevani kaikista Taste of Helsingin kävijöistä suurin jälkiruokafani.

Nautitaan kesästä, sateesta ja paisteesta. Ja Helsingin upeasta, kasvavasta ruokakulttuurista.

-Henriikka

Taste of Helsingin suurin jälkiruokafani

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *