Löysinpä kadonneen kansion tietokoneeltani: kuinka olen saattanut unohtaa epäonnistuneiden kuvien kokoelman? Herttaisia kaksoisleukoja, silmiä ja housuja puolitangossa, maanisia vaanimisia… Tämähän on valokuvien aatelistoa.
Siitä on jo yli puoli vuotta, kun viimeksi julkaisin epäonnistuneita otoksia. Voin vakuuttaa, että kauniimmaksi en ole muuttunut. Filtterit, kuvankäsittelyohjelmat ja barbien näköiseksi tekevät appit lisääntyvät, vaan minun silmäni ja ruumiinjäseneni kiemurtavat milloin missäkin. Annetaan kaikkien kukkien kukkia!
Tämä viimeinen taitaa olla all time -inhokkikuvani. Näytän viinasta pöhöttyneeltä, huonovointiselta ja väsyneeltä. Talvi on karistanut kaiken värin kasvoiltani ja mielessä ei näytä pyörivän juuri mitään.
Mutta tuolta minä vain näytän. Tuoltakin. Jälleen kerran iloitsen siitä, ettemme ole still-kuvia. Ja että pönötyksen ja harjoitellun hammashymyn rinnalla voi olla jotain vähemmän siloteltua. Että on vapaus olla, mennä ja koheltaa.
-Henriikka
Ps. Aiemmin julkaistut ”Kun kamera ei rakasta”-kirjoitukset: osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5
Ahahahahaha, oot niin ihana. Naurattaa.
Aaahahahahaa, miten voikaan olla noin rumia. Huhhuh.
Ai että, nää on niin huippuja aina! Mielestäni vastaavanlainen postaussarja olisi oikein suotava jokaisessa siloitellussa lifestyle- ja muotiblogissa. Kiitos kun piristät päiviäni :-*
Jess, kiitos kaunis Katja. Joka kerta kyllä mietityttää, että mitähän ihmettä mä tällaisia kuvia tuuttaan eetteriin, mutta aina ne tänne päätyy.
Ahahahahaa, nää on niin näitä, joihin jokainen voi samaistua! :D
:’—D Nää on toivottavasti niitä!
Hyvä kun sinäkin pidät joskus silmiä lupsollaan kuvissa, minulla ne ovat aina, ilman kuviakin)) Joko olet ilmoittanut Sasta vaatteiden voittajat jossakin?
Todellakin aahhahaha, aina ne lurpottaa ihan miten sattuu.
Sastan arvonnasta olen ilmoittanut henkilökohtaisesti voittajille!
Ai että mä rakastan näitä postauksia! Sen lisäksi että ovat aivan älyttömän hauskoja (puolivälissä oleva kahvinjuontikuva on mun lemppari), nää on myös tosi tärkeitä. Tää on juuri yksi niistä asioista, jota tarvitaan tässä niin ulkonäkökeskeisessä ja photoshopin kulta-ajan maailmassa. Jokaikisestä ihmisestä saa sekä kauniita että vähemmän imartelevia kuvia ja ihailen kaikkia niitä ihmisiä, jotka uskaltavat näyttää itsestään vähemmän täydellisen puolen, niin somessa kuin ”oikeassa” elämässä.
Voisin kirjottaa tästä aiheesta vaikka kuinka paljon, mutta tyydyn nyt vaan sanomaan että kiitos tästä(kin) postauksesta. Toivottavasti saadaan tulevaisuudessakin nähdä sekä niitä kauniita hymyjä että näitä puoliksi kiinni olevia silmiä :)
Hei Mira, kiitos ihan todella ihanasta kommentista. Tuli tosi hyvä mieli, kun luin sen ekan kerran ja nyt uudestaan.
Aina se jossain kirpaisee ja hävettää, kun tällaisia kuvia laittaa tulemaan. Tuntuu jollain tapaa väärältä, vaikka tämähän on juuri sitä, mitä ihmiset on! Tai ainakin kuuluu olennaisena osana meihin.
Lupaan, että tulen tulevaisuudessakin epäonnistumaan kuvissa, joten ei huolta. Seuraavan osan kuvia on jo alettu keräilemään.
Ahhahhah apua, ihana päivän piristys! Kannatan antipönötys-kuvia, onneksi kukaan ei näytä täydelliseltä ihan koko ajan. Ihmisiähän tässä vain ollaan!
No indeed. Ihmisiä todellakin. Inhimillisiä sellaisia, vaikka välillä netin syövereissä tuntuukin, että olen ainoa, joka epäonnistuu kuvissa.
Antipönötykset kunniaan! Kiitos kovasti sulle.