Muutama päivä sitten sain mielenkiintoisen, ajatuksia herättävän kommentin tänne blogiin:
”Elätkö hetkessä? Sinulla on kauniita kuvia blogissa. Ihanaa seurata. Mutta samalla kaikkia näitä postauksia lukiessani mietin, ehditkö elää nämä kaikki hetket, vai meneekö elämä miettiessä, miten ne saisi parhaiten linssin läpi tallennettua? Älä käsitä tätä pahalla. Oletko ajatellut, millainen jokin matka esimerkiksi olisi, jos saisit ottaa vain 10 kuvaa? Muistatko nyt lukuisat kuvat, vai muistatko hetket?”
Varsin hyvä kysymys ja todella mielenkiintoinen aihe. Tiedän monien bloggaajien vakuuttelevan, että kyllä he elävät joka hetki kuin viimeistä päivää eikä heidän valokuva- tai blogitouhotuksensa tule carpe diemin tielle. Tekisi mieli itsekin vakuutella, on minulla argumentit siihenkin valmiina, mutta totuus ei ole niin yksinkertainen, sillä en elä läheskään aina hetkessä.
Hetkessä eläminen on kovin korkealle arvostettua ja hyvä niin. Se on omakin päämääräni lähes kaikissa elämäntilanteissa. Minusta on kuitenkin mukava myös toisinaan keulia vähän etukäteen ja fiilistellä tulevaa ja toisaalta marhuta nostalgisissa ajatuksissa, jo tapahtuneet asiat keskiössä. Hetkessä eläminen ei minusta ole välttämättä aina se ainoa oikea tapa.
Toisaalta olen valinnut bloggaajan roolin. Ikuistan hetkiä, mietin kuinka niistä kirjoittaisin. Mietin eri kuvakulmia ja vangitsen visuaalisia hetkiä. Väkisinkin jotkut tilanteet tulee elettyä tämän vuoksi vähän vähemmän hetkessä.
Mutta minulla on aidosti palava halu jakaa ne tilanteet muillekin. Ymmärsin muutama vuosi sitten kirkkaasti, että blogi on itseilmaisun lisäksi väline tavoitteelle, että haluan saada ympärillä olevat ihmiset huomaamaan maailman ja elämän kauneutta. Ja nimenomaan niin, että se kauneus löytyisi ihan arkipäiväisestä elämästä. Jos tähän tavoitteeseen pyrkiminen saakin minut elämään vähemmän hetkessä, mutta saa moninkertaisen määrän ihmisiä ilahtumaan tai saamaan lisäajatuksia heidän arkeensa, niin eikö se ole minun hetkieni ”uhraamisen” arvoista?
Työskentelin useamman vuoden tapahtumatuotantojen parissa, käytännössä suunnitellen ja toteuttaen erilaisten tapahtumien järjestämistä. En koskaan pystynyt täysin rentoutuen nauttimaan valmiista tapahtumista, koska mietin yksityiskohtia ja yritin valvoa, että kaikki menee suunnitelmien mukaan. Mutta oli kovin palkitsevaa nähdä vieraiden nauttivan. Luulen, että bloggaamisessa on paljon samaa.
Ja jotta tästä kirjoituksesta ei jäisi aivan väärä mielikuva, niin kyllä, elän suurimman osan elämästäni nimenomaan hetkessä. Janne on lojaali kameramieheni, ja usein toteutamme valokuvauksen ”hetkien alussa”. Meistä on tullut tehokkaita. Kun kuvat on otettu, kameran voi laittaa syrjään ja keskittyä tilanteeseen. En pidä siitä, että koko ajan kuvataan.
Lisäksi elämässäni on monia, monia hetkiä, joita ette yksinkertaisesti virtuaalisesta elämästäni löydä. Vaikka olenkin somessa aito itseni, niin eivät aika eikä halu riitä siihen, että taltioisin kaiken eri kanaviin. Tuskin tekään jaksaisitte sellaista seurata, BB-Henriikkaa. Usein parhaat hetket vain menevät ilman, että koko kameraa tai blogia on tullut ajatelleeksi lainkaan.
Ei siis huolta. Elän riittävästi hetkessä. Arvostan, että huolehditte.
-Henriikka
Minä elän hetkessä. En kyllä mieti mitenkä saan hienon kuvan tai asetelman tehtyä. Olen liiankin nopea ottamaan kuvat. Joskus jopa karehdin niitä jotka osaavat tehdä hienoja asetelmia kun kuvaa, siis lisukkeita kuviin.-
Minä en osaa, mutta elänpä ainakin :)
Jokainen tavallaan! Onneksi meidät on luotu erilaisiksi :-)
Tosiaan mielenkiintoinen aihe, joka varmasti herättää kaikenlaisia ajatuksia vähän henkilöstä riippuen. Kaikkein eniten pidin kuitenkin tästä asiallisesta vastauksestasi, jossa pohdit aihetta useammalta kantilta ja fiksusti!
Joku toinen bloggaaja olisi voinut ottaa kyseisen kommentin turhan henkilökohtaisesti, ohittanut sen kokonaan tai suuttunut siitä ja antanut sen kuulua blogissa. En tarkoita, että bloggaajien tarvitsee sietää tai sulattaa kaikenlaista palautetta tai kommentteja, mutta tämä oli asiallinen vastaus asiallisesti esitettyyn kysymykseen – tykkäsin! Muutkin voisivat ottaa tästä mallia.
Kiitos kommentista Anniina. Ja kiva kuulla, että tää analyysi ei mennyt aivan penkin alle.
Pyrin aina ottamaan kommentit siinä mielessä vakavasti, etten tahdo sivuuttaa niitä tai olla vastaamatta (vaikka välillä vastaamiseen meneekin jokunen tovi). Olin itsekin ilahtunut, miten asiallisesti ja hyvällä mielellä tämä kommentti ja kysymys oli esitetty. Sellaiseen on aina myös kiva vastata.
Mietin juuri samaa asiaa pari päivää sitten. Olen itse blogannut vasta vähän aikaa ja huomaan, että yksi mikä bloggaamista jarruttaa on juurikin tuo pelko siitä, että asioita tekisi nykyisin vain blogi mielessä. Havahduin tähän viimeksi viime viikolla, kun olin ystäväni kanssa ulkona ja valokuvasin. Rupesin jälkikäteen miettimään, että kuinka läsnä todellisuudessa olinkaan ollut jos päässäni pyöri valokuvat ja mahtaisiko tämä nyt näyttää hyvältä tms. O
Ainakin itse myönnän suoraan, että bloggaaminen vaikuttaa hetkessä elämiseen ja läsnäolemisen taitoon. Yritänkin jatkossa hoitaa blogiin tulevat valokuvat omalla ajallani yksin. En henkilökohtaisesti itsekään pitäisi ystävänä siitä, että toinen on koko ajan kännykkä tai kamera kädessä, ajatukset vain puoliksi siellä missä niiden sillä hetkellä kuuluisi olla :).
Heippa sulle. Ja kiitos mielenkiintoisista ajatuksista. Samoja juttuja oon itsekin usein pohdiskellut. Tärkeintä on mun mielestä juuri se, että nauttii asioista ilman blogiaspektiakin, aistii tilanteita ja sen mukaan esimerkiksi ottaa kuvia tai jättää kuvaamatta.
Hei mahtava vastaus ja kattava ennen kaikkea! Kritisoin bloggaajia ja kovia somettajia juurikin tästä aiheesta, kuinka välillä yhdessäolon päätarkoituksena yttäisi olevan vain kivat kuvat ja tuleva blogiteksti. Mutta kiitos, tämä postaus laski huoltani, kun toki haluan uskoa kaikkien kollegojesikin ajattelevan samoin.
Kiitos Johanna. Olipa mainiosti kirjoitettu.
Toivotaan, että mahdollisimman moni on samoilla linjoilla ja osaa elää ja nauttia hyvistä hetkistä.
Hei Henriikka
Haluan kertoa sulle, että oot huippu tyyppi!!! Toimit mulle jollain tapaa esikuvana, sellaisena vahvana m naisena, joka inspiroi ja levittää hyvää mieltä. Sussa tuntuu olevan just sopivasti määrätietoisuutta ja rentoutta – siihen minä itsekin tähtään!
Ihanan aurinkoista viikonloppua,
Lotta
VAU. Miten siistiä. Ihan mahtavaa. Tulin niin hyvälle mielelle, ettet uskokaan. KIITOS.
Hei! Kiitoksia asiallisesta kommentista, mukava lukea ajatuksiasi kokonaisen postauksen muodossa! Olen siis alkuperäisen kommentin kirjoittaja.
Alkuun sanon, että olen samaa mieltä tuosta, mitä kommentoit ”hetkessä elåmiseen”. Itsekin kyllä haaveilen ja nostalgisoin menneitä. Tarkennuksena kommenttiini sanoisin, että tarkoitin hetkessä elämistä niitä hetkiä jolloin tilanne on todellakin ”päällä” :)
Olen lukenut blogeja lähes ensimmäisistä muotiblogeista lähtien, ja on ollut mielenkiintoista seurata ilmiön kehittymistä ammattimaiseksi toiminnaksi. Viime aikoina oma intoni lukemiseen on laimennut. Koen monet lifestyle-blogit pinnallisiksi, eikä niiden lukeminen tuota pitkällä tähtäimellä henkistä tyydytystä.
Monenlaisia asioita, mistä tekisi mieli keskustella, blogimaailmasta ja sen ympärille rakentuvasta some-kentästä. Olen miettinyt paljon sitä, mitä kaunistellun some-maailman seuraaminen tekee aivoissa pitkällä tarkastelulla. Esille nostetaan elämän kohokohtia, onnen hetkiä, fiilistelyjä. Joku kommentoisi tähän, että haluaa lukea/kirjoittaa iloisista ja onnellisista asioista, eikä arjen likaisista pyykeistä, menkkakivuista, sukuriidoista. Nimenomaan halutaan päästä hetkeksi tällaisista asioista pois. Mutta auttaako kevyempään pakeneminen kohtaamaan arjen toista puolta? Mitä tapahtuu aivoissa alitajuisesti, jos pyrkii luomaan some-maailmaan vain hifistelyä onnellisista hetkistä? Osaako likaiset kalsarit kohdata, hyväksyä, opetella nauttimaan osana elämää? Nämä kaksi puolta rinnakkain eivät tietenkään poissulje toisiaan. Mutta kuka haluaa opetella kestämään huonompiakin hetkiä, kun voi vaan tuudittautua mukavampiin?
Mietiskelen myös bloggaamisen taustoja. Oletuksena taustalla kun lifestyleblogia isolle yleisölle kirjottaessa on, että oma elämä on jotenkin esittelemisen arvoista. Jos nimenomaan siis bloggaa omista asioistaan, menoistaan, tms. Kyseessä on minä, minun elämä, ja ajatuksena että joku voisi olla siitä kiinnostunut, ja että minun tekemiseni ja ajatukseni ovat sellaisia, että niitä haluaa kertoa ja jakaa.
Arjen ilojen jakaminen tuottaa varmastikin joissakin lukijoissa iloa ja motivaatiota nauttia omasta arjestaan, asioista joihin ei välttämättä ennen ole kiinnittänyt huomiota, niinkuin sanoit. Mietin, tekeekö tällainen kulttuuri popularisoituna meistä ihmisistä kuitenkin vain enemmän omaan napaan kiinnittyneitä, oman mielihyvän tavoittelijoita? Miten rakentavaa ”fiilistely” on pitkäaikaisesti?
Mun pitää kyllä varmaan taas vastata sulle kokonaisella postauksella. Ikuinen kierre! ;)
Hyvä vastaus. Itse en ymmärrä sitä, miten valokuvaaminen tilanteissa EI olisi hetkessä elämistä. Mielestäni se jos MIKÄ on sitä, hetkessä elämistä. Silloin on joka aistillaan tietoinen siitä, mitä ympärillä tapahtuu ja huomaa kaiken jopa tarkemmin. Sen tietoisuuden turvin kaiken myös muistaa tarkemmin.
Valkuvaaminen jos mikä on hetkessä elämisen makustelua. Varsinkin, jos ottaa kuvia hetkellisestä inspiraatiosta, tilanteista. Eihän niitä tilanteita sentään tunnista toiseen kameran linssin läpi katso ja sieltä mumise muille, vaan kamera vetäistään esiin, kun hetki iskee – ja sitten taas lasketaan pois.
Moni muu asia on paljon enemmän hetkessä eläisestä pois. Ja kuten sanottua, mitä se hetkessä eläminen oikeastaan ja on minkä arvoista se on? Haaveilu, muistelu ja kaikenlainen makustelu, nekin ovat oikeastaan hetkessä elämistä, jos sen tekee ”oikealla hetkellä” ;)
Kuka edes haluaa elää aina vain ”hetkessä”. Kun käyn vessassa ja pyyhin, elä sitä hetkeä. Silti voin haaveilla ja värittää mieltäni muistoilla ja tulevan unelmilla. jos mietin vain sitä, kuinka paljon eritettä ehkä aivan liian ohueen paperiin tuli ja minkä väristä se oli, onko se kaikkein tavoiteltavinta hetkessä elämistä?
Edellisen kommentin kirjoitin ja lähetin sekunnin sadasosissa eläen, mikä näkyy näppäilyvirheistä. Pitäisikö aina tehdä niin?
Näppäilyvihreet ei haittaa yhtään, tärkeämpää on että kertoo ajatuksiaan ja kommentoi. Ja tiedätkö tämä aihe on kyllä superkinkkinen, kun oikeastaan voi argumentoida molempien puolien ajatuksia aika hyvin. Eihän tämä ole todellakaan yksiselitteinen asia. Tosi hyvää pohdintaa sullakin, taas ihan uudelta kantilta. Liian tarkasti en jää tosin muistelemaan sun vessaesimerkkiä :D