arkisto:

elokuu 2016

To Do -lista syksylle

_MG_1158 3 kopio

Monilla on tapana tehdä joka kesä To Do -lista kaikesta, mitä tahtoo kesän aikana tehdä. Koska en kuitenkaan tee kesällä mitään suunniteltua, ajattelin monistaa konseptin syksyyn. Kokosin teidän eilisten vinkkienne pohjalta minun syksyni
To Do -listan.

Huomenna aion tulostaa listan ja aloittaa toteuttaa sitä. Rasteja ruutuun!

□ Fiilistele pimeää syysiltaa kynttilöiden ja jouluvalojen hohtaessa
□ Harrasta käsitöitä: neulo, virkkaa, ompele…
□ Askartele kortti ystävälle (niin kuin Tuija, yksi uskollisimmista kommentoijistani)
□ Lue hyvä kirja
□ Lueluelue (eli mielellään lähes koko päivä)
□ Sauno
□ Käy metsäretkellä keräämässä puolukoita
□ Käy metsäretkellä keräämässä sieniä
□ Käy metsäretkellä keräilemättä
□ Järjestä lautapeli-ilta
□ Järjestä sadonkorjuujuhla
□ Järjestä pyjamabileet
□ Suppaile, kun vielä tarkenet

_MG_1160 3 kopio□ Lenkkeile kävellen
□ Lenkkeile juosten
□ Nauti kuura-aamusta
□ Nuku päikkärit
□ Sytytä pari kynttilää, keitä herkkuteetä tai -kahvia, käperry sohvannurkkaan
□ Opiskele: mitä vain!
□ Musisoi
□ Sisusta
□ Pidä TV-sarja-maraton
□ Kirjoita kirje
□ Tee kirpputorikierros
□ Väritä värityskirjaa
□ Leivo
□ Kokeile uutta ruokareseptiä
□ Osta uusi pipo
□ Pelaa korttia kavereiden kanssa
□ Käy uimahallissa
□ Perusta lukupiiri

Arvaatte varmaan, että haastan teidätkin listan toteutukseen. HC-ihmiset toteuttavat kaikki, vähän normaalimmat ihmiset toteuttaa vähintään muutamia mukavia. Joskus suunnitelmallisuus auttaa ylös sohvalta ja patistaa tekemään asioita, joita ei muuten tulisi tehdyksi.

Näiden lisäksi haastan itseni ompelemaan itselleni vaatteen. Eilisestä tekemättömyydestä ahdistuneena kävin tänään kaksissa vaatekaupanavajaisissa ystävä kainalossa. Ensin ihailimme Alina Piun mallistoa ja uutta kivijalkaputiikkia Annankadulla, jonka jälkeen suuntasimme Viipurinkadulla, Named-yrityksen uuteen liikkeeseen.

Jälkimmäisessä aivoissani naksahti jotain ja ostin itselleni kimonon ompelukaavat. Odottakaa vaan, kun amatööri alkaa surruttelemaan!

-Henriikka

Mitä syksyisin tehdään?

3 kopio

Olen istunut nyt viikon päivät lähinnä kotona. Flunssa ajoi koko viime työviikon ajan toimistolta kotiin toipumaan ja juomaan litrakaupalla teetä. Kurkkukivusta tuli nuha, nuhasta yskä. Nyt on yskästä enää rippeet jäljellä, ja painin lähinnä henkisen flunssan kanssa arjen pyörähdettyä käyntiin: mitä ihmettä iltaisin kuuluu tehdä?

Osaan kyllä katsoa elokuvia (katsoin toissapäivänä ensi kertaa Brokeback Mountainin), käydä elokuvissa (viimeisinä Kerro minulle jotain hyvää ja Lemmikkien salainen elämä) ja katsoa Netflixistä sarjoja (menossa Downton Abbeyn viimeinen tuotantokausi), mutta kaikkea muuta onkin vaikeampi keksiä. Tämän lisäksi osaan siivota ja järjestellä kotiani. Eilen merkitsin kalenteriini kaiken maailman kissan- ja koiranristiäisiä, että illat eivät olisi niin hämmentävän vapaita.

Kertokaa te, mitä ihmettä syksyin tehdään?

1 kopio

En ole saanut vielä loman jälkeen itseäni kunnolla urheilemaan. Fyysinen unelmakunto jäi heinäkuuhun 2015, mutta sitäkin tärkeämpää olisi päästä liikkumaan oman hyvinvoinnin kannalta. Ennätin viime maanantaina aamulenkille uuden elämän tuntu mielessäni, kunnes kaktus vei jo iltapäivällä kurkkuni.

Ruskaretkille on liian aikaisista, loppukesän fiilistelylle jo liian kylmää. Vieläkö tarkenee suppailla? Entä onko jotain luonto- tai kaupunkikohteita, jotka ovat juuri nyt alkusyksystä hehkeimmillään?

Haluaisin tutustua Helsingin uusiin paikkoihin. Onko Shelterin lisäksi avattu uusia ravintoloita? Kahviloita? Voisin ehkä hankkia museokortin vain syyskautta varten: olisi varmasti niin monia näyttelyitä läpikäytävänä. Ainiin, ja onhan minulla useampi kirjakin odottamassa lukijaansa.

2 kopio

Jotenkin se punaviini- ja kynttilätouhu tuntuu marraskuun puhteelta. Nyt syyskuun alkaessa pitäisi vielä olla energiaa. Kävelin tänään Helsingin Juhlaviikkojen teltan ohi ja kaduin syvästi, etten ole budjetoinut tänä vuonna lippuihin. Näytti niin tunnelmalliselta, kuulostaa varmasti vielä paremmalta.

Voi olla, että syysvire lähtee uuden villapaidan hankinnasta. Tai sitten lähden sieneen, ensi kerran elämässäni. Työkaverini kysyi tänään olenko sienestäjä. Mutisin vastaukseksi itsellenikin yllätyksenä jotain myöntävän ja kieltävän välistä, sillä vaikka en koskaan ole käynyt sienimetsällä, sisimmässäni tunnen itseni sienestäjäksi.

Mitä te teette syksyisin? Haluaisin ihan oikeasti tietää.

-Henriikka

Ps. Vielä keskiviikkona voi osallistua SodaStreamin arvontaan.

17

3 x helppo, sokeriton herkku

Yhteistyössä Asennemedia ja Valio_MG_0359 kopio

On maanantai, uusi viikko ja elokuun viimeiset päivät. Torstaina alkaa syyskuu.

Takana on ensimmäinen viikko sokerilakkoa. Sattumalta juuri viime maanantaina alkaneella flunssalla on ollut hyvätkin puolensa: makeanhimo on ollut normaalia matalampi. Mutta lauantaina tapahtui ensimmäinen romahtaminen. Näin kakkuja ja korvapuusteja erään kahvilan ikkunassa ja hetken luulin, etten kestä viikkoa päätökseen ilman niitä. Vastaantulijat näyttivät possumunkeilta, näin maahan kaatuneen amerikkalaisten pastillien pussin ja meinasin noukkia ne turvaan paidanhelmaan.

Mutta muuten on edennyt ansiokkaasti. Tieto siitä, että ensimmäisten viikkojen jälkeen helpottaa, rohkaisee kummasti. Kun pitää huolta, ettei verensokeri pääse pomppimaan ja proteiineja sekä muita ravintoaineita on riittävästi, sokeriton syksy ei ole juttu eikä mikään. Lisäksi monet sokerittomat herkut ovat aivan yhtä hyviä. Nämä kolme sokeritonta herkkua kehittelin Valio Lumo -proteiiniherkun ympärille.

_MG_0304 kopio

Alksyksyn värikkäät marja-rahkalasit

Näitä voisin tarjoilla hyvin hienommissakin pidoissa, vaikka kyseisen annoksen teinkin vain itselleni viikonloppuherkuksi. Annostelin lasiin Valio Lumo vaniljaa sekä lakkoja ja puolukoita kerroksittain. Päälle ripottelin vielä manterirouhetta.

Vain taivas on rajana, kun miettii mitä marjoja tai muita luonnonantimia kerroksiin voi ripotella. Päälle ehkä syötäviä kukkia?

_MG_0230 kopio_MG_0396 kopio

Arkeenpalaajan banaaniletut

Miten ihanalta tuntui syödä eilen kunnon annos banaanilettuja aamiaispöydässä. Olen tottunut viikonloppuina arkea runsaampiin aamiaisiin ja usein kattaukseen kuuluu myös makeita herkkuja. Nyt sokerikaverit korvattiin banaaniletuilla, joiden päälle kaadoin Valio Lumo mandariini-juustokakkua ja päälle viipaloin banaania.

Sekoita blenderissä tai sauvasekottimella tasaiseksi 1 banaani, 2 kananmunaa ja 0,5 tl leivinjauhetta. Paista pieniä lettuja pannulla. Koristele.

_MG_0467 kopio_MG_0484 kopio _MG_0095 kopio_MG_0157 kopio

Kuningatar-jäädyke

Jos jo yhden viikon aikana on kehitellyt useita sokerittomia herkkuja, niin luulisi niitä riittävän koko syksylle? Valio Lumo kuningattaresta syntyi näyttävän näköinen jäädyke helposti ja simppelisti.

Kaadoin rahkan pakastimenkestävään kulhoon ja sekoitin joukkoon reilusti mustikoita (olisi voinut toteuttaa myös rahkan omassa purkissa). Kun rahka oli hyytynyt yön yli, otin kulhon pois pakastimesta ja nostin hetkeksi kuumaan veteen, jotta reunat lämpenivät ja jäädyke irtosi astiasta. Kumosin jäädykkeen lautaselle ja koristelin mustikoilla ja sokerittomalla mustikkasoseella.

_MG_0116 kopio _MG_0115 kopio

Näiden ohjeiden siivittämänä toivotan kaikille energistä viikkoa. Kohdelkoon elokuun viimeiset päivät teitä kaikkia lempeästi. Erityinen tsemppirutistus heille, jotka ovat lähteneet tai aikovat lähteä sokerilakkoon mukaan. Selviämme kyllä!

Itse heräilin kirjoittamaan kuuden maissa, kaupungin heräillessä ympärillä. Ikkunasta näkee, kuinka ensimmäiset karkailevat jo töihin, ja autojenkin äänet kertovat startatuista työviikoista. Nyt vaihdan aamutakin farkkuihin ja collegeen, suitaisen ripsiväriä ja pistän päivän ensimmäiset kahvit tulille. Mikä onni, että kahvi on sallittujen aineiden listalla.

-Henriikka

Pikkusisko maailman tuuliin

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain rakkaan pikkusiskoni Helsinkiin kolme vuotta sitten syksyllä. Niin kuin koko kevään pääsykoeruljanssin, myös ensimmäisen Helsinki-viikon hän asui meidän luonamme. Kun oikea muutto oli tehty, omaan ensimmäiseen asuntoonsa jäi pieni, eksynyt tyllerö. Tyllerö ja Janne kävivät vielä yhdessä kaupassa, jotta kaappiin saataisiin ruokaa ja perustarvikkeita, eikä ensimmäinen ilta tuntuisi niin yksinäiseltä.

Kolmessa vuodessa pienestä siskosta on kasvanut aikuinen. Minä huitelen yhä väärissä paikoissa väärään aikaan, niin kuin silloinkin, kun olisi pitänyt olla Jannen kanssa pitämässä kädestä kiinni ensimmäisen muuton jälkeen.

Mutta niin kuin silloinkin, niin pyrin kyllä aina pitämään huolta. Huolenpitoni ja hellimiseni tulevat vain tuulenpuuskissa, niin kuin tänä viikonloppuna onnekkaasti sattui.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Roosaliina muuttaa maanantaina pois Helsingistä. Jyväskylä saa hänet vähintään vuodeksi, ehkä pidemmäksi aikaa, sivuaineopintojen takia. Jyväskylä tuntuu onneksi hyvältä vaihtoehdolta. Se on tuttu ja turvallinen, olenhan itsekin asunut siellä vuoden päivät. Mutta samassa kaupungissa jo useamman vuoden asuneena on hankala tottua ajatukseen, ettei voi soittaa toista sunnuntaikahveille (tai siivoamaan).

Viimeisen yhteisen Helsinki-viikon kunniaksi järjestin yllätyksen. Olin varannut meille yön Hotel F6:sta. Roosaliina luuli tulevansa meille tekemään ruokaa ja yökyläilemään, mutta pääsikin puhtaisiin, valkoisiin lakanoihin ja uudenuutukaisen hotellin suojiin.

Olisitte nähnyt sen järkytyksen, kun kävelimme ruokakaupan oven ohi:

”Hei, meidän piti mennä tästä! Miksi sulla on muuten noin paljon kamaa mukana? Mitä tää oikein on?”
”Ei hätää. En ole järjestänyt sulle mitään etukäteispolttareita.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sisäpihan huoneemme oli valloittava: oma sisäänkäynti, valtava sänky, kylpytakit ja kaunis, valkoinen kylppäri.

Aloitimme illan pitkillä, lämpimillä suihkuilla ja maailman suurimmalla (ja niin ihanalla) tyttöjenilta-kliseellä: yhteisellä kynsien lakkaamisella! Kuulumisten vaihto oli yhtä hölinää, sillä emme olleet nähneet pariin viikkoon. Sisko oli Italian reissun jäljiltä ruskea kuin grillimakkara, enkä lakannut ihmettelemästä tummia kinttuja.

Illallispöytä oli varattuna Pastorista, jota ennen kävimme juomassa drinkit F6:sen omassa baarissa, Runarissa. Jos löydät joskus itsesi sieltä, niin kokeile rapaperperinen, sitruunainen Lande-drinkki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka pikkusisko on aina pikkusisko, on mukava huomata roolien murtuneen lähivuosina. Myös Roosaliina ojentaa, ohjaa ja neuvoo. Pastorissa hän jopa yllätti uskomattomalla läpänheitolla tarjoilijan kanssa. Minä kun luulin, että se homma on minun tehtävälistallani!

Pahin komennus tuli kuitenkin siitä, kun sisko löysi minut hampaita harjaamasta. Olimmehan sopineet, että jälkiruoaksi nautitaan keskiyön kahvit! Mitä petturuutta. Ei auttanut kuin vakuutella unohtaneensa, laittaa hammasharja sivuun ja ruveta kahvinkeittoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Heräsin kesken unien tajuten, ettei nukkumisesta tullut hotellin valtavan tyynyn kanssa enää mitään. Koska kello ei ollut vielä herättänyt, enkä tiennyt oliko yö vai aamu, aloin unenpöpperössä kasata raivokkaasti itselleni päiväpeitosta matalampaa tyynyä.

Vajaa minuutin päästä soi kello ja pikkusisko heräsi ähertämiseeni. Olikin jo kirkas aamu.

”Mitä ihmettä sä teet?”
”Mä rakennan tässä itselleni uutta tyynyä.”

Voitte kuvitella, miten raikuvasti hän nauroi ja miten usein tulen tästä vielä kuulemaan.

Kymmenen tunnin yöunien jälkeen nautimme aamiaisesta niin pitkään, että ähky uhkasi. Kuka voi vastustaa lähiruokaaamiaista, luonnonjugurttia ja kuivattuja marjoja, Marimekon astioita tai luomukananmunia? Viereisessä pöydässä käytiin kiihkeää bisnesmiesten myyntikeskustelua, ja baaritiskillä nuokkui julkkiskokki, johon olisi ehkä pitänyt uteliaana keskittyä. Mutta me vain hörpimme kahviamme, puhuimme tulevaisuudesta ja arvioimme aamiaista joka kantilta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koko lauantai meni Siivouspäivän ja syysperinteeksi muodostuneen back to school -shoppailun parissa. Neljä vuotta sitten alkaneen perinteen tarkoituksena on löytää tarvittavat, ehot koulutarvikkeet kouluun ja töihin: kalenterit, vihkot, kansiot, viivottimet ja harpit – Toisin sanoen päivä on tekosyy ostaa kauniita paperitarvikkeita.

Summattuna: viimeinen yhteinen yökylä Helsingissä tältä erää oli mieleenpainuva. Pidän siskostani huolta kyllä yli kaupungin rajojenkin.

-Henriikka

Huom! F6 oli kutsunut minut tutustumaan hotelliin, emmekä vastanneet majoituskustannuksista itse.

Elämänohje lapsilleni

_MG_0121 kopio

Olen miettinyt elämänohjeita eteenpäin esitettäväksi siltä varalta, että meillä on joskus tulevaisuudessa lapsia. Ohjeita elämänpolulle voi tietysti jakaa muillekin kuin jälkipolvelleen, mutta vähintään omia lapsia olisi suotavaa ohjailla hyväksi havaittuun suuntaan (tai vaihtoehtoisesti pyrkiä pitämään pois kehnoksi todetulta).

Olen varma, että yksi tärkeimmistä elämänohjeistani kuuluu: älä ota itseäsi liian vakavasti.

Naura itsellesi, myönnä tyhmyytesi, myönnä vajavaisuutesi. Hulluttele, jos olet hulluttelevaa sorttia. Ole hulluttelematta, jos siltä tuntuu. Anna mennä! Älä välitä liiaksi muiden mielipiteistä, sillä harvaa kiinnostaa mitä teet, missä tai miksi.

_MG_0124 kopio

Otin torstaina kuvaa lounaastani The Cockissa. Mietin hetken pienesti häpeissäni, miltähän moinen ähertäminen kulhon ympärillä näyttää. Olinhan kaiken lisäksi yksin. Sitten siirsin ajatuksen sivuun, sillä ketään ympärillä olevaa ei varmasti kiinnostanut pätkääkään.

Samana iltana istuin eräässä töölöläisessä puistossa, vihreällä penkillä. Minulla oli sattumalta hirveät tavararöykkiöt mukanani ja istuin läppäri sylissäni töitä tekemässä, vaikka oli kaiken lisäksi kylmä ilmakin. Mietin muutaman sekuntin verran ennen alas istahtamista, että tohtiiko näin nyt tehdä: Istua nyt vehreään puistoon yksin datailemaan. Mitä vielä! Ketään ei varmasti hetkauttanut istumiseni pisaraakaan.

_MG_0126 kopio

Eilen olimme siskon kanssa istumassa iltaa. Ruokalistat käteen saatuamme mietimme mitä on ”Forelli”. Molemmista tuntui vähän sivistymättömältä, emmekä tohtineet kysyä tarjoilijalta. Forellihan saattaa olla jotain, mikä kaikkien pitäisi tietää. Googlasin asian salaa pöydän alla.

Googlettelu oli älyttömän naurettavaa ja niin turhaa. Mitä olisi voinut pahimmillaan käydä? Tarjoilija olisi voinut pitää meitä sivistymättöminä, ehkä nauranut partaansa? Viereisen pöydän turistit olisivt rykäisseet merkityksellisesti?

Joten lapset, tämän minä vain sanon: älkää ottako itseänne liian vakavasti, uskaltakaa altistua tyhmyydelle.

-Henriikka

Ps. Ainiin, Forelli on purotaimen.

4

Kerrankin voi oikeasti sanoa ”intiaanikesä”

asennemedia-umeshu-04303 kopio

Enhän ole aivan väärässä, jos väitän eilistä intiaanikesäpäiväksi?  Kävelin illalla kymmenen jälkeen Töölöstä kotiin ilman takkia ja parin kilometrin matkalla meinasi tulla jo liian lämmin.

Olin unohtanut koko Taiteiden yön, ja ihmisiä vilisteli siellä sun täällä. Minulla oli kädessäni lahjaksi saatu parin litran viinitonkka mukana, kuin suloinen käsilaukku, ja näytin varmasti siltä, että olisin suuntaamassa puistoon hömpsyttelemään.

Väärin! Olin nimittäin kävelemässä suoraan kotiin mukavasta torstain illanvietosta Asennemedian ystävien kanssa.

asennemedia-umeshu-03882 kopioasennemedia-umeshu-03983 kopioasennemedia-umeshu-03920 kopio asennemedia-umeshu-04478 kopio

Olimme Umeshussa, japanilaiselle ruoalle ja juomalle omistautuneessa ravintolassa. Olin onnistunut välttämään Helsingin parhaaksi sushiravintolaksi kehuttua paikkaa tänne asti. Istuin ennen iltaa ravintolan edustalla, puiston penkillä Hesperianpuistossa ja kuvitella, etten ollut koskaan viettänyt aikaa sielläkään.

Umeshun ruoka oli juuri niin hyvää kuin oli väitetty. Nigirien päällä pötköttävä kala maistui tuoreelta ja sitä oli monen sorttista, makit eivät levähtäneet kehnonkaan tikkuilijan otteista, ja olisin jatkanut chilillä ja valkosipulilla maustettujen edamame-papujen syöntiä yöhön asti, elleivät ne olisi loppuneet vadilta.

Suuni ei ole koskaan erityisemmin mieltynyt lihanmakuihin, joten niiden arviot joudutte kysymään toisaalta. Kaikki kalaan liittyvä saa kuitenkin täydet pisteet. Erään annoksen lohen päällä ollut jugurtti-avokadokastike oli taivaallista, ja kaikkien annosten viherkylkiäiset ihanasti aseteltuja ja viimeisen päälle mietittyjä.

asennemedia-umeshu-04133 kopio asennemedia-umeshu-04173 kopio asennemedia-umeshu-04226 kopio asennemedia-umeshu-04265 kopio

Australialaista skumppaa, mitä ihmettä? Illan juomasuositus lähtee Nepenthelle, joka oli parasta pitkään aikaan. Muut illan juomat jäivät varjoon, ja nappasin vielä etiketistäkin kuvan puhelimeen, jotta osaan tarjoilla seuraavalla kerralla vierailleni jotain todistetusti superhyvää.

On se hassua, kun monesti kuulee ystävien puhuvan, että ruoasta ja juomista viis, seura oli parasta. Tietysti se on tottakin ja ihana niin! Meidänkin eilinen seurueemme kupli intoa ja iloa, jota kannoin kotiin tuliaiseksi. Mutta kyllähän hyvä ruoka ja juoma saa usein parhaastakin seurasta vielä paremman. Miten hienoa on, että meille on luotu makuaisti.

asennemedia-umeshu-04405 kopioasennemedia-umeshu-03946 kopio asennemedia-umeshu-04019 kopioasennemedia-umeshu-04038 kopio asennemedia-umeshu-04537 kopioasennemedia-umeshu-04594 kopio

Umeshun jälkeen hipsimme vielä Idan kanssa salaretkelle Töölöntorin Café Tin Tin Tangoon. Ida ei ollut vielä koskaan käynyt siellä, ja koko viikon kipeänä ollut kurkkuni kaipasi vielä yöteetä. Paikka kuhisi ihmisiä, mutta saimme paikanpitäjän avaamaan takahuoneen, jotta pääsimme pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia pöydän ääreen.

Intiaanikesäksi ei kyllä lasketa vain yhtä päivää, saati yhtä elokuista iltaa. Eihän syyskylmät ole vielä edes kunnolla alkaneet. Mutta minä muistan nyt eilisen intiaanikesäpäivänä, joten antakaa minun pitää iloni.

-Henriikka

Ps. Loppukevennys: Kolmanneksi viimeisen kuvan näkymätön kirjani on täysi mysteeri.

Kuvat: Sami Jämsén

Loppukesän juhlaa ja DIY-drinkkibaari

Yhteistyössä Asennemedia ja SodaStream_MG_0348 kopio

Flow-festivaalilauantaina meille saapui hallittavissa olevan kokoinen, kolmen hengen ryhmärämä viettämään Flow-etkoja. Ensimmäinen saapui tapansa mukaan ajoissa, toinen sharpisti tasalta ja kolmas sateessa fillariaan fiksattuaan tovin myöhemmin hiukset märkänä ja hymy leveänä. Kaikki saatiin kuitenkin nopeasti ruoan valtaamaan pyötään, kuplivat drinkit kädessään.

Olin jännittänyt vähän ennakkoon. En ollut koskaan ennen tehnyt drinkkejä kotonani, ja nyt tarkoituksena oli loihtia SodaStreamillä valmistettuja mocktaileja ja cocktaileja koko iloitsevalle pöytäseurueelle.

_MG_0365 kopio_MG_0325 kopio_MG_0283 kopio

Niin kuin aina käy, tälläkin kertaa houstausjännitys osoittautui aivan turhaksi. Jo alkuun tajusimme nauraen, että kaikki olivatkin päättäneet jättää tänä vuonna Flown välistä. Kenelläkään ei siis ollut kiire, eikä festarihuuma olisi etkoista kiinni. Onneksi Flow-etkoja voi järjestää ilman festareitakin!

Toiseksi maisteluraati oli armollinen ja, kiitos hyvien juomareseptien, tekemäni drinkit oikeastaan melko loistavia!

Brunssimenun yritin pitää yksinkertaisena: vuohenjuusto-päärynäsalaattia, pikkupitsoja maissipohjalla, tomaatti-mozzarellasalaattia ja jälkiruoaksi marjoja, marenkia ja kinuskikastiketta. Selkeitä makuja, nopeita ruokia valmistaa. Viimeisenä jälkiruokana oli kahvia ja GreenStreetin raakakakkua.

_MG_0358 kopio_MG_0334 kopio_MG_0265 kopio _MG_0482 kopio _MG_0370 kopio

Vedenjuontimme on lähtenyt hurjaan nousukiitoon, kun saimme alkukestästä kauniin, valkoisen SodaStream-laitteemme. Tanskassa vastikään tehdyn tutkimuksen mukaan laitteen hankkiminen lisää vedenjuontia jopa neljänneksen, mutta me olemme varmaan tuplanneet omamme.

Sähköllä toimiva Power hiilihapottaa nappia painamalla, kun taas esimerkiksi lapsuudenkodista ja kesämökiltä löytyvät Play-laitteet toimivat ilman sähköä, painalluksilla kaasua pumpaten (tiedätte sen törähdyksen!). Nyt tuntuukin suurelta luksukselta, kun vesi hiilihapottuu itsestään ja valikosta voi valita kuinka kuplivaa vettä tahtoo – Yleensä haluan juoda keskinkertaisen kuplivaa.

Normaalisti laite majailee keittiötasolla, kahvimyllyn ja hellan välissä. Nyt drinkkienteon ajaksi se oli kivempi nostaa näkyville.

_MG_0386 kopio _MG_0401 kopio_MG_0456 kopio _MG_0419 kopio _MG_0427 kopio _MG_0445 kopio

Ja mitä ne valmistamani drinkit sitten olivat? Sovelsin valmiiden juomareseptien mukaan:

Ensimmäisenä oli Gin Rickey, joka kuohuu kirjoituksen ensimmäisessä kuvassa. Jätin tahallisesti näyttävän näköisen kuorisakan laseihin. Tämä oli Ullan suosikki.

Toisena oli Pink Grapefruit White Wine Sparkle (kuvassa kaksi kuvaa ylempänä), joka sopisi hyvin juhlabooliksi tai kesäjuhlien alkumaljaksi.

Kolmantena suurimman haloon herättänyt Watermelon Jalopelono Crush (alla kuvassa), johon Anne rakastui niin, että puhui siitä kuulemma vielä miehelleen kotonakin. Vesimeloonia ja jalopenoa, nerokasta! Jätin tästä alkoholin pois, mutta tequila antaisi varmasti mukavaa potkua juomaan.

Lisäksi leikkasin pitkittäissuuntaisia, ohuita kurkkuviipaleita ja limesiivuja karahvin pohjalle ja kaadoin päälle maustamatonta kuplavettä (kolmas kuva): näyttävä vesikannu brunssipöytään.

_MG_0432 kopio_MG_0481 kopio

Rentouduin ihanasta aamupäivästä niin, että kutsuin spontaanisti oikeasti Flow-festareille suuntaavat ystäväni iltapäiväksi meille. Tein heille varmoin, vähintään innokkain, ottein drinkkejäni aina ensimmäisten keikkojen alkuun saakka. Kaupunginosa-facebookkirppiksellä ilmoitettiin edellispäivältä ylijääneistä sushiburritoista, joita kävimme vielä hakemassa kaikille iltaruoaksi.

Iloinen, onnistunut, koko päivän kestänyt drinkkibrunssi. Kiitos Anne, Nata ja Ulla! Kiitos iltapäivän yllätysvieraat!

-Henriikka

Loppuun teemakilpailu: SodaStream arpoo lukijoiden kesken yhden, vapaavalintaisen hiilihapotuslaitteen. Huutele kommenttiboksiin vapaavalintaiset brunssi-, drinkki- tai muut kuplivat syysterveisesi elokuun loppuun mennessä ja olet mukana arvonnassa!

Hartaita toiveita syksylle

_MG_1873 kopio

Kunpa löytäisimme kotiimme työpöydän, kunpa löytäisimme sopivan sohvapöydän ja nojatuolin, jossa voi levähtää kirjan kanssa.

Toivoisin, etten torkuttaisi enää. Olen toivonut niin jo monta vuotta, mutta uskon sitkeän yrittämisen joskus päättyvän.

Kunpa syksy olisi värikäs, kaunis ja aamuisin niin kirpeä, että nenää nipistää.

muok1 kopio

Toivoisin kovasti, että ehtisin olla enemmän ystävieni kanssa. Ja ystävillä tarkoitan nyt niitä kaikkein tärkeimpiä, en sitä sosiaalisen vaikutuspiirin tuhatpäistä laumaa, vaikka sekin on tärkeä.

Kunpa leipoisin paljon, vaikka sokeri onkin jäähyllä: sieni-kurpitsapiirakkaa, kasvispasteijoita ja kotitekoista lihapiirakkaa.

_MG_1876 kopio

Toivoisin oppivani vaatimaan Jannelta vähemmän, ja että hän oppisi vaatimaan enemmän minulta. Toivoisin ruskaretkiä käsi kädessä kuin vastarakastuneet.

Jos vaan saan päättää, niin minun syksyni olkoon täynnä spontaaneja vierailuita lähitienoon kivijalkakauppoihin ja kuppiloihin, museoihin, nähtävyyksiin sekä puistoalueille.

_MG_1943 kopio

Uskaltaisinpa mennä ensi kerran Yrjönkadun uimahalliin uimaan. Vaikka sitten uimapuku päällä.

Muistaisinpa kuunnella hyvää musiikkia satunnaisen radiohälinän tai suositeltujen biisien listan sijaan. Muistaisinpa ranskalaisen musiikin kun masentaa, ja swingin kun tanssittaa.

_MG_1881 kopio

Kunpa tämäkin syksy olisi yhtä keltainen, oranssi, punainen ja kullanruskea, niin kuin kaikki edellisetkin syksyt. Kunpa trenssi viuhuisi ja nilkkurit kopisisivat rytmissä mukulakiviä vasten, lokit nauraisivat enemmän turisteille kuin minulle ja omassa tuvassa olisi oma lupa.

Iloa.

-Henriikka

Kuvat juhannusreissulta Norjan Geirangerille

125 päivän sokerilakko

karkkisushi2

Aloitan tänään sokerilakon, joka kestää jouluun saakka. Se on minusta ihan kamalaa. Mutta jo se, että se on niin kamalaa, viestii sen tarpeellisuudesta. Rakastan sokeria ja olen täysin koukuttunut siihen.

Julia Child on sanonut, että juhlat ilman kakkua on vain tapaaminen. Olen samaa mieltä. Haluaisin kuitenkin ajatella sokeritonta ja kakutonta elämää vähän avarakatseisemmin ja nauttia niistäkin päivistä, jolloin en saa suklaakonvehtia suuhuni pyörimään.

karkkisushi

Eniten ärsyttää energiapiikit, verensokerin nousut ja laskut, ja tunne siitä, ettei ilman sokeria pärjäisi. Kun totuttelee jokapäiväiseen sokeriin, on se sitten karkin, jugurtin tai murojen muodossa, on vaikea korvata sokerinpuutoksen tunnetta millään muulla.

Kun kesällä vähensin sokeria, mätin kokonaisia ananaksia välipalaksi. Kollegani vitsailee asiasta vieläkin.

En aio luopua hedelmäsokerista, mutta toivon etten korvaa tällä kertaa sillä valkoisen sokerin puutosta. En aio myöskään syynätä ihan jokaista elintarviketta läpi sokerikauhussa, mutta pois jäävät kaikki mehut, limsat, pullat, jugurtit, murot, karkit, jäätelöt ja muut sokeripesät. Raakasuklaat ja muut kookossokeri- ja hunaja-makeutetut tuotteet jätän myös.

karkkisushi3

Älkää käsittäkö väärin: en ole mikään täyshullu. Mutta syön herkkuja viikoittain, usein monesti. Pahinta ei ole se, miten usein syön sokeria, vaan se millainen toleranssi minulla on: viisi kakkupalaa menee heittämällä ilman pahaa oloa.

Haluaisin mieluummin, että se yksi pala olisi suuri nautinto, kuin että kokonaisen kakun jälkeen alkaa vihdoin riittää. Haluaisin, että sokeri on ilahduttava lisä elämään, ei millään tavalla arjen  kulkua määrittävä tekijä.

karkkisushi4

Innostuin niin suuresti viime viikolla, kun moni teistä ilmoittautui haasteeseen mukaan! Lupaan tsempata mukanaolijoita parhaani mukaan. Lupaan tuntea tuskanne. Lupaan, että pian paprikakin maistuu makealta, ja suonissa virtaa sokerin sijaan iloinen syysenergia.

Sokru, nähdään taas jouluaattona. Muutaman lusikan kokoisena ilona, ei kymmenen litran jäätelöannoksena.

-Henriikka

Kuvat: Poppytalk

Kauniiden unien makuuhuone

Yhteistyössä Asennemedia ja Vallila Interior_MG_0043 kopio

Olen nukkunut kesällä niin autuaan hyvin. Välillä kaverin luona yökylässä, välillä teltassa, välillä hotellissa ja välillä motellissa. Lähes koko ajan Suomessa, välillä Norjassa, Ruotsissa ja Saksassakin. Kaikista rakkain nukkumapaikka on kuitenkin oman kodin pieni, valkoinen makuuhuone.

Kerroin ennen lomaani kollegalleni, etten koskaan näe unia. En vain näe, vaan nukun täysin pimennossa nukahtamisesta aamuun saakka. Hän kertoi, ettei liian vähän nukkuvat ihmiset näe unia.

Ja arvatkaa! Nyt olen nähnyt unia koko elokuun. Välillä potkulautailen metsässä ystävieni kanssa, välillä opettelen ajamaan automaattivaihteista autoa, välillä kietoudun suureen kaulaliinaan ja lähden kaupungille pelkästään se ylläni.

_MG_0128 kopio_MG_0110 kopio

Puhumme edelleen nykyisestä kodistamme ”uutena kotina”. Järkytyimme tajutessamme viime viikolla, että olemme asuneet täällä jo kahdeksan kuukautta. Tämä pieni asuntomme on onnenkehto. Olen onnellinen täällä.

Toki oloon vaikuttaa moni muukin asia kuin koti, mutta tuntuu niin hyvältä, että koti on itselle mieluisa paikka palata. Arabianrannan asunto (tai sitä edellinen Haagan koti) oli minulle neutraali paikka, johon oli hyvä palata ja josta kertyi ihania, ihania muistoja. En kuitenkaan koskaan jäänyt oleskelemaan kotiimme, jos halusin viihtyä erityisesti. Nyt saatan maata pötköttää sohvalla tai sängyllä tuijottaen kaunista kattoa nauttien rauhasta ympärillä hälisevän Helsingin unohtuessa tyystin.

_MG_0020 kopio_MG_0105 kopio

Olisikohan tämä ensimmäinen kerta, kun jaan kuvia ”uudesta” makuuhuoneestamme? Noin kymmenen neliön makuuhuone on pyhitetty hyville unille, iltaisille keskusteluille ja pussailulle.

Kuvissa näkyvät lakanat ovat Vallilan uutta Vaistot-mallistoa. Lumi-ilves-nimeä kantavat pussilakanat ovat samanaikaisesti uniset mutta iloiset. Lapsuuden lempielokuva ”Poika ja Ilves” näyttäytyy lakanoissa ihan uudella tavalla. Jos pitäisimme verhoja, voisin hyvin harkita kuosia siihenkin.

Makuuhuoneeseen ei paljon mahdu: sängyn lisäksi vaatekaapit, kirjahylly ja yksinäinen tuoli. Oikeanlainen työpöytä pitäisi vielä löytää ja kiikuttaa kirjahyllyn viereen. Tärkein on kuitenkin valkoinen sänkymme, jota kutsumme laivaksi. Miten kutsuva se onkaan!

Ainiin! Sängyn päälle heitetyt koristetyynyt ovat Luontopolku-kuosiset. Sulautuvat lakanoihin lähes yhtä hyvin kuin ilves.

_MG_0090 kopio _MG_0150 kopio_MG_0118 kopio

Palasin viime yönä työmatkalta Saksasta. Olimme työporukan kanssa virkistäytymässä syksyn alun kunniaksi Traben-Trarbachissa, jokilaakson kauniissa maisemissa. Olin kotona yhden aikaan yöllä, eikä mikään ole tuntunut pitkään aikaan yhtä ihanalta kuin kaivautua suihkun jälkeen lakanoihin ja nukkua tutussa kainalossa pitkälle sunnuntaihin.

Aurinkoista sunnuntaita!

-Henriikka

Jos syöt aamiaista Rovaniemellä, syö täällä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhtäkkiä tietyt asiat vain pomppivat kausiluontoisesti silmille joka paikasta, vaikka nämä asiat eivät liittyisi omaan arkeen mitenkään. Yksi tällaisista oli Arctic Light Hotellin aamiainen Rovaniemellä. En tiedä miksi, mutta viimeisen vuoden aikana en ole välttynyt sen hehkutukselta.

Kun sitten Näätämön pakkoajan jälkeen lähdin yksikseni ajamaan kohti Kuhmon kesämökkiä, päätin valita 9 minuuttia pidemmän reitin, jotta voin yöpyä Rovaniemellä: kehuttu aamiainen on hyvä syy yöpaikan valinnalle.

Tiesin aamiaisen olevan suht tyyris, 24 euroa, joten yövyin tarkoituksella leirintäalueella. Tuntui, että saatoin käyttää yöpaikkavalinnassa säästetyt eurot hyvällä omatunnolla ihaniin aamukahveihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAAamiaisbuffet on kaiken hypensä ansainnut. Pöydät olivat täynnä erilaisia raakakakkuja, tuorepuuroja, myslejä, leipiä ja leivonnaisia. Pöydän päässä oli värikkäitä mehushotteja, ja sivupöydältä sai lämpimiä ruokia, vihanneksia, munakasta ja muuta aamuun sopivaa. Kahvi oli mukavan tummaa, riittävän kuumaa ja tarjoiltiin kauniista kupeista.

Monet maut Arctic Light Hotellin aamiaiseen on kerätty pohjoisen mauista. Menukokonaisuuden suunnitelusta on vastannut kokki Sara la Fountain. Olen aina pitänyt hänen resepteistään ja raaka-ainevalinnoistaan (Janne taas on polvillaan hänen ulkoisen eheytensä edessä) ja myös tämä setti toimi hyvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joskus murrosikäisenä ja urheilevana nuorena pystyin vetämään ruokaa viiden suuren miehen edestä. Enää se ei onnistu. Silmät vetäisivät, vaan vatsa ei. Menun suosikeiksi nousivat mehushotit, tuorepuurot ja gluteeniton, paikan päällä tehty siemenleipä. Miljöö toimi ihanasti, ja ruokailutilasta löytyi niin valoisaa lasiterassipaikkaa kuin tummanpuhuvaa takkahuonetta.

Hauska yllätys oli, että joku toinenkin oli saanut osakseen hehkutusta: Mirka oli saapunut paikalle niin ikään maistamaan buffetin antimia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA  OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERASuosittelenko? Ihan ehdottomasti. Ruokarajoitteisille tiedoksi, että lähes kaikki on gluteenitonta, eivätkä veget ja vegaanitkaan jää paljon vähemmälle.

Rovaniemelle voi lähteä vaikka tämän aamiaisen vuoksi.

-Henriikka

Kesää talteen suuriin säiliöihin

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maanantaina join kesän ensimmäiset kahvit Cafe Regatassa. Miksi en löytänyt sinne aiemmin? Maaliskuun lopussa yritin, mutta puoti oli silloin kiinni, eikä maaliskuuta ehkä olisi kesäksi lasketukaan.

Käytin myös yli vuosi sitten valmistujaislahjaksi saamani lahkakortin. SUP Regatan työntekijä naureskeli, kun toin edelliskesäisen lahjakortin kanssa nöyränä kyselemään, vieläkö sillä pääsisi melomaan. Luuli, että saavuimme kaukaakin, kun oli kestänyt niin kauan.

Saimme Bean kanssa kajakkikaksikon ja suuntasimme sillä kohti Seurasaarta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

En voi uskoa miten kaunis sää ja lämmin aurinko viimeiselle lomapäivälle sattui! Bea piti sitkeästi pipoa, mutta voin vannoa sen johtuneen likaisista hiuksista lämpötilan sijaan. Keräsin väen vängällä aurinkoa talteen iholle ja mieleen. Voi kunpa sitä voisi tallettaa suuriin säiliöihin, joista talven mittaan voisi vapauttaa sopivan määrän kerrallaan.

Meloimme ahkerasti, mutta välillä annoimme tuulen viedä ja lepuuttelimme. Yritimme kurkkia vaivihkaa presidentin kesäasunnon ohi lipuessamme, olisiko Sale tai Jenni auringonottopuuhissa. Eipä näkynyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 Bea lähti mukaan loppuvuoden sokerilakkoon. En tosin epäillyt asiaa hetkeäkään. Hän alkoi heti vauhkota, miten timanttinen idea on. Hän myös vaati kirjallisia sopimuksia, sinettejä ja verivaloja. Nyt niitä tuloksia!

Mikä onni on innostujan omistaa innostuva ystävä.

-Henriikka

Elokuun rippeitä ja glitteriä: videoterveiset Flowsta

Janne tässä moi!

En nyt malta pitää näppejäni erossa tästä Henriikan blogista. Selvästi nautin valokeilassa paistattelusta. Kun kerran makean makuun pääsee, on vaikea irrottaa.

Oli asiaakin: sen lisäksi, että nappailin Flowssa valokuvia, kuvasin myös hieman videota. Päätin editoida saadusta materiaalista pienen fiilispätkän, sillä usein tämänkaltaisten tapahtumien tunnelmaan pääsee helpommin liikkuvan kuvan välityksellä. Vloggaajaa minusta ei valitettavasti saa, joten selostusta ei kannata odottaa. Hyvä että uskalsin pari kertaa itse kuvaan – tässä viime vuosien aikana on löytynyt mukava ja turvallinen paikka kameran takaa.

Mukavaa pikkulauantain iltaa itse kullekin!

-Janne

On jäätelö hyvää, kun yksin syö

_MG_0951 kopio

Tänään oli syksyn ensimmäinen työpäivä. Se oli hyvä työpäivä, vaikka tajusin kahdeksan tunnin jälkeen unohtaneeni, miten väsyttävää kokoaikainen sisälläolo onkaan. Energiatasoni romahtivat jo heti iltapäivästä, kun olin viime viikkojen aikana tottunut ulkoilmaan.

Eilen oli syksyn ensimmäinen pipopäivä. Tajusin heti pipon päähän painaessani unohtaneeni, miten ihanalta hiusten päälle vedetty myssy tuntuu. Kirjoitin viisi vuotta syksyllä otsikolla ”puku tekee miehen, pipo suurmiehen” ja siltä minusta tuntuu edelleen, vaikka ulkonäöltä olenkin hitusen muuttunut.

_MG_0869 kopio _MG_0919 kopio

Työpäivän jälkeen kävimme Jannen kanssa jätskillä, gelato-makuina kinder, jugurtti-lime ja suolainen toffee. Unohdin keskittyä makuihin, kun hotkin ihanaa jätskiä. On ongelmallista ottaa jäätelö puoliksi, sillä mitä nopeammin syö, sitä enemmän saa.

On myös ongelmallista, kun parin viikon löysemmän lomaviikon jälkeen pitäisi aloittaa liikunnan riemut ja urheilun ilot, mutta ainoa mikä kiinnostaa on jäätelö. Ajattelin kuitenkin haastaa teidät kanssani sokerilakkoon ensi viikon maanantaista jouluun saakka. Pitää paljastaa pari päivää etukäteen, että ehditte sulatella asiaa ja popsia vielä viikonlopun lempiherkkujanne.

_MG_0940 kopio _MG_0859 kopio

Oikeastaan minulla on takki aika tyhjä. Työkauden alku veti kuitiksi. Onneksi se tyhjänä oleva takki on kuitenkin kaunis, ruskea ja mokkanahkainen.

Toivotaan, että syksy tuntuu kaikkine puoline yhtä ihanalta kuin pitkästä aikaa päähän vedetty pipo.

-Henriikka

t-paita/Samsoe & Samsoe (saatu), farkut/Tiger of Sweden, kengät/Vagabond, pipo/Sasta (saatu), takki/second hand – Mango, reppu/Lumi (saatu)

Syksy ja farkut, farkut, farkut!

Yhteistyössä Marks & Spencer_MG_2370 kopio

Farkkulähettiläänne Henriikka ja Janne täällä moi!

Voi olla, että saatamme molemmat olla vähän liian innokkaita farkkujen ystäviä. Yksi kotimme sisustuselementti on kattoa kohti kohoava farkkupino, sillä vaatekaappi ei enää vastaanota yhtään paria.

Omia all time -suosikkejani ovat tummaa, suht vähän kulutettua farkkua olevat pillit näkyvillä tikkauksilla, sekä vaaleat boyfriend –malliset farkut rei’illä tai ilman. Janne luottaa lähes aina extra slimmiin niin mustana kuin tummemman kuin vaaleamman farkun värissä. Mitä pillimpi, sen parempi.

Janne nappaa usein minun kirpputoripinostani farkkuja omaan käyttöönsä: pienen piirin kierrätystä parhaimmillaan!

_MG_2221 kopio _MG_2325 kopio

Olimme viime viikolla kokeilemassa yhdessä Marks & Spencerin klassikoita ja syksyn 2016 farkku-uutuuksia. Jos olen täysin rehellinen, en tiennyt M&S:n farkuista ennakkoon yhtään mitään, mutta otin uteliaana vastaan kutsun sovittelemaan.

Meillä on molemmilla runsaankokoiset pyllyt ja olemme molemmat lyhyitä. Lisäksi minulla reittä ja pohjettakin reilusti, mutta vyötäröltä kapenen kovasti. Tarvitaan yleensä monia, monia sovitettuja farkkuja, että löydämme oikeasti istuvia. Tarkoituksena oli löytää syksylle omat lempifarkut.

Eikun sovittamaan!

_MG_2430 kopio_MG_2576 kopio_MG_2401 kopio

Oletin Marks and Spencerin valikoimista löytyvän muutamia malleja, mutta oletin täysin huti. Kannoin sovituskoppiin vaatteita kahdessa erässä, kahdesta eri kerroksesta. Lopulta sovituskopissani roikkui yli 20 paria, ja olin valinnut vain sellaiset, jotka oikeasti näyttivät itselleni potentiaalisilta. Toki sovitushaasteen edessä revittelinkin vähän: otin testiin muutamat värikkäät farkut ja muutaman muun villin kortin.

Janne valtasi kolmannen kerroksen ja toi minullekin sieltä yhdet kokeiluun tuntien rakkauteni vanhoja 501-tyylisiä farkkuja kohtaan. Miesten osasto on huomattavasti naisten osastoa pienempi, mutta valikoimaa on silti useita kymmeniä farkkuja.

_MG_2298 kopio_MG_2290 kopio

Jannella homma oli helpompaa: hän turvautui super slim –mallistoon ja tyylinsä tuntien tiesi samantien suosikkinsa. Kulutuksia on monenlaisia, joten niiden edessä hän joutui aprikoimaan.

Extra slimmin lisäksi myös slim-mallisto toimi hyvin. Suurin yllätykseni oli, miten mukavalta Janne näytti myös suorilla lahkeilla: Blue Harbour –malliston suoralahkeiset, tummansiniset farkut (kahdessa ylemmässä kuvassa) istuivat hienosti! Leveimmät lahkeet Janne jätti suuremmille miehille.

Minun urakkani vaati enemmän aikaa ja pohdintaa. Valikoimissa oli niin erityylisiä farkkuja, että oli melkein haastavaa sovittaa niitä samalla kertaa tietämättä mitä etsii: klassikot toimivat aina, Limited Edition –mallisto oli täynnä yksityiskohtia ja sellaista irrottelua, josta itse tykkään: kuviointeja, reikiä polvissa, yllättäviä kulutuksia ja vetoketjuja lahkeissa. Autograph-malliston farkuista löysin housuja, joita voisin hyvin käyttää virallisemmissakin työtilanteissa.

Ensimmäisestä kerroksesta löytyi paljon alkusyksyyn sopivaa tyyliä: revittyä farkkua ja vaaleaa pesua. Toisesta kerroksesta poimin super strechit pillifarkut: etutaskuttomat uutuus-tregginssit sujahtivat päälle kuin sukka (alla kuvissa).

_MG_2500 kopio_MG_2486 kopio

En usko, että lakkaan koskaan rakastamasta löysiä farkkuja. Miesten osaston vaaleat farkut istuivat päälläni hauskasti (alla olevassa kuvassa), mutta ensimmäisen kerroksen girlfriend–malli istui paremmin reisistä ja pepusta (kaksi kuvaa alaspäin). Iloisen värikkäät farkut eivät edelleenkään ole ominta omaani, mutta armeijanvihreisiin ihastuin. Jannen naureskellessa näytin omasta mielestäni ihmeen hyvältä myös artikkelin ensimmäisen kuvan leveissä lahkeissa: Flared Skinnyt ovat ihanat, vaikka Janne vitsailikin soittavansa lahkeilla trumpettia.

Marks & Spencerillä on valtava valikoima farkkuja, joiden hinnat ovat erittäin kohtuulliset. Kaikki mallit eivät todellakaan ole meitä varten, yrityksellä kun on monenlaisia kohderyhmiä. Eri mallistoista löytyy kuitenkin vaikka minkälaisia itsellekin sopivia pöksyjä.

Jos haluat käydä itse tutustumassa, niin Marks & Spencerillä alkaa tänään housukampanja: 15.–28.8. kaikista normaalihintaisista naisten ja miesten housuista tarjotaan -20 %.

_MG_2340 kopio_MG_2244 kopio _MG_2596 kopio_MG_2452 kopio

Janne löysi lopulta ykkössuosikkinsa super slim -malliston tummansinisistä farkuista. Itse painin kassalle saakka kolmannen kuvan polvista auki olevien Limited Edition –malliston mustien Ripped Skinnyjen ja viimeisen kuvan vaaleiden Relaxed Skinnyjen välillä. Lopulta iltapäivän rento mielentila antoi korkeammat pisteet vaaleille, joiden ovh 49,95€.

Syksy tulee ja farkut, farkut, farkut! Ei ole parempaa vaatetta.

-Henriikka

FLOW by Janne

FLOW_ (6 of 17) kopio

Janne tässä moi!

Olen saanut silloin tällöin kunnian kirjoittaa Henriikan blogiin (esim. tässä, tässä, tässä). Tänä viikonloppuna otin haltuun Flown, jonka vaimoni päätti lopulta skipata. Pitkään seisominen ei ole kevään selkävaivojen jälkeen hänelle parasta puhdetta. Lupasin kuitenkin tarjota oman näkemykseni kesän puhutuimmista kekkereistä.

Flow on elämys.

FLOW_ (1 of 17) kopioFLOW2 (5 of 7)FLOW_ (10 of 17) kopioFLOW_ (15 of 17) kopio

Tiedättekö, kuka on Mihály Csíkszentmihályi? Ei, hän ei ole yksi Flow-festareiden sadasta artistista, jota en ollut kuullut etukäteen. Hän on jenkkiläinen klassikkopsykologi, joka on aikanaan lanseerannut termin Flow-tila. Flow saa ihmisen unohtamaan ajantajunsa ja suoriutumaan annetuista tehtävistä parhaalla mahdollisella tavalla.

Tuntuu siltä, että Flow-festarit nimennyt henkilö on tuntenut tämän määritelmän. Suvilahtea kiertäessä on aina niin rattoisaa, että yhtäkkiä huomaa auringon laskeneen ja viisarin pyörähtäneen seuraavan vuorokauden puolelle. Niin kävi ensimmäisellä kerrallani Flowssa kaksi vuotta sitten, niin kävi nytkin.

FLOW2 (2 of 7)FLOW_ (9 of 17) kopioFLOW_ (16 of 17) kopioFLOW_ (4 of 17) kopio FLOW2 (4 of 7)FLOW2 (6 of 7)FLOW2 (7 of 7)FLOW_ (11 of 17) kopio

Musiikki on koko elämäni ollut mulle isoin syy käydä festareilla. Jo 16-vuotiaana menin pienen kolmijalkajakkaran kanssa Ilosaarirockin eturiviin hyvissä ajoin ennen lempibändin konserttia, napostelin folioon pakattuja eväsleipiä ja piirsin rinkuloita aikatauluvihkoon. En ole ikinä bilettänyt teltta-alueella enkä tuhlannut aikaa kiskomalla yli-hintaisia ranskalaisia tai päätäni täyteen – muutenhan missaisi hyviä keikkoja.

Flow on kuitenkin elämys. Vaikka tänäkin viikonloppuna halusin ehdottomasti nähdä tietyt artistit, tajusin, miten tärkeää on antaa itselleen mahdollisuus kokea Flow kokonaisuutena. Sen ruokatarjonta, sen taide ja sen ihmiset. Flowssa on mielestäni poikkeuksellinen yhteenkuuluvuudentunne, satoi tai paistoi.

FLOW_ (8 of 17) kopioFLOW_ (2 of 17) kopioFLOW_ (17 of 17) kopioFLOW_ (13 of 17) kopioFLOW_ (14 of 17) kopio

Tämän vuoden isoimmat musiikkielämykset tarjosivat elektropop-trio CHVRCHES, äärimmäisen tiukka M83 sekä intensiivinen Paperi T yhdessä Pekka Kuusiston ja Samuli Kosmisen kanssa. Oli myös maagista nähdä pitkään ihailemani SIA sekä niin ikään kauan fanittamani J. Karjalainen valtaamassa suuren päälavan läsnäoloillaan.

Monien mielestä Flow on vaikeasti lähestyttävä, kun se ottaa artistikattaukseen niin paljon tuntemattomia tai todella rajatun kohderyhmän nimiä hittilistojen ulkopuolelta. Kritiikki on varmaan osittain aiheellista, sillä pääsylipun hinta on kieltämättä kova.

Samalla olen sitä mieltä, että harvan festarin tausta-organisaatio on yhtä hyvin uuden huippumusiikin aallon harjalla. Siinä missä monien festareiden liput ostetaan siksi, että tunnetaan iso osa artisteista, Flown liput hankitaan luottamuksesta siihen, että takataskussa on lähtiessä vähintään kymmenen uutta lempibändiä.

FLOW2 (1 of 7)FLOW2 (3 of 7)FLOW_ (7 of 17) kopioFLOW_ (12 of 17) kopioFLOW_ (3 of 17) kopio

Tämän vuoden Flow-sääkin oli erinomainen, joten kokemus oli lähes priimaa. Vielä paremman siitä olisi tehnyt, jos tunteja saisi vuorokauteen muutaman lisää: nyt en ehtinyt maistaa läheskään riittävän montaa ruoka-annosta, enkä käynyt yhdessäkään teatterispektaakkelissa. Ylipäänsä kaikki Flown ”vaihtoehtotaide” jäi pitkälti näkemättä. Se on tietysti priorisointikysymys. Nyt musiikki vei voiton.

Suosittelenko Flow-festareita? Ilman muuta. Flow ei ole se perinteisin eikä se halvin valinta kesän festaritarjonnasta. Flowssa on varmasti jokin suosikkiartistisi, muttet välttämättä tunne kovin montaa muuta. Silti Flow on elämys, joka on mielestäni jokaisen pennin väärti.

– Janne

ps. Kävitkö itse Flowssa? Miksi? Miksi et?

2

Kun blogin tuomat tulot ja hyödyt hävettävät

_MG_0005 kopio

Lähiviikkoina blogeissa on jyllännyt taas ikuisuus-aihe, bloggaajien tulot. Olen pitkään ollut hiljaa, mutta nyt on pakko ottaa kantaa ja kysyä: hävettääkö ketään toista oma hyväosaisuus? Kokeeko myös joku toinen huonoa omatuntoa bloggaamisen tuomista hyödyistä?

Olen lukenut monia ja usein puolustelevia kirjoituksia siitä, kuinka bloggaus on työtä siinä missä mikä tahansa muukin työ. Olen samaa mieltä: ammattimaisella otteella blogiaan tekevät panostavat kirjoituksiin, kuviin, yritysyhteistyöhön ja muuhun työhön kuuluvaan toden teolla ja tuntikaupalla. Monet ovat lisäksi kouluttautuneet eri osa-alueisiin etukäteen tai vaihtoehtoisesti bloggaamisen ohella.

On hienoa, miten monta suomalaistakin on luonut uuden työpaikan bloggaamisen ympärille ja toivon mukaan tuovat sisällöllään myös viihdettä, informaatiota tai mahdollisesti molempia seuraajilleen. Blogeista on kasvanut somekanavien myötä medioita, ja eri kanavissa jaetaan toivottavasti harkittua ja laadukasta sisältöä.

_MG_0012 kopio

Mutta sitä en ymmärrä, miten bloggaajat saattavat argumentoida tohkeissaan asiaansa kuin bloggauksen tuomat hyödyt olisivat itsestäänselvyyksiä: ”Totta kai minun kuuluu saada tästä rahaa ja muuta hyötyä! Minähän näen tähän tuntikaupalla vaivaa.”

Argumentoinnissa keskitytään niin usein puolustelemaan bloggaamisen raskautta ja suurta vaivaa, että keskustelusta jää puuttumaan sen myöntäminen, että bloggaaminen on kuitenkin kaikkien työpaikkojen vertailussa aivan äärimmäisen etuoikeutettua, hyväosaista ja mielekästä työtä. Se että näkee jonkun asian eteen paljon vaivaa, ei tarkoita sitä, ettäkö se muuttuisi kaikilla automaattisesti tulonlähteeksi.

_MG_0020 kopio

Olen kirjoittanut blogiani nyt reilut viisi vuotta. Rahanarvoisia hyötyjä blogini alkoi tuoda heti perustamisen jälkeen, ja noin kahden vuoden kirjoittamisen jälkeen sain verokortilla ensimmäiset tulot blogin myötä tulleesta työstä. Vajaa kaksi vuotta sitten perustin yrityksen blogini vuoksi, ja siitä lähtien bloggaaminen on ollut myös toinen ammattini ja toinen tulonlähteeni päivätyöni rinnalla.

En kuitenkaan lakkaa aika ajoin, melko useinkin, kokemasta huonoa omatuntoa siitä, miten mukavaa työtä saan tehdä elääkseni. Toisaalta samasta asiasta pyrin olemaan myös päivittäin kiitollinen. Jos kiitollisuuden tunne lakkaisi tai en hahmottaisi etuoikeutettua työasemaani, tulisi minun olla huolissani: todellisuudentajuni olisi hämärtynyt ja ajatukseni karanneet liian kauas ympärillä olevasta yhteiskunnasta.

_MG_0029 kopio

Usein hävettää kertoa ilmaisista tavaroista, matkoista ja muista bloggauksen tuomista eduista. Vaikka työssä on myös raskaita hetkiä, pyrin välttämään valitukset, jotka kuulostavat ulkopuolisen korvaan absurdilta: ”Taas pitää hakea postista paketillinen kosmetiikkaa, jota en edes halua! Huomenna olisi lähtö pressimatkalle Kööpenhaminaan, vaikka mieluummin jäisin vain kotiin nukkumaan.

Häpeän toisinaan myös sitä, että saan kirjoittamisesta rahaa. Sehän on intohimoni! Kuinka epäreilua on, että toiset joutuvat puurtamaan työpäiviä epämielekkäässä tai esimerkiksi fyysisesti raskaassa työssä ja minulle maksetaan intohimoni toteuttamisesta? Tai että joillekin ei löydy töitä kymmenien, satojen kirjoitettujen hakemusten jälkeenkään, kun minä laskutan yritysyhteistyön myötä sovitusta Instagram-kuvasta.

Tiedän, ettei häpeä varmasti ole oikea tapa käsitellä asiaa. Se harvoin on. Pitäisi lakata häpeämästä ja olla rehdistä ylpeä omasta vaivannäöstään, mutta säilyttää ymmärrys muuhunkin kuin omaan kuplaan. Toisaalta jos häpeä lakkaisi täysin, olisinko alkanut pitää mielekästä työtä itsestäänselvyytenä?

_MG_0016 kopio

Kokemus ei varmasti rajaudu yksin bloggaamiseen. Moni muukin työpaikka on yhtä lailla etuoikeutettu. Muusikkona työskentelevä ystäväni tuskailee usein samojen tunteiden kanssa: ”Tulisiko minun mennä muihinkin töihin, vaikka pystyn elämään musiikilla, maksan veroni tunnollisesti ja koen tuovani musiikilla iloa ihmisten elämään?” Yhtä lailla hän saa lokaa niskaansa siitä, että tekee työkseen jotain poikkeuksellisen kivaa, vaikka myös vaativaa ja toisinaan erittäin raskasta.

Enkä halua keskustelunavauksellani millään tavalla torpata sitä, että bloggaajan kuuluu saada työstään kunnon palkkaa. Sillä ehdottomasti täytyy! Mutta oman ammattikuntani, bloggaajien, mielipiteisiin kaipaisin puolustelevan, provosoidun kannan lisäksi myös rehellistä myöntämistä siitä, että jos saa tehdä bloggaamista ammatikseen, ovat asiat erittäin hyvin.

-Henriikka

Syysjunan kyytiin!

Olen siivonnut koko päivän ja suuren osan eilisestäkin. Pidän sellaisesta järjestelysiivoamisesta, jossa kaappeja ja laatikoita tongitaan ja niiden sisältä löytyviä asioita asetellaan parempaan järjestykseen. Inhoan sellaista siivoamista kuin imurointi, vessanpesu ja luuttuaminen. Niitä en tohdi tehdä nyt lomalla.

Janne aloitti juuri eväsleipien teon. Hän aikoo suunnata Flow-festareille eväsrasia kainalossa. Haluaa kuulemma säästää tämän päivän ruokarahat huomiselle, kun on luvattu sadetta: hyvä ruoka kompensoi kastumista.

Jään itse kotiin. Hipsin huoneesta toiseen – niitähän on hurjat kaksi – ja siivoilen vähän lisää. Heitän silloin tällöin Omar-karkin suuhun ja vaihdan biisin parempaan. Ja kuvien postikorttikasa: se odottaa kirjoittajaansa ja lähettäjäänsä.

Eilen sen tajusin: olen jo valmis töihin. Olen ollut jo pari päivää. Kohta on kolme viikkoa takana enkä tarvitsisi enempää. Saan sen toki menemään, mutta voi olla, että keskeytän lomani ja säästän muutaman extrapäivän syksyn päiviä ilahduttamaan.

En olisi ikinä uskonut itsestäni moista, mutta näin siinä vain kävi. Haluaisin jo kovasti työpöytäni ääreen, päivilleni rutiinit ja lounaille seuraa kollegoista.

Haluan hypätä syysjunan kyytiin ja fiilistellä muiden kanssa ”back to work, back to work!” Olenkohan ihan hullu?

-Henriikka

4

Lapin roadtrip 5: Näätämö City Life ja kotiinpaluu

Tämä on Lapin roadtrip -artikkelisarjan viimeinen osa. Juonipaljastuksena kerrottakoon, että pääsen kirjoituksen lopussa kotiin! Nyt kotona, monen suihkun jälkeen, voin oikein haistaa tuon sinipunaisen flanellipaidan katkun: kaksi viikkoa reissussa ollut flanelli haisi kotiin tultaessa nuotioille, järville, merille, metsille, huusseille, tundralle ja autoteille. Sekä vähän liepeelle läikähtäneelle kahville.

Jos hajottaa autonsa Norjaan, kannattaa tehdä se mahdollisimman lähellä Suomen rajaa. Näin voi päätyä hinatuksi Näätämöön, joka ei ole lainkaan hassumpi paikka olla jumissa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kuitenkin kertoa, että yksin odottaminen saattaa kuitenkin käydä kinkkiseksi. Ja jos lappilainen lupaa korjata auton kolmen päivän päähän, lauantaiksi, niin se voin hyvin tarkoittaa vaikka maanantaita.

Automme hinattiin viikko sitten, keskiviikon ja torstain välisenä yönä, Näätämön autokorjaamon eteen. Heti kymmeneltä kävin neuvotelemassa korjaamisesta, sovin hintakatosta ymsyms. Lupasivat auton olevan lauantai-iltapäivään mennessä valmis: edessä oli vielä kaksi yötä ja kolme kokonaista päivää todellista Näätämö City Lifea.

Suomi on norjalaisille kuin Viro (vähintään ennen) ja Venäjä suomalaisille. Rajan takana käydään tankkaamassa tankit täyteen halpaa bensaa ja ruokamarketeista kannetaan limua ja tupakkaa kotimaahan. Ihana, halpa Suomi!

Tämä oli meille tietysti etu, sillä Näätämön sijaitessa rajalla, sieltä löytyy vajaan 20 henkilön asukasluvusta huolimatta kaksi suurta ruokakauppaa ja muita palveluita. Kuka olisi uskonut, että niin pienestä paikasta voi hakea päivittäin lounaansa tuoreesta salaattibaarista? Jäätelöaltaasta löytyi jopa vegaaninen jäätelötuutti!

Bealla ja minulla oli yksi yhteinen Näätämö-päivä, sillä Bean oli ehdittävä töihin Helsinkiin. Hänellä oli seuraavana aamuna edessä 22 tunnin bussimatka kotiin.

Kiertelimme ja kaartelimme kohteessa, kipusimme tunturin päälle syömään lounasta, istuimme auringossa ja pulahdimme jokeen uimaan. Yövyimme mukavan nuhjuisessa rajamotellissa, jonka vuoteissa nukkui hyvin ja mikä parasta: sauna lämmitettiin joka ilta. Motellin työntekijä palveli meitä alttiisti ymmärtäessään, ettei meillä ole metkut mielessä, emmekä aio rellestää motellissa.

Viimeisen yhteisen illan kunniaksi keitimme motellilta lainatulla irtolevyllä juhla-aterian: pastaa ja texmex-riisikastiketta, kylkiäisinä näkkileivänjämät, juustoa ja cocktail-kurkkuja. Olisitte nähneet ja kuulleet sitä hymistelyn määrää, kun hain vielä mustikanvarpuja juhlakattauksen koristeeksi. Jälkiruoaksi oli tummanpuhuvaa kahvia ja reissusuklaiden jämät.

Seuraavat päivät olivatkin astetta yksinäisempiä, mutta lomaa ja mieltä rauhoittavaa yhtä kaikki. Juttelin kylässä tutustuneille niitä näitä: puhuimme luonnon ja Lapin rauhasta ja kuinka hektisyyteen on niin helppo hypätä mukaan, kun on sen ympäröimänä. Motellissa yöpynyt kalapoikien porukka piristi minua vielä yhden aamupäivän verran, kunnes hekin lähtivät lohta ja taimenta nostamaan.

Iltalenkkiseuraa sain aivan totaalisena yllätyksenä tuntemattomasta Sunnasta, joka ilmoitti itsestään kommentilla blogiin, kun oli kuullut autoni hajonneen. Mikä uskomaton sattuma, että hän sattui olemaan kesätöissä Näätämön toisessa marketissa! Kävimme iltakävelyllä Norjassa ihailemassa maisemia ja laskevaa aurinkoa. Keskustelimme tulevaisuuden työnäkymistä ja matkustamisesta, ja yritin saada kaiken Lappi-tietouden irti tunnin kävelyllämme. Kuinka ymmärtää poromiesten päälle, jos ei tunne ainoatakaan?

Lauantaina koitti kohtalonpäivä. Soitin heti aamusta autokorjaamolle ja varmistelin, että oikeat osat ovat tulleet. Olimme alun perin sopineet, että työssä menisi maksimissaan kolmeen. Luin kirjaa ja mietin, minne saakka jaksaisin ajaa yötä vasten.

Vartin yli kolme soittelin ja korjaamolta epäiltiin, ettei hommaa saada valmiiksi. Yritin pysyä tyynenä, mutta piiskasin sanallisesti vähän. Jos autoa ei korjattaisi lauantaina, lähtö viivästyisi sunnuntain yli maanantaille. Lopulta korjaamolta soitettiin kuuden aikaan, että saan auton seitsemän aikaan, jos käyn heti, ennen kaupan sulkemisaikaa, maksamassa laskun pois. Kipitin samantien tien yli korjaamolle korttia vinguttamaan. Onneksi olin sopinut hintakaton korjaukselle. Nyt lasku näytti 500 euroa, vaikka todellisesta tuntimäärästä ja osista olisi pitänyt pulittaa tuplasti enemmän.

Seitsemältä oli uusi kytkin vasemman jalan alla. 26-vuotias auto oli kuin vasta tehty ja samalta tuntui myös 26-vuotiaasta kuskista. Sammutin auton samantien korjaamon pihaan, kun kytkin totteli herkästi kuin hyvin kasvatettu koira. Hyvä Nisse!

Ensimmäisenä iltana ajoin Rovaniemelle ja selvisin yhdeksi yöllä nukkumaan Ounasvaaran leirintäalueelle. Sunnuntai-iltapäivällä käännyin kaarallani Kuhmon mökkitielle, jonka päässä odotti rakkaita perheenjäseniä. Valmisteltu yllätys viireineen ja paukkuserpenteineen jäi toteuttamatta, kun kaahasin liian nopeasti perille. Sain kuitenkin lämpimät halaukset, lämpimän rantasaunan ja uskomattoman kauniin auringonlaskun.

Yhtäkkiä ei ollutkaan taas kiire minnekään. Helsinkiin ehti huomennakin. Tai vaikka ylihuomenna.

Maanantai-iltana olin lopulta kolkuttelemassa kotiovella. Nutturapää oli ylpeänä vastassa, ja tein tuttuun syliin loppuvuoden kestoisen pesän.

-Henriikka

Lapin roadtrip 4: Pohjois-Norjan vuonoa Hamninbergiin

Kun pääsee ensi kerran Norjaan, niin kuin minä tänä juhannuksena, ei sieltä malta pysyä poissa.

Kun olimme päässeet jo Nuorgamiin saakka, ei Norja-korttia kannattanut jättää kääntämättä. Suunnitelmissa oli päiväretki vuonolle, Vadsøn ja Vardøn ohi Hamninbergiin. Pakkasimme Nuorgamissa telttamme, sillä päätimme palata takaisin Suomeen vuonon toista laitaa: Kirkenesin eli Kirkkoniemen kautta Sevettijärvelle ja siitä rauhassa kohti etelää.

Aamiaiseksi tarjoiltiin (tai siis itse tarjoilimme itsellemme) kunnon puuromättöä. Jättikokoinen luomuomenahillopurkki ja muu mukana kulkenut puurobaarisälä pelasti monet aamuhetket (ja yhden laiskojen kokkien illallisenkin).

Näyttökuva 2016-08-09 kello 20.30.16

Norjan rajaa ei tarvinnut kauan odottaa: tulli häämötti jo parin kilometrin päässä. Näillä rajoilla ei passeja kyselty, joskin ne on tietysti silti hyvä olla mukana. Lähiaikojen terroristitekojen aikaan rajalle oli kuulemma pysäytetty kaikki.

Kun oli tottunut korkeisiin nopeusrajoituksiin, leveisiin teihin ja Lapin harvoihin poliisisetiin, oli Norjan puolen hitaampaan menoon orientoituminen aluksi hankalaa. Nuorgamista Hamninbergiin on noin 200 kilometriä, mutta mutkaisen mäkimaaston ja loppumatkan kapean tien johdosta reittiä saa ajaa melko pitkään.

Poroja on varsinkin loppureitillä tosi paljon ja oman turvallisuuden riskeeraamisen lisäksi Norjassa niiden päälle ajosta rapsahtaa roimat sakot. Lisäksi Norjassa saa huimia sakkoja jo vähästäkin ylinopeudesta, mikä tietenkin hölläsi kaasujalkaa huolella. Tundran päällä ajamisestakin olisi saattanut ropista tonnin lasku, joskaan sellainen maastoajelu ei käynyt edes mielessä.

Olimme kuulleet, että vuonoreitti on aivan upea, ellei satu ihan mahdoton sumusää. No, meillehän sattui juuri sellainen! Onneksi sumu ei ollut kuitenkaan liian sakeaa, vaan teki oikeastaan kaikesta vain usvaisen romanttista.

Jäämeri ja vuonon rannat näyttivät kuin kylmältä Kreikalta. Meri oli paikoin turkoosi, paikoin syvänsininen. Aamupäivästä tuuli niin, että pää meinasi kierähtää pois paikoiltaan ja lennähtää mereen, mutta kerrospukeutumisen ansiosta ruumiinlämpömme pysyi lähellä normaalia.

Ensimmäinen pidempi pysähdys oli Nessebyssä, kun hihkaisin kauniin kirkon kohdalla ”stop stop stop stop!”

Voin vain kuvitella kuinka leudon tuulen päivänä morsiuspari astelee kirkon ovista ulos Jäämeren hohtaessa taustalla. Tai tuulisena päivänä, kun syväjäästä kärsivä pari kaatuu kirkon portailta jääpuikkoina suoraan hääautoonsa juhlaväen kohistessa.

Auton ikkunasta riitti nähtävää: vuonon ja luonnon kauneuden lisäksi norjalaiset kylät ja kaupungit ovat toinen toistaan söpömpiä. Vanhat, värikkäät puutalon nököttävät iloisen värisenä vieri vieressä, mutta näyttävät usein asuttamattomilta. Vadsø ja Vardø ovat isompia paikkoja pienempien kylien rinnalla, ja etenkin Vadsøstä löytyy myös ihan perinteistä lähiöelämää.

Pysähdyimme lounaalle Vadsøhön ja aluksi tuntui, ettei missään ollut ketään. Kävelimme ympäri keskustaa, ja ihmiset olivat ilmeisen piiloutuneita omiin koteihinsa, sillä hetken koimme olevamme paikan ainoat.

Yhtäkkiä löysimme kuitenkin Saxin, design-puodin viimeisen päälle, josta löytyi mielettömiä huonekaluja, vaatteita ja sisustusesineitä (vältimme houkutukset). Yhdeltätoista toiselle puolelle tietä avautui mukava kahvila-lounaspaikka Opticom, josta löysimme lopulta roppakaupalla ihmisiäkin sekä erinomaista ruokaa.

Vardø yllätti epäsuunnitelmalliset retkeilijät toden teolla. Emme olleet edes tajunneet ylimalkaisesta kartastamme, että Vardø on saaressa. Yhtäkkiä vain huomasimme Nissen kiitävän merenalaiseen putkeen ja nousevan tunnelin päästä Vardøhön. Kaikkea sitä!

Vardøstä löytyi suloisi kahviloita, kauniita laivoja ja useita Bea-aiheisia graffiteja. Minä yritin väen vängällä etsiä edes kaukaisesti Henriikka-nimeä muistuttavaa graffitia, mutta turhaan. ”Bea” taas löytyi sekä omasta taideteoksestaan, että kissankokoisin kirjaimin allaolevan kuvan seinästä. Pyh! Ehkä Helene lasketaan Henriikaksi? Tai Hans? Tai Erik? Ehkä Gerd-Elise?

Jos olet joskus seikkailemassa näissä maisemissa, älä missään nimessä lopeta vielä Vardøn kohdalle. Tie näyttää kapenevan ja muuttuvan hankalakulkuisemmaksi, niin kuin se toki tekeekin, mutta kauneimmat kohdat ovat vielä edessäpäin.

Nätisti mutkitteleva tie johtaa Hamninbergiin, Euroopan yläkulmaan. Tien vierillä ovat jylhät, kallioiset ja tähän aikaan hilloja pullollaan notkuvat pientareet, ja perillä kuohuu Jäämeri kaikessa kauneudessaan.

Olimme ottaneet termariin kahvia Hamninbergiin saapumisen kunniaksi. Emalimukit kolkkasivat, jonka jälkeen alkoi matka takaisin Suomeen. Kumma kyllä, nähtävää riitti, vaikka samat maisemat näki jo toistamiseen.

Hauskinta antia oli, kun kyykkäsimme pissalle ja tajusimme vasta lähtiessämme, että pyllistelimme yleisövessojen vieressä. Takaisin luontoon! Tämä kaksikko ei mitään ihmisen vessaa käytä.

 

Pysähdyimme takaisintulomatkalla vielä keräämään seuraavan aamun puuroa varten kypsinä odottavia lakkoja. Emme vain tienneet, millainen yllätys meitä odotti, kun matkalla Sevettijärvelle auto hyytyikin jo 60 kilometriä ennen Suomea.

Mitä sitten tapahtui? Sen olenkin jo kirjoittanut auki ja kaikki gloria lähtee taas merikapteenin suuntaan.

Huomenna viedään viimeistä Lappi-kirjoitusta, jonka jälkeen palaan aiheissani Kuhmon mökille, Vuokattiin ja takaisin urbaanimpien asioiden ääreen: sisustushommat edistyvät, syksy saapuu ja kirjoitusinto sen kuin kasvaa. Olisi hauska kirjoittaa elämäni ensimmäisistä työpaikoista, itsetuntokriiseistä ja kuinka rohkealta vaikuttava reissaaja saattaakin olla sisimmässään hauras, pelokas möykky.

-Henriikka