Auto kosahti ylämäkeen Norjan vuonolla

IMG_3160 kopio

Terveiset Näätämöstä, aivan Norjan rajalta Pohjois-Suomesta, jossa olen ollut nyt jumissa pari päivää. Nyt on sen verran kiinnostava tapahtumien sarja kerrottava, että taidan kertoa samantien koko tarinan alusta lähtien. Voi veljet, mitä juttuja!

Lähdimme Nuorgamin valloitukseen, Lapin ja Pohjois-Norjan roadtripille, ylpeästi ukin vanhalla Nissanilla. Lähes 30 vuotta vanha kiituri on autosta rakkain ja ylpeydenaiheeni. En juuri innostu autoista, mutta kämänen Nisse on asia erikseen. Ajaessa saa tehdä sopivasti töitä, ja autovanhus hyrräilee mukavasti eteenpäin. Toissapäivänä todistelin epäilyksiä turhiksi: Hopea Nisse kulki ylväästi koko matkan Napapiirille ja Norjan nokkaan saakka.

Vanhan auton kytkin luisti kuitenkin jo lähtiessä. Isoveli sanoi lähtiessämme, että Norjan vuoristoihin hän ei kyllä itse kyseisellä autolla lähtisi. Kuulostelinkin kytkintä ja tarkkailin kierroksia koko matkan ajan: Nissan pärjäsi vallan hienosti.

Toissapäivän iltana alkoi kuitenkin tapahtua. Olimme ajaneet aamulla Nuorgamista vuonon reunaa pitkin Norjan Hamningbergiin, Euroopan oikeaan yläkulmaan. Päätimme takaisintulomatkalla lähteä vuonon toista reunaa pitkin Suomeen, Sevettijärvelle, ja siitä eteenpäin alas kotimatkalle. Auto oli ei ollut itselleen tavanomaista, pientä kytkimen luistoa lukuun ottamatta antanut minkäänlaisia varoituksen merkkejä hajoamisesta.

Yhtäkkiä kytkin alkoi kärtsätä. Olimme ylämäessä eikä vaihtoehtoina ollut kuin pienentää vaihdetta vielä pienemmäksi ja huudattaa kierroksia. Bea istui pelkääjänpaikalla, ja molemmilla oli varmasti todella absurdi fiilis, kun kytkin ei napannut kunnolla kiinni, auto vain huutaa ja vauhti hidastuu. Ykköselläkään auto ei kestänyt kauaa.

IMG_3077 kopio

Onneksi saimme auton lopulta pysäytettyä auton huonoista vaihtoehdoista vähiten huonoon: vaikka kiskaisin käsijarrun kiinni ylämäessä, näkyvyys oli molemmista suunnista suhteellisen hyvä. Mäen päälle asti pääseminen olisi tietysti ollut toivottua, mutta Nisse oli pistänyt kaiken peliin jo ennen huippua. Ei jelppinyt kakkonen, ykkönen, pakki, työntäminen tai auton tyhjentäminen kaikesta tavarasta. Ja mäen jälkeen olisi tullut monta mäkeä lisää, joten laskettelu turvaan ei olisi ollut vaihtoehto.

Ei auttanut muu kuin varmistaa käsijarrun pito, hypätä autosta ulos ja laitella turvamerkit paikalleen. Soitin samantien isälleni, sillä tiesin hänen neuvonsa olevan hetkessä parhaat. Bea meni alarinteeseen varmistelemaan, että takaatulevat autot huomasivat surkean kohtalomme. Yllättävän loogisesti sitä toimi, takaraivossa samanaikaisesti suuri turhatuneisuus ja luja kiitollisuus siitä, että autosta viis, olimme itse kunnossa. Päässä risteilivät kysymykset, kuinka tällaisessa tilanteessa kannattaa toimia.

Asiat alkoivat yhtäkkiä mennä uskomattomalla flowlla eteenpäin. Lähes heti perässämme tuli ambulanssi, jonka täytyi jatkaa matkaa, mutta kuskit huikkasivat ikkunasta tilaavansa meille hinausauton. Noin vanhalla autolla ei tietysti ole, eikä sille saakaan vakuutusta, joka korvaisi hinaus- ja korjauskulut, joten tiesimme siitä tulevan kallis lysti. Vaihtoehtoja ei mäkien ympäröimänä paljon ollut, joten jäimme odottamaan.

Kehotin Jannen googlettelemaan Nuorgamin lomakylän tuttujemme numeroita ja isän etsimään tietoa lähimmästä autokorjaamosta Suomessa. Jos joutuisimme korjauttamaan auton Norjassa, niin hinausauton kulujen kanssa potti olisi niin valtava, ettei touhuun olisi välttämättä kannattanut edes ryhtyä. Norjalaiset pyyhälsivät autoillaan ohi, muutamat kyselivät tarvitsemmeko apua, suurin osa ajoi sata lasissa, suu ammollaan ohi. Mietin, että kunpa olisin itse vastaavanlaisessa tilanteessa se, joka pysähtyy.

Sitten paikalla ilmaantui enkeli merikapteenin muodossa. Sigleiffiksi itsensään esitellyt norjalaismies puhui kehnonpuoleisesti englantia, mutta eipä ollut omassa kielitaidossakaan kehumista kaiken hämmennyksen keskellä. Merikapteeni laittoi Nissanin köyden päähän, kehotti minut Nissen rattiin ohjaajaksi ja otti Bean toimivan auton pelkääjänpaikalle. Samassa hötäkässä paikalle saapui myös hinausauto, jonka merikapteeni torjui kohteliaasti kuullessaan ettei meillä ole vakuutuksia moisiin rahareikiin.

”Mutta auto on kyllä täältä tilattu ja kyyti pitäisi nyt käyttää.”

”Nämä suomalaiset eivät sitä tilanneet. Minä otan heidät nyt hinaukseen. Kiitos vaan ja hei!”.

Niin alkoi hinaus kohti pelastusta. Pyrin pitämään katseen enkeliauton takapuskurissa, hinausköyden suorana ja samalla selvittämään edessä kulkevassa autossa istuvan Bean kanssa rajaa lähimpänä olevaa autokorjaamoa.

Mikä onnekkaiden sattumusten sarja: toukokuussa Näätämöön, aivan Norjan ja Suomen rajalle oli avattu uusi autokorjaamo, josta Iltalehti oli kirjoittanut heinäkuussa. Ennen toukokuuta lähin korjaamo olisi ollut hyytymispaikasta 150 kilometrin päässä.

Merikapteeni huolehti meistä kuin omista lapsistaan. Hän hinasi meitä pari tuntia Näätämöön, kävi välillä varmistamassa, että minulla on auton ratissa kaikki hyvin ja kyseli vielä haluammeko mennä hänen kesämökilleen yöksi lähistölle. Lisäksi hän lupasi hommata meille kyyditsijän, jos haluamme liikkua lähipäivinä Näätämöstä jonnekin. Hän pahoitteli ettei voi itse kuskata meitä enää seuraavina päivänä, kun työt merellä kutsuvat. Työ on kuulemma yksinäistä, nykyään hän valitsisi reittinsä toisin, ja on mukava tavata yllättäen ihmisiä.

Kapu ei suostunut ottamaan palveluksistaan mitään maksua. Vaadimme postikortin verukkeella saada hänen kotiosoitteensa ja näin voimme laittaa hänelle myöhemmin vähintään jonkun yllätyslahjan menemään.

Puoli yhdentoista aikaan yöllä Nissan oli hinattu ja työnnetty seuraavana aamuna aukeavan autokorjaamon eteen. Kirjoitimme etulasille viestin ja nappasimme takakontista tavarat mukaamme. Mikä säkä, että korjaamon vieressä oli rajamotelli ja vielä suurempi säkä, että rajamotellin ovi oli jäänyt vahingossa auki, vaikka respa oli suljettu jo usea tunti sitten.

Hipsimme sisään tapahtumista pöllämystyneinä. Motellissa oli yötä eräs avulias pariskunta, joka kertoi motellin omistajan lähteneen 30 kilometrin päähän kotiinsa. Pariskunta vaati meitä jäämään telkkarihuoneen sohvalle yöksi: ”Joojoo, tytöt nyt vaan turvaan! Ette mihinkään telttaan mene! Tänne vaan seikkailijat!”

Motellin saunakin oli vielä lämmin ja kiipesimme lauteille rauhoittumaan. Olo oli enemmän kuin hyvä. Sen jälkeen nautimme puuroillallisen ja nukkua posotimme reissun parhaat unet. Saimme samassa huoneessa teltankin kuivattua. Aamulla kiitollisuus kiiri päänupista varpaanpäihin saakka.

Aamulla kipitin korjaamolle, ja huvittunut henkilökunta kuunteli auton tarinaa. Kytkin oli tullut tiensä päähän, mutta hyvin todennäköisesti korjaamiskelpoinen. Osat saataisiin kahden yön päästä, lauantaiksi, ja korjaustyö aloitettaisiin sen jälkeen samantien. Lauantaina korjaamon sulkemisaikaan mennessä Nisse olisi jälleen ajokunnossa, ehompana kuin koskaan. Osalle ja korjaukselle saatiin sovittua yhteensä 500 euron kattohinta, joka toivon mukaan alittuisi.

Homma ei olisi voinut hoitua paremmin ja korjaamokäynnin päätteeksi olin saanut hiljaisen puoleisen mekaanikonkin vähän hykertelemään partaansa autovitseilläni. Huonoilla sellaisilla.

Huomenna auton on määrä olla valmis. Bea lähti tänään aamubussilla Helsinkiin, sillä yötyöt kutsuivat jo la–su-yönä. Hänella on kepeät 22 tuntia kulutettavana linja-autossa. Itselläni on noin 17 tunnin yksinäinen ajomatka edessä ja vielä tämä ilta ja huominen päivä Näätämössä.

Näätämö ei ole lainkaan hassumpi paikka olla jumissa: täällä on kaksi ruokakauppaa, erä- ja kalastuskauppa ja kaksi bensa-asemaakin, sillä norjalaiset käyvät rajan yli halvassa Suomessa tankkaamassa ja ostoksilla. Ilma on kuumempi kuin Helsingissä on ollut koko kesänä. Istun yksin rajamotellin terassilla ja hidastan elämäntahtiani kuin Nisse vauhtiaan Norjan vuonolla.

Tänään hain lounassalaatin kaupasti, jonka jälkeen piipahdin eräkaupassa kokeilemassa flanellipaitoja. Kohta luen kirjaa useamman sata sivua: Kesken on Kerro minulle jotain kaunista, jotta voin mennä katsomaan kyseisen elokuvan teatteriin kotiin päästyäni.

Olen jututtanut jo kolmea helsinkiläistä kalamiestä, eräkaupan myyjää, italialaista valokuvaajaa, ja rajamotellin omistajan kanssa meistä on tätä vauhtia tulossa sydänystävät 40 vuoden ikäerosta huolimatta. Tunnen pian kaikki vajaa parikymmentä näätämöläistä. Aamulla motellin terassille ilmestyi pariskunta kotipaikkakunnaltani Kouvolasta. Tiesivät äitini, pieni maailma.

IMG_3094 kopio

One with Alpenglow –blogin ennaltaan itselleni tuntematon Sunna laittoi eilen viestiä olevansa Näätämön toisessa ruokakaupassa kesätöissä ja lähdemme hänen työvuoronsa jälkeen ihailemaan järviä. Illalla rajamotellin sauna lämpiää ja viereisessä joessa on iltauinnille sopivaa vettä (joskin maksimissaan metrin korkuista). Mikäs tässä on kiire, kun on vielä pari viikkoa lomaa jäljellä.

Huomenna yritän rohkeasti lähteä ajamaan kohti kotia, luultavasti ajan yhdeksän tunnin pätkän ja menen yöksi Kuhmoon kesämökille muun perheen turviin. Nappaan kyytiin kaikki liftaajat ja nautin huoltoasemakahvista kuin viimeistä päivää.

Nämä ovat näitä seikkailuja. Iloa tai vähintään musta huumoria kannattaa yrittää löytää kehnoistakin hetkistä.

-Henriikka

17 kommenttia

  1. Veera 5.8.2016

    Siis vitsi mikä säkä teillä on ollut, varsinainen onni onnettomuudessa. Ihan liikutuin, miten sydämellisesti toimi teidän kohtaama merikapteeni <3 Mutta usein sitä kyllä just tuommosissa epäonnisissa tilanteissa huomaa, miten paljon ihmisissä on hyvää ja pyyteetöntä auttamisenhalua. Onneksi sitä osui teidänkin kohdalle. :)

    Toivottavasti kytkin saadaan kuntoon ja pääset turvallisesti takaisin kotiin!

    Vastaa
    • Henriikka 27.10.2016

      No sanos muuta, ihan kreisi homma koko juttu. Merikapteenikin oli sellainen arjen sankari ettei mitään rajaa. Onneksi tämäkin reissu päättyi loppujenlopuksi oikein hyvin, oli ainakin hyvä stoori kerrottava kotona.

      Vastaa
  2. Vitsit mikä seikkailu! Ite olin viime kesänä Pohjois-Norjassa roadtrippaamassa, ja voin kyllä kuvitella sen fiiliksen, kun auto mennä kosahtaa vuoristotielle, huhhuh. Onneksi teillä kääntyi kaikki parhain päin ja oli rutkasti onnea matkassa. Ja että teillä osui vastaan noin ihania ihmisiä, tätä oli ilo lukea!

    Vastaa
    • Henriikka 27.10.2016

      Tämä oli kieltämättä aika uskomaton seikkailu, vaikka sillon ei ehkä mieli ollut yhtä korkealla kuin nyt jälkikäteen ajateltuna.

      Kiitos sulle Helmi. On ilo olla ilahduttamassa.

      Vastaa
  3. PlusMimmi 5.8.2016

    Huh huh! Aika mieletöntä! Onneksi asioilla on tapana järjestyä. Turvallista ajomatkaa kotiin, kunhan Nisse siitä tokenee. ?

    Vastaa
    • Henriikka 27.10.2016

      No ihan mieletöntä indeed. Vieläkin jaksan ihmetellä, miten hyvin lopulta kaikki asiat sujuikaan.

      Vastaa
  4. Mirjami 5.8.2016

    Kyllä on hyvä meininki! Arvostan! (Nissania, näätämöläisiä ja seikkailun makua.) Keep on keeping on.

    Vastaa
    • Henriikka 27.10.2016

      Ei voi kun hattua nostaa näätämöläisille. Ihan helmi meininki.

      Vastaa
  5. Joliel 5.8.2016

    Mahtava seikkailu ja ihanan avuliaita ihmisiä! Tämä palautti uskoni ihmisiin taas vähäksi aikaa :)

    Vastaa
    • Henriikka 27.10.2016

      No sama täällä. Pitää aina muistella tätä reissua, kun usko ihmisiin alkaa hiipua.

      Vastaa
  6. Tuija Rajala 5.8.2016

    Oikein kunnon seikkailukertomus. Mun piti jännittää mitenkä teidän käy.
    Olipa oikein hieno teidenritari kun auttoi teitä.
    Hyvää kotimatkaa, toivon että pääset perille ja auto ehjänä.

    Vastaa
    • Henriikka 27.10.2016

      Tämä on seikkailu jos joku! Huhhuh, olipahan kotona (ja täällä) kerrottavaa.

      Vastaa
  7. Anna 6.8.2016

    Ehdottomasti muistoihin tallentuvaa reissumateriaalia, todellista seikkailun makua. Vielä kun on asenne kohdallaan ja Ihmisiä ympärill, voi hyvin ”elää hetkessä” pari päivää Näätämössä.

    Tämä taitaa olla eka kommenttini blogiisi, vaikka olen jo useamman kuukauden seurannut. Itsekin vanhojen autojen kanssa seikkailleena (mm. nelostien varressa bussipysäkillä kännykkäkuvien välityksellä etäohjauksella autoaan elvyttäneenä) voin hyvin samaistua ja myötäelää. Toivottavasti et kuule kovinkaan montaa kertaa saarnaa ”Mitäs minä sanoin, eikö sinunkin kannattaisi jo siirtyä vähän käyttövarmempaan uuteen autoon?”. Sille uudenkarhealle tuskin olisi ollut Näätämössä mitään tehtävissä.

    Turvallista (ja tylsää) kotimatkaa toivotan!

    Vastaa
    • Henriikka 27.10.2016

      No ehdottomasti. Tässä oli kunnon seikkailun makua, ei voi muuta sanoa.

      Kiva, että kommentoit nyt Anna (tai no, muutama kuukausi sitten…). On aina ilo kuulla lukijoista!

      Vastaa
  8. Kirsi 29.11.2016

    Huikea seikkailu! :) Luettiin tätä kertomustasi juuri Minnesotassa suomen kielen kurssilla, sopi ihan loistavasti suomen opiskeluun.

    Vastaa
    • Henriikka 29.11.2016

      Mitä ihmettä?! Miten siistiä, että luette. Oli kyllä aikamoinen stoori ja seikkailu. Onneksi kaikki päättyi niin hyvin. Terveisiä Minnesotaan, olisinpa minäkin siellä.

      Vastaa
  9. […] Päivä oli täynnä tähtipölyä ja maailman kauneinta kakkua. Varmasti myös 3.8., jolloin automme kosahti Norjassa ja päädyimme onnekkaiden sattumusten sarjan päätteeksi merikapteenin raahamana Näätämön […]

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Tuija Rajala Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.