Lapin roadtrip 4: Pohjois-Norjan vuonoa Hamninbergiin

Kun pääsee ensi kerran Norjaan, niin kuin minä tänä juhannuksena, ei sieltä malta pysyä poissa.

Kun olimme päässeet jo Nuorgamiin saakka, ei Norja-korttia kannattanut jättää kääntämättä. Suunnitelmissa oli päiväretki vuonolle, Vadsøn ja Vardøn ohi Hamninbergiin. Pakkasimme Nuorgamissa telttamme, sillä päätimme palata takaisin Suomeen vuonon toista laitaa: Kirkenesin eli Kirkkoniemen kautta Sevettijärvelle ja siitä rauhassa kohti etelää.

Aamiaiseksi tarjoiltiin (tai siis itse tarjoilimme itsellemme) kunnon puuromättöä. Jättikokoinen luomuomenahillopurkki ja muu mukana kulkenut puurobaarisälä pelasti monet aamuhetket (ja yhden laiskojen kokkien illallisenkin).

Näyttökuva 2016-08-09 kello 20.30.16

Norjan rajaa ei tarvinnut kauan odottaa: tulli häämötti jo parin kilometrin päässä. Näillä rajoilla ei passeja kyselty, joskin ne on tietysti silti hyvä olla mukana. Lähiaikojen terroristitekojen aikaan rajalle oli kuulemma pysäytetty kaikki.

Kun oli tottunut korkeisiin nopeusrajoituksiin, leveisiin teihin ja Lapin harvoihin poliisisetiin, oli Norjan puolen hitaampaan menoon orientoituminen aluksi hankalaa. Nuorgamista Hamninbergiin on noin 200 kilometriä, mutta mutkaisen mäkimaaston ja loppumatkan kapean tien johdosta reittiä saa ajaa melko pitkään.

Poroja on varsinkin loppureitillä tosi paljon ja oman turvallisuuden riskeeraamisen lisäksi Norjassa niiden päälle ajosta rapsahtaa roimat sakot. Lisäksi Norjassa saa huimia sakkoja jo vähästäkin ylinopeudesta, mikä tietenkin hölläsi kaasujalkaa huolella. Tundran päällä ajamisestakin olisi saattanut ropista tonnin lasku, joskaan sellainen maastoajelu ei käynyt edes mielessä.

Olimme kuulleet, että vuonoreitti on aivan upea, ellei satu ihan mahdoton sumusää. No, meillehän sattui juuri sellainen! Onneksi sumu ei ollut kuitenkaan liian sakeaa, vaan teki oikeastaan kaikesta vain usvaisen romanttista.

Jäämeri ja vuonon rannat näyttivät kuin kylmältä Kreikalta. Meri oli paikoin turkoosi, paikoin syvänsininen. Aamupäivästä tuuli niin, että pää meinasi kierähtää pois paikoiltaan ja lennähtää mereen, mutta kerrospukeutumisen ansiosta ruumiinlämpömme pysyi lähellä normaalia.

Ensimmäinen pidempi pysähdys oli Nessebyssä, kun hihkaisin kauniin kirkon kohdalla ”stop stop stop stop!”

Voin vain kuvitella kuinka leudon tuulen päivänä morsiuspari astelee kirkon ovista ulos Jäämeren hohtaessa taustalla. Tai tuulisena päivänä, kun syväjäästä kärsivä pari kaatuu kirkon portailta jääpuikkoina suoraan hääautoonsa juhlaväen kohistessa.

Auton ikkunasta riitti nähtävää: vuonon ja luonnon kauneuden lisäksi norjalaiset kylät ja kaupungit ovat toinen toistaan söpömpiä. Vanhat, värikkäät puutalon nököttävät iloisen värisenä vieri vieressä, mutta näyttävät usein asuttamattomilta. Vadsø ja Vardø ovat isompia paikkoja pienempien kylien rinnalla, ja etenkin Vadsøstä löytyy myös ihan perinteistä lähiöelämää.

Pysähdyimme lounaalle Vadsøhön ja aluksi tuntui, ettei missään ollut ketään. Kävelimme ympäri keskustaa, ja ihmiset olivat ilmeisen piiloutuneita omiin koteihinsa, sillä hetken koimme olevamme paikan ainoat.

Yhtäkkiä löysimme kuitenkin Saxin, design-puodin viimeisen päälle, josta löytyi mielettömiä huonekaluja, vaatteita ja sisustusesineitä (vältimme houkutukset). Yhdeltätoista toiselle puolelle tietä avautui mukava kahvila-lounaspaikka Opticom, josta löysimme lopulta roppakaupalla ihmisiäkin sekä erinomaista ruokaa.

Vardø yllätti epäsuunnitelmalliset retkeilijät toden teolla. Emme olleet edes tajunneet ylimalkaisesta kartastamme, että Vardø on saaressa. Yhtäkkiä vain huomasimme Nissen kiitävän merenalaiseen putkeen ja nousevan tunnelin päästä Vardøhön. Kaikkea sitä!

Vardøstä löytyi suloisi kahviloita, kauniita laivoja ja useita Bea-aiheisia graffiteja. Minä yritin väen vängällä etsiä edes kaukaisesti Henriikka-nimeä muistuttavaa graffitia, mutta turhaan. ”Bea” taas löytyi sekä omasta taideteoksestaan, että kissankokoisin kirjaimin allaolevan kuvan seinästä. Pyh! Ehkä Helene lasketaan Henriikaksi? Tai Hans? Tai Erik? Ehkä Gerd-Elise?

Jos olet joskus seikkailemassa näissä maisemissa, älä missään nimessä lopeta vielä Vardøn kohdalle. Tie näyttää kapenevan ja muuttuvan hankalakulkuisemmaksi, niin kuin se toki tekeekin, mutta kauneimmat kohdat ovat vielä edessäpäin.

Nätisti mutkitteleva tie johtaa Hamninbergiin, Euroopan yläkulmaan. Tien vierillä ovat jylhät, kallioiset ja tähän aikaan hilloja pullollaan notkuvat pientareet, ja perillä kuohuu Jäämeri kaikessa kauneudessaan.

Olimme ottaneet termariin kahvia Hamninbergiin saapumisen kunniaksi. Emalimukit kolkkasivat, jonka jälkeen alkoi matka takaisin Suomeen. Kumma kyllä, nähtävää riitti, vaikka samat maisemat näki jo toistamiseen.

Hauskinta antia oli, kun kyykkäsimme pissalle ja tajusimme vasta lähtiessämme, että pyllistelimme yleisövessojen vieressä. Takaisin luontoon! Tämä kaksikko ei mitään ihmisen vessaa käytä.

 

Pysähdyimme takaisintulomatkalla vielä keräämään seuraavan aamun puuroa varten kypsinä odottavia lakkoja. Emme vain tienneet, millainen yllätys meitä odotti, kun matkalla Sevettijärvelle auto hyytyikin jo 60 kilometriä ennen Suomea.

Mitä sitten tapahtui? Sen olenkin jo kirjoittanut auki ja kaikki gloria lähtee taas merikapteenin suuntaan.

Huomenna viedään viimeistä Lappi-kirjoitusta, jonka jälkeen palaan aiheissani Kuhmon mökille, Vuokattiin ja takaisin urbaanimpien asioiden ääreen: sisustushommat edistyvät, syksy saapuu ja kirjoitusinto sen kuin kasvaa. Olisi hauska kirjoittaa elämäni ensimmäisistä työpaikoista, itsetuntokriiseistä ja kuinka rohkealta vaikuttava reissaaja saattaakin olla sisimmässään hauras, pelokas möykky.

-Henriikka

Lapin roadtrip 4: Pohjois-Norjan vuonoa Hamninbergiin

6 kommenttia

  • Hansku sanoo:

    Vaikuttaa mielettömän upealta reissulta ja upeita kuvia! Olisi kyllä mielenkiintoista lukea tekstiäsi rohkeasta, mutta kuitenkin pelokkaasta ja hauraasta matkaajasta. Haluaisin itsekin uskaltaa matkustaa ennakkoluulottomasti ympäri maailmaa, mutta usein arkuus vie voiton.

    Täytyy vielä kiittää sinua siitä, että löysin tieni poikaystäväni kanssa Sveitsiin, Interlakeniin, ja vielä tarkemmin Balmers tent villageen. Vietimme reilireissullamme siellä ehkä tähän astisen elämämme upeimmat kolme päivää. Ei varmaan oltaisi löydetty sinne ilman jokusen vuoden takaisia reilitekstejäsi :)

    • Henriikka sanoo:

      Tämä reissu oli kieltämättä aivan helmi.

      JA VAU. Miten siistiä. Aivan huippua kuulla, että reiliteksteistä on ollut noin paljon iloa. Huhhuh. En meinaa pysyä pöksyissäni tän uutisen takia.

  • SC sanoo:

    Hei, hauskoja matkakertomuksia. En usko, että lähtisin ikinä vapaaehtoisesti Pohjois-Norjaan (kerran olin pakotettuna, mökötin ja luin Harry Potteria koko matkan), mutta jotenkin kirjoituksesi aiheesta sytyttivät pienenpienen kipinän, että tuonne joskus…

    No mutta, tulin oikeasti kommentoimaan sitä, että Nuorgam-kirjoituksiesi takia minulla on soinut reilun viikon verran päässä SMG:n Naurava turskan kallo! Vaikka siinä auto onkin Volvo eikä Nissan… :)

    • Henriikka sanoo:

      Voi kuule, Pohjois-Norjassa on niin paljon mielenkiintoisempaa tekemistä kuin mököttäminen. Vaikka tietysti sekin välillä kuuluu reissujen luonteeseen. Mene ja ihastu!

      HAhahah, eikä miten huippua. Toivottavasti Naurava tuskan kallo sai sut ennemmin hyvälle kuin huonolle tuulelle.

  • Tiia sanoo:

    Hei!
    Olen kirjoittamassa opinnäytetyötä liittyen blogeihin ja niiden käytettävyyteen. Tavoitteena on parantaa erästä ilmaista blogipalvelua ja siihen tarkoitukseen tarvitsisin blogia kirjoittavien henkilöiden apua. Toivoisin, että mahdollisimman moni blogin kirjoittaja kävisi täyttämässä alla olevan linkin kyselyn.
    Kysely on helppo ja nopea täyttää ja siihen vastanneiden kesken arvotaan kaksi Finnkinon leffalippua!
    https://goo.gl/forms/Kt7KtvQtGY60anes1

    Kiitos avusta!
    – Tiia Valtonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *