arkisto:

syyskuu 2016

Ikuisia iltoja rannalla

honolulu-army beach

Kaunista perjantaiaamua Suomeen (ja muualle maailmaan niille, jotka ymmärtävät suomea).

Lopettelen täällä torstaipäivää ja lähden pian illastamaan The Cheesecake Factoryyn. Sinne täytyy jonottaa iltaisin ainakin tunti, joten sekä ruoan että palvelun olisi parasta olla edes hyvää keskitasoa. Otan tutuksi käyneen tiimini mukaan: ruotsalaisen Cimin ja sveitsiläisen Tanjan.

Olen myös saanut kutsun lähteä juhlimaan eräseen rantakuppilaan, mutta saatan kauniista kutsuista huolimatta livahtaa suoraan omaan miniasuntooni ja pujahtaa nukkumaan. Huomenna on nimittäin koulupäivän jälkeen sekä surffausta että SUP-lautailua. Haluan saada kaiken irti.

honolulu-army beachhonolulu-army beachhonolulu-army beach

Vietimme eilen iltaa rannalla. Koulupäivän jälkeen kävimme hakemassa ruokaa ja leiriydyimme rannalle. Luimme kirjoja, lötkötimme ja katsoimme merta. Aina kun bikinit kuivuivat merivedestä, juoksimme takaisin.

Yksi ihanimmista tunteista on, kun aalto tulee kohti, ja kylmäksi olettamasi vesi onkin lämmintä. Merivesi on täällä virkistävää, mutta ei yhtään kylmää. Kaivan varpaitani onnellisesti hiekkaan kuin pikkulapsi ja kellun vedessä.

Sen lisäksi on mukava katsella ympärilleen. Ranta kerää yhteen niin vanhukset, nuoret kuin perheetkin. Pelasimme eilen beach volleyta ja ihailimme auringonlaskua. Kentän laidalla nökötti kaksi niin suloista pappaa, että meinasin mennä rutistamaan kumpaakin. Ajattelin kuitenkin heidän luittensa hyvinvointia enkä mennyt.

honolulu-army beach honolulu-army beach

Koulussa on ollut mielekästä, ja kieliaalto on pyyhkäissyt rankasti yli, kun en ole puhunut lähes viikkoon lainkaan suomea. Koulurakennus on aivan ihana. Tiistaiksi otin extratuntina ukulelen soittoa, tänään nautin ”lei making lessonista”.

Havaijilaisia hiekanjyviä löytyy tyynyn alta ja rintsikoista, mutta tunnenpa ainakin olevani Honolulussa.

-Henriikka

Huom! Olen kurssilla EF:n kutsumana, enkä vastaa kustannuksista itse. Lue lisätietoa ja tilaa maksuton esite EF:n kielikursseista täältä.

Vihje ymmärretty

1-kopio

Kirjoitin ensimmäisen Honolulu-päivän jälkeen blogiin:

Olen nauttinut omasta seurastani, mutta myös surrut sitä, ettei minulla ole mukanani ketään, joka osaisi tehdä minulle aamuisin ranskanletin.

Hyvän yön toivotuksen sijasta sain viestinä kyseisen sitaatin ja jatkon: ”Vihje ymmärretty”.

4-kopio 2-kopio

Lettikuulumisina todettakoon, että olen opppinut tekemään itselleni sellaisen välttävän letin. Kun hiukset ovat märät ja meriveden jälkeisessä suolassa, letti syntyy miltei itsestään. Voin aina väittää, että tein sen tarkoituksellisesti tosi rennosti. Not-so-smart casual. Hupakolta näyttäminen on täällä ihan okei, kun voi aina sanoa, että haki sellaista ”surffilookkia”.

Kuvissa taas on ensimmäiset toiselle tekemäni ranskanletit. Harjoittelin Jannen päähän kesällä korislettejä. Laitoin lopuksi niin paljon lakkaa, että silmiä särki. Se oli sen arvoista, sillä sain kaikki vauvahiukset piiloon kuvia varten.

3-kopio

Tiedän Jannen viestin olleen täysi vitsi. Mutta ettei vain jäisi epäselväksi, niin kyllä minä kaikista mieluiten matkustaisin juuri hänen kanssaan.

Mutta terveiset kotiin: Meidän on matkustettava tästä lähtien vain rentoihin maihin, sillä reissulettitaitoni riittävän vain surffilookiin.

-Henriikka

Maailman paras suolasuihke

hawaii-style

Enää ei tarvitse metsästää puteleita saadaakseen surffitukan, sillä suolasuihkeiden voittaja on löytynyt. Se on ihkaoikea merivesi. Hiukset näyttävät sen jälkeen hyvältä, mutta tuntuvat hirveältä, mutta eikö jälkimmäinen ole aina epäolennainen seikka suolasuihkeita kuluttaessa?

Saavuin juuri turkoosin meren ääreltä. Täysin luonnottoman näköinen, kirkkaana hohtava vesi oli erinomainen rauhoittaja orientaatiopäivän jälkeen. Kävin eilen ostamassa uuden mekon sotkeakseni  sen hiekkaan, meriveteen ja muuhun. Oikea vapauden mekko.

hawaii-style

Sain lukujärjestyksenkin, ja huomenna koulu alkaa vasta puoli kolmelta. Löysin kuitenkin vapaaehtoisen kurssin, joka alkaa sopivasti ennen omia tuntejani. Myöntäkää pois, että Ukulele lesson suorastaan huutaa nimeäni!

Lisäksi sain muutaman kaverin, joista kahden kanssa vietin iltaa merellä. Sveitsiläinen otti ylläolevan kuvan, ruotsalainen levitti selkääni aurinkorasvaa. Sydämeni ei turhaan tarvitse pamppailla yksinäisyyden pelolle.

hawaii-style

Lämpöasteita on noin kolmekymmentä. Sitten aina välillä, ihan yhtäkkiä, alkaa tulla vettä taivaalta. Se on sellaista kristallista tihutusta, joka virkistää, mutta myös kastelee. Aurinko paistaa samaan aikaan, ja kaikki kastunut kuivuu muutamassa hetkessä. Lupasivat, että siitä alkaa pitää, mutta itse olen kyllä pitänyt siitä alusta lähtien.

Maapallon toisella puolella kaikki hyvin. Entä siellä?

-Henriikka

Huom! Olen kurssilla EF:n kutsumana, enkä vastaa kustannuksista itse. Lue lisätietoa ja tilaa maksuton esite EF:n kielikursseista täältä.

Brewed with Aloha! Moi Honolulusta!

honolulu

Ensimmäinen Havaiji-päivä taittuu iltaan. Aurinko puoli tuntia sitten kuin veitsellä leikaten, ja ehdin juuri ja juuri kipittää juoksulenkiltäni kotiin ennen pimeäntuloa. Ajoitus oli erittäin hyvä, sillä jos jossain olen aivan susisurkea, niin kartoissa ja suunnistuksessa.

Päivä on mennyt vikkelästi. Onnistuin nukkumaan aikaerosta huolimatta aamukahdeksaan saakka, jonka jälkeen vötkistelin vielä tunnin tuuletuksen hyrrätessä ja mietiskelin absurdia olotilaani. Olla nyt niin toisella puolella maapalloa kuin vain on mahdollista!

honoluluhonoluluhonoluluhonoluluPäivä on mennyt chillisti. Se ei ole ihme, sillä en ole koskaan käynyt paikassa, jossa tuntuisi näin uskomattoman chilliltä. Koko paikka huokuu chilliyttä. Tulee hypnoottinen olo katsoessa, kuinka ihmiset vaeltavat skeitti- ja surffilautojensa kanssa ympäriinsä. Ja toisaalta luo väkisinkin epätodellisen kuvan miljööstä, sillä ylenpalttinen rentous ympärillä antaa ymmärtää, ettei kukaan tekisi koskaan töitä.

Aamulla etsin ensitöikseni hullun kiilto silmissä ruokaa. Nukuin ilmeisesti eilen onneni ohi viimeisellä lennolla, sillä en saanut koko kuuden tunnin aikana muuta kuin lasin vettä. Tänä aamuna vatsa tuntui siltä kuin sitä ei olisikaan. Kuin olisin kaksi erillistä palaa, joista ylempi roikkuu ilmassa kuin Sims-hahmojen päällä pyörivä timantti konsanaan.

Koska en tunne kaupunkia, lähdin kävelemään arvalla jonnekkin suuntaan. Ensimmäisen tielle osuneen kahvilan aamiaiskombo sai luvan kelvata. Vaihdoin croisantin toiseen keitettyyn kananmunaan ja naureskelin hitusen koomiselle aamupalatarjottimelleni. Mikään ei ole aikoihin maistunut yhtä hyvältä.
honoluluhonolulu honolulu honolulu honolulu honolulu honolulu honolulu

Haahuilin päämäärättä ympäriinsä. Huomioita ensimmäiseltä päivältä: Kaikkialla on vain kirkkaita värejä. Kuumuus ei haittaa, kun tuulta ja varjopaikkoja riittää. Paikalliset puhuvat kovaa, ja moni kiroilee railakkaasti, mutta iloisesti. Monella asiakaspalvelijalla on Havaiji-paidat. Juokseminen tällaisessä lämmössä on yhtä raskasta kuin nouseminen hissillä Suomessa.

Lisäksi yllätyin positiivisesti paikallisen ikäväestön elämänilosta. Kuljin musiikin perässä erään puiston livekonserttiin. Kyseessä oli Honolulu Century Ride -tapahtuma, ja muuan coverbändi soitti pop- ja rockhittejä antaumuksellaa armeijavaatteet päällä.

En usko, että ikäihmisillä oli mitään tekemistä itse pyöräilyn kanssa, eivätkä hei ainakaan minun silmissäni näyttäneet aivan musiikinkaan kohderyhmältä, mutta he fanittivat bändiä kuin viimeistä päivää. Jokaisen biisin loputtua tuli valtavat aplodit, vihellykset ja älämölö. Riemukkaat seniorit kävivät villinä, ja minä istuin hymyillen seuraamassa.

honolulu honolulu honoluluhonolulu honoluluhonoluluhonolulu

Viimeinen kuva onkin ainoa todiste siitä, että olen iha oikeasti täällä.

Olen nauttinut omasta seurastani, mutta myös surrut sitä, ettei minulla ole mukanani ketään, joka osaisi tehdä minulle aamuisin ranskanletin. Lisäksi suussa ja päässä tuntuu oudolta, kun ei ole juuri puhunut kenellekään pariin vuorokauteen. Tuntuu kuin päässä olisi aivan liikaa ajatuksia, eikä sen kapasiteetti pystyisi ottamaan kohta enää mitään vastaan, jos edellisiä ei saa jotenkin pullautettua pihalle. Joku lokeroija tykkäisi varmaan kutsua minua tästä johtuen ekstrovertiksi, mitä varmaan suurelta osalta olenkin.

Huomenna alkaa kielikoulu ja englannin opiskelu. Kivaa ja jännää, odotan kovasti. Huomenna saan kuulla myös tulevien viikkojen lukujärjestyksen, jotta pystyn suunnittelemaan mitä mahdutan tuleviin viikkoihin.

Moi Honolulusta! Aloha jne.

-Henriikka

Huom! Olen kurssilla EF:n kutsumana, enkä vastaa kustannuksista itse. Lue lisätietoa ja tilaa maksuton esite EF:n kielikursseista täältä.

Matkalla Havaijille!

hawaii-drawingKäynnissä on erittäin pitkä matkustuspäivä. Istun juuri Lontoon lentokentällä ja iloitsen ilmaisesta verkosta. Jos kaikki menee hyvin, olen perillä Honolulussa paikallista aikaa klo 22:43. Mutta 13 tunnin aikaeron vuoksi Suomessa kello lähestyy silloin jo sunnuntain puoltapäivää. Ensimmäinen lento Helsingistä Lontooseen lähti tänään ennen kahdeksaa, joten matkustusta kertyy tälle päivälle leppoisat 28 tuntia. Yritän ajatella toiveikkaana, että tällä kertaa en myöhästy lennoilta, eikä matkustusaika veny yli kahteen vuorokauteen.

Jännittää kyllä. Olen vasta viime vuosina tajunnut olevani matkajännittäjä. En ollut keksinyt sitä aiemmin, sillä mieleni pysyy kyllä miltei aina rauhallisena. Jännitys vain antaa itsestään merkkejä esimerkiksi fyysisin oikuin: on vaikeampi nukahtaa, ruokahalu on epätavallinen… Jännitys on lievää ja positiivista, semmoinen ajattelemaan ja toimimaan herättelevä voimavara. Minun on kuitenkaan turha väittää, etten jännittäisi.

Poden yleensä myös edellisillan lähtödepistä: ”Miksi edes lähden? Olisi niin ihana vain pitää lomaa Suomessa ja olla kotona.” Onneksi tunnen itseni ja tiedän, että tämä fiilis karkaa kuitenkin oitis, kun laukun saa hihnalle ja pääsee lentokentän turvatarkastuksesta läpi.

Alun perin minun piti lähteä reissuun vasta sunnuntaiaamuna. Onneksi päätin kuitenkin vaihtaa lähdön lauantaille, sillä maanantaina alkaa jo kielikurssi. Nyt minulla on koko sunnuntai aikaa levätä, tutkia paikkoja ja olla rauhassa. Voin käydä kurkkimassa missä EF:n kampus ja tulevat oppituntini ovat ja näyttääkö Waikikin uimaranta niin taivaalliselta kuin Pinterestissä.

On myös ihana purkaa kamat tulevaan kahden viikon kotiin. Minulla on oma huone EF:n asuntolassa ja aion tehdä siitä lempeän kotipesän. Sitten voin tarkistaa koulutarvikkeeni ja virittäytyä opiskelumoodiin: osallistun tulevan loman aikana 52 englannin oppitunnille. Se on todella paljon se. Se on ihanan paljon se.

Tarjolla olisi ollut myös 64 oppitunnin intensiivikurssi, mutta aktiivisista opinnoistani on jo sen verran aikaa, että uskon aivoni sietävän paremmin vähän lievempää tulitusta. Sitä paitsi en pistä pahakseni, jos saan tutustua kaupunkiin ja saareen vapaa-ajallani niin hyvin kuin mahdollista.

Toivon kovasti, että tulevissa kurssitovereissani on joku, joka tykkäisi tutkimusmatkailla kanssani. En välitä, olisiko hän 15- vai 85-vuotias, kunhan mieli olisi avoin ja utelias. Kaipaan varmasti opiskelun vastapainoksi myös paljon aikaa yksin, mutta tiedän, että saatan helposti myös liueta omiin oloihini uudessa sosiaalisessa ympäristössä, koska se on itselleni helpointa. Saan kuitenkin varmasti eniten irti, kun joku riuhtoisi mukaan tilanteisiin ja tapahtumiin. Pitää muistaa riuhtoa itse itseään.

Uskon, että reissusta tulee upea ja muistettava. Nyt vähän väsyttää, mutta kolmen lennon jälkeen pääsen suoraan nukkumaan. Lontoon ja Los Angelesin pysähdysten jälkeen on Honolulun vuoro ja olen saanut infoviestin, jossa kerrottiin Havaiji-paitaisten autonkuljettajien odottavan minua ja mahdollisesti muita kurssilaisia lentokentällä.

Laitahan seurantaan myös Instagram ja Snapchat (molemmat @aamukahvilla), niin pysyt perillä reissukuulumisista.

-Henriikka

Huom! Olen kurssilla EF:n kutsumana, enkä vastaa kustannuksista itse. Lue lisätietoa ja tilaa maksuton esite EF:n kielikursseista täältä.

Kuva: Lili’s

Syksyn kaunein ja herkullisin brunssi

Yhteistyössä Asennemedia & Risentaimg_0580-kopio

Jostain syystä monilla suomalaisilla on tapana lopettaa kaikki illanvietot, yhteiset ravintolaillat ja ihanat aamiaiset ystävien kanssa, kun syksy saapuu. Kaikki lukkiutuvat omiin perhepiireihinsä, ja kun grillikausi taas toukokuussa avataan, alkaa neljän kuukauden ilonpito.

Voisiko syksyyn kuulua molemmat? Ei unohdeta perhettä, muttei ystäviäkään. Olen ottanut tavoitteekseni pitää kalenterissa yhteiset kokoontumiset ruoan ääreen läpi pitkän talvikauden. Viime sunnuntaina oli katettu pöytään taas sellainen herkkubrunssi, että ei haitannut olla puoleenpäivään saakka vatsa muristen.

Jenni oli suunnitellut brunssin menun ja reseptit, minä menin upealle työhuoneelle pari tuntia aiemmin paistamaan vohvelit ja olemaan mahdollisimman paljon apuna (kuinka vaikeaa onkaan häärätä vieraassa keittiössä). Sitten saapuivat kunniavieraamme Jella, Ulla ja Tuulia, ja kohotimme keltaiset mimosat ilmaan syksyn kunniaksi.

risenta-1-kopioimg_0526-kopioimg_0557-kopioimg_0531-kopio

Ruoan ääressä keskustelu on kyllä yksi elämän suurimmista nautinnoista. Onneksi sitä osataan myös arvostaa koko ajan enemmän ja enemmän. Toivon, että joskus tulevaisuudessa voimme istua perheeni kanssa yhdessä viikonloppuaamuisin ja syödä aamiaista.

Pienen perheen olo oli sunnuntainakin, kun istuimme yhdessä useamman tunnin. Kaikki ei ainoastaan näyttänyt kauniilta vaan myös maistui siltä:

Menu:

Pistaasismoothieta, granolaa, granaattiomenaa ja mustikoita
Siemennäkkileipää ja hapanjuurinäkkileipää
Kikhernepasta-myskikurpitsasalaattia ja tahinikastiketta
Aprikoosiskonssit ja juustoja
Tattarivohvelit kookoskermalla
Viikunat, karamellisoidut persikat ja balsamicosiirappi

img_0576-kopioimg_0498-kopio

Menu oli rakennettu Risentan tuotteiden ympärille, ja kaikki reseptit löytyvät Jennin blogista.

Risenta on minulle jo vanha tuttu, sillä heidän valikoimassa on parhaimmat gluteenittomat erikoisjauhot. Sunnuntain tattarivohvelit oli leivottu tattarijauhoilla ja skonssit riisijauhoilla.

Yksi koko blogimaailman yli pyyhältänyt trendi on varmasti tehnyt Risentan monelle tunnetuksi: siemennäkkileipäsekoitukset löytyvät meidänkin kaapista aina vierasvarana. Uunissa paistettavaan näkkärisekoitukseen lisätään pelkkä öljy ja vesi. Superhelppo.

img_0545-kopiorisenta-2-kopioimg_0568-kopio

Lähiaikoina Risentan valikoima on laajentunut koko ajan enemmän myös aamiaistuotteisiin. Meidän pöydässämme oli myslejä, joista löytyy myös gluteeniton versio, sekä kahta erimakuista granolaa gluteenia sietäville.

Kauniissa teräsastiassa oleva pastasalaatti on sekin gluteeniton: vanhan suosikkini papupastan rinnalle lanseerattu kikhernepasta valmistetaan pelkästä kikherneestä. Olemme käyttäneet jo monta pussia sen jälkeen, kun tuotteet saapuivat pari kuukautta sitten kauppoihin.

img_0573-kopio img_0587-kopio img_0604-kopio img_0619-kopio

Mitähän tästä nyt voisi kokonaisuudessaan todeta? Erittäin hyvä sunnuntaihetki. Ehdimme puhua hyväntekeväisyydestä, lapsista, töistä, sokerista, herkuttelusta, sairauksista, peloista ja monesta muusta asiasta.

Yksi asia on vielä opeteltava: kuinka syödä nauttien tulematta ähkyyn?

Luulin, etten söisi koko päivänä, kunnes illalla yllätti nälkä. Kaduin syvästi, että olin kieltäytynyt ottamasta jäljelle jäänyttä hapanjuurinäkkileipää kotiinviemiseksi.

-Henriikka

Kuvat 2 & 9: Jenni Häyrinen

16-vuotiaan Henriikan laulu

_mg_0921-kopio

Olen kuunnellut lähipäivinä paljon Rauhan laulua. Scandinavin Musig Group kuuluu vahvasti nuoruuteeni. Sellaisen noin 15–17-vuotiaan Henriikan elämään, kuka alkoi oivaltaa, että saa sanoilla oikeasti sanotuksi asioita, ja että ihmiset kyllä kuuntelevat, jos on tarpeeksi tärkeää sanottavaa. Etenkin, jos ei edes yritä huutaa.

me nousemme ylös ensimmäisinä
me menemme kuuntelemaan
kun metsä huojuu

jos pyydät, kerron fasaaneista
ne lähtivät kauan sitten pakoon kylmää

osoitat vastarantaa, sanot
se on varmaan afrikka
ja minä sieltä palannut siskosi

_mg_0956-kopio_mg_0924-kopio

Kuvittelin meneväni armeijaan heti, kun lukio päättyy. Toisaalta mielessäni kutkutti ajatus siitä, että lähtisin elämäni seikkailulle vapaaehtoistöihin. Olen jälkikäteen kovin tyytyväinen, että valitsin jälkimmäisen.

Puhuin juuri viime viikolla äidin kanssa puhelimessa. Mietin ääneen, että pitäisi varmaan blogissa jakaa tarina yöstä, jolloin olin yksin vieraana etiopialaisessa kodissa ja nukuimme koko perhe noin 15 neliön huoneessa. Illalliskana teurastettiin olohuoneen lattialle. Äitiä nauratti. Hänestäkin minun pitäisi jakaa koko tarina.

me juoksemme lujempaa kuin uskoisin
meidän on saatava tietää
minne fasaanit menivät
saamme monien silmiin kyyneleet

me juoksemme kauemmas kuin luulimme
emmekä löydä takaisin
mutta ehdimme viimeiseen laivaan
ja muistamme ne, jotka jäävät

_mg_0918-kopio

Halusin lukioikäisenä vain päästä pois kotikaupungistani. En sen vuoksi, etten viihtynyt siellä, vaan sen vuoksi, että kaipasin jo kovasti muutosta. Halusin mennä töihin, jotta pääsisin matkustelemaan. Halusin tavata uusia ihmisiä ja jostain syystä en tajunnut, että olisi niitä varmasti löytynyt lisää ihan läheltäkin.

piirrät maahan ensimmäisen viivan
minä luettelen kirjaimet
talon takana nojaamme kivijalkaan
katsomme taivaalle
toivomme ukonilmaa

vuosien päästä palaamme tänne
olet kasvanut ohitseni
ja me nauramme kaikelle

_mg_0889-kopio

älä sinä huoli, ole noin
kaikki muuttuu
mutta loista loppuun asti

ole noin, ole noin, ole noin.

Olisin mieluusti taas aina välillä sellainen nuori, jonka pahin pelko on, että on samanlainen ja toisaalta liian erilainen kuin muut.

Rakkaudella,
Henriikka

Taikaviltin suojassa

_mg_2998-kopio

Näissä kuvissa on niin selkeää tunnelmaa loppukesästä, että melkein pystyn haistamaan ja tuntemaan fyysisesti kuvien tilanteet ruudulta. Elokuu oli ja meni, mutta taikaviltti jäi. Sen suojaan voi piiloutua, vaikka olisi jo syyskuu.

Elokuun viimeisten päivien tuuli oli jo niin navakkaa, ettei T-paidassa pärjännyt kuin auringon paisteessa, pilvettömällä säällä. Tiedättekö sen tunteen, kun laittaa niin suuren villapaidan tai hupparin päälle, että tuntee itse kutistuvansa? Juuri sellainen olo minulla oli tuon viltin suojissa. Kääriydyin siihen, join kuumaa juomaani ja tunsin itseni pieneksi: sellaiseksi, josta voi hyvin pitää välillä vähän huolta.

_mg_3268-kopio_mg_3318-kopio_mg_2903-kopio_mg_3293-kopio

Kesä oli niin hyvä. Miten paljon ehtikään tapahtua: olin minilomalla Tampereella, roadtripilla Norjassa, Näätämössä autokorjausta odotellessa, mökillä Kuhmossa, mökillä Valkealassa ja niin monessa muussa paikassa.

Eikä tärkeintä ole edes lähtö tai että ”on ollut jossain” tai ”lähtenyt jonnekin”. Nimittäin minulla oli hyvä olo myös kotona Helsingissä. Keskusta-asuminen on tuonut ravintolat ja jäätelökioskit ihan kulman taakse ja omaan kesäaikaani ihan uudenlaista virtaa.

Lähtiessäni aamuisille juoksulenkeille kaupunki jo heräili kesähyrinässään: Kirpputorimyyjät kasailivat toisella kädellä pöytiään ja joivat pahvimukista kahvia toisella. Lokit kiertelivät poutataivaalla mietiskellen, minkä turistin jäätelöpallo irtoaa tötteröstä nopeimmin.

(Välikysymys: onko se ”minkä turistin” vai ”kenen turistin”?)

_mg_3421-kopio_mg_3334-kopio_mg_3089-kopio _mg_3260-kopio

Jos pitäisi valita seesteisen kesämökin ja kuplivan kesäkaupungin väliltä, niin en kyllä valitsisi. Koska tiedän, ettei tarvise. Voin yhtä lailla viettää aikaa molemmissa ja kerätä loppukesän muistoja kaikista miljöistä, kaikista olotiloista.

Mutta jos nyt pitäisi valita, mitä tekisin viime kesänä eri tavalla, niin söisin vielä enemmän kirsikoita.

Sen lisäksi etsisin käsiini sitä tummaakintummempaa tummasuklaajäätelöä ja tilaisin sitä vähintään litran. Se litra tulisi asetella pallokauhalla kauniisti kuppiin. Sitten ottaisin jäätelöpallot ja suuren lusikan mukaani, kävelisin Kaivarin rantaan kalliolle istumaan ja hitaasti nautiskellen söisin koko annoksen auringon laskiessa. Sen jälkeen sulkisin silmäni ja ottaisin jäätelönokoset.

_mg_3210-kopio _mg_2930-kopio       _mg_3449-kopio

Jos jotain muuta pitäisi muuttaa vielä jälkikäteen, niin ehkä olisin vielä vähän enemmän paljain jaloin. Etenkin nurmikolla, kuumalla kalliolla ja matalassa rantavedessä.

Varpaiden ja jalkojen kautta hahmottaa hyvin, missä vuodenajassa mennään. Olen kulkenut paljain nilkoin tähän saakka, mutta tänään aamulla meinasi palella. Taidan siirtyä samantien villasukkiin.

Syysrakkautta, syysrauhaa.

-Henriikka

Ps. Viltti on Baja Clothingin. Eräänä loppukesänä parhaana päivänä (juuri sellaisena, kun olo tuntuu voittamattomalta) tutustuin kyseisen lafkan yrittäjään. Meininki oli niin hyvä, että lupasin kuvata heille muutaman iloisen vilttikuvan ihan omasta tahdostani. Tässä niitä loppukesän tunnelmia sitten oli.

Retkeilyn alkeita opettelemassa

Yhteistyössä Partioaitta

_mg_0200-kopioVietin koko lauantaipäivän Nuuksiossa opetellen retkeilyn alkeita. Oma retkeilyni perustuu pitkälti sellaiseen hyväksi, mutta toisinaan kettumaiseksi todettuun ”learning by doing” -metodiin. Oppimisprosessit kulkevat monivaiheisen kokeilun ja hyvin usein myös kantapään kautta. Tänä kesänä olen todennut, että makaronin voi keittää kahvipannussakin ja ettei makuupussissa ole suinkaan lämpimintä ilkosillaan.

Omien empiiristen tutkimusmatkojeni rinnalla repussa kulkee tietysti vanhemmilta, ja erityisesti omalta isältä, perityt eräviisaudet lapsuuden aikana koettujen hetkien kautta. Näin aikuisiällä sitä alkaa ymmärtää, miten monia tätä nykyä itsestäänselviä asioita onkin oppinut äidin ja isän opastamana.

_mg_0169-kopio_mg_0285-kopio_mg_0197-kopioTänä syksynä ajattelin kuitenkin olevan korkea aika kuulla, olenko tehnyt retkilläni edes jotain oikein: osallistuin Partioaitan 365 klubin muutaman tunnin kestoiselle ilmaiskurssille, jonka aikana opeteltiin onnistuneen retkeilyn perusasioita ammattilaisen opastamana. Tulee vähän faktojakin tähän minun eräempiriaani.

Noin 30 hengen iloinen joukko kokoontui Haukkalammen parkkipaikalla ja lähti kirjavana kulkueena kiertämään viiden kilometrin Haukan kierrosta. Olimme huristelleet Jannen kanssa bussilla perille noin sadan vaihtooppilaan kanssa. Mahtavaa, että luonto vetää väkeä puoleensa.

_mg_0359-kopio_mg_0314-kopio_mg_0219-kopioLuvattu oli, että noin neljän tunnin kestoisen kierroksen jälkeen osallistujilla olisi valmiudet lähteä metsäretkelle yön yli. Omien aavistelujen mukaan moni oli sen varmasti jo tehnytkin ja haki vain minun ja Jannen lailla vähän lisävarmuutta ja pientä hiomista tekemiselleen. Mutta joukossa oli myös vasta-alkajia, joita retkeily oli alkanut kiinnostaa ja jotka eivät olleet saaneet omiin eräreppuihinsa vanhempien kullanarvoisia neuvoja.

Olimme ikähaarukan nuorimmasta päästä, iäkkäimmät olivat yli kuudenkymmenen. Joukkoon oli löytänyt iloksi myös yksi alaikäinen vanhempansa kanssa. Koko lössi sulautui hyvin Haukkalammen maisemiin.

_mg_0228-kopio_mg_0356-kopio_mg_0232-kopio _mg_0310-kopio

Reitin aikana saimme kuulla erilaisilla rasteilla retkeilyn perusasioista: varustuksesta ja pakkaamisesta, yöpymisestä ja erilaisista majoitteista, tulenteosta sekä keittimistä, ruoasta ja ravinnosta. Sen lisäksi puhe kääntyi tietenkin kysyttyjen kysymysten ja käydyn keskustelun mukaan erilaisiin teeman asioihin.

Retken oppaana toimi ammattiulkoilija Teemu Suominen, jolla kyllä riitti tarinoita. Oli mukava huomata, että joukossa vallitsi sellainen ilmapiiri, että mitä vain uskalsi kysyä. Monille asioille ei tietenkään ole absoluuttisesti oikeaa tai väärää vastausta tai tapaa toimia, mutta kokemuksen kautta syntyy väkisinkin hyväksi havaittuja tapoja tehdä.

_mg_0378-kopio_mg_0290-kopio_mg_0362-kopio_mg_0235-kopio

Kierroksemme päättyi nuotiopaikalle kuuman mehun ja kahvinkeiton ääreen. Kärsinyt pandamuki pääsi taas arvoiseensa käyttöön. Makkarat kärventyivät ritilällä, ja Espoon keskuksen kauppakeskuskahvilasta mukaan napattu evässämpylä maistui.

Kurssilaiset saivat kokeilla vielä teltanpystyttämistä ja tutustua erilaisiin varusteisiin. Itseltänikin puuttuu vielä joitain selkeitä peruspilareita omasta varustevarastosta, mutta pikkuhiljaa kaikki kokoon.

_mg_0178-kopio_mg_0395-kopio_mg_0191-kopioOlisin kyllä toivonut näkeväni vielä enemmän nuoria ja nuoria aikuisia kurssilla. Missä olitte? Kynnys on matala ja meinininki leppoisa.

Partioaitan 365 klubin tarjoaa aivan tosi paljon erilaisia kursseja ja tapahtumia klubilaisilleen. Perheille suunnattu päiväretki (”retkellä lasten kanssa”) järjestetään 1.10. Sipoonkorven kansallispuistossa. Vantaan Kuusijärvellä on 8.10. klubilaisten nuotioretki. Nämä retket ovat klubilaisille ilmaisia ja klubiin liittyminen ei maksa mitään.

Haaveilen itse klubin pidemmistä vaelluksista, kuten viiden päivän ruskavaelluksesta Sarekiin. Ehkä ensi vuonna.

Jos 365 klubi on tuntematon, kannattaa siihen tutustua tarkemminkin. Omasta mielestäni yksi hienoimmista ja uniikeimmista jutuista on hyväntekeväisyysaspekti: 1 % klubilaisten ostoista lahjoitetaan kohteeseen, jonka valitsemiseen klubilaiset pääsevät vaikuttamaan.

_mg_0425-kopio_mg_0387-kopio_mg_0410-kopioOlen tänä syksynä viettänyt ennätysajan metsässä. Sienien keksiminen herätteli primitiivisiä keräilijäihmisen tunteita esiin ja vei suppilovahveroiden luokse. On ollut myös todettava, ettei kahvi maistu missään muualla yhtä hyvältä kuin metsän siimeksessä.

Pian on edessä paras ruska, ja laittaisin syksyn mielelläni pienelle pausella siksi aikaa, kun itse karkaan Honoluluun. Nautitaan syksystä.

-Henriikka

Norjan Geiranger (tiivistetysti)

_mg_1092

Kun syksy viilentää ilmaa ja pimentää illat, voi muistella vielä kerran kesäistä Norjanmatkaa. Muutenhan reissusta on jo melkoisen perusteellisesti raapustettu reitin ja erinäisten aktiviteettien suhteen (melonta, pyöräily), mutta itse kohdetta, Geirangerin vuonoa ja samannimistä kylää, en ole vielä ehtinyt esitellä.

Geiranger on mystinen, 250 asukkaan pikku kylä. Se sijaitsee ikään kuin salaisessa laaksossa vuorten ja vuonon välissä. Täysin salainen paikka ei kuitenkaan ole kyseessä, sillä kesällä kyläläiset saavat riemukseen ja riesakseen yli 300 000 turistia. Ei siis ihme, että koko kylä pysyy elossa matkailun avulla. Siinä missä kylän ainoa ruokakauppa on talvikaudella auki kymmenestä neljään, palvelee se kesällä aamukahdeksasta yömyöhään.

geiranger11-kopiogeiranger33-kopiogeiragner4-kopiogeiragner5-kopiogeiragner3-kopio geiragner24-kopio

Kylään pääsee vain kahta reittiä: vuorten yli tai vuonoa pitkin. Suurin osa kylän vierailijoista saapuu vesiteitse: Geiranger on koko Norjan kolmanneksi vilkkain risteilysatama, ja veden ääressä istuessa saa ihailla tulevia ja lähteviä laivoja.

Me roadtrippaajat kuljimme kuitenkin maitse. Sisämaasta ajaessa tie kohosi ensin kymmenien kilometrien ajan, kunnes se yhtäkkiä vaihtui jyrkäksi, alas kylään laskevaksi serpentiiniksi. Vaikka olin tietysti nähnyt paikan lukuisissa valokuvissa, mikään ei vedä vertoja sille, kun maisemat kokee itse paikan päällä.

geiragner6-kopio geiragner7-kopio geiragner25-kopio geiranger8-kopio geiranger9-kopio

Geirangerin nähtävyystarjonnasta löytyy muutama museo, todella kauniille paikalle rakennettu vanha kirkko sekä mukava kävelykatu ravintoloineen, kahviloineen ja putiikkeineen. Kävelykadulla on aivan ihana pieni suklaapuoti, jossa hörpimme herkullisia keskikesän kaakaoita. Pääasiallinen turistikohde on tietysti itse vuono ja sitä ympäröivä luonto, joka on kieltämättä aivan käsittämätön. Siinä missä itse kylä viheriöi, vain vähän korkeammalta löytyy vuoristojärvi ja lumihuippuiset vuoret.

Vuoriston korkeimpaan kohtaan, Dalsnippaan, pääsee ajamaan autolla pietä tietullimaksua vastaan. Reissu on hintansa väärti, sillä todella jyrkän ajon päätteeksi aukeavat maisemat ovat päätä huimaavat. Sieltä on otettu tämän kirjoituksen ensimmäinen kuva. Valitse kuitenkin aurinkoinen päivä, pilvet saattaisivat vähän laimentaa katselukokemusta.

geiranger12-kopio geiranger14-kopio geiranger17-kopiogeiranger16-kopiogeiranger21-kopiogeiranger30-kopio

Me vietimme Geirangerilla juhannusta. Lienee helppo arvata, että jos koko muu reissu on yhtä poutaa, juhannusaattona sataa. Suunniteltu kynttilä-illallinen tähtitaivaan alla vaihtui sateen myötävaikutuksesta hernariksi, muttei se oikeastaan laskenut tunnelmaa. Pääruoka nautiskeltiin leirintäalueen pienessä keittiössä, jonka jälkeen jälkiruokaviinit ja -suklaat (ja popcornit!) matkatovereidemme teltassa.

Tunnelma oli tiivis mutta lämmin! Hyvät jussit jne.
geiranger18-kopio geiranger19-kopiogeiragner10-kopio geiranger20-kopiogeiragner1-kopio geiranger22-kopio geiranger23-kopiogeiranger31-kopio geiranger26-kopio geiranger27-kopio

Yöpyjille Geirangerilla on useita leirintäalueita, joista saa melko todennäköisesti paikan teltalle tai asuntovaunulle. Meidän leirintäalueemme sijaitsi lähes täydellisellä paikalla vuonon välittömässä läheisyydessä. Kun aamuaurinko alkoi lämmittää nukkuvaa telttaa, avasimme teltan oven ja heräsimme kliseisen kauniiseen näköalaan.

Hintaa mukavuudelle tuli noin 30€ kahdelta teltalta ja yhdeltä autolta per yö, eli ei nyt mikään aivan kohtuuton korvaus. Samaiset leirintäalueet vuokraavat myös mökkejä, minkä lisäksi kylässä on lukuisia hotelleja vaativampien vierailijoiden unitarpeiden täyttämiseen. Niiden hintoja emme lähteneet edes tarkistamaan.

Hintataso oli muutenkin vankkaa Norja-laatua, eli jonkin verran Suomea kalliimpi. Hintoja ei kannata silti säikähtää, sillä kylä on niistä huolimatta vierailun arvoinen. Säästäväisen matkaajan kannattaa järjestää rahapolitiikka niin, että esimerkiksi ruokatarpeet on kannettu itse mukana – kylässä kävely ja maisemien ihailu kun ei maksa mitään. Toisaalta, ei 10-20€ hyvästä lounaasta välttämättä ole liikaa, eikä Norjassa ole niin ylivertaisen kallista kuin monesti huhutaan.

geiranger28-kopio geiranger29-kopio geiranger32-kopio geiragner2-kopiogeiranger15-kopio

Olisikohan tämä Norjafiilistely nyt tässä. Tuskin, mutta juuri nyt tuntuu siltä. Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin, jos vastaava reissu kutkuttaa.

Seuraava tiedossaoleva telttailureissu häämöttää lokakuussa. Suuntana on rakas Suomi ja Repoveden kansallispuisto. Seikkailukerhon metkuja, tietenkin.

Kauniita unia.

-Henriikka

Viikon päästä kielikurssille Havaijille!

_mg_3376-kopio

Viikon päästä tähän aikaan istun lentokoneessa. Matka on startannut jo ennen kahdeksaa aamulla ja olen perillä paikallista aikaa ennen keskiyötä. Olen toivottavasti saanut pitkillä lennoilla tehtyä kirjoitustöitä valmiiksi ja ajastettua mahdollisimman monta blogijuttua, jotta voin perillä Honolulussa vain olla ja keskittyä hetkeen. Aikaero paikkojen välillä on 13 tuntia, ja yhteensä matka perille kestää noin vuorokauden.

Kerroin spontaanin matkani määränpäästä viikko sitten ja paljastin, ettei kyseessä ole silkka loma. Ja nyt kerron lisää: lähden EF:n kielikurssille kahdeksi viikoksi opiskelemaan. EF kutsui minut pikaisella varoitusajalla kurssilleen, ja syöksyin jopa kesken kesäloman takaisin töihin, että sain matkan raivattua kalenteriin. Menen opiskelemaan meille kaikille tuttua englantia, sillä kaipaan kovasti sellaista hanakkaa englannin kielen intensiivikertausta. Molemmat viikot tulevat sisältämään 26 tuntia opiskelua, jonka rinnalla pääsen onneksi tutustumaan myös Havaijiin ja Honoluluun, siniseen mereen ja aaltoihin. Löysin jo Pinterestistä vinkin kaupungin parhaista kahvipaikoista.

Honolulun EF:n kampus on reilunkokoinen, muttei mikään jättiläinen. Olettaakseni kampuksella on noin 200 opiskelijaa, joista toiset ovat kielikursseilla ja toiset useamman kuukauden, jopa vuoden mittaisilla opintojaksoilla. Kerron lisää, kun pääsen tutustumaan paikkaan paremmin. Koulu sijaitsee kaupungin keskustassa ja ikkunasta näkee Tyynen valtameren. Kävelyetäisyyden päässä ovat Waikikin hiekkarannat. Ei varmaan tarvitse vakuutella, kuinka paljon odotan kaikkea.

Tulen asumaan koulun asuntolassa, omassa huoneessani. Lähden matkaan yksin, eikä perilläkään ole muita suomalaisia kielikurssilaisia samanaikaisesti. Saatan kuulemma kuitenkin kuulla suomea, sillä muutama nuori mimmi viettää siellä pidempää opintojaksoa. Mutta enhän minä sinne suomea menekään kuulemaan, vaan oppimaan kieltä ja oppimaan uutta (erityisesti hula-tanssia.)

_mg_3400-kopio

Kyllä jännittää. Tämä on taas aivan uudenlaista matkustamista. Vaikka pursuankin intoa enkä periaatteessa ole mistään huolissani, huomaan välillä miettiväni aivan uudenlaisia asioita: Entä jos intensiivinen kielenopiskelu saa pääni aivan sekaisin? Entä jos en saakaan yhtään ystävää ja vietän kaksi viikkoa ypöyksin? Entä jos koko kaupungista ei saa gluteenitonta ruokaa? Entä jos en enää mahdu bikineihini? Entä jos kaikki muut haluavat bailata ja minä opiskella? Entä jos matkani on kuin kahden viikon kestoiset fuksiaiset? Ja aiheista tärkein: kuka oikein valokuvaa, kun Janne jää kotiin?

Hahahaha! Aukikirjoitettuna pohditut asiat kuulostavat aina paljon huvittavimmilta. Sydämestäni uskon, että edessä ovat kaksi viikkoa, jotka jäävät mieleeni koko loppuelämäksi. Voin sitten askel askeleelta murtaa ennakkopelkojani ja kirjoittaa teille, mitä kaikkea muuta kielikurssit ovatkaan kuin lukioikäisten juhlintaa. Haluan oppia niin paljon, nähdä niin paljon, tutustua ihmisiin ja kerätä pankkiin sellaisia elämyksiä, joista en ole ennen edes osaillut haaveilla. Kuka ties näkisin vaikka iloisen delfiinin!

Passi on voimassa, Esta on haettu. Viikko aikaa pakata. Iiiiiiiik!
-Henriikka

Huom! Olen kurssilla EF:n kutsumana, enkä vastaa kustannuksista itse. Lisätietoa löydät täältä.

NAIMANAAMAT

_mg_0328-kopio

”Meitä luullaan usein sisaruksiksi, ja olemmekin aika samannäköisiä, etenkin jos molemmilla on hiukset kiinni. Olemme sellaisia pieniä nauravia nutturapäitä, hammashymyilijöitä.”

”Tapasimme nuorten taideleirillä, kun minä olin 16 ja Janne 17. En ollut koskaan tavannut niin kivaa ja ystävällistä ihmistä.”

”Kun tapasimme, minä harrastin tanssia ja pukeuduin löysiin hiphop-kuteisiin. Janne oli taidelukiolaishipin prototyyppi pellavahousuissaan ja kalsaripaidassaan.”

_mg_0336-kopio

”Totta kai ihastumiseen vaikutti se, että Henriikka oli kaunis ja muutenkin viehättävä. Mutta tärkeintä oli, että hänen kanssaan oli luonnollista ja helppoa olla. Tyyleiltämme olimme kuitenkin ihan eri Pinterest-kansioista.”

”Minusta Henriikka näyttää melkein söpöimmältä isoissa mökkirievuissa; aina kun näen hänet sellaisissa, muistan millainen lökäpöksy hän oli alkuaikoina, ja minulle tulee mukavan nostalginen fiilis.”

_mg_0330-kopio

Olemme mukana eilen ilmestyneen Me Naiset -lehden jutussa samannäköisistä ja -henkisistä pariskunnista. Päädyimme juttuun ystävän suosituksesta. Oli oikeasti aika jännittävää olla yhdessä haastateltavana. Jännitimme molemmat, mitä toinen möläyttäisi. Hah!

Gallup teille lukijat: näytämmekö mielestänne toisiltamme?

Ihanaa viikonlopun alkua!

-Henriikka

Lähtölaukaus syksyn urheilurutiineille

Yhteistyössä Valio & Asennemedia_mg_3081-kopio

Lehdet lakastuu, illat pimenee, aamut sarastaa aiempaa myöhemmin: on aika laittaa syksyn urheilurutiinit kuntoon.

Kaikkien edellisten urheilu-aiheisten kirjoitusteni myötä on varmasti selvää, että tarvitsen treeniin paljon vaihtelua, haasteita ja projekteja. Olen urheilun fiilistelijä: minä todella nautin liikunnasta sen tuottaman hyvän olon ja opittujen taitojen vuoksi. Fiilistely vaatii kuitenkin, että treenille on varattu aikaa. Joskus se on priorisoitava jonkun toisen, jopa kivemmalta kuulostavan, asian yli. Joskus on taas kuunneltava kroppaa ja jäätävä kotiin, niin kuin elokuun kahden viikon flunssan aikana.

Hyvästä treeneistäkään ei kuitenkaan ole hyötyä tai puoliksikaan yhtä paljon iloa, jos ruokapuolen jättää heitteille. Syksyn tavoitteeksi otankin hyvään oloon keskittymisen lisäksi nimenomaan harjoittelua tukevan ravinnon.

_mg_3147-kopio_mg_3269-kopio_mg_3333-kopio

Syksyn urheiluni koostuu paljon juoksusta ja kävelystä. Haluan saada kestävyyskuntoa takaisin ja että kympin juoksulenkki tuntuu taas suht kevyeltä. Sen lisäksi käyn Helsinki Core Trainersilla, Kanervan yhteistreeneissä 1–2 kertaa viikossa ylläpitämässä erityisesti lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Toissapäivänä aloitin kokonaan uuden harrastuksen ja maanantai-iltojani rauhoittaa marraskuun loppuun asti astangajoogan alkeet. Tämän lisäksi ostin juuri jäsenyyden 24/7-salille, jonne voin sulkeutua tekemään vatsalihaksia tai juoksemaan matolla, kun syysillat tulevat korvista ulos.

Kuulostaa aika paljolta, eikö vain? Etenkin kun miettii päälle kaikki melomiset, vaellukset, kössit, kiipeilyt ja muut elämykset. Mutta haluankin urheilla paljon. En fanaattisesti, mutta 4–5 kertaa viikossa. Mutta maailma ei kaadu, jos en pariin viikkoon saakkaan aikaiseksi tehdä juuri mitään. Enkä halua harjoitella läheskään aina kovalla intensiteetillä, vaan myös rauhassa mieltä ja kehoa huoltaen.

_mg_3038-kopio _mg_3319-kopio_mg_3165-kopio

Koko syksyä leimaa myös aikakausi, joka on muuttanut yllättävän paljon arkeni rutiineita: 125 päivän sokerilakko on laittanut ruokavalioon ryhtiliikettä kokonaisvaltaisemminkin. Erityishuomio on kuitenkin kohdistunut proteiineihin: olen jo pari vuotta käyttänyt lisäproteiinia palautusjuomissa, mutta nyt olen huomannut proteiinipitoisten välipalojen pitävän myös pahimman makeannälän poissa.

Tämän syksyn proteiinilisäni tulevat Valiolta. Olen vasta aloittanut Valio PROfeel-uutuustuotteiden käytön ja siksi pystyn kirjoittamaan varsinaisia käyttöarvioita vasta myöhemmin. Se lupaa kuitenkin hyvää, että uudet Valion Profeel -protskutuotteet ovat laktoosittomia ja täysin suomalaisia. Sarjasta löytyy sekä proteiinivälipalajauhetta, jota kokeilen käytän ennen tai jälkeen urheilusuorituksen, sekä ihan perusaterioihin lisättävää heraproteiinijauhetta. Kunhan tästä nousen, sekoitan maustamatonta herajauhetta aamusmoothieni sekaan.

Kerron tuotteista vielä enemmän myöhemmin, kun olen oikeasti ehtinyt kokeilla niitä useamman viikon ajan.

_mg_3218-kopio _mg_3276-kopio_mg_3186-kopio

Syksy innostaa, luonto innostaa. Kun katsoin näitä kuvia, tekisi mieli mennä ryntäilemään kyseisiä Nuuksion portaita ylös ja alas. Ja mikä riemuvoitto oli tänä aamuna, kun sain raahattua Jannen kanssani aamusalille ennen seitsemää. Voin kertoa, että herääminen oli kaikkea muuta kuin miellyttävää. Nyt kello lähestyy kahdeksaa, ja istun tyytyväisenä aamutakissani suihkun raikkaana.

Mikään treeni tai arjen tempoilu ei tunnu hyvältä, jos ei syö ja nuku hyvin. Joten pidetään huolta, ettemme valvo itseämme tyhmiksi ja sairaiksi ja että mietimme ja kuuntelemme mitä ravintomme meille tekee.

Tiedän, että itsellänikin on vaara taipui ennen joulua loppusyksyn alakuloon ja täyteen urheilulakkoon. Sovitaanko, että jos minä tsemppaan teitä, niin te tsemppaatte minua?

-Henriikka

Anna minunkin rakastaa sinua, Bridget.

bridget-jones

En olisi ikinä kuvitellut löytäväni itseäni moisista huuruista: Bridget Jones -pöhnästä. Huuruprosessi pääsi yllättämään kuluneen viikon aikana aivan puun takaa.

Sain viime viikolla kutsun perjantaina ensi-iltaan tulevaan, kolmannen Bridget -leffan kutsuvierasnäytökseen. Edelliset leffat ilmeistyivät 15 ja 12 vuotta sitten, eli kun en aivan ollut vielä siinä iässä, että voisin oikeasti samaistua tarinankerrontaan, saati syvimpiin ajatuksiin. Kirjoitin kyllä fanaattisesti päiväkirjaa, haaveilin salaa vilkkusilmäisestä poikaystävästä, nauroin jättihousuille ja valitsin puoleni miestaistossa, mutta muun muassa Mark Darcyn karisma jäi kokematta: hän muistutti lähinnä omaa isääni, joskus tulevaisuudessa, lähellä haudanlepoa.

Viime viikolla päätin, että minun on aika ihastua BJ:n tohinaan. Tuntui, että kaikki ympärilläni vauhkosivat aiheesta, eikä minulla ollut syvää sidettä kyseiseen naiseen tai hänen ympärillä pyöriviin mieshahmoihinsa. Päätös oli samanlainen kuin joskus, kun olen päättänyt rakastua oliiveihin tai vuohenjuustoon, etten jäisi jostain muiden hehkuttamasta paitsi. Olen lopulta aina päätynyt sisäpiiriin rankalla harjoittelemisella.

Tämän kateuden tunteen riepottelemana ryhdyin sunnuntai-iltana luomaan sidettä Bridgettiin ja katsoin 1,5 elokuvaa. Join hivenen punkkua, paljon kahvia ja marjoja. Mielessäni mätin suuhuni kaikkia sokeriherkkuja, jotka ovat sokerilakkolaiselta kiellettyjä. Tänään aamiaisen yhteydessä katsoin jäljelle jääneen puolikkaan ja arvatkaa: viimeisen puolituntisen aikan nauroin ääneen ja itkin liikutuksesta! Suhde luotu! Hurraa!

Mietin vielä jälkikäteenkin, miten mahtava nainen BJ on (vaikka ärsyynnyinkin siitä, että 62-kiloista naista kutsutaan elokuvassa useasti reilusti lihavaksi ja thaimaalaiset saadaan vaikuttamaan täysin tyhjäpäiseltä kansalta.) Nyt en malta odottaa, että pääsen illalla elokuviin, lösähtämään leffapenkkiin ja korkkaamaan sokerittoman kivennäisveden, jonka voi kuvitella olevan vaaleanpunainen sokerilimu.

Rakkaudella Bridgetiin,

Henriikka

Kuva: The Glamorous Housewife

Kirpputoriahdistuksen murtuminen

_mg_2838-kopio

Viitisen, kuutisen vuotta sitten kirpputorit olivat rakkain harrastukseni. Tunsin itsepalvelukirpputorit, nettikirppuvalikoiman, kesäkirppikset ja kyläjuhlien tarjonnan. On vaikea edes kuvitella, miten paljon ajankohtaista, hiljaista kirpputoritietoutta minulla oli vielä muutamakin vuosi sitten. Kuljin kirpputorileima otsassani, vaeltelin koulupäivien jälkeen vanhojen aarteiden perässä ja olin kaveripiirini second hand -tietäjä.

Vaan niin ne ajat muuttuvat: pari vuotta sitten kirpputoreja kiertäessä iski ahdistus. Ei kertalaakista, vaan hiljalleen. Kierrätyksen sijasta ihmiset ostivat hyvää omatuntoa myymällä hutiostoksiaan pois silmistä. Koko kirppiskultturi tuntui lisäävään ostamista, ei suinkaan vähentävän sitä. Laatu oli suurimmaksi osaksi huttua. Vaihdoin kiemurtelevien jonojen kirppistapahtumat hiljalleen Facebook-kirppiksiksi ja vaatteidenvaihdoksi kavereiden kesken. Tajusin lisäksi, etten tarvi niin usein jotain uutta.

Rakkauteni second hand -vaatteisiin ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään. Kaikista hienoimmat, uniikeimmat ja rakkaimmat vaatteet, huonekalut ja asusteet ovat jonkun toisen vanhoja. Ja arvatkaa! Löysin itseni sattumalta viime Siivouspäivästä etsimässä harkitusti, hiljaa hiipien löytöjä muiden aarrepinoista. Seuraavalla viikolla yllätin itseni Hakaniemen Fida-liikkeestä. Arvot ja ajatukset säilyvät, mutta kirppisahdistus murtuu hiljalleen.

Tässä löytöni:

_mg_2781-kopio

Iso, iso, valkoharmaa villapaita, 5 euroa. Tätä haluan käyttää mekkona sukkahousujen kanssa.

_mg_2793-kopio

Todella räädi ja random sydänmekko, 8 euroa. Ehkä uskallan pukea tämän jo ensi viikolla?

_mg_2774-kopio

Emalinen eläinmuki, 4 euroa. Siltä varalta, että rakas oranssi pandaretkimuki hajoaa.

_mg_2800-kopio

Kuviomekko, 4 euroa. Syksyinen turvakolttu, enough said.

_mg_2805-kopio

Leviksen farkkusortsit, 6 euroa, ja mustavalkoinen hame, 2 euroa. Vaatekaapin perusjuttuja, tilanteeseen kuin tilanteeseen (Okei, farkkusortsit ei ehkä ole se toimistotyylin kulmakivi).

_mg_2809-kopio

Pitkä, mustavalkoinen mekko, 3 euroa. Tätä epäilin, mutta ostin kuitenkin. Ensimmäisen kokeilupäivän jälkeen totesin, että sointuu tyyliini hyvin. Alushame tosin nousee välillä salakavalasti, joten helmoja on pidettävä silmällä.

_mg_2825-kopio

Viimeinen on suosikkini ja muistuttaa taannoisesta, villistä kirppistyylistäni. Hedelmätakki maksoi 3 euroa ja on kerännyt kehuja aina, kun olen sitä käyttänyt.

Ei kannata jyräytyä kirpputoriahdistuksen alla, vaan keskittyä kehittämään omia kulutustottumuksiaan. Tässä omat pilarini tyylin kehittämiseen: Vähemmän, laadukkaampaa, enemmän itsensä näköistä ja sellaista, josta tulee aidosti hyvä mieli.

-Henriikka

Syysenergiaa iholle ja hiuksille

Yhteistyössä Asennemedia ja Bioteekki_mg_3429-kopio

Ihoni on kesän jälkeen auringon paahtama, hiukseni saman ihanan, keltaisen möllykän kuivattamat. Tykkään pisamaisesta nenästä ja rennosta kesäreuhkasta, mutta syksyisin iskee aina ymmärrys siitä, että hiukset ja iho tarvitsevat roppakaupalla uutta energiaa.

Viimeinen kosmetologikerta on jäänyt helmikuuhun: nenän iho halkeilee ja aurinko on paksuntanut ihoa. Monen vuoden jälkeen aloitettu hiustenvärjäys näkyy hiuksissa. Rakastan hopeanvalkoisia hiuksiani, mutta värjäys ja ylläpito vaativat veronsa: hius on kuiva.

Viime viikolla aloitin biotiinikuurin, jotta saisin elinvoimaa takaisin iholle ja erityisesti hiuksiin.

_mg_3379-kopio_mg_3448-kopio

Ei, ei, en mennyt metsään syömään biotiinia, vaan keräämään sieniä. Nappasimme kuitenkin samalla luontoon sopivat kuvat biotiinitablettipurkista: jäkälälle aseteltu Bioteekin Super Biotiini, markkinan vahvin biotiini, on tämän syksyinen kuurini.

Olen jo usean vuoden ajan syönyt biotiinia nimenomaan kuuriluontoisesti ja se sopiikin sellaiseen hyvin. Kynsien kunnon kanssa kanssa en ole joutunut tappelemaan sitten nuoruusvuosien, mutta hiusten ja ihon kanssa useasti. Bioteeni edistää hiusten, ihon ja limakalvojen pysymistä normaalina: käsi ylös kuka ei haluaisi vahvempaa tukkaa tai hyvinvoivaa ihoa ja limakalvoja?

Jutun toisessa kuvassa kämmenilleni on asetettu kuuriannos, 90 tablettia. Syön kolmen kuukauden ajan jokaisena päivänä yhden tabletin. Hintaa kuurille on 12–13 euroa, joten siitä ei ainakaan pitäisi jäädä kiinni. Tablettipurkkeja myyvät luontaistuoteliikeet ja tavaratalojen luontaistuoteosastot.

_mg_3365-kopio_mg_3400-kopio

Itselleni biotiini on ollut vain varakeino, mutta Jannella on ollut hetkiä, kun se on ollut hätäapukeino: liuskoittuvat kynnet, paha atooppinen iho ja yllättäinen hiusten tippuminen pistivät pari vuotta sitten kiiruhtamaan apteekkiin biotiinia hakemaan. Siitä selvittiin onneksi säikähdyksellä, ja Janne palasi ehdaksi itsekseen.

Super Biotiinissa on sekä biotiinia, että metioniinia. Biotiinia kutsutaan myös H-vitamiiniksi. Se on vesiliukoinen ja osallistuu myös energia-aineenvaihduntaan ja edistää hermoston normaalia toimintaa. Metioniini on rikkipitoinen aminohappo, joka auttaa kynsille ja hiuksille tärkeän keratiinin muodostuksessa. Varsinaisia superaineita (niin kuin nuo sienetkin!).

_mg_3491-kopio_mg_3477-kopio

Biotiinia on runsaasta maksassa, munankeltuaisessa, täysjyväviljassa ja vehnänalkioissa. Syön näistä ainoastaan kananmunaa, joten kuurikäytöstä ei varmasti ole haittaa. Seuraavaan listaan saan onneksi useamman rastin: metioniinia on parhaiten punaisessa lihassa, kananmunissa, pavuissa ja kalassa.

Onko teillä vitamiini- tai ravintolisäkuureja syksyn varalle? Onko biotiini tuttu? Onko D-vitamiinit jo aloitettu? Mitä smoothien sekaan sujahtaa?

Energistä, elinvoimaista viikkoa kaikille!

-Henriikka

Sisarusporukalla Hossan Kansallispuistossa

_mg_1295

Mitä jos rehellisestä sisarusreissusta on ehtinyt kulua jo useampi vuosi? Silloin kannattaa tarttua toimeen ja suunnitella sellainen. Meidän nelihenkinen sisarusporukka oli kahden siipan kera heinäkuun lopussa Hossan Kansallispuistossa, Suomussalmella.

Olimme varanneet retkellemme tällä kertaa vain yhden yön. Olimme viettämässä viikkoa Kuhmon kesämökillä, ja koska Hossasta on ollut lähiaikoina niin paljon myönteistä hälinää, päätimme mennä kokemaan maisemat ja metsäpolut itse.

Hauska sattuma oli, että pari viikkoa retkemme jälkeen Retkipaikka nosti yöpaikkamme blogiinsa otsikolla: Onko tässä laavu Suomen kauneimmalla paikalla?

_mg_1100 _mg_1208 _mg_1250_mg_1087

Halusimme mennä metsään viettämään laatuaikaa, emme tekemään ennätyksiä vauhdissa tai kilometreissä. Ylläolevassa kuvasta löytyy vinkki, miksi matkantekomme oli todella etanavauhtista. Heinäkuun lopun mustikka-aika oli käynnissä ja mustikanvarret taipuivat pääni kokoisia, sinisiä marjoja. Itsehillintämme oli huonoa ja kyykistelimme syömään vähän väliä. Kameramieheltä meinasi pettää hermo, kun hän joutui kuvaamaan pyllistelyämme.

Lisäksi toisella veljelläni oli mukana kalastusvehkeet, ja olimme luvanneet pysähdellä ja joustaa myös hänen onnenongintansa mukaan. Eikä tarvinnut onneksi hävetä kalastustaitoja, sillä yhdeltä sillalta nousi parikiloinen hauki. Mieletontä, kun vesi oli niin kirkasta, että hauen liikkeet ja uistimeen tarttumisen pystyi nähdä omin silmin.

_mg_1110_mg_1213_mg_1235

Miten paljon olenkaan nauranut ylläolevalle kuvalle. Elämäni miehet, kaikki keskittymässä olennaiseen. Oikeanpuolisen kaverin ihonväristä ja karvattomista sääristä huomaa, ettei hän ole samasta puusta tippunut omena. Lempiomenani silti!

Harkitsimme Hossassa valitsemamme reitin lisäksi myös Ölökyn ähkäsyä, sen rumasta nimestä huolimatta. Reitin lyhyyden vuoksi jätimme sen kuitenkin ensi kertaan, sillä se sopii päiväretkeksikin oikein hyvin.

Aloitimme Huosivirran parkkipaikalta ja jatkoimme siitä Lipposen salmelle. Reittimme oli oikaistu versio Järvien polusta, ja kilometrejä kertyi yhteensä noin 17 (+laskemattomat mustikkaharhailut).

Reitti ei ollut sellainen jylhä, korkea ja kallioinen, vaan pikemminkin supisuomalaisen sympaattinen kaikkine metsine ja järvineen. Kangasta pitkin kävellessä oli upeaa nähdä vesi molemmin puolin polkua.

_mg_1188_mg_1313_mg_1303_mg_1321

Vaikka patikkamme ei ollut kovin pitkä, tuntui perille pääsy yhtä ihanalta kuin aina. Mikä keidas Muikkupuron laavu onkaan!

Laavu on molemmin puolin ympäröity vedellä, ja järviä yhdistää laavun ohi virtaava kirkas, matala, hiekkapohjainen puro. Heitimme heti rinkat ja vaatteet oitis päältämme ja kahlasimme uimaan.

_mg_1367 _mg_1336_mg_1348 _mg_1390_mg_1484 _mg_1470 _mg_1482_mg_1456

Iltalaavulla oli aikaa syödä ja juoda hyvin, nauraa lapsuuden parhaille mokille ja muistoille ja hieroa kävelystä puutuneita jalkoja. Porot kuljeskelivat laavun ympärillä ja puron lintuperhe pelkäsi meitä kuollakseen.

Teltassa nukutti hyvin, niin kuin aina nukuttaa. Herätessämme kalaveli-Oskari oli jo ehtinyt karata pari tuntia aiemmin kauemmas kalaan. Laavussa nukkuneet kertoivat porojen juosseen aivan telttojen vierestä aamuyöllä, ja sain selityksen oudolle kopinalle kesken unien.

_mg_1488 _mg_1511 _mg_1516 _mg_1550 _mg_1583 _mg_1589 _mg_1682

Hossan flanellipaitaani mätsäävästä aamiaisesta tuli yksi kaikkien aikojen suosituimmista Instagram-kuvistani. Ei siis millään tavalla turha aamiainen, hah. Ilman kuvaakin hetki olisi ollut muistettava: silmät sirrissä, tuttujen tyyppien ympäröimänä ja valtavan hyvä puuro edessä.

Yhdessä vuorokaudessa voi ehtiä paljon, jos vain suunnittelee vähintään keskinkertaisesti. Ensi kerralla Hossassa on koettava tällä kertaa poisjätetty Ölökky, jotta näemme rotkolaakson.

Eilen tuli ensi kerran alkusyksyn lohdullinen alakulo, kesän kaipuu. Voin kertoa, etteivät nämä kuvat ainakaan vähennä tunnetta. Ihanaa sunnuntai-iltaa. Iloitkaa sisaruksistanne ja pitäkää heistä huolta, jos se vain mitenkään on mahdollista.

-Henriikka

Surkean päivän iltana

_mg_3119-kopio

Tänään on ollut kehno päivä. Sellainen yksinkertaisesti kehno, ei selittelemistä.

Oli mahdotonta herätä herätyskellon soittoon. Torkutimme tuhannesti, vaikka oli hienoja lauantai-suunnitelmiakin. Aamiainen oli sentään hyvä, mutta söin sen lösöttäen laiskasti ja silmät miltei ummessa.

Päivä meni Nuuksiossa, Habitaressa ja kierrätyskeskuksessa. Lähtökohtien piti olla pelkästään positiiviset, mutta olen mennyt sakeassa sumussa. Koko ajan kiukuttaa, ja olo on kauttaaltaan kärsimätön. Edes Nuuksiosta poimittu suppilovahveropussillinen ei auttanut kuin muutamaksi minuutiksi.

_mg_3122-kopio

Äsken katsoimme Downton Abbeyn viimeisen jakson. Nyt ei ole edellisten kuukausien aikana totuttua iloa enää jäljellä. Jälkikäteen ajateltuna viimeinen jakso olisi kannattanut säästää mieluummiin hyvään päivään. Nyt vain katsoin puolitoistatuntisen ohjelman kulmat kurtussa tuhisten. En ollut tajunnut varata edes mitään teemaruokaa, en edes teetä.

Kohta tulee ystävä kylään. Minun piti järjestellä hienoja syntymäpäiväyllätyksiä, metsäretkiä ja aamukahveja teltan terassilla, mutten ole saanut mitään aikaiseksi. Istua möllötän, ja kortti on juuri ja juuri kirjoitettu.

Viime vuonna oli drinkkejä, hohtominigolffia ja Magic Mikea. Tänä vuonna on sotkutukkainen ystävä huonolla tuulella.

_mg_3128-kopio

Onneksi äsken tuli viesti: ”Mutta ei mitään stressiä, vaikka kahvia hörppien sinun kanssa on myös parasta.

Hassusta lauserakenteesta huolimatta annan surkean päivän ajatusten valua mielestäni lattialle ja luikerrella ikkunasta pihalle. Pöydälle aitoja kukkia ja ryhtiä suoremmaksi. Vielä muutama minuutti rehellistä kiukkua, ja kun ovikello soi, olen vastassa hymyllä.

Vaikka kahvia hörppien minun kanssa on myös parasta. Siihen luottaen, sen minä osaan.

-Henriikka

Kahden viikon päästä Honoluluun!

honolulu

Sori nyt toverit, mutten jaksa pidätellä enää pidempään (siis tätä uutista, kyse ei ole virtsankarkailusta). Lähden kahden viikon päästä Havaijille, Honoluun, ja letkollen sinisen meren äärellä kaksi viikkoa.

Letkotella” tosin on harhaanjohtava verbi tässä kohtaa, sillä menen opiskelemaan. Kerron kaikesta lisää, kunhan vain tiedän itsekin enemmän. Lähden yksin ja lennän toiselle puolelle maailmaa näkemään Havaijin ensi kertaa elämässäni. Sinnikäs, aaltojen ympäröimä saari odottaa, ja meinaan haljeta onnesta.

Olimme suunnitelleet Jannen kanssa lähtevämme New Yorkiin lokakuussa. Halpalennot (vajaa 300€/henki!) oli jo tiputettu sähköiseen ostoskoriin, kunnes tuli joustamattomia työesteitä matkalle.

Nyt en mukise enää yhtään, etten näe Vapaudenpatsasta. Luulen nimittäin tämän seikkailun riittävän akuuttiin reissunälkään.

-Henriikka

Kuva: Jillian Harris / Honolulu Travel Guide

Haave toteen: Nelipäiväinen työviikko

Yhteistyössä Asennemedia & Paulig_MG_2724 kopio

En muista edes, kuinka kauan olen haaveillut nelipäiväisestä työviikosta. Syyskuun alusta toiveeni kävi vihdoin toteen, kun aloitin päivätöissäni 80-prosenttisen työsuhteen vapauttaen perjantait blogin tekoon ja -ideointiin.

Alunperin idea lyhennetystä viikosta tuli minulta itseltäni. Työskentely viestintätoimistossa oli kuitenkin minulle uutta, kun viime vuoden huhtikuussa aloitin, ja sovimme esimiehen kanssa tutustuvani viestinnän maailmaan ensin kunnolla täyden työviikon siivin. Olin jo ehtinyt haudata haaveeni, olinhan tyytyväinen joka tapauksessa, kunnes esimieheni otti keväällä asian itse puheeksi.

Tästä lähtien perjantait ovat minulle spesiaalipäiviä: luovaa työskentelyä, valokuvaamista, tulevan suunnittelua ja pelkästään hyviä kahvikupillisia.

_MG_2687 kopio _MG_2784 kopio

Miten sitten tarkemmin toteutan perjantaipäiviäni, jotta ne olisivat tehokkaita pelkän pitkään nukkumisen ja aamutakissa norkoilun sijaan? Tulevaisuus näyttää, mutta ajattelin kirjoittaa kahvihetkien rytmittäminä mitä olen suunnitellut.

Aamut alkavat seitsemän maissa, sillä kuudelta herääminen taitaa olla toiveajattelua iltojen pimetessä. Jos en lähde lenkille, kampean itseni aamupesun jälkeen aamiaispöytään ja aamukahville. Hyvinä aamuina olen ehtinyt jo meikatakin.

Janne on meillä aamiaismestari: saan tulla lähes aina valmiiseen pöytään. Smoothieta, munakasta, toisinaan leipää, hedelmiä tai marjoja. Kupissa höyryää yllätyskahvi, sillä en muista koska viimeksi olisimme ostaneet kahta samanlaista kahvipakettia peräjälkeen. Nyt kierrossa on keskitumma Café New York.

_MG_2718 kopio

Pitkän aamiaisen jälkeen otan läppärin esiin ja istahdan keittiönpöydän ääreen. Viime viikonloppuna käytettynä ostamamme kirjoituspöytä olikin makuuhuoneeseen liian suuri, joten joudun odottamaan omaa työpistettä vielä hetken. Luulen, että monet perjantait kuluvat myös kahviloissa, reissun päällä tai Asennemedian uusissa työtiloissa, mistä löytyy läppäripaikka minullekin.

_MG_2908 kopio_MG_2916 kopio

Olen aamuisin ja aamupäivisin tehokkaimmillani, siis aamukahvin jälkeen kannattaa ryhtyä hommiin. Yritän saada perjantaisin kirjoitettua ainakin muutaman jutun viikolle valmiiksi, sillä nyt olen ollut illat useasti kiinni koneen ääressä, kun haluan kirjoittaa blogiin lähes päivittäin.

Kuvienmuokkausta, tekstien kirjoittamista, aiheiden ideointia ja valokuvausta. Bloggaamiseenkin liittyy koko ajan enemmän yhteydenpito eri tahojen kanssa, sadat sähköpostiviestit ja niihin vastailu. Viikon aikana saattaa tulla niin paljon yhteistyöehdotuksia erilaisilta, eri verran blogimaailmaa tuntevilta tahtoilta, että perjantait on hyvä pyhittää myös rästiin jääneille, kohteliaille vastausviesteille.

Nyt perjantait ovat myös oivallisia palaveripäiviä: toisinaan yhteistyökumppani tai muu taho tahtoo tavata ennen yhteistyön aloittamista ja joskus, harvemmin, myös kiitokseksi projektin jälkeen.

Vapautuneet päivät sopivat myös erilaisiin projekteihin, jotka vaativat aikaa: pitkät valokuvassessiot, workshopit, puhujakeikat, koulutukset, luennot… Mitä kaikkea ehdinkään tätä nykyä?

_MG_2837 kopio_MG_2893 kopio

Lounaan jälkeen, noin kahden aikaan iltapäivällä, on päiväkahvini vuoro. En ole rutinoitunut kahviaikoihin, mutten myöskään kittaa kahvia litratolkulla huuleen päivän aikana. Juon kahdesta neljään kuppia päivässä. Kahvihetket ovat aina levähdyshetkiä työntehon lomassa; juon harvoin kahvia tehden töitä samalla.

Jos en huitele valmiiksi jossain kahvilannurkassa, haen päiväkahvini usein mukaan. Nämä kuvat ovat yhden suosikkini, Kalevankadun Gran Delicaton, edustalta. Täällä kävimme myös alkukesästä Pauligin Paulan kanssa. Tiskillä tiedetään jo hymyillen, että se on mustaa kahvia mukaan.

_MG_2786 kopio

Luulen tulevien perjantaiaikataulujeni ja -suunnitelmieni olevan tosi vaihtelevia. Käytän varmasti päiviä hyväkseni ja karkaan pitkiksi viikonlopuiksi reissuun.

Olin sitten kotona tai en, toivon kuitenkin saavani vähintään työpäivän verran tehtyä joka perjantai. Pitkäntähtäimen ajatus on, että kun teen asioita valmiiksi, vapautuu minulle arki-illoilta aikaa nähdä ystäviäni, ulkoilla, lähteä paikkoihin spontaanisti ja tehdä kaikkea muuta kuin istua 12-tuntisia päiviä koneen äärellä.

Työnteko on kuitenkin vain työntekoa. Haluan nauttia siitä, mutten täyttää sillä koko elämääni.

_MG_2941 kopio_MG_2992 kopio

Ideaaliajattelua on, että laittaisin läppärinkannen alas ja aloittaisin viikonlopun vieton viimeistään viideltä. Sen jälkeen kutsuvat ehkä treenit, ystävät tai muut riennot.

Kymmenen, yhdentoista aikaan nautitaan iltapalaa ja lähes aina sen jälkeen päivän viimeiset kahvit. Iltaisin kupissa on usein tummapaahtoista, vähän kuin jälkiruokana pitkän päivän tapahtumille (nyt iltakahvina Presidentti Black Label). Kun on perjantaista kyse, voi olla että aikataulu lipsahtaa keskiyön kahveiksi. Päivä alkaa ja loppuu näin sohvalta kahvikuppi kourasta, kuulumisia vaihtaen.

Odotan suurella innolla kaikkia tulevia perjantaipäiviä ja samalla vielä suuremmalla draivilla päivätyötäni. Luulen tämän olleen hyvä päätös.

-Henriikka