16-vuotiaan Henriikan laulu

_mg_0921-kopio

Olen kuunnellut lähipäivinä paljon Rauhan laulua. Scandinavin Musig Group kuuluu vahvasti nuoruuteeni. Sellaisen noin 15–17-vuotiaan Henriikan elämään, kuka alkoi oivaltaa, että saa sanoilla oikeasti sanotuksi asioita, ja että ihmiset kyllä kuuntelevat, jos on tarpeeksi tärkeää sanottavaa. Etenkin, jos ei edes yritä huutaa.

me nousemme ylös ensimmäisinä
me menemme kuuntelemaan
kun metsä huojuu

jos pyydät, kerron fasaaneista
ne lähtivät kauan sitten pakoon kylmää

osoitat vastarantaa, sanot
se on varmaan afrikka
ja minä sieltä palannut siskosi

_mg_0956-kopio_mg_0924-kopio

Kuvittelin meneväni armeijaan heti, kun lukio päättyy. Toisaalta mielessäni kutkutti ajatus siitä, että lähtisin elämäni seikkailulle vapaaehtoistöihin. Olen jälkikäteen kovin tyytyväinen, että valitsin jälkimmäisen.

Puhuin juuri viime viikolla äidin kanssa puhelimessa. Mietin ääneen, että pitäisi varmaan blogissa jakaa tarina yöstä, jolloin olin yksin vieraana etiopialaisessa kodissa ja nukuimme koko perhe noin 15 neliön huoneessa. Illalliskana teurastettiin olohuoneen lattialle. Äitiä nauratti. Hänestäkin minun pitäisi jakaa koko tarina.

me juoksemme lujempaa kuin uskoisin
meidän on saatava tietää
minne fasaanit menivät
saamme monien silmiin kyyneleet

me juoksemme kauemmas kuin luulimme
emmekä löydä takaisin
mutta ehdimme viimeiseen laivaan
ja muistamme ne, jotka jäävät

_mg_0918-kopio

Halusin lukioikäisenä vain päästä pois kotikaupungistani. En sen vuoksi, etten viihtynyt siellä, vaan sen vuoksi, että kaipasin jo kovasti muutosta. Halusin mennä töihin, jotta pääsisin matkustelemaan. Halusin tavata uusia ihmisiä ja jostain syystä en tajunnut, että olisi niitä varmasti löytynyt lisää ihan läheltäkin.

piirrät maahan ensimmäisen viivan
minä luettelen kirjaimet
talon takana nojaamme kivijalkaan
katsomme taivaalle
toivomme ukonilmaa

vuosien päästä palaamme tänne
olet kasvanut ohitseni
ja me nauramme kaikelle

_mg_0889-kopio

älä sinä huoli, ole noin
kaikki muuttuu
mutta loista loppuun asti

ole noin, ole noin, ole noin.

Olisin mieluusti taas aina välillä sellainen nuori, jonka pahin pelko on, että on samanlainen ja toisaalta liian erilainen kuin muut.

Rakkaudella,
Henriikka

16-vuotiaan Henriikan laulu

8 kommenttia

  • Ajoin muutama viikko sitten pimenevässä Oregonin illassa rannikolta takaisin sisämaahan. Aurinko värjäsi maiseman vaaleanpunaiseksi, matkakumppani nuokkui puoliunessa viereisellä penkillä ja mä ajelin pickupilla kiemuraisia teitä ja lauloin mukana tätä nimenomaista biisiä. Kiitos kun palautit sen hetken mun mieleen tällä kauniilla kirjoituksella… :)

  • Amanda sanoo:

    Kaunis teksti, kiitos elämyksestä Henriikka! Sai aikaan semmoisia hitaita huokaisuja ja haikeita ikkunasta ulos tuijotteluja.

  • Heli sanoo:

    Tuo kyseinen laulu kuului vahvasti myös minun nuoruuteeni. Muistan usein jopa hiljaa itkeneeni, kuinka kaunis voikaan laulu olla. Nyt, noin viisi vuotta siitä, kun olen kappaleen viimeksi kuullut, en enää edes täysin muista melodiaa, mutta sanat ovat jääneet ikuisesti mieleeni. Varmasti yksi kauneimmista sanoituksista, joita olen koskaan jäänyt pohtimaan. :-) Kaihoisaa, mutta samalla lohduttavaa ajatella, kuinka paljon ihminen onkaan viidessä vuodessa muuttunut.

    • Henriikka sanoo:

      Sanopa muuta. Enää ei oo fiilikset samat kuin kuusitoistavuotiaana, mutta silti sanat kolahtaa.

      Kiva, kun kommentoit Heli.

  • Helmi sanoo:

    Kaunis teksti, kauniit kuvat. Sussa on jokin suloinen ja silti hurja lämpö, huokuu läpi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *