Anna minunkin rakastaa sinua, Bridget.

bridget-jones

En olisi ikinä kuvitellut löytäväni itseäni moisista huuruista: Bridget Jones -pöhnästä. Huuruprosessi pääsi yllättämään kuluneen viikon aikana aivan puun takaa.

Sain viime viikolla kutsun perjantaina ensi-iltaan tulevaan, kolmannen Bridget -leffan kutsuvierasnäytökseen. Edelliset leffat ilmeistyivät 15 ja 12 vuotta sitten, eli kun en aivan ollut vielä siinä iässä, että voisin oikeasti samaistua tarinankerrontaan, saati syvimpiin ajatuksiin. Kirjoitin kyllä fanaattisesti päiväkirjaa, haaveilin salaa vilkkusilmäisestä poikaystävästä, nauroin jättihousuille ja valitsin puoleni miestaistossa, mutta muun muassa Mark Darcyn karisma jäi kokematta: hän muistutti lähinnä omaa isääni, joskus tulevaisuudessa, lähellä haudanlepoa.

Viime viikolla päätin, että minun on aika ihastua BJ:n tohinaan. Tuntui, että kaikki ympärilläni vauhkosivat aiheesta, eikä minulla ollut syvää sidettä kyseiseen naiseen tai hänen ympärillä pyöriviin mieshahmoihinsa. Päätös oli samanlainen kuin joskus, kun olen päättänyt rakastua oliiveihin tai vuohenjuustoon, etten jäisi jostain muiden hehkuttamasta paitsi. Olen lopulta aina päätynyt sisäpiiriin rankalla harjoittelemisella.

Tämän kateuden tunteen riepottelemana ryhdyin sunnuntai-iltana luomaan sidettä Bridgettiin ja katsoin 1,5 elokuvaa. Join hivenen punkkua, paljon kahvia ja marjoja. Mielessäni mätin suuhuni kaikkia sokeriherkkuja, jotka ovat sokerilakkolaiselta kiellettyjä. Tänään aamiaisen yhteydessä katsoin jäljelle jääneen puolikkaan ja arvatkaa: viimeisen puolituntisen aikan nauroin ääneen ja itkin liikutuksesta! Suhde luotu! Hurraa!

Mietin vielä jälkikäteenkin, miten mahtava nainen BJ on (vaikka ärsyynnyinkin siitä, että 62-kiloista naista kutsutaan elokuvassa useasti reilusti lihavaksi ja thaimaalaiset saadaan vaikuttamaan täysin tyhjäpäiseltä kansalta.) Nyt en malta odottaa, että pääsen illalla elokuviin, lösähtämään leffapenkkiin ja korkkaamaan sokerittoman kivennäisveden, jonka voi kuvitella olevan vaaleanpunainen sokerilimu.

Rakkaudella Bridgetiin,

Henriikka

Kuva: The Glamorous Housewife

4 kommenttia

  1. emzi 14.9.2016

    Voi että odotan kyllä tuon leffan näkemistä :D Bridget on ihan huippu!

    Vastaa
    • Henriikka 15.9.2016

      Siis nyt leffan näkemisen jälkeen annan kyllä suositukseni. Aivan superhauska!

      Vastaa
  2. Marie H 15.9.2016

    Yksi Bridget fani täällä, hiiop! Liput on varattuna ensi viikon torstaille.. Maltan tuskin odottaa! :D

    Vastaa
    • Henriikka 15.9.2016

      Enää viikko, niin pääset nauttimaan leffasta (ja naurusta). Muista pinkki kuohuva!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.