Lähtölaukaus syksyn urheilurutiineille

Yhteistyössä Valio & Asennemedia_mg_3081-kopio

Lehdet lakastuu, illat pimenee, aamut sarastaa aiempaa myöhemmin: on aika laittaa syksyn urheilurutiinit kuntoon.

Kaikkien edellisten urheilu-aiheisten kirjoitusteni myötä on varmasti selvää, että tarvitsen treeniin paljon vaihtelua, haasteita ja projekteja. Olen urheilun fiilistelijä: minä todella nautin liikunnasta sen tuottaman hyvän olon ja opittujen taitojen vuoksi. Fiilistely vaatii kuitenkin, että treenille on varattu aikaa. Joskus se on priorisoitava jonkun toisen, jopa kivemmalta kuulostavan, asian yli. Joskus on taas kuunneltava kroppaa ja jäätävä kotiin, niin kuin elokuun kahden viikon flunssan aikana.

Hyvästä treeneistäkään ei kuitenkaan ole hyötyä tai puoliksikaan yhtä paljon iloa, jos ruokapuolen jättää heitteille. Syksyn tavoitteeksi otankin hyvään oloon keskittymisen lisäksi nimenomaan harjoittelua tukevan ravinnon.

_mg_3147-kopio_mg_3269-kopio_mg_3333-kopio

Syksyn urheiluni koostuu paljon juoksusta ja kävelystä. Haluan saada kestävyyskuntoa takaisin ja että kympin juoksulenkki tuntuu taas suht kevyeltä. Sen lisäksi käyn Helsinki Core Trainersilla, Kanervan yhteistreeneissä 1–2 kertaa viikossa ylläpitämässä erityisesti lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Toissapäivänä aloitin kokonaan uuden harrastuksen ja maanantai-iltojani rauhoittaa marraskuun loppuun asti astangajoogan alkeet. Tämän lisäksi ostin juuri jäsenyyden 24/7-salille, jonne voin sulkeutua tekemään vatsalihaksia tai juoksemaan matolla, kun syysillat tulevat korvista ulos.

Kuulostaa aika paljolta, eikö vain? Etenkin kun miettii päälle kaikki melomiset, vaellukset, kössit, kiipeilyt ja muut elämykset. Mutta haluankin urheilla paljon. En fanaattisesti, mutta 4–5 kertaa viikossa. Mutta maailma ei kaadu, jos en pariin viikkoon saakkaan aikaiseksi tehdä juuri mitään. Enkä halua harjoitella läheskään aina kovalla intensiteetillä, vaan myös rauhassa mieltä ja kehoa huoltaen.

_mg_3038-kopio _mg_3319-kopio_mg_3165-kopio

Koko syksyä leimaa myös aikakausi, joka on muuttanut yllättävän paljon arkeni rutiineita: 125 päivän sokerilakko on laittanut ruokavalioon ryhtiliikettä kokonaisvaltaisemminkin. Erityishuomio on kuitenkin kohdistunut proteiineihin: olen jo pari vuotta käyttänyt lisäproteiinia palautusjuomissa, mutta nyt olen huomannut proteiinipitoisten välipalojen pitävän myös pahimman makeannälän poissa.

Tämän syksyn proteiinilisäni tulevat Valiolta. Olen vasta aloittanut Valio PROfeel-uutuustuotteiden käytön ja siksi pystyn kirjoittamaan varsinaisia käyttöarvioita vasta myöhemmin. Se lupaa kuitenkin hyvää, että uudet Valion Profeel -protskutuotteet ovat laktoosittomia ja täysin suomalaisia. Sarjasta löytyy sekä proteiinivälipalajauhetta, jota kokeilen käytän ennen tai jälkeen urheilusuorituksen, sekä ihan perusaterioihin lisättävää heraproteiinijauhetta. Kunhan tästä nousen, sekoitan maustamatonta herajauhetta aamusmoothieni sekaan.

Kerron tuotteista vielä enemmän myöhemmin, kun olen oikeasti ehtinyt kokeilla niitä useamman viikon ajan.

_mg_3218-kopio _mg_3276-kopio_mg_3186-kopio

Syksy innostaa, luonto innostaa. Kun katsoin näitä kuvia, tekisi mieli mennä ryntäilemään kyseisiä Nuuksion portaita ylös ja alas. Ja mikä riemuvoitto oli tänä aamuna, kun sain raahattua Jannen kanssani aamusalille ennen seitsemää. Voin kertoa, että herääminen oli kaikkea muuta kuin miellyttävää. Nyt kello lähestyy kahdeksaa, ja istun tyytyväisenä aamutakissani suihkun raikkaana.

Mikään treeni tai arjen tempoilu ei tunnu hyvältä, jos ei syö ja nuku hyvin. Joten pidetään huolta, ettemme valvo itseämme tyhmiksi ja sairaiksi ja että mietimme ja kuuntelemme mitä ravintomme meille tekee.

Tiedän, että itsellänikin on vaara taipui ennen joulua loppusyksyn alakuloon ja täyteen urheilulakkoon. Sovitaanko, että jos minä tsemppaan teitä, niin te tsemppaatte minua?

-Henriikka

12 kommenttia

  1. Jenni Savijärvi 15.9.2016

    Kiitos Henriikka tästä tekstistä! On mukava huomata miten luonteva osa arkeasi ja elämääsi liikunta on. Ajattelen, että parhaimmillaan liikunta on silloin kun se on luontevaa kuin hampaiden peseminen. Sillä eihän ihminen jaksa pitkään sellaista minkä eteen joutuu näkemään kohtuuttomasti vaivaa. Pimenevä syksy tuo kyllä omat haasteensa. Eiköhän se siitä kuitenkin hyvin mene, kun ei liikaa mieti mahdollisia vaikeita tunteita yms. Puhun tässä vahvasti myös itselleni.

    Vastaa
    • Henriikka 15.9.2016

      Haluan olla sellainen ihan tavallinen urheilija. Sellainen koululiikuntaurheilija. Että se liikunta nyt vain kuuluu arkeen, tietenkin. Ei sen kummempaa. Samalla sitten ulkoilma, yleinen hyvinvointi yms. Tosi kivasti kirjoitettu, kiitos. Tsempataan toisiamme pimeän tullen.

      Vastaa
  2. saaara 15.9.2016

    Kuvat ovat upeat ja urheilut vaikuttavat lupaavilta. Nuo tuotteet aijon kiertää kaukaa. Miksi joka tuotteeseen lisätään myrkyllisiä makeutusaineita? Miten uskallat käyttää, kun tuotteet eivät ole täysin gluteiinittomia?

    Vastaa
    • Henriikka 15.9.2016

      Hello Saara! Kiitos paljon. Kuvat onnistuivat minustakin ihan tosi hyvin. Uskomatonta, kuinka tuo kameramies on kehittynyt valtavilla harppauksilla eteenpäin.

      Olen itse nyt käyttänyt vasta tuota maustamatonta heraproteiinijauhetta, jossa ei makeutusaineita ole. Jos urheilet ja protsku kiinnostaa, niin ehkä olisit sille suopeampi? Toivottavasti Valio kehittää tulevaisuudessa lisää makeutusaineettomia versioita, kun selkeästi kuluttajat kaipaavat myös sellaisia.

      Kyllä käytän myös toitteita, joissa lukee ”saattaa sisältää gluteenia”. Yhtä lailla syön esimerkiksi aina lounaani ulkona. Ravintoloissa kontaminaatioriski on yhtä lailla olemassa, riski on vain usein häviävän pieni. Totta kai aina paras, jos täysi gluteenittomuus voidaan taata.

      Vastaa
  3. HANNA 15.9.2016

    Mä oon tosi kausittainen urheilija ja nyt just kun olis into päällä niin jalassa on vamma jonka takia en saa urheilla.. No onneksi se näyttää olevan paranemassa päin! Noi ravintolisät taitaa olla maitoproteiinipohjaisia, kun ovat Valion. Ei kiitos tulehduksia lisääviä ainesosia :(

    Vastaa
    • Henriikka 15.9.2016

      Voi himpura. Toi on niiiiiiin rasittavaa. Mä olin juuri elokuussa sen kaksi viikkoa flunssan kourissa ja kyllä otti päähän ihan sikana. Toivottavasti jalkavamma paranee pian.

      Heraproteiinikonsentraatti on maidosta eli jos maitoa täysin välttää, niin tämä ei kyllä sitten sovi sinulle. Itse käytän kaikkea kohtuudella: se on ruokavalioni pääperiaate. En ole mikään maidonlipittäjä, mutta itselleni maitotuotteet toimivat oikein hyvin kohtuullisesti käytettynä.

      Vastaa
  4. Minttu 15.9.2016

    Kuulostaapa hyvältä, että on tosiaan kotimaisia. En tosin itse ole kauheasti proteiniinijuomia kokeillut, mutta tätä voisin ehkä maistaa. Ensin pitäisi tietysti jaksaa vähän liikkua enempi :)

    Vastaa
    • Henriikka 15.9.2016

      Todellakin! ”Täysin suomalaista” – mistä enää edes voi lukea tuota lausetta? Kyllä se liikuntatsemppikin sieltä varmasti ajallaan löytyy. Keskittyy siihen mistä nauttii ja mistä saa energiaa.

      Vastaa
  5. Saara 15.9.2016

    Ihanan energisiä kuvia, mutta huh! Hatunnosto noista portaista! Ne on aivan kaameet. En vois kuvitellakaan ottavani juoksuaskelia niissä :D

    Vastaa
    • Henriikka 15.11.2016

      Kiitos Saara. Ja hahahaa. Täytyy myöntää, että en mäkään ihan jokaista treeniä käy tekemässä näissä portaissa. Mutta porrastreenit on kivoja sillon, kun tahtoo, että treenin jälkeen on aivan kuollut olo.

      Vastaa
  6. Maisa 16.9.2016

    Moikka! Kuulostaa hyvältä! Mulla on samanlaiset mietteet ja tavoitteet syksyn saralla, joten kiva lukea ja saada ehkä vähän tsemppiäkin sun tulevista liikuntaan liittyvistä kirjoituksista :) Tiedätkö mistä kaupoista noita Valion tuotteita jo löytyy?

    Vastaa
    • Henriikka 15.11.2016

      No moi Maisa.

      Ja hei ihan huippua, että siellä on toinen, jolla on samanlaisia treenitavoitteita. Toivottavasti sun syksy on mennyt niiden osalta hyvin. Näitä Valion tuotteita löytyy hyvin varustetuista ruokakaupoista. Minä oon ainakin löytänyt läheisestä S-marketista.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.